Maaliskuu 2017 - Opettajana Ukrainassa - Kulttuurilehti Kajastus 1/2017

Näkövammaisten kulttuuripalvelu r.y. julakisee Kajastus-nimistä kulttuurilehtä.
Lehden kotisivut ovat tässä.



Päivi Kremenenko, jonka tunnen jo 1990-luvun alusta lähtein, kirjoitti minusta jutun, jonka julkaistiin lehden numerossa 1/2017.  Juttu perustuu haastatteluun, jonka teimme Päivin kanssa Skypessä.  Syyskuussa 2016 oli Näkövammaisten liiton Airut-lehdessä ilmestynyt Pia Hambergin juttu Vaeltava vegaani.   Nyt tehtiin sille tarinalle jatkoa, ja nimenomaan Ukrainan näkökulmasta.
Minulla on tarve kertoa suomalaisille, esim. venäjän kieltä opiskeleville tai muuten osaaville, että Ukraina voisi olla ihan kiva paikka tehdä vapaaehtoistyötä, matkustella, ties vaikka suorittaa jokin opintoihin liittyvä harjoittelu, jos se oppilaitoksille sopii. Siksi haluan levittää tuota juttua ja toivon, että se toimisi inspiraationa muille.

Juttu on saatavissa ilmaisena näytteenä Kajauksen sivuilta pdf-muodossa:
http://www.kajastuslehti.fi/ilmaiset/OpettajanaUkrainassa.pdf

Tässä tulee tuo teksti ilman muotoiluja kopioituna pdf-tiedostosta.

14 OPETTAJANA UKRAINASSA 
Teksti: Päivi Kremenenko 
Kuvat: Timo Sippalan nettisivut 

- Timo, ”Tim”, Sippala auttaa ukrainalaisia lapsia ja nuoria kansainvälistymään. Näkövammainen maailmankiertäjä opettaa englantia ja suomea lämminhenkisessä maassa, joka on jäänyt sodan varjoon. 

Mitä tarkoittaa aineenvaihdunta? Entä joukkoliikenne? Miten syksy vaikuttaa mielialaan? Näitä asioita on pohdittu Timo Sippalan johdolla suomen tunnilla Kiovan filologisessa yliopistossa. - Selitän paljon sanoja. Autan kahta ukrainalaista opettajaa. 

Vapaaehtoistyöntekijää tarvitaan, sillä Suomi on lopettanut vierailevien lehtorien lähettämisen Kiovaan. 

Tunneilla pitää olla myönteinen henki. Sitä voi virittää esimerkiksi ääntämisharjoituksilla. Slaaviopiskelijoiden kieli ei noin vain käänny lausumaan hyvää yötä, äiti tai munkin kengät. Maailmaa nähnyt suosikkiope Timo Sippala, 53, opettaa myös Kiovan skandinaavisessa koulussa. Valtion oppilaitoksessa on luokkia alakoulusta lukioon. - Lapset moikkaavat ja pitävät kaverina. Yhtenä päivänä kaksi pikkutyttöä kaappasi minut mukaansa. He uskottelivat, että joku opettaja tarvitsi sijaista. He osasivat vain vähän englantia ja yrittivät selittää asiansa piirtämällä, koska tiesivät, ettei minulle saa puhua venäjää. Tytöt loistivat etupenkissä kuin Naantalin auringot. Ikävä kyllä tunnin puolivälissä paikalle tuli esinaiseni, joka yleensä osoittaa minulle luokan.

 Kaikki oppilaat lukevat englantia kolmannelta luokalta. Viidesluokkalaiset aloittavat suomen, ruotsin, norjan, tanskan tai saksan opiskelun. Timo Sippala opettaa 11–16-vuotiaita koululaisia. Suomenlukijoita on toista sataa. Johtajien toivomuksesta hän pitää tuntinsa englanniksi. Koulussa on katsottu hänen puhuvan sitä kuin äidinkieltään. 


Timo on elänyt vuodesta 2002 lähtien maailmalla: ensin Singaporessa IT-alan töissä, sitten 12 vuotta Australiassa ja viime vuodet vaeltavana vapaaehtoisena. Hän on opettanut englantia Malesiassa, valmentanut Myanmarin-pakolaisia koulunkäyntiin ja siirtolaisuuteen USA:han. Sohvasurfaus vei Timo Sippalan Vietnamiin, jossa hän veti englannin harrastusryhmiä. Häntä ohjasi brittipedagogi. Opettaja astui luokkaan ilman tuntisuunnitelmaa, kuulosteli, mitä oppilaiden mielessä liikkui ja mistä he halusivat jutella. - Vietnamissa menetelmä toimii hyvin englanniksi. Suomi on niin vaikea kieli, etteivät oppilaat osaa vielä ilmaista monimutkaisia asioita. Paljon aikaa kuluu lauseiden korjaamiseen. Timo Sippala kehittää lasten arkikieltä, kysyy, mitä kappaletta he ovat viimeksi käsitelleet.


 Myös opettajanopas kertoo, mitä kuhunkin osioon sisältyy. - Venäläiset ovat hyviä strukturoimaan asioita, hän kiittelee Venäjällä laadittua kirjaa. Mutta oppikirjaan on livahtanut virheitä, joita opettaja korjaa. Suomen sijojen joukossa ei ole partatiivia. Lasten vanhemmat ovat olleet hyvin tyytyväisiä Timo Sippalan työhön ja tarjonneet apuaan junalippujen ja majoituksen hankinnassa. - Koulussa minusta ei vielä tykätä niin paljon, että olisi tehty kaikki mahdollinen työviisumin järjestämiseksi, hän harmittelee. 

Slaavilaisessa kulttuurissa puhutaan suuria. Kun pitäisi panna toimeksi, sanotaan, että eihän sellaista voi tehdä. Periaatteessa opettajalta vaaditaan pedagogista koulutusta. Turistina Timo Sippala saa oleskella Ukrainassa puolen vuoden aikana vain kolme kuukautta. Parin sadan euron palkan vuoksi hän ei työsopimusta havittele. Työtä eläkkeellä - Saan kunnon aterian kahdella kolmella eurolla. Vuokralla asumiseen kuluu Kiovassa 200 euroa kuussa. Eläkeläisenä säästän rahaa lentolippuun Vietnamiin, jossa vietän seuraavat kolme kuukautta. 

Timo Sippala saa työkyvyttömyyseläkettä Australiasta. Siellä passitetaan eläkkeelle, jos näkötestin sokeusraja rikkoutuu. - Australiassa ihminen on sokea tai näkevä. Jos ei näe ajaa autoa, katsotaan sokeaksi, Timo naurahtaa. Hän on heikkonäköinen synnynnäisen kaihin takia. Tunneilla hän esittää aineistonsa suurelta tabletilta. Koko 5–15 hengen ryhmä näkee sen. Hän ei käytä katon rajassa killuvaa näyttöruutua, jonka kuvaa ohjaillaan kaukosäätimellä. - Kiertelen luokassa ja menen lähelle. Aasiassa on normaalia astua kymmenen sentin päähän keskustelukumppanin kasvoista, sanoo mies, jolla on ollut kiinalainen vaimo. - Vahvuuteni on verbaalinen viestintä oppilaiden kanssa. Teknisistä vempeleistä on pikemmin haittaa vuorovaikutteisessa opetuksessa. Aktivoin opiskelijoita kertomaan opetettavalla kielellä suunnitelmistaan.

Lasten ei ole aina helppoa puhua tulevaisuudesta. Sota saattaa näkyä ahdistuksena, mutta lapsilla on selviytymiskeinonsa vaikeissakin tilanteissa. Useat oppilaat tahtoisivat lähteä opiskelemaan ulkomaille ja palata auttamaan maataan, jos tilanne Ukrainassa paranee. Jos elämä olisi vakaata, alikulkutunnelit eivät täyttyisi kaupustelijoista. Harmaa talous kukoistaa. Kun kuukauden eläke ei riitä sähkölaskun maksamiseen, on tienattava keinolla jos toisellakin. - Moni vanhempi ihminen on fatalisti: maa on hyvä mutta poliitikot täysmätiä. ”Eletään me pikku ympyröissämme ja annetaan niiden touhuta omiaan. Veroja voi kiertää eikä yhteiskunnan säännöistä tarvitse välittää. Poliitikot ovat asettaneet ne vain kiusaksemme.” 

Timo Sippala on rupatellut monen matkustajan kanssa junassa esimerkiksi Kiovan ja Harkovan välillä. Harkovassa toimii syrjäytyneiden lasten tueksi perustettu yhdistys. Viime vuosina se on auttanut pakolaisia. Nykyisin kirpputorit tulvivat eurooppalaisia avustusvaatteita, ja on voitu keskittyä vapaa-ajan toimintaan. - Järjestössä pidetään tärkeänä, että lapset tapaavat ulkomaalaisia. Olen opettanut heille englantia. Pienimpien, kuusivuotiaiden, kanssa se on piirtelemistä, yhdessä tekemistä. Venäjän kieli, Ukrainan-mieli 

Timo Sippala kävi Ukrainassa ensi kerran vuonna 2015. Hän poikkesi Balkanilta maan länsikolkalle, Lviviin. Siellä kaupan kassalla tuli hankaluuksia, kun hän ei ymmärtänyt ukrainaa. Timo vaihtoi kielen englanniksi. Sitä myyjä ei osannut. Nyt hän käsitti, että asiakas oli ulkomaalainen ja viestintä sujui vain venäjäksi. Timon toinen Ukrainan-matka alkoi Odessasta, jonne hän löysi halvan lennon. Hänen teki mieli nähdä paikat, joita oli katsellut kouluaikaisen venäjänkirjan sivuilta. Odessalaisten kieli yllätti: - Hoksasin, että kaupungissa puhutaan kunnon venäjää. Odessassa on suomalaiselle mukava murre: kieli on yksinkertaista ja puhe hidasta. Yli kymmeneen vuoteen en ollut käyttänyt venäjää muuten kuin kirjallisesti netissä. Tajusin, että minähän osaan sitä. 

Läntisintä osaa lukuun ottamatta Ukrainassa puhutaan venäjää. Sitä voidaan höystää ukrainan sanoilla. Ääntämystä sävyttää etelävenäläinen piirre: g-äänne korvautuu h:lla. - Ukraina on kaunis kieli, mutta osaan sitä huonosti. Meillä kotona puhutaan venäjää, Timo Sippala kertoo oppilaidensa sanovan. Opettaja on antanut vastauksen, joka ei ole aiemmin juolahtanut heidän mieleensä: - Te olette venäjänkielisiä ukrainalaisia. Kaikki koulun kuulutukset kaikuvat ukrainaksi, kuten laki määrää, vaikka opetuskieli on venäjä. Yhä useammin viralliset tekstit kirjoitetaan ukrainaksi. - En ole kuullut kenenkään valittavan ukrainan kielen käytöstä. Se hyväksytään osaksi elinympäristöä, vaikka ihmiset eivät kerro opiskelevansa kieltä aktiivisesti. Donetskin- pakolaiset eivät osaa ukrainaa lainkaan. Poliittisia ristiriitoja ei näytetä, ei varsinkaan ulkomaalaisille. Vain kerran Timo on törmännyt ohikulkijaan, joka hermostui ehkä länsimielisyyden tunnuksista. Tämä mies osoitti Timon repun symboleja, Englannin lippua ja I love Ukraine -merkkiä, ja kehotti matkaajaa painumaan eläintarhaan.

 Opettaessaan Timo Sippala viittaa Ukrainan ja Venäjän konfliktiin vain tietyssä tarkoituksessa: - Jos lähdette länteen ja puhutte tyypillisellä venäläisellä aksentilla, hjuva pjaiva, teitä ei oteta aivan vakavasti. Sanoma on mennyt perille, ja oppilaat haluavat panostaa ääntämiseen. Välitöntä väkeä - Parasta Ukrainassa ovat sosiaaliset ihmiset. Talojen alaovilla päivystää mummoja tarkkailemassa kulkijoita: - Ulos ei saa mennä ilman lakkia! kalju mies saa kuulla. Aurinkoisina päivinä Timo Sippala ottaa avopäin D-vitamiinikylpyjä.

Metrossa hän tiirailee kylttejä ja nappaa niistä kuvia suurentaakseen ne puhelimellaan. Häntä kielletään kuvaamasta. Selitys vammaisen apuvälineestä ei herätä vastalauseita. Timon matkaseurana on neonvärinen kävelykeppi, jolla hän tunnustelee portaita. Hän otti sen avukseen loukattuaan akillesjänteensä Malesian viidakossa. Usein hänelle tarjotaan käsikynkkää: ”Antakaas’, kun autan.” - Vanhaa ja invalidia kunnioitetaan ja halutaan auttaa. Se tekee elämästä vähän helpompaa. - Ukrainassa on karjalaista ystävällisyyttä. Maassa on turvallista. Sotaa käydään vain pienellä alueella idässä. 

Timo Sippala kehottaa venäjän opiskelijoita hakeutumaan Ukrainaan vapaaehtoistyöhön, vaikkei siitä opintopisteitä kerrykään. Ukrainassa on paljon nähtävää myös tavallisille turisteille. Timo on ohjannut oppaiksi haluavia, jotka ovat epäilleet kielitaitoaan. He ovat harjoitelleet englantia kierrättäessään häntä kaupungilla ilmaiseksi. - En ole aivan puolueeton matkaaja. Haluan auttaa Ukrainaa integroitumaan länteen. Timo Sippala Facebookissa: Tim Sippala sähköposti: tim.sippala at gmail.com

Kajastuksen kotisivu näytti tältä tää kirjoittaessani:

KAJASTUS 1 2017 

SISÄLTÖ

Pääkirjoitus – Eija-Liisa Markkula
Päätoimittaja pohtii kirjoituksessaan Toivon tällä puolen saavutettavuuden ongelmia ja iloitsee Suomen Kulttuurirahaston apurahasta, jonka avulla voimme kuvailutulkata yhä useampia elokuvia.

Sofi Oksasen kirjailijavierailu – Gyöngyi Pere-Antikainen
Kirjailija Sofi Oksanen oli meillä vieraana museoamanuessi Kari Huuskosen haastateltavana. Sofi kertoo avoimesti kirjojensa synnystä ja suosittelee luettavaksi myös omia suosikkejaan.

Sata lasissa 1: Jäällä – Sini Merikallio
Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi Kajastus on pyytänyt Sata lasissa -sarjaansa kirjoituksia ihmisiltä, joilla on oikeasti jotain asiaa. Ensimmäisenä on vuorossa avaruustutkija ja eläinlääketieteen opiskelija Sini Merikallio.

Hopeinen karhu Aki Kaurismäelle – Pilvi Meriläinen
Tekisi mieli sanoa melkein kuin hopeinen karhu itsekin, ohjaaja Aki Kaurismäki, on palkintosateessa, mutta sanoo lopettavansa elokuvanteon, kun elääkin pitäisi. Elokuvien tekemisen lumoa on ehkä kuitenkin vaikea vastustaa.

Tulossa: Näkövammaisteatterin Kultainen vasikka – ohjaaja Helena Rytin haastattelu – Tanja Rantalainen
Näkövammateatterin uusi ohjaaja Helena Ryti lupaa hyvää teatteria. Kultainen vasikka nähdään Iiris-keskuksessa 4.5. ja sen jälkeen vielä muutaman kerran.

Hullun ohjaaja Juha Hurme tulossa vierailulle
Mies joka ei ainakaan kuvia kumartele, ohjaaja ja kirjailija Juha Hurme, on ohjannut Teatteri Jurkkaan käsikirjoittamansa Hullun. Juha saapuu myöhemmin keväällä kertomaan näkövammaisille lisää tästä omaperäisestä ja huomiota saavasta esityksestään.

Opettajana Ukrainassa Timo Sippala – Päivi Kremenenko
Näkövammainen maailmankiertäjä Timo Sippala on vapaaehtoisena opettajana Ukrainassa ja opettaa lapsille ja nuorille muun muassa suomea. Saamme välähdyksen myös ukrainalaisten arjesta: ”maa on hyvä, mutta poliitikot täysmätiä”.

Suomi 100 -roskakävely – Tuula-Maria Ahonen
Tasavallan presidentti on lähettänyt kannustusviestin Roska päivässä -liikkeelle, joka järjestää Suomi 100 -roskakävelyitä.

Suomen kansallislintu laulujoutsen – Pasi Ahponen
Oi valkolinnut, te vieraat lapin kesän, te suuret aatteet, teitä tervehditään, runoilija Eino Leino Suomen kirjoitti kansallislinnusta. Luottokuvaajamme, näkövammainen Pasi Ahponen, otti kuvat.

Moderni näkövammainen nainen – Minna Kejonen
Millaista on olla moderni näkövammainen nainen? Se selviää tästä jutusta!

Vuosi Australiassa 1 – Jonna Mononen
Näkövammainen kirjailija Jonna Mononen ei hevin anna periksi. Samalla uutteruudella kuin hän kirjoittaa hän halusi vuodeksi Australiaan ja siellä hän nyt on. Jonna kirjoittaa Kajastukseen kuulumisistaan.

Shed Helsingin Peter Pan – Pasi Päivinen
Marco Bjurströmin ohjaamassa musiikkinäytelmässä oli mukana monia erityisnuoria, jotka onnistuivat oikein hyvin. Näytelmän teki mahdolliseksi Shed Helsinki, jonka kertotoiminta jatkuu.

Radion pääkuuluttaja Timo Teräsvuori – Timo Leinonen
Radion maailma on eri maailma. Pääkuuluttaja muistelee menneitä suosikkikuuluttajia ja kertoo nykyisyydestä. Kuuluttaja on edelleen radion tärkeä apu.

Mont Saint-Michelin luostarisaarella – Janne Silas
Mies, opaskoira, vaimo ja kaksi pientä lasta ovat tällä kertaa käyneet suositulla luostarisaarella turistien tulvassa.

Kuvataiteilija Anni Rapinoja Hailuodosta – Erja Tulasalo
Luonto on mukana aivan konkreettisesti taiteilija Anni Rapinojan monissa töissä. Hän itse puhuu työtovereista. Saamme tutustua Annin ja hänen työtovereidensa suosittuihin töihin.

Vielä ehdit Marita Liulian näyttelyyn Mänttään
Ihanan Marita Liulian upeat työt ovat huhtikuuhun asti nähtävinä Mäntässä Serlachius-museo Göstassa. Töitä on kaikkiaan sata, joista pieni häivähdys meidän jutussamme.

Orkesterijärjestäjä Heikki Tikka – Rauni Laihonen
Tiedättekö, mitä orkesterijärjestäjä tekee? Lyhyesti: hän huolehtii, että kaikki lavalla toimii. Tapaamme orkesterijärjestäjä Heikki Tikan.

Ympäristöä moniaistisesti – Riitta Lahtinen ja Russ Palmer
Ympäristöä voi kokea monin aistein ja tavoin – muutenkin kuin näkemällä ja kuulemalla. Nyt perehdymme mm. haptiisien maailmaan!

Pirkko Pölösen maalauksia – Sari Karjalainen
Pirkko Pölösen maalaukset koskettivat Kuurosokeiden Koskettavin veistos -näyttelyssä. Nyt saamme tutustua tähän jo sata taulua maalanneeseen naiseen.

Kana nimeltä Abilis – Ari Suutarla
Vanhan papin tarkastusmatka Afrikan perukoilla jatkuu. Hän saa kiitollisilta avustetuilta palkkioksi kanan nimeltä Abilis.

Lukunurkka: historian opetuksia – Timo Leinonen
Menneestä voi oppia – vai voiko? Sodan varjot väijyvät kuten jutun kuvituksena oleva vanha tankki.

Lukunurkat: Kirje nuorelle itselle ja naisten opintien edelläkävijät – Tuula-Maria Ahonen
Suomessa julkaistaan paljon kirjoja, jotka jäävät vähälle huomiolle, mutta joista voi oppia ja joista voi ammentaa tietoa, tässä niistä kaksi.

Vinokas Olli Lehtinen
Oivoi, nyt Vinokasta viilataan silmään.

Teatterissa tapahtuu
Espoon kaupunginteatteri juhlistaa Suomen juhlavuotta näytelmällä Äidinmaa, jossa on monia tunnettuja vierailijanäyttelijöitä, mm. Pirkko Mannola.

Arvioita ja ajatuksia
Tälle uudelle palstalle voi kuka vain kirjoittaa, jos hänellä on jotakin tähdellistä asiaa. Ensimmäinen kirjoittaja on Arto Kurvinen.

Helmikko
Riita-Kaisa Voipio ruotii aikamme sisustusmuoteja – ja koteja, joista elämä on siivottu pois.

Opaskoira Pekko
Opaskoira Pekko puolestaan kulkee rullaportaissa ja joutuu tönittäväksi.

Pisteitä
Jouko Leinonen lainaa palstallaan muun muassa Alvar Aaltoa ja Lars Levi Laestadiusta.

Heijastuksia
Gyöngyi Pere-Antikainen miettii uuden kodin hankkimista, tukijoukot on jo valjastettu uuden kodin etsimiseen.

Hanskin helpot
Hanski menee suoraan asiaan eli sanapähkinöihin.

Kulttuurin tuulahduksia
Kulttuurin tuulahduksissa on hyviä uutisia, olkaa tarkkoina.

Mauri ja Mustis
Mauri on vähällä joutua Mustiksen kunnallisvaalikampanjan välikappaleeksi.

Maaliskuu 2017 - Ukrainassa taas ja ikävä Vietnamiin

Täällä Ukrainan Kiovassa on kevät. Saavuin tänne maaliskuun 15. päivä Vietnamista lentämällä tehden välilaskut Thaimaan Bangkokissa ja Kazakhstanin Almatyssa. Siihen matkaan meni kaikkiaan neljä päivää. Ensimmäinen ptkä lento oli etelästä pohjoiseen eli siinä ei taidettu ylittää kuin yksi aikavyöhyke.  Ilmasto siinä toki muuttui. Almatyssa oli lunta, muttei sentään pakkasta astetta paria enempää.

Ilmaston puolesta muutos oli suurempi.  Vietnamin Lai Vungissa, josta lähdin, oli sellainen lempeä kuumuus: maaseudulla kasvuston varojoss +25:sta +35 asteeseen. Jokien ja kanavien ansiosta tuulenvire piti tukaluuden poissa. Sitten Thaimaan Bangkokissa ja Pattayalla oli hieman kuumempaa. Vietin yhden yön Bangkokissa ja lähdin seuraavana aamuna 12.3. bussilla Pattayalle, jossa suomalainen serkkuni, oikeastaan ensimmäisen serkun lapsi, mikä se nyt lienee puolipikkuserkku oli töissä suomalaisessa firmassa: puhelinmarkkinointia Suomeen. Siellä tapasin myös ihan oikean ensimmäisen serkkuni sekä muita suomalaisia. Yhdestä kaupastakin käytiin ostamassa Turkinpippureita, chilillä maustettuja salmiakkikaramelleja.  Kaikki suosmalaisethan turkkarit tietävät.  No, niitä saa Thaimaasta, ainakin tästä kaupasta Pattayan Jomtien beachilla. 

Se on moottoripyörävuokraamo, jota pitää suomalainen mies thaimaalaisen vaimonsa kanssa.  Saisihan sieltä muitakin Suomi-tuetteita, mutta en olut kovin innokas. Ehkä ukrainalaiselle kaverille olisi voinut Suomi-pipon ostaa. Tai lahjoittaa sellaisen täkäläiselle skandinaaviselle koululle.

Jäipä kuitenkin ostamatta.  Asuinalueen, condominium katolla oleva uima-allas sekä meren ranta tekivät vaikutuksen. Niitä voisi tulla ikävä. Toisaalta sitten en viihdy niin isossa paikassa, en turistikeskuksessa.  En edes suomalaisia kaipaa ympärilleni jatkuvasti. Vaihtelu toki aina virkistää.



No, kiva tavata tuttuja ja tuttuja sukulaisia. Ja ihan kiva oli anuttia thaimaalaista vegaaniruokaa sen jälkeen kun olin yli kaksi kuukautta syönyt pelkästään vietnamilaista vegaaniruokaa: toki erittäin hyvää ja terveellistä.



Thaimmaassa näkyy elintason nousu, sitä myötä myös hintojen. Turistit tuovat sinne paljon rahaa. Infrastruktuuri toimii ja turistin elämä lienee melko turvallista siellä, ja kaikki palvelut saa helposti. Lähes kaikki osaavat englantia.  Vietnamissa on hieman toisin.  Maantieteellisesti matka Lai Vungista Pattayalle on muutama sata kilometriä, mutta kulttuurisesti paljon pidempi.



Vuotta aiemmin, maaliskuussa 2016 olin lentänyt Vietnamista Bangkokiin ja sielä seuraavana päivänä Ukrainan Odessaan. Kahta kuukautta aiemmin olin sanonut hyvästit Malesialle ja siellä olevalle parisuhteelle. Nyt hän li jo estänyt minut Facebookissa ja katkaisuut yhteydenpidon. Olin minä siihen hieman provosoinut julkaissut yhteiskuvia nättien tyttöjen kanssa, kuten minulla tapana on ...

Tämä kuva tuossa yllä ei ole siltä ajalta vaan tältä vuodelta.  Joulukuussa matkustin Ukrainasta Vietnamiin, taaskin Bangkokin kautta ottamaan selvää aiemmin alkaneesta nettisuhteesta, josko siitä voisi tulla jotakin.  Suhtauduin asiaan hyvin skeptisesti, mutta elämä yllätti positiivisesti. Tämä juttu voisi toimia:  rauhallista elämää yksinkertaisen maalaistytön kanssa, joka mieluiten viettää aikaa kokotna perheen kanssa, ei halua matkustella eikä osaa edes englantia, joten verbaalinen kommunikaatio pysyy aika vähissä.  Hän kokkaa minulle, pesee pyykkini.



Hän asuu perheensä ja sukunsa kanssa pienellä maatilalla viljellen riisiä ja hoitaen eläimiä.  Siinä on minun kannaltani ongelma.  Munia tuottavat kanat ovat minulle ok, vaikken itse niitä munia syökään, mutta sitten se, että niitä kanoja viedään aamulla torille elävinä ja ne teurastetaan siellä ostajan silmien edessä.  Ja sitten ne pitävät myös sikoja, jotka tietysti on tarkoitus myydä teuraaksi.
Nämä kolme kuuakutta asuimme parhaan talossa ja heidän pihapiirissään.  Tulevaisuudessa ei ehkä tarvitsisi asua ihan niin lähellä mutta jossain naapurustossa kuitenkin.  Perhe tuo hänelle tukea ja turvaa, tyydyttää hänen sosiaaliset tarpeensa.   Se sopii minullekin varsin mainiosti. Kun olen poissa, minun ei tarvitse murehtia sitä, että olen jättänyt hänet yksin. Malesialaisen kanssa oli sellainen murhe. Hän koki yksin jäämisen lähes hylkäämisenä ja se näkyi myös hänen mielialassaan.



Nyt kun lähdin, en läntnyt suhdetta pakoon, vaan siksi, että olin niin luvannut ja suunnitellut, myös siksi, että haluan nähdä mitä tällainen kolmen kuukauden ero tekee suhteelle. Minulla kkun on perhe ja suku Suomessa ja siellä pitää käydä, eikä liene kovin helppoa mennä sinne yhdessä, joten jos juttu toimisi niin että minä käyn olemassa Suomessa pari-kolme kuukautta vuodesta ilman että siitä tulisi ongelmaa suhteelle.



Lai Vung, Sa Dec,  Mekong-joen suisto, kauniit maalaismaisemat, joisa on kiva pyöräillä ilman, että autoliikenne uhkaa jatkuvasti henkeä ja terveyttä. Niissä maisemissa viihdyin ja vakavasti olin sitä mieltä, että se voisi olla oikea paikka asettua vanhenemaan.   Nyt kun lähdin pois, halusin testat tuota ajatusta.  Harkitsin jo vakavasti koko matkan perumista, sitä, että jättäisin lennot käyttämättä, plalaisin Tahimaasta takaisin hanikittuani uuden kolmen kuukauden turistiviisumin Vietnamissa oleskelua varten. Sen voisi sitten uusi kolme kertaa, joten maassa voisi olsekella välillä poistumatta jopa vuoden.

Vielä Thaimaassakin mietin asiaa vakavasti, samoin Almatyssa ja vielä nytkin täällä Kiovassa.
Päätin kuitenkin muuttaa lippuani takaisin Vietnamiin kahta viikkoa aikaisemmaksi, eli lennän toukokuun loppupäivinä Helsingistä Hanoihin.  Siihen on vielä yli kaksi kuukautta ja lähdöstäni on vasta kaksi viikkoa.  Minulla todella on ikävä takaisin.



Almatyssa pärjäsin venäjän kielellä. Ajoin taksilla hotelliin kaupungin keskustaan. Siellä nukuin yön ja aamulla lähdin käveleskelmään. Kävin syömässä intialaista Govindas-ravintolassa, vegaanista tieteankin. Sitten lähdin kävlemään kohti lentokenttää.  Paikallinen kuitenkin halusi laittaa minut bussiin ja minä suostuin. Bussin rahasta ei suostunut ottamaan maksua, koska kävelen keppiä käyttäen. Maleiassa kaksi vuotta sitten  sattunut akillesjänteen vioittuminen hankaloittaa kävelyäni edelleenkin etenkin täällä kylmässä ilmastosa. Vietnamissa se ei pyöräilyä haitannut. No, näkönikin vuoksi kepin käyttö on ihan järkevää. Ja Kiovan metrossa se usein auttaa saamaan istumapikan.

Lento Almatysta Kiovaan tapahti saman yhtiön koneella: Air Astanalla oli moderni kalusto niin kuin on monilla muillakin itäisillä yhtiöillä, mm. Aeroflotilla.  Lento kesti viisi tuntia ja sen aikana ylitetiin neljä aikavyöhykettä. Eli saavuttiin Kiovaan kellon mukaan tunti nousun jälkeen.

Minulla oli edelleen paikallinen sim-kortti ja puhelinnumero voimassa.  Olin ollut yhteydessä kouluun ja pyytänyt heiltä apua asunnon hankkimisessa.  Aluksi he lupasivat hankkia minulle vuokra-yksilön koulun läheltä. Kahta päivää ennen saapumistani kuitenkin ilmoittivat, että se on liian kallis ja kysyivät suostunko asumaan huoneessa, jonka eräs koulun opettajista antaaisi käyttööni.  Suostuin aluksi, mutta kerroin myös harkitseani aiemmin itse vuokraamani asunnon vuokraamista. Ensimnmäisen yön vietin kuitenkin tuon perheen asunnossa.  Huone ilmeisesti kuului toiselle perheen tyttäristä. heillä oli kaksi teini-ikäistä tyttöä, joista molemmat käyvät myös skandinaavista koulua.  Pehreessä on myös kissa ja koira.

Perheen isä kävi hakemassa minut autollaan lentokentältä. Ensimmäisen yön vietin heillä, ja sitten toisena iltana muutin vanhaan tuttuun isoon asuntooni, jossa asuin 6 viikkoa viime vuonna.  Vuodesta 2016 minä vietin liki kuusi kuukautta Ukrainassa, pari Vietnamissa, pari Suomessa ja sitten muutamia päiviä tai viikon-pari joissain muissa maissa: Malesia, Tahimaa, Moldova, Romania, Bulgaria, Makedonia, Montenegro, Kroatia ...

Kirjoitan tätä tuossa lähiössä, Poznyaki,  osoitteessa Mykhaila Drahomanova 23A. Asuntoon kuuluu kolme huonetta ja keittiö sekä WC ja kylpyhuone.  Täällä on lämmin, hiljaista ja jossain mielessä kodikastakin, vaikka kämppä on syvästi remontin tarpeessa. Seinien pakkelointia on jo aloitettu. Kypyhuoneen seinissä on jotain mustaa töhnää, ilmeisesti hometta. Pölyä on myös. Voi olla, että tämä murju tekee minut sairaaksi.




Vanhoja neuvostotyylisiä huonekaluja on. Osa niistä on rikki. Patjat ovat vanhoja ja selälle sopimattomia. Minulla on kuitenkin mukanani aina oma puhallettava Thermaret-patjani, jolla saa kehostakin sängystä siedettävän käyttämällä sitä petauspatjana. Ja jos ei sänky niin sitten patja lattialle maton päälle.   Vietnamissa taas käytetään liian kovia patjoja, jopa vain ruokomattoja, kuten Thaimaassa, joten sielläkin puhallettava retkipatja on ihan käyttökelpoinen.



Olisin voinut jäädä sinne huoneeseen opettajakollgean luo, mutta kaipaan yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja rauhaa.  Sitä ei ollut Vietnamissa tarpeeksi. Talossa ei ollut minkäänlaista äänieristystä, vain peltiseinät, tai lautaseinät, joten kaikki äänet kuuluivat läpi kissat koirat, moottoriveneet, moottoripyörät, kanat, naapurien puhe ... ja KARAOKE!



Ihmiset käyttävät tuloihinsa nähden suuri summia karaokelaitteisiin. Vahvistinten teho riittäisi usein jopa rokkibändille. Nurkassa seisovat isot kaiuttimet.  Isännän lauantai-iltainen karaokesessio kuuluu satojen metrien päähän: synteettinen säestys, puhtaat ja kirkkaat mutta myös sterillit midi-soinnut mollivoittoisissa lauluissa. Joku vanha suomi-iskelmä, yksinäinen tai Elämän valttikortit sopii vertailukohdaksi, mutta laulettuna voimakkaamman tonaalisesti: M.A. Numminen tai alkuaikojen Tuomari Nurmio. Vähän naukuvaa, uikutusta suorastaan. Mitä taodennäköisemmin laulavat onnettomasta rakkaudesta ja kaipuusta. Erityisesti kuukalenterin mukaisen uuden vuoden aikaan, joka tänä vuonna oli Tammikuun lopussa, tämä on suosittua viihdettä. Myöskin häissä ja hautajaisissa paahdetaan nupit kaakossa aamusta iltaan.  Illalla kymmenen jälkeen sentään tuli hiljaisuus.



Meidän talossa ei ole kuin pari ikkunaa eikä niissä ole edes laseja, vain metallikalterit.
Taloon tulee sisään hyttysiä, joten pitää nukkua hyttysverkkojen alla. Alueella ei ole malariaa eikä dengue-kuumetta, vaikka seisovaa vettä on kaikkialla.

Myös eläimiä on kaikkialla ja niiden kakka haisee.  Kanat pääsevät keittiöön nokkimaan ruuantähteitä jopa astioista.



Meidän huoneemme, lähinnä verhoilla ja ohuella lautaseinällä sekä yhdeltä sivulta isolla kaapilla erotettu tila, on olohuoneen seinän takana.  Kun joku alkaa laulamaan karakokea, kutntuu kuin olisi kaituinkaapin sisällä. Ohuet laudat toistavat bassoäänet. Minun pitää silloin juosta ulos. Lähtisin kävelylle tai pyöräilemään, mutt akumppani ja perhe eivät ole innokkaita antamaan minun kulkea vapaasti.  Aamuisin saan lähteä kyllä pyöräilemään ja minun annetaan viipyä iltapäivään asti, mutta eillalla en saisi lähteä kävelemään kylälle.

Minulla on Lai Vungin alueella yksi hyvä ystävä, jonka kanssa voin puhua englantia ja jakaa kokemuksia Vietnamista.  HÄn on ranskalainen Peter, joka on asunut täällä yhdeksän vuotta.  Hän on naimisissa vietnamilaisen naisen kanssa ja heillä on pieni poika.   He asuvat noin 15 kilometrin päässä meistä. Sopiva pyöräilymatka minulle ja tie vie jokien ja kanavien vartta puiden alta pikkukylien halki.  He tulevat joskus kolmisin moottoripyörällä meille.  Täällä on tavallista, että pyörän päällä ovat isä, äiti ja lapset, ainakin pari-kolme heistä. 

Peter  on rakentanut itselleen ja perheelleen länsimaistyylisen talon ja liiketilat vaimon kauppaliikettä varten. Virallsiesti se on kahvila, joka sijaitsee lähellä koulua.  Käytännössä se on vähän niin kuin huoltoasema, jolta saa kaikkea muuta paitsi nestemäisiä polttoaineita. Koululaiset käyvät siellä aamaisella ja sitten koulun jälkeen istumassa ja käyttämässä nettiä.   Erittäin hyvän talon saa jo reilulla 50 000 eurolla.   Jo 20 000:lla saa ihan kelvollisen, sellaisen betonista tehdyn, jossa ei ole erityksiä eikä kovin huolellista viimeistelyä. 

Jos ja kun minä aion asettua Lai Vungiin tai lähistölle, edessä olisi talon rakentaminen.  Minulle 20 000 on kuitenkin aika iso summa. Sitä varten pitäisi ottaa lainaa tai säästää. Käytännössä säästää. No, muutama vuosi ilman matkailua ja vaatimatonta elämää niin olisi jo jonkinlainen asumus.  Ja kun olisi vielä enemmän, voisi ostaa maata ja istuttaa sille hedelmäpuita, laittaa puutarhan niin, että kumppani, Pikku-Myy ja hänen perheensä voisivat luopua sikojen ja kanojen pitämisestä ja ansaita elantonsa kasvinviljelyllä. 

Tämä Mekong-hoen suistoalue on hedelmällistä maata ja siksi melko vaurasta vertrattuna sisämaan kyliin tai suurkaupunkeihin. Riisin ja hedelmien vieljely tuo tuloja monille.  Myös pienkäsitöitä, kuten bambukorien punomista, ruokomattojen tekoa yms. näkyy harjoitettavan, samoin kukkien viljelyä.  



Lähimpään suureen kaupunkiin Can Tho on noin 60 kilometriä, joskin sen matkan taittaminen bussilla on aika työlästä, ei kuitenkaan kallista minulle, halvimmillaan edestakaisen matkan tekisi noin viidellä eurolla. Polkupyörällä matka olisi vähän liian pitkä yhden päivän aikana tehtäväksi, mutta toisaalta kaupungissa voisi yöpyä noin kymmenellä eurolla, ehkä halvemmallakin.  Siellä voisin saada jopa pallkallista opetustyötä, mutta en halua asua siellä metelissä ja vilinässä.



Pikku kaupngit ovat ihan riittäviä minulle, vaikken vielä ole onnistunutkaan löytämään sopivaa opetustyötä vapaaehtoispohjalta.   Trooppisen kasvillisuuden reunustamat auhalliset kylätiet ovat vielä parempia.  Niille eivät citymaasturit edes mahdu.  Havoin näkyy joku taksi tänne eksyneen, tai sitten pieni kuorma-auto. Kuormamopoja ja muita mopoja ja moottoripyöriä sekä polkupyöriä on suurin osa liikenteestä. Se sopii minulle mainiosti Vielä kun bensiinimoottorit korvautuisivat sähkömoottoreilla, olisi vielä rauhaisampaa.



Kuljetuksista osa hoidetaan edelleenkin jokiveneillä. Jokia ja kanavia risteilee kaikkialla ja niillä veneitä, jodien moottoreissa ei ole äänenvaimentimia. Joskus yölä sellainen jyristää meidänkin talon ohi. Aika harvoin kuitenkin.  Asutus on levittäytynyt nauhamaisesti kanavien varrelle.



Nämä lienevät juuri niitä veneitä, joilla Vietnamin venepakolaiset jättivät kotimaansa ja hakivat turvaa Thaimaasta ja muista maista.  Heitähän päätyi myös Suomeen



Mekong Joki saa alkunsa jostain kaukaa Kiinasta. Se virtaa halki Laosin ja Kambozhan laskeakseen täällä Eteleä-Vietnamissa mereen.  Pääjoki on valtavan leveä. Näissä kuvissa on vain sen sivuhaaroja tai erikseen kaivettuja kanavia, joiden vesi on joko joesta tai sitten sadevettä. Sademäärät ovat alueella suuret, ertiysiesti Suomen kesän ja syksyn aikana, johon ajoittuu sadekausi. Kuuminta alueella n huhtikuussa.



Paljon on suunnitelmia ja toiveitäa, eivätkä ne nyt kohdistu tänne Ukrainaan vaan sinne Vietnamiin.  toki minä nautin täällä siitä, että saan opettaa ja minulla on mukavia ja motivoituneita oppilaita. Erityisesti englanniksi on kiva myös jutella lasten ja nuorten kanssa. Suomea ei heistä juuri kukaan osaa riittävästi, jotta monimutkaisempien ajatusten ilmaisu onnistuisi. Muutam aikuinen, joka on päässyt sille tasolle, toki tuttavapiirissäni on.





Mutta ei, en minä halua Ukrainaan jäädä enkä asettua. Enkä tiedä, voinko täällä joka vuosi käydäkään, sillä aika kallista se on varsinkin siinä viaheessa jos täytyy taloa varten säästää.
Ja kyllä matkustelu myös väsyttää ja jonkin verran myös kyllästyttää pidemmän päälle. Olenhan minä aika paljon reissanuut, mutta en pidä itseäni matkustelijana enkä ehkä kulkurinakaan sen pysyvämmin.  Jo vuonna 2004 kun asuin Woodstockissa ja sitten viitisen vuotta Cairnsissa, olin sitä mieltä, että olen jo nähnyt maailmaa tarpeeksi ja haluan rakentaa itselleni rauhaisan pesän.  woodstockiin en voinut jäädä einä Cairnsin takapihallekaan onnistunut kauvautumaan. Ehkä nyt onnistun Vietnamin maaseudulla?

Jonkin verran siinä tarbitaan vielä säätämistä, mutta lähökohdat vaikuttvat hyviltä.

 

Kumppanini ei ole vegaani, ei myöskään muu buddhalainen, mutta hän on valmis olemaan pääasiassa kasvissyöjä vuokseni. Hän ei myöskään ole kovin hyvä kokki, mutta on kehittynyt näiden kolmen kuukauden aikana valtavasti kun on äiti opettamassa ja auttamassa.  Olen saanut erittäin hyvää ruokaa, myös paljon tuoreita vihanneksia.  Joka tapauksessa vatsani on edelleen pyöreä ja joka paikasta näkyy ylipaino.  Kaikki vegaanit eivät todellkaan ole langanlaihoja idunsyöjiä.  Niitä ituja toki olen myöskin syönyt Vietnamissa. Niitä on kaikkialla. 

Täällä Ukrainassa ostin kuuakuden jäsenyyden kuntosalille noin viikko sitten, heti saavuttuani, mutta "muka" sairastumisen takia en ole jaksanut rashautua sinne, vaikka se on parin sadan metrin päässä kotoa.  Olen tosiaankin ollut hyvin väsynyt ja flunssainen: yskää ja nuhaa nämä alkupäivät täällä. Sama vika oli viime ssyksynä ja on ollut aina Suomessakin käydessäni.  Minut on näköjään tehty elämään lämpimässä ilmastossa. 

Freshline on alunperin Harkovassa perustettu voileipäbaari, vähän saman tyyppinen kuin Subway to Cafe Picnic.  Näillä on kuitenkin isompi valikoima salaatteja ja muita kasvikunnan täytteitä, mm. hapankaalia, sieniä, oliiveja, tilliä, rukolaa, persiljaa, tomaattia, punajuurta ... ja lviät ovat paljon jyhkeämpiä, ei mitään ranskista vaan kovakuorisia tuhteja leipiä. Ei sentään ihan rusileipää, mutta tummakin jauhoa on joukossa.   Minun vatsani vain ei oikin tykkää leivästä, ei ruisleivätstä eikä kokojyvästä. 

Kiovassa ei ole enää lunta eikä pakkasta. Toki sitä voi vielä kerran-pari tulla. Aurinko näyttäytyy useammin kuin syksyllä. Suomessa toki on jo aamuisin  ja myöhemmin illalla valoisampaa, ainakin pohjoisessa.  Asuinalue ei elä pelkkää kerrostaloa vaan täällä on muutama järvikin, ja Dnepr-jokikin tuossa ihan pienen matkan päässä. Luonnonsuojelualeille ja metsiinkään ei olisi pitkä matka. Pyöräillä en vain uskalla. 

 Kouluni alkoi juhalla. Enimmäkseen tytöt esittivät erilaisia tanssinumeroita viime sunnuntaina.

Koulussa olen kertoillut elämästäni Vietnamissa, mm. kakansyöjäkaloista. Meidän vessamme on tehty lammikun yläpuolelle. Se on laituri, jonka päässä on muovisäkkien palasilla suojattu aitio ja reikä.  Noista kaiteista on hyvä otttaa ponnistustukea kyykkiessä. Istuinta ei vessassa ole, ja sehän on hyvä asia. Sitten vain annetaan mennä.   Ja kun ensimmäiset kikkareet putovat veteen, ovat kalat jo valmiina ottamaan kopin. Ne ovat erityisiä trooppisia kakansyöjkaloja. Ne hoitavat homman niin hyvin, ettei vessassa haise lainkaan. Jotkut ihmiset jopa väitttävät syövänsä noita kaloja.

 

Ukraina on entinen kommunistimaa ja Vietnam nykyinen. Asenne koko asiaa kohtaan näyttäytyy molemmissa maissa niin erilaisena, ettei sitä voi mllään pitää samana asiana. Eikä se varmasti olekaan. Minä en ole teoreettiselta kannalta perehtynyt Vietnamin kommunismiin enkä paljoa myöskään sen käytäntöön.   Jotitain kaunokirjallisia teoksia olen asiaan liittyen lukenut, mm. siitä miten pohjoinen valtasi etelän ja täälläkin joitakin vastavallankumouksellisia ja kansan vihollisia suljettiin leireihin ja myös tapettiin, mutta toiminta lienee ollut varsin kevyttä verrattuna Neuvostoliiton gulagiin.

Nämä Vietnamilaiset näyttävät käyttävän punalippuja, joko tähdellä tai sirpillä ja vasaralla somitettuja lähinnä koristelutarkoituksiin.  Lienevätkö ostaneet niitä halvalla kiinasta tai sittten jotain Neuvostoliiton jäämistöä saaneet haltuunsa. 

 Myöskään vietnamilainen ranskanleipä ei oikein sopinut minulle.

Banaaneja kasvaa kaikkialla Lai Vungin ympärisössä. 

 

Hän on 29-vuotias. Täyttää tänä vuonna 30, ja mikäpä onkaan sen ikäisellä naisella usein mielessä?



Vietnamissa tuloerot ovat valtavan suuret niin kuin monessa muussakin kehitysmaassa.  Harmaa talous on voimakasta, korruptio kukoistaa ja rikollisuuttakin on enemmän kuin tarpeeksi.
Keskiansio on kuulemani mukaan noin  200 - 400 euroa kuukaudessa. Monet ansaitsevat paljon vähemmän.



Rakkaudessa ja parisuhteessa rahalla on merkitystä.  Useat naiset etsivät netin kautta rikasta länsimaista miestä.  Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole. Moni tällainen suhde toimii hyvin ja molemmat saavat sitä mitä suhteesta etsineet. Tunteidäen palo ja romantiikka ovat aika uusi keksintö ja pohja parisuhteelle.  Tässä meidän suhteessa ei ole niistä kysymys, ainakaan niin voimakkaasti kuin länsimaissa usein ajatellaan ja halutaan. Käytännöllisillä asioilla on paljon merkitystä, myös rahalla.  Minä pienehköine eläkkeineni olen kuitenkin aika rikas Vietnamissa, en kuitenkaan mikään upporikas. En pysty enkä halua viedä ketään asumaan Suomeen tai Australiaan tai mihinkään muuhunkaan maahan. Enkä ole ihan varma, pystynkö edes koko aikaa asumaan Vietnamissa.   No, elämässä mikään ei ole varmaa eikä pysyvää, joten ei kannata ihan vähästä säikähtää.

Joka tapauksessa taloudellistesti päästään jo aika pitkälle sillä, että minä annan hotelleihin ja ravintoloihin käytetyt rahat kumppanille ja saan majoituksen ja ruuan.

Eli toivon, että se uusi suhde Vietnamissa odottaa minua vielä nämä kaksi kuukautta. 

Myös Ukrainassa harmaa talous näyttää kukoistavan.  Vähittäiskuppaa käydään katujen varsilla, toriella, tunneleissa. En tiedä, miten virallista tämä on, mutta luulisin, että ilman liiketilaa kauppaa käyvät eivät maksa veroja tai muita maksuja viranomaisille.