Lokakuu 2008 - Pappa-tunturi, tai sähkömopo ainakin

Ääniblogi taas alkuun.  Tässä pari  lokakuun aikana osittain tehtyä ja postiettua (tumblr) äänitystä.

Ensimmäinen on kooste kokeiluistani ja pähköilyistäni. Olin aiemmin tehnyt videota paljonkin, mutta en ollut paljoa kertoillut kuvatessani enkä jälkeenkään päin lisännyt kerrontaa. Äänityksiä olen tehnyt 10-vuotiaasta saakka, jopa pitänyt äänipiäviäkirjaa C-kasetille 1980-luvulla, mutta kaikki silloinen aineisto on kadonnut johonkin.

Tässä ensimmäinen, yleistä höpinää ja kokeilua eli jään murtamista ja kynnyksen yli kompurointia.

;

Ja tässä sitten niinikään vuona 2017 Youtube-videoksi tehty äänitys. Alkuperäinen on tehty Sonyn Minidic-soittimella ja ulkoisella mikrofonilla.  Kuvat ovat lokakuulta 2008. Kuvissa ja videolla on pääasiana uusi sähkömoponi, joka minulle oli Pappa-Tunturi.

Ja tässä sitten varsinainen blogipostitus:

Banaaninkukkapaistos



Banaania voi syödä jo kukkimisvaiheessa. Violettien lehtien väliin kehittyy banaanien aihioita. Osa niistä, yleensä kukan loppupäästä, jää kehittymättä alun jälkeen, ja tämä osa leikataan Aasiassa pois ja käytetään ravinnoksi. Niin tein minäkin, eli paistoin nuo kellertävät pötkylät pannulla tofun kanssa, lisäsin joukkoon kookosmaitoa ja mausteita, sekä nautin oman puutarhan tomaattien ja rukolan, persiljan ja basilikan sekä itse hapatetun kaalin (tuo vaaleanpunainen, väri tulee punajuuresta) sekä hapankurkkujen kanssa. Nämä banaaninkukat sattuivat olemaan aika kitkeriä, mutta joissain lajikkeissa ne ovat todella makeita. Muuten ne eivät kyllä mitenkään erikoiselle maistu.



Tomaatti vielä taistelee lämpeneviä päiviä vastaan ja pukkaa pientä punaista hedelmää kotitarpeiksi.  Joku saattaa tunnistaa kuvasta myös oreganon, jota kasvaa siinä vieressä.



Luffat venähtivät kuun puolivälissä kun ilman lämpötila ja kosteus alkoivat kohota.



Tässä ehkä parempi kuva noin viikkoa myöhemmin. Tosin emäntä tunnusti, että hän siirsi muutaman kurkuntaimen luffien joukkoon, joten nähtäväksi jää, kummat ne tässä rehottavat.



Myös Nancyn istuttamat pavut ovat kasvaneet ihan kiitettävästi. Aika monissa kasveissa lehdet kellertävät tai rusehtavat. Olisikohan sittenkin enemmän kuumuuden kuin jonkin ravinnepuutoksen ansiota?



Tässä Singaporesta tullut kortti liittyen viime kuun loppuun.

Pappa-tunturi



Minulla oli teini-ikäisenä (ja alaikäisenä) sellainen punainen, pappa-mallinen, mutta  jalkavaihteinen, Tunturi start.  Sillä ajaminen sitten lukioiässä jäi, ja siirryin retkipyörään. Täällä on aina välillä tullut mieleen, miten kätevä kulkupeli se mopo olisi meilläkin. Sen verran otinkin jo selvää jo muutama vuosi sitten, että moottoriavusteisia polkupyöriä on saatavilla, mutta täkäläisten lakien mukaan niiden teho on matalampi eli 200 w, ja sallittu huippunopeus vain 30 kilometriä tunnissa. Tällainen kulkupeli on lain mukaan polkupyörä, joten sen kuljettamiseen ei tarvita ajokorttia eikä sitä tarvitse rekisteröidä eikä ottaa sitä varten liikennevakuutusta. Meidän osavaltiomme Queenslandin lakin sanoo vielä, että polkupyörässä ei saa olla polttomoottoria. Eli toisin kuin muissa osavaltioissa, kirjaimellisesti ottaen, meillä bensamopo olisi moottoripyörä, jonka kuljettamiseen tarvitaan ajokortti. Se olisi siis teknisesti moottoripyörä niin kuin kaikki yli 30 km/h kulkevat muutkin kaksipyöräiset. 

Tässä video, jossa on lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni ajan Tunturi-mopedimainos.

Tämän vuoden elokuussa Nancy halusi ostaa minulle sähköskootteri, josta oli nähnyt ilmoituksen lehdessä. Minä torjuin ajatuksen aluksi, ja halusin tutkia asiaa vielä. Paljonhan niistä sähköisistä kulkupeleistä puhutaan, mutta eivät ne vielä ole riittävän kehittyneitä: akut ovat painavia, ja niillä ei kovin pitkälle ajeta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että parempi se on kuin polkupyörä, erityisesti siinä mielessä, että pyöräillessä tulee yleensä niin hiki, että perille päästyä pitäisi päästä suihkuun, eikä se ole aina mahdollista. Ajattelin hankkia sellaisen polkupyörän, jossa on sähkömoottori apuna, mutta tarvittaessa sillä voisi polkea ihan normaalisti.  Oli katsonut netistäkin sopivan mallin, ja Nancyn kanssa lähdettiin sitä sitten koeajamaan ja ostamaan.  Nancy kuitenkin ihastui enemmän skootterimalliin, joten minä päätin antaa periksi, etenkin kun niissä oli isommat akut kuin polkupyörämalleissa.  Ja erityisesti kun minuakin niin viehättää tuo oikea mopon ulkonäkö.



Annoin siis periksi, ja ostettiin oikea mopo. Sillä ei paljoa ajella muuta kuin moottorilla. Hätätilassa voi polkea yhdellä vaihteella niin kuin vanhaa mopoakin, mutta eteen päin pääsee hyvin hitaasti.





Tuossa yllä jälleen ääntä, minun tarinointiani moposta ja lisäksi myös tuon mopon moottorin hurinaa, tai sellaista vinkunaahan se on, melkein samanlaista kuin Helsingin metrojunissa.  (Jos ei yllä näy mitään, tai ei kuulu, voit ladata mp3-tiedoston tästä).



Penkki on todella samanlainen kuin pappa-tunturissa. Tässäkin se nousee ylös, mutta penkin alla ei ole työkaluja vaan se 13-kiloinen lyijyakku.  Vanhasta muistista (tuo tuntsani kulki 1970-luvun loppuvuosina parhaimmillaan yli kuutta kymppiä) tietysti tulee mieleen, että voiskohan tätä jotenkin viritellä. Eurooppalaisessa mallissa on 300 watin moottori, jolla pääsisi neljää kymppiä. Se on varmaan sama moottori kuin tässä, mutta jotain on otettu pois tai laitettu estoja... Tai sitten voisi hankkia eurooppalaisen takarenkaan ja asentaa sen tähän...  No, virittäminen on meilläkin laitonta, joten jätetään vain haaveeksi.



Vanhat pyörät ovat vielä tallella. Tuo Woodstockista tuotu naistenpyörä on kyllä ollut tarkoitus viedä kirpputorille jo ajat sitten.  Hintaa tälle komistukselle kertyi noin 1600 Australian dollaria, mikä päivän kurssin mukaan on noin 830 euroa. Käyttökustannukset ovat parinkymmenen eurosentin luokkaa päivässä (per lataus oikeastaan), ja akun uusimiskustannukset n. 130 euroa vuodessa.  Ja kun rahasta puhutaan, todetaan, että viimeisen kahden kuukauden aikana asuntolainamme korko on laskenut n. 9,1  prosentista n. 7,8:aan, ja vielä on laskua odotettavissa.  Noilla säästöillä sitä jo kivasti mopoileekin.

Ja sähkömopoilun jälkeen sähkötupakalle?

Vasta vähän aikaa sitten luin ensimmäistä kertaa tuotteesta nimeltään sähkötupakka tai elektroninen savuke. Hyvin mielenkiintoinen juttu näin entiselle (muinaiselle) tupakoitsijalle. Nikotiinia, tervaa ja sitä tupakan hajua en kyllä yhtään kaipaa, puhumattakaan siitä hirvittävästä rahan menosta, joka tupakointiin kuuluu. Mutta tuo tekniikka ja tyyli, tulella ja savulla (tässä tapauksessa vesihöyryllä) näprääminen tietysti kiehtovat. Eivät kuitenkaan (ainakaan vielä) sitä vertaa, että vielä olisi moista vekotinta hankkimassa. Meillä sähkösavukkeita ei tietääkseni ole vielä kielletty niin kuin Suomessa on.  Eikä se sähkötupakointikaan ilmaista näytä olevan, enkä sitten loppujen lopuksi tiedä, viitsisikö sitä käytännössä harrastaa.  Mutta en kyllä voi olla ihailematta moisen keksinnön nerokkuutta.




Tämä keittiön tiskialtaassa kuvattu torakka ei nyt varsinaisesti liity tähän eikä seuraavaankaan aiheeseen, onpahan tuomassa lisäväritystä ja kertomassa siitä, että aika hyvin tuo kännykkäkamera pystyy lähikuviin. Torakoita meillä on, ja muitakin eläväisiä aika paljon myös sisällä. Minua ne eivät kovin paljoa häiritse. Täytyy vain pitää huoli, että ruokatarvikkeet ovat tiiviissä purkeissa tai jääkaapissa.  Nancy sen sijaan haluaa tehdä tuholaismyrkytyksen talossa.  


Kuntavaalit

Niitäkin on tullut tiedotusvälineistä seurattua, sekä jälkipyykkiä. Itse en kuitenkaan äänestänyt (olisi pitänyt käydä Brisbanessa sitä varten), enkä edes tiedä, olisinko saanutkaan äänestää. En siis tiedä, onko minulla Suomessa kotikuntaa vai ei, kun en sillä tiedolla juuri mitään tee.  Olen vähän sillä kannalla, että vaikka olisi oikeuskin, en halua, eikä minun "pidä"  sekaantua Suomen politiikkaan liiaksi, koska en asu siellä, eikä ole aikomusta näillä näkymin sinne muuttaakaan. Tuttujakaan ei ollut ehdokkaina kovin montaa, tarkemmin sanoen huomasin kaksi, molemmat liittyvät aiempiin työpaikkohini. Toinen heistä, Jussi Halla-aho, pääsikin läpi Helsingistä, joten onnittelut siitä! Se toinen, niinikään Helsingistä, ei päässyt läpi.


Mutta minä se vain näitä meidän banaaneita katselen, enkä sen enempää kommentoi Suomen kunnallisvaaleja (kuntavaalit vai kunnallisvaalit, näkyy molempia käytettävän, sitä toki välillä pohdin).

Lokakuu 2008 - Hauskoja kuvia - Tai sitten ei

Otsikko voi olla harhaanjohtava. Ihan tavallisia kuvia nämä ovat, joskin itselleni ihan hauskoja.  Alla olevasta napista (oikeanpuoleinen nuoli) voit käynnistää asiaan liittyvän äänimiaseman. Huom 2017: ei toimi enää, koska kirjoitus on siirretty toiselle alustalle. Korvikkeeksi sille laitan tähän alkuun vastaavan äänimaiseman, jossa kuuuu lintuja ja kanoja.  Tämä on siis ääniblogi ilman puhetta.




Ihan kuin tässä olisi keskustelu meneillään Blueyn ja Elviksen välillä. Koiralla tuo tavanomainen naurava ilmeensä, ja ankka katsoo vakavana.


Viime viikonloppuna oli pieni myrskynpoikanen, joka heitti ison kasan kookospähkinöitä puusta, sekä vihreitä raakoja, että kypsiä ruskeita. Molemmat voi rikkoa ja ottaa sisällä olevan nesteen talteen.



Eläinten aamukokoontuminen. Yleensä kun teen jotain puutarhassa, on aina vähintään yksi sivustakatsoja. Useimmiten se on Bluey-koira, joka kulkee perässäni vahtien. Erityisesti silloin kun sahaan puita, Bluey katsoo huolestuneena perääni. Myös ankat ja kanat ovat kiinnostuneet erityisesti sellaisesta toiminnasta, jossa kaivetaan maata ja tuodaan matoja ja hyönteisiä pintaan.


Yksityiskohta etuaidalta. Tämä kasvi, puuvartinen, kaunislehtinen, ja sen kukat vetävät lintuja puoleensa.



Ja lisää yksityiskohtia etuaidalta. Kukkiva kiinanruusun oksa, ja sen takana luonnonvaraisia pensaita, lillipillejä ja muuta.


Etupihan vihannesmaa. Aloe verasta olen korjannut satoa aina tuolloin tällöin. Sen lehden sisäosasta voi tehdä tehosekoittimella mehua. Se on hyvää erityisesti limettiin tai appelsiiniin sekoitettuna. Persiljaa on tullut runsaasti, ruohosipulia ihan mukavasti. Rakuunat olen suurelta osin siirtänyt muualle.



Kokeilinpa sattumalta puhelimeni (Sony Ericsson K680i) kamera-asetuksia. Sieltä löytyi panoraama-toiminta, joka automaattisesti liittää yhteen kolme kuvaa, ja jo ottovaiheessa opastaa, miten seuraava kuva pitää ottaa. Tässä kuvassa ajotielle johtava rinne. Oikealla on se punainen portti. Aidan takana siis asuu Mary Brianinsa kanssa.



Ja tässä samasta paikasta toiseen suuntaan kohti Tomin tonttia. Vasemmalla kadun varressa näkyy se tuttuakin tutumpi Tomin vene. Aidan vieressä on kanojen käytävä ja siitä kuvaajaan päin pieni penger, jolle olemme ahkerasti istutelleet kaikenlaista, mm. kannoja ja niiden takana muutama papaijapuu. Sitten Tomin ikkunan edessä on geishatyttö ja muita kukkivia pensaita.  Keskivaiheilla näkyvä punainen savimaa on tällä hetkellä työn alla oleva panger, joka savesta huolimatta on enimmäkseen hiekkamaata. Siihen kohoaa maniokkeja ja myös ainakin yksi kookospalmu. Pihakeinun suojakatoksen repi irti tuo samainen tuulenpuuska, joka myös pudotti ison kasan kookospähkinöitä.


Tässä vähän lähempi kuva tuolta Tomin ikkunan luota. Vasemmalla näkyvät ne geishatytön siniset kukat ja oikealla chilipensas. Katolla näkyy Kitti-kissa istuksimassa lähipuiden lintuja varmaankin tiiraillen. Ja tuo häkkihökötys kuuluu siihen Misun ulkotarhaan. Sinne Misu voi myöskin kiivetä ihailemaan maisemia.



Sama paikka vähän toisesta kulmasta.




Ja vielä vähän oikealle. Nyt näkyy se, miten Kitti pääsee suoraan makuuhuoneesta katolle jalkojaan kastelematta. Tässä tapauksessa vähintään yhtä oleellista on se, että koirat eivät pääsee näkemään liian läheltä.



Mainitsin edellisessä kirjoituksessa kauniin, nopealehtisen palmun, jota ihailen naapurin etupihalla. Tässä lähikuva siitä, ja myös puskasta, joka kätkee talon katseilta.  Lisätään tähän vähän jälkeen päin, että kysymyksessä on Bismarckia nobilis, suomeksi kanslerinpalmu. Se on kotoisin Madagaskarilta, ja on saanut nimensä Otto von Birsmarckin mukaan.

Lokakuu 2008 - puutarha taas ... ja krokotiili söi miehen

Tässä  lokakuun alkupuolella (2008) otettuja kuvia kotoa ja puutarhasta.

Talo näkyy todellakin kadulle selvemmin kuin koskaan. Tosin tilanne kohenee kunhan pensaat tuossa puuaidan edessä kasvavat korkeutta. Siinä on kiinanruusuja ja monenlaisia muita puita ja pensaita. Ne eivät kyllä kuki niin paljoa kuin odotimme, mutta kasvavat sentään. Huomaattehan kissan tuolla hyllyllä ikkunan vasemalla puolella. Se on Kitti tai Spartacus.



Ja tässä vähän kauempaa.  Tuo vene ja auto ovat hyvät merkit sen selvittämiseen, missä meidän talo on.  Tuolla kauempana erään talon edessä näkyy kirkkaan violetti ihmeköynnös eli bougainvillea. Minä olisin halunnut laittaa sitä tuon aidan edustan täyteen, mutta Nancy ei pidä sen piikeistä. Minusta ne taas olisivat aidassa enemmän kuin paikallaan. No, muutama siellä on seassa, mutta eivät ne ole kovinkaan nopeasti kasvaneet. Sen sijaan kiinanruusut ovat. Niissä tosin on jokin lehtisairaus, eivätkä ne kuki. Niitä pitäisi myrkyttää ja leikellä, jotta ne olisivat näyttäviä. Vain ensimmäisen vuoden oksat kuulemma kukkivat.


Tämä kuva saadaan kun edellisen kuvan ottava peruuttaa tietä pitkin noin 30 metriä. Tuossa keskivaiheilla on tuo hopeanharmaa tuuhea palmu, jota aina ohi kulkiessani ihailen. Sen takan tiheä pusikko, ja pusikon takana piilossa talo. Se oli minulla yhtenä esikuvana kun mietin, miten haluaisin meidän talomme näkyvän kadulle.



Otetaan nyt vielä sama paikka toisesta suunnasta ja aurinkoisella säällä.




Punainen portti, jonka reiästä näkee pihalle. Aita peittyy vuoden parin sisällä kasveihin.

Vasemmalla sokeriruoko, sitten kauniisti kukkiva pensas, jonka nimeä en tiedä, ja sen jälkeen verililjapuu. Oikealla hirvensarvisaniainen istutettuna puuhun. Olen jättänyt monia puita ns. ryssänkannolle eli katkaissut puun noin metrin korkeudelta. Näin tein siltä varalta, että Nancy esittäisi valituksia siitä, että olen kaatanut väärän puun. Suurin osa niistä kun voi vielä kannosta kasvaa uutta versoa niin vahinko ei olisi ihan peruuttamaton. Osa noista vihreistä lehdistä on puun versoja, osa taas hirvensarvisaniaista.


(<- tästä saa kuuluville kanojen ja Elviksen ääntä).
Kun käärmeet ovat heränneet, ja sadekausi tulossa, täytyy tarkistaa, ettei kanojen ja ankkojen nukkumakopeissa ole liian isoja reikiä. Kanat siis nukkuvat tuolla ylhäällä oikealla olevassa pikku kopissa, jonka oven suljemme yöksi. Samoin tuo ala-oikealla oleva keltaisella tukipuulla varustettu luukku suljetaan. Siitä luukusta ne pääsevät ulos.



Siis noin kuin tuossa oikealla näkyy. Huomatkaa kuinka kauniisti tuo punainen kärsimyskukka (passiflora) on levittäytynyt kanakopin ympärille ja jopa tunkeutunut sen sisälle. Alun perinhän siinä oli myös passionhedelmä vieressä, mutta se on jäänyt tuon kukan tukahduttamaksi. Tosin passionhedelmäköynnöksiä kasvaa lähistöllä muita. Olen maalannut tuota koppia punamullan värisellä (intianpunainen) ja valkoisella maalilla. Minulle se tuo mieleen saunan seinustan.




Ankkojen sisäänkäyntihän on erikseen tuolla niiden omalla puolella.



On tainnutkin tulla jo monta kertaa aiemminkin tämä takapihan kaivuuprojekti esiteltyä eli juoksuhauta tuosta kuvaajaa kohti tuonne ala-aikealle päin ja sen päähän sitten korsusauna  tuonne oikealle, vaikka kanakopin alle ... tai jotenkin niin. Joka tapauksessa seuraavat vuodet tämä tulee olemaan jokapäiväinen kuntosalini.



Tässä kuva tuosta "juoksuhaudasta" sinne oikealle eli kanakopille päin. Aiheena sadonkorjuu. Taka-aidan viereen istutin pari vuotta sitten muutaman bambun taimen. Nyt ne ovat kasvaneet jo yli kaksi metrisiksi ja ranteen paksuisiksi.  Siksi päätinkin korjata pari niistä talteen. Bamburuo'othan ovat mainioita pyykkiseipäinä, puutarhan tukikeppeinä ja ties minä. En vielä tiedäkään, mihin kaikkeen niitä voi käyttää.  Ja tuossa takana nuo vihreät lehdet, ne kuuluvat maniokille. Nekin kohta korjataan pois, kepit istutetaan uudelleen, mutta juuret otetaan talteen ja niistä tehdään ruokaa.

Krokotiili söi miehen

Ei se nyt ihan varsinaisesti meillä, mutta näillä seuduilla eli 300 kilometriä pohjoiseen, katosi pari viikkoa sitten mies leirintäalueella kun hän oli kokemassa rapumertojaan. Paikalta löytyivät hänen jalkineensa ja kellonsa, sekä krokotiilin jälkiä.  Siitä alkoi jälleen kerran vilkas keskustelu paikallisissa tiedotusvälineissä, että pitääkö krokotiilit tappaa vai ei. Tai keskustelun sai aikaiseksi osavaltion kansanedustaja, joka toi esiin jyrkän mielipiteensä, että pitäisi. Jotkut olivat hänen kanssaan samaa mieltä, mutta vaikuttaa siltä, että useimmat eivät. Minä myös kuulun niihin, jotka ovat sitä mieltä, että krokotiilit saakoot elää rauhassa omilla alueillaan ja meidän ihmisten tulisi pysytellä pois aamuvarhaisella jokien rannoilta ja vetten ääreltä. Alueelta pyydystettiin kolme krokotiilia, ne vietiin Brisbaneen ja niiden vatsat tutkittiin. Yhdeltä 4,3 metriseltä pedolta sitten löytyi ihmisen jäänteitä vatsasta. Parhaillaan ovat meneillään DNA-tutkimukset siitä, kenen jäännökset ne ovat. Kuitenkin on tehty päätös, että tuo "tappajakrokotiili" saa jäädä henkiin.  Tässä siitä uutinen, joka aukeaa uuteen ikkunaan. Niin, olen kait jo aiemmin sanonut, että eritysen vähän minusta on kanttia valittaa, jos joku aikuinen ihminen menee metsästämään pieniä vedeneläviä ja sitten joutuu itse ison vedenelävän metsästämäksi, etenkin kun tuo uskalikko useimmiten ei mene joen rantaan elinkeinonsa takia vaan pelkästään "virkistyksen".

Niin, onhan noita krokotiilejä meidänkin Barron-joessa, mutta eivät ne ketään ole aikoihin syöneet. Muutama vuosi sitten yksi oli jopa eksynyt meidän Lake Placid-järveemme. Minulle se on jo yksi arkipäivän tavallisista asioista, että krokotiileja on, vaikken ole niitä itse nähnyt kuin vangittuna. Samoin on aika normaalia, että joku joskus joutuu niiden kitaan. Niinhän liikennekuolemiakin pidetään ainakin sen verran normaaleina, etteivät niiden takia nykyään hätkähdä muut kuin asianosaiset ja heidän omaisensa.


Tässä kuva tämän aamun hämäristä, kun koirien kanssa käveltiin jonkin matkan päässä joen rannasta. Bluey jo oli menossa uimaan jokeen, mutta minä kielsin. Sitten käveltiin pikku sillalle ja katseltiin jokea. Sumi haisteli kalastajien jättämiä kalanhajuja. Kyllä se etenkin aamuvarhaisella on mielessä, että pitää olla varovainen eikä saa mennä liian lähelle rantaa. Varoitustaulujakin asiasta on näkyvissä. Omaa tyhmyyttäni se kyllä olisi, jos tuollaisella reissulla kävisi köpelösti. Reilut puoli vuotta sitten, kovien sateiden aikana, näinkin rantavedessä jotakin tummaa ja pitkulaista, ja koiratkin sitä haukkuivat varoittavalla haukulla. Oli vain niin pimeää, että en kunnolla nähnyt ja lähemmäs en halunnut mennä.

Tässä kuitenkin kuva meidän lemmikkikrokotiilistämme, jonka hankimme pari vuotta sitten.



Aidon näköinen luonnossa, vaikka se onkin polyuretaanista tehty kalalammikon koriste.



Näin täältä tällä kertaa. Ja kuvassa näkyy vähän tätä kirjoitusympäristöä. Siirsin työpisteeni takaisin toimistohuoneeseen eli siihen, josta on kulku Misun ulkotarhaan. Näin siksi, että tämä on nykyään talon kylmin huone. Tosin nyt tuli lämpöä lisää, kun minulla on vielä tuo valtavan kokoinen (21  tuumaa) kuvaputkinäyttö. Sen hajoamista olen odotellut, että tulisi syy ostaa litteä näyttö. Teen nykyään etätyötä kotoa käsin. Siinä syy, miksi blogikirjoittelukin on taas vilkastunut. Onneksi on lyhyt matka tauolle lapion varteen.  Misu todellakin joko kiehnää sylissäni, asettautuu minun ja tietokoneen väliin tai ihan muuten vain loikoilee lähistöllä minua tarkkaillen. Tietysti hänen kiinnostuksensa on otettu huomioon ja on järjestetty ylimääräistä vaakatasoista pintaa sitä varten.

Lokakuu 2008 - Pikakäynti Brisbanessa

No nyt se on sitten tapahtunut. Uusi lehti kääntynyt maalaispojan historiassa kun on käyty ihan läänin pääkaupungissa saakka. Eikä riemua yhtään himmennä se, että tuli nähtyä vain lentokenttä sekä pieni pala päärautatieaseman ympäristöä. Ihan riittävästi tälle kertaa. Nancy se on edelleenkin se, joka pitää huolen perheen matkailusta. Hän on nykyään melkein joka kuukausi jossain: heinäkuussa Singaporessa, elokuussa Sydneyssä ja nyt taas pari viikkoa Singaporessa konferenssimatkalla.  Ja silloin kun hän on matkalla, jää minun tehtäväkseni eläinten ruokkiminen, koirien ulkoiluttaminen ja muu talonpito. Vielä ei ole löytynyt ketään, jolle nuo toimet voisi mukavasti jättää. Parista ammattilaisesta on hieman huonoja kokemuksia, ja ystävät taas asuvat niin kaukana, ettei heitä viitsi pyytää. Eikä minua totta puhuen niin hirveästi huvitakaan matkustella.



Tässä aiheeseen liittyvä kuva vuodelta 2005. Kiipesin korkealle kukkulalle ja otin kuvan Cairnsin lentokentästä. Kentän ja joen takana siis on Machans beach, kylä,  jossa asuimme ensimmäisen vuotemme Cairnsissa.

Tämäkin pikku matka tuli yllättäin. Aloitteen tekijänä oli silmälääkäri ja  maksajana kaupungin keskussairaala. Heinäkuun lopussa kävin silmälääkärillä rutiinitarkastuksessa, ja jälleen kerran hän otti puheeksi silmäleikkauksen eli paksujen linssieni korvaamisen silmän sisäisellä linssillä. Tuosta asiasta on  puhuttu aina välillä vuodesta 1985 lähtien, jolloin ystäväni Pekka Oulussa kertoi tuollaisesta leikkauksesta ja kehotti kysymään asiasta maan johtavalta professorilta, Henrik Forsius nimeltään. Niinpä kävin hänen vastaanotollaan, hän tutki ja kertoi mielipiteensä, että leikkaus on liian riskialtis verrattuna siitä saatavaan hyötyyn. Laseista tai ainakin paksuista linsseistä kyllä saattaisin päästä eroon, mutta koska mykiöt on aikanaan poistettu vanhalla tekniikalla, ei silmässä ole tarpeeksi kiinnikkeitä keinomykiölle. Hän siis sanoi ei, ja häntä olen uskonut ihan viime aikoihin saakka. Nyt kun tekniikka on parantunut ja silmäleikkaukset ovat rutiinia, tekomykiötkin ihan standardituotteita, ajattelin, että tilanne voisi olla toinen. Lääkäri ei osannut sanoa mitään epäilyksiini, mutta oli kovasti ajamassa leikkausta. Minä siihen jo suostuinkin, ja oltiin jopa sovittu päivä, jolloin hän sen tekisi. Kuitenkin, siinä yhteydessä kun hän suoritti mittauksia eikä niistä tahtonut tulla mitään, ja kun minä en ollut täysin vakuuttunut asiasta, hän halusi lähettää minut toiselle lääkärille kuulemaan hänen mielipiteensä. Sellaista lääkäriä ei Cairnsista löytynyt, joten piti lähteä Brisbaneen.  Käytäntö on sellainen, että silloin kun palvelua ei löydy omalta paikkakunnalta, valtio joko tuo tänne lääkärin muualta käymään (esim. yksi vastaanottopäivä kerran kuussa) tai sitten lähettää potilaan lääkärin luo. Niinpä minullekin anettiin, hakemuksesta tietty, lentolippu Brisbaneen. Jos Nancy olisi ollut kotona, olisin voinut pyytää, että paluu olisi annettu saman päivän sijasta seuraavalle, niin olisin voinut vaikka käydä tapaamassa jotakuta tai katselemassa paikkakuntaa vähän laajemminkin.  Uteliaille kerrottakoon, että lippu maksoi noin 225 euroa vastaavan summan.  Ja yhtiönä on Qantas, jota kolme vuotta sitten päätin boikotoida erittäin ala-arvoisen asiakaspalvelun takia.  En tiedä, olisinko voinut vaikuttaa lentoyhtiön valintaan, jos olisin hakemusta tehdessäni vaatinut jonkun toisen yhtiön.

No, joka tapauksessa aamulla otin taksin lentokentälle (ihan omaan laskuun, sitä ei sairaala maksa). Ennen sitä kiireessä eläimiä ruokkiessani kolautin pääni itse rakentamaani hyllyyn ja sain pahannäköisen ruhjeen ohimooni. Suurimman osan ajasta se oli peitetty lippalakilla. Tulomatkan turvatarkastuksessa se lakkikin piti laittaa metallinpaljastimeen.  Lento oli ajoissa, enkä minä eksynyt, joten kymmenen jälkeen ammulla olin ilmassa. En ole kolmeen vuoteen lentänyt, ja olen aina pitänyt lentämisestä, jos ei ahtaita penkkejä lasketa. Kentältä kaarsimme heti kaupungin jälkeen merelle. Oli mahtavaa katsoa maisemia ilmasta ja erityisesti sinivihreää merta, josta erottuivat koralliriutat selvästi.  Korallimeri on meremme nimeltäänkin. Korallit tosin ovat suurilta osin kuolleet lähellä rannikkoa.  Kahvit ja virvokkeet tarjottiin lentoyhtiön puolesta, mitään isompaa ei. Kekseissä oli maitojauhetta, joten niiden sijasta minulle tarjottiin omena kahvileiväksi.



Tuohon puolentoista tuhannen kilometrin matkaan meni vajaat kaksi tuntia. Suurin piirtein Townsvillen kohdalla muistin, että tosiaankin Brisbanen reittikoneet lentävät Woodstockin yli. Niinpä yritin tunnistaa jotakin tuttua alhaalla näkyvistä maisemista, mutta en onnistunut pyydystämään katseellani edes isoja tekoaltaita niiltä main. Niinpä vain lähetin mielessäni terveiset sinne.

Brisbanessa oltiin ajoissa, ja minulla oli reiluhkosti aikaa löytää tieni keskustaan. Se sujui ilman ongelmia opasteita seuraamalla. Lentoasemalta pääsi paikallisjunalla sinne keskusasemalle, jonka vieressä lääkärin vastaanotto sijaitsi.



Yksi asia, mitä kaipaan Suomesta on kunnon raideliikenne ja toinen toimiva joukkoliikenne. Cairnsissa raideliikenne rajoittuu turistijunaan ja pitkänmatkan junaan (jolla pääsisi ihan Brisbaneen saakka), ja joukkoliikenne on varsin vaatimatonta.  Täällä Brisbanessa, noin kahden miljoonan asukkaan metropolissa, on varsin kelvollinen rataverkko ja juniakin sillä kulkee näköjään ihan tyydyttävästi. Tosin junia vielä täälläkin lähetetään pilliin puhaltamalla ja käteisellä maksetut paperiliput ovat vielä ahkerassa käytössä. Tosin sähköisiäkin portteja näkyi olevan käytössä.  Ainakin joillain asemilla kuulutukset hoidettiin käsipelillä eikä niiden laatu ollut kovin hääppöinen. Tällä lentokenttälinjalla kaikki kuitenkin pelasi, ja turistille annettiin selkeät, hitaasti puhutut ohjeet: "älä unohda tavaroitasi junaan", "varo kynnystä", "ovi aukeaa painamalla jompaa kumpaa keltaista nappia"...



Mietin, että olisi se kivaa asua paikassa, jossa voisi tehdä työmatkansa junalla - tai edes joskus joitain huvimatkoja. Mutta eipä taida meillä pohjoisessa onnistua, meillähän on asukkaita n. 15 kertaa vähemmän kuin Brisbanessa eli vähän alle 140 000.



Noin korkeita taloja ja komeita kirkkoja kuin Brisbanen keskustassa, en ole vuosikausiin nähnyt. Vaikka liikenne oli aika vilkasta, ensimmäinen asia, mihin kiinnitin huomiota, oli se, miten melkein kaikki kävelevät liikennevaloissa päin punaista silloin kun liikenteessä on ihmisen mentävä rako. Tätä tietysti tapahtuu myös Cairnsissa, ja minä olen saanut jopa ihmetteleviä uteluja siitä, miksi odotan, vaikkei sieltä ketään ole tulossa.  No, minä useimmiten odotan. Niin on turvallisempaa.  Lääkärin vastaanoton osoite löytyi aika helpolla. Se näkyy tästä Google-kartasta, myös ihan kuvina katunäkymästä. Talo on tuollainen korkea lasiseinäinen toimistolaatikko. On todella hyödyllistä kun uuteen paikkaan voi näin hyvin tutustua etukäteen internetissä. Sattui vielä niinkin, että rakennuksen edessä oli paikallisen retinitisyhdistyksen mies myymässä kyniä ja muuta rihkamaa yhdistyksen tukemiseksi. Minä ostin häneltä kynän, jutustelin vähän samalla varmistaen osoitteen.

Lääkärissä tutkittiin ja juteltiin asioista. Ei mitään uutta. Vaikka tohtori Lee onkin  vanha ja arvostettu asiantuntija, minulla oli hänelle jopa vastaan sanomista. Sen verran olen vuosien varrella kysellyt ja tutkinut asioita, etten ole niiden suhteen ihan untuvikko. Vakuuttavaa oli sen sijaan se, miten helposti hänen apulaisensa pystyi tekemään mittaukset. Mitään uutta tietoa ei tosiaankaan asiasta tullut. Lääkäri oli haluttomampi tekemään leikkauksen, lähinnä pitkän tähtäimen riskien takia ja siksi, että leikkaus ei sinällään välttämättä parantaisi näköäni vaan etupäässä helpottaisi lasien hankkimista. Itse leikkaushan on nykyään pieni rutiinitoimenpide, mutta silmien palautuminen ja uudelleen näkemään oppiminen saattaa viedä parikin kuukautta. Kun etsin asiasta tietoa netistä, löysin yllättäin youtubesta kasapäin sekä valmistajien että lääkäreiden tekemiä, asiaan liittyviä mainosvideoita. Tässä niistä yksi.



Leikkaus siis tehdään ihan puudutetuksessa vain, ja näköjärjestelmä lamautettuna. Minun tapauksessani se ei kuitenkaan ihan niin helppoa ole, vaan tuo silmän sisäinen piilolinssi täytyy kiinnittää vähän toisella tavalla.  Tämä tohtori Lee haluaa tietysti tehdä itse sen leikkauksen ja lupasi antaa kustannusarvion muutaman viikon sisällä. Minulle jäi kyllä sellainen vaikutelma, että hän vain yrittää varastaa potilaan cairnsilaiselta lääkäriltä. Täytyy katsoa, mitä tuo oma lääkärini tähän sanoo. Leekin pyysti miettimään asiaa rauhassa muutamia kuukausia ja varautumaan siihen, että viettäisin noin viikon Brisbanessa niin, että olisi jatkuvasti  holhooja paikalla.

Asiasta kiinnostuneille kerrottakoon, että tämä ei ole lasik-leikkaus. Sellainen ei minulle sovi, vaan tämä tosiaankin on leikkaus, jossa laitetaan "ikuinen" piilolinssi silmän sisälle.  Lasikissa taas ei laiteta mitään silmään vaan sitä muotoillaan uudelleen. Aika moni, jolle asiasta puhun, tuo nimittäin tuon lasikin esille. Siksi kerron selvennykseksi täälläkin.

Näitä miettien suunnistin takaisin juna-asemalle, kiertelin vähän aikaa katsellen paikkoja ja tutkien lippusysteemejä. Itselläni oli jo tullessa ostettu paperinen meno-paluulippu, joten uutta ei tarvinnut ostaa. Aluksi katselin, että mitenkähän paperilipulla mennään sähköisestä portista, kunnes huomasin kyltin, joka opasti paperilipun haltijoita käyttämään toista reittiä. Siellä seisoikin nainen tarkastamassa laiturialueelle tulevien liput.  Hän kyn kysyi lippuani, esitin vastakysymyksen, että miltä laiturilta menee juna lentäkentälle. Menin siis kolmoselle ja hyppäsin katsomatta junaan, joka oli juuri lähdössä. Kohta junan lähdön jälkeen kuulutus kertoikin, että lentokentälle menijät vaihtakaa junaa seuraavalla pysäkillä. Jäin siellä pois, mutta en nähnyt mistään toimivaa opastetaulua, josta olisin nähnyt milloin seuraava minulle sopiva juna tulisi. Sain sen kuitenkin selville jopa keneltäkään kysymättä vain kuuntelemalla ympärillä olevien puhetta.  Sen verran minussa on suomalaista vielä jäljellä, että ihan heti en kysy, vaan yritän itse ensin. Sama juttu on lentokentällä. Varsinkin kun nyt oli runsaasti aikaa ennen koneen lähtöä, kiertelin ja etsin lähtöporttini itse. Sitä ei ollut merkitty lippuuni, jonka olin saanut jo aamulla Cairnsissa. Lento oli myöhässä, ja minulla kova nälkä ja väsy. Päätin siis syödä noilla kuuluisilla lentokenttähinnoilla (ne ovat liki kaikilla maailman lentokentillä korkeammat kuin muualla ympäristössä). Hedelmäsalaatin söin, sekä lasin porkkana-appelsiini-inkivääri-jajotainmuuta-tuoremehua. Ja jälkiruuaksi pussillinen pehmeää luonnonlakritsia. Kolme varttia aikataulusta myöhässä lähdettiin, ja perille saavuttiin puoli tuntia myöhässä. Koneessa kerrottiin syyksi se, että ensin oli tuo kone saapunut myöhässä, sitten oli ollut ongelmia sen siivoamisessa ja lopuksi lähtöportin lipunlukija ei ollut toiminut. Myöskin portin  ovien kanssa näytti olevan ongelmia, koska niiden hälytin laukesi pari kertaa ujeltamaan.

Sitten taas taksi kotiin ja ennen nukkumaanmenoa tarkistus, ettei käärme ole käynyt syömässä kanoja tai ankkoja. Niiden nukkumakopin ovi kun oli sulkematta.

Matkalla kuulin myös uutisen, että keskuspankki on laskenut asuntolainojen korkoa prosenttiyksikön, ja siitä johtuen meidän pankkimme 0,8%. Ensi kuusta alkaen siis maksetaan alle 8% korkoa kun luku parhaimmillaan muutama kuukausi sitten oli yli 9.  Ja toinen talouslamaan liittyvä asia on se, että työeläkettäni hoitava yritys ilmoitti, että minun eläketilini sijoitukset ovat tuottaneet viimeisen vuoden aikana tappiota  2,8%. Niin on käynyt monille muillekin.  Minä en tuohon asiaan voi vaikuttaa ilmeisesti muuten kuin määrittelemällä kategoriat, joiden mukaan eläkemaksuni sijoitetaan eli sijoitetaanko ne varmana päälle konservatiivisesti vain rohkeasti. Muistaakseni kolme noita kategorioita oli. Tarkemmin en ole ehtinyt asiaan perehtyä.