- Joulukuun kuva-albumi tässä. Linkki vie Googlen kuviin.
- Ääniblogi, 8.12.2018: lento Dalatista Bangkokiin. Puhelen suomeksi Youtube-videolla, johon olen lisännyt tuon päivän kuvia Dalatin lentoasemalta, joka sijaitsee vain viiden kilometrin päässä kotoamme.
- Ääniblogi jatkuu. Toista tuntia juttua siitä, mitä on ottaa ja lähteä Suomesta. Se oli alun perin vastaus erään ihmisen kysymyksiin.
- Crazy house Dalat on Google/albumi kuvsita, jotka otin joulupäivänä 2018 Da Lat -nimisen kaupungin hauskimmasta nähtävyydestä: talosta, tai niitä on jo monta, joissa on sovellettu hyvin mielenkiintoisia arkkitehtonisia ratkaisuja.
- Joukuun videota puhelimestani Youtubeen ladattuna ja musiikilla höystettynä.
Kuukauden suurin uutinen on tosiaankin se, että tein neljän päivän matkan Thaimaan Bangkokiin ja Pattaijalle uusiakseni viisumin. Siitä aaista enemmän ääniblogissa.
Oli ihan kiva kädä matkalla, vaikka kulkurin veri ei enää niin tulisesti poltakaan kuin esimerkiksi vuosi sitten. Mutta lentäminen on kivaa. Tiedän, se on paihin ilmastosynneistäni.
Se oli kuin Suomessa olisi käynyt: kävin saunassa ja ostin Turkinpippureita sekä Turun sinappia, sitä mustaa, tulista.
Tulihan sieltä kotiin myös vähän muutakin: yksi paketti Reissumiestä ja useampia paketteja intilaisia mausteita: asafoetidaa, karrijauhetta, sarviapilaa, fenkolia, kuminaa ... myös pandanus- ja vaniljaesanssia.
Myös joitakin siemeniä tuli taas mukana, eksoottisin niistä tämä sniniherne, Clitoria temnata, palkokasvi, jonka kukillla mm. värjätään riisiä kauniin siniseksi. Orkideoita yritin ostaa, mutta niitä en löytänyt. Kotiin palattuani istutin clitoriat lähelle muovista vesitakkia. Sen kaveriksi istutin myös sarviapilaa. Orkideoita löysin jouluna lähikaupungeista ja istutin ensimmäiset mukuloista.
Jouluna me tosiaankin teimme maktan yhdessä, kävimme 30 kilometrin päässä lähikaupungissa ja olimme siellä yhden yön hotellissa. Kumppani, Pikku-Myy, otatti valtavasti kuvia itsestään ja pukeutui kuin linnan juhliin.
Mielenkiintoinen käyntikohde, vaikkein yleensä käy turistikohteissa, oli Dalat Crazy House vientamilaisen arkkitehdin suunnittelema rakennus, oikeastaan rakennusryhmä nykyään, joka on täynnä toinen toistaa mielenkiintoisempia yksityiskohtia. Tämä jutun alussa on linkki siitä kertovaan kuva-albumiini ja tässä linkki Wikipedia-artikkeliin.
Minä käyn siellä lähikaupungissa, Dalat, pari kertaa vikossa. Jatkan edelleenkin joogassa käyntiä, Sivanda on tyylin nimi. Teen sitä ryhmässä, jossa olen useimmiten ainoa osallistuja. Matkustan 30 kilometrin päähän Dalatin kaupunkiin vanhalla paikallisbussilla. Matka kestää liki tunnin ja maksaa noin 40 eurosenttiä.
Joogassa tehdään 90-minuutin sarja, jota voi halutessaan seurata yllä olevalta videolta.
Siihen kuuluu myös hengitysharjoituksia, jotka koen hyvin tarpeelliseksi. Suvussani esiintyy hyvin paljon uniapneaa, eli unta häiritseviä hengitysvaikeuksia. Monilla on niiden takia käytössään CPAP-laite. Ehkä minullakin pitäisi olla. Ylipaino on yksi syy, tai ainakin pahentava tekijä noissa hengitysvaikeuksissa. Toivon, että joogasta olisi apua parantuneen hengitystekniikan myötä: siinä hengitetään koko keskikeholla eikä van kurkunpäällä, kuten minullakin on tapana. Sen kuulee tekemistäni äänityksistä, että minulla on tapaha läähättää vetäessäni henkeä, eli vetää ilmaa sisään suun kautta. Ehkä voisi oppia hengittämään nenän kautta myös puhuessaan.
Tietysti myös lihaskuntoa, notkeutta, mielen tyyneyttä tulee joogatessa, tasapainoa sekä kehoon että mieleen. Kävely, jooga, pyöräily, vedessä pullikointi (ei varsinaista matkojen uintia), siinä minun liikuntani. Juoksuakin on joskus tullut harrastettua. Ehkä siihenkin pitäisi jossain vaiheessa palata.
Vuoden viimeisinä päivinä onnistuin vihdoinkin tekemään koko tuon 90-minuuttisen sarjan itsekseni, tosin käyttäen apuna tuon yllä olevan videon ääniraitaa.
Liikenne kaupungissa ei ole mieletön, vaan varsin kohtuullinen. Kadun ylittäminen ei ole niin työlästä kuin esimerkiksi Saigonissa.
Naapuriin rakennetaan isoa buddhalaista temppeliä. Se lienee muutaman kuukauden päästä valmis. Pagoda-nimellä niitä täällä kutsutaan.
Joet, pienet vesistöt, ja kaukana siintävät vuoret ovat suosikkimaisemani. Niitä kaikkia on täällä nähtävissä.
Eräänä sunnuntaiaaumna sain kutsun joogaopettajaltani n. 8 kilometrin päässä sijaitsevaan puistoon harjoittamaan aamujoogaa. Aloitimme seitsemältä, koska siihen aikaan puisto aukeaa.
Kotona on hieman ahtaampaa ja urbaaninpaa, mutta kyllä tuonne puutarhaan saisi jooga- ja meditointipaikan hyvinkin viritettyä. Verrattuna siihen, mitä tämä paikka oli vain neljä kuukautta sitten, elokuussa, on edistystä tapahtunut: vihreys alkaa jo näkymään. Saisi vielä tuoksuvia ja värikkäitä kukkia enemmän.
Takapihalla, pystyttämieni nailonverkkoaitojen takana, on paljon kanoja ja pieniä kananpoikasia. Joskus ne tulevat edelleenkin aidan raosta puutarhaani.
Kukkia, niitä on alkanut ilmestymään sinne tänne heittelemistäni siemenistä itäneisiin taimiin. Kaikista en tiedä edes mitä ne ovat.
Tomaatteja on kyllä tullut, mutta ei syötäväksi asti. Niissä on jokin sairaus: niihin tulee jo vihreinä ollessaan haavaumia ja rupia, ja osa mätänee jo siinä vaiheessa. Ne, jotka pääsevät punaiseksi asti, ovat usein myös sisältä mätiä.
Banani ei kasva puussa vaan eräänlaisessa ruohokasvissa. Minä kasvatin niitä ensimmäistä kertaa noin kakstoista vuotta sitten Australian Cairnsissa. Nyt istutin ensimmäiseni Vietnamissa. Se käytiin kaivamassa takapihalta naapurin puolelta.
Toinen naapuri, mies, joka pihamme ohi kulkiessaan tervehtii ja jää aina juttelemaan muutaman sanan englanniksi, näki sen ja sanoi, ettei tuo ole hyvä banaani. Hän sanoi, että hänellä on maatilallaan paljon parempia banaaeja ja lupasi tuoda yhden minulle.
Niin hän tekikin 15.12. Hän toi ison taimen, josta hän lupasi lähtevän isoja versoja ja tuottavan bananeja ja puolen vuoden kuluttua. Australiassa minulla meni pikkutaimesta noin 15 kuukautta ennen kuin pääsin satoa korjaamaan.
Tässä kuva ruoka-annoksesta, jonka riisi on värjätty alussa mainitulla siniherneellä eli clitoria-kasvilla. Kuva on pattaijalta vegaanisesta hostellista nimeltään Yes! Vegan bed and food.
Olen hankkinut värivalot, diskovalot, sellaisen puolipallon muotisen led-hökötyksen, joka jopa osaa vilkutella musiikin mukaan, ja myöhemmin, kun tilaamani DMX-kaapeli on saapunut, on myös ohjgelmoitavissa. Valot ovat äijäluolassani, huoneessa, josta olen tekemässä omaa valtakuntaani. Siellä on myös viime kuussa esittelmäni kauitinsysteemi toistamssa musiikkia, vanhaa rokkia yleensä, Deep Purplea, Rainbowta, uusimmista Nightwishiä. Kuuntelen ja katselen sitä Youtube-videoilta, yleensä live-konsertteja. Kuva näkyy suurena seinällä led-projektorin kautta. Seiniä olen siistinyt ja maalannut sitä varten. Olen käyttänyt projektoria myös opetuksessa täällä kotona.
Lokakuussa kumppani muutti tänne psyyvästi ja aloitti hedelmien myynnin tien varressa. Siitä ei tullut mitään, joten hän tuotti vanhempiensa luota sinne hankkimansa ompelukoneen tänne ja alkoi tehdä alihankintatyötä serkkunsa yritykselle.
Sitä työtä hän on tehnyt aiemminkin.
Hän myös hoitaa silloin tällöin kotonamme veljensä poikaa sillä aikaa kun pojan äiti, siis veljen vaimo on asioillaan.
Hieman ennen joulua pääsin pitkästä aikaa nauttimaan kouluympärisöstä, kun toimin tuomarina amerikkalisten sponsorien tukemassa kilapilussa: puhu englantia kuin amerikkalainen. Siinä lapset ensin esittelivät itsensä, sitten puhuivat ulkoa opettelemansa tekstin annetusta aihhesta ja lopuksi vastasivat esittämiini kysymyksiin.
Lapset olivat motivoituneita ja yrittivät parhaansa, joku jopa kilpaili hmyttä ja verissä päin, ja oli sitten pettynyt, kun ei voittanutkaan. Melkein kaikki kilpailijat puhuivat liian nopeasti ja konemaisesti. Useimpia en pystynyt ymmärtämään sen vertaa, että olisin tiennyt ilman tekstiä, mistä he puhuvat.
Tässä paikallisia koululaisia kuvattuna auton ikkunasta, kun he ovat ylittämässä tietä lähellä kotiamme. Näen heitä usein bussissa matkustaessani Dalatin kaupunkiin joogatunnille. Useimmat ovat liian ujoja sanoakseen mitään. Joku joskus tervehtii ja kysyy, mistä olen. Where are you from? Se on kysymys, joka on hyvin yleinen keskustelun avaus täällä päin.
Kävin Pattaijalla
Pattiksella tai Pattijoella, sanovat monet suomalaiset. Minä en, enkä Pattayalla vaan Pattaijalla.
Alla tuo ääniblogi eli Youtube-video upotettuna. Siinä kertoilen tunnelmista ennen lentoa ja sen aikana.
Tosiaan en ole koskaan aiemmin asunut näin lähellä kansainvälistä lentokenttää, vain viitisen kilometriä kotoa.
Sanovat, että kenttä on hyvin hiljainen: koneet usein puolityhjiä tai tyhjempiä. Tällä kertaa lennolla oli ryhmä, taisivat olla korelalaisia tai kiinalaisia turisteja.
Harvoin olen näin pukeutunut, mutta täytyyhän sitä vessaselfietä varten, tai maahantuloviranomaisia.
Durian, tai durio suomeksi, on minusta herkullinen hedelmä. En vain pysty syömään sitä tulematta sairaaksi. Se ilmeiesti kuumentaa liikaa elimistöä: näin sanoo kiinalainen lääketiede. Pystyn syömään tuota jumalaista hedelmää jäätelön muodossa, myös kuvattuna ja tahnana, mutta jäätelö on ehdottomasti paras vaihtoehto. Sitä ei saa Vietnamista, mjutta Thaimaasta saa, 7-11 -kaupasta tai koskista, joka on sikäläinen R-kioski eli pieni tavaratalo.
Niin kuin yleensä, nytkin tein pitkiä kävelyretkiä. Eräänä päivänä kävelin yksiytiseen sairaalaan ja kävin siellä urologian klinikalla mukanani tieto, että voin saada lapsia. Asia on askarruttanut minua vuosikymmeniä. Nyt siihen tuli selvyys.
Hostelli on Jomitenin alueella, aika lähellä rantaa, kadulla, jolla kuulee ja näkyy jatkuvasti venäjää. Yksi venäjää puhuva seurue eksyi jopa hostellin ravintolaan. Muuten se oli koko ajan aika lailla tyhjä.
Purilaisia ja thai-ruokaa. Niitä tuli kokeiltua, myös vegaanisia makkaroita. Vegaanista juustoa oli yhden purilaisen välissä.
Terminal 21 on Pattaijan uusin ostoskeskus. Kävin siellä tapaamassa serkkuani (oikeasti ensimmäisen serkkuni lasta, eli eli henkilöä joka olisi minun lapseni pikkuserkku. Mutta serkku kuin serkku, eihän sillä ole väliä. Vietnamissa niitä kutsuttaisiin jopa sisaruksiksi sikäli kuin olen puolison puheista asian ymmärtänyt.
Tuo kappakeskusken rakennus näyttää laivalta, ja sen edessä seisoo lentokone. Sisällä keroksia kutsutaan eri maiden kaupunkien mukaan: on ainakin Lontoo ja Pariisi. Ja sitten oli Jpani, joka ei ollut Tokio.
Noita samoja serkkuja minulla oli siellä kaksikin kappaletta: toinen pysyvästi työssä ja toinen oli työharjoittelussa liikunnanohjaajan opintoihin liittyen. Kuvassa ei ole kumpikaan serkuista vaan englantilainen koristeherra sieltä kauppakeskuksesta.
Mitään en sieltä ostanut, vaan ostin tuomiseni tavallisista kaupoista: mausteita, kasvien siemeniä ja isokokoisia t-paitoja sekä hajustettuja suitsukkeita. Poltan niitä suitsukkeita kotona huoneissa peittääkseni hieman ummehtuneen "mummolan" tuoksun.
Pattaijan rantakatua.
Tässä kuva Pattaijan Pikku-Intiasta. Tuossa lähettyvillä oli se kauppa, josa ostin intialaisia mausteita.
Tässä alla upotettuna (ja visun alussa linkinä) ääniblogin kakkososa eli jutustelua siitä, mitä on lähteä ulkomaille. Sensuroimatona, ex tempore puhetta vastauksena erään henkilön kysymyksiin.
Takaisin Vietnamiin
Otin Sandra-serkun ja hänen opisklukaverinsa kanssa taksin Pattaijalta Bangkokiin varhain aamulla 12. joulkuuta. He lensivät Sumeen Finnairin koneella, ja minä jäin odottamaan Vietjetairin konetta. Turvatarkastuksessa minulta oettiin pois varavirtalähde (powerbank), koska se oli rikki niin, ettei tyyppikilpeä ollut näkkyvissä. Vähän se jurppi, mutta sitten kun sain ostettua uuden, pienemmän ja fiksumman, jopa led-näyttö, olinkin ihan tyytyväinen. Vihdoinkin tuli uusittua tuokin yli 2 vuotta vanha tarpeellinen kapine. Puhelimeni, Huawei Honor 8, puolitoista vuotta sitten Suomesta ostettu, akku tyhjenee jo muutaman tunnin käytön jälkeen, joten puhelin pitää kytkeä varavirtalähteeseen, jos menee vähänkin kauemmas kotoa.
Joulupäivän ja Tapaninpäivän retkeltä Dalatiin ovat nämä kuvat. Aiemmin mainostamani arkkitehtuurin villi ihme, Crazy house kohoaa korkeuksiin, josta näkyy kaupungin yli.
Kivoja kulkusiltoja, käytäviä rakennuksesta toiseen, ylös ja alas. Satoja jänniä yksityiskohtia.
Pkku-Myy, rakas kumppanini, jaksoi kävellä ihaltavia matkoja kanssani. Kävimme myös Dalatin torilla, jossa hän auttoi minua hankkimaan kauan havitteliani orkideoita.
Luulin, että kaikki orkideat kasvavat puun runkoa tai seinä pitkin, mutta nämä mukulat täytyy ilmeisesti istuttaa multaa. Niin minä ainakin tein: puoliksi multaan.
Dalatin kaupunki on täyttä kukkia ja istutuksia, nättejä maisemia. Keskustan tuntumassa on iso järvi.
Kirkot oli koristeltu jouluisesti.
Kävimme myös kasvisravintolassa syömässä - parikin kertaa eri paikoissa. Yhdessä autoimme sairaalaan lahjoitettavien ruoka-annosten teossa.
Tällaisella vihreällä bussilla pääsee Dalatiin ja takaisin kotiin - yhteensä noin euron hinnalla ja aikaa kuluu noin tunti yhteen suuntaan.
Muisto Singaporesta vuodelta 2010: Joulupäivänä sain toimia pukin sijaisena vanhusten hoitokodissa. Tämä vanha merimies olisi halunnut jutella, muta ei kennut sanomaan kuin muutaman sanan. Mutta vierailustani hän ilmiselvästi piti.
Tuolloin loka-joulukuussa 2010 tein ensimmäisen ulkomaanmatkani australialaisena: kävin Thaimassa, Indonesiassa ja Singaporessa. Kuvassa paistetun tofun ja tempen myyjä Indonesian Bandungin kaupungissa.
Vuonna 2014 kävin joulun aikaan Dalatissa silloisen kumppanini, Malesian kiinalainen Diana, kanssa. Toimin myös joulupukkina.
Meidän takapihallamme on koiranpentuja ja lukuisia kananpoikia.
Talo ja puutarha alkavat tuntua ja omilta. Niihin onkin upnnut satoja tunteja työtä.
Haastavin projekti on tämä verkoseinäinen ulkoavaja, jossa on maakatto. Katolla on sammalta, saniaisia sekä pitaija-kaktuksia. Tullessamme siellä munivat ja nukkuivat kanat, mutta ajoin ne pois aitaamalla tuonkin osan pihasta. Nyt olen houkuttelemassa niitä takaisin avaamalla pääsyn katolle kadun kautta. Pihan puolele olen virittänyt nailonverkkoaidat niin, etteivät ne pääse katolta pihalle. Toistaiseksi vain yksi kana, iso musta, käy siellä munimassa. Olen järjestellyt pitaijanoksien alle niille hyvät muninta- ja nukkumapesät.
Naapuriin on hankittu sika. Vielä se ei haise. Eikä täällä haise kalakaan niin kuin appivanhempien luona tekee. Kumppanikaan ei enää haise kalalle, vaan hän on ainakin kotona kasvissyöjä, ja oli sitä myös minun kanssani Dalatin-matkaln aikana. Kaikenlaisia herkkuja hän onkin oppinut kokkaamaan nyt kun asutaan kahdestaan.
Myös suomea hän on oppinut muutaman sanan, vaikei sille taidolle ole muuta käyttöä kuin viihteellistä. Äidilleni se asia tietenkin merkitsee paljon.
Uutta Vuotta ei mitenkään juhlistettu. Vuoden vaihtuessa olen todennäköisesti unessa. Tätä kirjoitaessani siihen on aika vielä viisi tuntia, ja minä olen väsynyt.