2024 02 - Helmikuu - Tet-loma mummolassa ja muutokuorma

•  Kuvat helmikuulta 2024 Googlen albumista
•  Videot
• Kooste helmikuun 2024 videoista
• Ääniblogi - kuulumiset Vietnamista 9. ja 10.2.2024 
• Lisää videoita helmikuulta. Osittain samoja kuin ääniblogissa, mutta lisänä muutakin. 
  

 

Joulukuun puolivälissä 2023 lähdin etsimään uusia asuinsijoja ylänköalueelta. Aloitin reissuni pyöräretkellä minulle uuteen provinssiin, alueelle, jossa yölämpötilat ovat selvästi vanhoja asuinsijojamme matalammat, jopa alle kymmenen plus-asteen.  Lähtiessäni pojalla oli valikoivan mutismin kausi, olin hyvin huolissani ja salaa toivoin, että ympäristön vaihdos voisi olla osa ratkaisua. Oman senteeni muutos ja muut korjaavat toimet siihen vielä päälle.  En tiedä, mikä toimi, mutta viikon kuluttua lähdöstäni poika puhui äitinsä ympäri tulemaan ylänköalueelle. Siitä kvuas Joulukuun 2023 kirjoituksessa ja jatkoa tammikuun 2024 tarinassa. 

 Päätettiin muuttaa sinne ylänköalueelle, tai ainakin pistää sinne pystyyn kakkoskoti. Se oli pojalle mieluisampi ajatus: saadaan jotain lisää ilman, että täytyy kokonaan luopua vanhasta.  Se on totta, sillä ainakin minulla on jopa oma huone täällä ja aion jättääkin sen ainakin toistaseksi sellaiseen kuntoon, että sielläkin voi viettää aikaa.

  Vanhaan kotiin jää siis äijäluolani liki entiselleen. Toki sieltä siirtyy paljon tavaraa uuteen kotiin: mm. kaksi uusinta tietokoneetta. Vain vanha HP:n kannettava jää. Ilmastointilaitteista toinen lämpöpumppu siirtyy uuteen paikkaan. Siellä se ei ole ihan välttämätön, mutta hyvä olemassa kuitenkin viilentämään iltapäivän kuumuutta ja vielä alkuyön tuntien ennen kuin puolen yön jälkeen lämpötila on laskenut niin alas, ettei sitä tarvita.

 

Myös vuosi sitten tuunattu sähköavusteinen pyörä jää vanhaan paikkaan. Uudessa on jo parempilaatuinen poljettava, johon on viritelty myös lastenistuin Erikiä varten. 

Leikkipaikkoja löytyy sekä uuden että vanhan kodin läheisyydestä. Vanhan seuduilta on löytynyt nyt tämän vuodne puolella uusi mielenkiintoisia paikkoja, kuten tammikuussa nähty ylösalaisin-talo. 

Mummolan seutuvilla on myös vanhoja kavereita, niitä, joiden kanssa oli vaikeaa viime vuonna. Tänä vuonna sujuu jo paljon paremmin. Erikin sosiaaliset taidot ovat kehittyneet.

Ollaan varauduttu siihen, että käydään välillä  isoäidin ykköskodissa, kuten poika asian ilmaisee (grandmother home number one). Siitä ei ole vielä varmuutta, miten usein se tapahtuu. 

Olen matkoja varten miettinyt ja etsinyt eri vaihtoehtoja. Vaimo ja hänen perheensä tietävät suoran bussilinjan, joka tulee tänne ilman, että täytyy vaihtaa bussia tai edes pysähtyä Saigonissa.

(C) 2024  Google maps.

Tuolla noin 450 km matkalla on keskinopeus yleensä 50-60 km tunnissa. Välillä on kaupunkimaisia katuja liikennevaloineen, noin 50 kilometrin päässä täältä käsin on jopa nelikaistainen moottoritie. Sitten, kun ei mene Saigonin (HCMC) kaupungin halki vaan kiertää sen, voi välttää pahimmat liikenneruuhkat. 

Saigonin jälkeen, tuolta korkeudelta, jossa lukee rannikolla Phan Thiet, alkaa sitten kiipeäminen n. 10 metristä aina 100 metriin saakka.  Sieltä, Dalatin lentokentän tienoilta, jos jatkaa vielä Dalatin kaupunkiin, tulisi n. 30 kilometrin amtkalla vielä 500 metrin nousu. Siellä Dalatissakin tulee silloin tällöin käytyä. Se on aika viehättävä ranskalaistyylinen kaupunki, jonka arkkitehtuurissa näkyy vielä jälkiä siirtomaa-ajalta. Dalat oli Saigonin länsimaalaisten asukkien suosittu lomakaupunki.

Mutta me asutamme kakkoskotia täällä tasaisella, isompien juurten vuorella, alueella, jossa kasvatetaan runsaasti vihanneksi ja välillä myös kukkia. 

Minä en aio siellä harjoittaa mitään isomman luokan maanviljelystä, mutta pientä kotipuutarhaa aion yrittää pitää.  Vanhasta paikasta kaivoin ylös muutamia kasveja, mm. pandanus amaryllifoliusta eli kairapalmua, Brasilian rypälemyrtti, jabuticaba, jabuticabeira (Plinia cauliflora, puu, jonka rungossa kasvavat hedelmät maistuvat mustaherukalle. Ihastuin niinin Australiassa reilut 10 vuotta sitten. 

Ja sitten on tuo intianjasmikki, murraya koenigii, curry tree englanniksi.  Tammikuussa otin siitä runsaasti pistokkaita, jopa niin paljon, että pelkäsin koko kasvin kuolevan siihen. Niin ei käynyt, vaan uutta versoa on pukannut ihan urakalla. Pistokkaista pari on työntänyt uutta versoa. Eivät liene kuitenkaan kunnolla vielä juurtuneet. Joka tapauksessa aion yrittää niiden istuttamista uuteen paikkaan, ehkä isoon ruukkuun, koska meillä ei ole omaa maata vaan asumme vuokralla. 

Äitini täytti 86 vuotta kuun puolivälissä. Tässä kuva hänestä teini-ikäisenä. Hän on oikealla ja hänen paras ystävänsä Kaisu Jokela vasemmalla. Kuva on otettu 1950-luvun alussa ehkä hieman ennen hänen äitinsä Lahja Maria o.s. Mäntylän kuolemaa. 

 

 

 

Erikiä pitää muistuttaa hampaidenpesun tärkeydestä. Hänen äitinsä ja isoäitinsä eivät sitä tee, joten se jää minun tehtäväkseni. 

Kolme kissaamme jäävät tänne vanhaan paikkaan samoin kuin Mimi-koira. Minä huolehdin siitä, että niille hankitaan myös kaupallsita kissanruokaa. Olen sopinut paikallisen eläinkauppiaan kanssa siitä, että minä tilaan ja maksan ruuat ja vaimon vanhemmat käyvät ne hakemassa kaupasta. 

Uuden talon keittiö kaipaa kunnostusta. Ostin sinne jo uuden jääkaapin alkukuun reissullani. 

Myös talon ulkokuorta voisi kaunistaa, ainakin istuttaa korkeita pensaita ja muita kasveja suojaamaan sitä auringolta. 

Kuun puolivälissä sitten lähdettiin tet-lomalta takaisin kakkoskotiin. Paria päivää ennen meitä lähti lasti puutavaraa ja kasa laatikoita. Ne kuskattiin tällä pienellä kuorma-autolla lastauspaikalle, josta iso rekka kuljetti ne perille osana isompaa lastia.

Kokeilin jälleen uutta bussireittiä, sellaista, jossa ei tarvitse tehdä vaihtoa Ho Chi Minh Cityssä.   Otettiin ensin taksi vaimon siskon luo provinssin pääkaupunkiin Cao Lanh -nimeltään.  Siellä Erik leikki nelisen tuntia serkkujensa kanssa ja sitten illalla yhdeksän jälkeen meidät kyydittiin bussiasemalle, josta tämä perhehyteillä varustettu bussi lähti.  Matkustimme kaikki kolme samassa pedissä sen yhdeksän tuntia kestäneen reissun.

Ei se ihan noin ruhtinaallinen bussi ollut, muitä mainos tuossa vasemmalla antaa ymmärtää, mutta kuitenkin paras kaikista. Myös kallein, mutta suomalaisella hintatasolla mitaten kuitenkin ihan siedettävä: 450 kilometriä noin 60 eurolla kahdelta aikuiselta ja alle 12 cm lapselta.



Vuoden ensimmäisen reissun teimme Tero-serkun kanssa taksilla, kuten jo mainitsin. Tulimme Saigonin kautta, koska kävimme äänestämässä Suomen presidenttiä. Matkassa oli myös yli puolet muuttolaatikoista, joten perille päästyämme aloin purkamaan niitä ja järjestelmään tavaroita. Toki välillä pidin seuraa myös serkulle.  Yllä oleva kuva on uuden täkäläisen ystäväni kahvifarmilta. Hän maistatutti meillä oman tilan kahvin lisäksi kahvipavun kuorista tehtyä teetä sekä marjoista ja hedelmistä tehtyjä juomia. Palan painikkeina nautimme paikallisista hedelmistä.

Tuosta kahvitilasta ja sen asukkaista on tullut mieluisin vierailukohteeni. Kuun viimeisenä sunnuntaina järjestimme sinne englannin kielen keskustelukerhomme ensimmäisen kokouksen. Päätin koota kaikki englantia puhuvat uudet kaverini yhdeksi ryhmäksi.


Paikalla oli myös Erikin ikäinen Ivy-tyttö, jonka kanssa heillä oli aluksi vaikeuksia sopeutua toisiinsa, mutta ny hänenkin kanssaan menee jo paljon paremmin.

Kokoontumisen päätteeksi kävimme musiikkikoulussa katsomassa, minkälaisissa oloissa voisimme saada Erikille soitonopetusta. Eteisessä olevista rummuista hän piti eniten (ks. kuukauden videokooste sivun alussa).   Kosketinsoitinluokka oli kaikukammio, kuten luokkahuoneet yleensäkin täällä.  Minulle näytettiin video, jossa kuului se, miten kaikki luokan lapset soittivat kukin eri kappaletta ja eri tahtiin. Moiseen kakofoniaan en lastani laita vaan palkkaan ennemmin opettajan kotiin tai opiskelemme netistä.

Sama ongelma on kaikissa näkemissäni kouluissa ja kerhoissa: liian kuuma, kaikuvat luokkahuoneet, levoton ympäristö.

Olen entistä motivoituneempi järjestämään lapselleni kotikoulun. Varsinkin nyt tässä ympäristössä, jossa änelle on tarjolla paljona sosiaalisia suhteita ilman, että niitä pitää hankkia koulusta. Yhteiselon opetteluunkin tulee päivittäin useita tilaisuuksia mm. naapurissa asuvien serkkujen kanssa.



Kuun loppua kohden alkaa kastelu ja siementen heittely sinne tänne tuottamaan tulosta. Myös pavut ja muut palkokasvit ovat työntäneet versojaan. 

Vielä on kuitenkin paljon tehtävää: talo kuumenee iltapäivän auringossa, joten se pitäisi ympäröidä viidakolla, mieluiten tietysti syötävällä.

Ihan välttämättä en lämpöpumppua eli jäähdytystä täällä tarvitse, mutta päätin kuitenkin tuoda toisen laitteeni tänne ja asennuttaa sen sänkyni päätyyn, kuten oli tilanne ykköskodissa. Ainakin iltapäivällä ja alkuillasta on kiva viettää aikaa myös koneellisessa viileässä, koska täällä lämpötila kuitenkin kohoaa noin 30 asteeseen. Iltayöstä ilma kuitenkin jo alle 20 asteista, jolloin ei jäähdytystä enää tarvita. Joskus aamuyöstä on jopa niin viileää, että pitää laittaa sukat jalkaan ja pitkät lahkeet ja hihat päälle. Mieli tkee jopa kömpiä takaisin lämpimään peiton alle.

Mörskähän tämä on ainakin suomalaisen asumisstandardin mukaan, mutta kyllä tästä vähän nätimmän ja viihtyisämmän saa, joakaan ei mitään tiptop-lukaalia. Ei sellaiseen ole minulla varaa edes täällä.
Tuo keittiön nurkka kuumenee jo aamupäivästä niin, että sinne pitää laittaa vielä lisääkin lämpöeristettä: hopean väristä kuplamuovia.


Mörskä, jota saa remontoida, on hyvä kuntosali ja harrastus. Se on myös opiksi minulle. Onkin hyvä harjoitella toisten vanhalla, jotta sitten, jos joskus sattuu saamaan oman uuden, toivon mukaan on remonttitaitoja ja kertynyt sen verran, että siitä saa paremman.

Suomi saa uuden presidentin maaliskuussa 2024. Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella kävin äänestämässä Saigonissa samalla kun matkasin bussilla sieltä ylänköalueelta Mekong-joen suistoon mummolaan ja vanhaan asuinpaikkaan. Toisella kierroksella kävin äänestämässä Tero-serkun kanssa samalla kun otettin yksityisauto mummolasta ylänköalueelle.  Ajettiin noin neljä ja puolisataa kilometriä kahden kuskin voimin. Mukana oli farmari-tyylisen auton takatilassa melkein puolet muuttolaatikoista.  Päivän reissu tuli kustantamaan  alle 200 euroa. 
Minun ehdokkaani oli edellisissä vaaleissa Haavisto, mutta nyt se oli Stubb jo ensimmäisestä kierroksesta lähtien. Ero ehdokkaiden välillä oli hiuksenhieno. Minulla valinta osui Stubbiin siksi, että hän on ulospäinsuuntautuneempi, kielitaitoisempi ja sosiaalisilta taidoiltaan erinomainen. Hän on Suomen kannalta juuri sopiva pr-henkilö. Minua myös kosketti se, että hän myönsi avoimesti  virheensä suhteessa Venäjään ja myös sen, että pääministerin homma ei ollut häntä varten.  Hänen suhteensa Venäjään on ehkä astetta tiukempi kuin Haaviston. Jos Stubbia ei olisi ollut,  eikä ehkä Marinia, olisin äänestänyt Haavistoa.

"Kokemuksen ja sydämen viisautta" oli iskulaseena minusta erittäin hyvä ja kuvaava myöskin. Voisi melkein sanoa, että Haavistosta olisi tullu sydänten presidentti kun taas Stubb olisi enemmän järjen presidentti. Jälkimmäinen sopii minusta paremmin NATO-Suomelle, johon kohdistuu Venäjän uhka ihan samalla tavalla kuin se kohdistuu koko sivistyneeseen maailmaan, länsimaihin.

Aika tavalla nyt valmistaudutaan sotaan, jopa ydinsotaan. Ilmassa leijuu ydinsodan uhka: Venäjä saattaa tappiolle jäädessään aloittaa yhdihyökkäyksen, joka erään arvion mukaan ensimmäisen tunnin aikana tappaisi Euraapasta yli 30 miljoonaa ihmistä ja jättäisi koko maanosan raunioiksi.

 Venäjän merkittävimmän oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin kuolemasta kerrottiin perjantaina 16.2. Hän ei ole ensimmäinen eikä viimeinen Putinin vastustaja, joka on murhattu tai kuollut epäilyttävissä olosuhteissa.

Kuukauden mittaan tuli ilmi asioita, mm. siitä, minkälaisissa olosuhteissa hän joutui vankileirillä elämään. Ne kuvaukset muisttavat lähinnä oloja Stalinin kuolemanleireillä: ihmisten nöyryttämistä, alistamista, kiduttamista ja lopulta tappamista kiduttamalla. Sellainen on Suomella itänaapuri.



Oliko Navalnyi sitten parempi vaihtoehto Venäjälle, olisko hän voinut pelastaa sen maan ja tehdä siitä sivistysmaan ja oikeusvaltion, jossa demokratia toimii aidosto?    Jotkut ovat uskoneet niin, ehkä minäkin vielä vuonna 2021.

 

 

 

 

 

 

Helmikuun 24. 2022 muutti paljon, mm. minun suhteeni aseisiin ja tappamiseen. Nyt jopa kannustan poikaa rakentelemaan pyssyjä ja ohjuksia, jahtaamaan niillä puutarhassa piileksivää pahis-putleria ja tekemään hänestä selvää. Pojan mielestä myös hänen lapsensa täytyy tuhota.  Paha on Putin ja Hyvä on Zelenski. Niin olkoon. Katsotaan sitten myöhemmin, miten täsmennämme kuvaa.

 

Ukraina on osa poikani maailmaa samoin kuin Suomi, USA ja Vietnam. Kuvassa kaksi vuotta sitten hänelle hankkimani Pes Patron, ukrainalainen sotakoira -t-paita, joka myös hehkuttaa Kalushia. 
Se on hänelle edelleenkin vähän liian iso. Ehkä 8-10 iässä jo tulee käyttöön.

Siellä ykköskodissa törmäsimme pyöräillessämme näihin vaaleanpunaisiin ankkoihin.

Ehdimme käydä monessa kivassa paikassa tammikuun ja helmikuun aikana siellä ykköskodissa.

Nyt kun kaikki tarpeellinen tavara on tuotu tänne tai ostettu, on edessä niiden järjestely: tilan tekeminen, hyllyjen rakentelu.

Niitä hyllyjä värkätessä olen todellakin iloinnut siitä, että tuli tuotua etelästä iso kasa puutavaraa.

Pyörän virittely: korkea ohjaustanko, parempi istuin lapselle, ovat myös olleet mielessä ja tehtävien töiden listalla. Aika pitkällä jo llaankin siinä.



Myös kaverit lapsineen haluavat kokeilla pyörääni.

Lapsen vanhempana minua tosiaankin huolettaa ja välillä myös pelottaa tulevaisuus:se, minllaisessa maailmassa hän joutuu nuoruutensa ja aikuisuutensa elämään: ovatko hänen sukupolvensa suurimmat haasteet ydinsodan jälkien siivoaminen, ilmastonmuutokseen sopeutuminen vai kenties jokin muu?