- Heinäkuun 2021 kuvat Googlen kuvapalvelussa
- Video jossa poika leikkii ja minä kertoilen. Poikakin välillä kommentoi. Youtube. Tämän tein ensimmäistä kertaa YouCut-nimisellä puhelinsovelluksella, jolla on kätevä lisätä puheita aiemmin kuvattuihin videoihin. Sovelluksen käyttö maksaa noin viisi euroa vuodessa. Haaveeni on se, että voisin tehdä videoita puhelimella niin, ettei tarvitsisi niitä varten hankkia tehokasta tietokonetta.
- Video ja ääniblogi suomeksi mitä elämä on täällä koronaeristyksissä. Onneksi pääsee ulos edes omalla pihalla ja riisiepelloille. Teoriassa voisi kävellä hyvinkin pitkälle teitä vältellen.
Juuri mitään ei tapahdu, ei ainakaan paljoa eikä siompaa uutta paitsi uudet asiat, jotka lapsi oppii ja ne jotka koronavirus tuo. Niitä mitenkään tietysti väheksymättä. Poikani ja hänen touhunsa ovat elämän pääsisältö. Koronavirus on ajassa lähes poikkeuksetta pääsisältö. Poikani kanssakaan en jaksa touhuta koko aikaa.Täällä on liian kuuma siihen, joten minun pitää välillä mennä takapihalle riisipellon laitaan seisomaan kaulaani myöten saviseen veteen. Onneksi vuoden kuumin aika on ohi nyt kun sadekausi on päässyt kunnolla vauhtiin. Sateiden aikana aurinkoa ei näy eikä ole niin kuuma. Ilma on jopa raikkaan viileää. Netin lämpömittarin mukaan on jopa alle 30 astetta iltapäivisin ja öisinkin lämpö laskee jopa 24 asteeseen eli alle suomalaisen hellerajan. Tästä riumusta saadaan nauttia noin jouluun saakka, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Sen jälkeen alkaa sitten tuskallinen neljän-viiden kuukauden paahde.
Säätiedotukset puhuvat ukkosmyrskyistä, mutta juuri koskaan ne eivät ole suomalaisen mittapuun mukaisia ukkosmyrskyjä, jotka katkovat puita ja rikkovat rakennuksia, mistään taifuuneita tai sykloneista nyt puhumattakaan. Vain vähän jyrähtelee ja salamoi ja joskus tuulee normaalia enemmän, sähkötkin saattavat olla poikki mutamia minuuttje, mutta ei sen vakavampaa. Vettä toki tulee valtavasti ja se aiheuttaa pieniä sortumia savimaassa. Mutta kun täällä on kaikkialla tasaista, ei ole maanvyörymiä. Sadevesi on niin lämmintä, ettei sade estä minua menemästä ulos silloin kun on tarvis. Ainoastaan puhelimen ja kuulokkeiden kastumista täytyy varoa.
Covid-19: Koronanuivat ja salaliitotHeinäkuu on ollut koronaviruksen, lähinnä sen uusien muunnosten, kiihtymisvaihetta niin Suomessa kin täällä Vietnamissakin. Enää ei mennä mihinkään, ei edes pyöräilemään kylätielle. Nyt on voimassa koronasulku ja kielto liikkua jopa kylällä ilman pätevää syytä. Ruokaostosten tekeminen kelpaa päteväksi syyksi ainakin paikallisille. Tosin minä en ota riskiä sillä ulkomaalaisena minä voisin olla vähän eri juttu. Minä siis en 11.7. jälkeen ole käynyt edes tuolla uudella mökilläni. Sen lähesyydessä kun on poliisien ylläpitämä tiesulku. Vaimo ja perheensä voivat yrittää päästä siitä puhumalla läpi, mutta minun ei kannata. Ihan tässä meidän kylälläkin on vaimon mukaan viruksen tartuttamia ihmisiä.Aluksi kerrottiin, että posti ja kuriiri eivät enää tuo paketteja, Se huolestutti minua, mutta käytäntö on osoittanut, että ne kulkevat lähes yhtä nopeasti kuin ennekin. Vietnamissa tartunta- ja kuolleisuusluvut ovat
nouseet huimasti toukokuusta alkaen. Vietnam on tilastoissa edelleen
häntäpäässä eli alhaisimmat luvut sekä kuolleissa että tartunnoissa.
Tätä kirjoitttaesssani ja netistä
katsoessani kuolemia oli kuun alkupuolella täällä 104 eli noin 1 miljonaa asukasta kohden,
tartuntoja oli 24 000, mikä sekin on erittäin pieni luku verrtattuna
muihin maihin, jopa Suomeen. Suomessa on liki 1000 ihmistä kuollut
viruksen seurauksena ja tartuntoja on rekisteröity liki 100 000.
USA:ssa, Venäjällä ja useissa länsimaissa luvut ovat paljon Suomeakin
korkeammat. Maailmassa on raportoitu yli 4 miljoonaa kuollutta. Se on
paljon vähemmän kuin toisessa maailmansodassa (75 miljoonaa), mutta
enemmän kuin Suomen talvi- ja jatkosodissa (yli 80 000). Loppukuuta kohden Vietnamissa tartuntojen määrä ylitti 100 000 ja kuolleita oli jo liki 400. Suomessa rokotusten ansiosta kuolleiden määrä pysyi lähes samana eli ei vielä saavuttanut tuhatta kuollutta.
Informaatio ja disinformaatio, uutiset ja valeuutiset leviävät myös korona-aikana nopeasti, ehkä jopa nopeammin siellä missä ihmisten on ollut pakko jäädä kotiin pyörittelemään peukaloitaan ja ajatuksiaan. Salaliittoteorioita, mm. QAnon-oppeja, ja paljon puhetta, joka muistuttaa Donald Tumpin ja hänen kannattajiensa ajattelua. Sitä löytyy myös Facebook-kavereistani, vegaaneista, joogapiireistä, vaihtoehtoihmisten päästä. Toki demokratiaan kuuluvat elokapinat, maahanmuuttokriittisyys, koronamuivuus, ilmastonmuuksen keiltämiset ja kaikenlaiset muut mielipiteet, jotka pysyvät lakien rajoissa. Koronapandemiasta sanotaan, että se on median paisuttelema ilmiö, suhteessa tautiin kuolleiden ja tehohoidossa olevien määrään ovat rajoitukset ylimitoitettuja. Ihmiset vähättelevät kasvosujusten, maskien, käyttöä eivätkä halua noudattaa viranomaisten asettamia rajoituksia. Tilannetta verrataan liikennekuoelmiin: ne tappavat enemmän ihmisiä kuin koronavirus, mutta silti autoilua ei ole kielletty. Vertaus on ontuva, sillä autot ja liikenne ovat enimmäkseen yhtieskuntien hallinnassa. Ei ole ainakaan vielä riskiä siitä, että autot alkaisivat muuntumaan ja lisääntymään niin, että tulisi autoja, jotka menisivät sinne minne haluavat tai tarkoituksella alkaisivat vahingoittaa ihmisiä. Virukset sen sijaan lisääntyvät ja muuntuvat aina lisääntyessään. Muuntuminen tapahtuu siten, että vahvin ja lisääntymskykyisin selviää ja pääsee jatkamaan sukua. Sukupolvien kierto on niin lyhyt, että jo kuukaudessa kerkiää syntyä useita sukupolvia Emme siis voi tietää mnkälaisia ne ovat huomenna tai ensi vuonna. Minusta on oikein ja terveellistä itsesuojelua, että kaikki yrittävät pitää viruksen aisoissa eli estää niiden leviäminen ja lisääntyminen niin kauan kunnes tämän typin virksista tiedetään enemmän ja valtaosa maapallon väestöstä on saanut tehokkaan rokotesuojan. Onneksi on edes tämä takapiha, jonne voi mennä katselemaan vihreätä kasvustoa. Siellä voi myös käydä katsomassa kaukaisuuteen, pellon toiselle laidalla, jossa on myös pieni joki ja siinä lähtetyvillä 1960-luvulta peräisin olevia hautakiviä. Täällä monet on haudattu sukunsa maille, talojen takapihojen taakse pellon reunaan. Ne haudat ovat siis Vietnamin sodan ajoilta, mutta sitä en tiedä, keitä siellä lepää ja mistä syystä he ovat kuolleet. Voisin arvata, että vaimon äidin suvun esivanhempia siellä on, tai sitten heidän entisiä naapuritaan, joiden jälkipolvi on mynyt maansa, ja niiltä on sitten asumukset purettu.
Vähän se työn tulosten menettäminen kirpaisee, mutta sitten taas muistan, että tämä on minun kuntosalini, eikä kuntosalillakaan nähdä työn tuloksia muualla kuin peilissä ja vaa'alla ja eriytisesti omassa mielessä, usein myös lompakossa. Minun lompakossani tämä projekti ei paljoa tunnu, mutta kehossa ja mielessä sitäkin enemmän. Tunnen nyt itseni terveemmäksi kuin silloin kulkurivuosinani 2010 - 2016. Syön itselleni oikenalaista ruokaa ja nyt nukunkin paremmin kuin aikoihin. Se ei tapahdu luonnostaan vaan siihen tarvitsen apueuvoja. Otan illan pimettyä siinä puoli seitemän ja seitsemän välillä 10 mg melatoniinia ja sitten kohta 25 mg difenhydramiinia sekä saman verran prometatsiinia ja siihen vielä laimean annoksen prasetamoli-ibuprofeeni-yhdistemää, jota täällä myydään. Kipulääkkeet ovaat sitä varten, että minulla usein kipeytyy selkä, sekä ristiselkä että usein myös niskalihakset nukkuessani. Melatoniini on pimeähormooni jota elimistö tuottaa luontaisesti. Se toimii myös antioksidanttina. Nuo kaksi muuta ainetta ovat väsyttäviä antihistamiineja. En ole aiemmin mielelläni käyttänyt mitään kemiallisia lääkeaineita kuin ison tarpeen tai pakon edessä, mutta nyt olen laistanut tuosta periaatteesta ja aion laistaa vastaisuudessakin. Nukun ensimmäiset kuusi-seitsemän tuntia sikeästi tajuamatta mitään juuri muusta kuin siitä jos poika herää tai kierii unissaan päälleni. Sitten alan paikku hiljaa tulla tähän maailmaan, ensin näen unia: hassuja tai neutraaleja. Vain kerran on vaimo minut herättänyt kun huusin usnissani. En tarkkaan muista, mutta ei se tainnut olla painajaisuni vaan sellainen jossa leikin poikani kanssa ja matkin hänelle leijonia ja dinosauruksia joita hän haluaa matkia myös tässä valvemaailmassa. En herätessäni tuntenut nähneeni painajaista. Kerran sellaisen muistan nähneeni kun herättyäni olin kahuhuissani siitä kun olin nähnyt poikani pudonneen minun lapsuuskodiaani rappusia alas kellariin ja loukanneen itsensä. Ennen tätä en ole juuri unia nähnyt sitten 80-luvun, jolloin usein nukuin alkoholia veressäni. Nyt ei sitä ole veressäni juuri koskaan. Nykyään herään siinä 8-9 tuntia nukuttuani. En herää virkeänä kuten ilman lääkkeitä olen tehnyt vaan yleensä herään siihen, että ristiselkääni tai niskalihaksiani särkee, joskus myös käsivarsia. Olen tietoinen siitä, että minulla on epäsopiva patja. Pitäisi löytää kunnollinen joustinpatja joka on minulle juuri sopivana pehmeä tai kova. Vietnamilaiset käyttävät usein hyvin kovaa makuualustaa. Sellainen ei minulle sovi Sekä matkaillessa että kotona nukun aina puhallettava retkipaja, sellainen kapea ja kevyt allani. Kotona sen päällä on ohut petuauspatja tai viltti. Noiden antihistamiinien haittavaikutus minulla on se, että aamulla ovat suu ja silmät kuivat. Ainakaan leikatuille silmilleni se ei tee hyvää. Toisessa on vielä sisällä tekomykiö ja toisesta se on poistettu. Vatsani on hyvin herkkä. Useista valmisuurista ja ravintola-annoksista seuraa se, että täytyy käydä lennättämässä varpusparvea. Niin kävi usein myös Suomessa ja Australiassa. Se ei ole laktoosi-intoleranssia eikä keliakiaa vaan jotakin muuta. Erityisesti ruis saa vatsani sekaisin sekä tietysti Vietnailainen katuruoka, joka on usein seissyt tuntikausia lämpimässä. Useiden edullistan kasvisravintoloidenkin ruoka tehdään aamulla ennen paikan avaamista ja se sitten siesoo tarjoilutiskillä koko päivän. Lisää tehdään vain kun entinen ruoka on loppumassa. Paikallinen kasvisruokakin on varsin epäterveellistä: öljyistä ja suolaista, natriumglutamaatilla kyllästettyä. Sitä täällä myydään jättikokoisilssa pusseissa, isommissa kuin suolaa. Myös sokeria käytetään runsaasti jopa "suolaisesssa" ruuassa. |
Matkusteluvuosssani oli se paha puute, että jouduin syömään itselleni sopimatonta ruokaa. Vegaanista se kyllä oli sikäli kuin saatoin tietää, mutta muuten ei sellasita, jota kotona olisin kokannut. Minulla oli kyllä mukanani usein jopa riisikeitin, jolla saatoin tehdä hotellihuoneessa keittoja ja pataruokia, mutta aina ei ollut jääkaappia. Paikallaanoloa kaipasin osittain siksikin, että olisi oma keittiö, jossa tavarat olisivat paikallaan ja olisi riittävästi hylly- ja muuta tilaa sekä tarvittavat välineet.
Takaisin Suomeen muuttava kaverini lähetti minulle linja-autorahtina ruokakaapista tyhjentämiään tuotteita, joita hänen ei kannattanut videä mukanaan. Siellä oli mm. neljä pussia Turkinpippuri-salmiakkeja, Suomesta tuotuja mausteita, mm. sinapinsiemeniä, maustepippuria, garam masalaa, oreganoa, kuivattua persiljaa. sitten oli vielä Tuoppi-kaljamaltaita, joita hän on käyttänyt saaristolaisleivän tekoon. Valmista jauhoseosta, jota Suomessa myydään hänellä ei ollut, vaan maltaita ja netistä löydetty ohje. Minä käytin jo yhden pussin mallasuutetta oman leipäni pohjana ja hyvä siitäkin tuli. Tein sellaisen runassasti kohotetun mausteisen ja vähän makean limpun.
Minun leipäni nykyään näyttää ja maistuu suomalaiselta ruisleivältä tai tummalta limpulta, jos teen siitä pehmeämpää. Kunnollinen maitohappokäyminen ei näissä oloissa, liian kuumasssa ja kosteassa, oikein onnistu. Sitä toki yritän lisäämällä taikinaan maitohappobakteereja jauheena. Enemmän kokohtusta tapahtuu kuitenkin käyttämässäni tummassa jauhoseoksessa oleva entsyymi, josta sivummenen sanoen en ole saanut selkoa onko se eläinperäinen. Käytän myös hiivaa kohottamiseen, koska leipäni sisältää palkokasvien, gluteenin ja muden kasvisproteenien mm. soijan, tattarin, kauran ja siementen lisäksi myös vehnäjauhoja. Jos haluan pehmeämpää leipää eli kunnolla kohotettua, käynnistän hiivan ensin vehnäjauhovellillä ja vasta kun se kuplii kunnolla, lisään siihen päivää-pariaä-viittä aiemmin tehneen entsyymeillä käytetyn tumman seoksen. En ole oppinut voitelemaan leipiäni ennen enkä jälkeen paiston, joten niissä näkyy tuota valkoista jauhoa. Minua se kun ei häiritse. Paistan leipäni airfryer-kuumailmakypsentimellä aina limppu kerrallaan käyttöön ja sitten uusi kun edellinen on loppumassa. Myös jälkiuunileivän tyylisiä kovempia ja lättänöitä leipiä teen silloin tällöin. Joskus teen myös intialaisen roti-leivän tai suomalaisen rieskan tyylisiä.
Tyrnijauhe, mustikkajauhe, karpalojauhe, kokonaisena pakastetut puolukat, vaikka muutamaan kertaa uudelleenkin pakastetut, voi, mitä herkkuja! Niitä kelpaa sekoittaa kotiekoisen kaurajugurtin joukkoon kotitekoisen suklaajäätelö, tuoreen banaanin, jakkihedelmien ja mangosiivujen kaveriksi.
Mustikka- ja tyrnijauhe ovat liki ainoat tuotteet, joita kannattaisi tilata Suomesta tänne. Turkinpippureita pitäisi tilata kahden kilon tukkupakkaus ja sekin olisi syöty noin viikossa ellei sitten kahdessa päivässä. Ne eivät ole kovin terveellistä syötävää toisin kuin mustikka ja tyrni. Ruisleipää ei tarvitse Suomesta saakka tilata syystä, jota yllä jo mainostinkin.
Linja-autorahtina saapuneessa paketissa oli myös kuorimattomia kanelitankoja, Kaneli on puun kuorta, sitä tulee harvoin ajatelleeksi kun sirottelee puuroon kanelijauhetta. Sitä käytetään myös vietnamialisen po-keiton . Tätä nuudelikeittoa on saatavissa myös useista halvoistakin kasvisravintoloista vegaanisena eli ilman liha- kala- tai kanaliemiä. Se on siitä hyvä ateria, että sen kanssa tarjotaan usein tuoreita lehtivihanneksia.
Mustikka- ja tyrnijauhe ovat liki ainoat tuotteet, joita kannattaisi tilata Suomesta tänne. Turkinpippureita pitäisi tilata kahden kilon tukkupakkaus ja sekin olisi syöty noin viikossa ellei sitten kahdessa päivässä. Ne eivät ole kovin terveellistä syötävää toisin kuin mustikka ja tyrni. Ruisleipää ei tarvitse Suomesta saakka tilata syystä, jota yllä jo mainostinkin.
Kanelipuun kuorta, todella hienostuneen makuista makeaa kanelia. Paketissa tuli myös teräsharja, jolla ulomman kuoren voi raaputtaa pois. |
Linja-autorahtina saapuneessa paketissa oli myös kuorimattomia kanelitankoja, Kaneli on puun kuorta, sitä tulee harvoin ajatelleeksi kun sirottelee puuroon kanelijauhetta. Sitä käytetään myös vietnamialisen po-keiton . Tätä nuudelikeittoa on saatavissa myös useista halvoistakin kasvisravintoloista vegaanisena eli ilman liha- kala- tai kanaliemiä. Se on siitä hyvä ateria, että sen kanssa tarjotaan usein tuoreita lehtivihanneksia.
Maustepippuri ei ole pippuri vaan myrttikasvi, sukua mm. mausteneilikalle ja aika paljon sen makuinenkin. Sellaisenkin asian opin vasta nyt kun kaverin paketissa oleva iso pussillinen sekä Suomesta tuotu pieni purkillinen saivat minut tutkimaan sen ominaisuuksia ja käyttöä. en edes tiennyt, mitä se on englanniksi. Sekin piti katsoa Googlesta. Allspice, ahaa! Nyt sytytti: sen nimistä maustetta olen kyllä ostanut Australiassa. Luulin, että se on sekoitus, mutta eipäs olekaan.
Kuolleita
John Lawton kuoli ihan kesäkuun lopulla, mutta uutinen tavoitti minut vasta pari viikkoa myöhemmin. Uriah Heep-yhtye, vanha suosikkini, on viimeisen vuoden aikana menettänyt kolme entistä jäsentään: Lee Kerslake, Ken Hensley ja nyt Lawton. Hensley ja Lawton niistä ovat olleet ihailuni kohteena. Lawtonista en pitänyt silooin 1970-luvulla kun hän oli bändin solistina. En pitänyt levyistä Fallen Angel ja Innocent Victim. Häneen kiinnitin huomioni västä tällä vuosituhannella kun löysin Youtubesta videoita joissa hän esiintyy bändin vieraana. Vieraillessani Bulgariassa 2015 ja 2016 sikäläinen ystäväni kertoi Lawtonin asuneen siellä ja pitäneen konsertteja. Siellä käydessäni hän ei pitänyt yhtään, joten emme voineet käydä niissä kuten suunnittelimme. Myöemmin luin tarkemmin hänen toiminnastaan Bulgariassa. Kun vuonna 2016 kävin elämäni ensimmäisessä Uriah Heep-konsertissa Ukrainan Dniprossa, eivät bändin riveissä olleet enää kumpikaan Hensley eivätkä Lawton, ei edes Kerslake. Vain Mick Box oli edelleen bassossa, ja 1980-luvulta saakka laulajana toiminut Bernie Shaw tietenkin solistimikrofonin varressa. Oli se silti elämys, erityisesti siksi, että yleisössä oli runsaasti minun ikäisiäni ja minua vanhempiakin entisiä neuvostokansalaisia, joille tuolloin 1970-luvulla länsimainen rock-musiikki oli harvinaista herkkua. Minulla itsellänikin oli kaksi neuvostoliittolaisen Melodija-yhtiön painamaa Uriah Heepin levyä. Toinen niistä Fallen Angel ja toinen Look at Yourself. Kappaleiden nimet oli käännetty venäjäksi. vinyyli oli niin pehmeää, ettei se kestänyt montaa soittokertaa.
En siis enää koskaan pääse nauttimaan Hensley Lawton Band-yhtyeen elävänä esiintymisestä.
MInunkin nykyiset musiikkielämykseni tulevat Youtuben lastenlauluista, enimmäkseen englanniksi lauletuista. Olen oppinut sekä hämähämähäkin että Piippolan vaarin sanat englanniksi ja monta muuta laulua. |
Luettua eli kuunneltua kirjallisuutta
Teemu Keskisarjan teoksia olen lukenut ennenkin,mm. vuosiin 1917 ja 1918 liittyen, kirvesmurhaaja Toivo Harald Kolojsesta, Aleksis Kivestä... ja nyt viimeksi tässä kuussa toksen Murhanenkeli – Suuren Pohjan sodan ihmisten historia. Se on yksi niistä tarinoista jotka kertovat vanhoista "hyvistä" ajoista, ajoista jolloin tavallisen kansan elämä Suomessakin oli kovaa, kohtelu julmaa ja raakaa. Keskisarja kirjoittaa värikkkästi ja eloisasti, pienen ihmisen näkökulmasta. Yksi noista pienistä ihmisitä, jotka hänkin mainitsee oli 1700-luvun alussa elänyt Marjatta Heikintytär Puusti (Tässä linkki Geni-sukupuuhun).on minulle seitsemäs esiäiti. Olen hänen poikansa Jaakon (jonka venäläiset veivät mukanaan, mutta joka palasi takaisin) , tämän pojan Juuson, tämän tyttären Marian, tämän pojan Jaakon, tämän pojan Herrastuomari Erik Jaakonpoika Sippalan, tämän pojan Henrikin eli Heikki Sippalan pojan Piehingin Yliopään myllärin, Erkin tyttären poika. Myös toinen yhteys, mutei verisukulaisuus minulla on tähän esiäitiini.
Marjatta lienee tunnetuin sukulaiseni ellei hän sitten ole seitsemäs serkkuni Seppo Heikinheimo, johon sukulinja johtaa äitini äidin Lahja Maria Mäntylän kautta. Isän puoelta ei niinikään ole kovin tunnettuja sukulaisia. Kauko Röyhkän Suursaari-teoksessa ja muista historiikeissa on mainittu Uljas Hämäläinen, joka on viides serkkuni. Myös muutama muu, lähinnä tieteen alalla kunnostautunut etäinen serkku löytyy sieltäkin.
Marjatta lienee tunnetuin sukulaiseni ellei hän sitten ole seitsemäs serkkuni Seppo Heikinheimo, johon sukulinja johtaa äitini äidin Lahja Maria Mäntylän kautta. Isän puoelta ei niinikään ole kovin tunnettuja sukulaisia. Kauko Röyhkän Suursaari-teoksessa ja muista historiikeissa on mainittu Uljas Hämäläinen, joka on viides serkkuni. Myös muutama muu, lähinnä tieteen alalla kunnostautunut etäinen serkku löytyy sieltäkin.
Amerikkaan ja myös Neuvostoliittoon lähteneitä siirtolaisia ja loikkareita on vaikea jäljittää, sillä he usein alkoivat käyttää määränpäässään uutta nimeä, joko omasta tai muiden tahdosta. Muistiinpanoissani on hänestä kerrottu seuraavaa: kadonnut Ameriikassa? luki eräässä asiakirjassa. Ollut Ameriikassa josta 1930-luvulla mennyt Venäjälle (Itä-Karjalaan) jonne kadonnut. Ameriikoissa ollessaan käyttänyt eri nimiä: Korpi, Wilson, Corby, Hamlin On epäilty, että olisi ollut NL:ssä tämä henkilö: Hämäläinen, Arvid Matvejevit?, s. 1889, Impilahti, Viipurin lääni, Suomi; suomalainen; työläinen, Solomannin saha; Solomanni, Äänisenrannan piiri; ammuttu 3.04.1938 |
Laila Hirvisaari kuoli viime kuussa. Sen jälkeen olen kuunnellut häneltä sekä Lehmusten kaupunki-sarjan, Lappeenranta-sarja että Sonja-sarjan. Myös aiemmin muistan lukeneeni ainakin hänen Katariina-suuresta kirjoittamansa kirjan. Laveaa kerrontaa "naisnäkökulmaa" olisi ennen sanottu eli kerronnassa painottuvat historian tpahtumat naisten ja lasten kokemusten näkökulmasta. Sonja-sarjassa esiintyvät Pietarin ja lähialueiden aateliset sekä Romanovien keisariperheen jäsenet. Tarinat ovat osittain sepitettä, mutta silti hyvin uskottavia: Keisariperheen suunnaton rikkaus, aatelisten laoitelias elämä, kansan köyhyys ja sivisttymättömyys, piittamattomuus ihmiselämästä, vallankomousksen johtajien korrputoituneisuus, julmuus, piittaamattomuus, Stalinin vainot... kaikki tämä tulee esille Sonja-sarjassa. Se on tuttuaa myös Keskisarjan ja monen muun tuotannosta, myös venäläisistä teoksista.
Hannu Salama elää vieläkin. Jos hän elää vielä lokakuussa hän täyttää 86 vuotta. Hän on pari votta äitiäni vanhempi. Minulle äitini ikä sellainen mittatikku, johon verrtaan yli 70-vuotiaita ihmisiä.
Milla Peltosen teos Paprilla seisova Perkele
Juhannustanssit ilmestyi kirjana lokakuussa 1964 kun minä elin vasta toista elinvuottani Se tuli minun titetoisuuteeni vasta yli 10 vuotta myöhemmin. Olisiko ollut yläasteen äidinkielen tunnilla, jolloin Reetta Nieminen siitä ja sen herättämästä kohusta kertoi. Itse kirjan lainasin kirjastosta ja luin joskus 1980-luvun loppupuolella. Luin siksi, että se kuuluu yleissivistykseen, kuten silloin ajattelin. Niin lienee edelleenkin, esimerkkinä siitä, miten miten Suomessakin on tuomittu ihmisiä jumalanpilkasta. ja sittemmin uskonrauhan rikkomisesta. Siitä on tuomittu vielä tälläkin vuosituhannella mm. Jussi Halla-Aho blogikirjoituksensa perusteella.
Neuvostovastainen sota on hänen teoksissaan käytetty nimitys jatkosodasta, jossa Suomen porvarit pakottivat työväestön sotimaan fasistien rinnalla Neuvostoliiton työläisiä vastaan, vai miten tuo antifa-propaganda nyt meneekään. Siinä näkijä missä tekijä -toeksen ostin joskus 1980-luvun puolivälissä oululaisesta kirjakaupasta kirja-alesta. Kirjassa oli monta tyhjää sivua ja osa sivuista oli väärin päin. Jonkin verran tuota teosta luinkin. Siitä puhuttiin nuoruudessani aika paljon mm. radion kulttuuriohjelmissa. Kirja ilmestyi aikana, jolloin mnä olin vasta alakoulualinen enkä tiennyt politiikasta tai historiasta paljoakaan, ainakaan muuta mitä äiti ja opettaja Laina Ylitalo olivat kertonut.
Milla Peltosen teos Paprilla seisova Perkele
Juhannustanssit ilmestyi kirjana lokakuussa 1964 kun minä elin vasta toista elinvuottani Se tuli minun titetoisuuteeni vasta yli 10 vuotta myöhemmin. Olisiko ollut yläasteen äidinkielen tunnilla, jolloin Reetta Nieminen siitä ja sen herättämästä kohusta kertoi. Itse kirjan lainasin kirjastosta ja luin joskus 1980-luvun loppupuolella. Luin siksi, että se kuuluu yleissivistykseen, kuten silloin ajattelin. Niin lienee edelleenkin, esimerkkinä siitä, miten miten Suomessakin on tuomittu ihmisiä jumalanpilkasta. ja sittemmin uskonrauhan rikkomisesta. Siitä on tuomittu vielä tälläkin vuosituhannella mm. Jussi Halla-Aho blogikirjoituksensa perusteella.
Neuvostovastainen sota on hänen teoksissaan käytetty nimitys jatkosodasta, jossa Suomen porvarit pakottivat työväestön sotimaan fasistien rinnalla Neuvostoliiton työläisiä vastaan, vai miten tuo antifa-propaganda nyt meneekään. Siinä näkijä missä tekijä -toeksen ostin joskus 1980-luvun puolivälissä oululaisesta kirjakaupasta kirja-alesta. Kirjassa oli monta tyhjää sivua ja osa sivuista oli väärin päin. Jonkin verran tuota teosta luinkin. Siitä puhuttiin nuoruudessani aika paljon mm. radion kulttuuriohjelmissa. Kirja ilmestyi aikana, jolloin mnä olin vasta alakoulualinen enkä tiennyt politiikasta tai historiasta paljoakaan, ainakaan muuta mitä äiti ja opettaja Laina Ylitalo olivat kertonut.
En tiennyt siitä, mistä Salama, Pirkko Saisio ja monet muut "edistykselliet" kirjailijat ovat kertoneet: miten tiedostava nuoriso oli neuvostomielistä, stalinistista "Mitäs menitte!" on usein kuultu siteeraus suhtautumisesta Suomen käymiin sotiin, joista oli tuolloin kulunut alle 30 vuotta.
Tällaisissa, varsin vastahkoisissa tunnelmissa kuuntelin tämän Peltosen teoksen. Se sisältää paljon tietoa ja paljon teosten analyysia, myös joitakin juoruja, kuten Harri Kaasalaisen itsemurha, jonka taustoista Pentti Saarikoski on kirjoittanut Hymy-lehteen vuonna 1968.
Samoin kuin Antti Heikkisen kirjoittama kirja Päätalosta, tämä toikohteen lähemmäs ja lievensi häntä kohtaan tuntemaani vastanmielisyyttä. Heikiisen toeksen jälkeen kuuntelin satoja tunteja Päätaloa ja vaikutuin, erityisesti Vikke Nilon tarina kirjassa Viimeinen savotta jäi pyörimään mieleen.
Nyt päätin kuunnella Salamalta ainakin muutaman teoksen. Ensimmisenä oli vuorossa Juhannustanssit. Celiasta löytyvässä äänikirjassa ei ole tuota Hiltusen saarnaa, jossa puhutaan Jeesuksesta, aasintammasta ja tuhkamunasta.
Seuraavana sitten pääteos, Siinä näkija missä tekjä Pispala-Eepos, jota on verrattu jopa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -sarjaan (myös kuunneltu viime vuosina). Soljuvaa kerrontaa, roiseja puheita ja tapahtumia, vaikuttava pala historiaa. Kannatti palata siihen uudestaan. Kuunneltuna se lörpöttely ja juoruilu tuntuvat ehkä vieläkin paremmilta. En minä niitä paperilta voisikaan lukea. Joskus nuorena yritin sisulla jopa Dostojevskia. Enää ei selkä eivätkä silmätkään kestäisi.
Desantitt, vastarintaliike, metsäkaarilaiset lomittuneena Salaman oman lapsuuden kuvaukseen (alteregonsa Harri Salmisen kautta), vanhempien, isovanhempien ja heidän toveriensa elämään ja ajjatusmaailmaan sodanaikaisessa Pispalassa, jonka Tiltu oli luvannut jättää rauhaan niin ettei sitä pommiteta. Eikä pommitettu. Ainoat räjäyttäjät olivat kapinalliset jotka taistelivat ohranaa ja Suomen herroja sekä Saksan fasisteja vastaan toveri Stalinin puolesta. Suuri onni ja autuus olisi ollut Suomen liittäminen Neuvostoliittoon tai ainakin sosialstinen Suomi. Tosin muutama kirjan henkilö ei usko enää sosialismiin, koska on Neuvostoliitossa nähnyt 1930-luvun kurjuuden ja vainot. Toiset aas eivät luota omiinsa, työväenluokan tastelijoihin jotka ajavat liikkeessä omia etujaan tai purkavat omia traumojaan. Salama ei kuvaa työläisi ideaaleina sanakareina vaan hyvin raadollisina ihmisinä. Siksi tämä teos sai voimakkaimman kritiikkinsä nimenomaan kommunisteilta kun taas porvarit ylistivät sitä.
Tällaisissa, varsin vastahkoisissa tunnelmissa kuuntelin tämän Peltosen teoksen. Se sisältää paljon tietoa ja paljon teosten analyysia, myös joitakin juoruja, kuten Harri Kaasalaisen itsemurha, jonka taustoista Pentti Saarikoski on kirjoittanut Hymy-lehteen vuonna 1968.
Samoin kuin Antti Heikkisen kirjoittama kirja Päätalosta, tämä toikohteen lähemmäs ja lievensi häntä kohtaan tuntemaani vastanmielisyyttä. Heikiisen toeksen jälkeen kuuntelin satoja tunteja Päätaloa ja vaikutuin, erityisesti Vikke Nilon tarina kirjassa Viimeinen savotta jäi pyörimään mieleen.
Nyt päätin kuunnella Salamalta ainakin muutaman teoksen. Ensimmisenä oli vuorossa Juhannustanssit. Celiasta löytyvässä äänikirjassa ei ole tuota Hiltusen saarnaa, jossa puhutaan Jeesuksesta, aasintammasta ja tuhkamunasta.
Seuraavana sitten pääteos, Siinä näkija missä tekjä Pispala-Eepos, jota on verrattu jopa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -sarjaan (myös kuunneltu viime vuosina). Soljuvaa kerrontaa, roiseja puheita ja tapahtumia, vaikuttava pala historiaa. Kannatti palata siihen uudestaan. Kuunneltuna se lörpöttely ja juoruilu tuntuvat ehkä vieläkin paremmilta. En minä niitä paperilta voisikaan lukea. Joskus nuorena yritin sisulla jopa Dostojevskia. Enää ei selkä eivätkä silmätkään kestäisi.
Desantitt, vastarintaliike, metsäkaarilaiset lomittuneena Salaman oman lapsuuden kuvaukseen (alteregonsa Harri Salmisen kautta), vanhempien, isovanhempien ja heidän toveriensa elämään ja ajjatusmaailmaan sodanaikaisessa Pispalassa, jonka Tiltu oli luvannut jättää rauhaan niin ettei sitä pommiteta. Eikä pommitettu. Ainoat räjäyttäjät olivat kapinalliset jotka taistelivat ohranaa ja Suomen herroja sekä Saksan fasisteja vastaan toveri Stalinin puolesta. Suuri onni ja autuus olisi ollut Suomen liittäminen Neuvostoliittoon tai ainakin sosialstinen Suomi. Tosin muutama kirjan henkilö ei usko enää sosialismiin, koska on Neuvostoliitossa nähnyt 1930-luvun kurjuuden ja vainot. Toiset aas eivät luota omiinsa, työväenluokan tastelijoihin jotka ajavat liikkeessä omia etujaan tai purkavat omia traumojaan. Salama ei kuvaa työläisi ideaaleina sanakareina vaan hyvin raadollisina ihmisinä. Siksi tämä teos sai voimakkaimman kritiikkinsä nimenomaan kommunisteilta kun taas porvarit ylistivät sitä.
Muita teoksia en välttämättä kuuntele. Osaa niistä jopa kirjailija itse, myös kritiikki, on pitänyt hätäpaskoina, teoksina, jotka on pitnyt kirjoittaa siksi että kirjailija on rahapulassa ja ulkaista hajanaisina, ehkä keskeneräisinä. Tuttu kuvio mm. tuon ajan Timo K Mukan teoksista (ainakin Laulu Sipirijan lapsista vaikuttaa siltä).
Tämän kirjan myöt tulivat tututksi myös Salaman runot ja mm. se, että TV:n runoraati-ohjelmassa hän luki Espoon Keilanimessä kuvattuna runon kokoelmasta Jatkuu huomenna. Mukailtu Kalevala-mitta on kiinnostava, mutta sisältö ei viehätä: populistista herravihaa, katkeraa ruikuttamista. Tosin minuunkin olisi ehkä 1980-90-luvilla saattanut vedota moinen puhe amerikkalaistumisen ja taloudellisten arvojen hegemonian kauhistelu.
Siinä näkijässä siis viitataan siihen, että jotkut eivät enää usko toveri Staliniin vaan ovat itse nähneet ja kuulleet minäklaiseksi terroriksi Neuvostoliitto oli kehittynyt. Siitä onkin hyvä hypät lukulistalla seuraavaan:
Tämän kirjan myöt tulivat tututksi myös Salaman runot ja mm. se, että TV:n runoraati-ohjelmassa hän luki Espoon Keilanimessä kuvattuna runon kokoelmasta Jatkuu huomenna. Mukailtu Kalevala-mitta on kiinnostava, mutta sisältö ei viehätä: populistista herravihaa, katkeraa ruikuttamista. Tosin minuunkin olisi ehkä 1980-90-luvilla saattanut vedota moinen puhe amerikkalaistumisen ja taloudellisten arvojen hegemonian kauhistelu.
Siinä näkijässä siis viitataan siihen, että jotkut eivät enää usko toveri Staliniin vaan ovat itse nähneet ja kuulleet minäklaiseksi terroriksi Neuvostoliitto oli kehittynyt. Siitä onkin hyvä hypät lukulistalla seuraavaan:
Palkkana pelko ja kuolema, kirja, jonka on kirjoittanut Ossi Kamppinen kertoo Neuvosto-Karjalaan muuttaneista suomalaisista ja heidän kohtaloistaan, myös siitä, mitä he tekivät erityisesti alueen metsäteollisuuden hyväksi. Tämä teos auttaa hahmottamaan mitä elämä on ollut silloisessa Karjalassa ja sitä, ketkä sinne lähtivät. Sinne lähti suomalaisten kommunistien lisäksi myös seikkailijoita ja uuden etsijöitä, 1930-luvun alussa paljon lapuanliikettä ja kansinvälistä talouslamaa pakoon. Lamaa pakoon lähti myös moni USA:an ja Kanadaan aikoinaan muutanut suomalainen. Niin kerrotaan tehneen myös isosetäni eli isoisäni veli Anton Matinpoika Hämäläinen Hän oli 1920-luvulla lähtenyt Amerikkaan, ja sieltä sitten Kanadan kautta Neuvostoliittoon, jossa hän oli kadonnut Itä-Karjalassa. Hänen jäljittämistään vaikeuttaa se, että hän, kuten monet muutkin suomalaiset olivat Amerikassa käyttäneet muuta nimeä kuin alkuperäistään, tai se oli maahan tullessa kirjoitettu asiakirjoihin virheellisesti, Lieneekö Anton lähtenyt yhdessä sisarensa Lempin kanssa, joka avioitui toisen suomalaissiirtolaisen Helge Grenmanin kanssa ja sai kolme lasta. Nuorimman heistä, Jerryn lapsineen ja vaimoineen tapasinkin heidän käydessään Suomessa 1997 ja minun käytyäni seuraavana vuonna vastavierailulla Big Bayssa Michiganin osavaltiossa.
Tästä teoksesta opin myös sen, että muusikko Arto Rinne on juuriltaan suomalainen. Sen toki kuulee jo hänen puheestaan ja suomenkielisestä laulustaan. Niissä ei ole lainkaan venäläistä korostusta kuiten joillakin muilla Petroskoin suomenkielisillä, mm. radiossa jossa rinne on toimittajana. Hän on tuttu myös Myllärit ja Sattuma-yhtyeistä, minullekin jo 1990-luvulta. Kävin Helsingissä kahdesti heidän keikoillaan ja sittemmin olen seurannut Rinnettä sosiaalisen median kautta. Hänen isovanhempansa isän puolelta olivat loikanneet Suomesta Neuvostoliittoon. Isosiä Uuno Rinne ammuttiin kansanvihollisenä vuonna 1938.
Edellisessä kirjassa mainittu Antti Tuurin romaani Ikitie, joka niin ikään kertoo Petroskoin alueen suomalaisista 1930-luvulla, sinne muilutetusta Jussi Ketolasta, jolla on kirjailijan mukaan esikuva oikeassa elämässä. Romaanista on tehty myös elokuva. Minä kuitenkin pidän enemmän äänikirjojen kuuntelusta kuin elokuvien katselusta. Kirjan päähenkilö joutuu lapuanliikkeen eli äärioieiston muiluttamaksi, eli hänet kuljetettiin Suomesta Venäjälle vastoin tahtoaan. Sitä tapahtui 1930-luvun alussa kommunisteille ja vasemmistolaisiksi tunnetuille tai epäillyille. Joitakin myös tapettiin.
Tuurinkin teoksissa kerrotaan Neuvostoliittoon muuttaneista amerikansuomalasista. Myös päähenkilö oli 20 vuotta aiemmin ollut rakennustöissä New Yorkin "taivaanraapijoissa" ja sisämaan kuparikaivuoksilla. Myös kanadansuomalaisten Säde-kommuuna mainitaan.
Suomalaisia alettiin syyttää nationalismista ja oman kansansa suosimisesta. Helppo uskoa, että sen asian kuvaukset ovat Tuurilla ja muilla aitoja: sitä oli Karjalaan muuttaniessa, ja jopa ryssävihaa, neuvostovastaisuuttakin. Kuitenkin sitten kun alettiin ihmisiä siitä syystä ampumaan, tappaminen oli summittaista, Moskovasta asetettuen kiintiöiden täyttämistä, kollektiivisia rangaistuksia, sitä että kaikki vietiin ammuttaviksi. Mielivaltaa ja hulluutta, joille ei ole puolustelua, vaikka monet vieläkin uskovat, että tapetuissa oli itsessäänkin syytä ja he ansaitsivat rangaistuksensa. Venäjän sosiaalsiessa mediassa näkee edelleenkin Stalinin ihailua.
Se oli enemmän tai vähemmän utopistinen yhteisö samoin kuin ne jotka Matti Kurikka oli perustanut ensin Australiaan ja sitten Amerikkaan. Sointula on vieläkin pystyssä Kanadassa, mutta Säde Aunuksessa muutettiin ensin tavalliseksi kolhoosiksi ja sitä myöten lakkasi olemasta. Myös muita suomalaisten asuttamia kolhooseja perustettiin 1930-luvulla, mm. Hopea, Kylväjä ja Hiilisuo. Amerikansuomalaisilla oli niidenkin toiminnassa merkittävä asema.
Suomalaisista ihannesiirtokunnista on kirjoitettu paljon, mm. tämä artikkeli.
Tuurinkin teoksissa kerrotaan Neuvostoliittoon muuttaneista amerikansuomalasista. Myös päähenkilö oli 20 vuotta aiemmin ollut rakennustöissä New Yorkin "taivaanraapijoissa" ja sisämaan kuparikaivuoksilla. Myös kanadansuomalaisten Säde-kommuuna mainitaan.
Suomalaisia alettiin syyttää nationalismista ja oman kansansa suosimisesta. Helppo uskoa, että sen asian kuvaukset ovat Tuurilla ja muilla aitoja: sitä oli Karjalaan muuttaniessa, ja jopa ryssävihaa, neuvostovastaisuuttakin. Kuitenkin sitten kun alettiin ihmisiä siitä syystä ampumaan, tappaminen oli summittaista, Moskovasta asetettuen kiintiöiden täyttämistä, kollektiivisia rangaistuksia, sitä että kaikki vietiin ammuttaviksi. Mielivaltaa ja hulluutta, joille ei ole puolustelua, vaikka monet vieläkin uskovat, että tapetuissa oli itsessäänkin syytä ja he ansaitsivat rangaistuksensa. Venäjän sosiaalsiessa mediassa näkee edelleenkin Stalinin ihailua.
Se oli enemmän tai vähemmän utopistinen yhteisö samoin kuin ne jotka Matti Kurikka oli perustanut ensin Australiaan ja sitten Amerikkaan. Sointula on vieläkin pystyssä Kanadassa, mutta Säde Aunuksessa muutettiin ensin tavalliseksi kolhoosiksi ja sitä myöten lakkasi olemasta. Myös muita suomalaisten asuttamia kolhooseja perustettiin 1930-luvulla, mm. Hopea, Kylväjä ja Hiilisuo. Amerikansuomalaisilla oli niidenkin toiminnassa merkittävä asema.
Suomalaisista ihannesiirtokunnista on kirjoitettu paljon, mm. tämä artikkeli.
Helmikuu 2003 Townsvillessä Australian pohjoisosassa. Istun pihalla lukemassa. |