Huhtikuu 2004: Elämää maaseudulla

Yllä kuvasarja sunnuntailta 25. huhtikuuta, jolloin Australiassa juhlitaan ANZAC päivää. ANZAC tulee sanoista Australian New Zealand Army Corps. Suomennos voisi olla vaikkapa Australian ja Uuden Seelannin Armeijakunta. ANZAC-päivänä muistellaan menneitä sotia. Lähinnä vastaava juhla meillä voisi olla puolustusvoimien lippujuhla tai veteraanipäivä. Päivää vietetään 25.4. 1915 tapahtuneen Gallipolin maihinnousun päivänä, ja kait erityisesti sen muistoksi, mutta myös kaikkien sodissa kaatuneiden Australialaisten.  Käsitykseni mukaan päivä on yksi tärkeimmistä juhlapäivistä Australialaisille. Silloin on kulkueita joka kylässä. Normaalisti vaikuttaa vähän siltä, että tämä kansa on hyvin laiskaa juhlistamaan mitään. Vapaapäivistä kyllä nautitaan, mutta stressiä ei oteta jouluista, uudestavuodesta eikä pääsiäisestä. Aika vähän on järjestetty mitään ohjelmaa noiksi päiviksi. Ihmiset ovat mieluummin kotonaan, syövät ja juovat ystävien kanssa. Meille tuollainen vapaapäivien laiskuus sopii mainiosti. Ei tarvitse valmistautua juhlaa varten siivoamalla tai kokkaamalla mitenkään erityisesti. Tänä meidän ensimmäisenä ANZAC-päivänä Woodstockissa uudet tuttavamme kutsuivat meidät katsomaan marssia, koska heidän lapsensa osallistuvat siihen koulun puolesta. Sen jälkeen oli vielä kutsu päivälliselle heidän kotiinsa. ANZAC-juhlallisuudet alkavat yleens' aikaisin aamulla, meillä tosin vasta lähempänä kymmentä. Edellisenä päivänä, lauantaina, oli satanut jopa muutaman tunnin. Se on hyvin harvinaista täällä tähän aikaan vuodesta. Nyt aamulla oli vain pilvistä ja hieman tuulista, lämpötila kuitenkin yli 20 asteen. Reilun kilometrin marrsi päättyi ystäviemme tilan naapurissa sijaitsevan kirkon edustalle. Sinne on meiltakin vain muutama kilometri matkaa. Kuvista huomaa, että myös koululapset marssivat uniformuissa. Täällä, niin kuin Englannissa ja monissa muissakin maissa, koululaiset käyttävät koulupukua. Sen ulkoasu ja kuosi vaihtelevat kouluittain. Muistotilaisuus kirkon edustalla oli hyvin hartaan isänmaallinen. Ihmiset olivat hyvin vakavina ja tosissaan. Juhlapuhujat ylistivät sitä miten mainiosti Australialaiset sotilaat taistelivat ensimmäisessä maailmansodassa, toisessa maailmansodassa, Vietnamissa 1960- ja 70-luvulla ja nyt Irakissa. Koulun rehtori ylisti sotlaita, jotka eivät ole Irakissa käymässä sotaa vaan levittämässä Anzac-henkeä. Täytyypä sanoa, että suomalaisena minusta kuullostaa aika oudolta se kun kerrotaan sotilaiden puolustaneen maansa vapautta kun he ovat ollet taistelemassa tuhansien kilometrien päässä kotimaansa rajoilta ilman että mikään maa olisi ollut suoraan tunkeutumassa noiden rajojen yli. No, vieraan täytyy  tietysti yrittää olla kohtelias ja pitää mölyt mahassaan. Vaan eipä taideta tällaiselle marssille osallistua enää ensi vuonna. Anzac-päivän jälkeinen maanantai on täällä vapaapäivä. Useiden viikonloppuun sijoitettujen juhlapäivien jälkeinen maanantai on täällä vapaa. Luin sitten lehdestä, että Anzac-ilta on yleinen juopottelujuhla. Tänä vuonna oli sateiden takia parhaaseen aikaan illasta tunnin mittainen sähkökatko. Sellaisia sattuu Suomeen verrattuna hyvin usein. Sateet jatkuivat maanantaina ja tiistaina kuurottain. Joki ei siitä vesimäärästä täyttynyt, mutta ruoho sentään alkoi vihertää.

Maaliskuu 2004: mökissä laidunten keskellä

Alla tulee tekstiä, mutta tässä tulee selostusta suomeksi videon kera.  Video ja ääni on tehty tuolloin ja lähetetty CD-levyllä Suomeen.

Syksy saa täällä maapallon eteläisellä puoliskolla silloin kun pohjoisella koittaa kevät  maaliskuun alussa. Australian eteläisissä osissa, erityisesti Victoriassa ja Tasmaniassa syksy on samanlainen kuin Suomenkin syksy eli sadonkorjuun ja lehtien kuihtumisen aikaa. Täällä meillä tropiikissa eli Kauriin kääntöpiirin ja päiväntasaajan välimaastossa tilanne on toisin. Ei voida oikeastaan puhua syksystä lainkaan samassa mielessä kuin Suomessa. Tällä kun eivät puiden lehdet kellastu ja putoa syksyllä. Satoa ei korjata kesän jälkeen vaan  silloin päästään vasta kylvämään, koska kesällä on liian kuumaa usiemmille viljelykasveille . Oikeampaa olisi puhua kahdesta vuodenajasta, kuivasta ja märästä. Märkään aikaan joulu-helmikuussa sataa ja usein myrskyää ja tulvii. Ruoho, puut ja kaikki muukin kasvaa nopeasti ja vihertää. Sitten maaliskuusta alkaen sateet alkavat vähentyä ja lämpötila hieman laskea, hiostava kosteus vaihtuu normaaliksi suomalaiseksi kesähelteeksi. Lämpötila saattaa keskitavlellakin nousta yli 30:n asteen, useimmiten se päivällä pysyttelee juuri ja juuri sen alapuolella. Kesäisin lämpötila ei yöllä paljoa laske vaan pysyttelee yli 25:n asteen. Talvi-iltoina ja öinä on hieman kylmempää, yleenä parinkymmen asteen tienoilla. Täällä Woodstockissa, joka on n. 40 kilometriä rannikolta sisämaahan ja 200 metriä meren pinnan yläpuolella, Saattaa lämpötila kesä-heinäkuussa laskea yöllä jopa lähelle nollaa, ylhäällä vuorilla tietysti on jopa pakkasta. Kertovat, että meiltä n. 50 kilometriä sisämaahan oli pari vuotta sitten pakkasennätys, eräänä yönä -4 astetta!

Päivän pituudessa ei ole eri vuoden aikoina merkittävää vaihtelua kuten Suomessa. Voisi sanoa, että aurinko nousee aina seitsemältä aamulla ja laskee seitsemältä illalla. Tunnin heiton jos hyväksyy molempiin suuntiin, niin lausahdus todellakin pätee ympäri vuoden. Asia, jota Suomesta usein kaipaan ovat valoisat kevään ja alkukesän yöt. Kaipaan vain niiden valoisuutta, en kylmyyttä. Tietysti olisi mukava myös kävellä pumpulimaisen lumen pehmentämässä mäntymetsässä talvipäivänä ja pulahtaa saunasta avantoon. No, kun tuollaisia asioita alkaa todella kaipaamaan ovat ne muutaman tunnin lentomatkan päässä etelässä, vaikkapa Tasmaniassa.



Mutta on täälläkin hyvä. Pannaan sen todisteeksi maisemia kotipihan tuntumasta. Me todella viihdymme täällä maalla eläintemme ja naapurin lehmien keskellä. Viihdymme siitäkin huolimatta, että kaupan päällisinä tulee torakoita, sammakoita, hämähäkkejä, muurahaisia ja muita pieniä eläimiä tupa täyteen. Talo on vanha ja rähjäinen, mutta silti pidämme tästä enemmän kuin edellisestä asunnosta kaupungissa. Tämä on hyvin lähellä unelmaa ainakin minulle: luonto lähellä ja naapurit kaukana. Usein haaveillaan siitä, että kunpa oltaisiin jo eläkkeellä niin, ettei tarvitsisi lähteä täältä kaupunkiin töihin, vaan voitaisiin viettää päivät pitkät täällä eläinten touhuja seuraten ja ruohon kasvua kuunnellen. Hyvin se aika täälläkin kuluisi, ja jos ei muuten kulu niin laitettaisiin tietokone päälle!

Noita yllä olevan kuvan vuoria katselen usein ja suunnittelen päivän tai parin patikkaretkeä sinne päin. Se olisi hyvä toteuttaa keskitalvella kun ei ole niin kuuma kuin nyt eikä tarvitsisi raahata kymmentä litraa vettä mukanaan. Vettähän tarvitaan paitsi itselle myös koiralle. Koira ja kävelysauvat pitää ottaa patikkaretkelle mukaan. Sauvat ovat hyvä olemassa myös turvallisuussyistä. Siellä kun on villisikoja ja dingojakin, jotka saattavat joskus käyttäytyä uhkaavasti. Dingot tosin enimmäkseen pelkäävät ihmisiä ja pysyttelevät piilossa.



Tuolla helmikuun kirjeessä jäi kertomatta eräs hyvin mukava asia, nimittäin se, että helmikuun alun muutaman rankkasadepäivän seurauksena talomme vieressä virtaava joki täyttyi vedestä. Vesi tuli enimmäkseen viiden - kymmmenen kilometrin päästä vuorilta, jossa satoi paljon enemmän kuin täällä meillä. Tuo oikeanpuoleinen kuva yllä on siltä ajalta. Aluksi vettä oli hyvinkin paljon, syvimmissä kohdissa yli kaksi metriä. Se oli pehemeää ja ilman lämpötilaan nähden viileää, koska se oli tullut vuorilta. Tuli mieleen suomalainen suojärvi. Tulikin käytyä siinä uimassa joka päivä vähintään kerran. Kuvittelimme, että vesi häviäisi muutaman päivän kuluttua siitä kun sateet lakkaavat. Mutta ei. On jo ollut sateetonta kohta 2 kuukautta, mutta joessa on edelleen muutama kymmenen senttiä vettä. Tosin se on nyt jo vihreän levän ja lehmänlannan kyllästämää niin, ettei uiminen ole enää hauskaa. Ollaan monta viikkoa toivottu kunnon kaatosateita että vaihtuisi vesi tuoreeseen. Ei ole kuitenkaan mitään tullut. Muutama viikko sitten annettiin sykloonivaroituskin, mutta hirmumyrsky Grace meni ohi kaukaa mereltä. Siihen liittyvät sateet aiheuttivat tulvia Cairnsin ja Tullyn seudulla sekä Inghamissa, lähimmillään parinsadan kilometrin päässä.

Townsvillen kaduille tulvinut rankkasadekin, sinä päivänä kun joki täyttyi, ei ollut täällä läheskään niin voimakas kuin kaupungissa. Sieltä edellisviikolla kyläilleet suomalaistututtavat soittelivat minulle ammupäivällä huolissaan: "mitenkäs se Nancy nyt pääsee töistä kotiin kun tiet tulvivat? entä siellä talolla, ei kait tulva ole vienyt mökkiä mennessään?". Minä siihen, että ei täällä mitään tulvia ole, aika kova sade vaan. No, heillä oli tullut vettä tunnin verran oikein kunnolla niin, että vesi tulvi kaduille ja taloihin sisälle.

Mitä todennäköisimmin sateet ovat nyt ohi ja on alkanut kuiva kausi. Ruoho ei ole enää vihreää vaan se on muuttunut koviksi keltaisiksi korsiksi. Naapurin lehmät ovat lihonneet kuluvien kuukausien aikana, samoin kuin tietysti kaikki luonnon eläimetkin. Nyt kun alkaa olemaan kuivempaa ne hakeutuvat lähemmäs taloamme ja yrittävät syödä aidan raoista kastelun takia vihreämpää ruohoa.

Puutarhan yrtit ja muut kasvit onneksi vihertävät vielä. Sinappikaali ja erilaiset lehti- ja keräsalaatit ovat jo syöntikunnossa. Basilikaa kasvatamme runsaasti joka puolella, enemmän kuin mitä syömme, koska muurahaiset inhoavat sen voimakasta tuoksua eivätkä tule talon lähelle. Chilipensas tuottaa erittäin tulisia oransseja thai-chilipippureita, joita käytämme mausteena melkein päivittäin. Korianterin kylvin jo helmikuussa, mutta sen nouseminen kestää aikansa. Todennäköisesti on ollut vielä liian kuuma sille. Tomaatit olen kylvänyt pari viikkoa sitten. Niillekin saattaa vielä olla liian kuuma. Kurkut sen sijaan ovat jo isolla taimella. Niistä en paljoa odota, sillä enpä taida jaksaa kastella riittävästi. Lehmänlantaa olen keräillyt aidan takaa ja kompostoinut yhdessä ruuantähteiden kanssa.

Maaliskuun alussa meillä kiekui ensimmäistä kertaa kukko. Se aloitti puoli kuuden aikaan kun oli vielä pimeää. Aurinko näkyi vasta puolen tunnin kuluttua. Tottahan sitä konserttia piti nousta kuulemaan ja videoimaan. Jonkin päivän kuluttua alkoi kiekumaan myös toinen kukko. Emme tienneetkään, että niitä on kaksi. No, kohtapa kiekumiseen liittyi myös yksi kanoista. Tarkemmin katsoen se olikin kukko. Eli nyt meillä on kolme kukkoa ja yksi kana. Neljä viidestä on enää elossa. Yksi, se pienin ja heikoin joutui jonkin eläimen, ilmeisesti vesirotan, saaliiksi jo helmikuun loppupäivinä. Eräänä päivän se vain oli kadonnut ja sitten löytyivät kopin takaa vain jalat. Kaikki muu oli syöty, höyheniä myöten.

Suosittelevat tuttavat tappamaan kaksi kukoista ja hankkimaan kanoja tiloille. Alkavat kuulemma tappelemaan sitten kun kana on alkanut munimaan. Vielä ei ole alkanut eivätkä kukotkaan tappele. Ihan sovussa ne kaikki neljä nukkuvat yönsä kanakopin katolla ja päivisin valetelevat aitauksensa takana kasvavan suuren puun alla tai muuten vain kuljeskelevat pihalla. Niillä on nykyään yötä päivää vapaa pääsy aitauksestaan pihalle tai pellolle.



Yllä kuva meidän kylän kirkosta. No, samassa mielessä kuin Suomessa, ei meillä täällä Australiassa ole kylän kirkkoja eikä kirkonkyliä. Täällä kun ei ole samanlaista valtionkirkkosysteemiä kuin Suomessa. Kaikki uskonnolliset yhdyskunnat ovat smana arvoisia. Ne hankkivat itse rahoituksensa. Millään niistä ei ole verotusoikeutta kuten Suomen ev.lut. kirkolla. Kirkkorakennuksetkin siis pystytetään omin voimin. Ne voivat olla suuria ja mahtavia, mutteivät useimmiten sentään vedä vertoja Suomen keskiaikaisille kivikirkoille. Tämä Woodstockin kirkko sijaitsee meiltä parin kilometrin päässä kylän keskukseen eli huoltoasema/asiamiesposti/kauppa-rakennukselle, joka on ison tien varressa. Se on ihan samanlainen rakennus kuin vastaavat Suomessa: matala lasiseinäinen rakennus, katolla mainos )CocaCola), ulkona pari bensamittaria, sisällä ensin postitoimistonurkkaus, sitten pitkä huoltoaseman ja kahvilan tiski, ympräi huonetta maaseudun sekatavarakaupan hyllyjä, tavaraa kekseistä ja jäätelöstä lannoitesäkkeihin ja kaasupulloihin.

Niin, siitä kirkkorakennuksesta,  en edes tiedä, minkä yhdyskunnan kirkko tuo on. Olisikohan katolinen italialaisia varten vai Anglikaaninen brittiläisenä perintönä.

Niin, tuolta asiamiespostitoimistosta mekin haemme kirjeemme ja pakettimme, lehtiä meille i tule, koska luemme ne internetistä. Yleensä haemme postin kertan tai kaksi viikossa. Jos sieltä Suomesta joku tätä lukeva sukulainen laittaisi yllätysterveiset vaikka muutaman  valokuvan kera, pitäisi kuoreen laittaa osoitteeksi: Woodstock QLD 4816, Australia. Posti kulkee Suomesta tänne noin viikossa. (Terveiset voi toki laittaa myös sähköpostilla tai sitten kirjoittamalla vieraskirjaani < Paina Tästä > ).



Yllä pari kuvaa sisältä talosta, keittiöstä, joka on rakennettu jälkeen päin joskus 1970-luvulla puusta, kipsilevystä ja muovimatosta. Ikkunoissa on käytetty perinteistä läpinäkymätöntä kirkasta tai vihreää lasia tai sitten vain puusäleikköä, kuten kuva alla näyttää. Siitä seuraa se, että talosta ei näy ulos avaamatta ikkunoita eikä silloinkaan kovin paljoa, koska ikkunat ovat pienet. Lattia on tietysti kiero ja natiseva, tiskipöytä ja työpöytätilat liian pienet. Asiaa ei viitsi ruveta korjaamaan kun ei ole oma talo eikä  edes tiedetä, voidaanko jäädä tähän pidemmäksi aikaa vai joudutaanko lähtemään muualle työn perässä.





Toinen kuva yllä on meidän tienhaarasta talolle päin. Talo on mukavasti tuolla puiden suojassa. Pihatielle tullessa pitää pysähtyä avaamaan portti. Se pitää myös sulkea takanaan, etteivät lehmät karkaa. Kuva alla näyttääkin, miten lehmät laiduntavat taloon johtavan tien reunassa. Ihan pihalle ne eivät pääse, koska sitä reunustaa piikkilanka-aita.  Lehmänhoito on täällä hieman erilaista kuin Suomessa. Navetoita ei ole, vaan karja on ulkosalla ympäri vuoden. Myöskään heinäntekoa ei tarvita, koska heinä pysyy maassa kuivana sadekauden jälkeen. Lisärehua annetaan lehmille kuivan kauden loppupuolella kun ruoho alkaa olemaan syöty maasta. Rehuna käytetään täällä melassia, joka on sokeriteollisuuden sivutuote. Täällä sokerin raaka-aineena on sokeriruoko, jota kasvaa vähän etelämpänä Burdekinin alueella  ja pohjoisempana Inghamissa paljonkin.



Suomessa on huhtikuu. Tulevat mieleen koleat ja valoisat illat ja aamut. Kohta sielläkin päästään kääntämään maata ja levittämään kanankakkaa. Eipä nyt varsinaisesti ikävä ole, mutta kaihoisat muistot kuitenkin. Meillä kun lämpötila aamuisin ennen auringon lämmittävää vaikutusta on parissakymmenessä asteessa tuntuu, että tämän kylmenpää en kaipaa.



< Helmikuu | Koko Maaliskuu | Huhtikuu >