Vuosi oli iso käännekohta elämässäni. Muutuin fyysiesti liki 40 kiloa. Henkisesti vuosi oli aika raskas johtuen työpaikan ongelmista: yt-neuvotteluista, lomautuksesta, työn jatkumisen epävarmuudesta. Sitten tuli tieto pelastuksesta: meidät siirretään Singaporeen, ja halukkaat pääsevät sinne töihin. Aluksi en halunnut lähteä, vaan olisin halunnut Paltamon Kivesjärvelle. Muutin kuitenkin mieleni parin ystävän taivuttelun säestyksellä. Positiivista oli orastava uusi: olin päättänyt lopettaa tupakanpolton ja ryhtyä kasvissyöjäksi. Ne kumpikaan eivät vielä olleet onnistuneet, mutta hyvällä alulla olin.
Tämä kaikki liittyi siihen isoon myllerrykseen tietotekniikka-alalla. Mielenkiinto oli siirtynyt mobiililaitteisiin ja niiden sisältöjen tuottamiseen ja markkinointiin. Oli Mato Valtosen ja Pekka Palinin ja muiden Wapit, joka kuitenkin meni konkurssiin. Kovasti haettiin sitä, minkä sitten ratkaisi älypuhelinten tulo ja niiden kytkeytyminen suoraan internetiin. Ennen sitä, työnantajani OpenMobile Corporation yritti ydhistää sisällön tuottajat ja operaattorit ja käyttäjät maailmanlaajuiseen verkkoon käyttäen Opensource-yhdyskäytävää nimeltään Kannel. Projekti sai suurta huomiota kansainvälisesti, koska se sai miljoonarahoitusta suurilta amerikkalaisilta rahoittajilta, mm. Disneyn perheen omistamalta Shamrockilta. Mukana olivat Pekka Palin, Nokia Aasian entinen toimitusjohtaja Thomas Zilliacus, Pekka Tarjanne ja muita .... näkyvät kuvassa yllä. Se on yrityksen lehdistölle jakama kuva vapaaseen levitykseen.
Silloin puhuttiin myös paljon uusmedia-alan työntekijöiden jaksamisesta. Työtahti oli kova ja unelmat suuret. Tosin ei ollut mitään selkeää ohjetta tai käsitystä siitä, miten ne saavutetaan. Kaikki oli uutta, hinku oli kova.
Noh, sano naakka ku nokka katkes : ihmeelliset seikkailuni uusmediamaailmassa
Valtonenkin kirjassaan puhui siitä, miten monet kävivät mielialalääkkeillä. Minä en niitä koskaan hakenut. Ehkä olisin jossain vaiheessa tarvinnut, en tiedä. Moni työntekijä katsoi kateellisena kadun varteen parkkeerattua Rytsölän Lamborghinia, vai mika kallis urheiluauto se olikaan. Minä olin nähnyt sen jo Hakaniemessä Juttutuvan edustalla monesti kun kävin siellä syömässä myös vapaa-aikanani kaverini kanssa. Työkaverilla oli unelma ja esimerkkejä sen toteutumisesta: miten jotkut olivat rikastuneet ostamalla optioita ja sitten realisoimalla ne osakkeina. Uusmediassa liikkui iso raha. Jotkut uneksivat, että voisivat jättää Suomen, muuttaa trooppiseen paratiisiin ja lopettaa työtneon. Olisinko minä, joka en tuollaisiin unelmiin uskonut, nyt jälkeen päin ainoa, joka pääsi hyvin lähelle sitä. Tosin en ole millään optioilla enkä muillakaan keinoin taloudellisesti rikastunut, henkisesti kyllä. Löysin toisen tien pois palkkatyön ja oravanpyörän orjuudesta.
Singapore on pikkuruinen saarivaltio Malakan niemimaan kärjessä, Kaakkois-Aasiassa. Se kuului aiemmin Brittiläiseen kansanyhteisöön. Malesia itsenäistyi siitä 1963, ja Singapore oli osa Malesiaa. Se kuitenkin itsenäistyi omaksi valtiokseen vuonna 1965.
Tässä Wikipedia-artikkeli Singaporesta
Minä asuin Itä-Helsingissä, Vuosaaressa, osoitteessa Meri-Rastilan tie 11 A 6. Se on paras paikka ikinä, missä olen asunut. Olin isolla työllä ja vaivalla laittanut asuntoni mieleisekseni kunnes sitten kun se oli valmis, piti ruvat purkamaan kaikki. Jostain syystä, jota en itsekään tarkkaan tiedä, ehkä se oli sisäinen "vaisto" tai vahva intuitio, tiesin, että en voi palata Singaporesta takaisin samoihin oloihin. En edes halunnut tehdä niin.
Fyysinen muutos, raju painon pudotus, yli 40 kiloa Maaliskuusta 2001 toukokuuhun 2002. Pysyvä se ei toki ollut, vaan kaikki tuli lähes kokonaan takaisin vuoteen 2004 mennessä. Siitä lähtien se on ollut yhtä taistelua ja sahaamista niin kuin monilla muillakin sukulaisilla isän puolelta.
Singaporeen lähdin suomalaisittain hoikkana 27.1. 2002. Siellä olin normaalikokoinen, oli helppo löytää vaatteita. Sikäläinen S-koko sopi minulle. Pääsin jopa naimisiin!
Tyylikäs ja käytännöllinen nörtin koti. Iskun Multiplan-hyllyistä olin rakennellut baaritiskin näköisen työpoisteen, jonka sisään pystyin upottamaan kaiken tietotekniikan.
Minulla oli myös televisi, joka oli liki aina auki kun olin kotona. Televisiosta oikealla oli paveke, jolla kävin tupakalla silloin kun en yrittänyt lopettamista. Kuvaajan takana on pieni eteinen ja siitä menee ovi isoon kylpyhuoneeseen, vessa on erikseen ihan ulko-ovea vastapäätä. Kylpyhuoneesta meni ovi saunaan, joka oli todella ahkerassa käytössä. Talo oli hyvin hiljainen, naapureita en tavannut juuri koskaan. Pihatalkoiden aikaan piilottelin sisällä enkä edes parvekkeelle uskaltautunut.
Vuoteen 2001 liittyivät myös USA:n New Yorkissa tapahtuneet terrori-iskut, joissa World Trade Centerin kaksi pilvenpiirtäjätornia romahtivat ja noin 3000 ihmistä kuoli. Se oli iso uutinen myös Suomessa. Parin päivän päästä myös tuossa pihalla olleeseen lipputankoon pantiin lippu puolitankoon. Työnantajani liikekumppanin edustaja menehtyi myös iskuissa. Ne jollain lailla säestivät sitä kaaosta, jonka lomautukset ja työn jatkumisen epävarmuus olivat aiheuttanet.
Kun olin vastannut myöntävästi tarjoukseen lähetä Singaporeen, ostin viimeinkin sen digitkameran, josta olin pitkään haaveillut. Videokameroita minulla oli ollut jo vuodesta 1998 lähtien. Sony Cybershot P50 on kamera, jolla kuvani otettiin, monet näistäkin. Se oli minulle vuoteen 2005 saakka, jolloin se hajosi, ja kuvia kertyi yli 20 000.
Olin harrastanut avantouintia jo teini-iässä Perttelin Varvojärvellä, nykyisen Salon kaupungin alueella. Osana ryhtikampanjaani päätin myös aloittaa avantouinnin, koska lähistöllä sijaitseva Rastilan leirintäalue tarjosi siihen hyvät mahdollisuudet. Se oli ihan sauvakävelylenkkini varrella. Yleensä kiersin vartiokylänlahden kaksi tai kolme kertaa.
Avantouinnin loetin tammikuussa 2012 vähän ennen kuin tuli lähtö Singaporeen.
Näitä kuvia katsellessa tulee ikävä tuota asuntoa. Nyt tuntuu siltä, että siellä oli kaikki juuri niin kuin pitikin. Mutta enhän minä voi katua Singaporeen lähtöä. Sitä kautta elämäni sai kokonaan uuden suunnan.
Joskus kävelin myös Uutelaan, joka on myös Vuosaaressa. Siellä piti Skatan tilaa Miina Äkkijyrkkä, taiteilija joka oli kuuluisa lehmäteoksistaan. Hän piti tilan pihalla myös kyyttöjä, vanhaa suomalaista karjaa, joka kestää hyvin pakkasta. Jossain vaiheessa Helsingin kaupunki hääti hänet pois tilalta, mutta silloin minä taisin asua jo Australiassa.
Ajoin metrolla keskustaan Mikonkatu neljään, jossa toimistomme oli. Siellä oli siainnut parikymmentä vuotta aiemmin Nokian pääkonttori. Siellä taisi olla silloin myös Kari Kariamon työhuone. Kairamohan teki itsemurhan joulukuussa 1988. Siitä puhu paljon kaverini Salmisen Pekka, jonka kanssa olimme muuttaneet yhdessä Oulusta Jyväskylään. Puoli vuotta myöhemmin Pekka itsekin mitä ilmeisemmin pääti päivänsä. Hän katosi Kreikkaan Santorinin saaren tienoille.
Kuva kesäkuulta 2000.
Tammikuulta 2002 helsingissä
27. tammikuuta 2002 Helsinki-Vantaan lentoasemlla lähdössä Finnairin lennolle Bangkokin kautta Singaporeen.
Helsingistä Bangkokiin lentokone oli kuin lentävä sikala, anteeksi siat, te ette koskaan käyttäytyisi noin kuin nuo ikäiseni ja vähän vanhemmat suomalaismiehet, jotka olivat koneessa lähdössä erään miestenlehden lukijamatkalle. Pohjakaljat oli varmaan jo otettu ja nyt sitten korkattiin omat pullot jo ennen nousua. Kahdeksan tunnin kuluttua meno oli ihan järkyttävän kuvottavaa. Jos olisin nauhoittanut vierustoverini puheet siitä, mitä hän aikoo tehdä 12-vuotiaiden poikien ja tyttöjen kanssa, se olisi ainakin nykyään jo syytteen alainen asia. Rymysakki jäi Bangkokiin ja sieltä tuli kyytiin fiksusti käyttäytyviä ja rauhallisia aasialaisopiskelijoita. Päätin karttaa suomalaisia ja veljeillä vain paikallisten kanssa kun saavun Singaporeen.
Vajaassa vuorokaudessa -27 pakkasasteesta +35 lämpöasteeseen. Olin innoissani ja onnessani, tosin myös aikaerosta ja tuosta sikalakokemuksesta sekaisin.
Yhtä ihmeellinen oli koko ainakin Singaporessa. Kitti-kissasta tuli koko sen ison muutoksen symboli, joka elämässäni tapahtui. Kittin tarinan voit lukea tästä.
Säälitti purkaa Iskun multiplaneista ja muista ostohuoneklauista itselleni sopivaksi viriteelemäni kämppä. Se koti Helsingin Meri-Rastilassa oli paras mitä minulla on ikinä ollut. Sen purkaminen oli aluksi raskas prosessi, mutta lopulta siitä tuli nautino, kuin äärirajaurheilua: piti koettaa, miten pitkälle vähän pidemmälle jaksan mennä omaisuudesta luopumisessa.
Projekti päättyi siihen, että kotini täyttivät vieraat tavarat, jotka olivat muussa järestyksessä kuin minun omassani.
Työpaikalla olin tekemisissä mm. isojen palvelinkoneiden kanssa. Niiden vaatima voimakas ilmastointi teki minut sairaaksi.
Painonpudotus alkoi siitä, että ostin vaa'an Itäkeskuksen Anttilasta. Punnitsin itseni ja mittasin rasvaporsentin parhaimmillaan 2 kertaa päivässä.
Boris jeltsin-t-paita, joka sen teettäessäni, yhden kappaleen Petterille läksiäislahjaksi, ei silloin mahtunut päälleni. Nyt se roikkui kuin säkki.
Tallensin tietokoneelle päivittäiset painoni ja painoindeksini. Myöemmin tein sen staunnaisesti.
Tässä vielä erillisessä albumissa vuoden 2001 kuvia (Google photos)