Tammikuu 2008 - käärmeitä, sateita, helteitä

 Sitä vettä ei sitten luvatusti tullutkaan. Toista viikkoa säätiedotus aina lupasi parin päivän päästä rankkasateita. Niitä ei meille tullut, mutta muualle osavaltioon kylläkin. Jopa Woodstock on saanut runsaimmat sateet moniin vuosiin.  Meillä sen sijaan on ripsinyt pieniä kuuroja juuri sen verran, ettei ole puutarhaa tarvinnut kastella, mutta eipä paljoa sen enempää. Toki lammet ja joet ovat jo täyttyneet, joten eipä sitä välttämättä enempää tarvitakaan. Mutta mukavahan se vilvoittava sade on aina näiden helteiden keskellä.  Paremminhan puutarhakin kasvaa kun sataa välillä kunnolla. Tosin ei nyttkään ole ollut valittamista. Kyllä kaikki vihertää, kun välillä sataa ja välillä paistaa, ja aina on lämmin.




Mutta siis kuumaa ja kosteaa on. Minä jo joulukuussa ihmettelin, että mikä siinä on kun aikaisempina vuosina en ole kärsinyt kuumuudesta niin kuin tänä vuonna.  Nancy ei puolestaan tuntenut mitään eroa aikaisempiin vuosiin, niin kuin ei lämpömittarikaan. Sitten kuulin vanhojen paikkakuntalaisten valittaneen samaa, että on ollut poikkeuksellisen tukala kesä.  Minullakin pienikin ponnistuu saa vedet valumaan ja paidan märäksi.



Ihan täytyy häveten tunnustaa, että viikko sitten sorruimme sellaiseen, mitä emme ole muuten harrastaneet eli olemme nukkuneet ilmastoidussa makuuhuoneessa. Kannoimme patjat vanhaan makuuhuoneeseen, joka siis yleensä toimii vierashuoneena ja työhuoneena. Suljimme ikkunan, vain yhdenkertainen lasi tietysti, ja käynnistimme tuon ikkunan läpi työnnetyn kylmäkoneen.  Se siirtää ulos sekä lämpöä että kosteutta.  Täytyy nyt vain varoa, ettei tuollainen tule tavaksi. Edelleenkin kuitenkin haluamme nukkua enimmäkseen luomulämpötiloissa, mitä nyt tuuletuspotkurilla vähän viilennetyissä. Viikolla onkin tarkoitus hankkia tehokkaampi, seinälle asennettava potkuri ja sitten palata vanhaan järjestykseen.

Ja tässäpä sitten käärme:



Arviolta puolitoistametrinen nuori pyyttoni, jonka yhytimme puron rannasta. Koirat sen tietysti huomasivat. Se oli juuri syönyt jotakin, eikä vielä pystynyt liikkumaan paetakseen meitä. Kerrataan vielä siis, että pyyttoni on ihmiselle suht vaaraton. Sen purema ei ole myrkyllinen, vaan se tappaa saaliinsa kuristamalla. Meidän kanojemme ja muitten eläinten kimpussa ei käärmeitä ole vielä näkynyt. Naapurit ovat sen sijaan kyllä kertoneet niitä nähneensä.  Minä luulen onnistuneeni tekemään aitojen vierustoille sen verran hyvät kompostikasat ja pensaikkojen alut, että niissä käärmeet pysyvät piilossa häiritsemättä ketään. Ja ruuaksi ne löytänevät sieltä hiiriä.  Päivisinhän pyyttonit eivät saalista, joten kanat voivat ihan vapaasti kuljeskella noissa samoissa pensaikoissa.



Tässä yksi esimerkki, ei tosin paras, noista pensaikoista. Olen siis kasannut palmunlehviä ja muuta puutarhajätettä aitojen vierustoille ja peittänyt sen hakkeella ja turpeella sekä mullalla. Päälle olen sitten istuttanut pensaita, tai siirtänyt niitä muualta. Siellä alla luulisi käärmeitten ja muitten otusten viihtyvän. Yleensä ihmiset kuljetuttavat puutarhajätteen pois ja tuovat sitten valmiiksi tehtyä haketta tai multaa tilalle.  Kuvassa Sumi muuten yrittää leikkiä huomaamatonta välttääkseen viikottaisen kylvyn, jonka Nancy antaa puutarhaletkun avulla. Ei se vesi niin kammoksuta, mutta shampoo ja kirpuntappajakemikaalit.

Toki ollaan käyty myös uimassa luonnonvesissä, ja vielä useammin kastautumassa. Yleisiä uimapaikkoja ei juuri ole, ainakaan virallisia, epävirallisia jonkin verran. Ne ovat tietysti olleet täysiä lämpimän sään takia. Minä en ole niihin viitsinyt paljoa vaivautua, eikä sinne ole kovin mukava Nancynkään mennä koirien kanssa.  Sen sijaan ollaan sitten käyty vähemmän ruuhkaisissa puroissa uimassa. Yksi hyvä paikka on tästä noin kolmen kilometrin päässä.



Kuvan ruskea vesi johtuu siitä, että oli juuri tullut kova sadekuuro, joka liotti mutaa ympäristön pelloilta jokeen. Uimisen lisäksi tuon puron vartta on mukava kävellä. Se on periaatteessa yksityisaluetta eli sokeriruokopeltoa. Siksi siellä ei liiku ihmisiä, mutta toisaalta eipä ole kukaan tullut poiskaan ajamaan. Juuri tuolla me sen käärmeenkin näimme.
  

Näissä kuvissa näkyy  taas se sama vuoristo, jota pitkin myös Kurandan juna kipuaa ylös.  Kuvassa alla meidän talomme olisi jossain tuon keskellä olevan kaljun vuoren alapuolella. Jostain syystä vuoret ovat sävyttyneet violetimmaksi kuin mitä ne ovat. Tuolla oikealla näkyy rakennustyömaa, joka tekee meidän lähiulkoilualueestamme historiaa. Tuolta alueelta minulla on kuvia ainakin toukokuulta 2007.  Niin, ja noitten vuorten takana, tai huipulla, on se unelmieni Kuranda, ja Mareeba ja muut maalaiskylät.




Mutta onpa sitä maalaismaisuutta tässäkin puron varrella. Paitsi sokeriruokopeltoja ja linnunlaulua, on myöskin lehmiä.



Näitä samoja intialaisrotuisia, joita laidunsi myös Woodstockissa talomme ympärillä. Olemme muuten lähdössä Woodstockin matkalle 24. - 27.1. Siitä saatte toivon mukan lukea tarinan otsikolla "Kukka-autolla Woodstockiin".


<  Joulukuu 2007 |   Koko tammikuu |   Helmikuu >

Tammikuu 2008 - vauvauutisia

Kuolinuutisten vastapainoksi raportoidaan nyt kerrankin myös syntymästä. Onnittelemme siis veljeäni Teemua ja hänen puolisoaan Kaisaa sekä muuta perhettä uuden vauvan syntymän johdosta.




Poika syntyi 8.1.2008 kello.2.26 ja painoi 4370 g, ja kaikki hyvin.

Yksi ikävä puoli tässä siirtolaisuudessa kieltämättä on se, että lapset, erityisesti ne, jotka ovat syntyneet lähtöni jälkeen, jäävät pakostakin vähän vieraiksi. Kyllähän heitä videiolla ja kuvissa näkee, mutta erityisesti lasten kohdalla se ei ole sama asia kuin heidän tapaamisensa ja heidän kanssaan oleminen.  Aikuisiin ja lapsiin, jotka on tavannut, tietysti liittyy muistoja, osaa kuvitella heidän liikkumisensa, puhetapansa ja kaiken muun persoonaan liittyvän.  Näkisihän tuon kaiken hyvin tehdyiltä videoilta, mutta eihän kenelläkään ole aikaa sellaisten tekemiseen, vaikka välineet olisivatkin. Videoiden muokkaus katseltavaan kuntoon kun on yllättävän työlästä puuhaa. No, kuvat ja sähköpostit, puhelut, nuo kaikki ovat sellaista, mistä nuo suuret siirtolaispolvet eivät osanneet haaveillakaan. He olivat todella eristyksissä, melkein pimennossa, entisen kotimaansa ja sukulaisten elämästä ja muista tapahtumista. Se mitä tuli, tuli viikkojen tai kuukausien viiveellä.  Tuohon nähden ei siis parane valittaa.

Maanantain ja tiistain välinen yö oli täällä sateinen. Kaikkiaan Cairnsissa tuli vettä 167 millimetriä vuorokauden aikana ennen tiistai-aamua.  Ulkoilualueemme järvi tulvi samoin kuin joki, muttei vielä ollut lähelläkään, että tiet olisviat olleet poikki.  Lisää vettä on säätieteilijöiden mukaan odotettavissa. Kaakosta on tulossa monsuuni, joka tuo lisää vettä. On myös mahdollisuus, että tuo Darwinin suunnalla oleileva entinen sykloni Helen voimistuu matalapaineesta uudelelen sykloniksi ja tuo lisää vettä loppuviikosta.

Koko Tammikuu 2008 

Tammikuu 2008 - Maanantai-aamun piristys

Tämän lupasin jo tuolla edellisessä kirjoituksessa esitellä. Se on nimeltään Jackfruit eli Intian leipäpuun hedelmä tai jakkipuun hedelmä.  Niitä on runsaasti tarjolla Malesiassa ja Singaporessa, meillä harvemmin. Minulle sen tuoksu tuo mieleen durianin, joten kunnon durianien puutteessa tämä jakkihedelmä saa toimia korvikkeena.  Tämä on ihan paikallinen, kuten kerroin. Sen on kasvattanut eräs thai-torikauppias tästä n. 60 kilometriä pohjoiseen. Hän möi sen meille perjantaina kymmenellä dollarilla ja käski odottaa kolmesta viiteen päivään sen kypsymistä. Me kuitenkin odotimme vain kaksi. Sunnuntai-iltana se oli jo pehmyt ja alkoi tuoksua voimakkaasti.



Mitenkähän tätä hedelmää kuvailisi. Tuoksu on voimakas, vähän kuten durianissa.  Tottumattomat pitävät sitä jopa pahana, puolimätänä jopa. Kuten mm. banaani, on tämäkin hedelmä varsin rasvainen ja kaloripitoinen. Rakenne on kuitenkin kovempi ja selvästi kuituisempi kuin banaanilla. Voisi ehkä sanoa, että maku ja rakenne olisivat sekoitus banaania, persikkaa ... ja jotain muuta. En ole kovin hyvä kuvailemaan makuja. Ja tärkeintä minulle tässä ovatkin tämän hedelmän herättämät muistot ja mielikuvat.  Ehkäpä jokunen Thaimassa käynyt suomalainenkin on ihastunut tähän hedelmään?

Hedelmän koko sisus ei ole syötävää, vaan vain osa siitä, nuo muita oranssimmat osat, jotka ovat vähemmän kuituisia. Ne ovat ison siemenen ympärillä, ja niiden ympärillä taas on kuituisempaa ja vaaleampaa ainesta, joka muodostaa ontelon tai taskun.  Jakkihedelmä on myöskin varsin pihkainen, joten sitä pitää leikata öljytyllä veitsellä ja sitten repiä nuo sisukset auki öljyisillä käsillä.

Muuta piristystä maanantai-aamulle on viileä ja sateinen sää. Lämpötila on lähempänä 25 kuin 30 astetta, mikä on ihan piristävää ihan siinä kuin raikkaat sateetkin. Meitä kohti on tulossa lännestä päin syklonista kehittynyt trooppinen matalapaine, joka tuo runsaasti sateita tullessaan. Olisi siis taas hyvä mahdollisuus siihen, että tiet tulvisivat niin, ettei tarvitsisi loppuviikosta mennä töihin.  Taidan olla ikuinen optimisti.


Kaikki Tammikuun 2008 jutut

Tammikuu 2008 - Uusi vuosi

Tämäkin kuva kuuluu viime vuoteen. Palataan tuohon joulukuun kirjoitukseen vuoristossa kulkevasta rautatiestä, jolla tein matkan Kurandaan vieraamme kanssa. Itse en saanut junan ikkunasta kunnollista maisemakuvaa, mutta vieraamme sai ja antoi kuvan käyttööni.  Eli tässä sitten midän asuinseutumme ylhäältä vuorelta käsin.

(kuva / photo by Annelies )

Kuvassa näkyy ylängöltä alas laaksoon laskeva Barron-joki.  Siinä matkalla on myös pato ja voimalaitos.  Joki kiemurtelee halki sokeriruokopeltojen mereen. Suistossa lentokentän takana on entinen asuinalueemme Machans beach.  Keskiosasta oikealla olevien kukkuloiden takana on Cairnsin keskusta, mm. meidän molempien työpaikat.


Nancy ja koirat pääsivät myös vieraan kuvattavaksi rannalla, joka sijaitsee tuossa yläkuvassa takavasemmalla.  Tuolla rannalla on vastikään nähty krokotiili. Uimisen tekevät vaaralliseksi myös myrkylliset meduusat (irukandji ja muut). Siksi uimista suositellaan vain tiheästä verkosta tehtyjen aitauksien sisäpuolella.



Jälleen vieraamme ottama kuva samaiselta rannalta.  Itse en ollut mukana, sillä kuljen meren rantaakin vain yksinäni aikaisin aamulla. Muuten en rantaelämästä piittaa.  Eikä se rantaelämä muutenkaan täällä niin vilkasta ole. Suurimmilta osin se kait hoidetaan omilla uima-altailla.  Sellainen oma uima-allas kyllä kelpaisi minullekin, ja se on  suunnitelmissa vähän pidemmällä tähtäimellä, ellei sitten päästä muuttamaan paikkaa, jossa on puro tai joki melkein takapihalla kuten oli Woodstockissa.



Tässä se olisi paikka uima-altaalle ja saunalle takakuistin jatkeena.  Siitä voisi kaivaa rinnettä pitkän matkaa kohti taka-aitaa kasaten maata penkereiksi aitojen vierille niin, että syntyneeseen "kuoppaan" voisi laittaa sen uima-altaan. Ihan pieni riittää meille, sellainen, jossa ihmiset ja koirat voisivat kastautua. Mieluiten asennuttaisi sadevesisäiliöt niin, että altaan voisi täyttää kerääntyneellä sadevedellä ja poistoveden voisi vielä käyttää puutarhassakin, jos ei mitään kemikaaleja käyttäisi veden puhdistukseen.  Kaivuutyö on tuossa jo aluillaan, lähinnä aluksi nyt sen takia, että olen kaivanut maasta ylös pensaita niin, etteivät käärmeet piileskelisi niiden alla liian lähellä koiria. Maata kasaan tuonne aitojen vierille, ja sinne myös istutan kaikenlaisia puita ja pensaita. Siellä saavat käärmeetkin vapaasti oleskella.  Tuo kaivuu on myöskin sadevesien takia. Nyt ne kerääntyvät terassille silloin kun sataa rankasti, eikä sadevesiviemäri jaksa vetää kaikkea heti. Penger alkaa liian äkkiä heti terassin jälkeen.  Se näkyy esim. tuossa laattojen alla. Laatat on laitettu tilapäisesti kottikärryjä varten.  Tuosta hakun alta on jo siirretty aika tavalla maata pois, ja pari pensasta. Siihen tulee ensin tilapäinen kuoppa, ja myöhemmin ehkä keruukaivo sadevesiä varten.

Tuosta kuvasta (yllä) vielä. Pöydällä näkyy kypsymistään odottava herkullinen hedelmä ... siitä myöhemmin.



Puutarhassa puhkeaa aina yllättäen kukkaan jokin kasvi, jonka olemassaoloa ei ole huomattu. Nämä putkahtivat vuoden 2007 viimeisinä päivinä.  Samoihin aikoihin kun näin ne ensimmäistä kertaa, kuulin Esa-serkun kuolemasta. Siksi omistankin ne hänelle. En minä Esaakaan ole tavannut kolmeenkymmeneen vuoteeen. Lapsuudesta kyllä muistan hänet, ja sitten kun hänestä oli teini-ikäisenä tullut valtavan isokokoinen, ainakin minuun itseeni verrattuna. Esa oli minua puolisen vuotta nuorempi, ja sen olen aina muistanut, että hänellä ja minulla olivat samat toinen ja kolmas nimi.  Hänen myöhemmistä edesottamuksistaan olen vain kuullut muilta, siitä miten hän lähti koulun jälkeen töihin Ruotsiin, miten hänen yrittäjyytensä ajautui väärille raiteille, ja kohta hänen nimensä näkyi iltapäivälehtien uutisissa, joissa kerrottiin suureen rikokseen liittyvistä tuomioista. Toista pitkää rangaistustaan suorittaessaan Esa sitten menehtyi juuri viime joulun alla. Hänen äitiään olen nähnyt useamminkin sukutapaamisissa. Voin vain kuvitella, miten raskasta tuo kaikki on hänelle ollut.


Kaikki tammikuun 2008 jutut

Vuosi 2007 

Joulukuu 2007 - vihreä sammakko

Lasivillan pistelyltä kun en saanut normaaliin aikaan (klo. 19.30 - 20.30) unta, satuin olemaan hereillä, kun Nancy näki etuoven lasia vasten painautuneen pienen vihreän sammakon. Niitä ilmaantuu aina sadekauden aikana, yleensä jo joulukuun alusta. Tänä vuonna tämä oli vasta  ensimmäinen. Niitä ei ole puutarhassa kuulunutkaan tänä kesänä vielä ollenkaan. Viime vuonna ne pitivät pahaa ääntä kajautelleessaan soidinkurnutuksiaan  yöllä makuuhuoneen ikkunan takana.




Tuossa kuvassa oikealla ovat etuoven terassilla Lolitha ja Spartacus-kissat. Jälkimmäinen tulossa sisälle, hidastellen tietysti niin kuin asiaan kuuluu.  Muut kissathan meillä saavat kulkea aika vapaasti ulkona paitsi Misu.

Tänään onkin sadellut jo monta tuntia, ja lisää vettä on lähipäivinäkin tiedossa.  Ja sehän on oikein mukavaa. Ihan niin, ettei oikein jaksa edes murehtia sitä, että joululoma on ohi, ja huomenna on taas työpäivä.  Tällaisena päivänä voi aina kuitenkin haaveilla pienestä "lottovoitosta" eli siitä, että sataisipa niin kunnolla, että joki tulivisi yli äyräittensä eikä tarvitsisi mennä torstaina ja perjantaina töihin. Meitähän ei tulviminen haittaisi, koska talomme mäen rinteessä ainakin 5 metriä joen pintaa korkeammalla.


  Koko joulukuu - kaikki 5 kirjoitusta näkyvät tästä 

Joulukuu 2007 - Sateita ja matkailua

Vuoden viimeiset pari viikkoa on satanut ihan kunnolla. Innisfailissa, sata kilometriä täältä etelään majailee monsuuni, joka ripottelee kunnon sadekuuroja etenkin iltapäivisin ja alkuillasta. Sade on ollut piristävää vaihtelua helteeseen. Myöskin puutarhan puolesta olen iloinen, samoin siksi, että sade täyttää joet, purot sekä nämä koirien ulkoilutusreitin varrella olevaa pari tekojärveä.

Koirista on tietysti mukavaa kun sateen myötä on uusia hajuja sekä eläimiä liikkeellä. Jopa sammakot kiinnostavat kun ne kurnuttavat kovalla äänellä vesikasvien seassa tai hyppelevät ruohikossa.



Niin paljon oli järvissä puhdasta ja raikasta vettä, että itsekin pulahdin uimaan koirien kanssa.  Eihän sitä varmaankaan noissa vesissä suositella, mutta eihän sitä aina jaksa olla niin tarkka tuosta hygieniasta ...

Silloin tällöin aurinkokin kuitenkin näyttäytyy, eritoten aamuisin ja aamupäivisin. Silloin on kuumaa ja kosteaa, ja kaikki ovat vähän vetämättömissä. Kitti-kissakin etsii parasta asentoa sängyllä tuulettimen alla.



Töihin palasin tietysti joululoman lyhyydestä apeana ja ajan nopeasta kulumisesta ällistyneenä. Niinhän se aina menee.  Toki oli vielä Uuden vuoden lomat edessä. Lauantain ja sunnuntain jatkoksi otin myös maanantain vapaaksi. Ja sitten on vielä tiistai yleinen vapaapäivä.

Sunnuntaina saapui vieras Hollannista, Nancyn vanha työtoveri Singaporen ajoilta. Maanantaina eli tänään teimme sitten retken ylös vuoristoon. Minä ja Vieras, Annelies, nousimme Kurandan junaan ja teimme noin tunnin junamatkan ylhäällä vuoristossa. Sitä kokemusta olen pihdannut ja pantannut sitä varten, että tulisi joku kaukainen vieras jakamaan sen kanssani. Teen sen kyllä ihan mielelläni toiseenkin kertaan, joten tervetuloa vaan joku sieltä.

Junamatkaa kertyi arvioni mukaan toistakymmentä kilometriä, eli kovinkaan haipakkaa ei kyyti ollut kun siihen saatiin tuhrattua tunnin verran. Mutta sitäkin upeampaa oli. Nämä tämän sivun kuvat eivät anna matkasta kuin pienen aavistuksen. Erityisesti sitä ei tullut vangittua kameralla, kuinka asuinalueemme näkyy korkeuksista.  Eihän se koko ajan näkynyt, sillä radan varressa annetaan kasvaa sademetsän puiden, jotka suurelta osin peittävät näkyvyyden.



Vieraamme näkyy tuossa vasemman alakuvan oikealla reunalla selin kameraan. Hänestä vasemmalla näkyy kanssamme samaan penkkiryhmään sattunut japanilaistyttö. Heitä oli kaksi seuranamme, ja loputkin junasta melkein puolillaan japanilaisia. Japanilaisturistithan kuuluvat täällä asiaan, ja minusta on ihan mukavaa. Nämäkin tytöt ottivat ahkerasti valokuvia. Myös minulta he pyysivät kuvausapua, mistä sitten kiittivätkin kauniisti.  Tuosta tyttöjen välistä kun katsoo ulos, näkyykin kaukana meidän asuinseutujamme, ainakin sokeriruokopellot alhaalla laaksossa.

Kurandanssa tapasimme Nancyn, joka meidän junaillessamme oli ajanut sinne autolla. Kiertelimme kylää vähän aikaa turisteina ja sitten jatkoimme autolla naapurikylään Mareebaan. Kävimme katsomassa paikkaa, jossa kahvimme valmistetaan, osittain ainakin  myös kasvatetaan.



Siellä oli paitsi kahvipensaita ympäri tonttia, myös tehtaanmyymälä, jossa oli kahvin lisäksi tarjolla suklaata ja monia muita herkkuja. Itse kahvimuseossa ei tällä kertaa käyty. Minä olisin ollut ehkä ainoa asiasta kiinnostunut, ja siihen kierrokseen olisi pitänyt varata puoli päivää aikaa.

Käytiinpä kuitenkin myös paikallisella hedelmätarhalla ostamassa tuoreita litsejä. Litsi on trooppinen hedelmä, jota varmaan saa myös Suomesta, mutta tuskinpa alle kahden euron kilohintaan, kuten täällä nyt.



Hedelmäpuiden  suoajaksi on pingotettu nailonverkot, etteivät lepakot ja linnut söisi koko satoa.



Tämä talo vain sattui matkan varrelle ja miellytti silmää sen verran, että otin kuvan.
Siitä talosta, jossa kävimme vieraisilla entisen työkaverini luona, ei ole kuvaa.  Työkaveri lähti vuosi sitten töihin etelään isolle kansainväliselle firmalle. Olihan siellä Canberrassa kuulemma ihan hauskaa, mutta kuitenkin palasivat takaisin vaimon ja lasten kanssa. Tulipahan ainakin lumi nähtyä ja koettua sekin, mitä on talon lämmittäminen talvella.  Kaikille nuo asiat eivät ole lainkaan tuttuja.

Tarkoitus oli päivän aikana tehdä vähän pidempikin lenkki, mm. käydä Athertonin kiinalaisessa temppelissä, mutta aika kului liian nopeasti.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tämän vuoden sepustukset. Toivotan molemmille lukijoille oikein menestyksekästä Uuta Vuotta!

Jykälle muuten terveisiä, että mulla ei taida olla sähköpostiosoitettasi. Olisi kiva jatkaa juttua tuosta villoituksesta.


Kaikki joulukuun jutut * * * Koko vuosi 2007