keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Joulukuu 2007 - lasivillainen Tapani

Huomautus 2017:  Tämä kirjoitus sain tunnisteen ääniblogi, kun lisäsin siihen 25.12.2007 tekemäni videon. Lisäsin siihen myös suomenkielistä puhetta.



Vetämätön olo katosi hyvin nukutun yön myötä, kokonaista yhdeksän tuntia unta kunnes Misu kävi herättämässä kuuden jälkeen. Noin pitkään tulee harvoin nukuttua. Nancykin oli jo noussut ja käynyt päästämässä kanat ja ankat ulkoilemaan.  Yleensä minä teen sen siinä kuuden ja seitsemän välissä samalla kun kastelen puutarhan. Niinpä kävin kastelemassa nytkin, koska en silloin vielä tiennyt, että iltapäivällä sataisi vettä.



Banaanipuiden alta kävin kaivamassa ylös taas muutaman pensaan, jotka olivat puskeneet uutta versoa vanhoista juurista. Kuvassa keskellä banaanitertun alla on karrilehtipuu (Murraya Koenigii), jonka lehdet ovat todellakin herkullisia erilaisissa karriruuissa.  Se kasvaa täällä aika hitaasti eikä ole kovinkaan helppohoitoinen, joten tätä yksilöä pitää vaalia raivaamalla sen edestä pois muita kasveja, jotta se saisi valoa. Jatkossa ei parane kasvattaa banaania näin lähellä sitä.  Noita muita kasveja sen sijaan siirtelen pois banaanien alta. Tuo on kuitenkin hyvä paikka banaaneille, sillä niiden takana olevan ankkalammikon ylijäämävesi valuu banaanien juurille.





Tuonne aitojen vierustoille niitä siirtelen, ja aitojen vierustoja nimenomaan kastelen ja lannoitan. Kuvassa vasemmalla näkyy myös verkko, jolle ovat parin kuukauden kuluttua jo leivttäytyneet laajentuneet kärsimyshedelmäviljelmäni.  Ja sitten oikealla on taas niitä kukkia, joita tuon aamuisen puutarhtyötunnin aikan myöskin haistelen ja hypistelen.

Sitten aamiaisten ja muiden aamutoimien jälkeen lähdettiin sinne isoon rautakauppaan Bunningsille hakemaan eristetarpeita välikaton eristyksen parantamiseksi. Kaupassa yritin kysyä neuvoja myyjiltä, mutta eipä sieltä muuta tullut kyin myöntelyä arveluilleni. Niinpä sitten valittiin se, minkä arvelin parhaimmaksi eli paksuun alumiinifolioon kiinnitettyä lasivillaa.  Sitä otettiin noin 50 neliömetrin peittämiseksi eli niin paljon kun autoon sopi. Yksi rulla sidottiin kattotelineelle, ja kaksi mahtui tavaratilaan.



Toki minä tiesin, että meidän välikattomme on hyvin ahdas, korkeutta vain parhaimmillaan noin 60 senttiä, useimmiten vain 40. Sinne ei noin suuria rullia saa millään mahtumaan, vaan ne pitää leikata pienemmiksi. Niinpä minä sitten leikkelin kun Nancy pienempänä ryömi sisälle ja asetteli levyjä paikoilleen. Onneksi tosiaankin alkoi sataa niin, että kattopellit eivät olleet kuumia kuten aurinkoisena päivänä olisi ollut.



Mutta vaikeampaa se oli kuin arvelin, paljon vaikeampaa. Aluksi ajattelin, että ei levitetä levyjä lattialle vaan pannaan ylös kattopeltejä vasten, ja lattialle laitettaisiin villat ja niiden päälle levyt, jotta Lolitalla olisi valtakunnassan paremmat oltavat. Tämä nimittäin on juuri sitä Lolitan valtakuntaa, jonne hän saa paetaan rauhaan Misun hyökkäyksiltä.  Nykyisellään tuo lattia on vain pelkkää pehmeää cyproc-levyä.



Niin, kovin se on pehmeää se levy. Huoltoluukku tuli tällä kertaa alas kokonaan. Sähkömies oli nimittäin sen ympärystän murtanut alkuvuodesta käydessään laittamassa sinne sähköpistokkeen liesituuletinta varten.  Tuo potkurituuletin tuossa kylpyhuoneen seinässä puhaltaa kohti pikku ikkunaa, joka on aina auki. Sen tarkoitus on puhaltaa höyryt ulos eikä päästää niitä käytävään (joka näkyy tuossa alakuvassa), jossa ne kulkeutuisivat palovaroittimeen aiheuttaen hälytyksen.

Nyt meillä siis on välikatossa kaksi isoa reikää, jotka vaativat molemmat luukkua suojakseen, tai oikeastaan on yksi iso ja yksi pieni reikä. Suurin ongelma asian korjaamisessa on löytää sille tekijä. Jos se hoituisikin niin helpolla, että soittaisi jollekin, joka sitten parin viikon tai kuukauden kuluttua sovittuna päivänä kävisi tekemässä urakan ja laskuttaisi siitä niin kuin on sovittu, silloin oltaisi tämäkin eristys annettu suosiolla heti kättelyssä ammattilaisen tehtäväksi.  Mutta niin se ei hoidu. Se, jolle soitat, lupaa tulla ensi viikolla, muttei tulekaan. Sitten hän tulee kolmen kuukauden päästä ja lupaa laittaa tarjouksen ensi viikolla. Tarjousta ei koskaan kuulu ilman muutamaa patistelusoittoa. Sitten on vielä samanlainen tappelu ennen kuin tarjous muuttuu toteutukseksi. Ainoastaan lasku tulee nopeammin kuin on sovittu ja se on aika usein myös suurempi kuin on sovittu (vaikka itse laskussa onkin mainittu että se perustuu sopimukseemme).  Mutta toteutukseen saakka ei läheskään aina tosiaankaan päästä.



Se toinen reikä on siis tämä Lolita-kissan sisäänkäynti.  Se on käytävässä vessan oven yläpuolella. Tuo äsken esitelty päähuoltoluukku jää oikealle kylpyhuoneeseen.  Tuo reiän alapuolella oleva tasanne on minun värkkäämäni samoin kuin tuo edempänä oleva liikuteltava tasanne (siksi se on vinossa kun se antaa periksi, ja Misu tietää, että sen). Tuo puunvärinen seinä tasanteen etuosassa on tarkoitettu estämään Misun pääsy Lolitan alueeseelle.  Mainittu palovaroitin muuten näkyy seinän edessä.  Oikealla näkyy vaate- ja siivouskaappi, joka on varustettu liukuovilla. Liukuovet laitetaan tiettyyn asentoon niin, että Lolita pääsee kulkemaan alueelleen kiertäen kaapin ylähyllyn kautta. Sitten ne suljetaan. Hätäpoistumista varten alueen keskiosa on avoin, niin että kissa pääsee tarvittaessa hyppäämään alas, tai useimmiten kun hän on diivamaisella päällä, hän voi viestittää minullle, että tulepa ja nosta minut alas täältä kun on nälkä ja vessaankin tarvitsisi päästä.  Monimutkainen systeemi, mutta toimii aika hyvin. Ja ihan itse olen sen kehittänyt. Nyt vain on vielä kehitysen alla avattava ja suljettava luukku tuonne katolle. Lolitha kun tosiaan mielellään oleskelee siellä, koska hän nauttii useimmiten omassa rauhassaan olosta.

Nyt meitä sitten kutisee joka paikasta kun ollaan käsitelty lasivillaa paljain käsin ja ilman paksuja suojavaatteita. Vain osa sisäkatosta on eristetty, osaan ei pääse kerta kaikkiaan millään käsiksi. Nyt pitää kuitenkin tutkia muita mahdollisuuksia, jospa sittenkin saisi jonkun levittämään puhallusvillaa, polyuretaania tai sitten vain ottamaan kattopellit irti niin, että päästään levittämään eristeet yläkautta. Kattopellit pitäisi ottaa irti myös tehostettua termiittitarkastusta varten. Samoin pitäisi saada joku tulemaan ja tekemään niihin reiät, että saataisiin pyörivät turbiinituulettimet asennettua.

Että tämmöistä Tepon päivää meillä tänä vuonna.





Joulukuu 2007 - Kukas se sinä olet?

Itse asiassa piti kirjoittaa toinen otsikko, mutta selaimen muistista tupsahti tuo. Olkoon niin. Se on tässä yhteydessä ainakin hauskempi kuin se aikomani.

Joulu on mennyt käsittämättömän vetämättömissä merkeissä.  Voisin luulla, että olen sairas, mutta sitä vastaan puhuu se tosiasia, että Nancy sekä kissat ja koiratkin, jopa ankat ja kanat ovat kaikki vähän tuskissaan tämän kuumuuden takia. Ei se ennen näin ole ollut. Ei +30 ole minullekaan ennen mikään pakahduttava helle ollut. Vasta se on vienyt voimat kun ilma on lämpimämpi kuin keho (ts. yli 36, 37 astetta). Huomenna Tapanina, ajattelin mennä rautakauppaan ja ostaa eristeitä, jotka aion viedä välikatolle, jospa ne vähän auttavat estämään auringon lämmön tuloa katon kautta sisälle.  Voipa olla, että kattoon tekemäni reikä tuo lisää lämpöä sisälle, tai sitten voi olla, nyt on yksinkertaisesti aurinkoisempaa ja on satanut paljon vähemmän kuin viime vuonna. Jouluyönkin valvoin vasten tahtoani kuumuuden takia. Unettomuus ei ole lainkaan tapaistani. Nukahdan yleensä nopeasti ja nukun häiriöttä.













Jouluksi päätin vähän seikkailla ruuan kanssa ja kokeilla varovasti aineita, joita en ole kohta puoleen vuoteen käyttänyt eli lähinnä gluteenia. Ostin tummaa ruisleipää, joka on tehty  biodynaamisesti viljellystä idätetystä rukiista alhaisessa lämpötilassa hauduttaen niin, että entsyymit eivät kaikki tuhoutuisi. Vähän se paukututtaa, mutta muuten tuntuu sulavan ihan hyvin nut kun täydennän bakteeri- ja entsyymikantaa purkista.

Kuvassa reuisleivän päällä on ensin vähän misotahnaa, sitten paistettu tofusuikale ja sen päällä tahinia eli sesaminsiementahnaa. Salaatissa on vain oliiveja öljyssään, keräsalaattia, tomaattia ja runsaasti raakaa sipulia. Kuvasta puuttui mango-applesiinihapankaali, jota tein pari viikkoa sitten. Se on todella kirpeää, mutta samalla mukavan makuista, ja väristä eritoten. Inspiraationa sille on korealainen Kimchi, jota olen ennenkin tehnyt. Mutta tämä on parempaa kuin Kimchi. Kuvassa näkyy siskoni Tuijan lähettämä pellava/puuvillaliina. Kiitos siitä. Pidän siitä todella ja käytän sitä ahkerasti.

Muutin kuvaa jälkeen päin eli lisäsin vasemmalle pikkukuvan alle sekä oikealle punaisen liinan päälle Tapaninpäivä-version (melkein) samasta ruuasta. Siinä näkyy myös tuo mango-papaija hapankaali sekä myöskin suolakurkut (kuutoituina), jotka olen itse  hapattanut.  Valkoinen kermavaahdon näköinen aine on soijakermajuustoa.  Tapaninpäivän versiossa tofusiivut on vähän paremmin paistettu. Kuivasin ne ensin kunnolla talouspaperin päällä, sitten sivelin niille vähän seesamiöljyä ja lopuksi kierittelin ne tattarijauhoissa, jotka oli maustettu karijauheella.

Aattoiltana meni tunti-pari äidin kanssa puhuessa (Skypen kautta). Kuulin vasta nyt sukulaismiehen Setin kuolemasta. Osanottoni hänen omaisilleen, jos heitä täällä käy. Tapasin sentään Setin viimeisenä Suomen-vuotenani, joten selkeä muisto on hänestä mielessäni kuitenkin, vaikka kovin usein en häntä muuten nähnyt.

Katsoin muutamia lähetettyjä videoita. Aika oudolta elämä Suomessa jo näyttää kun sitä katselee. Jopa jotenkin koomiselta alkaa näyttää se, miten ihmiset astuvat ovesta sisään pyntättyinä ja riisuvat vaatteensa. Tuntuu hassulta se, miten sisään- ja ulostulo vie niin paljon aikaa ja vaatii ponnisteluja.  Sitäkin nykyään ihmettelen kun talojen välissä ei ole usein minkäänlaisia aitoja.  Alkaa se näköjään viisi vuotta pois Suomesta ja kylmästä ilmastosta jossain jo tuntua.



Piti taas kerran käydä katsomassa vanhoja kuvia vuodelta 2001 ja kertoa, että kyllä se olin minä, joka sauvakäveli ahkerasti Meri-Rastilan tieltä ympäri Vartiokylän lahden, joskus Mellunmäkeen saakka, joskus pidemmälle, joskus kallahteen katsomaan Miina Äkkijyrkän kyyttölehmiä. Va missä ne nyt olivat?  Kyllä se olin minä, joka kävi avantouinnilla Rastilan saunasta, jossa löylynheiton sm-miehet kävivät harjoittelemassa. Vieläkin tunnen luissani sen poltteen. Ja vieläkin haaveilen saunasta ja täkäläisittäin jostain avantouintia vastaavasta eli uimista kymmenasteisessa vedessä, ehkä jopa kylmemmässä. No, nuo lähivuoristojen purot ovat talvella varsin kylmiä, joten mahdollista se olisi. Ilman saunaa en tosin kyllä uisi.

Tänään joulupäivänä heräsin jo puolen yön jälkeen, valvoin neljään ja vein koirat ulos. Sitten patistin Nancya ylös sängystä avaamaan lahjoja. Olin luvannut äidille ottaa avaamisen videolle. Niin hekin tekevät yleensä meidän pakettiamme avatessa.  Tänä vuonna se on taas myöhässä, joten avaaminen siirtyy kait vuoden viimeisiin päiviin ellei peräti yli vuodenvaihteen.

En jaksanut videota paljoa käsitellä vaan laitoin jakeluun vähän ylipitkänä. Tänne ja muualle vähän enemmän julkisuuteen oli tarkoitus tehdä lyhennelmä, mutta en vielä jaksanut muokata. Tietokoneetkaan eivät sitä paitsi eivät pidä kuumasta ja kosteasta, siksi niihin tulee aika usein vikoja ja häiriöitä, niin, että työt viivästyvät.  Ehkä minä joku päivä olen valmis luopumaan koko härveleistä, ainakin miltei ...

Huvikseni kuuntelin Yleisradion elävästä arkistosta taata Sillanpään joulusatua, sitten Juice Leskisen lukemaa Jouluevankeliumia ja lopuksi Jouko Turkan joulupakinaa 1990-luvulta. Ihan mielenkiintoista kaikki, mutta jotenkin vierasta kuitenkin. En jaksanut kuunnella tai katsoa mitään niistä loppuun.  Ehkä siitä ei kannata tehdä mitään laajempia tulkintoja. Minä vain halusin mieluummin leikkaamaan ruohoa. Sen teinkin, laitoin jopa pikkuleikkurin eli viimeistelijän (täkäläisittäin vippasnipan) toimintakuntoon ja putsailin sillä murkkia ja aidan vierustoja.

Niin kyllä minä vanhoja välillä muistelen, ja tutkin netistäkin elämääni kuuluneiden ihmisten kuulumisia. Erityisesti nyt kun olen Facebookista löytänyt useammankin vanhan tutun, on tutuujen etsintä voimistunut.



Yksi päivä luin lehtiartikkelin (netistä tietenkin) Mutasen Markusta. Hän on nykyään ryhtynyt matkasaarnaajaksi aiheenaan ADHD ja tittelinään adhd-aikuinen. Tässä yksi artikkeleista.  Markku nimittäin oli tuttuja ja ainakin jossain vaiheessa myös läheisempi kaverini. Hän oli myös koulukaveri. Siksi tässä on vanha mustavalkoinen (tosin nyt ruskehtavaksi sävytetty) kuva Perttelin Kaivolan koulun kevätjuhlasta vuodelta 1974.  Siinä on muutama meidän luokkalainen poika. Oikealla ihastellaan puukäsitöiden näyttelyä. Markku oli samassa koulussa, mutta ylemmällä luokalla. Minulle ei henkilökohtaisesti ei jäänyt hänestä kovinkaan  hurjaa kuvaa. Voisin jopa sanoa muistavani hänet reiluna ja oikeudentuntoisena kaverina.  Hurjia olivat  sen sijaan jutut hänen tempauksistaan, ja sitä kautta hurjaa toisten asennoituminen häneen. Ihmettelinkin joskus, että miksi häntä niin kovasti mollataan silloinkin kun hän ei edes ollut tehnyt mitään. Mainio huomio vain se, miten Markun tyyli ja olemus näyttää nykyäänkin (lehtikuvan perusteella) olevan  juuri se sama kuin se, millaisena hänet muistan. Taidettiin viimeksi nähdä vuonna 1976 tai 77.  Saman huomion tein vuonna 2001 käydessäni yläasteen luokkamme luokkakokousessa, eli sen, että ihmisessä säilyy läpi elämän yllättävän paljon samoja piirteitä, ihan ääntä ja olemusta myöten läpi elämän.

Sama tyyppi muuten tuo Markku Mutanen, joka joskus 1980-luvulla hillui sukkahousuissa ja puhui miesten sukkahousujen käytön puolesta. Turha julkkis kait monen mielestä.

Takaisin tuonne Kaivolan kouluun. Luokan seinillä oli omeidän piirustuksiamme, ja aina presidenttien kuvat. Taitaa olla kekkonen tuossa oikealla sikäli kuin voin arvata.  Minä siirryin tuona vuonna neljänneltä oppikouluun Kuusjoelle. Opettajamme Martti Heinonen kuoli vuoden tai kahden kuluttua aika nuorena todennäköisesti ylipainon ja tupakoinnin seurauksiin. Pentti Palkkinen oli opettajani vähän aikaa, ja hänet muistan siitä, että hän oli vakaasti sitä mieltä, etten voi menestyä oppikoulussa enkä elämässä, koska minulla on niin huono käsialakin.  Urheilussakaan en ollut hyvä,  ja urheilua hän ihannoi, joten aika nolla kait olin hänen mielestään. Onneksi hän oli opettajani vain pari kuukautta siihen asti kunnes Heinonen tuli ja otti neljännen luokan erilleen siitä isosta yhteisluokasta, johon kuuluivat neljäs, viides ja kuudes (myös Markku Mutanen).

Tällaisia täällä muistellaan.  Palataan tähän päivään kertomalla, että jotain perijouluista sentään on tapahtunut, eli olen syönyt liikaa suklaata.  Ostin lauantaina kaksi isoa levyä tummaa suklaata (maidotonta tietysti). En ole niin kuin Nancy, jolla yksi levy saattaa säilyä kolmekin kuukautta, vaan minun on tuhottava ainakin avattu levy mahdollisimman pian. Paketissakin tuli Halikosta yksi levy tummaa pandaa, jonka raaka-aineet on kuulemma rahdattu tropiikista.


lauantai 22. joulukuuta 2007

Joulukuu 2007 - joulukoristeita, juhannuskukkia

Kosmisesti ajatellen joulu on meillä juhannus. Aurinkohan on silloin tällä puolella maailmaa eli kauriin kääntöpiirillä, joka sijaitsee tästä noin 500 kilometriä etelään. Ollaan siis oikeasti tropiikissa eli alueella, joka sijaitsee päiväntasaajan ja kääntöpiirin välissä.

Mutta siis niitä koristeita. Laitetaan nyt muutama kuva kesän kauniista kukista, joita ihailemme joulukoristeiden sijasta. Me kun olemme edelleenkin laiskoja järjestelemään ja touhottamaan. Hyvä että saatiin paketit ja joulutervehdykset postiin. Nekin ovat meillä aina myöhässä.  Joulutervehdysten eteen kuitenkin tein aika paljon eli kirjoitin korttien sijasta kirjeen, jossa kerroin kuvien kera meidän kuulumisistamme vuoden aikana. Käänsin sen sitten myös suomeksi ja laitoin sen joillekin toisen tai kolmannen polven siirtolaisille englanninkielisen lisäksi, että voivat vertaillen opiskella suomea jos haluavat.  Nancy puolestaan hoiti pakettien laittamisen lähettämisen.





Olisihan tähän etuaidalle voinut laittaa värivaloja, tai sitten vain tontille niin, että ne näkyvät kadulle. Näyttäisihän se ihan kauniilta. Sellaista amerikkalaistyylistä valosirkusta, jota täällä jotkut harrastavat, en kuitenkaan laittaisi.  Päiväsaikaan tässä on jo jonkin verran kukkaloistoa, ainakin oransseja kosmoja. Kiinanruusut ja muut pensaat ovat sentään jonkin verran kasvaneet, vaikka ei taida vielä ensi vuonnakaan toteutua se vihreä viidakko, joka peittäisi alleen koko aidan ja kasvaisi korkealle sen ylikin. Siksi pensaita ei ole leikattu (vielä), että haluan antaa niiden kasvaa mahdollisimman korkeiksi.  Saattaapa sillä laiskuudellakin olla osuutensa. heh heh.

Onhan se ihan kiva kuitenkin välillä yrittää nähdä puutarhassa muutakin kuin korjausta ja parannusta vaaativat kohdat. Se minulla yleensä on tapana. No, nyt katsotaan vähän lisää kukkia ja kauniimpia yksityiskohtia.



Kaukaa katsoen aika vaatimaton heinä, vai saniainenko se on peräti? Mutta lähetä katson kivat punaiset kellot. Käyvät siis ihan joulukoristeista nämäkin.



Vasemmalla  vastikään taimitarhalta ostettu punahilkka, jonka olisi tarkoitus olla osana kasvustoa taka-aidan vierustalla. Siitä oikealle on sitten kaksi yleistä rikkaruohoksi luokiteltua kukkaa, jotka ilahduttavat meitä ympäri vuoden.



Ja kukkien keskelle ujutetaan Nancy, joka on niin tohkeissaan erään naapurin koiranpennuista. Minä en ole innoissani ollenkaan, sillä nämä ovat vartavasten joulumarkkinoille tehtyjä beaglen pentuja, jotka on jo myyty, jotta ne voitaisiin antaa edelleen joululahjaksi.  Minulle koirista kelpaavat vain eläinsuojista adoptoidut ja muuten pelastetut piskit. Mutta kukkiin siis.

  

Tällaistakin löytyy aitojen vierustoilta. Istutettuja nämäkin. Tosin minä en ihan tarkkaan edes tiedä, mitkä täällä ovat luonnonkasveja, ainakaan alkuperäisiä ajalta ennen valkoisen miehen ja naisen tuloa.



Ja tässä lisää.



Ja vielä. Oikealla muistutus, että kukkia on myös ruokakaupan palvelutiskin läheisyydessä. Kivahan niitäkin toki on ohikulkiessaan katsella.


perjantai 21. joulukuuta 2007

Joulukuu 2007 - Sairaalakokemus

Tässä jutussa kun ei ole kuvia, niin laitetaanpa video: Tässä. (2017: ei näy enää)

See aukeaa uuteen ikkunaan.  Tuon tonttuleikkianimaation teki (valmista palvelua käyttäen)  Albert,  toinen lähityökavereistani, meille pikkujoulun asemesta.  Ja se onkin ollut sitten ainoa pikkujoulu tai joulujuhla, johon olen osallistunut tänä vuonna. Minun työnantajani ei järjestänyt mitään, ja Nancy oli kieltäytynyt oman työpaikkansa pikkujoulusta edes kertomatta minulle.  Sopii minulle vallan mainiosti. Kokisin pikkujoulut vain ajan tuhlauksena. Kotona on aina mielin määrin kivempaa tekemistä.

Tuo on kait yksi vanhenemisen merkki. Ja se toinen on omista sairauksistaan puhuminen. Tämän kirjoituksen loppu onkin juuri sitä.

Oli pari päivää sitten se kolonoskopia eli paksusuolen tähystys. Sitä varten olin mehu- ja kivennäisvesipaastolla kolme päivää, ja viimeisenä päivänä piti sitten tyhjentää röörit täysin nauttimalla siihen tarkoitukseen valmistetuja lääkkeitä (tuotenimillä picoprep ja glycoprep, jos joku sattuu olemaan kiinnostunut). Sitten oli noin 12 tunnin täydellinen paasto, ei edes vettä saanut juoda.

Tiistai-aamuna menin normaalisti töihin, ja kello yhdeltätöista kävelin kilometrin matkan yksityisen sairaalan päiväosastolle. Siellä oli tulohaastattelu ja vaatteiden vaihto sekä laskutus. Sairaalalle piti maksaa etukäteen se, mitä jäi jäljelle julkisen ja yksityisen sairasvakuutuksen korvausten jälkeen. Minulle se merkitsi 200 dollaria.

Ja sitten leikkauspöydälle nukutuslääkärin käsittelyyn. Hän pisti tiputusneulan käsivarteeni ja teki jotain.Tähystystä tekevä lääkäri kävi juttusilla. Molemmat olivat eurooppalaisia, nukutuslääkäri englantilainen, joten juteltiin siinä Englannin ja Irlannin sääoloista. Sitten en muistakaan mitään. Mitään pyörrytystä tai heikotusta tuntematta olin vain nukahtanut.

Heräämössä tajuni palasi. Kysyin, että joko operaatio on tehty, ja montako tuntia olen nukkunut. Sain kuulla, että olin nukkunut vain 20 minuuttia ja kahden tunnin kuluttua pääsisin kotiin. Sitä ennen kävi lääkäri juttusilla kertomassa, että kaikki näytti todella hyvältä. Kasvissyöjän suoliston kuulemma tunnistaaa tähystäessä siitä, että se on muita puhtaampi. Liekö ollut vain kohteliasta imartelua, en tiedä.   Olenpa vain tyytyväinen, että olen tämän suolistoepisodin yhteydessä tavannut jo kaiken kaikkiaan neljä mukavaa ja asiansa tuntevan oloista lääkäriä (ja vain yhden muunlaisen).

Työkavereitten kanssa oli oikeastaan sovittu pilaillen, että minä pyydän niitä ottamaan toimenpiteen videolla ja laitan sen sitten YouTubeen (tai PooTubeen, kuten Nick sen ilmaisi). Se jäi tällä kertaa tekemättä.  Kameralla varustetun putken ne olivat sinne "hanuriin" työntäneet ja tutkailleet näkymiä. Olisihan se ollut kiva tietysti itsekin nähdä. No näkeehän sen toki tuolta mainitusta YouTubesta, mitä se on toisille ollut, kuten tästä.

Niin, heräsin tuosta pikanukutuksesta virkeänä. Nousin kohta ylös, ja minut vietiin lepohuoneeseen, jossa oli tarjolla ruokaa. Minulle tarjouduttiin tilaamaan ruokavalioni mukaista ruokaa, mutta kieltäydyin siitä. Paaston jälkeen on paras aloittaa pehmeämmin eli join vain omenamehua.  Sitten illalla kotona söin jo vähän muutakin. Nancy haki minut pois neljän tunnin kuluttua siitä kun olin kävellyt sisään. Olin käytännössä työkunnossa, mutta en mennyt tuoksi tunniksi, mitä oli työpäivästä jäljellä, omalle työpaikalle vaan Nancyn.  Olin lupautunut tekemään pari pientä palvelusta heidän asiakastietokoneisiinsa liittyen, joten aloitin projektin nyt.

Loppuviikosta tuli sitten lääkärin lasku, jossa oli kaikki se, mitä vakuutusten jälkeen jäi maksettavaksi. Summa on 870 dollaria.  Eli se terveydenhoito ihan halpaa täällä(kään) ole, mutta olipahan tällä kertaa ainakin laadukasta. Otettujen näytteiden analyysin tulokset tulevat tammikuussa, mutta sieltä tuskin mitään erikoista kuuluu.

Jälkihuomautus tuohon laskun suuruuteen: kävikin ilmi, että saan siitä vielä takaisin eli loppujen lopuksi omaa maksettavaa taisi jäädä viitisensataa dollaria.

Mitään jälkioireita ei ollut, joten sairaslomaakaan ei tarvinnut ottaa kuin tuo 6 tuntia tiistaina.

Niin, siirtolaisurani alkuvuosina puhuin, että en kyllä tässä maassa tai eritoten täällä pohjoisessa uskaltaisi mennä laikkaukseen, en ainakaan aivoleikkaukseen, vaikka tarvis olisi. Sen verran huono käsitys minulla oli siitä, miten täällä asiat hoidetaan. Olisin pelännyt, että joku sotkisi paperit, ja tähystyksen sijasta minulta olisikin amputoitu jalka.  Enää en epäröisi sitä aivoleikkaustakaan, jos tarve olisi.

Vielä kuitenkin jää avoimeksi monta kysymystä, mm. se, että onko minulla keliakia vai ei. Vaikuttaisi, että ei ole. Ja sitten se, että miksi jotkut ruoka-aineet aiheuttavat sen, että suolisto lakkaa toimimasta eikä mikään ruoka sula.  Ehkäpä nekin ajallaan selviävät. Tällä hetkellä olen kallistunut siihen, että kyse on entsyymeistä ja suoliston bakteereista. Epäilen, että jotkut ruokani viljelyssä käytetyt kemikaalit saattavat olla ratkaisun avain. Ehkä pitäisi käyttää vielä enemmän luomua ja itse kasvatettua.  Tai sitten tämä on vain sitä vanhenemista. Väittävät, että vanhemmiten  elimistön toiminnat heikkenevät, mm. entsyymituotanto.

Periaatteessa olen kuitenkin yhtä terve kuin ennenkin, tai oikeastaan terveempi. Suomessa minulla oli (ilmastosta ja elintavoistani johtuen) flunssa monta kertaa vuodessa. Täällä sitä ei ole ollut kohta neljään vuoteen. Ainoastaan yhden päivän kestäviä korkeita kuumeita on ollut pari. Ne johtunevat trroopisista bakteereista (tai viruksista). Niin ja sitten näitä erikoisempia juttuja kuin tämä suolistoepisodi. Aiemmin nimitin sitä suolitukokseksi, mutta myöhemmin opin, ettei se mikään tukos ollut ainakaan lääketieteen tarkoittamassa mielessä.  Ummetukseksi lääkärikin sitä kutsui. Oli mitä oli, niin toista kertaa en sellaista halua. Oli se sen verran tuskallista kun maha paisuu eikä mitään saa sisään eikä ulos.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Joulukuu 2007 - ja kuuma kesä

Joulukuun alkupäviät ovat olleet kuumat ja sateiset.  Liekö kuumuus vai läpikäyty sairaus aiheuttanut sen, että olen ollut aika vetämättömissä. En ole saanut paljoa aikaiseksi puutarhassa enkä talossa.  Palasin heti kuun alussa töihin puolentoista viikon sairastelun jälkeen. Aloin taas syödä suht normaalisti, tosin yritän vähän kevyemmin kuin ennen. Muutaman päivän entsyymi ja bakteerikuurin jälkeen ruokakin taas sulaa ja olo pikku hiljaa tanakoituu. Lähempänä joulua sitten tutkitaan tarkemmin, onko siellä jokin pahemmin vialla.



Tässä kuva valtatien varresta läheltä kaupungin keskustaa. Meillä vielä valtatie menee kaupungin  keskustan halki, eikä ohitustietä ole saatu rakennettua. Sen rakentaminen kun on hieman hankalaa maastollisista syistä. Se pitäisi tehdä joko vuorille tai sitten mereen. Vapaata maata ei kaupungin ympärillä sitä varten juuri ole.  Kuvassa näkyy myös kaupungin epävirallinen maamerkki, erään matkiluyrityksen (entisellä) pihamalla seisova kapteeni Cookin patsas. Minulle se tuo mieleen joissakin venäläiskaupungeissa ainakin vielä vuosituhannen vaihteessa seisseet massiiviset Leninin patsaat. Kerrotaan, että tämä valloittaja/löytöretkeilijä kapteeni Cookin patsas on iso siksi, että tapahtui kommunikaatiovirhe tilaajan ja valmistajan välillä. Tilaaja ilmoitti korkeuden jalkoina (1 jalka on n. 30 cm), mutta valmistaja käsitti luvun metreiksi, eli aiotusta kolmesta metristä olisi tullut kymmenen, tai jotain sinne päin, tarkkoja lukuja en ole koskaan kuullut.

Vaalit

Vaalit sitten olivat ja menivät. Australia sai uuden hallituksen ja kiinaa (mandariinia) puhuvan pääministerin, joka ainakin on nuorempi kuin edellinen. Muut eroavaisuudet jäävät sitten nähtäväksi ajan myötä.  Meidän ehdokkaistamme ei sitten kumpikaan päässyt läpi. Suelta sitä ei voinut odottaakaan, mutta Larissan jääminen tiukassa kilvassa kakkoseksi ja häviäminen työväenpuolueen edustajalle oli hienoinen pettymys. Noista viime kuussa esitellyistä vihreistä naisista Christine Milne on  edelleen senaatissa Tasmanian edustajana.  Vihreät ovat kuitenkin tämän maan kolmanneksi suurin puolue 7,8 prosentin kannatuksella, meidän osavaltiossa neljänneksi suurin 5,6 prosentilla.

Joulu



Tässä joulunaluskuva. Ostoskeskukset ovat täynnä jouluostoksiaan tekeviä kansalaisia sekä joka puolelta maailmaa tuttua joulukrääsää.  Tässä kuvassa kuitenkin pukit ja tontut ovat korvautuneet näillä ... hujopeilla.  En valitettavasti jäänyt tutkimaan, mitä mainoskampanjaa he olivat paikalla tekemässä.

Meillä ei tänäkään vuonna kovin paljoa stressata joululla. Nancy taitaa olla ainakin osan pyhistä töissä, joten Woodstockiin ei lähdetä.  Eipä sinne ole kyllä kutsuttukaan. Isäntäväki on liian sairasta ottamaan vastaan muita vieraita kuin lastensa perheet.

Kotona jatkuvat entiset puuhat. Misun täydellinen vankeus sisällä jatkuu. Eipä hänen voi sanoa siihen mitenkään sopeutuneen, mutta ei sentään näy kärsivänkään kohtuuttomasti.

Mangokausi on parhaimmillaan. Takapihan puu on tuottanut runsaasti ihan hyvän makuisia, joskin hieman kuituisia hedelmiä. Myös passionhedelmiä on tullut jonkin verran taas. Niitä olen istuttanut lisää taka-aidan viereen ja viritellyt lisää verkkoja  niiden rönsyillä laajemmalle.



Etupihalla, olohuoneen ikkunan alla rakenteilla oleva mandala-puutarha tuottaa jonkin verran yrttejä, mm. minttua, rakuunaa, korianteria, persiljaa, oreganoa. Yksi penkeistä on täynnä aloe veraa, jota myöskin käytämme ravinnoksi. Etuoikealla tulee kesäkurpitsaa, joskaan kasvit eivät näytä kovin terveiltä. On ehkä liian kuuma niille.  Kukkapenkkien väli on tarkoitus täyttää kokonaan kivillä ja soralla. Alueen pohjalla on rikkaruohojen kasvun estävä muovi. Tällainen puutarharatkaisu on paras talon seinien lähellä, sillä se ei houkuttele termiittejä.

Tomaattikausi on jo ohi, sillä lämpötila on todellakin liki tai yli kolmenkymmen lähes ympäri vuorokauden. Meillä ei toki ole niin kuuma kuin maan muissa osissa, joissa lämpötila kohoaa yli 40 asteen, jopa lähelle viittäkymmentä. Meillä kuitenkin on hyvin harvoin yli 35.

Kanat yöpuulla



Pimeä tuulee nykyään siinä vähän seitsemän jälkeen. Silloin ovat kanat jo yöpuulla kaksinkertaisen verkon takana turvahäkissä suojassa käärmeiltä.  Tuo etuvasemmalla oleva iso musta kana vain ei enää osaa yksin suunnistaa yöpuulle vaan jää ulos kuikuilemaan. Niinpä se pitää kantaa sisälle. Arvelen, että moinen häiriö on seurausta aivovauriosta, jonka Elvis-ankka on päässyt aiheuttamaan. Olen nimittäin laajentanut kanojen aluetta tekemällä niille aidan viereen verkkotunnelin, jota pitkin ne pääsevät aina etupihalle saakka.  Jossain vaiheessa myös Elvin löysi tiensä tunneliin ja myös kerran etupihalle. Hän käy mustan kanan kimppuun ja yrittää osoittaa rakkauttaan tälle samalla nokkien kanan päätä. Tuloksena kanan pää on ihan kalju ja se on ollut muutaman kerran ihan verillä. Onneksi ei kuitenkaan käynyt niin kuin Woodstockissa, että Elvis nokki yhden kanan silmän ihan sokeaksi. Nyt on aidat korjattu niin, ettei Elvis enää pääse kanojen kimppuun, mutta tämän kanan pää ei ole parantunut.  Muuten se on kyllä ihan normaali, mutta nukkumaanmenoajasta kertova sisäinen kello vain ei toimi.