Helmikuu 2019 - Matti Nykänen vie menneseen


  • Tässä  helmikuun kuva-albumi Googlen kuvapalveluun talletettuna 



Kuukausi alkoi Uuden Vuoden juhlinnalla. Kuukalenterin mukainen uusi vuosi on parhaiten tunnettu nimellä Kiinalainen Uusi Vuosi. Miellä se ei ole kiinalainen vaan vietnamilainen: tet lyhyeltä ja käytetyimmältä nimeltään.



Me juhlistimme vuotta ensin käymällä lähikaupunki Dalatissa. Matkustimme sinne aattona ja olimme yön yli hotellissa. Tarkoitus oli käydä keskiyöllä katsomassa ilotulistusta, mutta alkuillan pitkä kävelylenkki väsytti niin paljon, että menimme aikaisin nukkumaan ja nukuimme vuodenvaihteen yli.  Kumppanille retki oli kuitenkin vaihtelua, koska hän käy kaupungissa harvoin. Minä taas näen nuo maisemat vähintään kerran viikossa.



Kävimme myös Mekong-joen suistossa Lai Vungissa, appivanhempien luona niissä maisemissa, jossa muutamaa viikkoa aikaisemmin rakas Kito-koiramme varastettiin, todennäköiseti mysö tapettiin ja syötiin.  Asia kosketti minua niin kipeästi, etten aluksi ollut varma, kesätnkö sinne menemistä. Päätin kuitenkin, että on aika päästää irti surusta ja järkytyksestä ja keskittyä johonkin positiiviseen.


Tässä tapauksessa se oli Mimi-koira, Kiton kaveri, jonka päätin ottaa luokseni asumaan ja pitää hänestä todella hyvää huolta.



Nyt Mimi on kanssamme ja nuattii pitkistä kävelylenkeistä kanssani sekä monien paikallisten koriein seurasta.



Muistelen sitä, miten Kitokin sai kävellä näissä maisemissa käydessään kanssamme täällä heinäkuussa 2017.  Automatka ei ollut hänelle kovin raskas, luulisin. Mimille se oli hieman vaikeampi nyt kun hänet tuotiin tänne. Isolla tilataksilla tulimme Myyn ja hänen veljensä sekä pienen veljenpojan kanssa.




Kiton muistomerkkinä on tämä keltainen huomioliivi, jonka toin mukanani tänne. Oranssi liivi kuuluu edelleenkin Mimille. 


Matti Nykänen on kuollut




Matti Nykänen kuoli Helmikuun alussa 55-vuotiaana. Hän siis on saman ikäinen kuin minä, vain kuukautta vanhempi. Vähän hänen jälkeensä kuoli Olli Linhdholm, yksi Yö-yhtyeen perustajista. Hänkin liki sman ikäinen kanssani.  Mikään suuri fani en kummankaan tapauksessa ollut, mutta molempiin liittyy muistoja. 


Helmikuussa 1982 olin 18-vuotias abiturientti, penkkarit läpikäynyt, koulusta lukutauolla  maaliskuussa alkaviiin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva  Leonid Brezhnev oli vielä elossa, Puolassa oli sotatila riippumattoman ammattiliiton aloittamien lakkojen aiheuttaman levottomuuden hillitsemiseksi. 



Tuolta ajalta ei ole paljon kuvia. Itselläni ei ole yhtään helmikuun loppupuolella Leningradiin sunntautuneelta matkalta.  Kävimme siellä koulumme venäjän-ryhmän kanssa täydennettynä muilla koulumme oppilailla ja muutamalla kaverilla. Minun mukanani tulivat myös Sainion Markku ja hänen siskonsa Marja-Leena. Tämä kuva on otettu heillä kyseisen vuoden alussa. Tutkin Markun joululahjaksi  saaman kameran ohjekirjaa.

Käytiin Leningradissa. Se oli sellaista vodkaturismin aikaa: ajtteein metrolla, bailattiin hotelli Leningradissa, käytiin katsomassa Aurora-risteilijää. Minä ostin Gostinyj dvor-tavartalosta kaksi ep-levyä: "Bitlz" ja "Rolling stouns", jotka oli julkaisuut Neuvostoliiton Melodija-levy-yhtiö Ostin Berjozka-kaupasta Salme-savukkeeita, hotellin kioskista Pepsiä ja Leningradskaja Pravda-lehden, jossa oli vain neljä sivua ja vain muutama kuva: surkeita mustavalkoisia, kopiokonelaatua.




Matkan valvojina olivat kaksi entistä venäjän opettajaamme  Kaija Koli ja Hannu Järvinen. Hannu myös ajoi käyttämämme bussia. Pallumatkalla Terijoen ja Viipurin kautta pyrytti sakeasti lunta. Bussin radio oli auki ja kuuntelimme urheilua, jotain mitä minä en siteänyt, vaan yritin kiinnittää huomioni sen sijasta pulloon. Kuitenkin tuli kuultua se, miten jossain Norjassa joku Matti Nykänen liiti pitkälle sakeassa sumussa.  Kaikki hurrasivat kun hän voitti. 




Kirjotiin suuren osa meidän penkkarilaulusita, ja sen jälkeen ylioppilaaksi M:n paperein, kaksi ällää, inhosin ylioppilaskuvaani. En päässyt Tamoereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia enkä sosiologiaa, en myöskään Oriveden Opiston kirjoittajalinjalle. Hätäratkaisuna pääydin kansanopistoon, kansankorkeakouluun Kälviälle, Keski-Pohjanmaan opistoon. Tutuistuin siellä oululaisiin, mikä myöhemmin, toisen välivuoden jälkeen, sai minut hakemaan myös Oulun yliopistoon, jossa aloitin kotimaisen kirjallisuuden ja yleisen aate- ja oppihistorian opinnot.





Niistä ei sitten loppujen lopuksi tullut mitään valmista, joten vaihdoin Jyväskylän yliopistoon vuonna 1988  Olin käynyt Jyväskylässä sen vuoden alussa Oulun-aikiasen ystäväni Seden luona. Hän esitteli minulle Sinclair Spectrum -tietokonettaan ja näytti myös paikallisen urheilukaupan ikkunan, joss aoli Matti Nykäsen sukset. Nykänen oli koko Jyväskylässä asumiseni ajan, ja sen jälkeenkin varmasti tunnetuin ja puhutuin jyväskyläläinen. Nyäskylä taisi olla kaupungin lempinimikin.


Ystäväni Pekka Salminen oli yksi Jyväskylään muuton moottoreista, ja hänen kanssaan me muutimmekin.  Pekka katosi Kreikan-matkallaan huhtikuussa 1989, ilmeisesti omasta tahdostaan. Häntä ei koskaan löydetty ja hänet julistettiin kuolleeksi 10 vuoden päästä katoamisestaan.

Pekalta perin vuokra-asunnon Tourukatu 8:n vanhassa puutalossa. 






Vuokraemäntäni Elvi Virta kuoli vuonna 1991.  Hänet haudattiin vanhalle hautausmaalle, jonka kappelissa Matti Nykänen siunattiin maaliskuussa 2019. 


Matti Nykäsen vaiheista, avioeroista, vankilatuomioista ja muusta on tullut väkisinkin kuulleeksi vuosien varrella.  Hänessä oli sekä sankaria että antisankaria, muta nyt kuoleman jälkeen häntä tietenkin muistellaan vain hyvälläk joskin niihin nurjempiin puoliinkin viitataan hieman kaunistellen. Ja ihan hyvä niin: kuolemassa ihminen saa armon ja anteeksi.





Ne vauvauutiset 



Niihin aikoihin kun Kito katosi, sai alkunsa uusi elämä.  Se vahvistettiin neljää vikkoa myöhemmin vatsan päältä otetulla ultraäänikuvalla. Minä toivon tyttöä, jolle antaisimme nimen Anna Sippala.

Vauvauutisia ei yleensä kerrota näin varhaisessa vaiheessa, koska keskenmenon riski on edelleenkinv arteenotettava. Minä kuitenkin kerron, koska elämämme on tämän asian myötä jo mullistunut: läsnä on ilo ja onnellinen odotus joskin myös jonkinasteinen pelko.  Eräs hyvä ystäväni Suomesta lohdutti, että pelko ja lapsi tulevat samassa paketissa. Pelkokin kuuluu asiaan, mutta sen ei saa antaa hallita liikaa jatuksia ja elämää. 




Minä leivon nykyään leipäni itse, myös piirakoita ja joskus jopa pullaa.   Ruisleipää en leivo vaan käytän vain vehnäjauhoja. Niiden lisäksi lisään taikinaan juureksia, mm. punajuurta,  liotettuja papuja: oman puutarhan härkäpapua, mustaa papua ja mung-papua. Uunia ei ole, vaan käytän ensin paistinpannua pinnan aikaansaamiseksi ja sitten kuumailmaunia (AirFryer) kypsyyden ja rapeuden tuottamiseen.


Öisin on varsin kylmä:  jopa +12 astetta. Koska lämmitystä ei ole ja tuuletus pelaa erinomaisesti, on sisällä ja ulkona aina sama lämpötila. Siksi tuo lukema on täällä kylmä, mutta Suomessa ei. 










Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Melbourne melu menetys metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh PhuQuoc Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.