Maaliskuun 11. päivä lähdin Vietnamista rakkaani luota yhdistetylle opetus- ja sukulaisten tapaamismatkalle. Ensin lensin Thaimaan Bangkokiin, sieltä ajoin bussilla Puhketiin, jossa tapasin kaksi serkkupoikaani. Sieltä parin päivän päästä takaisin lentokentälle ja lento Air Astanalla Kazakstaniin. Siellä olin yhden yön ja melkein koko seuraavan päivä kunnes iltasella lensin Kiovaan saman yhtiön koneella. Kiovassa olin kuutisen viikoa. Asuin samassa vanhassa kerrostalohuoneistossa kuin ennekin - pölyn ja mahdollisesti homeen keskellä. Oli kiva opettaa, mutta en tuntenut itseäni kovin terveeksi siinä ilmastossa ja ympäristössä. Huuliherpes, allerginen nuha, väsymys, yskä ... voisiko se kaikki johtua epäterveellisestä ympäristöstä vai ilmastosta. Ja kaiken lisäksi vaivasi ikävä Vietnamiin. Todella tunsin olevani poissa jostain, missä haluaisin olla.
Paria päivää ennen vapuua lensin Air Baltic-yhtiön koneella Latvian Riikaan ja sieltä sitten vähän paremmalla koneella Helsinkiin. Suomessa viivähdin jokseenkin tasan kuukauden. Sää oli todella surkea, ja se esti asumisen Inkoossa vanhassa puutalossa ja pyöräilyn sillä seudulla.
Huolimatta monista hyvistä hetkistä ja miellyttävistä tapaamisista, myös Suomesta jäi vähän nuiva vaikutelma. Liekö johtunut Vietnamin vetovoimasta vai mistä. Vähän sama vaikutelma tuli viime vuotisen reissun jälkeen.
Inkoon A-kilta omistaa tuon vanhan puutalon ja sitä remontoidaan talkoovoimin. Ensimäistä kertaa asetuin asumaan ruotsinkieliselle alueelle. Ruotsin puhuminen kuitenkin sujui aika kangerrellen. Saatiin kuitenkin tehtyä haastattelu Västra Nyland-leden kanssa, ihan på svenska!
Kävin tällä kertaa Suomessa myös silmälääkärissä ja sain sikäläisen lääkärin mielipiteen ensimäistä kertaa n. 20 vuotaan ja ensimmäistä kertaa vuonna 2011 tehdyn keinomykiöleikkauksen jälkeen. Silmieni paineet ovat laskeneet leikkauksen aikaisista ja sitä edeltävistä lukemista 15-16 yhteentoista. Eli gluakomariskiä ei ole näköpiirissä. Sen sijaan silmät olivat kuivat ja tulehtuneet. Tunsin sen itsekin. Ilma Ukrainassa ja Suomessa on kuivaa verrattuna tähän kosteaan tropiikkiin. Lisäksi se, että aurinko paistaa aina läheltä taivaanrantaa ja siten häikäisee enemmän, rasittaa silmiä huomattavasti.
Löysin siis monta syytä palata tänne tropiikkiin:
Kumpaanini Pikku-Myy oli poissa ollessani ottanut koiranpennun Tällainen terrierisekoitus on tämämeidän Kito. Singaporessa sain Kittin ja nyt Kiton. Pyörällä ajoa olemme alkaneet harjoittelemaan, tai tarkemmin sanoen korissa kököttämistä silloin kun minä ajan.
Australiassa meillä olivat koirat ja Misu-kissa isossa sängyssä nukkumassa kanssamme. Täällä lemmikkien pito on vähän erilaista. Kukaan ei halua koskea käsineen koiraan. Kun minä paijaan koiranpentua, kaikki ovat kauhuissaan ja varoittelevat tuatiriskistä.
Lensin Helsingistä Moskovan kautta Hanoihin Aeroflotin koneella. Vähän arvelutti moinen seikkailu, mutta päätin edes kerran kokeilla niitäkin. Ja kertaa se varmasti jääkin, toiste ei huvita.
Karjalan kannaksen yli lennettiin. Tunnistin Kronstadtin,Pietarin edustalla olevan saaren ja siihen liittyvän padon. Isäni puolen suvun koti Koiviston Kiiskilässä jää vähän kuvan ulkopuolelle, Terijoelta Viipurin suuntaan. Siellä on nykyään iso öljysatama.
Moskovan lentoasemalla palvelu muistutti Helsingin Moskova-baaria. Aina se on tätä. Ei se muutu, vaikka voissa paistaisi. Italialiasta vegaanipitsaa sain kuitenkin tilattua eräästä ravintolasta, ja se oli ihan hyvää. Huippukallista paikallisen mittapuun mukaan, mutta Suomen hinnaksi ihan keskiverto. Minulle toki Suomen hintataso on entistä korkeampi, koska tuloni ovat Australian dollareissa, ja se valuutta on euroon nähden heikentynyt. Yhden euron ostamiseen minulta menee noin puolitoista Australian dollaria. US dollari ja euro ovat suurin piirtein tasoissa.
Saigoniin eli uudemmalta nimeltään Ho Chi Minhiin saavuin 30.6. Kentällä minua oli vastassa puoli sukua, kuten täällä tapana on.
Turkinpippurilakut olivat yksi minua miellyttävä uutuus tällä Suomen-reisuulla. Ostin niitä vielä pari pussia Helsinki-Vantaan lentokentältä. Kaikki karkit olivat loppuneet jo viikossa. Minä olen minä, eivätkä herkut säily hallussani. Jalosavu ja piparminttuöljytipat toki säilyvät vähän pidempään.
Arompesänkin toin, ja siitä on hyötyä varmasti hyvinkin pitkään. Sen kaveriksi hankin täältä Philips airfryer -kuumailmakeittimen.
Muitakin parannksia asumiseen on tullut: nyt minulla on ihan kelvollinen toimistonurkkaus.
Vanhoja kavereita Oulusta. Opistokaverini Kaitsu ja hänen vaimonsa Helena. He ovat olleet naimisissa vuodesta 1985 lähtien.
Suomen tasavallan presidenttinä vuosina 1981- 1994 toiminut Mauno Koivisto kuoli Suomessa ollessani. Sillä asialla oli minullekin merkitystä. Koivistosta tuli presidentti Urho Kekkosen jälkeen. Kekkosen sairausloma vuonna 1981 tuli silloiselle lukiolaisellekin yllätyksenä. Presidenttipeli oli kovaaa, muttei Koiviston valinta ollut mikään yllätys. Ne olivat ensimmäiset vaalit, joissa sain äänestää. Äänestin Juice Leskistä vaikkei hän ollutkaan ehdokkaana.
Hietanimen hautausmaa on todella hieno paikka, ja siihen tutustuin ensimmäistä kertaa vähän paremmin nyt käydessäni Koiviston haudalla. Kekkosen haudalla kävin pikaisesti joskus 1990-luvulla, mutta esim. Mannerheimin haudalla kävin nyt ensimmäistä kertaa. Taiteilijakukkulaan ei ollut aikaa tälläkään kerralla tutustua.
Jussi Halla-aho valittiin perussuomaaisen puolueen puheenjohtajaksi 10.6.2017. Koska asialla on minulle jotain henkilökohaista merkitystä, julkaisin Facebookissa seuraavan tekstin ja pari kuvaa:
Nyt ainakin tietävät mitä tilaavat, ja ehkä sen myös saavat. Saa nähdä kuinka paljon niitä tilaajia riittää. Tämä ei ole tämän enempää poliittinen kannanotto vaan henkilökohtainen. Jussi Halla-aho oli kuitenkin yksi mieleen jäävimmistä opiskelijoista, joita työskennellessäni Hlesingin yliopiston Slavistiikan ja baltologian laitoksella (vv. 1995 - 1999) tapasin.
Ihan ensimmäisenä muistan hänet elokuulta 1996, jolloin hän toimi yhtenä uusien opiskelijoiden tutoreista. Minä tein silloin laitoksen ensimmäisiä nettisivuja ja laitoin sinne myös tutorien hteystiedot. Kysyin myös Halla-aholta, että eikö sinulla todellakaan ole sähköpostia käytössä. Hän vastasi kieltävästi, mutta seuraavana päivänä tuli kertomaan, että nyt hän kävi osoitteensa aktivoimassa, koska ei haua jäädä mieleeni sinä tutorina, joka ei käytä sähköpostia. Silloin hän ei ollut laitoksen poliitikko, vaan sitä titteliä taisi kantaa Anni Sinnemäki, jota tosin näin varsin harvoin laitoksella.
Työhuoneeni oli melkein professorin huonetta vastapäätä, ja pidin yleensä oveani auki. Aika usein opiskelijat kävivät profesorin puheille pääsyä odotellessaan rupattelemassa kanssani. Niin teki myös Halla-aho. Hän kyseli aika paljon tietokoneista ja pohti myös sitä voisiko atk-oppaan laatia kirkkoslaaviksi. Viimeisellä tapaamisellaan hän ihmetteli Seppo Lehdon lähettämiä sähköposteja ja kertoi siitä miten on alkanut keskustelemaan hänen hengenheimolaistensa kanssa ja saanut jopa kutsun heidän tilaisuuteensa. Osallistuin muutamia kertoja hänen kanssaan samoihin opiskelijajuhliin ja satunnaisesti vaihdimme pari sanaa tavatessamme. Kavereita emme toki olleet emmekä tavanneet yliopiston ulkopuolella.
Meni vuosia ennen kuin hän itse kertoi julkisuudessa hyväksyneensä tuon puheena olleen kutsun. Lähdin laitokselta pian sen jälkeen. Hän esiintyi läksiäisjuhlassani kavereineen ja jonkin ajan kuluttua lähetti vielä kiitossähköpostin ja kertoi perineensä työhuoneeni Vuorikadun talon viidennesä kerroksessa.
Myöhemmin lähetin hänelle ja muille kiinnostuneille opiskelijoillekin noihin aikaan kuvaamia videoita. Minä olin ostanut USA:n matkaltani pienen videokameran ja kuljetin sitä ahkerasti mukanani. Kuvien sinipaitainen kaveri, Heikki Huhtanen, joka toimi usein tapahtumien sermoniamestarina, pyysi minua käyttämään kameraani niin paljon kuin mahdollista, ja usein kysyikin, että käykä kamera. Hän lauloi minulla kielillä ja hallitsi monia tyylejä, mm. siperialaisen kurkkulaulun. Kerran hän kertoi sairastavansa sydänsairautta ja varsin todennäköisesti menehtyvänsä siihen ennen valmistumistaan. Minä kuvasin, ja vdeioita on vieläkin tallella. Heikki sitten menehtyikin noin vuoden kuluttua tuosta.
Henkiökohtaisella tasolla minulla siis on aihetta onnitella uutta puoluejohtajaa, enkä arkaile tehdä niin: siis, onnea, Jussi!
Häneen liittyviä aatteellisia ja poliittisia asioita en kommentoi enkä toivo niitä myöskään tämän postaukseni kommenteissa käsiteltävän.
Politiikka jääköön tilaajien vastuulle. MInäkin olen ksi niistä valtiollisissa vaaleissa, koska olen edelleen myös Suomen kansalainen. Jos äänestyspaikka sattuu riittävän lähelle tai löytyy muukin tekosy matkustaa sinne, aion kyllä tehdä omankin tilaukseni, mutta se onkin taas ihan eri asia, ja kohde löytyy ihan muualta.