Joulukuu 2018 - Saunomista Pattaijalla ja arkea Vietnamissa


  • Joulukuun kuva-albumi tässä.  Linkki vie Googlen kuviin. 
  • Ääniblogi, 8.12.2018: lento Dalatista Bangkokiin. Puhelen suomeksi Youtube-videolla, johon olen lisännyt tuon päivän kuvia Dalatin lentoasemalta, joka sijaitsee vain viiden kilometrin päässä kotoamme. 
  • Ääniblogi jatkuu. Toista tuntia juttua siitä, mitä on ottaa ja lähteä Suomesta. Se oli alun perin vastaus erään ihmisen kysymyksiin. 
  • Crazy house Dalat on Google/albumi kuvsita, jotka otin joulupäivänä 2018 Da Lat -nimisen kaupungin hauskimmasta nähtävyydestä: talosta, tai niitä on jo monta, joissa on sovellettu hyvin mielenkiintoisia arkkitehtonisia ratkaisuja. 
  • Joukuun videota puhelimestani  Youtubeen ladattuna ja musiikilla höystettynä. 


Kuukauden suurin uutinen on tosiaankin se, että tein neljän päivän matkan Thaimaan Bangkokiin ja Pattaijalle uusiakseni viisumin.  Siitä aaista enemmän ääniblogissa. 




Oli ihan kiva kädä matkalla, vaikka kulkurin veri ei enää niin tulisesti poltakaan kuin esimerkiksi vuosi sitten. Mutta lentäminen on kivaa. Tiedän, se on paihin ilmastosynneistäni. 


Se oli kuin Suomessa olisi käynyt: kävin saunassa ja ostin Turkinpippureita sekä Turun sinappia, sitä mustaa, tulista.


Tulihan sieltä kotiin myös vähän muutakin: yksi paketti Reissumiestä ja useampia paketteja intilaisia mausteita: asafoetidaa, karrijauhetta, sarviapilaa, fenkolia, kuminaa ...  myös pandanus- ja vaniljaesanssia.



Myös joitakin siemeniä tuli taas mukana, eksoottisin niistä tämä sniniherne, Clitoria temnata, palkokasvi, jonka kukillla mm. värjätään riisiä kauniin siniseksi.  Orkideoita yritin ostaa, mutta niitä en löytänyt. Kotiin palattuani istutin clitoriat lähelle muovista vesitakkia. Sen kaveriksi istutin myös sarviapilaa. Orkideoita löysin jouluna lähikaupungeista ja istutin ensimmäiset mukuloista.



Jouluna me tosiaankin teimme maktan yhdessä, kävimme 30 kilometrin päässä lähikaupungissa ja olimme siellä yhden yön hotellissa. Kumppani, Pikku-Myy, otatti valtavasti kuvia itsestään ja pukeutui kuin linnan juhliin.


Mielenkiintoinen käyntikohde, vaikkein yleensä käy turistikohteissa, oli Dalat Crazy House vientamilaisen arkkitehdin suunnittelema rakennus, oikeastaan rakennusryhmä nykyään, joka  on täynnä toinen toistaa mielenkiintoisempia yksityiskohtia. Tämä jutun alussa on linkki siitä kertovaan kuva-albumiini ja tässä linkki Wikipedia-artikkeliin. 




Minä käyn siellä lähikaupungissa, Dalat, pari kertaa vikossa. Jatkan edelleenkin joogassa käyntiä, Sivanda on tyylin nimi. Teen sitä ryhmässä, jossa olen useimmiten ainoa osallistuja.  Matkustan 30 kilometrin päähän Dalatin kaupunkiin vanhalla paikallisbussilla. Matka kestää liki tunnin ja maksaa noin 40 eurosenttiä. 


Joogassa tehdään 90-minuutin sarja, jota voi halutessaan seurata yllä olevalta videolta
Siihen kuuluu myös hengitysharjoituksia, jotka koen hyvin tarpeelliseksi.  Suvussani esiintyy hyvin paljon uniapneaa, eli unta häiritseviä hengitysvaikeuksia. Monilla on niiden takia käytössään CPAP-laite. Ehkä minullakin pitäisi olla. Ylipaino on yksi syy, tai ainakin pahentava tekijä noissa hengitysvaikeuksissa. Toivon, että joogasta olisi apua parantuneen hengitystekniikan myötä: siinä hengitetään koko keskikeholla eikä van kurkunpäällä, kuten minullakin on tapana. Sen kuulee tekemistäni äänityksistä, että minulla on tapaha läähättää vetäessäni henkeä, eli vetää ilmaa sisään suun kautta. Ehkä voisi oppia hengittämään nenän kautta myös puhuessaan.


Tietysti myös lihaskuntoa, notkeutta, mielen tyyneyttä tulee joogatessa, tasapainoa sekä kehoon että mieleen.  Kävely, jooga, pyöräily, vedessä pullikointi (ei varsinaista matkojen uintia), siinä minun liikuntani. Juoksuakin on joskus tullut harrastettua. Ehkä siihenkin pitäisi jossain vaiheessa palata.


Vuoden viimeisinä päivinä onnistuin vihdoinkin tekemään koko tuon 90-minuuttisen sarjan itsekseni, tosin käyttäen apuna tuon yllä olevan videon ääniraitaa.





Liikenne kaupungissa ei ole mieletön, vaan varsin kohtuullinen. Kadun ylittäminen ei ole niin työlästä kuin esimerkiksi Saigonissa.



Myös lähempänä kotia, täällä 500 metriä alempana, mutta silti kiometrin korkeudessa, maisemat ovat ihailemisen arvoisia. Sitä ei voin tule riittävän usein tehtyä.

Naapuriin rakennetaan isoa buddhalaista temppeliä. Se lienee muutaman kuukauden päästä valmis. Pagoda-nimellä niitä täällä kutsutaan.




Joet, pienet vesistöt, ja kaukana siintävät vuoret ovat suosikkimaisemani.  Niitä kaikkia on täällä nähtävissä. 



Eräänä sunnuntaiaaumna sain kutsun joogaopettajaltani n. 8 kilometrin päässä sijaitsevaan puistoon harjoittamaan aamujoogaa. Aloitimme seitsemältä, koska siihen aikaan puisto aukeaa.




Kotona on hieman ahtaampaa ja urbaaninpaa, mutta kyllä tuonne puutarhaan saisi jooga- ja meditointipaikan hyvinkin viritettyä.  Verrattuna siihen, mitä tämä paikka oli vain neljä kuukautta sitten, elokuussa, on edistystä tapahtunut:  vihreys alkaa jo näkymään. Saisi vielä tuoksuvia ja värikkäitä kukkia enemmän. 



Takapihalla, pystyttämieni nailonverkkoaitojen takana, on paljon kanoja ja pieniä kananpoikasia. Joskus ne tulevat edelleenkin aidan raosta puutarhaani. 





Kukkia, niitä on alkanut ilmestymään sinne tänne heittelemistäni siemenistä itäneisiin taimiin. Kaikista en tiedä edes mitä ne ovat. 




Tomaatteja on kyllä tullut, mutta ei syötäväksi asti. Niissä on jokin sairaus: niihin tulee jo vihreinä ollessaan haavaumia ja rupia, ja osa mätänee jo siinä vaiheessa. Ne, jotka pääsevät punaiseksi asti, ovat usein myös sisältä mätiä. 


Banani ei kasva puussa vaan eräänlaisessa ruohokasvissa. Minä kasvatin niitä ensimmäistä kertaa noin kakstoista vuotta sitten Australian Cairnsissa. Nyt istutin ensimmäiseni Vietnamissa.  Se käytiin kaivamassa takapihalta naapurin puolelta.

Toinen naapuri, mies, joka pihamme ohi kulkiessaan tervehtii ja jää aina juttelemaan muutaman sanan englanniksi, näki sen ja sanoi, ettei tuo ole hyvä banaani. Hän sanoi, että hänellä on maatilallaan paljon parempia banaaeja ja lupasi tuoda yhden minulle. 



Niin hän tekikin 15.12.   Hän toi ison taimen, josta hän lupasi lähtevän isoja versoja ja tuottavan bananeja ja puolen vuoden kuluttua. Australiassa minulla meni pikkutaimesta noin 15 kuukautta ennen kuin pääsin satoa korjaamaan. 



Tässä kuva ruoka-annoksesta, jonka riisi on värjätty alussa mainitulla siniherneellä eli clitoria-kasvilla. Kuva on pattaijalta vegaanisesta hostellista nimeltään Yes! Vegan bed and food. 




Torilla tavataan!  Kuvassa näytän kuulemma sairaalta tai humalaiselta. Oikeasti olin vain sängystä noussut. Aina tuolloin tällöin minulta kysytään, pidänkö jalkapallosta ja katsonko sitä. Täällä katsotaan, ja täällä sen tiimoilta juhlitaan. Vietnam voitti Malesin eräänä iltana jossain aasialaisessa turnauksessa. Heräsin paukkeeseen ja meteliin kun ihmisiä alkoi tulvia kaduille iltoisemaan voitosta. Lähdin katsomaan, mitä tapahtuu ja siinä yhteydessä tapasin muutamia paikallisia, jotka osasivat vähän englantia.





Olen hankkinut värivalot, diskovalot, sellaisen puolipallon muotisen led-hökötyksen, joka jopa osaa vilkutella musiikin mukaan, ja myöhemmin, kun tilaamani DMX-kaapeli on saapunut, on myös ohjgelmoitavissa.   Valot ovat äijäluolassani, huoneessa, josta olen tekemässä omaa valtakuntaani. Siellä on myös viime kuussa esittelmäni kauitinsysteemi toistamssa musiikkia, vanhaa rokkia yleensä, Deep Purplea, Rainbowta, uusimmista Nightwishiä.  Kuuntelen ja katselen sitä Youtube-videoilta, yleensä live-konsertteja. Kuva näkyy suurena seinällä led-projektorin kautta.  Seiniä olen siistinyt ja maalannut sitä varten. Olen käyttänyt projektoria myös opetuksessa täällä kotona.



Pari kuukautta systeemiä on viritelty ja vekslaitu, tilailtu postimyynnistä tarpeita. Se on minun tapani tehdä: intuitio mieluummin kuin tarkka suunnitelma.



Lokakuussa kumppani muutti tänne psyyvästi ja aloitti hedelmien myynnin tien varressa. Siitä ei tullut mitään, joten hän tuotti vanhempiensa luota sinne hankkimansa ompelukoneen tänne ja alkoi tehdä alihankintatyötä serkkunsa yritykselle. 


Sitä työtä hän on tehnyt aiemminkin. 




Hän myös hoitaa silloin tällöin kotonamme veljensä poikaa sillä aikaa kun pojan äiti, siis veljen vaimo on asioillaan. 




















 Hieman ennen joulua pääsin pitkästä aikaa nauttimaan kouluympärisöstä, kun toimin tuomarina amerikkalisten sponsorien tukemassa kilapilussa: puhu englantia kuin amerikkalainen. Siinä lapset ensin esittelivät itsensä, sitten puhuivat ulkoa opettelemansa tekstin annetusta aihhesta ja lopuksi vastasivat esittämiini kysymyksiin.


Lapset olivat motivoituneita ja yrittivät parhaansa, joku jopa kilpaili hmyttä ja verissä päin, ja oli sitten pettynyt, kun ei voittanutkaan. Melkein kaikki kilpailijat puhuivat liian nopeasti ja konemaisesti. Useimpia en pystynyt ymmärtämään sen vertaa, että olisin tiennyt ilman tekstiä, mistä he puhuvat. 




Tässä paikallisia koululaisia kuvattuna auton ikkunasta, kun he ovat ylittämässä tietä lähellä kotiamme. Näen heitä usein bussissa matkustaessani Dalatin kaupunkiin joogatunnille. Useimmat ovat liian ujoja sanoakseen mitään. Joku joskus tervehtii ja kysyy, mistä olen. Where are you from? Se on kysymys, joka on hyvin yleinen keskustelun avaus täällä päin.

Kävin Pattaijalla

Pattiksella tai Pattijoella, sanovat monet suomalaiset. Minä en, enkä Pattayalla vaan Pattaijalla.
Alla tuo ääniblogi eli Youtube-video upotettuna.  Siinä kertoilen tunnelmista ennen lentoa ja sen aikana.





Tosiaan en ole koskaan aiemmin asunut näin lähellä kansainvälistä lentokenttää, vain viitisen kilometriä kotoa. 


Sanovat, että kenttä on hyvin hiljainen: koneet usein puolityhjiä tai tyhjempiä. Tällä kertaa lennolla oli ryhmä, taisivat olla korelalaisia tai kiinalaisia turisteja. 




Harvoin olen näin pukeutunut, mutta täytyyhän sitä vessaselfietä varten, tai maahantuloviranomaisia. 




Durian, tai durio suomeksi, on minusta herkullinen hedelmä. En vain pysty syömään sitä tulematta sairaaksi. Se ilmeiesti kuumentaa liikaa elimistöä: näin sanoo kiinalainen lääketiede. Pystyn syömään tuota jumalaista hedelmää jäätelön muodossa, myös kuvattuna ja tahnana, mutta jäätelö on ehdottomasti paras vaihtoehto. Sitä ei saa Vietnamista, mjutta Thaimaasta saa, 7-11 -kaupasta tai koskista, joka on sikäläinen R-kioski eli pieni tavaratalo. 




Niin kuin yleensä, nytkin tein pitkiä kävelyretkiä. Eräänä päivänä kävelin yksiytiseen sairaalaan ja kävin siellä urologian klinikalla mukanani tieto, että voin saada lapsia.  Asia on askarruttanut minua vuosikymmeniä. Nyt siihen tuli selvyys. 




Yövyin vegaanisessa hostellissa, jonka yhhteydessä on myös ravintola. Minulla oli onnea, sillä sain pitää neljän sängyn huoneen ihan yksinäni.  Toki ei olisi paljoa haitannut, vaikka joku muu olisi ollut siellä kanssani, sillä sänkyjen ympärillä on palksut verhot. Rakennus on uusi ja siisti. Yöpymisen hinta on siinä kymmenen-viidentoista euron paikkeilla yöltä. Vietnamissa pystyn yöpymään halvemmalla, jopa viidellä-kuudella eurolla.



Hostelli on Jomitenin alueella, aika lähellä rantaa, kadulla, jolla kuulee ja näkyy jatkuvasti venäjää.  Yksi venäjää puhuva seurue eksyi jopa hostellin ravintolaan. Muuten se oli koko ajan aika lailla tyhjä. 


Purilaisia ja thai-ruokaa. Niitä tuli kokeiltua, myös vegaanisia makkaroita. Vegaanista juustoa oli yhden purilaisen välissä.



Terminal 21 on Pattaijan uusin ostoskeskus. Kävin siellä tapaamassa serkkuani (oikeasti ensimmäisen serkkuni lasta, eli  eli henkilöä joka olisi minun lapseni pikkuserkku. Mutta serkku kuin serkku, eihän sillä ole väliä. Vietnamissa niitä kutsuttaisiin jopa sisaruksiksi sikäli kuin olen puolison puheista asian ymmärtänyt.

Tuo kappakeskusken rakennus näyttää laivalta, ja sen edessä seisoo lentokone.  Sisällä keroksia kutsutaan eri maiden kaupunkien mukaan: on ainakin Lontoo ja Pariisi. Ja sitten oli Jpani, joka ei ollut Tokio.


 Noita samoja serkkuja minulla oli siellä kaksikin kappaletta: toinen pysyvästi työssä ja toinen oli työharjoittelussa liikunnanohjaajan opintoihin liittyen. Kuvassa ei ole kumpikaan serkuista vaan englantilainen koristeherra sieltä kauppakeskuksesta.


Mitään en sieltä ostanut, vaan ostin tuomiseni tavallisista kaupoista:  mausteita, kasvien siemeniä ja isokokoisia t-paitoja sekä hajustettuja suitsukkeita. Poltan niitä suitsukkeita kotona huoneissa peittääkseni hieman ummehtuneen "mummolan" tuoksun.


Pattaijan rantakatua. 


Tässä kuva Pattaijan Pikku-Intiasta. Tuossa lähettyvillä oli se kauppa, josa ostin intialaisia mausteita.
Tässä alla upotettuna (ja visun alussa linkinä) ääniblogin kakkososa eli jutustelua siitä, mitä on lähteä ulkomaille. Sensuroimatona, ex tempore puhetta vastauksena erään henkilön kysymyksiin.



Takaisin Vietnamiin 


Otin Sandra-serkun ja hänen opisklukaverinsa kanssa taksin Pattaijalta Bangkokiin varhain aamulla 12. joulkuuta. He lensivät Sumeen Finnairin koneella, ja minä jäin odottamaan Vietjetairin konetta. Turvatarkastuksessa minulta oettiin pois  varavirtalähde (powerbank), koska se oli rikki niin, ettei tyyppikilpeä ollut näkkyvissä. Vähän se jurppi, mutta sitten kun sain ostettua uuden, pienemmän ja fiksumman, jopa led-näyttö, olinkin ihan tyytyväinen. Vihdoinkin tuli uusittua tuokin yli 2 vuotta vanha tarpeellinen kapine.  Puhelimeni, Huawei Honor 8, puolitoista vuotta sitten Suomesta ostettu, akku tyhjenee jo muutaman tunnin käytön jälkeen, joten puhelin pitää kytkeä varavirtalähteeseen, jos menee vähänkin kauemmas kotoa.




Kuva yllä siitä, miten kapungilla otetaan kuvia itsestä ja kavereista. Ihmettelin mitä kummaa tuossa rakennuksessa lähellä bussipysäkkiäni voi olla, koska sen seinää vasten otetaan jatkuvasti kuvia. Kysyin sitä nettiryhmässä, eikä kukaan osannut antaa muuta vastausta kuin sen, että tuo seinä on kivan värinen ja tuo liikkeen logokin näyttää hyvältä kuvissa.  Mitään muuta arvoa tuyolla paikalla ei tietääkseni ole.


Joulupäivän ja Tapaninpäivän retkeltä Dalatiin ovat nämä kuvat. Aiemmin mainostamani arkkitehtuurin villi ihme, Crazy house kohoaa korkeuksiin, josta näkyy kaupungin yli. 


Kivoja kulkusiltoja, käytäviä rakennuksesta toiseen, ylös ja alas. Satoja jänniä yksityiskohtia. 






Pkku-Myy, rakas kumppanini, jaksoi kävellä ihaltavia matkoja kanssani. Kävimme myös Dalatin torilla, jossa hän auttoi minua hankkimaan kauan havitteliani orkideoita. 


Luulin, että kaikki orkideat kasvavat puun runkoa tai seinä pitkin, mutta nämä mukulat täytyy ilmeisesti istuttaa multaa. Niin minä ainakin tein: puoliksi multaan. 


Dalatin kaupunki on täyttä kukkia ja istutuksia, nättejä maisemia. Keskustan tuntumassa on iso järvi. 


Kirkot oli koristeltu jouluisesti.



Kävimme myös kasvisravintolassa syömässä - parikin kertaa eri paikoissa. Yhdessä autoimme sairaalaan lahjoitettavien ruoka-annosten teossa. 



Tällaisella vihreällä bussilla pääsee Dalatiin ja takaisin kotiin - yhteensä noin euron hinnalla ja aikaa kuluu noin tunti yhteen suuntaan. 



Muisto Singaporesta vuodelta 2010:  Joulupäivänä sain toimia pukin sijaisena vanhusten hoitokodissa. Tämä vanha merimies olisi halunnut jutella, muta ei kennut sanomaan kuin muutaman sanan. Mutta vierailustani hän ilmiselvästi piti.



Tuolloin loka-joulukuussa 2010 tein ensimmäisen ulkomaanmatkani australialaisena: kävin Thaimassa, Indonesiassa ja Singaporessa.  Kuvassa paistetun tofun ja tempen myyjä Indonesian Bandungin kaupungissa. 


Vuonna 2014 kävin joulun aikaan Dalatissa silloisen kumppanini, Malesian kiinalainen Diana, kanssa. Toimin myös joulupukkina. 


Meidän takapihallamme on koiranpentuja ja lukuisia kananpoikia.



Talo ja puutarha alkavat tuntua ja omilta. Niihin onkin upnnut satoja tunteja työtä. 


Haastavin projekti on tämä verkoseinäinen ulkoavaja, jossa on maakatto. Katolla on sammalta, saniaisia sekä pitaija-kaktuksia. Tullessamme siellä munivat ja nukkuivat kanat, mutta ajoin ne pois aitaamalla tuonkin osan pihasta. Nyt olen houkuttelemassa niitä takaisin avaamalla pääsyn katolle kadun kautta. Pihan puolele olen virittänyt nailonverkkoaidat niin, etteivät ne pääse katolta pihalle. Toistaiseksi vain yksi kana, iso musta, käy siellä munimassa. Olen järjestellyt pitaijanoksien alle niille hyvät muninta- ja nukkumapesät. 


Naapuriin on hankittu sika. Vielä se ei haise. Eikä täällä haise kalakaan niin kuin appivanhempien luona tekee. Kumppanikaan ei enää haise kalalle, vaan hän on ainakin kotona kasvissyöjä, ja oli sitä myös minun kanssani Dalatin-matkaln aikana. Kaikenlaisia herkkuja hän onkin oppinut kokkaamaan nyt kun asutaan kahdestaan.


Myös suomea hän on oppinut muutaman sanan, vaikei sille taidolle ole muuta käyttöä kuin viihteellistä. Äidilleni se asia tietenkin merkitsee paljon.



Uutta Vuotta ei mitenkään juhlistettu. Vuoden vaihtuessa olen todennäköisesti unessa. Tätä kirjoitaessani siihen on aika vielä viisi tuntia, ja minä olen väsynyt. 


Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka Abba abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Ahti Karjalainen Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat alkukesä amalgamipaikat Amerikansuomalaiset Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Boney M Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Chicago Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo ekotrillerit elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli ensisynnytys epäonnistuminen Erik Erika Erika Vikman eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja Estonia etäsuhde Eurooppa Europe Euroviisut eurytmia Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho Halong bay halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Harri Holkeri Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hirviöt hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä Hurriganes huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa Ich komme ihmissuhteet Iisalmi ikämiehet ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itsetyydytys itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Jim Pembroke Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juha Vikatmaa Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvatus kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kokoomus kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen luonto luovuus Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Mekong-joen suisto Melbourne melu menetys meribiologia metabloggaus metallimusiikki metsä metsälampi metsäpalot Michael Klaper Michigan Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias New York Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian Nuku pommiin nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti Oulu paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliisikuulustelu poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona populäärimusiikki Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punk punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöränkorjaus pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak Reggae ok remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus Riku Keski-Rauska Risto Isomäki rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä rullaluistimet ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samantha Fox Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus seksuaalisuus seksuaaliterveys Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steiner Steinerpäiväkoti Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuolivietti sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi Suomirock suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnyimää synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen turistijuna Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari Urho Kekkonen uriah heep urologia USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli venäläiset verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vietnamin kielinen kirjallisuus vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret Vuorikatu 5 vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Waldorf Wapit wheaty Wheelie Wigwam Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.



Blogitekstien arkisto



2025 - Matkailua pojan kanssa täällä Vietnamissa, pehmeä lasku kouluun Toukokuu, Huhtikuu Maaliskuu, Helmikuu, Tammikuu
2024 - Uusi elämä vuoristossa. Pari matkaa pojan kanssa. Joulukuu, Marraskuu, Lokakuu, Syyskuu, Elokuu, Heinäkuu, Kesäkuu, Toukokuu, Huhtikuu, Maaliskuu, Helmikuu, Tammikuu
2023 - Pojan huono koulukokemus, loppuvuodesta mykistyi kuukaudeksi. Ennen joulu pyörärekti vuoristossa ja sitten muutta vuoristoalueelle. Täytin 60 vuotta. Joulukuu, Marraskuu, Lokakuu, Syyskuu, Elokuu, Heinäkuu, Kesäkuu, Toukokuu, Huhtikuu, Maaliskuu, Helmikuu, Tammikuu
2022 - Korona-aika jatkuu: sairaana pari kertaa, passin ja oleskeluluvan uusinta. Matka Phnom Penhiin olsekelulupaa odottamaan. Suru Ukrainan puolesta Venäjän hyökättyä 24.2.2022, uniapnea todettiin ja kone hankittiin.  Tammikuussa tuli 20 vuotta Suomesta lähdöstä. 
Joulukuu,   MarraskuuLokakuuSyyskuuElokuuHeinäkuuKesäkuuToukokuuHuhtikuuMaaliskuuHelmikuuTammikuu
2021 - Eloa koronan varjossa, sisäinen verenvuoto, uusi mökki
2020 - Koronapandemia lukitsi elämän maalaiskylään. Matka Hanoihin rekisteröimään avioliitto ja lapsi. Nyt pojasta tuli Suomen kansalainen.
2019 - Ensimmäinen lapseni syntyi. Avioliitto virallistettiin molemmissa maissa.
2018 - Häät Vietnamissa, muutto vuoristoon opettajaksi ja koulun hylkääminen.
2017 - Vietnamista käynti Ukrainassa ja Suomessa. Paluu Vietnamiin ja päätös asettua.
2016 - Parisuhteen loppu. Poistuin Vietnamiin, sieltä Ukrainaan, jossa vietin puolet vuodesta. Välillä oleskelua Suomessa. Loppuvuodesta uusi parisuhde Vietnamissa.
2015 - Parisuhde Malesiassa. Opettajana Myammarin lapsille. Turkin, Bulgarian, Ukrainan ja Puolan kautta Suomeen. Loppuvuodesta takaisin Malesiaan.
2014 - Pois Australiasta: ensin Malesiaan, sitten Vietnamiin, Suomeen ja Espanjaan ja takaisin Vietnamiin ja Malesiaan. Uusi Parisuhde.
2013 - Taiwanista Singaporen kautta Australiaan. Pyöräretki Adelaideen ja sieltä Suomeen, Viron kautta Eurooppaan. Takaisin Australiaan ja päätös lähteä. Pitkä kävelyretki Cairnsista Melbourneen.
2012 - Brisbanesta Suomeen, sieltä Hongkogiin. Loppuvuodesta Japani, Taiwan.
2011 - Perth, Länsi-Australia. Uusi parisuhde Indonesiassa, tekomykilöleikkaus.
2010 - Elämää kommuunissa, Brisbane, avioero. Matka Thaimaahan, Singaporeen, Indonesiaan.
2009 - Opiskelua vanhustenhoitajaksi, lähdin kotoa etsimään uutta elämää. Huhtikuu: Elvis kuoli käärmeen kidassa. Lokakuussa lähdin omille teilleni.
2008 - Erosin työpaikasta ja yritin uutta uraa.
2007 - Australian kansalaisuus. Politiikkaa: vaalit ja vihreät naiset.
2006 - Ostimme oman talon Australiassa. Terveys reistailee.
2005 - Uusi työpaikka, muutto Cairnsiin. Machans beach, vanha hippikylä. Vegaaniksi.
2004 - Maalla Woodstockissa (Queensland, Australia), työharjoittelua, hautajaiset Syyskuu, Marraskuu.
2003 - Townsville, Queensland, Australia. Oleskeluluvan hakua.
2002 - Muutto Singaporeen, uusi parisuhde, avioliitto, joulukuussa muutto Australiaan.
2001 - Uuden edessä: Uusmediakupla puhkeaa, lomautus, painonpudotus, Singaporeen? Pyörilyä, matka Kainuuseen ja Ouluun.
2000
Uranvaihto: Valtiolta yritysmaailmaan: OpenMobile, asunto Meri-Rastilassa, matka Englantiin ja Irlantiin.
1999 - Helsinki, Läksiäiset yliopistolla. Nyt töissä Hakaniemen virastotalossa (CIMO)
1998 - Helsingissä töissä yliopistolla. Matka USA:han ja sieltä tuli mukana ensimmäinen videokamerani.
Ennen sitä elämää Suomessa: Pertteli, Salo, Kälviä, Oulu, Jyväskylä, Espoo, Helsinki. Opiskelua: tietokoneita, venäjän kieltä ja kulttuuria, kotimaista kirjallisuutta, aate- ja oppihistoriaa, filosofiaa.