xx
Tässä sitten videossa esiintyviä kuvia ja vähän jälkeen päin laadittua tekstiä.
Marras-joulukuun veitin Tasmaniassa kävellen saarta ristiin-rastiin. Oli kevät ja kesä ainakin kalenterin mukaan. Minä olin liikkeellä kävellen: vetelin ja työntelin kävelykärryä, jonka olin saanut syntympäivälahjaksi: Radical Design Wheelie on tämä hollantilainen tuote, kallis ainakin minun budjetille mutta hyvä ja kestävä. Sen verran yksinkertainekin, että sitä voi tuunata ja viritellä.
Puhelimena oli Samsung Galaxy Xcover II, jonka olin ostanut paria kuukautta aikaisemmin. Minulla oli kärryssä teltta (MSR Hubba), lämpöeristävä ilmapatja (Thermarest) sekä talvikelien makuupussi.
Tiedoksi vain nippelitietoa ja yksityiskohtia kaipaaville. Sitten olivat vielä aurinkopaneelit, jokta esitellään videon lopussa. Niillä sain ladattua kännykkäni akut.
Blogia en tuohon aikaan juuri kirjoitellut.
Tämä oli jäähyväismatkani Australialle. Olin saanut tk-eläkettä koskevan erikoisluvan siitä, että eläke maksetaan mihin maahan tahansa, joten minun ei tarvitse oleskella Australiassa. Minä olin päättänyt lähteä ja ostanut lentoliput Malesian Kota Kinabaluun, Borneon saarella. Sinne siksi, että sinne sai halvat tarhousliput ja siksi, että minulla oli ollut siellä teini-ikäisenä kirjeenvaihtokaveri. Tosin jälkeen päin en ole varma asiasta, ehkä se oli Penangista kuitenkin se Jane Ng.
Siirsin tämän äänitteen videolle ja Youtubeen joulukuussa 2017 ollessani Vietnamissa. Kuulostan noilla äänitteillä mielestäni eirttäin onnelliselta ja tasapainoiselta. Olin vapaa!
Lagoons beach campsite, Cain of Lagoons, oli tuon leiripaikan nimi. Siellä ei ollut valvojaa, mutta vapaaehtoista valvojaa etsittiin ilmoituksella.
Tieden vierustat olviat usein aidattuja. Siksi telttapaikan löytäminen oli hankalaa.
Oli huomioliivi päällä ja toinen kierdottu kävelykärryn ja rinkan ympärille. Kuulokkeet korvilla kuuntelin äänikirjoja.