keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Joulukuu 2007 - lasivillainen Tapani

Huomautus 2017:  Tämä kirjoitus sain tunnisteen ääniblogi, kun lisäsin siihen 25.12.2007 tekemäni videon. Lisäsin siihen myös suomenkielistä puhetta.



Vetämätön olo katosi hyvin nukutun yön myötä, kokonaista yhdeksän tuntia unta kunnes Misu kävi herättämässä kuuden jälkeen. Noin pitkään tulee harvoin nukuttua. Nancykin oli jo noussut ja käynyt päästämässä kanat ja ankat ulkoilemaan.  Yleensä minä teen sen siinä kuuden ja seitsemän välissä samalla kun kastelen puutarhan. Niinpä kävin kastelemassa nytkin, koska en silloin vielä tiennyt, että iltapäivällä sataisi vettä.



Banaanipuiden alta kävin kaivamassa ylös taas muutaman pensaan, jotka olivat puskeneet uutta versoa vanhoista juurista. Kuvassa keskellä banaanitertun alla on karrilehtipuu (Murraya Koenigii), jonka lehdet ovat todellakin herkullisia erilaisissa karriruuissa.  Se kasvaa täällä aika hitaasti eikä ole kovinkaan helppohoitoinen, joten tätä yksilöä pitää vaalia raivaamalla sen edestä pois muita kasveja, jotta se saisi valoa. Jatkossa ei parane kasvattaa banaania näin lähellä sitä.  Noita muita kasveja sen sijaan siirtelen pois banaanien alta. Tuo on kuitenkin hyvä paikka banaaneille, sillä niiden takana olevan ankkalammikon ylijäämävesi valuu banaanien juurille.





Tuonne aitojen vierustoille niitä siirtelen, ja aitojen vierustoja nimenomaan kastelen ja lannoitan. Kuvassa vasemmalla näkyy myös verkko, jolle ovat parin kuukauden kuluttua jo leivttäytyneet laajentuneet kärsimyshedelmäviljelmäni.  Ja sitten oikealla on taas niitä kukkia, joita tuon aamuisen puutarhtyötunnin aikan myöskin haistelen ja hypistelen.

Sitten aamiaisten ja muiden aamutoimien jälkeen lähdettiin sinne isoon rautakauppaan Bunningsille hakemaan eristetarpeita välikaton eristyksen parantamiseksi. Kaupassa yritin kysyä neuvoja myyjiltä, mutta eipä sieltä muuta tullut kyin myöntelyä arveluilleni. Niinpä sitten valittiin se, minkä arvelin parhaimmaksi eli paksuun alumiinifolioon kiinnitettyä lasivillaa.  Sitä otettiin noin 50 neliömetrin peittämiseksi eli niin paljon kun autoon sopi. Yksi rulla sidottiin kattotelineelle, ja kaksi mahtui tavaratilaan.



Toki minä tiesin, että meidän välikattomme on hyvin ahdas, korkeutta vain parhaimmillaan noin 60 senttiä, useimmiten vain 40. Sinne ei noin suuria rullia saa millään mahtumaan, vaan ne pitää leikata pienemmiksi. Niinpä minä sitten leikkelin kun Nancy pienempänä ryömi sisälle ja asetteli levyjä paikoilleen. Onneksi tosiaankin alkoi sataa niin, että kattopellit eivät olleet kuumia kuten aurinkoisena päivänä olisi ollut.



Mutta vaikeampaa se oli kuin arvelin, paljon vaikeampaa. Aluksi ajattelin, että ei levitetä levyjä lattialle vaan pannaan ylös kattopeltejä vasten, ja lattialle laitettaisiin villat ja niiden päälle levyt, jotta Lolitalla olisi valtakunnassan paremmat oltavat. Tämä nimittäin on juuri sitä Lolitan valtakuntaa, jonne hän saa paetaan rauhaan Misun hyökkäyksiltä.  Nykyisellään tuo lattia on vain pelkkää pehmeää cyproc-levyä.



Niin, kovin se on pehmeää se levy. Huoltoluukku tuli tällä kertaa alas kokonaan. Sähkömies oli nimittäin sen ympärystän murtanut alkuvuodesta käydessään laittamassa sinne sähköpistokkeen liesituuletinta varten.  Tuo potkurituuletin tuossa kylpyhuoneen seinässä puhaltaa kohti pikku ikkunaa, joka on aina auki. Sen tarkoitus on puhaltaa höyryt ulos eikä päästää niitä käytävään (joka näkyy tuossa alakuvassa), jossa ne kulkeutuisivat palovaroittimeen aiheuttaen hälytyksen.

Nyt meillä siis on välikatossa kaksi isoa reikää, jotka vaativat molemmat luukkua suojakseen, tai oikeastaan on yksi iso ja yksi pieni reikä. Suurin ongelma asian korjaamisessa on löytää sille tekijä. Jos se hoituisikin niin helpolla, että soittaisi jollekin, joka sitten parin viikon tai kuukauden kuluttua sovittuna päivänä kävisi tekemässä urakan ja laskuttaisi siitä niin kuin on sovittu, silloin oltaisi tämäkin eristys annettu suosiolla heti kättelyssä ammattilaisen tehtäväksi.  Mutta niin se ei hoidu. Se, jolle soitat, lupaa tulla ensi viikolla, muttei tulekaan. Sitten hän tulee kolmen kuukauden päästä ja lupaa laittaa tarjouksen ensi viikolla. Tarjousta ei koskaan kuulu ilman muutamaa patistelusoittoa. Sitten on vielä samanlainen tappelu ennen kuin tarjous muuttuu toteutukseksi. Ainoastaan lasku tulee nopeammin kuin on sovittu ja se on aika usein myös suurempi kuin on sovittu (vaikka itse laskussa onkin mainittu että se perustuu sopimukseemme).  Mutta toteutukseen saakka ei läheskään aina tosiaankaan päästä.



Se toinen reikä on siis tämä Lolita-kissan sisäänkäynti.  Se on käytävässä vessan oven yläpuolella. Tuo äsken esitelty päähuoltoluukku jää oikealle kylpyhuoneeseen.  Tuo reiän alapuolella oleva tasanne on minun värkkäämäni samoin kuin tuo edempänä oleva liikuteltava tasanne (siksi se on vinossa kun se antaa periksi, ja Misu tietää, että sen). Tuo puunvärinen seinä tasanteen etuosassa on tarkoitettu estämään Misun pääsy Lolitan alueeseelle.  Mainittu palovaroitin muuten näkyy seinän edessä.  Oikealla näkyy vaate- ja siivouskaappi, joka on varustettu liukuovilla. Liukuovet laitetaan tiettyyn asentoon niin, että Lolita pääsee kulkemaan alueelleen kiertäen kaapin ylähyllyn kautta. Sitten ne suljetaan. Hätäpoistumista varten alueen keskiosa on avoin, niin että kissa pääsee tarvittaessa hyppäämään alas, tai useimmiten kun hän on diivamaisella päällä, hän voi viestittää minullle, että tulepa ja nosta minut alas täältä kun on nälkä ja vessaankin tarvitsisi päästä.  Monimutkainen systeemi, mutta toimii aika hyvin. Ja ihan itse olen sen kehittänyt. Nyt vain on vielä kehitysen alla avattava ja suljettava luukku tuonne katolle. Lolitha kun tosiaan mielellään oleskelee siellä, koska hän nauttii useimmiten omassa rauhassaan olosta.

Nyt meitä sitten kutisee joka paikasta kun ollaan käsitelty lasivillaa paljain käsin ja ilman paksuja suojavaatteita. Vain osa sisäkatosta on eristetty, osaan ei pääse kerta kaikkiaan millään käsiksi. Nyt pitää kuitenkin tutkia muita mahdollisuuksia, jospa sittenkin saisi jonkun levittämään puhallusvillaa, polyuretaania tai sitten vain ottamaan kattopellit irti niin, että päästään levittämään eristeet yläkautta. Kattopellit pitäisi ottaa irti myös tehostettua termiittitarkastusta varten. Samoin pitäisi saada joku tulemaan ja tekemään niihin reiät, että saataisiin pyörivät turbiinituulettimet asennettua.

Että tämmöistä Tepon päivää meillä tänä vuonna.





Joulukuu 2007 - Kukas se sinä olet?

Itse asiassa piti kirjoittaa toinen otsikko, mutta selaimen muistista tupsahti tuo. Olkoon niin. Se on tässä yhteydessä ainakin hauskempi kuin se aikomani.

Joulu on mennyt käsittämättömän vetämättömissä merkeissä.  Voisin luulla, että olen sairas, mutta sitä vastaan puhuu se tosiasia, että Nancy sekä kissat ja koiratkin, jopa ankat ja kanat ovat kaikki vähän tuskissaan tämän kuumuuden takia. Ei se ennen näin ole ollut. Ei +30 ole minullekaan ennen mikään pakahduttava helle ollut. Vasta se on vienyt voimat kun ilma on lämpimämpi kuin keho (ts. yli 36, 37 astetta). Huomenna Tapanina, ajattelin mennä rautakauppaan ja ostaa eristeitä, jotka aion viedä välikatolle, jospa ne vähän auttavat estämään auringon lämmön tuloa katon kautta sisälle.  Voipa olla, että kattoon tekemäni reikä tuo lisää lämpöä sisälle, tai sitten voi olla, nyt on yksinkertaisesti aurinkoisempaa ja on satanut paljon vähemmän kuin viime vuonna. Jouluyönkin valvoin vasten tahtoani kuumuuden takia. Unettomuus ei ole lainkaan tapaistani. Nukahdan yleensä nopeasti ja nukun häiriöttä.













Jouluksi päätin vähän seikkailla ruuan kanssa ja kokeilla varovasti aineita, joita en ole kohta puoleen vuoteen käyttänyt eli lähinnä gluteenia. Ostin tummaa ruisleipää, joka on tehty  biodynaamisesti viljellystä idätetystä rukiista alhaisessa lämpötilassa hauduttaen niin, että entsyymit eivät kaikki tuhoutuisi. Vähän se paukututtaa, mutta muuten tuntuu sulavan ihan hyvin nut kun täydennän bakteeri- ja entsyymikantaa purkista.

Kuvassa reuisleivän päällä on ensin vähän misotahnaa, sitten paistettu tofusuikale ja sen päällä tahinia eli sesaminsiementahnaa. Salaatissa on vain oliiveja öljyssään, keräsalaattia, tomaattia ja runsaasti raakaa sipulia. Kuvasta puuttui mango-applesiinihapankaali, jota tein pari viikkoa sitten. Se on todella kirpeää, mutta samalla mukavan makuista, ja väristä eritoten. Inspiraationa sille on korealainen Kimchi, jota olen ennenkin tehnyt. Mutta tämä on parempaa kuin Kimchi. Kuvassa näkyy siskoni Tuijan lähettämä pellava/puuvillaliina. Kiitos siitä. Pidän siitä todella ja käytän sitä ahkerasti.

Muutin kuvaa jälkeen päin eli lisäsin vasemmalle pikkukuvan alle sekä oikealle punaisen liinan päälle Tapaninpäivä-version (melkein) samasta ruuasta. Siinä näkyy myös tuo mango-papaija hapankaali sekä myöskin suolakurkut (kuutoituina), jotka olen itse  hapattanut.  Valkoinen kermavaahdon näköinen aine on soijakermajuustoa.  Tapaninpäivän versiossa tofusiivut on vähän paremmin paistettu. Kuivasin ne ensin kunnolla talouspaperin päällä, sitten sivelin niille vähän seesamiöljyä ja lopuksi kierittelin ne tattarijauhoissa, jotka oli maustettu karijauheella.

Aattoiltana meni tunti-pari äidin kanssa puhuessa (Skypen kautta). Kuulin vasta nyt sukulaismiehen Setin kuolemasta. Osanottoni hänen omaisilleen, jos heitä täällä käy. Tapasin sentään Setin viimeisenä Suomen-vuotenani, joten selkeä muisto on hänestä mielessäni kuitenkin, vaikka kovin usein en häntä muuten nähnyt.

Katsoin muutamia lähetettyjä videoita. Aika oudolta elämä Suomessa jo näyttää kun sitä katselee. Jopa jotenkin koomiselta alkaa näyttää se, miten ihmiset astuvat ovesta sisään pyntättyinä ja riisuvat vaatteensa. Tuntuu hassulta se, miten sisään- ja ulostulo vie niin paljon aikaa ja vaatii ponnisteluja.  Sitäkin nykyään ihmettelen kun talojen välissä ei ole usein minkäänlaisia aitoja.  Alkaa se näköjään viisi vuotta pois Suomesta ja kylmästä ilmastosta jossain jo tuntua.



Piti taas kerran käydä katsomassa vanhoja kuvia vuodelta 2001 ja kertoa, että kyllä se olin minä, joka sauvakäveli ahkerasti Meri-Rastilan tieltä ympäri Vartiokylän lahden, joskus Mellunmäkeen saakka, joskus pidemmälle, joskus kallahteen katsomaan Miina Äkkijyrkän kyyttölehmiä. Va missä ne nyt olivat?  Kyllä se olin minä, joka kävi avantouinnilla Rastilan saunasta, jossa löylynheiton sm-miehet kävivät harjoittelemassa. Vieläkin tunnen luissani sen poltteen. Ja vieläkin haaveilen saunasta ja täkäläisittäin jostain avantouintia vastaavasta eli uimista kymmenasteisessa vedessä, ehkä jopa kylmemmässä. No, nuo lähivuoristojen purot ovat talvella varsin kylmiä, joten mahdollista se olisi. Ilman saunaa en tosin kyllä uisi.

Tänään joulupäivänä heräsin jo puolen yön jälkeen, valvoin neljään ja vein koirat ulos. Sitten patistin Nancya ylös sängystä avaamaan lahjoja. Olin luvannut äidille ottaa avaamisen videolle. Niin hekin tekevät yleensä meidän pakettiamme avatessa.  Tänä vuonna se on taas myöhässä, joten avaaminen siirtyy kait vuoden viimeisiin päiviin ellei peräti yli vuodenvaihteen.

En jaksanut videota paljoa käsitellä vaan laitoin jakeluun vähän ylipitkänä. Tänne ja muualle vähän enemmän julkisuuteen oli tarkoitus tehdä lyhennelmä, mutta en vielä jaksanut muokata. Tietokoneetkaan eivät sitä paitsi eivät pidä kuumasta ja kosteasta, siksi niihin tulee aika usein vikoja ja häiriöitä, niin, että työt viivästyvät.  Ehkä minä joku päivä olen valmis luopumaan koko härveleistä, ainakin miltei ...

Huvikseni kuuntelin Yleisradion elävästä arkistosta taata Sillanpään joulusatua, sitten Juice Leskisen lukemaa Jouluevankeliumia ja lopuksi Jouko Turkan joulupakinaa 1990-luvulta. Ihan mielenkiintoista kaikki, mutta jotenkin vierasta kuitenkin. En jaksanut kuunnella tai katsoa mitään niistä loppuun.  Ehkä siitä ei kannata tehdä mitään laajempia tulkintoja. Minä vain halusin mieluummin leikkaamaan ruohoa. Sen teinkin, laitoin jopa pikkuleikkurin eli viimeistelijän (täkäläisittäin vippasnipan) toimintakuntoon ja putsailin sillä murkkia ja aidan vierustoja.

Niin kyllä minä vanhoja välillä muistelen, ja tutkin netistäkin elämääni kuuluneiden ihmisten kuulumisia. Erityisesti nyt kun olen Facebookista löytänyt useammankin vanhan tutun, on tutuujen etsintä voimistunut.



Yksi päivä luin lehtiartikkelin (netistä tietenkin) Mutasen Markusta. Hän on nykyään ryhtynyt matkasaarnaajaksi aiheenaan ADHD ja tittelinään adhd-aikuinen. Tässä yksi artikkeleista.  Markku nimittäin oli tuttuja ja ainakin jossain vaiheessa myös läheisempi kaverini. Hän oli myös koulukaveri. Siksi tässä on vanha mustavalkoinen (tosin nyt ruskehtavaksi sävytetty) kuva Perttelin Kaivolan koulun kevätjuhlasta vuodelta 1974.  Siinä on muutama meidän luokkalainen poika. Oikealla ihastellaan puukäsitöiden näyttelyä. Markku oli samassa koulussa, mutta ylemmällä luokalla. Minulle ei henkilökohtaisesti ei jäänyt hänestä kovinkaan  hurjaa kuvaa. Voisin jopa sanoa muistavani hänet reiluna ja oikeudentuntoisena kaverina.  Hurjia olivat  sen sijaan jutut hänen tempauksistaan, ja sitä kautta hurjaa toisten asennoituminen häneen. Ihmettelinkin joskus, että miksi häntä niin kovasti mollataan silloinkin kun hän ei edes ollut tehnyt mitään. Mainio huomio vain se, miten Markun tyyli ja olemus näyttää nykyäänkin (lehtikuvan perusteella) olevan  juuri se sama kuin se, millaisena hänet muistan. Taidettiin viimeksi nähdä vuonna 1976 tai 77.  Saman huomion tein vuonna 2001 käydessäni yläasteen luokkamme luokkakokousessa, eli sen, että ihmisessä säilyy läpi elämän yllättävän paljon samoja piirteitä, ihan ääntä ja olemusta myöten läpi elämän.

Sama tyyppi muuten tuo Markku Mutanen, joka joskus 1980-luvulla hillui sukkahousuissa ja puhui miesten sukkahousujen käytön puolesta. Turha julkkis kait monen mielestä.

Takaisin tuonne Kaivolan kouluun. Luokan seinillä oli omeidän piirustuksiamme, ja aina presidenttien kuvat. Taitaa olla kekkonen tuossa oikealla sikäli kuin voin arvata.  Minä siirryin tuona vuonna neljänneltä oppikouluun Kuusjoelle. Opettajamme Martti Heinonen kuoli vuoden tai kahden kuluttua aika nuorena todennäköisesti ylipainon ja tupakoinnin seurauksiin. Pentti Palkkinen oli opettajani vähän aikaa, ja hänet muistan siitä, että hän oli vakaasti sitä mieltä, etten voi menestyä oppikoulussa enkä elämässä, koska minulla on niin huono käsialakin.  Urheilussakaan en ollut hyvä,  ja urheilua hän ihannoi, joten aika nolla kait olin hänen mielestään. Onneksi hän oli opettajani vain pari kuukautta siihen asti kunnes Heinonen tuli ja otti neljännen luokan erilleen siitä isosta yhteisluokasta, johon kuuluivat neljäs, viides ja kuudes (myös Markku Mutanen).

Tällaisia täällä muistellaan.  Palataan tähän päivään kertomalla, että jotain perijouluista sentään on tapahtunut, eli olen syönyt liikaa suklaata.  Ostin lauantaina kaksi isoa levyä tummaa suklaata (maidotonta tietysti). En ole niin kuin Nancy, jolla yksi levy saattaa säilyä kolmekin kuukautta, vaan minun on tuhottava ainakin avattu levy mahdollisimman pian. Paketissakin tuli Halikosta yksi levy tummaa pandaa, jonka raaka-aineet on kuulemma rahdattu tropiikista.


lauantai 22. joulukuuta 2007

Joulukuu 2007 - joulukoristeita, juhannuskukkia

Kosmisesti ajatellen joulu on meillä juhannus. Aurinkohan on silloin tällä puolella maailmaa eli kauriin kääntöpiirillä, joka sijaitsee tästä noin 500 kilometriä etelään. Ollaan siis oikeasti tropiikissa eli alueella, joka sijaitsee päiväntasaajan ja kääntöpiirin välissä.

Mutta siis niitä koristeita. Laitetaan nyt muutama kuva kesän kauniista kukista, joita ihailemme joulukoristeiden sijasta. Me kun olemme edelleenkin laiskoja järjestelemään ja touhottamaan. Hyvä että saatiin paketit ja joulutervehdykset postiin. Nekin ovat meillä aina myöhässä.  Joulutervehdysten eteen kuitenkin tein aika paljon eli kirjoitin korttien sijasta kirjeen, jossa kerroin kuvien kera meidän kuulumisistamme vuoden aikana. Käänsin sen sitten myös suomeksi ja laitoin sen joillekin toisen tai kolmannen polven siirtolaisille englanninkielisen lisäksi, että voivat vertaillen opiskella suomea jos haluavat.  Nancy puolestaan hoiti pakettien laittamisen lähettämisen.





Olisihan tähän etuaidalle voinut laittaa värivaloja, tai sitten vain tontille niin, että ne näkyvät kadulle. Näyttäisihän se ihan kauniilta. Sellaista amerikkalaistyylistä valosirkusta, jota täällä jotkut harrastavat, en kuitenkaan laittaisi.  Päiväsaikaan tässä on jo jonkin verran kukkaloistoa, ainakin oransseja kosmoja. Kiinanruusut ja muut pensaat ovat sentään jonkin verran kasvaneet, vaikka ei taida vielä ensi vuonnakaan toteutua se vihreä viidakko, joka peittäisi alleen koko aidan ja kasvaisi korkealle sen ylikin. Siksi pensaita ei ole leikattu (vielä), että haluan antaa niiden kasvaa mahdollisimman korkeiksi.  Saattaapa sillä laiskuudellakin olla osuutensa. heh heh.

Onhan se ihan kiva kuitenkin välillä yrittää nähdä puutarhassa muutakin kuin korjausta ja parannusta vaaativat kohdat. Se minulla yleensä on tapana. No, nyt katsotaan vähän lisää kukkia ja kauniimpia yksityiskohtia.



Kaukaa katsoen aika vaatimaton heinä, vai saniainenko se on peräti? Mutta lähetä katson kivat punaiset kellot. Käyvät siis ihan joulukoristeista nämäkin.



Vasemmalla  vastikään taimitarhalta ostettu punahilkka, jonka olisi tarkoitus olla osana kasvustoa taka-aidan vierustalla. Siitä oikealle on sitten kaksi yleistä rikkaruohoksi luokiteltua kukkaa, jotka ilahduttavat meitä ympäri vuoden.



Ja kukkien keskelle ujutetaan Nancy, joka on niin tohkeissaan erään naapurin koiranpennuista. Minä en ole innoissani ollenkaan, sillä nämä ovat vartavasten joulumarkkinoille tehtyjä beaglen pentuja, jotka on jo myyty, jotta ne voitaisiin antaa edelleen joululahjaksi.  Minulle koirista kelpaavat vain eläinsuojista adoptoidut ja muuten pelastetut piskit. Mutta kukkiin siis.

  

Tällaistakin löytyy aitojen vierustoilta. Istutettuja nämäkin. Tosin minä en ihan tarkkaan edes tiedä, mitkä täällä ovat luonnonkasveja, ainakaan alkuperäisiä ajalta ennen valkoisen miehen ja naisen tuloa.



Ja tässä lisää.



Ja vielä. Oikealla muistutus, että kukkia on myös ruokakaupan palvelutiskin läheisyydessä. Kivahan niitäkin toki on ohikulkiessaan katsella.


perjantai 21. joulukuuta 2007

Joulukuu 2007 - Sairaalakokemus

Tässä jutussa kun ei ole kuvia, niin laitetaanpa video: Tässä. (2017: ei näy enää)

See aukeaa uuteen ikkunaan.  Tuon tonttuleikkianimaation teki (valmista palvelua käyttäen)  Albert,  toinen lähityökavereistani, meille pikkujoulun asemesta.  Ja se onkin ollut sitten ainoa pikkujoulu tai joulujuhla, johon olen osallistunut tänä vuonna. Minun työnantajani ei järjestänyt mitään, ja Nancy oli kieltäytynyt oman työpaikkansa pikkujoulusta edes kertomatta minulle.  Sopii minulle vallan mainiosti. Kokisin pikkujoulut vain ajan tuhlauksena. Kotona on aina mielin määrin kivempaa tekemistä.

Tuo on kait yksi vanhenemisen merkki. Ja se toinen on omista sairauksistaan puhuminen. Tämän kirjoituksen loppu onkin juuri sitä.

Oli pari päivää sitten se kolonoskopia eli paksusuolen tähystys. Sitä varten olin mehu- ja kivennäisvesipaastolla kolme päivää, ja viimeisenä päivänä piti sitten tyhjentää röörit täysin nauttimalla siihen tarkoitukseen valmistetuja lääkkeitä (tuotenimillä picoprep ja glycoprep, jos joku sattuu olemaan kiinnostunut). Sitten oli noin 12 tunnin täydellinen paasto, ei edes vettä saanut juoda.

Tiistai-aamuna menin normaalisti töihin, ja kello yhdeltätöista kävelin kilometrin matkan yksityisen sairaalan päiväosastolle. Siellä oli tulohaastattelu ja vaatteiden vaihto sekä laskutus. Sairaalalle piti maksaa etukäteen se, mitä jäi jäljelle julkisen ja yksityisen sairasvakuutuksen korvausten jälkeen. Minulle se merkitsi 200 dollaria.

Ja sitten leikkauspöydälle nukutuslääkärin käsittelyyn. Hän pisti tiputusneulan käsivarteeni ja teki jotain.Tähystystä tekevä lääkäri kävi juttusilla. Molemmat olivat eurooppalaisia, nukutuslääkäri englantilainen, joten juteltiin siinä Englannin ja Irlannin sääoloista. Sitten en muistakaan mitään. Mitään pyörrytystä tai heikotusta tuntematta olin vain nukahtanut.

Heräämössä tajuni palasi. Kysyin, että joko operaatio on tehty, ja montako tuntia olen nukkunut. Sain kuulla, että olin nukkunut vain 20 minuuttia ja kahden tunnin kuluttua pääsisin kotiin. Sitä ennen kävi lääkäri juttusilla kertomassa, että kaikki näytti todella hyvältä. Kasvissyöjän suoliston kuulemma tunnistaaa tähystäessä siitä, että se on muita puhtaampi. Liekö ollut vain kohteliasta imartelua, en tiedä.   Olenpa vain tyytyväinen, että olen tämän suolistoepisodin yhteydessä tavannut jo kaiken kaikkiaan neljä mukavaa ja asiansa tuntevan oloista lääkäriä (ja vain yhden muunlaisen).

Työkavereitten kanssa oli oikeastaan sovittu pilaillen, että minä pyydän niitä ottamaan toimenpiteen videolla ja laitan sen sitten YouTubeen (tai PooTubeen, kuten Nick sen ilmaisi). Se jäi tällä kertaa tekemättä.  Kameralla varustetun putken ne olivat sinne "hanuriin" työntäneet ja tutkailleet näkymiä. Olisihan se ollut kiva tietysti itsekin nähdä. No näkeehän sen toki tuolta mainitusta YouTubesta, mitä se on toisille ollut, kuten tästä.

Niin, heräsin tuosta pikanukutuksesta virkeänä. Nousin kohta ylös, ja minut vietiin lepohuoneeseen, jossa oli tarjolla ruokaa. Minulle tarjouduttiin tilaamaan ruokavalioni mukaista ruokaa, mutta kieltäydyin siitä. Paaston jälkeen on paras aloittaa pehmeämmin eli join vain omenamehua.  Sitten illalla kotona söin jo vähän muutakin. Nancy haki minut pois neljän tunnin kuluttua siitä kun olin kävellyt sisään. Olin käytännössä työkunnossa, mutta en mennyt tuoksi tunniksi, mitä oli työpäivästä jäljellä, omalle työpaikalle vaan Nancyn.  Olin lupautunut tekemään pari pientä palvelusta heidän asiakastietokoneisiinsa liittyen, joten aloitin projektin nyt.

Loppuviikosta tuli sitten lääkärin lasku, jossa oli kaikki se, mitä vakuutusten jälkeen jäi maksettavaksi. Summa on 870 dollaria.  Eli se terveydenhoito ihan halpaa täällä(kään) ole, mutta olipahan tällä kertaa ainakin laadukasta. Otettujen näytteiden analyysin tulokset tulevat tammikuussa, mutta sieltä tuskin mitään erikoista kuuluu.

Jälkihuomautus tuohon laskun suuruuteen: kävikin ilmi, että saan siitä vielä takaisin eli loppujen lopuksi omaa maksettavaa taisi jäädä viitisensataa dollaria.

Mitään jälkioireita ei ollut, joten sairaslomaakaan ei tarvinnut ottaa kuin tuo 6 tuntia tiistaina.

Niin, siirtolaisurani alkuvuosina puhuin, että en kyllä tässä maassa tai eritoten täällä pohjoisessa uskaltaisi mennä laikkaukseen, en ainakaan aivoleikkaukseen, vaikka tarvis olisi. Sen verran huono käsitys minulla oli siitä, miten täällä asiat hoidetaan. Olisin pelännyt, että joku sotkisi paperit, ja tähystyksen sijasta minulta olisikin amputoitu jalka.  Enää en epäröisi sitä aivoleikkaustakaan, jos tarve olisi.

Vielä kuitenkin jää avoimeksi monta kysymystä, mm. se, että onko minulla keliakia vai ei. Vaikuttaisi, että ei ole. Ja sitten se, että miksi jotkut ruoka-aineet aiheuttavat sen, että suolisto lakkaa toimimasta eikä mikään ruoka sula.  Ehkäpä nekin ajallaan selviävät. Tällä hetkellä olen kallistunut siihen, että kyse on entsyymeistä ja suoliston bakteereista. Epäilen, että jotkut ruokani viljelyssä käytetyt kemikaalit saattavat olla ratkaisun avain. Ehkä pitäisi käyttää vielä enemmän luomua ja itse kasvatettua.  Tai sitten tämä on vain sitä vanhenemista. Väittävät, että vanhemmiten  elimistön toiminnat heikkenevät, mm. entsyymituotanto.

Periaatteessa olen kuitenkin yhtä terve kuin ennenkin, tai oikeastaan terveempi. Suomessa minulla oli (ilmastosta ja elintavoistani johtuen) flunssa monta kertaa vuodessa. Täällä sitä ei ole ollut kohta neljään vuoteen. Ainoastaan yhden päivän kestäviä korkeita kuumeita on ollut pari. Ne johtunevat trroopisista bakteereista (tai viruksista). Niin ja sitten näitä erikoisempia juttuja kuin tämä suolistoepisodi. Aiemmin nimitin sitä suolitukokseksi, mutta myöhemmin opin, ettei se mikään tukos ollut ainakaan lääketieteen tarkoittamassa mielessä.  Ummetukseksi lääkärikin sitä kutsui. Oli mitä oli, niin toista kertaa en sellaista halua. Oli se sen verran tuskallista kun maha paisuu eikä mitään saa sisään eikä ulos.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Joulukuu 2007 - ja kuuma kesä

Joulukuun alkupäviät ovat olleet kuumat ja sateiset.  Liekö kuumuus vai läpikäyty sairaus aiheuttanut sen, että olen ollut aika vetämättömissä. En ole saanut paljoa aikaiseksi puutarhassa enkä talossa.  Palasin heti kuun alussa töihin puolentoista viikon sairastelun jälkeen. Aloin taas syödä suht normaalisti, tosin yritän vähän kevyemmin kuin ennen. Muutaman päivän entsyymi ja bakteerikuurin jälkeen ruokakin taas sulaa ja olo pikku hiljaa tanakoituu. Lähempänä joulua sitten tutkitaan tarkemmin, onko siellä jokin pahemmin vialla.



Tässä kuva valtatien varresta läheltä kaupungin keskustaa. Meillä vielä valtatie menee kaupungin  keskustan halki, eikä ohitustietä ole saatu rakennettua. Sen rakentaminen kun on hieman hankalaa maastollisista syistä. Se pitäisi tehdä joko vuorille tai sitten mereen. Vapaata maata ei kaupungin ympärillä sitä varten juuri ole.  Kuvassa näkyy myös kaupungin epävirallinen maamerkki, erään matkiluyrityksen (entisellä) pihamalla seisova kapteeni Cookin patsas. Minulle se tuo mieleen joissakin venäläiskaupungeissa ainakin vielä vuosituhannen vaihteessa seisseet massiiviset Leninin patsaat. Kerrotaan, että tämä valloittaja/löytöretkeilijä kapteeni Cookin patsas on iso siksi, että tapahtui kommunikaatiovirhe tilaajan ja valmistajan välillä. Tilaaja ilmoitti korkeuden jalkoina (1 jalka on n. 30 cm), mutta valmistaja käsitti luvun metreiksi, eli aiotusta kolmesta metristä olisi tullut kymmenen, tai jotain sinne päin, tarkkoja lukuja en ole koskaan kuullut.

Vaalit

Vaalit sitten olivat ja menivät. Australia sai uuden hallituksen ja kiinaa (mandariinia) puhuvan pääministerin, joka ainakin on nuorempi kuin edellinen. Muut eroavaisuudet jäävät sitten nähtäväksi ajan myötä.  Meidän ehdokkaistamme ei sitten kumpikaan päässyt läpi. Suelta sitä ei voinut odottaakaan, mutta Larissan jääminen tiukassa kilvassa kakkoseksi ja häviäminen työväenpuolueen edustajalle oli hienoinen pettymys. Noista viime kuussa esitellyistä vihreistä naisista Christine Milne on  edelleen senaatissa Tasmanian edustajana.  Vihreät ovat kuitenkin tämän maan kolmanneksi suurin puolue 7,8 prosentin kannatuksella, meidän osavaltiossa neljänneksi suurin 5,6 prosentilla.

Joulu



Tässä joulunaluskuva. Ostoskeskukset ovat täynnä jouluostoksiaan tekeviä kansalaisia sekä joka puolelta maailmaa tuttua joulukrääsää.  Tässä kuvassa kuitenkin pukit ja tontut ovat korvautuneet näillä ... hujopeilla.  En valitettavasti jäänyt tutkimaan, mitä mainoskampanjaa he olivat paikalla tekemässä.

Meillä ei tänäkään vuonna kovin paljoa stressata joululla. Nancy taitaa olla ainakin osan pyhistä töissä, joten Woodstockiin ei lähdetä.  Eipä sinne ole kyllä kutsuttukaan. Isäntäväki on liian sairasta ottamaan vastaan muita vieraita kuin lastensa perheet.

Kotona jatkuvat entiset puuhat. Misun täydellinen vankeus sisällä jatkuu. Eipä hänen voi sanoa siihen mitenkään sopeutuneen, mutta ei sentään näy kärsivänkään kohtuuttomasti.

Mangokausi on parhaimmillaan. Takapihan puu on tuottanut runsaasti ihan hyvän makuisia, joskin hieman kuituisia hedelmiä. Myös passionhedelmiä on tullut jonkin verran taas. Niitä olen istuttanut lisää taka-aidan viereen ja viritellyt lisää verkkoja  niiden rönsyillä laajemmalle.



Etupihalla, olohuoneen ikkunan alla rakenteilla oleva mandala-puutarha tuottaa jonkin verran yrttejä, mm. minttua, rakuunaa, korianteria, persiljaa, oreganoa. Yksi penkeistä on täynnä aloe veraa, jota myöskin käytämme ravinnoksi. Etuoikealla tulee kesäkurpitsaa, joskaan kasvit eivät näytä kovin terveiltä. On ehkä liian kuuma niille.  Kukkapenkkien väli on tarkoitus täyttää kokonaan kivillä ja soralla. Alueen pohjalla on rikkaruohojen kasvun estävä muovi. Tällainen puutarharatkaisu on paras talon seinien lähellä, sillä se ei houkuttele termiittejä.

Tomaattikausi on jo ohi, sillä lämpötila on todellakin liki tai yli kolmenkymmen lähes ympäri vuorokauden. Meillä ei toki ole niin kuuma kuin maan muissa osissa, joissa lämpötila kohoaa yli 40 asteen, jopa lähelle viittäkymmentä. Meillä kuitenkin on hyvin harvoin yli 35.

Kanat yöpuulla



Pimeä tuulee nykyään siinä vähän seitsemän jälkeen. Silloin ovat kanat jo yöpuulla kaksinkertaisen verkon takana turvahäkissä suojassa käärmeiltä.  Tuo etuvasemmalla oleva iso musta kana vain ei enää osaa yksin suunnistaa yöpuulle vaan jää ulos kuikuilemaan. Niinpä se pitää kantaa sisälle. Arvelen, että moinen häiriö on seurausta aivovauriosta, jonka Elvis-ankka on päässyt aiheuttamaan. Olen nimittäin laajentanut kanojen aluetta tekemällä niille aidan viereen verkkotunnelin, jota pitkin ne pääsevät aina etupihalle saakka.  Jossain vaiheessa myös Elvin löysi tiensä tunneliin ja myös kerran etupihalle. Hän käy mustan kanan kimppuun ja yrittää osoittaa rakkauttaan tälle samalla nokkien kanan päätä. Tuloksena kanan pää on ihan kalju ja se on ollut muutaman kerran ihan verillä. Onneksi ei kuitenkaan käynyt niin kuin Woodstockissa, että Elvis nokki yhden kanan silmän ihan sokeaksi. Nyt on aidat korjattu niin, ettei Elvis enää pääse kanojen kimppuun, mutta tämän kanan pää ei ole parantunut.  Muuten se on kyllä ihan normaali, mutta nukkumaanmenoajasta kertova sisäinen kello vain ei toimi.




sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Marraskuu 2007 - Iso paska lähti pois

Kyllä, otsikko on nyt tarkoituksella raflaava. Vielä raflaavampi siitä tulee englanniksi eli "Hi ho, The Big Shit is Gone!".   Sellaista varmaan osa opposition kannattajista loilotteli eilen illalla vaalituloksen alettua selvitä, niin kävi myös meidän valvojaisissamme. Vieläkin ollaan alustavissa tuloksissa niin, että vasta reilut 70% äänistä on laskettu, joten tässä esitetty ei välttämättä kaikilta osiltaan päde enää 25.11.2007 jälkeen.

Mutta nyt siis puhutaan suolitukoksesta. Olin perjantai-iltana saanut ankarin ponnisteluin (ihan kirjaimellisesti ottaen) tukosta mielestäni vähän liikkeelle ja uloskin pienen sulamattoman tempenpalasen, joka ilmeisesti on koko tragedian syntipukki. Tempe ( tai tempeh) on käyneistä soijapavuista puristettua tofun kaltaista ruokaa, jota paistetaankin tofun tapaan.  Erona on se, että tempessä pavut ovat liki kokonaisina. Näyttää siltä, että vatsassa tai suolistossa, jos ruuansulatus ei toimi, nuo pavut imevät itseensä vettä ja turpoavat.

Pieni riemu siitä edistysaskeleesta repesi, mutta ei sen enempää. Edelleen maha oli turvonnut ja kipeä. Otin yöllä runsaasti ruuansultusentsymikapseleita ja särkylääkkeitä sekä laksatiiveja.



Aasinsilta kun ei ole sopivampia kuvia:  Mitenköhän paljon kipeämpi olisin, jos olisin syönyt näitä pihallamme kasvavia sieniä? Tunteeko kukaan?

Lauantaina olo vain paheni. Kahdelta oli määrä mennä vaalityöhön. Vielä puolen päivän aikaan oli korkea kuume ja ja vatsa turvotuksesta kipeä.  Tunti ennen lähtöä sanoin jo Nancylle, etten voi tulla. Kohta kuitenkin pyörsin puheeni ja päätin koota itseni ja keskittää kaiken tahdonvoimani tähän tehtävään.  Päätöstä auttoi ibuprofeeni, jota otin reippaan annoksen. Sitten puimme yllemme vihreiden t-paidat ja vanhat olkihattumme, joihin oli kiinnitetty merkkejä. Lähdimme matkaan, ja olimme paikallisella koululla kahden maissa.

Vapautimme edelliset vuoroistaan. Nancy meni koulun ensimmäiselle portille ja minä toiselle.  Äänestäjiä lappasi melko tiuhaan tahtiin ja käännyttäjät tyrkyttivät äänestysohjelappujaan. Me liityimme kukin omaan joukkoonme.  Kumpikin otettiin vastaan asiallisen ystävällisesti. Mitään tönimistä tai solvaamista ei esiintynyt.  Erityisesti minulla kun naapureina oli iso joukko työväenpuolueen kannattajia (sekä ay-siipi että muut). Heillä ei ollut paljoa syytä räyhätäkään, kun suurin osa vihreistä äänistä päätyy lopulta heille, koska on hyvin epätodennäköistä, että  vihreät saisivat murskavoiton eli voittaisivat tuon ainoan edustajapaikan.  Eipä sieltä kauempaakaan eli hallituspuoleilta tai pieniltä oikestopuoleilta mitään epäystävällisyyttä tullut. Välillä juteltiin hieman, mutta enimmäkseen jokainen vain teki omaa työtään.

Kun ihmiset astuivat koulun portista polulle, minä olin ensimmäisenä ojentamassa lappua heille. Seisoin asennossa ja hymyilin, tervehdin ja sanoin "Greens please" tai jotain yhtä lyhyttä.  Oli vilpoinen ilma ja navakka tuuli, joten oloni ei ollut hikinen tai tukala. Vatsakin näytti rauhoittuneen. Välillä saatoin jopa unohtaa olevani sairas. Tosin kun kaksi tuntia oli kulunut, oli pakko kieltäytyä jatkovuorosta, koska alkoi jo ibuprofeenien vaikutus lakata. Sitten kotiin ja ottamaan pienet tirsat ennen vaalivaljovaisten alkua. Sitten yhtäkkiä havahduin siihen, että tuli vessahätä. Ihan reilu annos sieltä tuli, juuri sitä, mistä tuo otsikko puhuu. Ja sitten tuntui, että lisääkin olisi tarjolla. Siinä odotellessa seurasin Nancyn kanssa tuloslaskentaa, joka oli alkanut jo.  Me kun olemme etelän valtioita ajassa tunnin jäljessä.  Ensimmäiset viitteet olivat jo ilmassa siitä, että Pääministeri John Howard menettää henkilökohtaisen edustajanpaikkansa ja hänen puolueensa hallitusaseman.  Minä siis tunsin kohtalon yhteyttä Australian kanssa: meillä molemmilla on sisällämme hmmm... epämiellyttävä juttu ..., josta on nyt päästävä eroon.  Niinpä aloitin uudet  sulkeiset ja sain tulostakin aikaan. Nyt olivat asiat jo paremmin, mutteivät vielä hyvin. Uusi satsi piti tabletteja napsia, etten olisi kuukahtanut edessä olevissa vaalivalvojaisissa. Sinne piti päästä, jotta tulisi katsottua tämä juttu nyt kunnolla loppuun. Lähdettiin vähän eitsemän jälkeen. Vartin automatkan aikana iltapimeässä auton radio kertoi toinen toistaan iloisempia uutisia, ei mistään vihreiden rökälevoitosta vaan lähinnä siitä, miten suuri Howardin tappio olisi.  Vaalin totaaliseen voittoon eivät ALP:n äänet vielä kuitenkaan riittäneet.


Tässä kuvassa yllä ele meneillään vaalivalvojaiset, vaan kyseessä on toinen tilaisuus viikon takaa.
Se on ainoa itse ottamani kuva ehdokkaastamme Suesta. Myöhemmin vaalivalvojaisissa opimme myös, että tuo raitapaitainen tyttö, jolla on rintamerkki on Suen tytär. Molemmat tapasimme vaalivalvojaisissa. Minun puhettani Suen oli vaikea ymmärtää. Johtuneekohan siitä, että ääneni ei kanna melussa juurikaan. Epäviralliset, vain tukiryhmälle suunnatut, valvojaiset pidettiin eräässä yksityisasunnossa melko lailla kaupungin keskustassa. Isäntäväki olivat iäkäs Englantilais- ja Irlantilaisperäinen pariskunta.  Siellä syötiin pitsaa ja sipsejä, juotiin olutta ja katsottiin tuloslaskentaa tv:stä. Mylvintä oli niin kova, ettei tv:n äänestä juuri saanut selvää.   Minä pystyin juomaan vettä jo aika reippaasti. Se kuume nimittäin saattaa johtua elimistön kuivumisesta.


Lähdimme reilun tunnin kuluttua kotiin, ja minä heittäydyin sairaaksi jälleen. Sunnuntai on kulunut sairastaessa. Vaikka tukos on poissa, ovat oireet silti vielä läsnä, mm. se korkea kuume ja osa turvotuksesta.

Lopullisia vaalituloksia ei ole vielä tullut, mutta tästä, uuteen ikkunaan aukeavasta, linkistä voi nähdä, että suht varmaltahan se näyttää, että tämän jutun otsikko sopii myös päivän politiikkaan.
On se kiva tuntea uudenlaista yhteyttä uuden kotimaansa kanssa!



 
 


sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Marraskuu 2007 - Kissa-aitaus

Lisäys 2017: Ääniblogi. Tässä on video, jolla luen alkuperäisen blogitekstin ääneen. Lisäsin tuon äänitteen ja muutaman kuvan alkuperäiseen 2.11.2007 otettuun videoon.  Instipaarion tähän sain eräästä Facebookin suomen kielen opiskelijoiden ryhmästä. Siellä joku kysyi, ovat blogini tekstit transkriptioita puheestan.  Ajattelin, että olisiopa vaikea kirjoittaa tekstiksi kaikki se, mitä puhun. Sitten tulikin mieleeni, että voisinkin tehdä toisin päin eli lukea tekstejäni ääneen videoiden päälle.



Marraskuu 2007:

Misu on jälleen saanut aikaiseksi valituksen naapurustossa. Nyt viimeinkin päätettiin pitää hänet lukittuna sisälle kokopäiväisesti. Jo pari kuukautta sitten teetettiin se iso häkki ulkovaraston oven ja toimistohuoneen ikkunan eteen. Olen pikku hiljaa muokannut häkkiä enemmän tarkoitukseen sopivaksi, eli tehnyt lisää tuuletusreikiä ja toisaalta tilkinnyt pakoteitä, joista Misu on päässyt karkaamaan. Hän on vahva ja älykäs kissa, ja halu vapauteen on suuri, joten yksikin heikko kohta tekee häkistä kelvottoman. Hän jopa oppi, että katon muovilevyt antavat reunoista periksi niin, että syntyneestä raosta pääsee livahtamaan. Piti siis ruuvata levyt tiukemmin kiinni.




Häkkiin menevän lautaoven käänsin niin, että se aukeaa nyt ulos päin. Jossain vaiheessa aion korvata sen verkko-ovella. Häkin läpi on kulku takana olevaan peltiseen varastokoppiin. Häkistä pääsee myös ikkunan kautta sisälle. Täkäläiset standardi-ikkuvat ovat tietysti yksilasisia, tai oikeastaan kaksi. Ikkunan saa auki liu'uttamalla toisen lasin pois toisen edestä. Ikkunan ollessa kiinni lasit ovat vain osittain päällekkäin, kumpikin omassa urassaan, kuten liuku-ovet.  Ikkunassa on sekä nailoninsta tehty hyttysverkko että varkaiden sisään pääsyn estävä alumiininen isompi verkko. Uusissa ikkunoissa nämä on yhdistetty tiheäksi ja vahvaksi metalliverkoksi. Metalliverkkoon piti siis leikata reikä kissanluukkua varten.  Kissanluukku on alumiinen. Siinä on irrotettava joustava läppä sekä metallilevy, jolla luukun saa suljettua. Me emme tuota läppää käytä kummassakaan kissanluukussa. Olen kyllä tehnyt hyttysverkon suikaleista uudet läpät, mutta niitä ei ole asennettu paikalleen, koska niille ei ole erityistä tarvetta. Edes sadekautena ei ole tullut kovin paljoa hyönteisiä ssisään, käärmeistä nyt puhumattakaan.

En ole kovin tyytyväinen tuohon häkkiin. Se on liian erityksissä niin, että kissa ei pääse katselemaan maailmaa eikä tutkimaan ympäristöä. Sille on jotakin tehtävissä. Myöhemmin, kun olen saanut sopivat materiaalit, aion jatkaa häkkiä varastokopin katolle niin, että Misu pääsee katselemaan etupihan puiden lintuja.



Ryhdyin väkertämään juoksuhäkkiä talon seinän viereen, niin että Misu saa paremman kontaktin koiriin ja pystyy seuraamaan myös takapihan elämää: ankkoja ja kanojakin jonkin verran.




Kulku juoksuhäkkiin on toistaiseksi ison häkin reunan alta. Sadekautta varten täytyy tehdä reikä myös ylemmäs.  Läheltä katsoen viritelmä näyttää aika kammottavalta, mutta yritän parannella sitä ajan myötä.  Enpä ole lainkaan varma, että häkki edes kestää kaikkia hänen pakoyrityksiään. Tosin nuo yritykset ovat nyt  vajaan viikon täydellisen sisälläolon aikana vähentyneet, eikä Misukaan näytä niin paljoa kärsivän kuin aluksi luulin.  Tuota elokuussa kokeiltua  Klomipramiinihydrokloridia hänelle ei enää syötetä. Sen sijaan syyskuussa saatu progestiinipistos vaikutta vielä muutaman kuukauden.  Lisäksi asennettiin pistorasiaan Feliway-merkkinen haihdutin, joka levittää huoneilmaan synteettistä feromonia. Sen tarkoitus olisi rauhoittaa kissaa, erityisesti reviirikäyttäytymistä, jolloin sen ei tee niin mieli ulos, vaan sisällä köllöttely maittaisi paremmalta.

Surettaa, että meidän, koirien ja minun, aamulenkkikaveri on nyt poissa pelistä, ja siksikin, että hän ei voi enää toteuttaa itseään seikkailijana ja kulmakunnan kunkkuna. Olin vakavissani etsimässä hänelle jo uutta kotia maaseudulta, mutta Nancy ei halunnut ryhtyä moiseen yritykseen. Enkä minäkään sen jälkeen kun yksi potentiaalinen adoptoija soitti ja kertoi, ettei halua mitään heliittävää kissaa vaan pelkän hiirentappokoneen. Tuli vain mieleen, että miten Misun käy, jos hän ei suoriudu tehtävästä vaadittavalla tehokkuudella.  Sitä ei jääty kokeilemaan, vaan nyt olen minäkin sitä mieltä, että yritetään näin ja katsotaan, miten käy.

Tässä alkuperäisversio alun videosta ilman Misun kuvia ja ilman minun ääntäni.


lauantai 3. marraskuuta 2007

Marraskuu 2007 - Vihreitä naisia

Nyt muuttuu tämän blogin tyyli hieman. Siirryn kuukausittaisista kirjoituksista "normaaliin" tyyliin eli kirjoitan jutun kerrallaan.  Lisäksi  saattaa käydä niin, että osa nettielämästäni siirtyy muualle,  esim.  Facebook-palveluun. Halukkaat voivat etsiä  minut sieltä käsiinsä ja lisätä ystäväkseen.  No, nämä ovat vasta suunnitelmia tietysti ...

Tänään lauantaina 3.11. kävimme harrastamassa politiikkaa. Kävimme kuuntelemassa kolmea vihreää naista. Tilaisuuden oli tarkoitus olla yleisötilaisuus, mutta näytti siltä, että paikalla oli vain tukiryhmä eli pari-kolmekymmentä ihmistä.

Ensin esiintyi Tasmanian senaattori (senaatti on parlamentin ylempi kamari, ylähuone) Christine Milne. Hänet voi nähdä kuvassa oikealla.  Sitten esiintyi Larissa Waters (kuvassa vasemmalla), joka on kolmikymppinen lakinainen Brisbanesta. Hän toimii aktiivisesti ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksissä. Hänestä on paljon tietoa myös netissä.





Sitten esiintyi vielä meidän vaalipiirimme (Leichhardt) ehdokas parlamentin alahuoneeseen eli cairnsilainen lääkäri Sue Cory. Häntä ei kuvassa näy, sillä kuva on tilanteesta, jossa Christine ja Larissa tulivat yleisön eteen vastaamaan kysymyksiin.

Jo ennen tilaisuuden alkua hämmästyin kun Larissa tuli henkilökohtaisesti esittäytymään. Puheiden jälkeen saman teki Christine. Paikalla oli hämmästykseksemme myös entinen naapurimme Machans beachilta, höpsö psykiatri Una. Hänet me tapasimme yllättäen myöskin kesäkuussa käydessämme buddhalaisten Vesak-juhlassa.  Minua yllättikin se, että  porukka oli enemmänkin tyyliltään vanhoja hippejä kuin nuoria aktivisteja.

Puheiden jälkeen noin puolet porukasta lähdimme Thai-ravintolaan syömään. Siellä minun vierustoverikseni tuli Christine, jonka kanssa tulikin sitten keskusteltua syömisen lomassa, vaikka enimmäkseen hän kertoi tarinoitaan koko pöytäseurueelle. Kyseltyään minun taustoistani hän kertoi tavanneensa henkilökohtaisesti muutamia Suomen vihreitä. Satu Hassi tuli kuin apteekin hyllyltä. Muissa nimissä, kuten  Pekka Haavisto ja Heidi Hautala, piti ihan pikkuisen auttaa. Ruotsin vihreissä minä en edes osannut auttaa. Venäjän vihreistä hän kertoi varsin musertavia tarinoita: siitä, miten he, kuten kaikki muutkin Putinin vastustajat, joutuvat uhkailun ja väkivallan kohteeksi.

Oli kyllä varsin mukavaa porukkaa, täytyy sanoa. Harmi vain, että tämä oman vaalipiirin ehdokas jäi hieman varjoon. Ainakaan hän ei oma-aloitteisesti esittäytynyt ja lähti illalliseltakin pois ennen kuin kerkisin juttusille.

Larissa teki todella vaikutuksen, myös ystävällisyydellään. Kuten jotkut muutkin julkiset esiintyjät, hän muistaa aina puheensa aluksi kiittää alkuasukkaita, joiden maailla saamme kokoontua.  Tuon voi kyllä nähdä myöskin irvokkaana: ikään kuin *me* valkoiset olisimme tuleet tänne vasta luvan kysyttyämme.  No, voihan tuon tulkita toisinkin, myös jonkinlaiseksi anteeksipyynnöksi. Ja se onkin sitten yksi suuri poliittinen kysymys tässä maassa, että pyydetäänkö alkuperäisväestöltä anteeksi heidän taannoin kokemaansa julmaa kohtelua vai ei.

Tässä alla video, jossa tuo alkuasukkaiden (heimot nimeltä mainiten) kiittäminen tapahtuu jopa kahdesti. (Huomautus 2017. Vuodatuksesta poistuivat videolinkit, joten en tiedä, mihin videoon alun perin viittasin, mutta tässä yksi. Se on itse asiassa tuolta ajalta ja Larissa Watersin kanpanjan avajaistilaisuudesta.



Tuo tämänpäiväinen tilaisuus oli jotakuinkin sitä, mitä tässäkin videossa esitettiin, paitsi, että meillä oli vähemmän väkeä ja puheet lyhyempiä ja spontaanimpia.

Minulla siis venähti päivä tavanomaista huomattavasti pidemmäksi. Äärimmäisen harvoin käyn nukkumaan puolen yön jälkeen.


Päivitys 2017:  Katsoin samalla Wikipediasta, miten Larissan on käynyt sittemmin. Tässä Wikipedia-arikkeli Larissa Waters.   Myös Christine Milne näkyy eronneen senaatista.

torstai 1. marraskuuta 2007

Lokakuu 2007 - Toyota vaihtui hippiautoon


Auto


Tuon viime kuussa sattuneen autohaverin (katso syyskuu 2007 kirjoitus) seurauksena vakuutusyhtiö päätti, että auto menee lunastukseen. Myydessä emme olisi saaneet siitä kotterosta tonniakaan, mutta vakuutusyhtiö maksoi kolme. Siitä tietysti vähennettiin omavastuu 400, ja sitten me menetimme kolmisensataa loppuvuoden vakuutusmaksuina. Lunastuksen yhteydessä kun vakuutus irtisanottiin, eikä yhtiö palauta jo maksettuja maksuja. Me olimme maksaneet koko vuoden ennakkoon aina ensi vuoden heinäkuulle saakka. Vakuutuskausi, kuten tilivuosi yleensäkin, vaihtuu täällä  heinäkuussa.



Meidän siis piti  alkaa katselemaan uutta autoa. Siksi aikaa kunnes löytäisimme sen, Nancy otti käyttöönsä työautonsa, esimiehen luvalla.  Liikkeissä emme halunneet ruveta kiertelemään, erityisesti minä en, joten otimme yhteyttä pariin välittäjäfirmaan. Minä myös kehotin Nancya taas soittamaan Machans Beachin autokorjaajalle ja kysymään, josko hänellä olisi vinkkejä meille sopivasta autosta.  Hyvin pessimistinen hän oli tuon vaihtoehdon suhteen, mutta soitti kuitenkin pari päivää emmittyään. Miehellä oli kaksi autoa myytävänä. Yksi oli alle parin tonnin purkki ja toinen kuuden tonnin Subaru. Koeajoimme Subarun entisissä kotimaisemissamme, ja päätimme, että tämä se on.





Vajaan viikon verran siinä vierähti kun korjaaja hankki autoon uudet renkaat ja teetti vaadittavan liikenneturvallisuustarkastuksen. Me emme paljoa autosta kyselleet, vaan otimme sen, koska se näyttää hyvältä, ja ennen kaikkea luotamme myyjään. Vasta jälkeen päin hoksasin, että olisihan sitä edes renkaita voinut voinut potkia ja hokea "jaa, jaa" asiantuntevalla äänensävyllä.  Auton väristä emme ihan tykänneet. Tuo tummanvihreä, melkein musta, kun kerää vähän liikaa auringon lämpöä.  Autossa on runsaasti tilaa sisällä, ja jos se ei riitä, niin sitten voin nostaa rautakauppaostokseni kattotelineelle. Vetokoukullekin on käyttöä, sillä siihen voi kiinnittää pyöränkuljetustelineen. Pyörän kuljetukselle tulee käyttöä kohta kun Nancyn työpaikka muuttaa uuteen osoitteeseen parin kilometrin päähän minun työpaikastani, ja minun olisi järkevintä kulkea tuo parin kilometrin matka pyörällä sen sijaan, että Nancy tekisi ylimääräisen lenkin aamu- ja iltapäiväruuhkassa.

Kiinnostuneille tiedoksi tuosta autosta, että on vuoden 1996 mallia oleva Subaru Liberty GX,  Enduro. Kilometrejä sille on kertynyt n. 150 000. Moottorin tilavuus on 2,2 litraa enisen Toyotamme 1,3:n litran sijasta. Vetoa on jokaisessa neljässä pyörässä, mille ominaisuudelle ei ole varsinaista käyttöä tällä hetkellä, mutta toivomme, ettei sen pelkkä olemassaolo myöskään lisää bensiinin kulutusta kaupunkiajossa. Automaattivaihteinen on tämäkin auto. Nancyn kortilla kun ei saa muuta ajaakaan, eikä hän ole halunnut vielä täydentää korttiaan uudella ajokokeella, vaikka onkin välillä ottanut käsivaihteisen ajotuntejakin.



Jotenkin haikeaa se oli kaikesta huolimatta tuosta vanhasta Toyotasta luopua neljän vuoden yhteisen taipaleen jälkeen. Ihan hyvin se vielä pelasi, vaikka maali olikin hapettunut jo miltei valkoiseksi pölyksi. Takaosan ruostuneet kohdatkin oli pari kuukautta sitten  paikattu hitsaamalla. Olisihan tuolla vielä parisen vuotta ajellut .   Tuolla Elokuun 2003 kirjoituksessa olen muistellut kaikkea tuohon autoon liittyvää.  Tässä kuva vuodelta 2003.



Nancyn työ


Omastani en viitsi paljoa puhua. Se nyt vain on sitä samaa, ei kovin kunnianhimoista eikä mielenkiintoista, mutta palkan takia sitä vain on tehtävä. Nancy sen sijaan nauttii omastaan.  Lokakuun toinen viikko on ainakin tässä osavaltiossa mielenterveysviikko. Se merkitsee sitä, että mielenterveystoimi haluaa ja saa mahdollisimman paljon julkisuutta muistuttaakseen olemassaolostaan ja toimintansa tärkeydestä. Viikolle ajoitettiin Nancyn vetämän  päivätoimintakeskuksen avajaiset. Keskuksen nimi on Bawu, mikä paikallisella alkuasukaskielellä merkitsee siementä. Tässä asiasta lehtijuttu englanniksi. Ihan sai nimensä lehteen. Kuvansakin olisi saanut, muttei halunnut, koska ei ollut tukka hyvin sinä päivänä. Niinpä saivat työkaveri ja yksi asiakas  hoitaa sen puolen.

Lehtijutuista puheen ollen, myös tuo ystäväpariskunta, jonka häissä kävimme elokuussa, se, jossa morsian nousi pyörätuolistaan ja käveli alttarille, pääsi tarinoineen lehteen. Tässä kopio jutusta, joka ilmestyi  täkäläisessä naistenlehdessä.

Perjantai-illan hupi



Perjantai on täynnä tuoreita paikallisia vihanneksia ja hedelmiä. Töiden jälkeen kun yleensä käydään siellä jo aiemmin useasti mainitulla hedelmä- ja vihannetorilla (tai sisähallissa oikeammin sanoen). Sieltä ostetaan yleensä koko viikon annos. Itse ostostapahtuma on teknisesti hankalampi kuin valintamyymälässä, sillä joka tuote pitää maksaa erikseen käteisellä, eikä käytävillä myyntipöytien välissä  mahdu työntelemään ostoskärryjä (eikä niitä kärryjä edes ole). Mutta tavara on tuoreempaa, tunnelma omanlaisensa ja ihmiset erilaisia. Se, joka ei ole käynyt muualla Cairnsissa kuin tällä Rustyn torilla, luulisi, että kaupunki on täynnä aasialaisia. Näin ei kuitenkaan ole. Nämäkin ovat tulleet ympäristön kylistä ja pienemmistä kaupungeista: Mareebasta, Innisfailista, Mosmannista, Babindasta, ja ties vieläkin kauempaa. Suurin osa aasialaisista myyjistä on hmongeja, jotka ovat Vietnamin ja Laosin suunnalta kotoisin oleva kansa, tunnettu työteliäisyydestään ja siitä, että Vietnamin sodan aikana he olivat Yhdysvaltain puolella, tai ainakin osa heistä oli. Ei  Cairns todellakaan ole täynnä aasialaisia. Varsinkin lähiöissä on kyllä valkoinen eurooppalaisperäinen väestö enemmistönä.

Mutta perjantai-iltana minä nautin aasialaisesta tunnelmasta, pienikokoisista ihmisistä sekä hauskasta puheen korostuksesta ja nuotista. Ja tietysti nautin hedelmien ja vihannesten tuoksusta ja väreistä. Siellä on kasoittain vihreitä lehtivihanneksia, keräsalaatteja, kiinankaaleja, kurkkuja, kesäkurpitsoita, ananaskekoja, valtavia verkkokasseja täynnä oransseja appelsiineja, punaisia paprikoita, porkkanoita, munakoisoja... Erityisesti kahvipapujen myyntipiste tuoksuu taivaalliselle.



Yllä olevassa kuvassa on purettu meidän ostoksemme lokakuun toiselle viikolle.  Vasemmalta kun aloitetaan, onkin ensimmäisenä kilon pussillinen kahvipapuja. Sen vien työpaikalle. Itse en käytä kahvia kovinkaan paljoa, vaikka nautinkin sen tuoksusta. Jauhan pavut kotona ja vien työpaikalle, ja otan hinnan kahvikassasta.  Joskus, ehkä kerran-pari viikossa otan itsekin kupillisen kun sattuu olevmaan hyvää soija- tai muuta maitoa mukana. Sitten on appelsiineja lähinnä mehustettavaksi. Appelsiinien edessä sieniä ja mustia avokadoja.  Sienten edessä muovirasiassa vihreitä vihanneksia: nuorta pinaattia ja sinappikaalia (rukolaa). Myös tilliä ja persiljaa on ostettu. Avomaan kurkkuja ostin pari kiloa, sillä aion tehdä taas satsin suolakurkkuja. Niitä on tullut syötyä tänä talvena ihan urakalla samoin kuin muitakin maitohappokäytettyjä vihaneksia. Tuoreetkin sulavat paremmin kun niiden kanssa nauttii jotain maitohapotettua. Sitten on punajuuria varsineen. Niitä joko mehustan tai raastan. Varretkin syön sekä punajuuresta että joskus myös porkkanasta. Kyllä tuossa pinossa porkkanoitakin on, mutta ovat jääneet muiden alle, sellaisia kotikasvatettuja pieniä ja maukkaita, jotka ovat muodoltaan kierompia ja epäsymmetrisempiä kuin kaupan isot ja miedon mauiset porkkanat. Kaksi isoa keltaista papaijaa näkyy kuvassa. Niiden alla on vielä pari lisää. Sitten ruskea taro ja sen alla sipulia.    Papaijoista oikealle jälleen taro ja sen edessä  kurkkuman juurta ja inkivääriä. Tarosta voi tehdä esimerkiksi kastiketta hienoksi keittämällä. Se kun on hyvin tärkkelyspitoinen mukulakasvi, vähän samanlainen kuin maniokin juuret, joita tulee myös käytettyä.
Tarkistuksen jälkeen voin kertoa, että taro eli taaro on suomeksi mukulavehka tai elefantinkorva, latinaksi Colocasia esculenta. Raaka taro sisältää kalsiumoksalaattia, joten sitä ei pitäisi syödä keittämättä.


Kolme-neljä ananasta ostetaan lähes viikottain, kokonaisina tietysti. Keräsalaattia, ruohosipulia, persiljaa, korianteria on myös.   Vihanneksia tai hedelmiä tarvitseekin ostaa hyvin harvoin viikolla kaupasta. Enimmäkseen sieltä haetaan eläinten ruokaa, nancyn lihoja ja kaloja sekä minulle lähinnä soijatuotteita (joita tosin yritän syödä entistä vähemmän).



Tulee oikeastaan liki aina ostettua vähän liikaa vihanneksia. Kuitenkaan mikään ei mene hukkaan, sillä jätteet syötetään kanoille ja ankoille tai kompostoidaan. Ruokaa ei heitetä roskikseen. Suurin osa tässä maassa ja kaupungissa varmaan heittää, panevat muovipusseihin ja pussit Sulo-astioihin, jotka roska-auto käy tyhjentämässä säiliöönsä kerran viikossa. Vihreäkantinen on sekajätteelle, ja keltakantinen kierrätysjätteelle. Täällä voi kierrättää alumiinia, lasia ja paperia ainakin. Kierrätettävä jäte laitetaan kaikki sinne keltakantiseen astiaan.





Särkyneen lasin laittaminen kierrätysastiaan on kielletty. Ihmettelen miksi, sillä roska-auton käydessä kuuluu aina särkyvän lasin helinä kun se nostaa Sulon korkella ilmaan ja kääntää sen ylösalaisin niin, että jäte putoaa säiliöön.

Kyllähän noista vihanneksista myös iso osa menee hukkaan, nimittäin kaupungin viemäriverkkoon. Minun tekisi kyllä mieleni laittaa kompostoiva käymälä tai ihan puusee pihan perälle niin, että saisi talteen vieläkin enemmän lannoitetta puutarhalle. Se ei kuitenkaan taitaisi olla naapureiden tai kaupungin viskaalien mieleen. Tietysti kompostikäymälän saisi laillisestikin laittaa, mutta vielä ei siihen ole raskittu investoida. 



 
Tässä olisi kyllä yksi paikka, johon olen haaveissani ollut rakentamassa suihkua ja  saunaa ainakin.  Vessa taitaisi tulla vähän liian lähelle naapuria.  Joka tapauksessa olen jo aloittanut alueen raivaamisen. Vuosi sitten koko alue, aidan vierusta, oli täynnä  kasveja, mm. tomaatit kasvoivat tuossa etualalla.  Kuvassa näkyykin iso puun kanto. Se palmukin kasvoi ihan talossa kiinni, mutta se poistettiin heti alkuunsa.  Nyt olen siirtänyt kaikki kasvit muualle, jotteivät ne kasvaisi liian lähellä taloa. Pengertä olen alkanut kaivaa tasaisemmaksi. Tarkoitus on jossain vaiheessa tehdä siihen ainakin parempi aita, ehkä tiili- tai betonimuuri estämään liikojen äänten ja tuoksujen tuleminen meidän puolellemme. Ihan aidan toisella puolella kun on naapurin (Mary ja "krokotiilimies" Brian)  oleskelu-, grillaus- ja tupakointitila. Kun olisi paksu aita, maa suht tasainen ja jonkinlaisen puolivirallisen katonkin kun saisi, olisi tila käytettävissä ainakin varastotilana. Vesipistekin siinä on, ja putket lähellä sekä sadevesiviemäröintikin  valmiiksi maassa, joten suihkun paikka siinä olisi luonnostaan. Olisi hyvä pestä puutarhatyön jäljet pois jo ennen sisälle menoa. Tuolla oikealla katolla näkyy Solahart, auringolla toimiva vedenlämmitin, joka on ainoa kuuman veden lähteemme. No, siinä on kyllä automaattinen sähkölämmitin varmentimena, joten emme ihan tarkkaan tiedä, kuinka suuri osa vedestämme on todellisuudessa auringon lämmittämää.  Putket laskeutuvat alas tuonne lämmittimen vasemmalle puolelle, jossa on pyykinpesutila.






Teinpä tuosta alueesta panoraamakuvan yhdistämällä tietokoneohjelmalla pari laajakulmaobjektiivilla otettua kuvaa. Perspektiivi on tietysti poskellaan ja muitakin virheitä kuvassa on, mutta antaapa se kuitenkin käsityksen pyykkituvastamme. Heti kuvaajan takana on siis tuo aita ja haaveena oleva suihku/sauna-alue, tai varastotila ainakin.  Etupiha on vasemmalla ja portti mäkeä alas.  Pyykkikoneen vieressä oleva pesuallas on osittain myös keittiökäytössä. Siinä voi pestä isompia astioita. Altaan päällä olevia koreja käytän idätykseen sekä isojen lasiastioiden säilyttämiseen. Pesualtaan jälkeen on  nurkan takana lasiovi keittiöön. Oven vieressä kulmauksessa metallihylly keittiötavaroiden säilytykseen, ja siitä oikealla jääkaappi.  Sen takana on keittiön ikkuna ja minun työpöytäni. Äärimmäisenä oikealla näkyy pyykkiä kuivamassa viime joulukuussa virittelemilläni bamburiu'uilla.                                                                                                  





Laitetaanpa uudestaan kuva perjantain hedelmä- ja vihannesostoksista. Yritin Lolitha-kissankin nostaa pöydälle koristamaan asetelmaa, mutta ei hän ollut kovin yhteistyöhaluinen. Katsoi koko ajan pois päin ja lopulta meni matkoihinsa. Uutuutena tässä kuvassa on ainakin tuo keskellä oleva oranssinpunainen kurpitsa sekä sen edessä olevat vihreät omenan näköiset, jotka ovat itse asiassa pieniä munakoisoja, joita voi syödä sellaisenaan raakana.  Ne ovat kotoisin Thaimaasta. Niiden vieressä on tuo violetinruskea omenan kokoinen hedelmä, joka on latinalaiselta nimeltään Chrysophyllum cainito ja suomeksi tähtiomena.  Sen lähellä nuo pienet ruskeat ovat longan-hedelmiä.  Sitten tuo kirkkaanvihreä mokkula sienten edessä on Sechium edule, joka on kurkun sukuinen kasvi samoin kuin pihallamme kasvava luffa. Ja sitten on noita pitkulaisia bataatteja sekä vihreitä että ruskeita, ja tietysti banaanit, appelsiinit ja moninaiset vihreät vihannekset ja yrit. Nuo kaikki siis lähiruokaa, joka on kasvatettu 50 kilometrin säteellä, arvioisin.

Parlamenttivaalit



Tuo hedelmäkuva vielä saakoon allensa uutisen, että lokakuun puolivälissä pääministeri John Howard määräsi  parlamenttivaalit pidettäväksi 24. päivä marraskuuta. Se on kuulemma tapana, että pääministeri saa päättää vaalipäivän tietyissä puitteissa, ja se päätetään yleensä kuuden viikon päähän ilmoituksesta. Eli varsin lyhyt on siten vaalikampanja. Meillä se on nyt alkanut, ja nyt tiedän, ketkä  kaikki ovat ehdokkaita tässä meidän Leichardt-nimisessä vaalipiirissä. Vaalipiiri on kooltaan 150 000 neliökilometriä eli karkeasti ottaen puoli Suomea.  Meidän yhtä edustajanpaikkaamme tavoittelee kymmenen ehdokasta. Tuon paikan nykyinen haltija, liberaali Warren Entsch jää eläkkeelle, joten joku uusi sinne menee.  Liberaaleista yrittää Charlie McKillop, nainen, jonka tapasimmekin ostoskekuksessa kampanjoimassa. Työväenpuolueesta, jota povataan vaalien voittajaksi, yrittää Jim Tumour-niminen maanviljelyn asiantuntija. Vihreiden ehdokas on lääkäri Sue Cory. Kansallispuolueella on ehdokkaana automyyjä, joka radiohaastattelussa kertoi, että hänen mielestään parlamentti on liian kova paikka naiselle, joten hänet pitäisi valita mieluummin kuin Charlie.  sitten on Family First -puolueen naminamipoika Ben Jacobsen, joka varmaankin on kaunein ehdokkaista. Sitten on joukko riippumattomia ja sitoutumattomia ehdokkaita, on mm. pastori, joka on lähellä alkuasukkaita. Kuitenkaan muita kuin valkoisia, Eurooppalaisen näköisiä, ehdokkaita ei näytä olevan.

Aika paljon olen nähnyt vaivaa yrittäessäni hahmottaa noita vaalikuvioita ja verrata puolueita. Ehdokkaita ei voi kovin paljoa verrata, sillä minusta heidän persoonansa on kuitenkin varsin vähän esillä. Tässä  linkki  yhteen vertailuun, jonka pitäisi kertoa siitä, miten puolueet suhtautuvat ympäristökysymyksiin.

Pois politiikka! 




Olen kieltämättä hieman innostunut noista vaaleista nyt. Ne kun ovat uusi asia minulle, ja mukanakin olen enemmän kuin koskaan aiemmin olen ollut politiikassa, en siis pelkkänä äänestäjänä vaan myös erään ehdokkaan tukiryhmässä. Mutta siitä ehkä myöhemmin ...

Mutta pääasia kuitenkin, sekä tässä nettipäiväkirjassa että elämässä muutenkin, ovat nuo pienet mitättömät arkipäivän asiat, kuten esimerkiksi tämä, että miltä ruuat ja niiden  pakkaukset sekä muut kodin kapistukset näyttävät:






Tässä sitten samalla kiitos äidille synttärilahjoista, jotka sain jo elokuussa, mutta joista en ole vielä tarkemmin raportoinut, koska niiden lopulliset sijoituspaikat ovat vielä järjestämättä. Niin, olin toivonut lahjaksi vanhoja Pauligin kahvipurkkeja, noita punaisia. Harmi vain, tässä se Paula-tytön kuva ei oikein kunnolla näy, mutta korjataan asia myöhemmin. Siis, noita kahvipurkkeja meillä oli kotona 60- ja 70-luvuilla. Niissä säilytettiin riisiä, mannaryynejä, herneitä sun muita ruoka-aineita sen jälkeen kun ne olivat tyhjenneet kahvista.  Täällä kun nuo kahviasiat ovat uottaneet suurta iloa ja nautintoa, ja niitä on tullut mietiskeltyäkin, tulin eräänä päivänä pohtineeksi sitä, että mikähän siinä on kun ulkosuomalaiset niin hinkuvat Juhlamokan ja Presidentti-kahvin perään. Minusta tuo meidän Mareeban kahvi on tuoreempaa ja paremman makuistakin kuin Suomen tuontikahvit. Sitten tulivat mieleen nuo vanhat Pauligin kahvipurkit. Ajattelin kokeilla, että maistuisikohan paremmalta, jos panisi meidän kahvipapuja Pauligin purkkiin ja ottaisi sieltä aina kourallisen jauhettavaksi.  Vielä en ole kokeillut, koska kahvin jauhatus- ja keittopiste on vielä rakentamatta. Eivätkä nuo purkitkaan istu  ihan automaattisesti meidän sini- ja metallinsävyiseen keittiöömme. Pitää siis vähän rakennella.  Ja siellä äidin lahjapaketissa olivat kahvipurkkien lisäksi vielä nuo pikku-Myy ja Muumipeikko-purkit.  Kuinka ollakaan Nancy oli juuri vähän ennen purkkien saapumista sävyttänyt tukkansa Myyn väreihin sopivaksi. 



Laitetaanpa siitäkin kuva eli pikku-Myy ja mummin lähettämä synttärilahja, joka, kuinka ollakaan, liittyy myös kahviin. Tuo kassi on tehty Presidentti-kahvipusseista.


 2017: Huomautus 10 vuotta myöhemmin kun kopioin postitusta vuodtus.net-palvelusta Googlen Bloggeriin:  Pikku-myy on nimitys jota nykyään käytän vietnamilaisesta kumppanistani, joka on nimeltään My Hanh.

Tuosta purkista ei tullut otettua kuvaa, enkä netistäkään löydän juuri sen purkin kuvaa, jonka muistan. 



Ja tuo Muumipeikkopurkki sopii väreiltään yhteen kissojen kiipeilytelineiden ja venäläisten sekä kiinalaisten kuppien ja lautasten kanssa.  Sitten onkin kuvassa ihan tavanomaisia ruokatavaroita (ainakin minulle): itse asiassa erään lauantai-aamun aamiaistarpeet. Siinä on pussillinen maissikakkuja, sellaisia kovia, samanlaisia kuin pyöreät riisikakut. Ne ovat gluteenittomia tietysti.  Sitten on monta purkki soijakermajuustoa tuotemerkillä Tofutti, better than cream cheese eli parempaa kuin kermajuusto. Se ei ole lähiruokaa, vaan Yhdysvalloista tuotettua erikoisruokaa.  Sitä ostan aika harvoin siksikin, että  on aika sattumanvaraista löytää sitä kaupasta.  Se onkin liki ainoa vegaaninen juusto, jota tässä kaupungissa löytää. Lisäksi on joskus saatavilla niinikään Tofutti-merkkisiä Cheddar-viipaleita.  Tuota tofuttia maissikakun päälle. Sitten ohut kerros tahinia eli seesamitahnaa ja sen päälle hilloa, usein mustikkahilloa.  Purkkien etiketit eivät ole kunnolla näkyvissä, mutta paras mustikkatuote on nimeltään St. Dalfour Rhapsodie de fruits.  Sarjaan kuuluu kunnollisia sokeroimattomia marjahilloja, jotka on säilötty vain makeassa rypälemehussa.  En tiedä, mistä heidän luonnonmustikkansa on poimittu, mutta minun mustikkanälkäni ne tyydyttävät ihan täysin. Australian eteläosista tuotuja tarhamustikoita en viitsi ostaa enkä myöskään Yhdysvalloista ja Kanadasta tuotuja kuivattuja metsämarjoja.  Nuo taustalla näkyvät soijamaidot ovat ihan täkäläistä tekoa, joskin ainakin Vitasoy lienee kansainvälinen tuotemerkki.  Kaukaa tuotujen ruokien listaa täydentääksemme, tuossa etualalla on Israelista tuotua maidotonta, gluteenitonta, vegaanista tummaa minttusuklaata (joka tosin on ostettu ihan tavallisesta kaupasta) nimeltään Tropical Source.

Tietysti Paulikin ...

Paula-tyttö näkyy nyt tuossa alakuvassa oikealla.  Peltipurkin taustalla on puupintaa, joka minusta on oikea materiaali sen seuraksi.



Pauligin tuotteet ovat laatutavaraa,  ei ole maksettu mainos vaan kahvipurkin teksti.




Ja samalla esitellään ... huonoa ihoani, joka on helppo kohde ihosyövällekin ... no ei tällä kertaa vaan  kerrotaan yhdestä ilonaiheesta eli siitä, että onnistuin jälleen kerran saamaan kelvolliset silmälasit.  Jo vuosia minua on peloteltu sillä, että joku päivä käy niin, että minun tarvitsemiani vahvuuksia ei enää kukaan linssinvalmistaja tee.  Taisi olla jo 1980-luvulla kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Kaikki näin vahvoja laseja tarvitsevat kun ovat jo siirtyneet piilolinsseihin. Niitä minullekin on kokeiltu, mutta ne vain eivät kerta kaikkiaan sovellu. Vuotta ennen suomesta lähtöä sain teetettyä kunnolliset linssit. Valmistaja oli Mikkelin muovilinssi.  Townsvillessä yritin teettää seuraavat paikallisen optikkoliikkeen avustuksella, mutta niistä tuli täysi susi: paksut pullonpohjat, jotka valokuvissakin heijastavat kaiken valon takaisin.  Täällä Cairnsissa kiertelin kaikki optikkoliikkeet läpi löytääkseni oikeanlaiset linssit (eli vahvat, mutta mahdollisimman ohuet) sekä kehykset (muovikehykset, joissa on säädettävät nenätuet).  Kuukausien etsinnän jälkeen löytyi pikku liike, joka ilmoitti korjaavansa silmälaskehyksiä. He pystyvät ruuvaamaan pienet nenätuet mihin tahansa muovikehyksiin.  Niinpä pystyn nyt hankkimaan melkein mitkä tahansa vakiokehykset ja laitattamaan nuo nenätuet niihin. Liikkeen omistajan kanssa oli puhetta myös linsseistä. Hän kertoi tietävänsä paikan, mistä aihiot niihin voisi tilata, mutta ongelmana olevan sen, ettei hän saa myydä linssejä  minulle. Hänellä kun ei ole lupa myydä linssejä tässä osavaltiossa vaan pelkästään vietäväksi muihin osavaltioihin.  Kävi kuitenkin lopulta niin, että hän suostui tekemän minulle linssit. Niistä tuli han yhtä hyvät kuin mikkeliläisetkin. 






Säädettävät nenätuet silmälaseihin, laitetaan tähän kuva ja hakusana siltä varalta, että joku toinen kapeanenäinen sattuu etsimään samanlaista ratkaisua muovikehyksiin. Ostin ihan tavalliset Basix-muovikehykset tarjouksesta ja asennutin niihin ruuvattavat nenätuet, sellaiset, joita voi taivuttamalla säätää. Ovat toimineet erittäin hyvin.

Lasien alla näkyy tekstiä vietnamiksi. Siinä on kummityttäremme  Ly Thi Main kirje meille. Mai täytti elokuussa 14 vuotta.  Laitetaanpa tähänkin mainos: Ota sinäkin kummilapsi kehitysmaasta!  Katso lisätietoa tästä

Ikävä vain, että nämäkin uudet linssit naarmuuntuivat jo alle vuodessa kuten kaikki muutkin linssini ovat tehneet kovapintakäsittelystä huolimatta. Niinpä tänä vuonna oli aika kysellä uusia. Nyt hän ilmoitti, että vanha valmistaja ei enää tee näin vahvoja raakalinssejä, eikä löytynyt ketään muutakaan.  Minä ehdotin, että rukataan reseptiä sen mukaan, mitä on saatavissa. Normaali optikko tai silmälääkäri ei tähän yleensä suostuisi, mutta onneksi nyt ei tarvinnut edes kysyä keneltäkään muulta vaan me tuon kaverin kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen ja hän teki minulle linssit, joiden kauko-osa on vähän heikompi kuin mitä viime vuonna hankitussa lasimääräyksessä on. Myös lukuosa on heikompi, ja se on vanhaan tapaan sääntöjen vastaisesti sijoitettu nenänvarteen eikä alas keskelle kuten kuulemma "kuuluisi".  Tuo idea, samoin kuin se, että lukuosa on vain toisessa linssissä, on peräisin reilun kymmen vuoden takaa eräältä suomalaiselta optikolta.  Tulos on hyvä, ei valittamista. Ei sittenkään, vaikka tämä ohi normaalien proseduurien tekeminen tarkoittaa sitä, että sairausvakuutus, ei yksityinen eikä julkinen, ei korvaa linsseistä mitään. Mutta sen reilut sata euroa vuodessa maksaa ihan mielellään vähempinaarmuisesta näkökentästä.

Näköni on pysynyt samana vuosikymmeniä ja todennäköisesti pysyykin, vaikka tilastollisesti ottaen riskini sairastua glaukoomaan on muuta väestöä korkeampi (ainakin näin kaikki Australiassa tapaamani silmälääkärit ovat sanoneet).  Niin, 5% on korkeampi kuin 4%, mutta se ei kuitenkaan merkitse, että asia tapahtuisi  todennäköisesti, vaikka siirtolaisministeriön virkailija taannoin halusikin asian näin tulkita.

Kommentti 2017:   Elokuussa 2011 pääsin viimeinkin eroon noista kaihilasiongelmista kun minulle asennettin keinomyköt Indonesian Jakartasta.  Siitä on olemassa kuvia ja videota silloisessa kirjoituksessa.  









Tässä taas "kirveellä veistetty" panoraamakuva. Sen tarkoitus on esitellä takapihan tilannetta. Perspektiivit eivät tietystikään ole ihan kohdallaan taaskaan, mutta mitäs siitä. Minä en halua uhrata tuntikausia huolelliseen kuvankäsittelyyn. Vasemmalla siis on banaanikasvi, ja sen takana mangopuun alla ankkalammikko. Muovituolin takana, passionhedelmäköynnösten takana on ankkojen ja kanojen asumus, vaikkei sitä juurikaan enää näy.  Bluen kohdalta sinne kuitenkin mennään sisään.  Blueyn takana on kaivanto, josta olen poistanut suuren kannon. Tarkoitus on koko matkalta muokata taka-aidan vierusta niin, että rinne tulee jyrkemmäksi ja hieman korkeammaksi. Aidan vierustan pensaat ja puut on tarkoitus kasvattaa peittämään koko aita ja kasvamaan sen yli niin, että näköyhteys takanaapurilta meille häviäisi täysin.  Olen ostanut pienen sähkökäyttöisen moottorisahan, jolla on kaadellut liikoja palmuja. Tarkoitus on jättää vain muutama kookospalmu edustamaan isompia puita.  Ja bambut myös kasvavat ajan myötä yli kymmenmetrisiksi.  Myöskin tuo puu (jokin kirsikan sukuinen tms.?) Blueyn nenän edessä näyttää kasvavan aika reheväksi. Tosin se on aika tavalla peittynyt kärsimysköynnöksillä.  Kuvan keskiosasta hieman oikealle on Keikarinkukka (Gardenia jasminoides), kauniin valkoisin ja tuoksuvin kukin Nancyn hurmannut pensas. Hän ei antanut minun pistää sitä matalaksi vaan minun täytyy siirtää se muualle. Siirto ei oikein onnistunut pistokkaista, joten nyt olen raahannut pensaan juurelle mullalla täytettyjä kukkapurkkeja, ja pakottanut oksat mullan peittoon kivipainojen avulla. Tarkoitus olisi, että oksien juurruttua katkaisen niiden yhteyden emokasviin ja siirrän ne aitojen vierustoille.






Banaanin istutimme noin vuosi sitten. Olimme kuulleet, että sen pitäisi tuottaa satoa noin kahdeksan kuukauden kuluttua. Mitään ei kuulunut ennen kuin nyt. Se pukkasi valtavan kukannupun, josta myöhemmin olisi tarkoitus tulla jopa 30 kiloa painava banaaniterttu.  Ehkäpä me saamme ne kauan odotetut ensimmäiset oman maan banaanit jouluksi!  Jouluksi meillä saattaa olla myös oman maan papaijoja. Tuossa kuvassa oikealla näkyvät suoraan  puun varresta pukkaavat hedelmät.  Muuten ei olekaan nyt tullut hirveästi syötävää omasta puutarhasta: kookospähkinöitä toki, ja pieniä tomaatteja kasapäin sekä pitkulaisia salaatinlehtiä, ja sitten tuota intiankrassia, basilikaan, vähän persiljaa, rakuunaa, oreganoa. Eli onhan noita ... liki joka aterialle jotakin omasta maasta!



Tässä vielä vähän parempi kuva banaanin kukasta. Yksi kasvi tekee siis yhden tuollaisen kukan, josta kasvaa yksi banaaniterttu. Yksittäisten banaanien aihiot ovat jo näkyvissä tuolla kukan sisällä.
 

Vesiasiaa


 
Tässä vähän yritystä vastata Marille kommentissa esitettyihin kysymyksiin vesihuoltojärjestelmistä. Valitettavasti asiantuntemukseni ja tietoni alalta ovat hyvin rajalliset, joten hyvin varauksella täytyy suhtautua seuraavassa esittämiini mielipiteisiin ja käsityksiin. Sen käsityksen, että meillä ei olisi lainkaan kaivoja, voin toki ehdottomasti julistaa vääräksi. Kyllä niitä on sekä maalla, että kaupungissa. Townsvillessä asuessamme näimme niitä paljonkin, tai niistä kertovia kylttejä ihmisten aidoissa.  Useilla paikkakunnilla on vesisäännöstely eli kaupungin jakelemaa vettä saa käyttää vain tiettyinä aikoina puutarhan kasteluun, esimerkiksi kadun parilliset numerot vain parillisina päivinä ja parittomat parittomina, eikä maanantaisin saa käyttää kukaan, ja noina luvallisinan päivinäkin saa lotrata vain tiettyinä aikoina, meillä se on ollut yleensä aamuisin viidestä yhdeksään ja iltaisin samaan aikaan. Ne, joilla on oma kaivo, saavat tietysti kastella ja käyttää vettä mielin määrin. Jottei syntyisi väärinkäsityksiä eli valituksia säännöstelymääräysten rikkomisesta, oman kaivon omistajat yleensä panevat portin pieleen asiasta kertovan kyltin. Siinä saattaa esimerkiksi lukea Own bore water. Muutamassa paikassa olen nähnyt kyltin lisäksi itse kaivon eli maahan poratun muoviputken.

Eli kyllä kaivojakin on, vaikka onkin myös totta, että valtaosa talousvedestä ei ole pohjavettä vaan tekoaltaisiin kerättyä pintavettä. Syy saattaa löytyä geologiasta eli maaperän rakenteesta. Suomessahan maaperä on kovaa peruskalliota, jonka onkaloihin vesi varastoituu liuottamatta maaperästä juurikaan mineraaleja itseensä. Sen sijaan jo Keski-Euroopassa vesi on ainakin kalkkipitoista ja alueittain hyvin vaihtelevanlaatuista. Siellähän maaperä on pehmeämpää, joten veteenkin liukenee enemmän aineksia ?  Tähän todellakin kysymysmerkki, sillä tässä vain lämpimikseni päättelen ...  Mutta saatte te siellä Suomessa olla tyytyväisiä ainakin siihen, että on vankka peruskallio jalkojen alla ja riittävästi juomakelpoista pohjavettä melkein kaikkialla. Siellä asuville ne tuntuvat itsestäänselvyydeltä, mutta tästä näkökulmasta ylellisyydeltä.

Woodstockissa meillä tuli kaikki vesi omasta porakaivosta. Vesi oli voimakkaasti kloorattuun kaupunkiveteen verrattuna suorastaan maukasta ja pehmeää. Tosin se oli myös niin kalkkipitoista, että vedenkeittimeen ja pesukoneeseen ja puutarhan kastelujärjestelmään kertyi valkoista jauhetta, jota oli vaikea saada irti.  Kertoivat, että tilamme ja koko kylän alla on valtava maanalainen järvi. Me olimme onnekkaita, sillä meidän vettä saattoi juoda, ja se oli hyvää kasteluvettä. Sen sijaan parin kilometrin päässä olevalla tilalla valittivat, että vesi on suolaisen makuista, eikä sillä voi kastella puutarhaa. Myös muualta olen kuullut, ettei kaivovettä voi juoda tai käyttää puutarhassa, koska se on liian suolaista tai mineraalipitoista.

Muutaman kilometrin päästä meiltä kaupunkiin päin oli jättimäinen tekojärvi, josta kaupunki otti vetensä. Me olimme sen virallisella keruualueella. Myös täällä Cairnsissa vesi tulee tekojärvestä, joka sijaitsee ylhäällä vuorilla. Se on nimeltään Lake Morris.  Meillä onneksi ei ole pahaa kuivuutta eikä isoa vesipulaa  niin kuin suurimmassa osassa maata on. Säännöstely on silti voimassa, ja puhuvat huolissaan siitä, ettei tekojärven vesi enää tulevaisuudessa riitä, koska väestö kasvaa vauhdilla.

Se, miten pitkälle kaupunki vetää vesijohdot, varmasti riippuu kaupungista. Siitä en osaa paljoa sanoa. Woodstock kuului Townsvillen kaupunkiin. Se sijaitsee 40 kilometrin päässä. Viime vuonna kaupunki ulotti jätehuollon sinne saakka.  Vesi- ja viemäriverkostoa ei vielä ole, vaan se pysähtyy noin puolimatkaan alueelle, joka oli aiemmin täysin sadevesisäiliöiden varassa.

Sadevettä pidetään täällä laadultaan parhaimpana vetenä.  Monilla alueilla se onkin ainoa vaihtoehto saada juomavettä. Sen keräämiseksi taloon asennetaan joko normaalit tai vähän normaalia leveämmät tai syvemmät rännit, joista putket sitten johdetaan alempana olevaan vesisäiliöön tai useampaan. Katolle noita säiliöitä ei kyllä yleensä voi laittaa. Nehän painavat tavattomasti, ja vedenhän täytyy saada valua niihin ylhäältä päin. Katolla olevat säiliöt ovat yleensä kuumavesivaraajia, jotka ottavat energiansa auringosta, kuten meilläkin.  Noita sadevesisäiliöitä on eri kokoisia.  Yleensä niiden pitää olla valtavia,  vetoisuudeltaan jopa satoja tuhansia litroja, jotta vesi riittäisi koko vuodeksi. Useilla alueilla kun ei sada tasaisesti ympäri vuoden vaan suurin osa vedestä tulee sadekautena, jolloin koko vuoden käyttövesi pitää ottaa talteen. Kaupungeissa säilöiden asennusta rohkaistaa mm. rahallisin avustuksin. Siellä säiliöt voivat olla pienempiä, esim. vain puutarhakäyttöön tarkoitettuja. Tällöin muu talousvesi tulee edelleen vesijohtoverkosta. Meilläkin on ollut puhetta sadevesisäiliöiden hankinnasta. Tosin minä ottaisin mieluummin talteen suihkuveden puutarhan kastelua varten. Minä kun olen (saunan puutteesta sekä likaisista ja hikisistä  harrastuksista johtuen) varsin uuttera suihkussa lotraaja.

Mielenkiinnolla olen seurannut  sadevesisäiliöistä kertovia juttuja, erityisesti niitä, joissa säiliö on kätketty esimerkiksi talon rakenteisiin. Itsellä on ollut mielessä, että voisi teettää kapean ja korkean laatikkomaisen säiliön, joka toimisi samalla aitana.  Oiva paikka sille olisi juuri tuo ylempänä esitetty Maryn tonttiin rajoittuva alue, jolle suihkua ja saunaakin olen haaveillut laittavani. Rahastahan sekin on ensi kädessä kiinni. Eikä tekijöitä saa nykyään liikkeelle millään pikku budjetilla, kuten olen jo aiemminkin marmattanut.

Lisätietoa aiheesta saa esim.  tästä (englanniksi)  tai sitten hakemalla vaikkapa sanoja rainwater tank, sadevesitankki, saddevedenkerääjä, sadevesikerääjä. Itsekin aion perehtyä aiheeseen kunnolla ... sitten joskus kun on aikaa ...
 

<  Syyskuu |   Koko lokakuu |   Marraskuu >