2023 02 helmikuu - ei kouluun vaan uimaan

•  Kuvat helmikuulta 2023 Googlen palvelusta
• Videota: 
• Ääniblogi, äänikuulumiset helmikuulta 2023. Tässä tarkemmat kuulumiseni. 
• Puhelimella kuvatut videot helmikuulta 2023 

Koulunkäynti ei sujunut

Onko se nyt esikoulu, lastentarha vai koulu suomalaisittain, mutta koulu se on täkäläisille ja kouluna me siitä puhumme. Ajatus laittaa hänet sinne tuli tammikuun alussa Uuden vuoden juhlassa ranskalaiselta kaveriltani, jonka molemmat lapset käyvät tätä koulua. Käytiin tutustumassa siihen ja sitten päätettiin laittaa hänet sinne helmikuussa kunhan tet-juhlan eli kuukalenterin mukaisen Uuden vuoden juhlinta on ohi.  

Ostoskeskuksen leikkihuoneella on kaikenlaista tekemistä. 

Niin sitten koitti ensimmäinen koulupäivä maanantaina 13.2. Ätinsä ja isoäitinsä veivät hänet sähköpyörällään sinne 12 kilometrin päähän. Minä sitten hain hänet moottoripyörällä Tero-serkkuni kanssa. Tero oli tullut käymään luonamme Thaimaasta ja viipyi vajaan viikon.  Saman viikon perjantaina veimme hänet lentokentälle Ho Chi Minh Cityyn. Torstaina oli siis sen viikon viimeinen koulupäivä. Silloin minä hain hänet juuri kuntoon saamallani sähköavusteisella pyörällä.  Phaksi onneksi ollessamme koululla, alkoi satamaan, mikä ei ole lainkaan tavallista tähän aikaan vuodesta. Mukanani ei ollut sadevarusteita, joten odottelimme koululla pitkään ja sitten kun sade vähän taukosi, ajoimme kolmisensataa metriä Co-opmart-ostoskekukseen ja kävimme ostoksilla sekä yläkerran leikkipaikalla.  Se on maksullinen leikkitila on kaikenlaista puuhaa lapsille: palikoita, kirjoja, liukumäkiä, pallomeri.  Minä tein seillä virheen jättämällä hänet hetkeksi yksin paikan hoitajan huomaan käydessäni alakerran pankkiautomaatilla. Siellä venähti pidempään, koska jostain syystä tunnuslukuni ei kelvannut ja kortti lukkiutui. Takaisin palatessani Erik oli kauhuissan ja itkua pidätellen, ihan samoin kuin hän oli silloin kun hait hänet koulusta. Toki hän sitten asettui heti ja iloitsi siitä, että pääsi leikkimään seurassanil. Piti soittaa vaimolle ja neuvotella tilanteesta. En halunnut jättää pyörääni kaupunkiin ja mennä kotiin taksilla vaan pyysin vaimoa tulemaan hakemaan hänet taksilla. Niin ei käynyt vaan pojan isovanhemmat tulivat hakemaan hänet moottoripyörällä, joka oli näinä päivinä ollut serkun käytössä hänen ajaessaan hotellille 4 km päähän ja kierrellessä ympäriinsä. 

 
Tuon kokemuksen jälkeen poika selvästi sanoi, ettei halua mennä kouluun. Seuraava päivä perjantai oli vapaapäivä koulusta, koska lähdimme saattamaan Teroa lentokentälle. Kuten tavallista taitoimme matkan taksilla. Koko päivä siihen meni, mutta auto ja kuljettava kustansivat alle 100 euroa. 

Koulun pihalla Erikin suosikkipaikkoja oli liukumäki. Niitä on siellä useitakin, myös yksi pidempi spiraalimainen. 

Seuraaavana maanantaina ja tiistaina käytiin edelleen koululla, mutta nyt teimme lyhennettyä päivää: hänet vietiin sinne aamulla yhdeksän jälkeen ja minä hain hänet jo kolmen jälkeen iltapäivällä. Leikimme vähän aikaa pihalla, kävimme ostoskeskuksessa jäätelöllä ja ajoimme sähköpyörälläni kotiin. Hän oli edelleen sitä mieltä, että koulussa on muuten kivaa, mutta hän ei halua jäädä yksin opettajan ja kavereiden kanssa. Opettajan mukaan hän oli iloinen ja sosiaalinen, itki vain kun näki äitinsä lähtevän. Kuitenkin kun minä hain hänet, hän näytti kaikelta muulta kuin iloiselta: hyvin järkyttyneeltä. 

Niinpä lupasin hänelle, että keskiviikkona menemme koululel bussilla  eikä hänen tarvitse jäädä sinne yksin ellei halua.  Lähdimme sähköpyörillä neljän kilometrin päähän kaupunkiin odottamaan bussia. Jätin pyöräni sairaalan parkkipaikalle, josta jattelin sen hakea kun olimme tulleet takaisin bussilla. Erikin äiti ei ollut innoistaan bussimatkailusta, koska ei tiennyt milloin bussi kulkee eikä siitä saanut kysymällä selkoa. Tyypillistä täällä.  Bussi tuli vasta sitten kun minä olin jo mennyt takaisin hakemaan pyörääni. Siihen ei noussut meistä kukaan vaan vaimo lähti omallaan kotiin ja minä omalla pyörälläni viemään poikaa kouulle tuo n. 10 km matkan. 

Saavuimme sinne reilusti myöhässä, lähempänä yhtätoista. Leikimme jonkin aikaa pihalla ja tapasimme mm. muutamia neljäsluokkalaisia, jotka tulivat juttelemaan. Eräs pojista osasi hyvin englantia ja halusi jutella kanssani. Hän kertoi osaavansa myös kiinaa. 

Erik ei halunnut jäädä koululle, joten lupasin, että lähdemme ostoskekuksen kautta kotiin kun ensin sanomme heipat opettajalle.Lähetin kanslistille asiasta viestin ja kohta sekä englanninopettaja että Erikin oma opettaja/hoitaja tulivat paikalle. Poika piiloutui selkäni taakse eikä halunut edes nähdä heitä.  Hän itku kurkussa kertoi, että koulu on Halloween-koulu ja opettajakin on Halloween-opettja. Se oli selvä viesti. Välttääkseni enemmän sielullisen vahingon, päätin, että hän saa lopettaa täällä seuraavan viikon alusta jos vielä niin haluaa. 

Jälleen tein virheen kun lähdimme pyöräilemään kohti kotia iltapäivän kuumuudessa. Minä paloin auringossa, mutta yritin suojata poikaani siltä mahdollisimman tarkkaan vaatteilla, kätkemällä hänet pyyhkeen alle. 

Hän sariastaui siitä tai jostakin muusta: sai kuumeen ja ystkän  Siksi hän sai olla poissa koulusta torstain ja perjantain. Ilmoitin siitä koululle samoin kuin kerroin, että jos hän ei maanantai-aamuna halua tulla sinne, pidämme ainakin muutaman kuukauden mittaisen tauon. 

Koulun uima-allasta emme siis päässset käytäämään kertaakaan, koska uintipäivä oli perjantai.  Olin jo päättänyt tehdä kotiin uima-altaan: olin alkanut kaivamaan sitä omalle tontilleni, mutta sitten sainkin idean, että muunnetaan vanha sikolätti uima-altaaksi. Niin sitten tapahtui ja se oli jo melkein valmis, mutta käyttö lykkääntyi pojan osalta sairauden vuoksi. 



 

Maanantaina poika oli edelleen sitä mieltä, ettei halua mennä kouluun, joten päätimme pitää sen tauon. 

Jo vähän ennen koulun aloittamista huomasin selvästi, että hän on kiinnostunut toisista lapsista, lähinnä havainnoimaan heitä ja leikkimään lähellä, mutta ei samoja leikkejä. Hän myös haluaa tervehtiä muita lapsia ja joitakin koululaisia, mutta aikuisten seurassa hän on ujo. 

Yllä oleva kuva on Vung Taun kuapungista, jonne Erik ja äitinsä ajoivat taksilla sunnuntaina 12.2. hakemaan Tero-serkun ja minut kotin.  Olin perjantaina ajanut bussilla Saigoniin ja siellä tavannut Teron, joka oli saapunut sinne edellisenä päivänä. Lauantai-aamuna olimme ajaneet bussilla Vung Tauhun, jossa osallistuimme suomalaisten saunailtaan. 

Suomalaisten sosiaalinen elämä siellä on elpynyt koronakauden jälkeen ja lauantaisin siellä on taas saunailloissa väkeä. Sauna on todella hyvä: jättimäinen kiuas, joka tuntikausien lämmityksen jälkeen antaa todella makoisat löylyt. Valitettavasti vain lauantai on huon päivä käydä siellä, koska hotellien hinnat ovat korkeimmillaan. Tuo pieni merenrantakaupunki kun on viikonloppuisin erityisesti saigonilaisten suosima lomailukohde. 

  
Minä olin käynyt siellä edellisen kerran joulukuussa 2020 eli rielut kaksi vuotta aiemmin. Kovin usein en aio käydäkään myös vastaisuudessa johtuen välimatkoista ja lauantaista

Sähköpyörä 

Jo viime vuoden puolella aloin valmistelemaan polkupyöräni sähköistämistä, varustamaan sen sähkömoottorilla niin, ettei tarvitse kuumassa pelkällä lihasvoimalla polkea, vaan voi välillä vaihtaa "vapaalle" ja antaa tuulenvireen viilentää ihoa.  Helmikuun aikana tämä haave sitten toteutui, kun olin tammikusssa päättänyt ostaa muuntoon tarvittavat välineet: moottorin, sen ohjaimet ja akun, naapurimaasta Kambodzhasta. Vietnamilainen myyjä kun ei saanut aikaiseksi myydä minulle sellaista.  

Phnom Penhissä asuva kaverini kävi ostamassa osat minulle, kuljetti ne moottoripyörällään rajan yli ja lähetti kuriirilla kotiimme. Paketin hinnaksi tuli n. 400 euroa. 

Olin päätynyt tilaamaan moottorilla varustetun etupyörän. Aluksi sen asentaminen tuotti hankaluuksia johtuen siitä, että myyjä oli antanut mukaan ylimääräisen ohjausyksikön eikä kunnon ohjeita. Saimme sen Teron kanssa kuitenkin ajokuntoon. Sitten minulle jäi vielä paranneltavaa.  Siinä asiassa auttoi paikallinen pyöräliike, jonka vakioasikkaisiin olen kuulunut muutaman vuoden. Seiltä tuo pyörä onkin aikanaan ostettu: jo heti saavuttuani joulukuussa 2017.  

  
Päätin vaihdataa koko etuhaarukan, koska sen jousitus ei toiminut ja lisäksi ohjaustanko antoi periksi, niin että se kääntyi myös väärällä tavalla. Huomasin, että takarengas on epätasiannen aiheuttaen pomppimista. Niimpä vaihdatin senkin. Sitten huomasin, että pyörä on liian kevyt polkea kun käyttää moottoria apuna. Olisi parempi silloin voida käyttää raskaampaa vaihdetta. Niinpä asetnnutin kuusi vaihdetta takapyörään.  Sillä tavalla pyörästä tuli kevyempi polkea niin, että en tarvitse muuta kuin isoimman vaihteen eikä se ole riittävän raskas kun käyttää moottira. Siksi pitää seuraavaksi vaihtaa isompi eturatas. 

Unta ja liikuntaa mittaan edelleen älyrannekkella. Tosin se ranneke toimii myös rannekellona. Sitä on paljon kätevämpi vilkaista yöllä kun puhelinta. Ei synny kiusautsta lukea vietejä eikä sanoa mitään tärkeää, vaan pelkkä ajan vilkaisu riittää ja seuaavassa silmänräpäykseswsä olen taas unten mailla. 

>

2023 01 tammikuu - kouluun?

•  Kuvat tammikuulta 2023  Googlen albumista
  
  
• Videota
• Tammikuun 1. Matka ranskalaisen kaverin luokse uudenvuoden lounaalle.
• Tammikuun 6. ja 7.  käytiin koululla. 
• 11. tammikuuta: takapihalla sateen jälkeen. 
• Vaimon ottamaa videota
• 1.1. Kaverin luona uimassa ja Uuden Vuoden juhlassa
• 7.1.  Koululla tet-juhlassa
• 18.1. Leikkejä
• 19.1. Iltatorilla
• 26.1 Kanit 

x

Uusi vuosi,  Suomessa ja länsimaissa vietetään Uutta Vuotta aurinkokalenterin mukaan joulu-tammikuun vaihteessa, Venäjällä ja muutamassa muussa Itäisen Euroopan maassa viikkoa sen jälkeen.. Kiinalainen uusivuosi määräytyy kuun vaiheiden mukaan ja siksi sen ajankohta länsimaisessa kalenterissa vaihtelee.  Kiinalaisen uuden vuoden vastine on Vietnamissa Tết Nguyên Đán, eli Tết, tet. 
Tänä vuonna tuo vuoden suurin juhla ajoittui tammikuun 22. ja 23. päiväksi. 

Me aloitimme sen vieton jo "venäläisenä jouluna" eli  tammikuun seitsemäntenä vierailemalla 12 kilometrin päässä sijaitsevassa Sa Decin kaupungissa ja siellä erään yksityiskoulun uudenvuoden juhalssa.  Kuvia tuosta koulusta, josta saattaa tulla poikamme ensimmäinen koulu/esikoulu.  Linkissä yllä on kuvia koulusta ja postauksen alun videolinkissä video vierailustamme siellä. 
Koulun Facebook-sivulla on lisää kuvia ja videoita koululta. 

Tarina alkoi tammikuun ensimmäisenä päivänä, jolloin meidät oli kutsuttu 12 kilometrin päähän. Minä pyöräilin sinne ja takaisin, koska juhla oli valoisaan päiväsaikaan. Vaimo ja poika tulivat appiukon moottoripyörän kyydissä. Poika olisi halunnut tulla minun pyöräni kyydissä, mutta en voinut ottaa häntä  niin pitkälle matkalle. Lupasin, että sitten kun olen hankkinut pyörääni moottirin, voimme käydä vähän pidemmällä kuin kotikylässä. 

Tapasin tämän ranskalaisen miehen ja hänen vietnamilaisen vaimonsa jo alkuvuodesta 2017 kun meidät oli kutsuttu uudenvuoden juhlaan provinssimme pääkaupunkiin ja matkasimme sinne yhdessä jäjrestetyllä bussikuljetuksella. 

He pitävät koulun lähellä kahvilaa, josa on nyttemmin tullut enemmänkin sekatavarakauppa ja lelukauppa. Se oli pojalle mieleen kun sai katsella leluja ja valita niistä pari itselleen. Pariskunnalla on kaksi lasta: kuusivuotias poika ja meidän poikamme ikäinen tyttö.  Nämä lapset puhuvat ranskaa ja vietnamia sekä vähän englantia. He eivät ole lainkaan niin puheliaita kuin meidän Erik, joka herätti huomiota erityisesti englannin taidoillaan. Tammikuun aikana kuulin myös vietnamilaiselta tuttavaltani, että pojan englanti on parempaa kuin hänen vietnaminsa. Hänellä on vietnamia puhuessaan hienoinen ulkomainen korostus. Voin olla tyytyväinen omaan vaikutukseeni. Jo ihan vauvasta alkaen olen puhunut hänelle, kertonut ja kysynyt, näyttänyt esineitä ja nyt myöhemmin selitellyt asioita. Paljon vaikutteita hän on myös saanut Youtube-videoista: Blippi, Gecko's garage, Sheriff Labdador... 

Nuo lapset, Tom ja Alice käyvät koulua Sa Decin kaupungissa. Koulussa on myös jonkin verran englannin opetusta. Sovimme, että pääsemme heidän autonsa  kyydissä tutustumaan paikkaan.   Niinpä teimmekin seuraavana perjantaina 6.1. 

 

Koululla oli paljon mielenkiintoista: uima-altaat, leikkihuoneet, myös ulkona liukumäkiä ja muita härveleitä. Parkkipaikalla seisoi myö sihan oikea keltainen koulubussi, joka lisämaksusta kuljettaa lapset kouluun ja sieltä kotiin. Lisää kouluvierailusta videoilla yllä. 

 

Saimme kutsun seuraavana päivänä, lauantaina pidettyyn tet-juhlaan, jossa oli paljon väriä ja vilinää. 
Tässä koulussa opiskelu maksaa n. 150 euroa kuukaudessa, se sisältää myös aamiaisen ja lounaan sekä välipalat. Koulu on auki aamulla 6:45:stä iltapäivään puoli viiteen. Monet vanhemmat näkyivät tuovan laapsiaan sinne myös vähän myöhemmin, aamulla kahdeksan jälkeen.  Paikalliseen tulotasoon nähden tämä on eliittikoulu. Se näkyi mm. siinä, että moni lapsi tuotiin paikalle yksityisautolla. Se ei ole täällä kovinkaan tavallista, vaan suurin osa väestä ajelee mopoilla. 

Koulu ei ole varsinaisesti kaksikielinen, mitä en voi tällä seudulla olettaakaan, mutta onpahan englantia edes vähän, ja koulussa sentään joku joka ymmärtää sitä ainakin jonkin verran. Toki minun pitää huolehtia siitä, että joutuessaan päiviksi enimmäkseen vietnaminkieliseen ympäristöön, poika ei kadota elävää kosketustaan englannin kieleen.  Sitä varten minä haluaisin olla hänen seuranaan koululla ainakin joskus, ja tietysti alussa. 

Koulun aloittamien olisi tietysti iso muutos kaikille meille: poika ja vaimo joutuvat opettelemaan heräämisen tuntia nykyistä aikaisemmin. Poika täytyy kuskata neljän kilometrin päähän, josta hän saisi autokyydin kouluun ja takaisin sinne. Myös koulubussi olisi yksi vaihtoehto. 

Tuolla kaupungissa neljän kilometrin päässä olisi myös aika hyvässä maineesa oleva koulu, mutta se on pelkästään vietnamin kielinen eikä siellä ole uima-altaita.  Koulumaksu olisi vain kolmasosan verrattuna tuohon kauempana sijaitsevaan.  Tuo neljä kilometriä olisi sopivampi matka jopa minun kuskata poikaa polkupyörällä. 



Nykyään jopa kävelen sinne ja takaisin melkein joka aamu ellen sitten tee pidempää kymmenen-yhdentoista kilometrin lenkkiä. 

Siellä on kauniisti valaistu puisto ainakin tet-juhlan aikoihin. Puistossa on jopa muutama kuntolaite, mutta ne ovat  niin löysälle säädettyjä, etten viitsi niissä aikaani tuhlata. 

Syyskuussa aloitin kuntoilun koronakauden jälkeen, koska kehoni alkoi osoittamaan sairauden merkkejä: laajentunut sydän, sappikivet, uniapnea.  Aloin sauvakävelemään, lisäämään siihen juoksupyrähdyksiä ja pidentämään lenkkejä sitä mukaa kun kuntoni parani.  Nyt olen hankkinut kaksikin erillistä ranneketta, jotka toimviat sekä rannekellona öisin että kuntovalmentajanani. Öisin on kätevämpää vilkaista kelloa ranteesta kuin avata tai edes vilkaista puhelinta sitä varten.    
Kaksi halpaa ei vastaa yhtä kunnollista, joka on myös hieman kalliimpi. Nämä rannekkeet antavat toinen toisistaan hieman poikkeavia tuloksia. Myöskään unta ne eivät mittaa ihan eksaktisti. Siitä huolimatta ne ovat ihan riittävä motivoija kuntoiluun.  

 Minä menen yleensä nukkumaan illalla kahdeksan maissa ja nukahdan varsin nopeasti, vaikka ranneke yleensä kertoo minun nuhaktavan vasta tunnin parin päästä siitä.  

Minulla on nukkumakoppini jalkopäässä erillinen lämpöpumppu joka on säädetty puhaltamaan  20-21 asteista ilmaan päätäni kohti. Koneellisesti jäähdytetty ilma tuntuu kylmemmältä, siksi pitää olla motoristin huppu päässäni. Sen alla on pap-laitteen sierainmaski ja päälaella reikä ilmaletkua varten. Laite puhaltaa 30-asteista kosteaa ilmaa nenääni.  Usein minulla on päällä myös patjan alle sijoitettu hierova alusta, joka kevyesti tärisyttää kuin jonan makuuvaunussa matkustaisi. Se tärinä myös sulautuu seinän takana jytisevään lämpöpumpun ulkoyksikköön.  Olen alkanut myös soittamaan sängyn yläpuolelle sijoitetuista kaiuttimista rauhoitaavaa musiikkia, alfa- beta- ym. aaltoja. Näin ollen en enää herää hiiren rapinoihin tai muihin ulkoa kuuluviin ääniin. 

Herään jopa ilman rannekkeen värinäherätysttä kahden ja kolmen välillä aamuyöstä. Usein ennen sitä olen vilkaisuut kelloa ja nukahtanut uudestaan.  Pakun peiton ulkopinnan  aj ilman villeys eivät houkuttele nousemaan ylös, enkä niin teekään jos vielä kovasti nukuttaa ja on jo takana viitisen peräkkäistä aamulenkkiä.  Jos herään vasta neljän-viiden aikaan, en lähde ainakaan pidemmälle lenkille.  Tunti on nykyään lyhyt aika tuolle sauvakävely, juoksu- ja joogatuokiolle, puolitoista tai kaksi, joskus enemmänkin siihen kuluu. Kolmisen tuntia olen hereillä, joten viiden-kuuden aikaan kun aamu yleensä alkaa  jo valkenemaan, nukun pari-kolme tuntia lisää. Se on ihan uutta minulle. Aiemmin en voinut enää nukkua sen jälkeen kun olin kerran noussut ylös. 

Tänä vuonna olen nukkunut hieman huonommin kuin viime vuonna, erityisesti marraskuussa kun olin saanut tuon Resmed Arisense-pap-koneen, nukuin 9-10 tunnin unia juuri heräämättä. Se myös ahiettu painon nousua, tai jokin aiheutti, joko rentona nukkuminen tai sitten se, että . loka-marraskuun vaihteessa vietin kaksi viikkoa poissa kotoa syöden ravintolaruokaa Saigonissa ja Phnom Penhissä.  Joulukuusta alkaen uni on hieman lyhentynyt ja olen heräillyt muutamia kertoja yössä. Siihen saattaa olla hyvinkin syynä se, että olen vähentänyt "unilääkkeiden" käyttöä. En enää käytä CBD-öljyä, joka o ei-huumaava kannabistuote, niin paljoa antihistamiijena (prometatsiini, doksylamiinisukkinaatti) tai vahvoja melatoniiinivalmisteita (10 mg). Olen yrittänmyt niiden sijaan käyttää paikallisia yrttivalmisteita, mm. mimoosaa sekä tryptofaania ja magnesiumia kehon oman melatoniinituotannon lisäämiseksi. Yhden yön (sen jona tätä kirjoitan) jopa valvoin kokonaan, koska nukkumaanmeno viivästyi tavallisesta enkä sitten saanut unta, koska en ollut ottanut mitää tabuja.  Ehkä pitää yrttien lisäksi ottaa vain pari milligrammaa melatoniinia tai sitten katsoa parantaako aika unen laatua.  Tässä niin kuin muutenkin, haluaisin pärjätä ilman mitään pillereitä.   






Muutaman kerran on nyt tammikuussa aamulenkin estänyt sade. Se ei ole kovin tavallista nyt tammikuussa kun piätisi olla kuiva ja kuuma aika vuodesta. Puutarhalle pieni kevätsade on taivaan mannaa, joten ei parane valittaa.   

Kuvakaappaus https://en.climate-data.org/asia/vietnam/dong-thap-province/sa-dec-36704/t/january-1/

Kuvakaappaus: https://en.climate-data.org/asia/vietnam/dong-thap-province/sa-dec-36704/ 

Asteissa ei tämä tammikuu liene kovin paljoa kylmempi edellisiä, mutta omien tuntemusteni perusteella se tuntuu erilaiselta. Syynä voivat tiesyti olla milessäni ja kehossani tapahtuneet muutokset näiden melkein kuuden vuoden aikana, jotka olen täällä asunut, tosin vuoden siitä ajasta viileämmässä vuoristossa. Aiemmin heti joulun jälkeen tuntui aamukävelyitteni aikana ilmassa  jo pesutupamainen lämmin ja kostea henkäys. Nyt sitä ei ole tuntunut. Juoksun ja joogan aikana tietysti tuntuu sellainen kuntosalimainen lämpö kun hiki puskee pintaan. 

Tempe tai tempeh on Indonesiassa hyvin suosittu soijapapuruoka, jonka valmistuksessa käytetään erityistä sieniviljelmää. Se vaatii n. 32 asteeen lämpötilan. Minä olen jo pari vuotta sitten nikkaroinut muovisen haudutuslaatikon, jossa on terraariolämmitin sekä sitä ohjaava termostaattilaite. Sieniviljelmää myydään myös täkäläisessä nettikaupassa. Nyt ostettu toimii erittäin hvin ja olen kaksi kertaa tehnyt erittäin hyvää tempeä: yhden erän kik-herneistä ja toisen soijapavuista.   

x

Alkanut vuosi on kiinalaisittain jäniksen vuosi, vesijäniksen tai vesikanin vuosi, samoin kuin oli minun syntymävuoteni.  Vietnamilaisessa horoskoopissa ei ole kania vaan sen  korvaa kissa. Minua miellyttää enemmän olla herbivoori kani kuin karnivoori kissa. 

Vuoden tärkein juhlakausi näkyy kautkuvassa väreinä ja valoina. Kevät näkyy lukuisina kukkivina puina ja muina kasveina. 

Jäniksen vuosi näkyi meidän taloudessa myös siten, että poika sai naapurin isolta tytöltä lahjaksi kaksi kania. MInä jäjrestin niille kunnon häkin vanhasta koirahäkistä. Täällä kaneille on jatkuvasti tarjolla tuoretta ruohoa. Vaimoni ja hänen perheensä opettivat minulle, ettei kaneille saa antaa vettä tai muuten ne kuolevat. Lieneekö kysymys siitä, että täällä vedessä on paljon alumiinia ja ehkä muitakin mineraaleja, jotka eivät ole hyväksi kaneille?

Lueskelin asiasta netissä ja kysyin myösn paikallisessa Facebook-ryhmässä. Kaikista lähteistä sain tiedon, että kani tarvitsee vettä, vaikka se söisikin jatkuvasti tuoretta ruohoa. Kissa ja koirat meillä löytävät sitä itsekseen, mutta kaitit eivät pääse häkistä etsimään. Niinpä olen kätkenyt häkkiin vesikupin, josta ne voivat käydä juomassa.  Tilasin myös netistä juomalaitteen, jonka aion asentaa häkin urkkaan niin ikään piiloon. 

Polku päätalolta minun takapihaparatiisiini kulkee kahden sillan yli kalakakkavessan vieritse. Vessa siirrettin tänne viime vuonna. Appiukko ja anoppi aloittivat siltojen teon, myös tämän etualalla olevan patosillan. Sadekauden aikaan syys-marraskuussa molemmat sillat jäivät veden alle, joten minä olen tänä vauonna alkanut korottamaan niitä, ensin patosiltaa, mutta myös valmistelemaan lautasillan korott

Sillan jälkeen käännytään oikealle, alueelle joka niin ikään oli veden alla marraskuun alkupuolelle saakka.  Siellä oli kasvanut banaaneja villisti lähellä toisiaan niin, ettei niiden keskellä ollut selkeää polkua. Viime vuonna appiukko oli siistinyt niitä ja kaatanut alueen pieniä puita patosillan rakennusaineiksi. Minä jatkoi työtä nyt marraskuusta alkaen siirtämällä banaanien juuri ja nousevia versoja lähemmäksi vettä ja korottamalla aluetta niin, ettei se pysy veden alla montaa päivää. Polkuakin pitäisi korottaa koko matkalta ainakin puoli metriä, Siihen minulla on aikaa tämän vuoden syyskuun puoliväliin saakka, jolloin alkavat taas tulvat. Kuvassa mökkiä päin kulkien näkyy jo pengerretty alue, jolla olen kätkenyt mudan sisälle muovi- ja muuta jätettä huolehtien, ettei vesi pääs siirtelemään niitä mihinkään, vaan ne tallautuvat askelten alla aina tiiviimmäksi ja tiiviimmäksi.  Se on nähdäkseni paras tapa käsitellä jätteitä täällä, missä ei ole kunnollista ympäristöystävällistä jätehuoltoa. Mekong-joki taittaa toimia kaatopaikkana koko yli 4000 kilometrin matkan Kiinan ylängöiltä tänne suistoalueelle saakka.  

Ihan kuun lopulla alotin pellon reunassa myös uuden kaivuuprojektin: Pieni uima-allas tai iso kylpyallas poikaani ja muita lapsia varten. Tietysti myös minua. Se olisi myös hyvä paikka seurustella vieraitten kanssa, sillä etuterassilla on minulle liian kuuma istuskella. 

Vuonna 1975 - 1977 meillä ol kotona Perttelin Kaivolassa kaneja. Teetin niillä myös poikasia, joista suurin osa kuoli johonkin halvaukseen. Silloin talossa oli myös kissa, alussa kaksikin, jotka olimme tuoneet mummolasta Pornaisissa. Luin jotain sota-ajan kirjaa kaninhoidosta: siitä miten niistä voi ottaa lihaa ja nahkaa. Luin myös Toivo Rautavaaran kirjaa Mihin kasvimme kelpaavat ja keräsin lähimetsistä ja niityiltä teeaineksia. 

27.1. tuli kuluneeksi 21 vuotta siitä, kun muutin Helsingistä Singaporeen. Muuttoon johtaneista tapahtumista ja siihen liittyvistä tunnelmista  kerron lisää tässä

aamuöisen lenkin varrella pysähdyin ihailemaan puiston valotaidetta. 

Puiston laidalla on myös tämä koulu, johon poikani ei todennäköisesti nyt mene vaan menee vähän kauemmas parempaan kouluun, jos hänet sinne hyväksytään. 

Tet-juhlaa koululla

Kevät kukkii, mutta ihan ympäri vuoden saa nauttia vihreydestä ja myös kukkien väreistä. 

Takapihan kukat eivät kaikki vielä kuki

Mangopuu ei ole vielä myrkytyksen jäljiltä elpynyt. Kuva alkukuulta.