keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Vaeltava vegaani - lehtijuttu 10/2016


Teksti ja kuvat kopoitu Näkövammaisten liitto r.y.:n lehdestä Vaeltava vegaani, Näkövammaisten airut 12/2016.  Lehti katosi verkosta uudistuksen myötä.  Samalla katosivat saataviltani kuvat. Pyysin kuitenkin fb-viestillä pdf-kopiota lehdestä ja sain sen. Otin sieltä kuvat ja korjasin tämän kirjoituksen kesäkuussa 2022.  En ole noudattanut kuvien tai ulkoasun kuperäistä sijoittelua 



Suuri kiitos, Pia Hamberg, hauskoista haastattelutuokoista, mainiosta tekstistä ja loistavista kuvista!




Vael­ta­va ve­gaa­ni



Tim Sippala ei tiedä, missä nukkuu ensi yön. Hänen omaisuutensa kulkee mukana kärryissä ja maailma odottaa seikkailijaa, joka on taittanut matkaa kävellen ja polkupyörällä jo kuuden vuoden ajan.

Teksti ja kuvat Pia Hamberg



Tim Sippala tutkii kännykkää suurennuslasin avulla.
Kuvateksti: Timo näkee käyttää älypuhelinta erittäin voimakkaan suurennuslasin avulla.



– Ihminen kaipaa aina sitä, mitä hänellä ei ole. Kun on työpaikka ja oma talo, kaipaa vapautta. Silloin kun on vapautta, kaipaa kiinteämpää suhdetta johonkin. On se sitten toinen ihminen – kumppani – tai tavaraa.

Tim Sippala, syntyjään Timo Hämäläinen, 53, on nykyaikainen nomadi. Hän on luopunut lähes kaikesta maallisesta omaisuudestaan. Ilman omaa kotia tai tukikohtaa hän on kiertänyt pitkin maailmaa vuodesta 2010 lähtien eläen kulkurin elämää. Mukana kulkee teltta, makuupussi ja -alusta, vaatteita, vettä ja peseytymisvälineet. Pisin yhtäjaksoinen kävely on kestänyt viisi kuukautta halki Australian.

Erityisen huomionarvoisen Timon elämäntavasta tekee hänen vaikea näkövammansa.

Huomaamatta sokea


Timo syntyi sokeana eikä näkövammaa huomattu heti. Kun kaihi leikattiin 14 kuukauden iässä, oli näköhermo jo ehtinyt vaurioitua ja herkkyyskausi, jolloin aivot ja silmät oppisivat tekemään työtä yhdessä, oli mennyt ohitse. Kaihileikkauksen myötä hänen näkönsä palautui, muttei kovin hyväksi. Näkövamma toi haasteita varsinkin opintojen suorittamisessa.

– Minulle ei myönnetty lukutelevisiota, koska haitta-asteeni oli siihen viisi prosenttia liian pieni. Lukemiseni suurennuslasin avulla oli äärettömän hidasta, koska jouduin pitämään paljon lepotaukoja.

Yliopistolla opiskeltuaan mies siirtyi vuonna 1983 Arlainstituuttiin. Sieltä saatu atk-koulutus yhdistettynä aiemmin hankittuun venäjän kielen taitoon toi töitä.

Timo esittelee apuvälinettä, jonka avulla hän käyttää tietokonetta.

Kuvateksti: Tietokonetta Timo käyttää itse tekemänsä apuvälineen avulla. Kyseessä on pöydän reunaan kiinnitettävä teline, jonka avulla koneen saa silmien korkeudelle ja kallistettua hyvään asentoon.


Australian kansalaiseksi


Pois Suomesta Timo lähti vuoden 2002 alussa.

– Siinä vaiheessa haaveilin pikemmin erakoitumisesta kauas pois johonkin metsämökkiin, mutta ystäväni ylipuhuivat minut kokeilemaan Singaporea, johon työpaikkani oli siirtymässä.

Singaporessa Timo kohtasi rakkauden, jonka myötä hänen siviilisäätynsä muuttui avioliitoksi ja elämänsä siirtyi Australiaan.

Sekä työluvan että Australian kansalaisuuden saaneelle Timolle ei löytynyt maasta ajankaan kuluessa taitoja vastaavaa työtä. Työpaikka, johon hän pääsi, ei riittänyt pitämään motivaatiota yllä.

Miehelle suositeltiin sairaseläkettä. Lääkärit olivat paria vuotta aiemmin kirjoittaneet työ- ja oleskelulupaa varten todistuksia, joiden mukaan hänen näkönsä ei huonone ja hän pystyy eläkeläiseksi saakka takaamaan itselleen toimeentulon. Nyt samat lääkärit sanoivat, että Australian lain mukaan hän on sokea ja hänen tulee jäädä eläkkeelle.

– Kiinalaistaustaiselle vaimolleni työnteko oli se pääasia ihmisen elämässä, kunnia-asia. Hän ei hyväksynyt ajatusta siitä, että jäisin sairaseläkkeelle.

Elämänmurroksessaan Timo lähti etsimään vaihtoehtoista elämäntapaa Australian maaseudulta muun muassa luomuviljelyn ja kommuuniasumisen parista. Sairaseläke myönnettiin. Seurasi myös avioero.
Vapaaehtoinen opettaja ja mentori.

Timon kulkurin ura alkoi vuonna 2010 ja jatkuu yhä. Hänellä ei ole vakituista asuntoa missään päin maailmaa. Postiosoite on Australiassa. Hänellä on sekä Suomen että Australian passit. Mies on vapaa kulkemaan sinne minne tie vie. Tie onkin vienyt pitkin Aasiaa ja Eurooppaa maasta toiseen.

Mielekästä tekemistä ja sisällön elämälleen hän on löytänyt vapaaehtoistyöstä.

– Aluksi ajattelin mennä maaseutujen yhteisöihin viljelemään vihanneksia, mutta en pärjännyt siinä työssä, kun en näkövammani vuoksi erota rikkaruohoa kaalista, hän kertoo jälkikäteen hieman huvittuneenakin.

Sosiaalisissa hommissa Timo huomasi olevansa hyvä.

– Minusta tuli vapaaehtoinen englannin opettaja, opetan englannin keskustelua, hän kertoo ja mainitsee työn sallivan hänen olla oma itsensä ja toteuttaa itseään.

Elämänmuutoksensa yhteydessä Timo ryhtyi myös vegaaniksi.

– Olin ollut vegetaristi jo pitkään sitä ennen. Halusin olla kasvissyöjä jo lapsena, en halunnut syödä kaloja tai lihaa. Nykyään neuvon halukkaita vegaaniuden aloittamiseen, se on osa siitä työstä, jota maailmalla vapaaehtoisena teen.

Timo hymyilee kuvassa.


Kuvateksti: Timoa kutsutaan Aasiassa lempinimellä Happy Buddha.



Tassua tassun eteen


Näkövammastaan johtuen Timon on aina ollut vaikeaa käyttää bussia. On ollut helpompaa kävellä tai jopa pyöräillä.

– Ollessani 1600 kilometrin pyörämatkalla Sydneysta Adelaideen minulle sattui erittäin vakava tilanne pyörällä. Kaaduin tiellä, jossa oli erittäin vilkas autoliikenne, hän kertoo ja mainitsee tilanteen johtaneen kolmen auton romuttumiseen mutta selvinneensä itse ihmeen kaupalla hengissä.

Hän päätti onnettomuudesta huolimatta jatkaa pyöräreissua, mutta tilasi tapahtuneen seurauksena itselleen kävelykärryn.

– Päätin, että pyöräily loppuu nyt tähän, minä alan kävelemään.

Hänen kävelykärryssään on kaksi isoa rengasta ja sen kanssa pystyy kävelemään myös portaita ylös ja alas. Omatekoisen tuunauksen myötä kärryn saa kutistettua menemään lentokoneessa tavallisena matkatavarana.

– Ostin kärryyni hyvän teltan, ilmapatjan ja makuupussin. Hyvien retkeilyvarusteiden turvin voin yöpyä vaikka missä.

Pisin yhtäjaksoinen kävelyreissu Australiassa on kestänyt viisi kuukautta.

– Aika usein minut on pysäytetty ja tarjottu kyytiä. Ihmiset kysyvät, onko autoni mennyt rikki, kun kävelen tällä tavalla. Siellä kävely ja pyöräily ovat outoja asioita, kulkuri kuvailee Australian olosuhteita.

Vieraat koirat apuna


Timo yöpyy matkoillaan niin sohvasurffaten kuin telttaillenkin.

– Taivasalla yöpyessä täytyy yöpymispaikka valita järkevästi. Ei saa mennä liian kauas tiestä eikä liian lähelle. Pitää kuulla, mitä tiellä tapahtuu, mutta tieltä ei kuulla eikä nähdä sinua, hän kertoo ja antaa vinkin yöpyä mahdollisuuksien mukaan aina lähellä taloa, jossa on koira.

– Annan illalla ennen pimeän tuloa koiran haukkua minua. Isäntäväki luulee vain, kun siihen aikaan pimeän tullessa on eläimiä liikkeellä, että se on joku eläin siellä puskassa. Koira kyllä siitä rauhoittuu, kun olet hiljaa teltassa. Jos yön aikana joku tulee teltan lähelle, koira huomaa sen ja rupeaa haukkumaan.

Kuvateksti: Älypuhelin ja puhelimen kameran zoomaus auttavat matkalaista näkemään.


Timo zoomaa puhelimella kahvilan hinnastoa.


Puhallettavaa aromipesää odotellessa



Alussa Timolla oli voimakas ajatus, että täytyy löytää joku paikka, johon voi asettua ja viedä kaikki tavarat. Sittemmin hän on luopunut liki kaikesta omaisuudestaan.

– Nähdessäni jotain kaunista voin nauttia vähän aikaa saamatta sitä omaksi. Sen ajatuksen olen yrittänyt omaksua. Asioista voi nauttia omistamatta niitä.

Uutta tavaraa hän ostaa itselleen vain tarpeeseen, kuten suurennuslaseja, silmälaseja tai kännykän.

– Viimeksi ostin USB-piuhan. Minulla on paha tapa kadottaa niitä. Toivon, että joku löytää kadottamani esineet ja saa niistä iloa.

Kysyessäni onko jostain esineestä luopuminen kaduttanut myöhemmin, hän ottaa esille Aromipesän, jossa ruoka hautuu kypsäksi melkein itsestään.

– Kaduin Australiassa, etten kuljettanut Aromipesää siellä mukana. Niiden olisi pitänyt valmistaa puhallettava malli siitä, hän nauraa.

Rakkaus tai sokeus?


Tulevaisuudeltaan Timo odottaa yllätyksiä.

– Saattaa tulla vastaan vaikkapa rakkaus, joka kulkurin pysäyttäisi, hän hymyilee kertoen, ettei varsinaisesti usko kovin vahvasti mihinkään, johdatukseenkaan.

– Mutta kun katson omaa elämää taaksepäin, tuntuu, että on siinä ollut jokin juttu, joka tuntuu johdatukselta ja suojelukselta.

Timo luottaa asioiden järjestyvän ilman, että niistä kantaa kovin paljon murhetta.

– Seuraavaksi matkaan Ukrainaan opettamaan suomea ja englantia. En kuitenkaan tiedä, missä olen kahden kuukauden päästä tai jopa kuukauden päästä. Suunnitelmani muuttuvat. Mutta se on oikeastaan ihan hyvä.

On mahdollista, että hän menettää näöstään nekin rippeet, mitä siitä on jäljellä.

– Jos sekin tapahtuisi, niin voisin itse asiassa olla ihan tyytyväinen tilanteeseen. Että jos ei se ole rakkaus, se on sokeus.

Eikä näiden vaihtoehtojen tarvitse olla toisiaan poissulkevia. Mitä kaikkea voikaan saavuttaa pitäessään maailman itselleen avoimena, kuten Timo.

Voit ottaa yhteyttä Sippalaan:
Facebook: Tim Sippala
sähköposti: etunimi piste sukunimi at gmail piste com













lauantai 8. lokakuuta 2016

Syksy Ukrainassa: Opetan suomea ja englantia

Oheinen Youtube/video sisältää  15.9. -  6.10. otettuja kuvia käänteisessä järjestyksessä sekä 6.10.2016 Kiovan päärautatieasemalla tekemäni äänityksen sekä 7.10. tehdyn jälkikommentin.
Saavuin syyskuun puolivälissä takaisin Ukrainaan oltuani poissa vaaditut 90 päivää. Nyt saan taas olla täällä toiset 90 päivää ennen kuin minun täytyy taas poistua maasta 90 päiväksi joulukuun puolivälissä. Opetan suomea ja englantia vapaaehtoisena, ilman rahapalkkaa, aika monessakin paikassa, mm. Kiovan skandinaavisessa koulussa.

Nautin olostani Ukrainassa. Tänne voisin vaikka asettua pidemmäksikin aikaa. Pärjään hyvin venäjän kielellä ja ukrainan kieleenkin alan jo tottua, joskaan en sitä ymmärrä kunnolla.

Toivon, että voisin jotenkin saada pidemmän viisumin, jonka turvin voisin oleskella täällä tarvitsematta lähteä pois kolmeksi kuukaudeksi. Se ei voin näytä olevan kovin helppoa.










Tässä muutama kuva opetustilanteista Harkovlaisessa yksyitsessä iltapäivä- ja viikonloppukoulussa