Kesäkuussa alkaa talvi eteläisellä pallonpuoliskolla. Lämpötilat pysyvät edelleenkin päivisin Suomen hellelukemien tuntumassa, mutta heti illalla kun aurinko on painunut mailleen tulee kylmä. Viime vuonna Townsvillen seudulla ei ollut kunnon kesää eli kunnon sadekautta eikä ollut myöskään kunnon talvea. Nyt kun asutaan yli 200 metriä viime vuotista asuinpaikkaa korkeammalla ja parikymmentä kilometriä pois merestä tuntuisi leutokin talvi vähän kylmemmältä.
Mutta eipä tullut talven ensimmäisestä kuukaudesta leutoa vaan tavallista kylmempi. Lämpötila on laskenut monena kesäkuun yönä viiden ja kymmenen plus-asteen välille. Sellaiset kelit tuntuvat täällä pakkasilta, ja öisin hytistään kylmästä. Suomesta katsoen tuntuu tietysti hassulta, että joku valittaa tällaisista lämpötiloista, mutta niin se vain on. Moni tänne muuttanut tai täällä vieraillut suomalainen on sanonut, ettei ole palellut missään muualla niin kuin Australiassa. No, minä olen palellut Singaporessa vieläkin enemmän, mutta se ei ollut luonnollista kylmyyttä vaan työskentelyä suuressa tietokonehallissa, jossa oli huipputehokas koneellinen ilmanvaihto jäähdyttämässä tuhansia palvelinkoneita.
Sanovat, että tänne lämpimään muuttaneen
veri ohenee ensimmäisen vuoden aikana niin, että kylmän sietokyky katoaa. Turistin erottaa paikallisesta katsoamalla heidän vaatetustaan. Kun turisti hilluu hihattomassa t-paidassa ja shortseissa, on paikallinen sonnustautunut pitkiin housuihin ja pusakkaan. No, tuo veren oheneminen tuskin on mitenkään tieteellisesti todistettu asia, vaan palelemiselle saattaa löytyä muita selityksiä. Yksi tärkeä on rakennustekniikka. Suomessa talot ovat tiiviitä, ne pitävät kylmän ja kuuman ulkona ja niissä on lämmitys. Australiassa ei taida kukaan asentaa kolminkertaisia ikkunoita, tuskin edes kahdenkertaisia vaan säännönmukaisesti on vain yhdenkertaiset ikkunalasit. Useimpia taloja ei ole eristetty pohjasta eikä katostakaan kunnolla. Niinpä lämpötilat ikkunan sisä- ja ulkopuolella ovat suurin piirtein samat ellei käytetä kylmällä lämmitystä ja kuumalla ilmastoinita. Ilmastointi on yleensä paremmin järjestetty kuin lämmitys. Yllättävän suosittu lämmityslaite on vieläkin sänkyyn otettava kuminen kuumavesipullo. Sähköhuovat ja kaikenlaiset pienet ja halvat sähkölämmittimet ovat myös suosittuja. Uusimmissa ja kaliimmissa taloissa on kiinteä lämmitys. Yleensä se on ilmastointilaite, joka osaa sekä jäähdyttää että lämmittää. Tuollaisten lämmitys- ja jäähdytyslaitteiden energiankulutus on valtava juuri siksi, että talojen eristys on olematon. Energian säästöstä en ole täällä kuullut juurikaan puhuttavan, kuten en paljoa muustakaan luontoa ja ympäristöä säästävään elämäntapaan liittyvästä. Australia ei aio liittyä Kyoton ilmastosopimukseen vaan on siinä asiassa samalla linjalla kuin Yhdysvallat. En tiedä tarkemmin tilastoista, mutta voisi hyvin olettaa, että tämä maa on kärkisijoilla myös energian ja luonnonvarojen kulutuksessa. Sen tiedän, että Australia on yksi maailman johtavista ympäristön saastuttajista.
Takkaa tai minkäänlaista muuta tulisijaa ei taloissa ole. Eihän täällä ole juuri metsiäkään joista saisi edulista polttopuuta. Kaikki puutavara on kallista ja "kortilla", joten eipä sitä paljoa viitsi poltella. Olen tosin nähnyt kerran eräässä kaupassa myytävän nuotiopuita 10 kilon säkeissä.
Kunpa olisikin sauna!!! Ei tarvitsisi kylmästä valittaa kun pääsisi sitä pakoon lämpiään saunaan. Muutenhan pahinta on juuri tuo, että talosta on vaikea löytää yhtään lämmintä tilaa, jossa kävisi lämmittelemässä. Auto ehkä olisi sellainen paikka. Auton ilmastointilaiteen kun saa täälläkin puhaltamaan kylmän lisäksi kuumaa. Kuuma kylpy on meille ollut saunan korvike. Paitsi että lämmikettä sieltä on haettu lievitystä kaikenlaisten ötököiden aiheuttamalle kutinalle. Ei täällä hyttysiä ole niin kuin suomessa, mutta meillä eläimet vetävät puoleensa kaikenlaisia punkkeja ja täitä. Viime aikoina pahinmpia on ollut kanakopissa ja itse kanoissa pesivät pieni punkki, joka kiusaa myös ihmistä.
Kanarintamalla onkin tapahtunut paljon tässä kuussa. Pieni musta kana alkoi hautoa toukokuun puolivälissä. Pari viikkoa haudottuaan se hylkäsi munat, jotka olivat enimmäkseen sen omia pieniä valkoisia. Se siirtyi heti hautomaan toista kasaa, jossa oli enemmän ruskeiden kanojen isoja munia. Urhea äiti. Siinä se kökötti toista kuukautta punkkien ja nälän kiusaamana. Jossain vaiheessa yksi poikasista kuoriutui. Emo oli näköjään vierittänyt yhden vanhoista munistaan uusien haudottavien joukkoon. Se ei lopettanut hautomista, vaan poikanen sai ryömiä sen alle. Sinne se oli sitten seuraavana päivänä kuollut. Parin viikon päästä kuoriutui sitten lisää poikasia. Emo jätti pesän ja istuutui maahan pesäkopin alle kutsumaan poikasiaan. Tusinasta munasta kuoriuti seitsemän, pari niistä meidän avustuksellamme. Osa oli liian heikkoja taapertamaan emon luokse. Ne sitten kuolivatkin siitä huolimatta, että otimme ne sisälle lämpölampun alle. Parin päivän kuluttua kuoriutumisesta poikasia oli jäljellä neljä. Sitten yksi niistä sairastui, sen liikkeet alkoivat hidastua ja muutaman tunnin kuluttua sekin kuoli. Nyt poikasia on enää kolme.
Toukokuussa saimme lainaksi emon pitämään huolta meille annetusta sen viidestä poikasesta. Kesäkuun alussa päättelimme, että poikaset ovat kyllin isoja pärjätäkseen omillaan ja palautimme emon. Heti seuraavana päivänä kaksi poikasista katosi. Lienevät joutuneet kanahaukan, variksen tai käärmeen suihin. Muutaman päivän kuluttua tästä kuoli yksi aikuisista kanoista, tuo valkoinen Dannyn antama. Se vain löytyi eräänä iltapäivänä pihalta raadeltuna. Bluey-koiramme ja muut kanat olivat jäännösten kimpussa. Epäilimme omien koirien lisäksi kahta isoa naapurin koiraa, jotka kierelivät aidan takana. Keskusteltuani asiasta Dannyn kanssa, myönnyin hänen ehdotukseensa. Hän kertoi itsekin alussa halunneensa antaa kanojen kulkea täysin vapaana tontillaan, mutta oli joutunut luopumaan ajatuksesta kun kanat olivat tehneet tuhoa puutarhassa ja niitä oli joutunut petojen saaliiksi. Lopulta hän oli rakentanut katetun kanatarhan. Minäkin päätin laajentaa omani ja sulkea kanat sinne. Katoamisten lisäksi oli minullakin tullut ongelmaksi se, että kanat ovat alkaneet tuhoamaan tomaatteja ja syömään kaiken vihreän kukkapenkeistä nyt kun ole heinäsikrkkoja eikä vihreää ruohoa saatavilla. Dannylta sain pari rullaa häneltä yli jäänyttä verkkoa ja talomme liepeiltä löytyi vielä vahvemman verkon palasia sekä paksua rautalankaa. Niinpä sain tarhan laajennettua ja nyt kanoilla on kolmisenkymmentä neliötä tallattavanaan. Tarha ei ole vielä katettu kun osittain, sillä verkkoa ei ollut tarpeeksi. Niinpä sitten kävikin niin, että tarhasta katosi kaksi kanaa, noista alunperin viidestä kaksi oli kadonnut aiemmin ja nyt hävisi vielä toiset kaksi. Niistä on enää yksi jäljellä. Sen lisäksi tarhaa asuttavat nuo emo ja kolme poikasta, kaksi komeata kukkoa ja neljä muuta kanaa. Kaikkiaan tusina siivekästä.
Ja vielä yksi asukas kanatarhaan ... ankka, jonka toimme kesäkuun alussa. Viedessämme sitä emoa takaisin, kävimme samalla lähistöllä kylässä Rintalan Annen ja Tapsan luona. Tehdessämme kotiinlähtöä autone ympärillä tepasteli ankka. Se oli kuulemma tepastellut heidän pihallaan aiemmin sinä päivänä ja lähtenyt kun Tapsa oli hätyytellut sitä kauemmas. Ei ollut kuulemma kenenkään naapurin lemmikki, joten me päätimme pyydystää sen ja viedä kotiin. Aluksi se liikuskeli vapaana pihalla kanojen kanssa. Kukkojen kanssa se välillä tappeli. Se kävi pari kertaa joella katsomassa vettä ja uimassa, mutta ei ollut tyytyväinen löytämäänsä pieneen lätäkköön, joka oli täynnä lehmänlantaa. Myöhemmin laitoin sille lammikon muovisesta vauvan ammeesta. Ei se siinä paljoa uimaan mahdu, mutta on tyytyväinen saadessaan leikkiä vedellä. Nyt ankka on teljettynä kana-aitaukseen muiden siivekkäisen kanssa. Onko tuo ankka vai sorsa? Mikä ero on ankalla ja sorsalla? Englanniksi molempia kutsutaan
duck, mutta suomessa tuon näköinen lintu on ennemminkin sorsa. Ankkahan on isompi ja valkoinen? Jos joku tätä lukeva sattuu tietämään tuon kuvan ankan lajimäärityksen tai muuten vain enemmän tuosta ankka/sorsa -asiasta, niin valistakoon minuakin vaikka vieraskirjassa (linkki tuossa vasemmalla).
Ja lisää uusia perheenjäseniä:
Päätimme eräänä iltana viedä isomman jäte-erän suoraan paikalliselle kaatopaikalle. Se sijaitsee n. kymmenen kilometrin päässä Mt Elliot-vuoriston eteläpäässä Majors Creek -nimisellä alueella, joka on meidän aluettamme vehreämpää johtuen vuorten läheisyydestä. Vuoret keräävät pilviä, joista sitten muodostuu pieniä paikallisia sadepilviä. Alueella viljellään runsasti viinirypäleitä ja sitrushedelmiä ja jopa sokeriruokoa.
Kaatopaikalle saavuttuamme näimme heti kaksi kissaa. Ne olivat ihan poikasia vielä. Kohta näimme myös emon ja kaksi muuta poikasta. Tulimme uudestaan parina seuraavana päivänä ja jätimme ruokaa kissoille. Enää ei kuitenkaan näkynyt emoa eikä muita poikasia. Lopulta oli vain yksi jäljellä. Päätimme pelastaa sen kotiimme ja löytää sille uuden kodin. Aprikoimme josko veisimme sen paikalliseen RSPCA-järjestön hoiviin. RSPCA,
Royal Society for the Prevention of Cruelty to Animals, on alkujaan brittiläinen eläinsuojelujärjestö, jolla on toimintaa myös muissa entisissä ja nykyisissä kansainyhteisömaissa kuten Singaporessa ja Australiassa. Townsvillessäkin on heidän eläinsuojansa, jonne voi viedä löydettyjä hylättyjä eläimiä. He etsivät niille sitten uudet kodit tai jos eivät löydä, lopettavat eläimet. Juuri tuon tappouhan takia päätimme olla viemättä kissaa RSPCA:lle vaan yrittää itse löytää sille uusi koti. No, yritimme hieman, mutta lopulta päätimme pitää kissan itse. vaikka meillähän on jo kolme kissaa ennestäänkin. Kitti, Lolita ja Spartacus eivät tietystikään olleet iloisia tulokkaasta vaan sähisivät sille ja kieltäytyivät tulemasta sisälle taloon. Pikku hiljaa ne kuitenkin oppivat hyväksymään uuden perheenjäsenen. Se sai nimekseen Misu siksi, että se muistuttaa hieman sitä pikku kissaa, jonka 12-vuotiaana toin kotiini Pornaisista, mummolan naapurista. itse asiassa toimme siskoni Tarjan kanssa kaksi kissaa kysymättä lupaa äidiltä. Pienen taistelun jälkeen saimme luvan pitää toisen niistä. Misu olikin sitten perheessä liki 10 vuotta.
Olin jo viime vuonna lupautunut järjestämään tänä vuonna paikkakunnan suomalaisten juhannusjuhlat kotonani. Hyvissä ajoin esitin kutsut tuttaville ja pyysin suomenkielisen radio-ohjelman toimittajaa Korhosen Aria mainostamaan tilaisuutta myös jokaviikkoisessa, tunnin mittaisessa lähetyksessä. Ari on tehnyt ohjelmaa jo toistakymmentä vuotta siitä huolimatta, että suomalaisten määrä on koko ajan vähentymässä ja ikääntymässä. Alkavat paikkakunnan suomalaiset olla jo niin vanhoja ja sairaita, ettei enää paljoa jakseta kotoa mihinkään. Niinpä sitten juhannusjuhliini saapui Arin lisäksi vain Dannyn perhe vahvistettuna japanilaisella Akiko-neidolla, joka on asunut heidän luonaan viikonloppuisin. Lisäksi oli vielä Nancyn työkaveri, joka on naimisissa ruotsalaisen kanssa ja on asunutkin Pohjois-Ruotsissa muutaman vuoden. Minä olin tehnyt tattariuunipuuroa, jonka olin maustanut intialaisittain ja lisännyt siihen myös punaisia linssejä. Esittelin sen kuitenkin karjalaisena perinneruokana, ja lisäsin muunnelleeni sitä hieman. Jo muutamaa viikkoa aikaisemmin olin aloittanut hapanleipätaikinan juuren, koska nyt kylmään aikaan se onnistuu paremmin. Lämpimällä tuppaavat kaikki hapatteet vain homehtumaan. Nyt minulla oli jo aika hyvä hapanjuuri, josta tein ruisleipätaikinan. Lisäsin taikinaan myös ohraa ja tattaria. Leivoin siitä ohuita reikäleipiä ja paistoine niistä ennen juhlan kovia jälkiuunileivän tyylisiä leipiä. Aika kovia niistä tuli, vaikka osittain oli tarkoituskin. Maistuivat kyllä ihan aidoille rukiisille leiville, joita täältä päin ei muuten saa kuin itse tekemällä. vieraille leivät olivat liian kovia, ja minä taisin olla ainoa, joka niiden pälle jotain ymmärsi. Arikin on ollut Suomesta poissa jo oli 30 vuotta eikä ole ollut niin ihastunut ruisleipään. Tattaripuuroni sen sijaan sai huomattavasti suuremman suosion. Lisäksi oli tarjolla Nancyn tekemiä kiinalaisia ruokia, mm. kevätrullia sekä vieraiden tuomia aasialaisia ja täkäläisiä valmisruokia. Suomalaistyylinen juhannus kokon polttoineen ja remuamisineen jäi juhlimatta. Sen sijaan istuttiin mukavasti iltaa syöden ja jutellen. Auringon laskettua tuli niin kylmä, että piti siirtyä sisälle. Se on täällä niin tavatonta, että saatoin mainostaa ilmiön olevan suomalaista kesäeksotiikkaa. Me vietimme juhannusta viikkoa aikaisemmin kuin Suomi, ja pari päivää ennen täkäläistä talvipäivän seisausta.
Vielä viime vuoden eduskuntavaaleissa oli Townsvillessäkin mahdollisuus äänestää yhtenä unnuntaipäivänä ennakkoon maahanmuuttajien palvelutalossa (Migrant Resource Centre). Silloin ei tullut käytyä paikalla, koska kaupunki ei ollut tuttu eikä meillä ollut autoa. Tänä vuonna ei sitten järjestettykään äänestystä täällä, koska ei ole kuulemma riittänyt äänestäjiä viime vuonna. Lähin äänestyspaikka kesäkuun Europarlamenttivaaleissa oli perinteisellä suomalaispaikkakunnalla Mt Isa:n kaivoskaupungissa tästä reilut 1000 kilometria sisämaahan. Olisihan se tietysti ollut mukavaa tehdä viikon mittainen äänestysreissu vaikkapa junalla, mutta eipä ole moiseen edes taloudellisia resursseja tällä hetkellä. Suomen ja Euroopan asiat eivät kyllä tunnu niin läheisiltä ja tärkeiltä tänne kauas, että osallistumisen takia viitsisi vaivautua. Täkäläisissä vaaleissa meillä kummallakaan ei ole äänioikeutta, mutta eivätpä taitaisi nekään kiinostaa sen enempää.
Alla videota Juhannusjuhlistamme: