Maaliskuu 2019 - Singapore, Silmäleikkaus

• Maaliskuun 2019 kuva-albumi.  Linkki Googlen kuviin. 
• Singapore-kuva-albumi. Kuvia Singaporesta vuodesta 2002 lähtien. Mukana myös nyt otettuja.
• Videota helmi-maaliskuulta 2019
• Videota ja kuvia Singaporesta (Youtube).
   

Joulukuussa kävin viisuminhakureissulla Thaimaan Pattaijalla. Oli mukava käydä saunassa ja uimassa ja yöpyä vegaanisessa hostellissa. Kaikesta tuosta kerron joulukuun 2018 kirjoituksessa.  Minulle annettiin hakemani kolmen kuukauden turistiviisumi, joten maaliskuun puolivälissä oli tiedossa uusi ulkomaanmatka. Olisin voinut taas mennä helpomman mukaan ja lentää Dalatista Bangkokiin ja sieltä ottaa bussin Pattaijalle. Se olisi mukavin ja edullisin tapa uusia viisumi laillisesti.  Ehkäpä menenkin sinne taas kesäkuussa kun on jälleen aika käydä jossakin, jotta palatessa oin saada taas uuden turistiviisumin . Ehkä vuielä muutama sellainen reissu ennen pysyvämmän viisumin saamista.

Tällä kertaa, maaliskuun puolivälissä 2019, kun oli taas aika uusia viisumi, päätin kuitenkin käydä Singaporessa, maassa johon olin muuttanut Suomesta tammikuussa 2002, osta löysin ensimmäisen vaimoni,  Kitti-kissan  ja niiden myötä uuden elämän Aasiassa.  En ollut käynyt Singaporessa neljään vuotten, joten oli taas mielestäni aika käydä verestämässä vanhoja muistoja. 

Kuva 27. päivältä tammikuuta 2002 Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli ulkona -27 astetta pakkasta. Jännityksellä odotin pääsyä Singaporen lämpöön. En ollut aiemmin käynyt lainkaan Aasiassa, joten tämä oli ensimmäinen kerta. Seuraavat 10 kuukautta Singaporessa olivat todella tapahtuman täytyisiä, enimmäkseen hyvin onnellista aikaa.

Matkaan oli myös toinen syy: silmäni.  Toinen tekomykiö, keinomykiö, kuten olin oppinut sitä kutsumaan, siis silikonista tai sen kaltaisesta materiaalista valmistettu linssi, joka oli leikattu silmän sisään korvaamaan puuttuva silmän osa linssi, oli alkanut temppuilemaan oikeassa silmässä.   Olin puutarhatöissä loukannut silmäni, irrottanut tai työtnänyt linssin väärään asentoon heittäessäni napunpätkää ylös siihen siduton muoviputkenpätkän avulla. Putki tuli alas ja osui suoraan oikeaan silmääni.  Jos olisin tiennyt Saigonista hyvän silmälääkärin, olisin matkannut sinne näyttämään silmääni, mutta en tiennyt. Niinpä ajattelin, että odotan seuraavaan viisumireissuun saakka ja käyn sitten näyttämässä silmää joko Bangkokissa tai Singaporessa. Valitsin Singaporen, koska ajattelin siellä oelvan tämän alueen korkeimman asiantuntemuksen.   

Käytin yli 40 vuotta vahvoja kaihilaseja.

Kaihileikkauksiin erikoistunut lääkäri oli haussa.  Nykyään kaihileikkaukseen kuuluu kaihin poiston lisäksi myös tekomykiön asentaminen.  Silloin kun minulle tehtiin ensimmäinen kaihileikkaus lokakuussa 1964 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, ei tekomyköitä asennettu, vaan mykiö korvattiin myöhemmin erittäin vahvoilla plus-laseilla, kahililaseilla.   Minä käytin sellaisiä reilut 40 vuotta. Ensimmäiset sain kolmivuotiaana.  Ne olivat erikoisvalmisteiset, Ranskasta saakka tilatut, ja ne piti äidin maksaa itse. Olivat hyvin kalliit, ja siksi minun piti aina leikkiessäni varoa, ettei linssi putoa. Se putosi usein. Kerran se putosi mäkeä laskiessa lumikinokseen eikä sitä kait koskaan löytynyt.   Myöhemmin koulussa se irtosi aina tuolloin tällöin. Sitten 1970-luvun puolivälissä kait opittiin tekemään parempia linssejä ja kehyksiä, koska linssi pysyi paremmin paikallaan. 

Lasejani 1990-luvulta. 

Aina ei voinut tietää, minkälaiset linssit tilattuihin lseihin tulevat: joskus ne olivat normaalia paksummat ja linssien muovi kellertävän tai vihertävän väristä.  Joskus 1990-luvun loppupuolella hain lasit keskussairaalasta ja ne olivat todella paksut kullanvärisissä kehyksissään. Sitten vuonna 2001 onnistuin ostamaan itse helsinkiläisestä optikkoliikkeestä Mikkelin muovilinssi Oyn tekemät todella ohuet mutta hyvälaatuiset linssit.  Ne oliva minulla silmillä myös Singaporeen muuttaessa ja koko siellä asumisen ajan, kunes sitten Australisssa Nancyn silmien korkeudelle ripustama lintulauta teki niihin todella isot naarmut. 

Alla vuodelta 2007 kertomusta siitä, kuinka onnistuin Australiassa saamaan hyvät lasit: 

... kerrotaan yhdestä ilonaiheesta eli siitä, että onnistuin jälleen kerran saamaan kelvolliset silmälasit.  Jo vuosia minua on peloteltu sillä, että joku päivä käy niin, että minun tarvitsemiani vahvuuksia ei enää kukaan linssinvalmistaja tee.  Taisi olla jo 1980-luvulla kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Kaikki näin vahvoja laseja tarvitsevat kun ovat jo siirtyneet piilolinsseihin. Niitä minullekin on kokeiltu, mutta ne vain eivät kerta kaikkiaan sovellu. Vuotta ennen suomesta lähtöä sain teetettyä kunnolliset linssit. Valmistaja oli Mikkelin muovilinssi.  Townsvillessä yritin teettää seuraavat paikallisen optikkoliikkeen avustuksella, mutta niistä tuli täysi susi: paksut pullonpohjat, jotka valokuvissakin heijastavat kaiken valon takaisin.  Täällä Cairnsissa kiertelin kaikki optikkoliikkeet läpi löytääkseni oikeanlaiset linssit (eli vahvat, mutta mahdollisimman ohuet) sekä kehykset (muovikehykset, joissa on säädettävät nenätuet).  Kuukausien etsinnän jälkeen löytyi pikku liike, joka ilmoitti korjaavansa silmälaskehyksiä. He pystyvät ruuvaamaan pienet nenätuet mihin tahansa muovikehyksiin.  Niinpä pystyn nyt hankkimaan melkein mitkä tahansa vakiokehykset ja laitattamaan nuo nenätuet niihin. Liikkeen omistajan kanssa oli puhetta myös linsseistä. Hän kertoi tietävänsä paikan, mistä aihiot niihin voisi tilata, mutta ongelmana olevan sen, ettei hän saa myydä linssejä  minulle. Hänellä kun ei ole lupa myydä linssejä tässä osavaltiossa vaan pelkästään vietäväksi muihin osavaltioihin.  Kävi kuitenkin lopulta niin, että hän suostui tekemän minulle linssit. Niistä tuli han yhtä hyvät kuin mikkeliläisetkin. "

Mutta olivat ne linssit sitten noihin vahvuuksiin (+10 / +11.5 ja  +5 tai +6 lukuosa) nähden kuinka ohut tahansa, kyllä ne olivat aika painavat. Sangat painoivat usein korvan takaa ja nenätuet nenää. Linssit olivat usein likaiset ja jo muutaman käyttökuukauden jälkeen narrmuiset. 

Vuonna 2001 onnistuin hankkimaan hyvät linssit laseihini. Niitä käytin seuraavat pari vuotta. Ne päässä myös menin naimisiin Hlesingissä syyskuussa 2002.

Ensimmäistä kertaa jo vuonna 1985 erään lääketiedettä opiskelevan ystäväni kehotuksesta kävin kysymässä silmälääketieteen professori Henrik Forsiuksen yksityisvastaanotolla tekomykiöstä. Häneltä tuli vastauksena ehdoton ei johtuen nystagmuksesta eli silmävärveestä, siitä että silmät heiluvat.  

Toisen kerran kävin kysymässä asiaa sen jälkeen kun olin saanut Austrlian kansalaisuuden. Silmälääkärini Cairnsissa antoi minulle lähetteen Brisbaneen ja paikallinen sairaala maksoi lennot. Brisbanessa suhtauduttiin epäillen asiaan, mutta olisi suostuttu tekemään leikkaus niin, että linssit asetetaan mykiön taakse.   En kuitenkaan sitten ryhtynyt selvittämään asiaa sen pidemmälle. 

Seuvaavan kerran asia tuli ajahnkohtaiseksi vuonna 2010 ja 2011 kun minulla oli nettiromanssi Indonesialaisen naisen kanssa. Hän kertoi käyneensä lasik-leikkauksessa ja kehui sitä klinikkaa, Klinik Mata Nusantera Jakartassa. 

Jakarta Eye center elokuu 2011. Tekomykiöt asennetaan vasempaan ja oikeaan silmään. Leikkaus näytettiin suorana videolähteyksenä odotushuoneeseen.

Niinpä elokuussa 2011 tehtiin silmäleikkaus Indonesian Jakartassa.  Siinä korvattiin paksut kaihillasit asentamalla tekomekiöt, keinomyköt, molempiin silmiin. Tässä ja alla on vasemman silmän leikkauksesta kuvattu video. Lääkärin ruudulta meni kopio odotushuoneeseen, jossa yleisö saattoi seurata leikkausta ja paikalla oli sitä kommentoiva klinikan henkilökunnan edustaja. 

Tässä yllä ennen vuoden 2011 leikkausta silmästä otettu kuva. Näkyvätköhän siinä silmänpohjat eli verkkokalvo? Sarveiskalvon tilaa ei voine tästä päätellä?  Minulle kuva ei juurikaan kerro, mutta ehkä jollekulle muulle.

Se romanssi loppui kipeästi, mutta leikkaus onnistui jokseenkin odotusten mukaisesti - keskimäärin. Vasemmassa silmässä se onnistui erittäin hyvin ja oikeassa taas huonosti. Oikeassa silmässä linssi liikkui pois paikaltaan heti parin päivän kuluttu ja se jouduttiin uusimaan: vapaasti kelluvan linssin tilalle laitettiin uusi linssi kiinni iirikseen. Lääkäri joutui käyttämään paljon aikaa vanhan linssin pois kaivamiseen ja siinä yhteydessä ilmeisesti vahingoitti silmääni. Nytkin kun linssi on poistetu, ei oikean silmän näkö ole yhtä hyvä kuin se oli ennen vuotta 2011. Mutta minä tiesin riskit ja olin valmis ottamaan ne.

Nyt sitten kahdeksan vuoden jälkeen tuli ensimmäinen iso ongelma niiden tekomykiöiden kanssa. Se oikea irtosi. Se ei ole koskaan ollut kunnolla kiinni tai kunnolla paikallaan vaan siitä on näkynyt reunat ja usein kohde kahtena: sekä linsiin läpi että sen renan yli.  Lääkäri silloin vaihtaessaan linssiä ja kaivaessaan vanhaa pois varmastikin vahingoitti silmää, ehkä sarveiskalvoa sillä leikkauksen jälkeen sen kuvassa esiintyy rakeisuutta ja sumeutta. Se on ollut hyvin arka päivänvalolle, ehkä UV-säteilylle.

Mielessäni oli kypsynyt ajatus oikean silmän tekomykiön poistamisesta. Pärjäisin nyt vasemmalla silmällä ihan hyvin ja oikea voisi olla varasilmä, jos vasemmalle sattuu jotakin.

Singaporessa vietin neljä päivää kuljeskellen ympäriinsä bussilla ja merolla sekä kävellen. Katslein vanhoja tuttuja paikkoja ja nautin saaren ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Singapore on suuri rakkauteni. Tuohon saareen liittyy niin paljon muistoja ja tunteita, ennen kaikkea positiivisia. 

 Singaporen erikoislääkäri kertoi, että oikean silmän linssi on todellakin irti ja ihan väärässä paikassa. Kertoi sen hankaavan sarveiskalvoa niin, että jos sitä ei poisteta, silmä sokeutuu ja pahimmillaan se jouduttaisiin poistamaan kokonaan. Pelottelua. Muutenkaan siellä SNEC, saaren johtavassa silmäsairaalassa ei taso vakuuttanut: ne eivät pystyneet edes ottamaan silmäpaineita eivätkä kunnolla analysoimaan sarveiskalvoa, eivät kertoneet paljoa asioista ja tekivät hyvin korkean tarjouksen leikkauksesta, mutta sanoivat, että sitä voidaan alentaa.  Kuitenkaan mitään kovin konkreettista ei osattu sanoa muuta kuin se, että minnun pitäisi tulla uudestaan ja minut siirrettäisiin varsainaisen sairaalan potilaaksi ja sinne olisi aika pitkä jono.

Sain mukaani nämä paperit sarveiskalvon solujen määrästä. Ilmeisesti ne pystyttiin laskemaan vain toisesta silmästä. Kukaan ei selittänyt minulle, mitä nuo luvut tarkoittavat.


Sain myös kuulla, että vasen silmä, se hyvä ja ongelmaton täytyisi myös leikata jossain vaiheessa, sillä sieltäkin on linssi irtoamassa. Arvio oli, että se irtoaisi vuoden sisällä.

Päätin jo, etten tule Singaporeen leikkaukseen vaan etsin vaihtehtoja Saigonista ja Bangkokista. Satuin netistä sitten löytämään yhden lääkäriaseman, josta tuli nopea vastaus alustavaan tiedusteluuni. Sovittiin, että menen sinne suoraan lentokentältä 14.3. kun palaan Saigoniin.  Niin tapahtui: saatuani uuden 3 kuukauden turistiviisumin, otin mopotaksin, Grabbike, sinne lääkärille. Sain vahtvistuksen, että oikea linssi on väärässä asennossa ja aiheuttaa tulehdusta ja ärsytystä silmään. Myös vasen on kuulemma irtoamassa, kuten Singaporessakin kuulin. Lääkäri kertoi, että se voidaan myöhemmässä vaiheessa vaikka kiinnittää uudelleen silmän takaosaan. Ensin kuitenkin poistetaan oikean silmän linssi ja katsotaan, miten silmä paranee.

Tekomykiö on tuossa kolikosta alavasemmalla oleva pieni läpinäkyvä palanen. Siinä on kiinni myös siihen kuulumaton punainen "roska", ilmeisesti pala ommelta, jolla se oli kiinni pupillissa. 

Niinpä muutaman tunnin kuluttua maahan saapumisestani olin leikkauspöydällä. Pelkäsin, että sitä linssiä alettaisiin taas kaivamaan silmää murjomalla kuten oli tehty Jakartassa, muta ei: Se saatiin pois ilman kummempia ongelmia. Silmä piti ainoastaan sokaista eli nystagmus lamauttaa sekä tietysti puuduttaa.  Se puudutuspiikki silmän pohjaan oli aika kivulloinen, muuten kaikki sujui mukavasti.

Mopotaksin kyydissä Saigonin kaduilla.  Grab-mimisellä  puhelimen sovelluksella voi tilata mopon tai auton ilmoittamaansa osoitteeseen. Sovllus kertoo hinnan jo ennen tilausta. Uber on vastaava Suomessa, paitsi sillä ei taida voida tilata mopoa.

Saigonissa tuli vietettyä kaksi ylimääräistä yötä leikkauksen ja älkiseurannan takia.  Lauantai-iltana 16.3. olin kotona liki viikon poissaolon jälkeen. Mimi-koira oli tietysti iloinen nähdessän minut.

Pieni kirurginen toimenpide.  Ylisuuri suojalappu oikeassa silmässä antaa siitä turhan dramaattisen kuvan. 

tulevalla viikolla on ompeleiden poisto.  Huhtikuun neljäntenä olen siis siellä taas ja samalla käyn äänestämässä Suomen eduskuntavaaleissa.

Olen iloinen, että löysin Saigonista hyvän silmälääkärin.  Hoito on eurooppalaista tasoa ja lääkäri mukava mies, eurooppalainen.

Minä olen ollut koko ikäni näkövammainen. Aloitin lähes täydellisestä sokeudesta kunnes sitten 14 kuukauden iässä leikkauksen jälkeen aloin nähdä jonkin verran. Olen aikuisiälläkin saanut näönkuntoutusta ja joutunut käsittelemään näitä näköasioita lähes koko ikäni.  Silmissäni ei ole etenevää sairautta vaan näkötilanteeni on pysynyt suurin piirtein samana, jos ei oteta lukuun näitä itse aiheutettuja muutoksia eli lähinnä tekomykiön asennusta. 

Kolmenlaisia silmätippoja pitämään tulehdukset loitolla. Älypuhelimessani on sovllus, joka muistuttaa puheella silloin kun on aika ottaa lääkkeet.  Muutta lääkitystä minulla ei olekaan. 

Ei ole kovinkaan todennäköistä, että sokeutuisin myöhemmällä iällä. Tietysti se voi tapahtua minulle niin kuin kenelle muulle tahansa. Ja leikatut silmät ovat aina leikatut silmät ja niissä ovat omat riskinsä. Australiassa uskottiin vahvasti, että minun riskini saada glaukooma ja sokeutua on hyvin suuri, jopa niin suuri, että minulle myönnettiin eläke sen takia ja annettiin lupa asua missä haluan, myös Australian ulkopuolella.   Huono näköni on siis tältä kannalta jopa siunaus eikä pelkkä vamma. Muutama vuosi sitten Malesiassa toimiessani vapaaehtoisena opettajana pakolaisille koulun johtaja rukoili aamuhartaudessa puolestani, että saisin näköni takaisin.  Se loukkasi minua, vaikka tarkoitus oli ihan hyvä. Minä en rukoilisi itselleni parempaa näköä vaan pikemminkin sitä, että pysyisin muuten terveenä: ettei pää pettäisi, ettei tulisi muistisairautta, etten joutuisi palaamaan Suomeen ja joutuisi siellä hoivakotiin, enkä myöskään Australiaan.  Elän täällä Vietnamissa ilman vakuutuksia ja sosiaaliturvaa. Jos jotain isompaa sattuisi, muuta kuin sokeus, joutuisin harkitsemaan muuttoa takaisin sosiaaliturvan piiriin joko Suomeen tai Australiaan. Olen edelleenkin näiden molempien maiden kansalainen.  Molempien maiden passitkin minulla edelleen ovat voimassa. 

Välillä silmä tulehtuu. Se lienee seurausta siitä, että sillä on vaierasta ainesta: yhdessä se tekomykiö ja toisessa vielä leikkauksen jälkeiset ompeleet.  

Minulla ei ole "muita sairauksia", sis sairauksia ollenkaan:  ei ole diabetesta, ei uniapneaa, ei masennusta, eikä muita mielen ongelmia, ei ainakaan sellaisia, jotka myöntäisin edes itselleni. S Kohta elämäntilanteeni muuttuu, kun meistä tulee lapsiperhe. Siihen voin siirtyä melko turvallisin mielin. tietysti se, että tulee isäksi lähes kuusikymppisenä, tuo omat haasteensa. Tai sehän tuo haasteita tapahtuupa se missä iässä tahansa. No,  presidentti Sauli Niinistöstä tuli isä vieläkin vanhempana.  

Haluan pitää huolta itsestäni, sekä mielestä että kehtosta.  Ylipainoa vastaan pitää suorastaan vähän tapella, mutta sehän myös motivoi liikkumaan.   Käyn joogassa kerran viikossa. Silmäleikkaus toki aiheutti siihen parin viikon tauon, mutta jatkan jo normaalisti.  Pystyin viimeinkin netistä löytäämäni ja itse muokkaamani äänitteen avulla tekemään lähes kahden tunnin Sivananda-sarjan lähes päivittäin. Siihen kuuluu hengitysharjoituksia (pranayama), aurinkotervehdyksiä, päällä ja olkapäillä seisontaa sekä erilaisia venytyksiä.   Mimi-koiran kanssa lkäymme lenkillä kaksi kertaa päivässä.  Nyt teemme sen aamulla neljän ja kuuden välillä. Herään aikaisin, mutta menen myös nukkumaan ajoissa. Yritän pitää huolen siitä, että unta tulee riittävästi, ainakin kuusi tuntia yössä. Yleensä nukahdan heti.  Olen pienestä pitäen ollut aamuvirkku, herännyt aina ennen muita. 

Ei härkäpapua, kuten luulin aiemmin vaan vaaleaa kidney-papua.  Näiutä lisään myös leipään tehden siitä enemmän ruisleivän kaltaista, sellaista, joka tarjoaa hampaillekin haastetta enemmän kuin nämä paikalliset ranskanleivät. 

Elämäni on rikasta, ei taloudellisesti mutta henkisesti ja sosiaalisestikin. Toki minussa asuu introvertti ja erakko, mutta en ole missään mielessä minsantrooppi enkä halua olla epäsosiaalinen. Ihmiskontakteja löysän sosiaalisesta mediasta ja myös paikallisesti jonkin verran. Tosin en kaipaa seuraa jatkuvasti.  Joogassa käynti ja opettaminen silloin tällöin sekä muutamat kaverit lähikaupungissa ja täälläkin tarjoavat riittävän sosiaalisen ympäristön. Suomalaista seuraa en kaipaa joka päivä sitäkään. Silloin kun kaipaan, sitä löytyy Saigonista.  Sinne tosin on kuuden tai kahdeksan tunnin matka bsssilla, lentäenkin toki pääsisi tuosta viiden kilometrin päästä lentoasemalta, mutta en ole sitä koskaan tehnyt.

Katselen mielelläni maisemia ja rakennuksia. Haaveilen usein siitä, minkälainen oma taloni tulisi olemaan. Esimerkiksi tällainen se voisi olla.

 Paikallisbussilla pääsee 30 kilometrin päässä olevaan kaupunkiin, jossa on se jooga ja ostoskeskus valintamyymälöineen, pieni tavaratalo suorastaan. Siellä käyn ostoksilla lähes viikottain. Ostan myös eräästä pikkuliikkeestä vehnäjauhoja, joita käytän rieskan tyyppisten, tai intilaisten rotien ja chapaiten, tyyppisten leipien leipomiseen. Vehnän lisäksi käytän leivissäni papuja, joita tulee omasta puutarhasta sekä kauraa ja joitakin siemeniä.

Puutarhanhoito on avain onneen

Eläimet, puutarhanhoito, luonto siinä lisää onnellisen elämän aineksia. Minä voin sanoa olevani suht onnellinen. Se ei ole pysähtynyttä lillumista tyytyväisyydessä vaan siinä on aina myös uusia haasteita, sopivan kokoisia kuitenkin. Myös silmät ovat ihan sopiva haaste. Osittain tekninenkin ja älyllinen haaste,   

Lähes onnellinen mies. 

Helmikuu 2019 - Matti Nykänen vie menneseen

• Tässä  helmikuun kuva-albumi Googlen kuvapalveluun talletettuna 

Kuukausi alkoi Uuden Vuoden juhlinnalla. Kuukalenterin mukainen uusi vuosi on parhaiten tunnettu nimellä Kiinalainen Uusi Vuosi. Miellä se ei ole kiinalainen vaan vietnamilainen: tet lyhyeltä ja käytetyimmältä nimeltään.

Me juhlistimme vuotta ensin käymällä lähikaupunki Dalatissa. Matkustimme sinne aattona ja olimme yön yli hotellissa. Tarkoitus oli käydä keskiyöllä katsomassa ilotulistusta, mutta alkuillan pitkä kävelylenkki väsytti niin paljon, että menimme aikaisin nukkumaan ja nukuimme vuodenvaihteen yli.  Kumppanille retki oli kuitenkin vaihtelua, koska hän käy kaupungissa harvoin. Minä taas näen nuo maisemat vähintään kerran viikossa.

Kävimme myös Mekong-joen suistossa Lai Vungissa, appivanhempien luona niissä maisemissa, jossa muutamaa viikkoa aikaisemmin rakas Kito-koiramme varastettiin, todennäköiseti mysö tapettiin ja syötiin.  Asia kosketti minua niin kipeästi, etten aluksi ollut varma, kesätnkö sinne menemistä. Päätin kuitenkin, että on aika päästää irti surusta ja järkytyksestä ja keskittyä johonkin positiiviseen.

Tässä tapauksessa se oli Mimi-koira, Kiton kaveri, jonka päätin ottaa luokseni asumaan ja pitää hänestä todella hyvää huolta.

Nyt Mimi on kanssamme ja nuattii pitkistä kävelylenkeistä kanssani sekä monien paikallisten koriein seurasta.

Muistelen sitä, miten Kitokin sai kävellä näissä maisemissa käydessään kanssamme täällä heinäkuussa 2017.  Automatka ei ollut hänelle kovin raskas, luulisin. Mimille se oli hieman vaikeampi nyt kun hänet tuotiin tänne. Isolla tilataksilla tulimme Myyn ja hänen veljensä sekä pienen veljenpojan kanssa.

Kiton muistomerkkinä on tämä keltainen huomioliivi, jonka toin mukanani tänne. Oranssi liivi kuuluu edelleenkin Mimille. 

Matti Nykänen on kuollut

Matti Nykänen kuoli Helmikuun alussa 55-vuotiaana. Hän siis on saman ikäinen kuin minä, vain kuukautta vanhempi. Vähän hänen jälkeensä kuoli Olli Linhdholm, yksi Yö-yhtyeen perustajista. Hänkin liki sman ikäinen kanssani.  Mikään suuri fani en kummankaan tapauksessa ollut, mutta molempiin liittyy muistoja. 

Helmikuussa 1982 olin 18-vuotias abiturientti, penkkarit läpikäynyt, koulusta lukutauolla  maaliskuussa alkaviiin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva  Leonid Brezhnev oli vielä elossa, Puolassa oli sotatila riippumattoman ammattiliiton aloittamien lakkojen aiheuttaman levottomuuden hillitsemiseksi. 

Tuolta ajalta ei ole paljon kuvia. Itselläni ei ole yhtään helmikuun loppupuolella Leningradiin sunntautuneelta matkalta.  Kävimme siellä koulumme venäjän-ryhmän kanssa täydennettynä muilla koulumme oppilailla ja muutamalla kaverilla. Minun mukanani tulivat myös Sainion Markku ja hänen siskonsa Marja-Leena. Tämä kuva on otettu heillä kyseisen vuoden alussa. Tutkin Markun joululahjaksi  saaman kameran ohjekirjaa.

Käytiin Leningradissa. Se oli sellaista vodkaturismin aikaa: ajtteein metrolla, bailattiin hotelli Leningradissa, käytiin katsomassa Aurora-risteilijää. Minä ostin Gostinyj dvor-tavartalosta kaksi ep-levyä: "Bitlz" ja "Rolling stouns", jotka oli julkaisuut Neuvostoliiton Melodija-levy-yhtiö Ostin Berjozka-kaupasta Salme-savukkeeita, hotellin kioskista Pepsiä ja Leningradskaja Pravda-lehden, jossa oli vain neljä sivua ja vain muutama kuva: surkeita mustavalkoisia, kopiokonelaatua.

Matkan valvojina olivat kaksi entistä venäjän opettajaamme  Kaija Koli ja Hannu Järvinen. Hannu myös ajoi käyttämämme bussia. Pallumatkalla Terijoen ja Viipurin kautta pyrytti sakeasti lunta. Bussin radio oli auki ja kuuntelimme urheilua, jotain mitä minä en siteänyt, vaan yritin kiinnittää huomioni sen sijasta pulloon. Kuitenkin tuli kuultua se, miten jossain Norjassa joku Matti Nykänen liiti pitkälle sakeassa sumussa.  Kaikki hurrasivat kun hän voitti. 

Kirjotiin suuren osa meidän penkkarilaulusita, ja sen jälkeen ylioppilaaksi M:n paperein, kaksi ällää, inhosin ylioppilaskuvaani. En päässyt Tamoereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia enkä sosiologiaa, en myöskään Oriveden Opiston kirjoittajalinjalle. Hätäratkaisuna pääydin kansanopistoon, kansankorkeakouluun Kälviälle, Keski-Pohjanmaan opistoon. Tutuistuin siellä oululaisiin, mikä myöhemmin, toisen välivuoden jälkeen, sai minut hakemaan myös Oulun yliopistoon, jossa aloitin kotimaisen kirjallisuuden ja yleisen aate- ja oppihistorian opinnot.

Niistä ei sitten loppujen lopuksi tullut mitään valmista, joten vaihdoin Jyväskylän yliopistoon vuonna 1988  Olin käynyt Jyväskylässä sen vuoden alussa Oulun-aikiasen ystäväni Seden luona. Hän esitteli minulle Sinclair Spectrum -tietokonettaan ja näytti myös paikallisen urheilukaupan ikkunan, joss aoli Matti Nykäsen sukset. Nykänen oli koko Jyväskylässä asumiseni ajan, ja sen jälkeenkin varmasti tunnetuin ja puhutuin jyväskyläläinen. Nyäskylä taisi olla kaupungin lempinimikin.

Ystäväni Pekka Salminen oli yksi Jyväskylään muuton moottoreista, ja hänen kanssaan me muutimmekin.  Pekka katosi Kreikan-matkallaan huhtikuussa 1989, ilmeisesti omasta tahdostaan. Häntä ei koskaan löydetty ja hänet julistettiin kuolleeksi 10 vuoden päästä katoamisestaan.

Pekalta perin vuokra-asunnon Tourukatu 8:n vanhassa puutalossa. 

Vuokraemäntäni Elvi Virta kuoli vuonna 1991.  Hänet haudattiin vanhalle hautausmaalle, jonka kappelissa Matti Nykänen siunattiin maaliskuussa 2019. 

Matti Nykäsen vaiheista, avioeroista, vankilatuomioista ja muusta on tullut väkisinkin kuulleeksi vuosien varrella.  Hänessä oli sekä sankaria että antisankaria, muta nyt kuoleman jälkeen häntä tietenkin muistellaan vain hyvälläk joskin niihin nurjempiin puoliinkin viitataan hieman kaunistellen. Ja ihan hyvä niin: kuolemassa ihminen saa armon ja anteeksi.

Ne vauvauutiset 

Niihin aikoihin kun Kito katosi, sai alkunsa uusi elämä.  Se vahvistettiin neljää vikkoa myöhemmin vatsan päältä otetulla ultraäänikuvalla. Minä toivon tyttöä, jolle antaisimme nimen Anna Sippala.

Vauvauutisia ei yleensä kerrota näin varhaisessa vaiheessa, koska keskenmenon riski on edelleenkinv arteenotettava. Minä kuitenkin kerron, koska elämämme on tämän asian myötä jo mullistunut: läsnä on ilo ja onnellinen odotus joskin myös jonkinasteinen pelko.  Eräs hyvä ystäväni Suomesta lohdutti, että pelko ja lapsi tulevat samassa paketissa. Pelkokin kuuluu asiaan, mutta sen ei saa antaa hallita liikaa jatuksia ja elämää. 

Minä leivon nykyään leipäni itse, myös piirakoita ja joskus jopa pullaa.   Ruisleipää en leivo vaan käytän vain vehnäjauhoja. Niiden lisäksi lisään taikinaan juureksia, mm. punajuurta,  liotettuja papuja: oman puutarhan härkäpapua, mustaa papua ja mung-papua. Uunia ei ole, vaan käytän ensin paistinpannua pinnan aikaansaamiseksi ja sitten kuumailmaunia (AirFryer) kypsyyden ja rapeuden tuottamiseen.

Öisin on varsin kylmä:  jopa +12 astetta. Koska lämmitystä ei ole ja tuuletus pelaa erinomaisesti, on sisällä ja ulkona aina sama lämpötila. Siksi tuo lukema on täällä kylmä, mutta Suomessa ei.