maanantai 31. lokakuuta 2005
Lokakuu 2005 - videokirje, asunnon etsintää
Maxi-koira oli kuollut auton alle. Olimme asettuneet Blueyn ja kissojen kanssa Cairnsiin, Machans Beach/nimiselle alueelle.
Näin jälkeen päin lisättynä, Vappuna 2016, muistelen kaiholla noita aikoja. Se oli onnellista aikaa yhdessä, yritettiin löytää paikkaa asettua. Kuitenkin tuli ulkoisia vaikeuksia: Maxi jäi auton alle, Blueyn kimppuun kävi paikallisen narkkarin vanha koira ja melkein puri kurkun auki, ja minä hölmö en käynyt sen kimppuun puolustaakseni blueya.
Tässä äidilleni Suomeen DVD-levyllä lähettämäni videokirje. Siinä näkyy olevan videota toukokuusta lokakuuhun. Tässä suora linkki Youtube-videoon.
Alla tuon kuukauden vuodatus-blogini kirjoitus
Lokakuun ehdoton ykkösteema, normaalin työssäraadannan lisäksi tietysti, on ollut ostettavan asunnon etsiminen. Olemme jo pidemmän aikaa katselleet myytäviä asuntoja internetistä, mutta nyt päätimme käydä ihan paikan päällä katsomassa niitä. Päätimme aloittaa maalaispaikoista, jotka olisivat noin 20-30 kilometrin säteellä kaupungista. Täällä päin sellaisia ei kovin paljoa ole hyvien kulkuyhteyksien päässä, koska vuoristo alkaa heti kun mennään meren rannalta sisämaahan.
Tässä kuitenkin ensimmäinen katsomamme kohde. Se sijaitsee n. 30 kilometrin päässä Cairnsista Gordonvalen alueella, tarkemmin Goldsboroughn laaksossa. Paikka on yllättävän halpa, eekkerin eli 0,4 hehtaarin tontti, jolla asumakelpoinen peltitalo vain 160 000 dollaria (100 000 euroa, liki 600 000 mummon markkaa). Ideana oli se, että josko ostettaisiin ensin tuo ja asuttaisiin peltitalossa ja myöhemmin rakennettaisiin tuonne tontin toiseen päähän kunnon talo. Eipä kuitenkaan kovin innostanut moinen projekti. Niin kuin näkyy, alue on vasta äskettäin kaavoitettu asuinalueeksi, ja sille on noussut lyhyessä ajassa paljon taloja. Varmasti ihan nätti alue sen jälkeen kun tonteille istutetut puut ovat kasvaneet. Lisäksi emme halunneet ihan ensimmäisenä ottaa taloa sielä, mistä ei ole julkista liikennettä kaupunkiin siltä varalta, että Nancyn työ olisikin joskus eri suunnassa kuin minun tai että hän piipahtaisi Singaporessa vähän pidempäänkin.
Muualla Gordonvalen suunnalla tilanne ei ole meidän kannaltamme paljoa parempi. Maalaispaikkoja siellä on hyvin vähän tarjolla. Siksi katsellaan myös täältä lähempää kaupunkia. Tämä Machans beach on loppujen lopuksi ihan mukava alue ollakseen kaupungin lähiö. Päätimme siksi myös katsoa, mitä täällä on tarjolla.
Tämä iso tontti taloineen ei ole edes myytävänä, ja jos olisi, olisi hinta todennäköisesti yli puoli miljoona dollaria (313000 euroa), mikä on vähän liikaa meille. Tällaisia ekkerin kokoisia paikkoja on täällä muutama. Niillä pidetään hevosia kuten tälläkin.
Tätä hevosta Bluey ja Maxi pysähtyivät tervehtimään aamulenkille mennessämme. Talo ja sen iso tontti ovat heti David-katumme päässä.
Tällainen n. parinsadantuhannen euron mökki n. 600 - 800 neliömetrin tontilla on hieman realistisempi vaihtoehto meille.
Lokakuussa myös kävimme talousneuvojan luona kysymässä neuvoja ja näkymiä asunnon ostoon. Saatiin vahvistus sile, että Melbournen kerrostaloasunto kannattaa myydä mahdollisimman pian. Se on ostettu ylihinnalla ja nyt ne hinnat ovat jo pudonneet ja jatkavat laskuaan. Siellä kun on rakennettu liikaa pieniä kerrostaloasuntoja. Tuon sijoituskohteen pitäminen siis tuottaa tappiota joka kuukausi. Päätimme siis panna sen myyntiin ja antaa oston odottaa siihen saakka kunnes se on myyty. Tämä talousasiantuntija on tilitoimisto, jolla teetimme myös veroilmoituksemme. Täällä melkein kaikki teettävät veroilmoituksensa asiantuntijalla. Siitä koituneet kulutkin saa vähentää verotuksessa. Verotuksessa saa myös vähentää sijoitusasunnon lainan korot ja itse lainan ylläpitokustannukset. Myös asunnon myynnin tappiot saa vähentää.
Pankin kanssa olemme jo keskustelleet lainasta. Meidän Australiassaoloaikanamme korot ovat nousseet alle viidestä prosentista noin seitsemään. Suomessa korot ovat tällä hetkellä 2 - 3%:n luokkaa. Lainaa omaa taloa varten saa 90% - 100% jos maksaa lainaturvavakuutuksen. Sen sijaan 20% omilla säästöillä ei vakuutusta tarvita.
Tässä esimerkki siitä, miten pienelle tontille saa lisätilaa nostamalla talon ylös. Tällaisia vanhoja queenslandilaisia puutaloja, jotka yleensä on rakennettu matalien tolppien päälle, saa melko halvalla, joskus jopa rakennusliikkeiltä ilmaiseksi kunhan itse järjestää pois kuljetuksen. Mekin kävimme katsomassa yhtä mukavan syrjäistä tonttia ja mietimme vanhan mökin siirtämistä sille. Taitaapa kuitenkin olla vähän liian työläs homma meille.
Varsinkin minulle kelpaisi hyvinkin vanha ja rähjäinen mökki aluksi. Täällä kun sen lämmönpitävyydellä ei ole kovasti väliä. Sen sijaan puutaloissa merkitsee paljon muurahaisten poissa pitäminen. Tällä alueella on runsaasti valkomuurahaisia eli termiittejä. Tämä mökki on vähän liian keskeisellä paikalla ihan postikonttorin vieressä.
Tässä paikallinen pikaruokapaikka, jossa me emme juuri käy. Nancy käy joskus ja minä en lainkaan. Pikaruokaa ovat täällä pizzojen ja kebabien lisäksi "fish & ships" eli rasvaiset ransakanperunat rasvaisen kalan kera, se kuuluisa Englannin kansallisruoka.
Tässä oikealla puiden takana metsän reunassa on se tyhjä tontti, jonka ostamista harkitsimme ja talon siirtoa sille. Tontti on aikanaan lohkottu tuosta valkoisesta talosta. Kävimme siis taloa asuvalta vanhalta naiselta kysymässä lisätietoja tontista ja sillä olevasta laittomasta hökkelistä. Yllättäin rouva kertoikin suunnittelevansa oman talonsa myymistä. Pääsimme asiassa jo niin pitkälle, että katselimme jo kauppakirjaluonnosta. Sitten kuitenkin otimme aikalisän talousneuvojan kehotettua ensin myymään tuon sijoitusasuntomme. Talon omistaja sanoi, että hänellä ei ole myymisen kanssa kiirettä, joten katsomme asiaa uudelleen kun olemme omamme myyneet. Alustava hintapyyntö talolle on 270 000 dollaria.
Paikallinen ala-asteen koulu, jossa lienee muutama kymmen oppilasta. Täällä yksityiskoulujen maassa eivät valtion koulut ole lainkaan hyvin varustettuja. Lähinnä voisi taas varmaan verrata Englantiin. Täällä lapset eivät saa kouluruokaa, vaan heillä on mukanaan omat eväät. Myös koulupuvut ovat käytössä.
Labels:
2005,
asunnon etsintä,
Australia,
Cairns,
hippikylä,
kasvisruoka,
lokakuu,
maaseutu,
Machans beach,
rantakylä,
vegaaniruoka,
Video
Location:
Machans Beach QLD 4878, Australia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)