Jälkeen päin, 2025, rakennettu tarina Facebookin muistojen ja Googlen kuvien perusteella
Videota
- Adelaide hieman ennen Suomen-lentoa. Siinä kerron suomeksi kaupungista.
- Taiwan 1.1.2013 toivotan hyvää uutta vuotta. Auringonnousu samana aamuna.
Marraskuussa 2012 olin matkannut Brisbanesta Japanin Kioton kautta Taiwaniin, jossa vietin seuraavat noin 3 kuukautta. Tammikuun lopulla oli lentänyt Malesian kautta Sydneyyn, jossa olin helmikuun talonvahtina singaporelaiselle vegaanille hoitaen hänen kissojaan ja koiraansa. Tuona aikana päätin lentää taas huhtikuun lopulla Suomeen. Varasin liput Brisbanesta. Päätin kuitenkin tehdä vuosi sitten epäonnistuneen pitkän pyörämatkan ennen lentoa, polkea niin pitkälle kun kerkiän.
 |
| Maalis-huhtikuun 2013 suunnitelma: enin pyörällä Adelaideen ja sieltä Brisbanen kautta lento Kiinan kautta Suomeen. Lennon myi minulle nettisivusto ja sen toteutti China Southern Airlines. |
Pyörä minulle oli, tuo sama, jonka olin ostanut Cairnsista ja kuljettanut ensin Brisbaneen ja sieltä nyt tänne Sydneyyn muutamien muiden tavaroiden kanssa. Nyt hankin siihen sivulaukut eteen ja taakse sekä hyvän aurinkopaneelin kännykän latausta varten. Pyörän taakse kiinnitetty paneeli lataa ensin ulkoiset akut, joista sitten yön aikana lataan puhelinta.
Vuonna 2012 olin hankkinut napadynamon, jonka oli tarkoitus tuottaa sähköä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, koska pyöräilyvauhtini oli liian hiljainen siihen. Vinkin aurinkopaneelista sain Facebook-postaukseni kommentissa.
Helmikuussa olin kehittänyt myös touko-elokuun ohjelmaa Suomessa: en halunnutkään jäädä nyt Suomeen vaan matkustella Euroopassa. Ensin ajattelin pyöräretkeä, mutta kohta vaihdoin sen kävelyretkeen täydennettynä busseilla ja junilla.
Kirjoitian Facebookissa
"My next travel idea:
I will arrive to Finland in the end of April. Then soon I will head to Eastonia and from there via Latvia, Lithuania and Poland to Germany and possibly some other Central-European countries.
In Germany I mainly plan to travel by walking, using my hiking poles and pulling a special trailer. I will have my tent and camping gear with me and hope to find places to camp on the roadside, people's backyards..."
Maaliskuun 6. päivä aloitin matkan, mutta en kohti etelää vaan pohjoista. Päätin vierailla perusteilla olevassa asuinyhteisössä kaupungin pohjoispuolella. Olin löytänyt paikan Couchsurfing-sivustolta niin kuin monen muunkin mielenkiintoisen vastaavan. Olin vuonna 2010 yrittänyt asumista Brisbanen pohjoispuolella Aurinkorannikon takamailla sijaitsevassa Bellbunya-yhteisössä, mutta se ei pidemmän päälle toiminutkaan, joten olin viimeisen parin vuoden aikana asustellut tilapäisissä kimppakämpissä, mutta syksystä 2010 lähtien myös matkustellut Australian ulkopuolella aina 3 kauukautta kerrallaan. Se oli maksimiaika olla poissa maasta menettämättä eläkettäni.
Paikan ympäristö oli ihan mielenkiintoinen: iso kansallispuisto, paljon kaunista luontoa lähellä. Mutta itse yhteisö ei ollut sitä, mitä olin etsinyt. Se oli enemmänkin reppumatkaajien bilepaikka kuin mikään jooga- tai meditattio, kasvissyöjäyhteisö, Minä harrastin joogaa ja mediaatiota aika säännöllisesti sen jälkeen kun olin aloittanut sen Nancyn vaikutuksesta alkuvuodesta 2009. Olin välillä käynyt myös Bikram-joogassa sekä perthissä että Brisbanessa ihan säännöllisestikin. Toukokuussa 2012 olin juossut puolimaratonin Helsinki City Run -tapahtumassa.
Myöhemmin sain tietää, että tuo yhteisö oli jo kerran häädetty sen toimiessa toisessa paikassa. Oli kuulemma ollut kyse huumeista.
9.3.2013 olisi saattanut olla kuolinpäiväni. Läheltä se piti. Alfords point road ei jäänyt kuolinpaikakseni.
Poistuin junasta illansuussa kun oltiin vielä aika ruuhkaisella alueella. Tässä tiessä oli kapeat pientareet ja lisäksi kaiteet. Eräässä vaiheessa näin edessä kaiteen yli kurkottavan puun oksan. Lähdin kiertämään sitä yrittäen varoa vilkasta autoliikennettä.
Lähdin polkemaan paikallisjunalle ja junalla ajoin kaupungin keskustan halki sen etäläpuolelle.
Poistuin junasta illansuussa kun oltiin vielä aika ruuhkaisella alueella. Tässä tiessä oli kapeat pientareet ja lisäksi kaiteet. Eräässä vaiheessa näin edessä kaiteen yli kurkottavan puun oksan. Lähdin kiertämään sitä yrittäen varoa vilkasta autoliikennettä.
Melkein pääsinkin kiertämään oksaan, mutta viime hetkellä se tönäisi takasivulaukkua niin, että pyöräni lähti kaatumaan kohti tietä. Kaatuminen tapahtui kuin hidastetussa filmissä, kerkisin ajattelemaan miten nyt kaadun ja pääni osuu asfalttiin, sitten tulee takaa auto ja ajaa pääni päältä. Pääni ei vielä koskettanut katua kun kuulin jarrujen kirskuntaa. Heti sen jälkeen kuului kova rysäys.
Noustuani ylös näin naisen nousevan citymaasturista ja sen takana pikkauton törmänneen siihen ja vielä kolmannen auton törmänneen tähän pikkuautoon. Pikkuautossa matkannut nainen oli järkyttynyt, muttei ilmeisesti loukkaantunut pahoin.
Jäätiin odottelmaan poliisia. Odotellessanne kolmannessa autossa matkustanut mies kävi siirtämässä tuon onnnettomuuden aiheuttaneen puunoksan kaiteen toiselle puolelle. Hänen siirryttyään kauemmas minä siirsin sent akaisin alkuasentoon ja otin kuvia.
Poliisit tulivat ja samoin ambulanssi. Kaikki olivat ystävällisiä tai neutraaleja minua kohtaan, vaikka itse tunsin syyllisyyttä. Ambulanssimiehet tarjosivat minulle kyytiä läheiselle rautatieasemalle. He sanoivat minun olleen onnekas, sillä he tiestivät monta menehtynyttä pyöräilijää.
Yhdestä ohiajavasta autosta minulle huudettiin "cyclist again!". Se oli aika tavallista, että pyöräilijpitä ei suvaittu liikenteessä. Olin saanut sen kokea viime vuosina. Minua oli heitelty omenanronteilla ja puolityhjillä kaljapulloilla ja kehotettu siirtymään puistoon pyöräilemään tai ajoradalta jalkakäytävälle.
Poliisit tulivat ja samoin ambulanssi. Kaikki olivat ystävällisiä tai neutraaleja minua kohtaan, vaikka itse tunsin syyllisyyttä. Ambulanssimiehet tarjosivat minulle kyytiä läheiselle rautatieasemalle. He sanoivat minun olleen onnekas, sillä he tiestivät monta menehtynyttä pyöräilijää.
Yhdestä ohiajavasta autosta minulle huudettiin "cyclist again!". Se oli aika tavallista, että pyöräilijpitä ei suvaittu liikenteessä. Olin saanut sen kokea viime vuosina. Minua oli heitelty omenanronteilla ja puolityhjillä kaljapulloilla ja kehotettu siirtymään puistoon pyöräilemään tai ajoradalta jalkakäytävälle.
Ambulanssi jätti minut muutaman kilometrin päähän juna-asemalle. Jäin sinne istuskelemaan ja miettimään, josko palaisin takaisin tuttavani asuntoon ja perun koko pyörämatkan vai jatkanko matkaa. Olin yhteyttä taiwaininkiinalaiseen luottoystävääni, jolla oli mielestäni tällaisten asioiden taju, jopa jonkinlainen ennaltanäkemisen lahja. Hän kehotti minua jatkamaan matkaani, mutta olemaan varovaisempi. Niin tein. Ajoin vähän matkaa eteen päin ja pystytin telttani metsään kun alkoi tulemaan pimeä.
Jatkossa matka sujuikin ilman isompia kommelluksia. En muista edes yhtään rengasrikkoa tapahtuneen. Ainoastaan makualusta, erittäin mukavalta alla tuntunut Thermarest, puhkesi ainakin kerran, mutta löysin reiän helpolla ja pystyin paikkaamaan sen mukanani seuranneilla paikkaustarpeilla.
Siitä voin kritisoida itseäni, että kiirehdin liikaa. En polkenut nopeasti, siihen en pysty, mutta pysyttelin valtateillä enkä poikennut esimerkiksi kansallispuistoihin enkä syrjäkylille.
Sitä kadun, etten pysähtynyt Nowran lähistöllä tapaamaan kaukaista sukulaistani Bill Sippoa. Olimme käyneet hänen luonaan Nancyn kanssa joulukuussa 2002, tavanneet myös vaimo Annen ja tytär Helenin. Jälkeen päin sain kuulla, että Bill menehtyi seuraavana vuonna 2014.
Sitä kadun, etten pysähtynyt Nowran lähistöllä tapaamaan kaukaista sukulaistani Bill Sippoa. Olimme käyneet hänen luonaan Nancyn kanssa joulukuussa 2002, tavanneet myös vaimo Annen ja tytär Helenin. Jälkeen päin sain kuulla, että Bill menehtyi seuraavana vuonna 2014.
Australiassa oli alkusyksy. Lämpötilat eivät olleet kovin kuumia enää eivätkä vielä kylmiäkään, oikeastaan aika sopivat pyöräilyyn. Yötkin sujuivat mukavasti teltassa. Yleensä yövyin metsikössä tai pellolla teiden läheisyydessä. Kahden-kolmen päivän välein maksoin telttapaikasta leirintäalueella, joilla saatoin käydä suihkussa ja välillä jopa lämmittää ruokaa keittiössä. Useimmiten siellä oli kuitenkin vain grillikatos. Minä en ole grillaaja-ihmisiä ja vegaanina minua ällötti grilleihin pinttynyt eläinrasvan haju ja paksu kerros itse rasvaa. Saatoin leirintäalueella myös ladata akut, jos aurinkopaneeli ei ollut niitä täyttänyt matkatessani.
Pidin puhelinta aina päällä ja annoin Goolgen tallettaa sijaintini. Postittelin päivittäin kuvia Facebookiin ja loput tallettuivat Googlen kuvapalveluun.
Pidin puhelinta aina päällä ja annoin Goolgen tallettaa sijaintini. Postittelin päivittäin kuvia Facebookiin ja loput tallettuivat Googlen kuvapalveluun.
Useimmiten söin tien poskessa tai rannalla kaupoista ostamiani eväitä ihan kylmiltään. Joskus pysähdyin ravintolassa tai kahvilassa.
Pyykkiä täytyi tietysti myös pestä välillä. Useimmilla leirintäalueella oli siihen mahdollisuus.
Leririntämaksut eivät olleet kovin edulliset, sillä useimmiten ei ollut telttailualueita ja -maksuja erikseen vaan kaikki oli mitoitettu asuntovaunuille. Sikei paikalla oli myös sähköt.
Leririntämaksut eivät olleet kovin edulliset, sillä useimmiten ei ollut telttailualueita ja -maksuja erikseen vaan kaikki oli mitoitettu asuntovaunuille. Sikei paikalla oli myös sähköt.
Australiassa monet eläkeläiset kiertävät maata autoillaan ja asuntovaunuillaan ja viipyvät joskus pidempäänkin samalla leirintäalueella.
Aika harvoin näillä pyöräily- ja myöhemmin kävelyreissuillani ajauduin tai hakeuduin puheisiin ihmisten kanssa. Välillä joku seurallinen aussi kyseli tai tarjoutui auttamaan jossain, esim. tarjoamalla pullon vettä. Enimmäkseen olin yksikseni kuunnellen äänikirjoja pienellä mp3-soittimella tai puhelimella. Suomen Celiasta saatoin ladata niitä äänikirjoja Zip-paketteina, purkaa ne ja siirtää mp3-tiedostot soittimelle ellen sitten kuunnellut puhelimella. Radiota en ole Suomen aikojen jälkeen juurikaan kuunnellut. Suomen yleisradiotakaan en ole jaksanut kuunnella enää Suomesta lähdön jälkeen. Välillä vain jotain kiinnostavaa olen YLE Areenasta löytänyt.
Elämä oli hyvin hidasta ja ulkoisesti aika vähävirikkeistä. Suurin osa maisemista oli sitä samaa metsää ja peltoa. Vicotrian osavaltiossa on alkuvuodesta hyvin kuivaa ja metsäpalot tavallisia. Aiemmin niitä suomeksi kutsuttiin pensaspaloiksi siksi, että Australiassa metsää kutsutaan nimellä bush.
Välillä metsäpalot tuhoavat suuriakin alueita. Vielä oli muistissa helmikuun 2009 "musta lauantai", jolloin Vicotrian osavaltion paloissa kuoli liki 200 ihmistä.
Siksi en edes miettinyt minkäänlaisen kaasu- tai spriikeittimen kuljettamista mukanani vaan päätin syödä ruokani raakana silloin kun ei ollut ravintolaa keittämässä sitä minulle tai mahdollisuutta käyttää jonkun keittiötä.
Oma keittiö oli noina kulkurivuosinani (2009-2016) suuri haave ja yksi syy, joka kertoi, ettei kulkurielämä ole minua varten. Se kulkeminen oli minulle aika paljon, ellei ihan kokonaankin, oman kodin ja paikan etsintää.
Ulladulla, Minnamurra, Lillipilli ... Välillä tuli tienvarsien kylteissä vastaan hauskoja paikannimiä.
27.3. oli jo reilut 3 viikkoa matkaa takana ja Melbourne alkoi lähestymään ja tiet suurenemaan, liikenne vilkastumaan. Päätin olla ottamatta riskejä vaan jatkaa junalla. Lisäksi kun Melbrounen sää on tunnetusti hyvin epävakainen: välillä satelee ja lämpötilojen heitto on suurta vuorokauden sisällä.
Niinpä noin 150 kilometriä ennen Melbournea Morwellista otin paikallisjunan Pakenhamiin, jossa oli Googlen kartan mukaan leirintäalue. Sieltä oli vielä matkaa kaupungin keskustaan, mutta paikallisjunia meni tiheään ja minulla oli vielä elokuusa 2012 Melbrounessa asuessani hankittu eläkeläisalennuksen sisältänyt matkakortti.
Eihän siitä ollut kuin puolisen vuotta kun olin lähtenyt Melbournesta takaisin Brisbanen seudulle vain noin kuukauden asumisen jälkeen. Olin heinäkuun lopulla Suomesta ja Hongkongista palattuani lentänyt Melbourneen ja löytänyt sieltä kivan alivuokralaisasunnon: vanhan talon, jonka olohuoneessa asustelin. Päävuokralainen oli ranskalainen Stefanie, joka teki tieteellistä työtä, pitkää päivää yliopistolla. Kotiin tullesaan hän tykkäsi keittiöön jättämistäni vegaaniruusita ja joskus kävi kanssani myös joogatunnilla. Ainakin minulla oli sellainen tunne, että olisimme voineet tulla hyvinkin toimeen ainakin ystävinä pidemmänkin aikaa. Hän kuitenkin oli parisuhteessa ja poikaystävä oli tulossa Pariisista Melbourneen syyskuun alussa. Hän ei halunnut poikaystävänsä edes tietävän, että minä asuin olohuoneessa. Siksi minun oli määrä poistua ennen pojan tuloa ja löytää itselleni uusi asunto. Sitä etsiskelin, mutta en löytänyt. Kävin jopa "pääsykokeessa" erään vegaaninaisen arvioitavana. Ensin hän vei minut uimajaööoom nähdäkseen vartaloni puolialasti. Sitten kotiinsa, jossa laittoi minut nukkumaan yksinäni vierashuoneeseen. Odotetusti sain pakit aamulla. Olinkin jo aiemmin, ensi kertaa tavatessamme ymmärtänyt, että hän etsi jotain muuta kuin vain kämppäkaveria, vegaanista poikaystävää tai ainakin kumppania, jonka kanssa olisi voitu harrastaa aktivismia kaiken vapaa-aikamme. Hän se minut kutsui noihin pääsykokeisiin. Myös pyörätuolissa istuvan lähes itseni ikäisen vegaaninaisen luona kävin katsomassa asuntoa. Se oli kuitenkin kaukana kaikesta, toista tuntia raitiovaunulla keskustasta, joten tulimme siihen tulokseen, ettei paikka sovi minulle.
Niinpä aloin kyselemään Brisbanesta ja siellä tuttu vegaanipariskunta lupasi minulle huoneen talostaan Salisburyssa. Tavarani eivät vielä olleet Melbournessa vaan varastossa Brisbanessa, joten muutta oli aika helppo fyysisesti. Sen sijaan minulla jäi ikävä vuokraemäntääni erityisesti sen jälkeen, kun huomasin hänen "ghostanneen" minut eli jättäneen vastaamatta viesteihini edes lukematta niitä.
Tuollaista kivan tyypin tekemää välien katkaisua tapahtuu aina välillä. Niin teki myös tuon vuoden 2012 lopulla Taiepissa Sue, jonka kanssa tulimme juttuun todella hyvin. Hän oli parisuhteessa enkä siksi yirttänyt mitään kädestä pitämistä kummempaa, mutta sekin taisi olla liikaa. Hän ei katakaissut välejä, vaan kertoi, ettei hänellä ole aikaa tavata minua enää kahdestaan vaan pelkästään Couchsurfingin kautta järjestetyissä ryhmätapaamisissa. Emme tavannee enää sen jälkeen eikä hän vastannut enää jäähyviäisviestiini, jossa kerroin lähteväni Taipeista Hsin Chu-provinssin Emeihin, jonne minut oli kutsunut luottoystäväkseni tullut Jiivanii.
Tuollaista kivan tyypin tekemää välien katkaisua tapahtuu aina välillä. Niin teki myös tuon vuoden 2012 lopulla Taiepissa Sue, jonka kanssa tulimme juttuun todella hyvin. Hän oli parisuhteessa enkä siksi yirttänyt mitään kädestä pitämistä kummempaa, mutta sekin taisi olla liikaa. Hän ei katakaissut välejä, vaan kertoi, ettei hänellä ole aikaa tavata minua enää kahdestaan vaan pelkästään Couchsurfingin kautta järjestetyissä ryhmätapaamisissa. Emme tavannee enää sen jälkeen eikä hän vastannut enää jäähyviäisviestiini, jossa kerroin lähteväni Taipeista Hsin Chu-provinssin Emeihin, jonne minut oli kutsunut luottoystäväkseni tullut Jiivanii.
En tullut asuneeksi Brisbanessa kovinkaan pitkää aikaa enää. Lokakuussa kävin Vipassana-meditaatiossa ja sitten marraskuun alussa lensin Japaniin pariksi päiväksi ennen kuin lensin edellä puhuttujen tapahtumien Taiwaniin noin kolmeksi kuukaudeksi ja sieltä sitten Sydneyyn, josta siis lähdin tälle pyörämatkalle.
Aika edullinen tuo leirintäalue oli kaupunkimajoitukseksi, joskaan ei kaksinen. Varsinaista telttapaikkaa kun ei ollut, minulle osoitettiin sellainen nurmikolle parin puun alle. Minulla ei vielä ollut kunnon Hubba-telttaa. Sen ostin vasta heinäkuussa Saksasta. Tuo halpisteltta ei pitänyt vettä sateella. Sen olin jo kokenut lyhyemmillä pyörämatkoillani.
Tässä video loppuvuodelta 2013. Siinä minulla on jo Hubba-teltta, mutta makuualusta on sama kuin ennenkin. Therm-a-rest kesti vielä pari vuotta kunnes se alkoi murentua.
Tässä video loppuvuodelta 2013. Siinä minulla on jo Hubba-teltta, mutta makuualusta on sama kuin ennenkin. Therm-a-rest kesti vielä pari vuotta kunnes se alkoi murentua.
Makuupussikaan ei ollut knnollinen, mutta sen asian korjasin keskustan retkeilykaupassa ostamalla uuden täyssynteettisen pussin, joka ei ollut niin herkkä kastumiselle. Tuo makuupussi on minulla vieläkin, tosin Erikin käytössä.
Junamatkat keskustaan sjuivat mukavasti äänikirjoja kuunnellen. Vietin siellä suurimman osan ajastani. Kävin vain nukkumassa leirintäalueella.