tiistai 30. marraskuuta 2021

2021 marraskuu - viimeinkin rokotettu!



Covid19-pandemia 


Alkukuusta näytti siltä, että koronapandemia olisi hellittämässä ja kohta päästäisiin rajoituksista eroon. Sitten luvunt alkoivat taas kohota.  Samanlaisia uutisia kantautui myös Suomesta ja muualta maailmasta. Jälleen uusi virusmuunnos  Omikron oli havaittu Etelä-Afrikassa ja sen leviämistä pelättiin myös Suomessa. Rajoituksia alettiin sielläkin tiukentamaan ja niitä vastustettiin edelleenkin: erityisesti koronapssia, joka vaadittiin iltaisin ravintoloissa. 




Uudella tontilla oleva uusi rakennus on ollut sivuosassa, vaikka olemme päässeet taas käymään siellä.  Minä olen istuttanut sinne koristekasveja, mm. mussaendaa, lohenpunaista pientä puuta tai pensasta, jota olen tottunut kutsumaan englannista mukaellen Bangkokin ruusuksi. Wikipedian mukaan nimi olisi suomeksi huivio.  Alkuvuodesta istutetut intianjasmikit (murraya koenigii) sekä ihmeköynnös (bougainvillea) ovat lähteneet erittäin hyvin kasvamaan samoin kuin kesäkuussa istutetut siniherne (clitoria ternatea) ja maustekairapalmu (pandanus amaryllifolius, pandan). Sinihernettä ja muuta kiipeilijöitä varten asensin nailonverkon talon räystäältä vinosti alas päin. 



Muuten talo on ollut koskematta. Sadesikouruja ja -tankkia ei ole asennettu, sähköä ja vettä ei myöskään.  Sisäseiniä ei ole verhoiltu puulla, esim. bambulla kuten olen suunnitellut.  Ei ole kiirettä. Maksetaan tontti ensin ja annetaan puutarhan kasvaa peittämään näkyvyys naapureilta.Kkatsotaan sitten mitä tehdään. 



Sen sijaan tämä vanha paikka eli appivanhempien asuttama "slummihökkeli" on kokenut paljon muutoksia viime kuusta alkaen.  Jo kauan olin puhunut, että vanha savitiililattia, jossa oli halkeamia ja niiden alla pelkää hiekkaa, ei betonia, pitäisi uusia.  Sen kun palkaa jonkun tekemään, koska itse en osaa. Tuosta kommentista pätee vain sivulause: en osaa.  En osaa myöskään paikallista kieltä eivätkä paikallsiet mitään minun osaamistani keilistä, joten täytyy käyttää vaimoa välittäjänä. 


Panoraamakuva otettuna huoneen ovelta. Huone on n. 10 neliön kokoinen. 


 Hyvinhän  se lattia tuli tehtyä. Ja hyvin tulivat tehtyä hyllyt seinille. Hyvin tuli tehtyä myös tuossa panoraamakuvassa oikealla näkyvä parvisänky, jonka sijoitin vaatekaapin taakse niin, että tuo noin kymmenen neliön huone tuli jaettua kahtia. Minulla on nyt vähän yksityisempi työtila, jota uskallan vapaammin käyttää silloinkin kun toisella puolella nukkuu joku, lähinnä vaimo ja poika, jos he nukkuvat täällä. Nyt poika on halunnut nukkua isommassa sängyssä äitinsä ja isoäitinsä kanssa tuolla isomman huoneen puolella. Hän vähän vielä arastelee uutta järjestystä huoneessa, ei ole uskaltanut kiivetä parvellekaan.  Toisaalta ei huone olekaan vielä valmis. Vielä on pari ideaani toteuttamatta. Ne jäänevät vähintäänkin joulukuuhun elleivät sitten vieläkin tuonnemmas. 



Uuteen taloon ajattelin laittaa seinille paikallisesta nettikaupasta löytämiäni tiiliseinää jäljitteleviä muovitarroja. Ne eivät kuitenkaan pysy seinillä niissä olevan liimapinnan avulla, vaan ne vääntyvät ja kupreuilevat kuumuudessa. Niinpä jätin osan laittamatta ja toin ne tänne vanhaan paikkaan. Uuteen taloon laitatan lautapaneelit tai indonesialaistyylisen bambuverhoilun heti kun löydän jommalle kummalle niistä tekijän. Palkkaisin mielelläni vaimon veljen tekemään niin, mutta hänelle en voi suoraan maksaa vaan maksu täytyy hoitaa vaimojen välityksellä. 



Eivät ne täälläkään tahdo pysyä paikallaan vaan kuumuus iroottaa liimaa silloin kun ilmastointikone ei ole päällä. Lisäksi niitä ei alun perin ollut tarpeeksi. Yritin tilata sinisiä ja valkoisia sekä vähän hopeanvärisiä nettikaupasta, mutta ne eivät kuljeta paketteja tänne vielläkään. Satuin löytämään lähikaupungin kaupasta samanlaisia, mutta värikkäitä. Päätin siis käyttää niitä. Joidenkin niistä alle latioin vaahtomuovisia akustiikkalevyjä, jotta ne eristäisivät myös lämpöä. Huoneen katolle, jonka ylpäuolella on n. 30 senttimetrin tila ennen peltistä ulkokattoa, laitoin eristettä: hopeanväristä kuplamuovia, jota täällä myydään siihen tarkotukseen. 




 
Pieniä lentäviä mäkäriä tai hyttysiä, en tiedä mitä ne ovat. Ne eivät ole niin vihaisia kuin suomaliset kollegansa ja lajitoverinsa. Siksi en ota niitä riittävän vakvasti, vaikka ne joskus levittävät dengue-kuumetta ja muita sairauksia. Muutma tropiikissa koettu sairastaminen saattaa olla niiden tartuttama: korkea kuume, joka liki vie tajun, mutta joka menee ohi suhteellisen nopeasti. 

Paikalliset nukkuvat hyttysverkkojen alla, mutta minä en oikein niistä pidä. Minä käytän mieluummin pistorasiaan laitettavia laitteita, jotka höyrystävät jotakin kemikaalia joka pitää itikat poissa. En tiedä, miten terveellistä se on. 

Hyttysten lisäksi yöllä saattavat kiuasta rotat ja hiiret, joita juoksee ja pesii huoneen katolla. Ennen lattiaremonttia niitä tuli jopa huoneeseen ja joku keksi pesiä myös lämpöpumpn sisäyksikössä.  Se oli yksi syy lattian laittoon ja seinien sekä katon peittämiseen tarroilla. Nyt rotat pysyvät ulkopuolella, mutta joskun ne kutienkin herättävät minut öisin, erityisesti nyt kun nukun katon rajassa parvella. 

En haluaisi tappaa hiiriä, rottia enkä hyttysiäkään, mutta periaatteesta on joskus pakko lipsua, jos muuta keinoa ei ole tiedossa tai käytettävissä.   Viime vuonna hankin muutaman pyydyksen, joka vangitsee ne elävältä. Vangitut eläimet kuljetin takapihalle "paratiisini" liepeille ja päästin vapasksi. Niillä oli ainakin teoriassa mahdollisuus uuteen elämään. Ajattelin, että ne alkaisivat pesimään siellä, mutta epäilen, että ne juoksivat aina takaisin taloon, koska hiirten ja rottien määrä ei vähentynyt.  Niimpä sitten tilasin myrkkyä, joka tepsi ihan tuonne viime elokuulle saakka. Sitten se loppui, eikä verkkokauppa, joka sitä myi voi toimittaa paketteja tänne. Nyt minulla on asennettuna kaksi ultraäänikarkoitinta sekä voimakas lamppu jotka pitävät hiiret poissa parin metrin säteeltä eli juuri parven kohdalta, mutta kauempana kuulen niiden rapistelevan ja järsivän huoneen muovisia rakenteita sekä vanhoja styrox-eristeitä. 

Mielelläni asentaisin huoneen ympärille esimerkiksi pienisilmäisen teräsverkon, josta hiiret eivät pääse läpi. Sellaista oli Australiassa käytössä termitteejä varten. Täältä en ole vielä löytänyt. 



Yllä panoramakuva heti huoneen ulkopuolelta, käytävältä tai eteisestä, jota minä olen jo pidempään käyttänyt ruuanvalmistus- ja ruokailutilanani.  Tuota huoneen katon ylle laitettua kuplamuovia ostin sern verran, että siitä riitti myös tämän huoneen sisäkatolle.  Ei tämäkään kovin kauniilta ja siistiltä näytä Suomen mittakaavassa, kuten ei mikään täällä meillä, mutta tekeepähän tehtävänsä eikä ole tulotasoon nähden kovinkaan suuri investointi: noin 2 euroa per neliömetri. 

Paloturvallisuus ei ole ilmeisesti kovinkaan korkealla tasolla huoneessa eikä sen ulkopuolella, joten täytyy toivoa, ettei mitään satu.  

Kaasuhella on tuolla kuvan perällä näkyvän oven oikella puolella ja tiskiallas vesipisteineen taaempana. Siellä on myös ostamani pesukone. 



Tempe, joskus suomeksikin kirjoitettuna tempeh, vaikkei se ihan vastaa suomalaista ääntämystä. Sana muuten äännetään voimakas nouseva paino toisella tavulla eli e:llä, joskus e jopa puolipitkänä  niin, että se loppuu "töksähtäen".  Indonesiassa se on riisin ohella halvinta ruokaa, Suomessa ja Australiassa varsin hintavaa.  Minä teen sitä aika ajoin. Nyt satuin löytämään nettikaupasta indonesiasta tuotua aloitusjauhetta eli sienirihmasto-bakteeri-yhdistelmää. 


Aloin siksi valmistamaan sitä uudelleen sen jälkeen kun alkuvuodesta pari satsia meni pieleen. Jo viime vuonna olin tehnyt tarkoitusta varten hautomolaatikon, joka pitää sisällään tasaisen 32 asteen lämpötilan myös öisin, jolloin lämpötila saattaa laskea jopa 25 asteeseen.  Joskus iltapäivisin laatikossa oli liian kuuma, 35 astetta eikä minulla ole termostaattiin kytkettyä jäähdytyslaitetta, vain lämmitinelementti. Siksi paransin rakennelmaa sijoittamalla sen suureen styrox-laatikkoon, jonka kannenkin voi sulkea, koska siellä on riittävästi ilmaa sienirihmstojen toimia.  Viimeiset kolme satsia ovat onnistuneet oikein hyvin. Nyt olen laajentanut tempen raaka-aineita soijapavuista kik-herneisiin ja mustiin papuihin sekä vihreisiin herneisiin. 


Olen myös laajentanut tempen käyttöä indonesialaisesta paistetusta tempestä (tempeh goreng) makkaroihin. Vaivaan siitä vehnägluteenin ja mausteiden kanssa taikinaa, josta muovailen makkaroita. Ne sitten uppopaistan tai painehöyrytän.  Maku on kohdallaan mutta rakenne saisi olla kiinteämpää, sellaista kun suomessa on mm. HK:n sininen tai Bonsoyan vegemakkarat. Tämän rakenne on liian lähellä Poutun kasvisgrilleriä ainakin sellaisena kuin se oli 2015-2016. Pienellä muutoksella ja lisätyllä savuaromilla tästä saisi palviryynimakkaran korviketta. Se oli herkkuani jo kansakoulussa 70-luvulla. 


Pidän tahinista, mutta se on täällä suhteellisen kallis tuontituote, n. 5 europa per 100g joten aina en sitä viitsi ostaa. Sitä ei saa paikallisesti vaan sitä pitää tilata nettikaupasta.  kuvassa tempemakkaraseosta kuumalla pannulla paistetun rieskan/tortillan/rotin tai vastaavan ohuen leivän sisään käärittynä  sinapin, tahinin ja kaurajugurtin kanssa.  Tämän tapaisia ruokia olen tehnyt viime aikoina runsaasti. Leivässä on papuja ja palkokasveja ja vähän tuota jugurttia hapatteena, myös chia- ja pellavansiemeniä, kvinoaa.  Täytteissä on yleensä kikhernettä ja muita palkokasveja, itse hapatettua kaalia ja punajuurta.  


Paratiisini takapihalla eli pengerrysprojektini on ollut sadekauden tuomion tulvien takia pysähdyksissä syyskuusta lähtien, kuten tavallista.  Siellä kasvaa edellisvuonna istutettu mangopuu ja se on jo kukassa eli saattaapa tulla hedelmiäkin lähikuukausina. En kyllä tiedä, milloin täällä on mangosesonki. Australiassa se oli aina ennen sadekauden alkua.  

On iso ilo ja riemu, että päästään pyöräilemään.  Pyörää pitää vähän väliä remontoida. Viime kuussa murtui ohjauksen pystytanko ja nyt oli vähällä murtua satulan pystytanko. Se alkoi kallistua taakse päin.  Olin jo aiemmin päätellyt, että istuimen pitäisikin olla taaempana, kauempana lastanistuimesta. Niimpä en uusinutkaan sitä tankoa vaan pyysin vaimon veljeä hitsaamaan siihen tukiraudat, joiden avulla tanko voisin olla kallistunut niin, että istuin on tukevasti taaenpana. Tämä parantaa pyörän ohjattavuutta huomattavasti. 

Pyöräilemme sen puolisen tuntia päivässä, yleensä aamuisin, joskus myös iltapäivällä. Matkalla näemme kaikenlaista jännää: pieniä kuorma-autoja, pihalla seisovia henkiöautoja silloin tällöin, koiria, betonimyllyjä, tiilikasoja, rakenteilla olevia taloja, veneitä joella. Olen totuttanut poikaa siihen, että pyöräillessämme puhelemme. Hänkin yrittää parhaansa kertoa näkemästään.  



Näemme usein joella erilaisia veneitä, välillä isompia proomuja tai lotjia, mitä ne nyt ovatkaan, kuljettamassa rakennustarvikkeita: tiiliä, hiekkaa,  soraa ... 

Viime kuussa luin Facebookin unettomuus-ryhmästä, että CBD-öljy, hamppuöljystä eristetty tuote, olisi erittäin hyvää unilääkettä. Löysin sitä nettikaupasta: kallista vietnamilaista ja halpaa kiinalaista. Se kiinalainen saapui, kaksi pientä pulloa, joissa ei ollutkaan mainintaan CBD:stä kuten ilmoituksessa oli. Se maistuu ja tuoksuu siltä samalta hamppuöljyltä, jota Australiass amyytiin vain ihonhoitoon, mutta jota minä käytin myös sisäisesti.  Tämä yhdistettynä melatoniiniin  10 - 20 mg illan hämärtyessä sekä prometatsiiniin tuntuu antavan hyvät unet, joskus jopa 9 tuntia. Vaikka heräänkin yöllä hiirten rapinaan olen edelleen niin väsynyt, että nukahdan helpolla uudestaan.  Jopa vielä aamulla herättyäni tunnen olevani väsynyt, jota ei ilman lääkitystä tapahdu, jos olen nukkunut yli 6 tuntia.   Kun nämä loppuvat, tilaan sitä kallimpaa Pohjoisessa Vietnamissa Sapan vuroistoissa kasvanutta. Sillä alueellahan minä viime vuoden heinäkuussa kävinkin. 

Poikani täytti kaksi vuotta viime kuussa. Hän on hyvin aktiivinen ja toimealis, myös omatahtoinen poika, ihan niin kuin haluankin. Hän viettää välillä aikaa minun kanssani, entistä enemmän äitinsä ja isoäitinsä kanssa. Myös naapruin tyttöjen, vaimon serkkujen luo,  19-  ja 16-vuotiaitten luo hän karkaa entistä useammin hassuttelemaan ja leikkimään heidän kanssaan. 

Lisää kuvia meidän tohuistamme sivun alun linkeistä kuva-albumiin ja videoihin. 

Luettua

Vasili Grossman, Elämä ja kohtalo  Paljon henkilöitä, paljon sivuja. Tätä kirjaa Neuvostoliitossa ei haluttu julkista, mutta onneksi Andrei Saharov auttoi mikrofilmaamaan sivut ja kuljettamaan ne länteen. Tässä äänite, jossa Hannu Reime kertoo kirjasta ja sen vastaanotosta.  Stalingradin taistelu, Stalin, Hitler, juutalaisvainot, Neuvostoliitto, stalinismi, natsismi ovat kirjan aiheita, mutta siinä on myös runsaasti henkilökuvausta ja mm. kaasukammioon vietävien uhrien tuntojen kuvausta.

Tämä kirja on kirjoitettu 1960-luvun alussa, mutta se ilmestyi Suomessa vasta vuonna 1984 Venäjällä 1988. Aloitin sen kuuntelun jo viime kuun puolella, mutta sain loppuun vasta kuluneen kuun ensimmäisellä viikolla. 

Samoja teemoja käsittelee myös Hannu Rautkallion teos Tapaus Raoul Wallenberg.  Tämä vuonna 2009 ilmestynyt teos kuvaa myös henkilöitä, mutta se ei ole kaunokirjallisuutta vaan tunnetun historioitisjan kirjoittama lähteisiin perustuva analyysi. Wallenbergin kohtaloon ei ole koskaan saatu eksaktia lopullista selvyyttä, mutta hyvin todennäköisesti hän kuoli neuvostoliittolaisella vankileirillä osana ksaninvälisen politiikan peliä, tai sitten vain joku ryssi ja hän kuoli vahingossa? 
Tuohon peliin kuuluivat mm. yritykset ja spekulaatiot Saksan ja länsiliittoutumien erillisrauhasta. Toteutuessaan se olisi ehkä tapahtunut sen jälkeen kun Suomi oli jo solminut erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa ja luovuttanut Karjalan ja muut sovitut alueet. 

Risto Uimonen, Sauli Niinistö, Puolivallaton presidentti. 
Niinistö  valittiin presidentiksi vuonna 2012. Asuin silloin Brisbanessa ja kävin äänestämässä ennakkoon, koska ennakkoäänestys järjestettiin myös siellä. Kävin molemmilla kerroilla. Tosin kakkoskierroksella, jolla olivat vaihtoehtoina Haavisto ja Niinistö meinasi jäädä Haavistolle annettu ääni antamatta,. koska Camberrasta tullut Suomen lähetystön väki oli tympeällä päällä ja haluton auttamaan äänestyksessä.  Näköni takia tarvitsin apua nimeni etsimisessä vaaliluettelosta. Olin edellisenä vuonna asennuttanut tekomykiöt eikä minulla ollut enää laseja päässä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun minun luultiin unohtaneen lasini kotiin. Sellaisen kommentin esitti tälläkin kertaa lähetystön mies.  Niinpä en saanut apua muuta kun siinä vaiheessa kun olin jo lähdössä ulos loukattuna ja nöyryytettynä.  Sain kuitenkina avun ja Haavisto äänensä.  Sitä ennen olin äänestänyt, en edes muista milloin. Sen jälkeen äänestin taas samaa ehdokasta vuoden 2018 vaaleissa. Paikkana oli tällä kertaa Ho Chi Minh City samoin kuin seuraavankin vuoden eduskuntavaaleissa ja eurovaaleissa.  Olin myös ännestänyt vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kun ihan niitä varten järjestin itseni Bukarestiin, jossa oli Suomen edustusto ja siellä ennakkoäänestyspaikka.  Vuoden 2014 eurovaaleissa ja 2011 eduskuntavaaleissa en äänestänyt, koska en ollut motivoitunut järjestämään itseäni ennakkoäänestyspaikan läheisyyteen.  Kunta- ja seurakuntavaaleissa en kuulu äänioikeutettuihin, joten ei niissä tarvitse edes miettiä äänestääkö vai ei.  Olen äänioikeutettu myös toisessa kotimaassani eli Australiassa. Olen Suomen ja Australian kaksoiskansalainen.  Australiassa on äänestyspakko, ja minäkin sain vuonna 2011 pienen sakon äänestämättä jättämisestä. Siellä ei ole Suomen kaltaista eksaktia väestökirjanpitoa, joten äänestäjäksikin pitää erikseen rekisteröityä. Tein sen jo vuonna 2007  heti kun minusta oli tullut maan kansalainen. Olin myös aktiivisesti mukana ensimmäisissä vaale3issani tekemässä vaalityötä. Siinä yhteydessä tapasin senaattori Christine Milnen, joka kertoi minulle venäläisestä Alekseista, joka on poliittisen vainon kohteena. Minä väitin vastaan kertoen, että polittinen vainoaminen on Venäjällä historiaa. Nyt ne puheet hävettävät. Pitäisi oikeastaan ottaa Milneen yhteyttä ja kertoa Navalnyi suomeksi-projektista, jossa olen mukana.

Niinistön nimi oli minulle tuttu jo 1970-luvun lopun tai viimeistään 80-luvun Salon Seudun Sanomista  Hänellä oli siellä lakiasiantoimisto, joka mm. edusti isäpuoltani avioero-oikeudenkännissä äitiäni vastaan.  Silloin ero piti hakea oikeuden päätös asiasta. 

Vuoden 1998 joulukuussa matkustin Salosta Helsinkiin Intercity-junalla. Niinistö tuli samaan junaan. Hän oli silloi muistaakseni valtionvarainministeri.  Menin tapani mukaan tupakkavaunuun tupakalle ja seillä huomasin vain kaksi vapaata paikkaa: yksi Niinistön oikealla puolella ja toinen vasemmalla. Istuiin toiseen niistä. Muut eivät sitä olleet uskaltaneet tehdä.  En minäkään uskaltanut sanoa hänelle itään vaan yhdyin vaunun hiljaisuuteen. 

Antti Heikkisen Juice-kirjassa mainitaan Niinsistön käyneen joskus Juicen ja Harri Rinteen sekä Aaltalon luona juhlimassa, koska hän oli Rinteen  kaveri Turun yliopistosta. 

Jelena Bonner, äitejä ja tyttäriä oli hyvä jatko Andrei Saharovin muistelmille, jotka olin kuunnellut syyskuussa.  Bonner kertoo elämästään lapsuudessa 1920- ja 30-luvuilla, nuoruudesta ja sota-ajasta. Hänen elämäänsä Andrei Saharovin rinnalla ja hänen toimintaansa ihmisoikeuksien puolesta sivutaan, mutta sitä käsitellään enemmän hänen muissa teoksissaan, mm. yhdessä yksin, josta kerrotaan " On ihme, että yhdessä yksin edes kirjoitettiin. Vuonna 1985 Jelena Bonner, nobelisti Andrei Saharovin vaimo, sai yllättäen Neuvostoliiton viranomaisilta luvan lähteä kolmeksi kuukaudeksi (lupaa jatkettiin myöhemmin vielä kolmella kuukaudella) Yhdysvaltoihin vierailemaan perheensä luona ja hoitamaan sydän-, silmä- ja jalkasairauksiaan. Toipuessaan sepelvaltimoleikkauksesta Newtonissa, Massachusettsissa, hän päätti kirjoittaa Amerikan näkökulmastaan, mitä Saharoville ja hänelle oli tapahtunut heidän kolmena karkotusvuotenaan Gorkin kaupungissa Neuvostoliitossa...".  Näistä vuosista kertoo myös Saharov, mutta odotan innolla toista näkökulmaa asioihin. 

  
Perustin instragram-kanavan  Timo tropiikista. Se on julkinen kun taas kanava timsippala on yksityinen, joksin sen postaukset menevät julkiselle Facebook-sivulle https://www.facebook.com/timsippalax . Se voisi siis yhtä hyvin olla julkinen tai FB-sivu yksityinen, mutta okoon nyt näin toistaiseksi. 
 


sunnuntai 31. lokakuuta 2021

2021 lokakuu - alkaa helpottaa

  • Lokakuun 2021 kuvat  Googlen palvelusta.
  • Ystävän muistolle, video, jossa kerron ystävän kuolemasta, myös parin muun
  • Pitkästä aikaa pyörän päällä. Youtub-video .7.10.2021 
  • Pitkästä aikaa lähikaupunkiin. Youtube-video 18.10.2021. 
  • Pyörällä taas, kamera uudess paikassa. 
  • Video pojan syntymäpäivältä: Kaksivuotias pitää hauskaa. Youtube.
  • Video talletettuna valvontakamerasta näyttää mitä etuterassilla tapahtuu kun on paljon vieraita ja miten vaimon siskon mies raivoaa lapselleen. 
  • Video 21.10.  näyttää poikani kasvotkin kun pyöräilemme. 
  • Video 29.10.  tuolta samalta tieltä saman pyörän päältä. Kertoilen siinä tunnelmista englanniksi. Luulin kameran osoittavan edestä taakse eli näyttävän poikani kasvot. Näin ei kuitenkaan ollut, mutta ei se tahtia haittaa. 
  • Vauvavideota vuodelta 2019.  Kooste Erikin ensimmäisten kuukausien videoista.

 

 Ystävä haudan lepoon


 Syyskuussa kerroin ystänäni Monan, Monnan, Monican, Moniquen kuolemasta entisillä asuinsioijjani eteläisen Vietnamin vuoristoalueella. Kuun viieisenä päivänä oli vielä auki se, miten hänet haudataan ja milloin. Yhtenä vaihtoehtona oli ruumiin pakastaminen Saigonissa ja tuhkaus sitten kun berokratia on jauhanut asian valmiiksi. Niin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, vaan Ranskan lähetystö sai asian selväksi ja tuhkausluvan annettua heti kuun ensimmäisenä päivänä. Pieni seremonia ja sen jälkeen tuhkaus komeassa puuarkussa. En teidä, oliko oikeaa puuta vai jäljitelmää.  Sitten seuraavna päivänä eli 3.10. tuhkat vietiin temppeliin kauniissa uurnassa, joss aoli hänen nimensä ja kuvansa.  

Koko ajan minut pidettiin tilanteen tasalla kuvin ja videoin.  Välillä tuli varsin suorasukaistakin materiaalia siitä kun vainaja otettiin kylmiöstä ja hänet laitettiin arkkun. Näytettiin riutuneet kasvot, joiss aoli jo viikon jälkeen aika paljon lautumia. Ei mitään kaunista katseltavaa, joten en laittanut niitä videoita yksityiseen Facebook-ryhmäänkään.  kyllä kuollutta voi käydä vilkaisemassa, mutta parempi kuitenkin tehdä se nopeasti, niin että päälimmisiksi muistoiksi jäävät ne, jolloin hän oli elossa ja voimissaan  Siihen fb-ryhmään ovatkin hänen ranskalaiset nuoruudenystävänsä laittaneet vallan ihania kuvia ajalta, jolloin Mona oli kaunis ja iloinen nainen. 


Tässä yksi niistä muistoista. Kopioitu luvatta erään hänen ystävänsä FB-postauksesta. Koirani ovat perheeni, oli hänellä tapana sanoa, ja siltä tosiaan näytti.


Tieto menehtymisestä saavutti hänen fb-sivulleen jättämäni kommentin kautta monia hänen vanhoista ystävistään Ranskassa, Thaimaassa ja muualla. Yksityisen Facebook-ryhmän jäsenmäärä kasvoi. Eräs ystävistä järjesti rahankeräyksen ranskalaisten keskuudessa, ja sieltä on marraskuun alussa tulossa puolisentoistasataa euroa kukkalaitteeseen ja temppelille lahjoitettavaksi.    


 Koronavirus - covid-19 

Kuun alussa koronaan kuoli edelleen 150 -175 henkeä päivässä tässä sadan miljoonan asukkaan maassa. Väkilukuun suhteutettuna se ei ole paljon, mutta suhteutettuna terveydenhoitojärjestelmän sietokykyyn se saattaa silti olla liikaa. Elokuun alussa astuivat voimaan tiukat rajoitukse, se oli silloin kun kuolleita ja uusia tautitapauksia alkoi olla tulvimalla, erittusestu Ho Chi Minh Cityssä eli Saigonissa. 



Kuun lopussa kuolleiden määrä jatkoi laskuaan, samoin tautitapausten. Rokotekattavuus oli nousussa. Nyt noin 37 prosenttia väestöstä oli saanut ensimmäisen rokotteensa. Kahteen kertaan rokotettuja oli vähän alle 20 prosenttia. Meiltäkin kävi mies ihan henkilökohtaisesti kynä ja paperi apunaan ottamassa ylös henkilötiedot rokotuksen järjestämistä varten. Vaimon isä on jo saanut kiinalaisen rokotteen, koska käy työssä kodin ulkopuolella.  Nyt on siis toivoa, että mekin saamme piakkoin ensimmäisen piikkimme ... ja meistä tulee 5g-verkoss surisevia tahdottomia zombeja, kuten jotkut sukuliaseni ja kaverini uskovat. Minulla on usko niin heikoissa kantimissa, etten jaksa sellaisia tarinoita ilman päteviä todisteita niellä. 


Lokakuussa rajoituksia alettiin höllentämään: poliisivartiot poistuivat ja tiellä sai taas kulkea vapaasti. Vielä kuun puolivälissä eivät kuriirit ja pakettine kuskaajat voineet tuoda provinssin ulkopuolelta lähetettyjä paketteja. Se aiheutti minulle isojakin ongelmia, koska en saanut tattaria, kunnolista arabica-kavhia, kik-herneitä enkä muita aineksia, joihin olen tottunut.  Pahin pula ovat kuitenkin unilääkeet: melatoniini ja antihistamiinit. Melatoniinia ei paikallisesti saa, ja se prometatsiini, jota täältä saa halvalla ei tunnu ollenkaan tehoavan niin kuin se kansainvälisiltä markkinoilta tuleva tuote, jota olen ostanut Saigonista kuriirin tuomana.  En enää pysty nukkumaan kuin neljä-kuusi tuntia yössä kun elokuussa sain nauttia normaalista 8-9 tunnin unesta, josta yleensä heräsin uneni muistaen. Nyt  en enää muista uniani vaan ilmeisesti herään siinä vaiheessa kun ennen aloin nähdä unia.

Facebookin unettomuusryhmästä luin CBD-öljystä, jota jotkut siellä ovat menestyksellä kokeilleet.  Yllätyksekseni löysin myös Vietnamista, Saigonista, kaupan, joka sitä myy. Päätin kokeilla, mutta sen hankinta siirtyy tueville kuukausille. 

Olen muutenkin voinut vähän huonosti nyt. syksyn mittään Se johtuu siitä, että sateiden ja tulvien takia en ole voinut työskennellä takapihalla ja toisaalta koronarajoitusten takia en ole voinut kävellä ja pyöräilläkään kuntoani yllä pitääkseni. 

Suomen muuttanut kaverini jätti minulle pussin ruisjauhoja. Ne olivat hieman jo vanhentuneet, mutta päätin käyttää ne sekoittamalla ne muiden jauhojen joukkoon. Vaimo onneksi löysi lähikaupungista ihan kelvollisia leipäjauhoja leipomon irotmyynnistä, joten nyt voin taas leipoa piirakoita ja rieskantapaisia.  Ruisjuahojen käyttö oli virhe. Huomasin saman minkä silloin pari vuotta sitten kun venäläiset ruisjauhot saivat aikaan sappikivivaivoja. Nyt tuli samanlainen vaiva: rinnassa kesellä tuntuu kipua ja kirvelyä niin, että se välillä jopa vaikeutta hengitystä. Tietysti pelkäsin sen olevan keuhkosyöpä tai korona, mutta itsediagnoosi kuitenkin päätyi sappikiviin, jotka aktivoituvat ruisjauhoista. Myös rakka porkkana ja inkivääri tuntuvat pahentavan tilannetta. Sen sijaan omena joko konaisena, mehuna tai omenaviinietikkana tuntuu olevan hyvä lääke siihen.  Ruis ei sovi minulle. Se osittain selittää myös sen, miksi en Suomessa ja Ukrainassa käydessäni voinut kovin hyvin. Mitä olisikaan Suomessa käynti ilman Oululaisen jälkiuunileivän tai Vaasan ruispalojen ahmimista kytipoikana kylmä hanavesi? Ehkä täytyy tottua ajatukseen, että ne ilot ovat menneisyyttä.  Ja täällä kotonakin täytyy oppia välttämään noita ongelmaruokia. Ruista saa olla vain pikkuriikkisen leipäjauhoissa, mieluiten entsyymikäytenä, hapatus maitohappokäymisellä ei tunnu riittävän.  Sen sijaan kotitekoista kaurajugurttia ja venhävoittoista ja muistilla mung-pavuilla rikastettua leipää kestän ihan hyvin.
Vanhuus ja vanhuuden vaivat!

Kaurajugurtin teosta olin huolissani kun siinä käyttämäni pektiinijauhe loppui ja kohta loppuivat myös lactobacillus bifidus -bakteerit eli jugurtin aloitusbakteerit. Jatkoin kuitenkin tekemistä pelkän veden ja kauraryynien avulla. Jätin aina siemeneksi noin neljäsosan valmista jugurttia, loput siirsin jääkaappin käytettäväksi aamiaiseksi kotitekoisen banaanijäätelön kanssa tai sitten salatin kaveriksi smetanan asemesta. 

Kuun viimeisen kymmenen päivän kuluessa tilanne helpottui, sillä sain kuulla, että shopee-niminen nettikauppa toimittaa tavaroita myös tänne. Aiemmin olin yrittänyt asentaa sen sovelluksen, mutten siinä onnistunut. Nyt sain sen asennettua heidän käyttäjätukensa ansiosta.  Maksukortin asennuksessa oli ongelmia, jotka ratkesivat vasta parin päivän päästä pankin ja tuotetuen selvietttyä asiaa. He hvyäksyvät vain vietnamilaiset luottokortit ja vietnamin kansalaisten pankkitilit, jotka on kytketty vietnamilaiseen henkilöllisyystodistukseen. Minä en siis voi maksaa heille muuten kuin käteisellä tavaran saapuessa. Se on vaivalloinen ja vanhanaikainen tapa hoitaa asioita, joten toivon Lazadan kykenevät kohta jakeluun, että voisin hoitaa hommat kuten ennenkin eli maksaa australialaisella kortilla netin kautta ja sitten vain vastaanottaa tavarat tarvitsematta vaivata vaimoa puljaamaan rahojen kanssa. 
Saatuani kikherneet, jukurtinsiemenet, pektiinit, pellavansiemen, chia-siemenet, melatoniinin, omenaviinietikan ja muut hyviksi koetut tuotteet, oloni koheni huomattavasti: vatsa toimii, uni pysyy aamuun saakka ja olo on pirteämpi. Vielä kun saisi ne koronarokotteet niin asiat olisivat taas kunnossa.





Neljäntenä lokakuuta me Erikin kanssa saatoimme käydä kävelyllä kylätiellämme. 

Siitä vapaa elämä lähti käyntiin ja meillä oli pojan kanssa taas yhteinen harrastus, yhteistä tekemistä. Elo- ja syyskuun ajan olimme olleet vähän etäisempiä, koska en voinut viedä häntä tielle ja lisäksi työskentelin ison osan aikaa tietokoneen parissa.  Nyt pyöräilyn myötä hänen sananvarastoonsa palasivat "boo" eli car ja melkein samalla tavalla äännettävät "boat" eli vene sekä "ball", joka viittaa kaikkiin pallon muotoisiin esineisiin, mm. tien vieressä kasvavien kookopalmujen oksilta roikuuviin kookospähkinöihin. Noita kaikkia me näemme kulkiessamme ja osoittelemme toisillemme näkemäämme. Tämä ja muut kirjoituksen alussa linkitetyt videot antavat kuvaa pyöräretkistämme.  Ihan viime päivinä hän on oppinut sanomaan joskus "byy" eli tekemään eroa ääntämyksessään. Vielä se ero ei kovin johdonmukaisesti tule kohteen mukaan vaan jollain hänen omalla perusteellaan. 

Pojan käyttämä kieli ei ole selvästi tunnistettavissa vietnamiksi eikä englanniksi. Se on sekakieltä, jossa on sanoja molemmista kielistä. Se lienee tässä 25 kuukauden iässä normaalia. Hän kuitenkin ymmärtää kielen käytön perusteet, haluaa sanoa, haluaa kuunnella, pystyy keskittymään, on aktiivinen, itkee nauraa, hyppii ja pomppii ja haluaa tutkia kaiken, haluaa tehdä sen myös rikkomalla, upottamalla veteen, avaamalla, sulkemalla, piilottamalla. 



Eräänä päivänä pyörämme ohjautankoa kannattava pysypanko murtui. Onneksi se tapahtui silloin kun olin liikkellä yksinäni. Ensin ajattelin korjata sen itsekseni, mutta sitten päätin ottaa riskin ja rokottamattomanakin pyöräillä neljä kilometriä lähikaupunkiin korjauttamaan pyörän.  Puolisentoista tuntia siinä meni. Odotellessani kävin kaupassa, siinä tutussa valintamyymälässä, jossa olen käynyt ennen koronarajoituksia useinkin. Sitten palasin korjauspajalle istumaan muovituolille ja katsomaan kun poika teki työtään.  Työ on ihan kelvollista jälkeä. Heikoin lenkki ovat osat: täällä ne ovat mahdollisimman halpoja ja siten myös heikompia kuin mitä olisin valmis rahalla ostamaan.  Se viisi tai kymmenen euroa, jonka dongeissa maksan työstä tai osista, on minulle mitätön summa, mutta jollekulle paikalliselle se saattaa olla jopa päivän palkka, enemmänkin.  Pyörä tuli kuntoon ja minä pääin kotiin ostokset sivulaukuisani.  Ostin jopa neljä tölkkiä kaljaa, suoikkioluttani täällä: Beck's ice. Se juodaan kylmänä, minä ruuan kanssa, leviän tai piirakoiden, mausteisen intialaistyyppisen kuten minun uokani yleensä onkin. Ja minä en juo kuin yhden päivässä joskus. Edellisestä kerrasta oli yli kolme kuukautta. Nämä neljä tölkkiä join peräkkäisinä päivinä.  


Asumismukavuuteenkin tuli kuukauden aikana parannuksia. Ensimmäinen oli se, että huonosti toimiva ilmastointilaite sai luovuttaa sisuksistaan pölypunkit ja hiirenpapanat. Ammattimies kävi sen puhdistamassa ihan painepesurilla ja vesiimurilla. eikä maksanut paljon, alle 20 euroa kaksi reissua ja parin tunnin työ. 




Olen jo pitkään halunnut palkata jokun laittamaan huonemme lattian uusiksi. Vanhat laatat ovat hajonneet jo koko lattia on hyvin epätasainen.  Laattojen alla oli irtohiekkaa, josta rotat ja hiiret kaivoivat itsensä jopa huoneeseen. Sen huomasi kaapin päällä olevista papanoista sekä niiden nakertamista sähköjohdoista. Myös ilmastointilaitteesta löytyin niiden papanoita ja pari kertaa laite oli lakannut toimimasta, koska jokin johto oli järsitty poikki. 



On ilmeisen vaikea saada ketään tekemään pikkuremontteja. Niinpä vaimo houkutteli veljensä hoitamaan homman muutaman alalla toimivan kaverinsa kanssa.  Työn esityminen näkyy yllä olevassa animaatiossa.   



Lopputuloksena on siisti ja tasainen keraaminen lattia.  Kuvassa näkyy samanalainen punatiilen värinen epätasainen lattia oven ulkopuolella.  Tämä uusi on sinivihreää lasitettua laattaa. 

Lattian takia piti purkaa värivalot ja moni muu huoneeseen vuosien varrella tekemäni viritys.  Halusin tehdä huoneeseen lisää tilaa sijoittamalla lisää hyllyjä seinille, myös niin korkealle, ettei pieni touhukas poikani pääse koskemaan ja tutkimaan sellaisia asioita, joiden rikkominen tulee liian kalliiksi tai joista saattaa saada sähköiskun tai muuten vain vahinkoa, kuten akkuhappoa iholleen. 




Vaimon veli kävi tekemässä ne hyllyt ohjeitteni mukaan.  Myös parvisänky laitettiin tilaukseen. Olin saanut nettikaupasta tarvittavat kaapelit  (HDMI-DVI) niin, että saanoin nyt vihdoinkin laittaa toimintaan pojan oman TV:n eli andoid-laitteen, jonka avulla hän pystyy katsomaan videoita YouTubesta ja USB-tikulta.   Kannettava tietokoneeni saa näin toimia enemmän minun omassa käytössäni eikä sitä tarvitse virittää toimimaan kahdella näytöllä.  Kaiutinsystemmiä pystyn käyttämään tuon android-laitteen lisäksi myös bluetoothin kautta myös sekä kannettavalla että puhelimella. 

Seinälle olen yrittänyt laittaa noita muovitarroja, jotka jäljittelevät tioliseinää. Ne eivät pysy kunnolla kiinni ja lisäksi minun taidoillani niitä vain ei saa nätisti enkä ole löytänyt ketään, joka saisi ne laitettua yhtään paremmin. Alun perin hankin ne tuota uutta taloa varten, mutta en haluakaan laittaa niitä sinne vaan sinne haluan jotain parempaa: puupaneelit kunhan löytyy joku ammattilainen, joka ne minulle laittaisi. 




Olen hankkimassa huoneeseen myös juoksumattoa. Idean siitä sain instagram-kaverilta. Aiemminkin olen lukenut mm. Linus Torvaldsin asentaneen kävelymaton tietokonepisteensä alle niin että koneella työskennellessä istumisen sijasta kävellään. Ajatusta olen pitänyt hyvänä, mutta epäröinyt sitä, miten minä heikkonäköinen, joka käytän laitteita ihan nenä kiinni ruudussa, voisin hyötyä ideasta.  Kesksuteluja  ja tietoa, videoita ratkaisuista löytyy netistä sekä suomeksi että muilla kielillä. 

Jos pandemiatilanne pahenee ja tulee uusia liikkumisrajoituksia, haluan olla valmistautunut niihin tälläkin tavalla. Lisäksi haluan kävellä myös iltapäivisin kun ulkona on liian kuuma enkä aina voi mennä takapihalle veteen työskentelemään. Kävellessä voin vaikka kuunnelle äänikirjoja kuten olen tehnyt siellä savivedessä hiljakseen työskennellessänikin.



Se uudisrakennus ja uudismaa, noin puolentoista kilometrin päässä täältä sijaitseva 600 neliön maapala ja sille huhti-kesäkuussa rakennuttamani pieni mökki, Tim Sippalan mausoleumiksi ristimäni, koska se muistuttaa aika paljon katolisista maista, Ranskasta ja Italista, tuttuja hautamonumentteja: pieniä taloja, jotka rakennetaan vainajalle.  Se paikka oli liki kolme kuukautta saavuttamattomissa. Nyt lokakuun puolivälin tienoilla sen lähistöltä on purettu poliisin tiesulut ja sinne pääsee taas käymään.  Tällä välin on satanut joka viikko, joten siellä olivat pääseet kasvit kunnolla kasvuun: ruohot ja kaikenlaiset muut istuttamattomat kasvit ja niiden lisäksi myös istutetut: intianjasmikit (murraya koenigii), Ihmeköynnökset (bougainvillea) sekä yksi neempuu (Azadirachta indica) ovat venähtäneet kunnolla korkeutta poissa ollessani



Poissa ollessani sinne oli myös ilmestynyt aita. Se oli ihan kiinni talossani, metrin meidän puolella. Tiesin, että vaimo ja hänen perheensä olivat halunneet myydän 10 metriä leveästä tontista yhden metrin levyisen ja 60 metriä pitkän kaistaleen vaimon siskolle, joka olisi ostanut 2 metriä leveän siivun vaimon äidin sedältä, isoisän veljeltä, joka meillekin oli tämän tontin myynyt.  Minä olin ehdottomasti myymistä vastaan, päin vastoin halusin ostaa lisää tonttia niin, ettei tarvitsisi asua talo kiinni naapurin talossa, kuten täällä on tapana. Minä haluan omaa rauhaa. 


Kieltoani ei ihan uskottu, joten minun piti näyttää se teoin. Yksi päivä menin ja siirsin raja-aitaa oikealle paikalleen, tai vähän sen yli. Oikeammin siitä  tuli sellainen kiermurteleva käärme, välillä kummankin puolella. Pääasia oli kuitenkin että sain viestini perille. Vaimo ja hänen äitinsä tulivat paikalle keskustelemaan sukulaistensa kanssa. Muutaman päivän päästä sain kuulla, ettei sisko ostakaan maata tältä paikalta. sukulainen ei myöskään halua myydä ihan vieraalle, koska toinen talo tulisi kiinni hänen taloonsa niin kuin se tulisi myös kiinni minun talooni. 

Olisin valmis myymään isonkin palan tontin etuosasta tai koko tontin taloineen, mutta sellaisiin kauppoihin muut eivät suostu. Jos olisi sisko tullut tontin etuosaan ja rakentanut talon sinne, vaimo omansa kiinni hänen ja sukulaisten taloon ja minä olisin saanut olla rauhassa takapihalla, ehkä myös ostaa vähän leveyttä lisää rajan pintaan niin, että olisi voinut piilottaa talonsa puiden katveeseen. 

Nyt projekti seisoo tekijöiden ja mielenkiinnon puutteessa.  Hyvä niin. Minulla ei ole kiirettä, koska tuo paikka ei ole paljoa rauhallisempi ja yksiytisempi kuin tämä vanhakaan. Se vaimon äidin setä kun asuu perheineen tuossa ihan vieressä, talossa kuvan oikeassa laidassa. 




Luettua

Elokuu oli viimeksi aktiivinen äänikirjakuukausi. Se oli sitä aikaa kun olin iltapäivät yksikseni takapihalla veden ääressä ja vedessä rakentamassa puutarhan perälle laguuniani. Syyskuussa veden pinta alkoi olla liian korkea ja maa sateesta pehmeää, joten en voinut senkään puolesta paljoa hääriä siellä.  Jotakin on kuitenkin tullut kuunneltua sisätyön lomassa ja erityisesti aamiaisella. Herään yleensä pari-kolme tuntia ennen vaimoa ja poikaa, joten aamiaisaika on minulle omaa rauhallista aikaa. Silloin neljän ja seitsemän välillä ei ulkona kuitenkaan ole rauhallista vaan tiellä on jo kulkijoita. Täällä aloitetaan elämä aikaisin aamulla ja se hiljenee jo illan hämärtyessä. Tosin illalla on vielä liian kuuma lähteä lenkille. 









Kati Outinen  Niin lähelle kuin muistan.  Tässä Kulttuuritoimuts-sivuston arvostelu kirjasta. Kannattaa lukea se, sekä arvostelu että itse kirja. Äänikirjasta tekee viel kiehtovamman ka koskettavamman se, ett sen lukee kirjailija itse.  Ja hyvinpä lukeekin. Kaupallisten äänikirjapalveluiden lisäksi kirjaa tarjoaa siakkailleen Celia, entinen näkövammaisten kirjasto, josta minä olen saanut kirjani jo vuosikymmenten ajan, milloin useammin, milloin havemmin. Olen jo useati kertonut, miten suomalaiset ja suomenkieliset kirjat ovat minulle elämäni rikastuttaja, asia, joka kytkee minua vahvemmin suomalaisiin juuriini ja menneisyyteeni. Toivon, että siitä riittää jaettavaa myös pojalleni, vaikei hnen ensimminen kielensä todennköisesti tulekaan olemaan suomi. 

Anna Katriina Outinen (Wikipedia-linkki) täytti 60 vuotta pari päivä sen jälkeen kun min täytin 58. Hän on siis minun sukupolveni edustaja, vaikkei elämällämme sinäns olekaan paljoa yhtymäkohtia. Tuskin muistankaan hänt Täält tullaan elämä-elokuvasta, jonka kävin katsomassa ihan elokuvateatterissa kaverini Sainion Markun kanssa joskus 1979-80, jolloin se oli juuri ilmestynyt.  Koko elokuva on nykyään katsottavissa Youtubessa.  Minäkin katsoin sen siinä vaiheessa kun Outinen kertoo sen testa kirjassaan. En heti edes muistanut hänen olleen siinä. Hän ei ollut samanlainen seksiobjekti kuin minulle oli ollut jo esiteini-iässä Kristiina Halkola Jörn Donnerin elokuvissa.  Nyt kun katsoin filmin uudelleen nimenomaan Outisen esitystä silmällä pitäen, tulin ajatelleeksi asiaa siltä kannalta, että hänen esittämänsä Lissu oli elokuvassa sellainen kova tyttö, joita minä pelkäsin niin, etten heistä edes haavilla uskaltanut.  Silloin ei tullut ajateltua elokuvaa näyttelijäntyön kannalta vaan sen otti vastaan vain omista lähtökohdistaan käsin. Erityisen vaikutuksen silloinkin teki Pelle Miljoonan esiintyminen filmin alkupuolella.  Sitten Matti Pellonpään muistoksi julkaistu Kauas pilvet karkaavat. 

Tulitikkutehtaan tyttö oli seuraava muistikuva Kati Outisesta. Kävin katsomassa sen entisen tyttöystäväni, ja tuohon aikaan lyhytaikaisesti uudelleen, Ullan kanssa. Muistan sen siitä, kun hän kuiskasi minulle mitä miehen kirjoittamassa rahojen saatelapussa luki: "hankkiudu eroon toukasta". 
Ja sitten Varoja paratiisista tv:stä sekä joitakin muita Aki Kaurismäen juttuja. Australiassa asuessani vuonna 2013 näytti monikulttuurinen SBS-kana muutaman muun suomalisen elokuvan ohella Mies vailla menneisyyttä-filmin. Otin tietysti sen videolla, vai kaappasinko suoraan tv-kortilta, en muista. Siinä suurimman ihailuni sai Annikki tähti laulullaan muistatko Monrepos/n mutta kyllä Outisen ja Pelolan suoritukset, filmi kokonaisuudessaan teki suuren vaikutuksen. 

Outinen kertoo seikkaperäisesti ja sujuvasti kaikkien näiden elokuvien filmauksesta ja valmistautumisesta niihin, lisäksi teatterirooleistaan, teatterikoulusta,  suoran mielipiteensä Jouko Turkasta. Todella avartavaa kuulla siitä minkälaista kaikki se oikeasti oli hänen kannaltaan ja vähän muidenkin. Samoin tietysti hänen yksityiselämänsä ja omat huolensa ovat kiinnostavia, mm. se, miten hän kuuluisuuden huipullakin sortui  ajatuksissaan itsensä vähättelyyn: kohta kaikki huomaavat, etten oikeasti osaa yhtään mitään. Niin tuttua minullekin.  Tietysi Aki Kaurismäen legendaariset työskentelytavat ja oivallukset ovat väistmättä esillä. Eihän Pellonpäätä ja Outista voi koskaan ajatella ilman, että muistaa Kaurismäen. 

Uutta on minulle olut hänen toimintansa 2010- ja -20-luvuilla. muistaminen, muistisairauden ajattelu ja teatterin vieminen erityisryhmille kuten vankiloihin ja hoitolaitoksiin.  Niin kuin monella muullakin erityisesti esiintyvien taiteiden ja kulttuurin alalla, pandemia on tyhjentänyt kalenterin.  

Kaiken kaikkiaan ihastuttava ja syäntä lämmittävä kuuntelukokemus. Parasta siinä oli, ettei se ollut raflaava paljastuskirja eikä mitäänsanomaton tapahtumien luettelo vaan hyvin kirjoitettu tarina ihmisen elämästä, hänen työstään, työtovereistaan, ajatuksistaan, kokemuksistaan, rahan puutteesta, tulevaisuuden epävarmuudesta, toivosta, pettymyksistä.Se ei jäänyt mässäilemään metoo-kokemuksilla  eikä edes Jouko Turkan tekemisillä teatterikoulussa. Ne mainittiin ja niistä sanottiin mielipide, muttei niihin jääty rypemään. Positiiviset asiat pääsivät enemmän esille: Matti Pellonpään persoona, Aki Kaurismäen nerous ja hänen tiiminsä työtavat.  Lukemalla sivistyy kun hyvin sattuu!  

Kati Outinen on osallistunut myös Salatut Elämät -tv-sarjan käsikirjoittamiseen. Se oli minulle uutta  ja ehkä hieman yllättävää. Se oli silloin ihan alussa kun minäkin seurasin sarjaa Suomessa. Sitten oli pitkän pitkä tauko kunnes seurasin sitä satunnaisesti Youtubest joskus 2018-2019. Nye ei voi enää seurata vaikka haluaisikin, sillä se ei ole ulkomaille mahdollista ja nykyään suoratoistoalvelutkin tunnistavat VPN:n. 

Kiinnostavin sarja, joten olen tässä kuussa seurannut, ja ainoa myös, on  Yleisradion tuottama Politiikka-Suomi, joka onneksi näkyy kaikkialla maailmassa.  Siinä esiintyy suuri joukko poliitikkoja rehellisinä itseinään: mm. Tarja Halonen, Jussi Halla-aho, Esko Aho. Myös politiikan ulkopuolisia aktivisteja siellä on, kuten kettutyttönä tunnetuksi tullut ja nyttemmin tietokirjoja, mm. Susien mailla, kirjoittava  ystäväni Mia, joka kertoo itsestään ja ajatuksistaan jaksossa Suoraa toimintaa.  Samassa jaksossa esiintyvät myös Ville Komsi, Pekka Haavisto ja muut Koijärvi-liikkeen aktivistit. Silloin vuonna 1979 olin juuri lukion aloittanutj ja olisin kovasti halunnut olla sellaisessa toiminnassa mukana. 


Venäläinen Aleksei Navalnyi ei saanut dynamiinitin keksijän mukaan nimettyä rauhanpalkintoa, mutta sen sijasta hän sai vetypommin keksijän mukaan nimetyn ihmisoikeuspalkinnon. Euroopan parlamentti siis myönsi hänelle Saharov-palkinnon. Sen sijaan Norjan Nobel-komitea ei suututtanut Kremliä kovin pahasti myöntämällä puolet Nobelin rauhanpalkinnosta venäläiselle Novaja Gazeta-lehden toimittajalle Dmitri Muratoville, veikkailujen mukaan samalla Anna Politkovskajalle ja muille Venäjällä murhatuille sananvapautta puolustaville toimittajille.  Toisen puolen sai filippiiniläinen tutkiva journalisti ja yhteiskuntakriitikko Maria Ressa

Olen jatkanut Navlnyin kirjoituksia jakavan projektin parissa kopioimalla Päivin käännöksiä venäjänkielisistä Instagram-postuaksista sivustolla  navalnyi.fi , Facebookissa, Instagramissa suomeksi
, ja Twitterissä. .  Jos olisin venäläinen saattaisin olla vankilassa, vähintäänkin saanut ulkomaiden agentin leiman.  Syyskuussa pidettyjen kolmipäiväisten duuman vaalien jälkeen   

 Venäjältä kantautuu jatkuvasti huonoja uutisia. Ainakin julkisuuden välittämien uutisten valossa se on pahan valtakunta, samanlainen persläpi kuin oli Neuvostoliittokin, se mitä Saharov silloin arvosteli ja sain vastaansa KGB:n julmurit. 

Viime aikoina on tullut mietittyä, että miksi minä seuraan erityisesti sen maan asioita ja olen niistä kiinnsotunut?  Onko se sukunsa kotiseudut menettäneen evakon jälkeläisen tapa selviytyä kriisistä: jonkinlainen Tukholma-syndrooma, jossa terorin uhri alkaa tuntemaan myötätuntoa terroristeja kohtaan.  No, minun sympatiani ovat kuitenkin Venäjän demokraattisten voimien puolella, pienen vähemmistön, jonka oikeuksia pahiten poljetaan. 

Ja sitten on venäläinen kirjallisuus ja musiikki, sieluksikin kutsuttu, jotain melankolista ja herkkää mikä vetoaa moniin muihinkin suomalaisiin. 

torstai 30. syyskuuta 2021

2021 syyskuu - Kuolema Vietnamissa

  •  Kuvat syyskuulta 2021 Googlen kuvapalvelusta 
  • Video Youtubesta. Siinä näytetään poikani leikkeja. Alussa minä kerron sattuneesta kuolemantapauksesta ja sittten muusta. 


Tämä syyskuu on ollut aiempia vuosia vähäsateisempi. Mitään isoa vesiryöpsäystä ei ole tullut iin kin joskus aiempina vuosina. Esimerkiksi vuonna 2017 me saatoimme veneillä Kito-koiran kanssa ympäri tulvivaa riisipeltoa.

Sateen syyskuu 


Sana syyskuu tuo mieleen alakulon, sen kun kesä on mennyt, vihreys katoaa, tulee kylmä ja täytyy taas pukeutua pitkiin housihin, syystakkiin ja muihin lämpimiin vaatteisiin. Illa pimenevät yhä aikaisemmin, sataa ja tuulee, lehdet putoavat ja lapset aloittavat koulutien.  No, se koulutie aloitettiin minunkin aikanani jo elokuussa, mutta nuo tunnelmat ovat säilyneet päässäni koulun aapiskirjan, omien muistojen ja musiikin ansiosta:  Hectorin Syyskuu ja Kiti Neuvosen Sateen syyskuu   Se musiikki, taide yleensäkin, muistot, elämykset, kaikki se mikä nuorena iskostuu päähän, ei sieltä hevillä lähde. Minun kohdallani se koskee myös venäjän kieltä, jopa venäläistä kymmensormijärjestelmää joka on ja pysyy aivoissani, vaikkei sitä aina ole tullut edes käytettyä. Ikävä vain, etten ymmärtänyt ajaa vietnamin kieltä sinne päähän nuoruudessani, tai edes kiinaa tai mitä tahansa toonaalista kieltä. Minulta vain ei tule sanan eli tavun oikeaa sävelkorkoa, joten yrittäessäni puhua en tule ymmärretyksi. Se asia on iän lisäksi iso este oppimiselle. Niinpä en edelleenkään osaa lunttaamatta laskea kymmeneen.   
 
Sen verran on tulvinut takapihallakin, että ojan veden pinta on niin korkealla, ettei siellä voi oikein työskennellä.  Yleensä tähän aikaan vodesta on täytynyt olla enemmänn sisätiloissa. Niin nytkin
 

Ystävän sairaus ja kuolema 

24. syyskuuta menehtyi taas yksi Facebook-kaveri, kuudes tai seitsemäs vanhan fb-tilini kavereista. Onneksi meillä oli yhtyes yllä niin, että löysin hänet heti uuden tilini kaveriksi. Kaikki nämä, jotka lasken Facebook-kavereiksi, olivat kavereita myös netin ulkopuolella.


Tapasimme viime vuonna siellä vuoristoalueella Lam Dong-provinssissa, lähellä Dalatin lentokenttää, jossa asuimme 2018-2019 ja jonne hän muutti kun minä jo olin lähdössä. Tänä vuonna emme tavanneet, koska minä en astunut samaan atoon vaimon sukulaisten kanssa niin pitkää matkaa varten.
Johtuen siitä, että asuimme eri paikoissa suurimman osan ystävyytemme aikaa, yhteydenpitomme tapahtui suureksi osasksi Facebookissa, mutta aina kun k'vin paikkakunnalla, kävin hänen luonaan, ja usein yövyinkin vierashuonessa. 




Kesäkuun 18. vuonna 2019 lensin Bangkokista Ho Chi Minh cityyn mukani yli 40 kilon matkatavarat. En ollut käynyt ostoksilla, enkä edes kuljettanut omaa tavaraani takaisin Vietnamiin, vaan kuljetin erään toisen henkilön tavaroita, henkilön jonka olin tuntenut netin välityksellä vasta vähän aikaa. Olin toki saanut tutkia laukkujen sisällön ja muutenkin tunsin tämän henkilön tarinan niin, ettei ollut aihetta epäillä, että minua olisi käytetty muulina eli huumekuriinina. 

Heti Saigoniin saavuttuani luovutin nuo isot matkalaukut vietnamisiselle naiselle, joka kuljetti ne puolestani sinne vuoristoalueelle, Lam Dong-provinssiin lähelle Dalatin kaupungin lentokenttää. Niitä main oli jo vuokrattuna asunto, johon erään maahanmuuttajan oli määrä asettua jo nyt. 


Sitä asuntoa ja sen puutarhaa takapihalla oli kunnostettu tälle naiselle ja kahdelle isolle koiralleen monta viikkoa. Nainen lähetti rahaa Vietnamiin paikalliselle naiselle, johon minä olin tutustunut, ja joka osasi englantia sekä halusi auttaa ulkomaalaisia. Jälkeen päin osoittautuin, ettähän myös tienasi tuolla välitystoiminnalla aika hyvin, koska nosti isot palkkiot. Muuten hän oli kyllä ahkera ja avulias, muttei vain tehnyt sitä avoimin kortein vaan vietnamilaisittain.  Minullekin hän oli erittäin ystävällinen, mutta myös liian lipevä: jopa vokotteli välillä. Tietysti hän halusi minunkin vuokranvälittäjäkseni ja puutarhuriksi. Paikkakunnalla asui välillä eräs runoilija Thomas Ames, jota hän myös auttoi. Minä tutustuin Thomasiinkin hänen kauttaan.

Tarina alkoi saman vuoden huhtikuussa, jolloin sain viesti Facebookisss:  "hello...i see you com in the group expats in dalat.....planning to come and live in vietnam in maybe 2 months....now in thailand....i like gardening and i have 2 dogs.....would you say it is easier and cheaper to fin a cheap unfurnished house,away from dalat....i chose this province as my hobby is gardening....and cooler than here...have a good day" 

Ja se jatkui: 
- Hi, nice to hear from you. Yes, it will be cheaper here in Ðuc trong. Have you visited Dalat before?
- No..i just want to leave thailand..and come to vietnam...i was born there and came 1 week in 75...that's all...i read many things and chose that province because of weather...must be nice for gardening. I read many things about vietnam and i am pretty sure i shall love it....
- Sure it is a good place for gardening. Can you come alone first and take the dogs later or how do you plan it?
- Not sure..as i cannot take my things with me without a business visa...i am now selling or giving everything...so i think if i find a place for me and my 2dogs when i arrive... i can then look for a house...unless i am very lucky and find a place from here...but a want simple small cheap house with garden..so i think i'll have to find it on my own.not on internet
- I pay about 70 eur for such a place.
- I am very excited to come to vietnam...my visa here finishes in december...but i shall leave before...as soon as i am ready
- I live near Dalat airport. This is in In the mountain area. No beach nearby
- When you go around if you see a house which would be good for me....please tell me. Well.please take photos...and see if i can build a fence for the dogs...my dogs come from france and never mix with local dogs..and i do not want them to wander around and get kidnapped
... ..also i wish to come to vietnam....i waited for this day many years....in 2010.could not enter with truck and 4 dogs
.....now is the good time....and i am lucky already have few friends before even arriving


Löydettiin talo, erittäin hino ottaen huomioon n. 80 euron kuukausivuokran. Minä maksoin omasta rähjästäni melkein saman. 

Monna lähetti Thaimaasta rahaa tälle rouva Chinille, joka sitten palkkasi ihmiset tekemään aittaa ja kunnostamaan puutarhaa.  Minä kävin välillä ottamassa kuvia.


Tehtiin suunnitelmia ja sovittiin, että minä käyn kesäkuun puolivälin tienoilla hänellä kylässä eteläisessä Thaimaass,  Sitten ajaisimme yhtä matkaa koirien ja muuttotavaroiden kanssa Bangkokiin. Minä ottaisin 40 kilon paketin AirAsia-yhtiön lennolle. Se on siellä matkatavaroiden ylin sallittu paino. Mona maksaisi ylikiloista. 
 
Siinä olin monenlaista sumplimista, vastauksia kysymyksiin, hänen suunnitelmiensa kuuntelemista, pääasiassa tukena olemista. 



Bangshaphanin-reissu jäi tekemättä, koska  paria päivää ennen suunniteltua lähtöä sairastuin. Kävin lääkärissä ja hän löysi minulta sappikivet. Vaimo oli käynyt ultrassa raskauden takia. Nyt minäkin pääsin ultraäänitutkimukseen. Sain ihan kuvankin mukaan.  Yleensä minua eivät ole sappikivet vaivanneet. Tämä oli aika poikkeustilanne. Minull aon sellainen tuntu, että ne johtuivat venäläissistä ruisjauhoista, joita olin ostanut ja alkanut käyttämään leivonnassa jokin aika sitten. Ruis ei oikein sovi minulle vaan se aiehuttaa vatsanpuruja. 



Viivästytin lähtöäni parilla päivällä niin, että olin maassa yli turistiviisumin salliman ajan.  Sen viisumin olin käynyt hakemassa Singaporesta samalla kun kävin näyttämässä silmääni erikoislääkärille. Silmä saatiin siedettävälle tolalle sitten palattuani Saigoniin. Palvelun ja hoidon taso olivat Singaporen kansallisella silmäklinikalla järkyttävän kehnot. Eivät saaneet edes silmänpaineita otettua. Yrittivät vain myydä huippukallista leikkausta. 

No, nyt olin siis sappikivistä sairas, korkea verenpaine ja heikotus niiden seurauksena. Sain käytyä Monnan talolla jättämässä joitain tavaroita kuten polkupyörän. Takapihan aita oli valmis kestämään koirien tönäisyt. 

Lääkärin antama paperi turvasi sen, etten saanut mitään seurrauksia viisumiajan ylittämisestä. 


Pääsin lentämään Bangkokiin Suvarnabhumin lentokentälle. Meidän halpayhtiö Vietjet Air operoi sieltäkäsin eikä Don Mueang -kentältä kuten esim. AiraAsia. 

Viiden minuutin automatkan päässä Suvarnabhumin kentältä oli tämä lomakeskus:  viihtyisä puistomainen alue, jossa kivoja bungaloveja sekä vähän halvempia huoneita. Ihan siistejä ja viihtyisiä olivat nekin. 


Kelpo uima-allas, jota yleensä sain käyttää yksin.  Illalla se oli myös valaistu, eikä aamuvarhaisellakaan ollut kielletty uimasta. 

Banshaphan on kauempana eteläisessä Thaimaassa.  Sinne olisi voinut lentää ja sitten matkata bussilla tai ajaa yöjunalla. En kuitenkaan jaksanut. Olin jo ilmoittanut Monnalle, että olen sairas ja edhotin tapaamista Bangkokissa. 


Paikalta ei olisi tarvinnut poistua mihinkään, sillä siellä oli ravintolas, josta sai myös ihan kelvollista vegaaniruokaa: riisiä ja vihanneksi vain ja tofua, ei mitään onimutkaisempaa.  Yritin kuitenkin kävellä viiden kilometrin päähän Tesco-kauppaan, jotta olisin voinut ostella jotakin kotiin viemisiksi. Se osoittautui pieneksi kioskiksi, ei tavartaloksi, joten ostosten teko jäi.  Silloin vielä oli asioita, kuten intailaiset mausteet, joita piti hakea Thaimaasta saakka. Sittemmin olen löytänyt erityisesti nettikaupoista kaiken mitä tarvitsen. Enää ei siis tarvitse lähteä Bangkokiin saakka ostoksille, ei edes Saigoniin. 

Matkalla kotiin löysin intialaisen ravintolan, jossa kävin syömässä muutaman kerran. 

 
 
Sitten hän saapui koirineen ja tavaroineen. Hän asettui läheiseen bungalowiin koiransa kanssa. Hän oli selvästikin väsynyt, joten yhdessäolomme rajoittui vain yhteiseen illalliseen. Olimme kuitenkin puhuneet netissä parin kuukauden ajan lähes joka päivä. Hän antoi minun tarkistaa laukut, jotka jätti kuljetettavakseni. Hän myös saattoi minut ja kantamukset lentoasemalle, sinne kauempana olevalle don Mueangille. Matkaa tuli n.40 km. 

Monna jäi odottamaan Bangkokiin, että hänen kiransa Cranky saisi luvan saapua Vietnamiin. Rouva Chi otti vastaan hänen tavaroitaan postipaketteina.  Hän osoitti ensimmäiset merkit itsepäisyydestään, kun hän halusi hakea Mimi-koiran vaimoni veljen talosta itselleen.  Minä olin Saioniin saavuttuani tullut vaimoni kanssa Mekongille hoitamaan avioliittoon tarvittavia asioita provinssin pääkaupunkiin. Piti hakea lääkärintodistukset ja myös käydä psykiatrin haastattelussa. Siellä testattiin molempien älyllinen taso.  Minulle onnistuttiin löytämään englantia osaava lääkäri. Minulta kysyttiin mm. mitä avioliitto minulle merkitsee ja minä vastasin, että perheen perustamista ja vastun jakamista arjesta ja lapsista. Kysyttiin, että mihin metalliin magneetti tarttuu ja kysyttiin maailman pääkaupunkeja. 

Tuolla reissulla tein myös päätöksen, että muutetaan elokuun lopussa vaimon vanhempien luokse niin, että hän saa äidiltään apua ja tukea lastenhoidossa.  Olin kertonut kaverilleni siellä, että muutamme joksikin aikaa etelään. Yksi niistä, englannin opettajanainen, josta en koskaan pitänyt, oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja sopinut vuokraavansa talon elolkuun alusta. Niimpä omistaja käski meidän lähteä kuukautta aikaisemmin. Tosin heinäkuun lopussa päättyi myös vuokrasopimuskausi. 

Hänen koirallaan oli jokin loinen, jonka takia lentokentällä ei annettu sille lentolupaa. Monna kuitenkin päätti yrittää koiran kanssa maitse autolla Thaimaassta Kambodian kautta Vietnamiin. Rouva Chin ja hänen poikansa hän sai palkattua kuskiksi ja oppaaksi. 

Heinäkuun 13. he olivat perillä. Monnan lisäksi yksi koira ja paljon tavaraa. Minä olin aloittanut pakkaamisen ja puutarhan purkamisen. Molemmat olimme kiireisiä tahoillamme. Tapsimme vain pari kertaa. Monna oli selvästi väsynyt ja rasittunut. 


Cranky/koira kuoli syyskuussa. Kohta hän otti kaksi uutta pentua, jotka olivat myös isokokoisia. Hänen kuoltuaan ne ovat nyt uudessa kodissa. 


Joulukuussa 2019 tapasimme ystävien häissä sekä hänen kotonaan, jossa olin vieraana pari päivää.  Seuraavan kerran näimme heinäkuussa 2020. Tänä vuonna en käynyt hänen paikkakunnallaan, joten emme tavanneet. 
 



Kuulin eräältä yhteiseltä tuttavalta joskus syyskuun puolivälin jälkeen, että hän on hyvi sairas ja hänen täytyy ilmeisesti palata Ranskaan saamaan parempaa hoitoa.  Lähetn hänelle seuraavana päivänä viestin ja kysyin vointia. Hän kertoi olevansa lähdössä sairaalaan  Seuraavana päivänä sain viestejä sairaalasta. Hän oli kahden vaiheilla: antaako periksi ja kuolla vai toivoa Ranskaan pääsyä. Yhteinen ystävämme lähetti tietoja hänen sairaudestaan ja myös ultraäänikuvia: kasvain oli levinnyt joka puolelle keuhkoja, maksaa, munuaisia. Kyselin lääkärikavereilta asiasta ja sain kuulla, että toivoa ei ole. Parin päivän päästä myös lääkäri antoi hänelle kaksi päivää elinaikaa. Hän kuoli kolmantena päivänä eli syyskuun 24. 
Asiaan liittyy paljon ikävää byrokratiaa ja myös henkilökohtaisia kaunoja hänen ja siskonsa välillä. Oli epäselvää, kuka saa hoitaa hänen asioitaan ja kuka ei. Monenlaista sotkua. 
Viiden päivän kuluttua kuolmeasta hän oli edelleenkin ruumishuoneella, joka halusi hänestä eroon ahdollsimman nopeasti. Ranskan lähetystö ei voinut mitään, koska sen tapa hoitaa asioita perustui virallisiin papereihin. Niiden kulku takelteli. 

Sisko Ranskassa osasi englantia huonosti, mutta hänellä oli tarve puhua tunteella ja suurin elein kuin ranskalainen. Hän vei paljon kaikkien aikaa, mutta ei sitten tehnyt oikeaa palvelusta kirjoittamalla valtakirjan sairaalassa käyvälle ystävälleni. 

Sain Facebook-veisteinä monta kuvaa kuolemaa tekevästä ihmisestä. Aluksi laittelin niitä jopa instagramiin, mutta nyt haluan muistaa  hänet mieluummin sellaisena kuin hän oli terveenä ollessaan.



Monna kirjoitti tälle ystävälleni viimeisen tahtonsa paperille, kertoi haluavansa tuhkauksen ja antavansa kaiken omaisuutensa tälle ystävälle. Hän ei kirjoittanut paperiin ystävän nimeä eikä omaansa eikä tehnyt sitä todistajien läsnäollessa, joten paperi katsottiin mitättömäksi.
Kerroin asiasta hänen alueensa ekspatriaattien ryhmässä, myös hänen entisen asuinpaikkansa Bangsaphanin ryhmässä. 


Sitä kautta ja vähän muutakin pääsin puheisiin hänet tunteneiden ja Ranskan lähteystöön yhtyedessä oleviin ihmisiin. Lähetstä jatkuvasti asioiden olevan hoidossa, mutta siaraalassa käynyt ystäväni sai jatkuvasti painostusta sairaalalta ja poliisilta, että tuhkaus pitäisi hoitaa mahdollsimman nopeasti. 

Kuun viimeisenä päivänä asia on edelleen hoitamatta ja hän viruu liian lämpimässä sairaalan ruumishuoneella.  Lähetystö ei pidä siitä, että huolestuneet ystävät oittelevat ja hluavat hänet viimeiseen lepoon mahdollsimman nopeasti ja asiat muutenkin järjestykseen. 


Entistä vakuuttuneempi olen siitä, että kannattaa tehdä hoitotahdot ja testamentit valmiiksi jo siinä vaiheessa kun on terve ja on aikaa ja energiaa.

Aleksei Navalnyi

Olen   jatkanut Navlanyi suomeksi-projektin parissa tehden navalnyi.fi-sivustolle sekä Facebookiin, Instagramiin ja Twitteriin kopoioita käännetyistä kirjoituksista. Syyskuun alkupuoli oli siinä suhteessa hyvin kiireistä aikaa, sillä Venäjän parlamentin alahuoneen, duuman vallit olivat 17.-19.9.  
Navalnyi ja hänen tukijoukkonsa valmistivat ihmisiä vaaleihin kehottaen heitä äänestämään ja  äänestämään älykkäästi taktikoiden niin, etteivät äänet mene hukkaan. 

Putin ja hänen puolueensa tehostivat toimia opposition tukahduttamiseksi ja vaientamiseksi.  Jopa  Googlea ja Applea sekä Telegram-yhtiötä painostettiin sensuuriin eli poistamaan sovelluksia ja sulkemaan sivustoja. Myös meidän projekti sai tuta sen. Koska olin sairas, en voinut seurata tilannetta pahimpaan sensuurin aikaan vaan tulin koneelle  vasta siinä vaiheessa kun minun tekemiäni suljettuja sivustoja alkoi palailla linjoille. Mitään selityksiä ei tullut Googlelta eikä Facebookilta, mitä on estetty ja miksi. 
 
Vallien aikaan uutisoitiin vaalivlipistä, näytettiin mm.vidoita siitä, miten käsi ilmestyy jostain syrjästä ja pudottaa uuraan ylimäräisiä vaalilippuja. Moskovan alueen sähköisessä äänestämisessä oli skandaali, koska tulos muuttui yhtäkkiä Putinin puolueelle edulliseksi. 
 
Vallien jälkeen sensuuri vain kiristyy, Navalnyitä uhkaa uusi pidempi vankeustuomio, oppositioaktivisteja on muuttanut muihin maihin ja Venäjällä on pidätetty tai painostettu sinne jääneitä. 
 
 Tilanne Venäjällä alkaa olemaan samanlaista terroria ja ihmisen alistamista kuin se on ollut niin monta kertaa ennenkin. Olisi vieläkin Saharovilla töitä.


Andrei Saharov 1921 - 2021 

Hänen syntymästään tuli kuluneeksi sata vuotta kuluvan vuoden toukokuussa. Minä en sitä asiaa tullut silloin noteeranneeksi. Vasta viime kuussa halusin kuunnella äänikirjana hänen muistelmansa. Se on ilmeisesti ollut aika paksu kirja, koska sen kesto on 44 tuntia. Lukijana on Jari Aulu, jonka venäjän kielen taito tulee tässäkin luennassa esiin, ja se, että hän ilmeisesti ajattelee mitä suustaan päästää.  Minulla kuuntelu kestää jonkin verran vähemmän, koska kuuntelen noin 1,3-kertaisella nopeudellla kuten tavallisesti. Kuten tavallisesti, en kuuntele nojatuolissa istuen tai sängyllä maaten vaan vaan muun toiminnan ohjella: ruokaa laittaessani, leipoessani, puutarhassa kaivellessani. 

  .

Covid-19

Koronavirus oli Vietnamissa tappanut syyskuun alussa  noin 12 000 ihmistä ja Suomessa noin tuhat. Kun lasketaan ilmaantuvuus eli kuolleita sataa tuhatta tai miljoonaa asukasta kohden, Suomi 5,5 miljoonalla asukillaan on yhä edellä Vietnamin satamiljoonaista väestöä. Vielä heinäkuussa Vietnam oli Suomen kanssa tasoissa kun katsotaan absoluuttisia kuolleiden määriä: noin tuhat, mutta meillä kuolleita alkoi tulla satoja päivässä: 300, 400, jopa 800 raportoitua tapausta.  Tätä menoa Vietnam ohittaa Suomen suhteellisissakin osuuksissa ennen syyskuun loppua. Täällä ei ole vielä voitu aloittaa massarokotuksia eli laumasuojan luomista: vain joitakin erityisryhmiä on rokotettu, noin 3% väestöstä kuun alussa 

Loppukuusta kuolleita oli täällä yli 18 000, päivittäinen kuolleisuus oli jo laskussa ja rokotettujen määrä noussut.