Juhannus tuli vietettyä Oulussa vanhojen kavvereiden seurassa. Nyt odotelen parempia säitä, jotta pääåsisin vihdoinkin pyöräilemään kunnolla, telttailemaan metsissä ja rannoilla, tustustumaan itäisen Suomen pienempiin kyliin ja kaupunkeihin.
Olen ollut Suomessa jo äitienpäivästä lähtien, tällä matkalla jo kohta kolme kuukautta. Kaksi on vielä jäljellä.
Istanbuliin lensin Kuala lumpurista maaliskuun viimeisenä päivänä. Perillä olin aprillipäivän aamuna. Ihan ensimmäisenä minulta varastettiin lompakkokun olin laittamassa matkatavaroitani lentokentältä kaupunkiin menevään bussiin. Siinä meni myös pankkikortti ja Mastercard debit, mutta onneksi oli toinen kortti taskussa eikä kortilta kerinnyt kukaan nostamaan mitään ennen kuin suljin sen. Pari sataa euroa kuitenkin meni, ne jotka olin juuri nostanut automaatilta.
Istanbulissa olin vain muutaman päivän. Sieltä lähdin bussilla Bulgariaan, en mihinkään Mustan meren rannalle vaan Sofiaan. Siellä soffasurhvailin erään paikallisen hevidiggarin ja hänen perheensä luona ja nautin uusista tuttavuuksista. Otin Bussin Romanian Bukarestiin. Siellä kävin äänestämässä ja löysin myös tarjouksesta Viofast-nimistä vegaanista juustoa. Se on sitä samaa, mitä Suomessa myydään nimellä Violife. Sitä käytetään ortodoksikirstittyjen paastojuustona ja nyt oli paastoaika lopussa kun tuli pääsiäinen. Vielä kävin Timisoarassa ja solmin jälleen uusia mukavia tuttavuuksia. Sieltä sittenn Unkarin kautta Slovakiaan ja jälleen uusia kavereita sekä makuelämyksiä. Budapestistä muuten en tykännyt lainkaan, eikä koko Unkari tuntunut kovin mieleiseltä paikalta. Asiaa ei helpottanut outo kieli, josta oli vaikea löytää edes tavanomaisia lainasanoja.
Slovakiasta otin junan Ukrainaan, Lvivin kaupunkiin, maan länsiosaan, jossa ei ole sotaa. Sota on vain pienellä alueella idässä. Oli hauskaa tulla toimeen venäjän kielellä ja solmia taas uusia tuttavuuksia. Ukrainaan haluan tutustua ehdottomasti paremmin joskus tulevisuudessa. Puolassa vietin Vapun tieoon, useammassakin paikassa. Tapasin vanhan työkaverini Joannan, Helsingin yliopiston Slavistiikan ja baltologian laitoksen entisen Puolan lehtorin. Hänen, Radan ja Jussin kanssa oltiin kaverit. Rada Boricin tapasin jo kaksi vuotta sitten Zagrebissa. Matkustelin Puolaa ristiin rasttin lähinnä junalla. Hitelin itsemurhan 50-vutoispäiväksi saavuin Auschwitziin. En kuitenkaan mennytkään sinne keskitysleirin jäänteiden turistisirkukseen vaan nautin vegaaniaterian siinä naapurissa ja sittten aloin vietämään Vapun aaattoa kävelemällä ympäriini kauniissa auringonpaisteessa ja ihastellen paikkakunnan kukkaloistoa. Niin voi murheellinen tapahtuma kääntyä positiivisesti, tuhkasta kasvaa kauniita kukkia. Sitä on minulle Auschwitz tämän reissun jälkeen.
Kävin myös Gdanskissa Lenin-telakan edessä Solidaarisuus-ammattiliiton muistomerkillä: se punaisin kirjaimin maalattu, tyylitelty sana. Solidaarisuus-keskuksessa oli joku kanssainvälinen konfrenssi, jonne pääsivät vain kutsutut. En tiedä, olisinko muutenkaan käynyt sisällä.Jälleen sain Couchsurfingin kautta uusia tuttavuuksia. Pääsin asumaan erään vegaanipariskunnan luokse heidän siveään pikku taloonsa. Heillä oli sen yhteydessä myös kielikoulu, jonka englannin tunnilla myös vierailin.
Wizzair-yhtiö lentää halvalla Gdanskista Turkuun. Ostin lipun ja tupsahdin Turkuun, seuraavana aamuna Halikkoon äidin oven taakse toetuttamaan äitienpäiväyllätyksen. Salossa olin muutaman päivän. Ostin käytetyn polkupyörän ja aloin laittaa sitä matkakuntoon. Lykkäsin lähtöä kohti Helsinkiä satiedn ja kylmän takia. Sitten vimein menin junalla Helsinkiin. Olin yötä kavereiden luona Maununnevalla Keskuspuiston ppohjoiskulmalla.
Vihdin pirtillä meillä oli sukutapaaminen toukokuun puolivälissä. Tuli nähtyä serkkuja ja heidän perheitään, setiä ja tätejä, juteltya ja syötyä, pidettyä tietokilpailua, jossa mm. kysyttiin rusupiirakan reseptiä.
Maailma kylässä, Turkistarhauksen vastainen mielenosoitus, tapaamisia, Helsingissä liikkumista navigaattorin avulla, pyöräilyä Nurmijärveltä ympäristökuntiin. Sitten pyöräilin Saloon. Iltaa kohden alkoi sataa, kastuin ja palelin. Sairastuin. Olin flunssassa pari viikkoa. Sitten takaisin Nurmijärvelle, josta autokyydillä Joroisiin velipojan omistamaan saareen. Siellä viikonloppu venäläisestä telttasaunasta ja luonnonrauahasta nauttien. Heitin talviturkin vasta kesäkuun puolella. Joroisilta autolla Varkauteen, Mikkeliin. Mikkelistä pyörällä kohti Jyväskylään. Yövyin metsässä Kangasniemellä. Oli tavattoman kylmä yö. Jyväskylässä yötä vanhan kaverin ja puolisonsa luona. Mukavia muistoja, uusia tuttavuuksia, Violife-juustoa Ekolosta, seitanprilainen Sohwilla porvoolaisten vegaanien seurana. Ajoa vanhalla lättähattu-junalla.
Jyväskylässä pyörä junaan ja Orivedelle, jonne vegaaninen pyörävaeltaja oli kutsuttu kylään Facebook-ryhmän kautta. Siellä ihanaa maalaiselämää, vegaanista marenkia, joka on tämän ajan suuri vegaanihitti: marenkia ilman kananmunaa kik-herneiden keitinliemestä. Marenkin kanssa voikukkasiirappia ja pakastemarjoja. Jutustelua, kävelyitä metsissä ja ranoilla, puusauna. Taas yhteys tuonne yllämaititulle laitokselle. Emäntäni opiskelee siellä balttilaista filologiaa. Tai no, ei tuolla laitoksella vaan siellä, mitä siitä on tullut eli nykykielten laitoksella. Yhteisiä tuttuja, niistä on kiva puhua.
Juhannukseksi emäntä lähti Latviaan ja minä mielijohteesta yöjunan päivävaunussa Ouluun. Siellä seuranani istuin neljä naista: kaksi ikäistäni ja kaksi rippiikouluikäistä tyttöä. Rupatttelimme koko yön vähän kaikesta. Oli todella hauska seurue. Asemalta ajoin pyörän Heinäpäähän, jossa niin ikään Facebookin vegaaniryhmän kautta olin saanut yöpäikan. Täällä on sitten pyöräilty, syöty ja tavattu sekä uusia että vanhoja tuttuja.
On vielä auki, että pääseekö täältä kuivana pyöräilemään Kajaaniin vai pitääkö ottaa juna vaikka Kemijärvelle ...
