keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Suomessa taas: Salo Pertteli, Miehikkälä, Tampere, Jyväskylä ... Joensuu

Lähdin Ukrainen Lvivistä 14.6.  Olin viettänyt siellä kahta päivää vaille kolme kuukautta. Ensin olin matkannut Odessaan ottamaan vastaan varhaiskevään. Sieltä olin matkannut junalla Dnepropetrovskiin, josta parin-kolmen viikon opetuskeikan ja miellyttävän kerrostaloasumisen jälkeen otin junan Harkovaan. Siellä olin opettanut englantia ja tavannut mielenkintoisia ihmisiä avustusjärjestössä. Oltiin käyty myös naismuseossa, gender museum englanniksi, joka oli kuulemma enitsen Neuvostoliiton alueella ainoa laatuaan. Itäblokissa toki lienee vastaavia. Ainakin ex-kollegani Rada Boric on pyörittänyt Kroatian Zagrebissa naiskeskusta jo vuosikausia.


Ja olinhan minä nähnyt Kiovassa myös Nightwish-yhtyeen. Niinikään ensimmäinen kerta kun sitä yhtyettä elävänä kuulin.




Minulla oli Ukrainssa myös romanssinpoikanen




Lvivissä sanottiin haikeat jäähyväiset.  Olin tavannut hänet Bangkokin lentoasemalla kun hänkin oli lentämässä Ukrainaan.  Oli tulossa töihin hotelliin ja Thai-hierontaan.   Minä olin kuitenkin päättänyt jatkaa matkaa suunnitellusti Puolan kautta Suomeen. Se, palaanko takaisin hänen luokseen, jäi avoimeksi.  Muuten meillä synkkaa, mutta Thaimaassa, samoin kuin monissa muissa ei-länsimaissa, olellinen osa suhdetta on se, että mies elättää ja rahoittaa patisi kumppaniaan myös hänen lähiperhettään. Tässä tapauksessa elätettäviä olisi 7.  Se oli asia, joka pisti mietityttämään ja jarrutti tuneitani, jotka olisivat muuten ehkä vieneet mennessään. Niin hyvin meillä synkkasi ja oli kivaa yhdessä.




Viivyin kaksi päivää ja yhden yön Krakovassa.  Tapasin vanhan työkaverini,  Helsingin yliopiston Slaavilaisten kielten laitoksella 1990-luvulla puolan kieltä ja kirjallisuutta opettaneen Joannan (Zach Blonska). Hän on palannut Suomesta takaisin Krakovaan ja opettaa Jagellonica-yliopistossa kirjallisuutta - tai Milosczin runoutta. Tapasimme myös viime vuonna käydessäni Krakovassa.




Kesäkuun 16. lensin Krakovasta  Helsinki-Vantaalle Tukholman kautta Norwegianilla.  Kävelykärry mahtui osina juuri ja juuri isoon kassiin. Viime vuonnahan käsistään kätevä velipoikani oli auttanut minua katkaisemaan sen pitkät aisat ja tekemään niihin liitokset, että sen saa kätevästi kasaan.  Painoa oli 20.4. kiloa ja lisäksi reilut viisi kiloa käsimatkatavaraa. Siinä on käytännössä koko omaisuuteni.




Turkinpippureita ja punaisia Marianne-karkkeja.  Symbolinen, mutta hyvin fyysinen Suomi-rituaali, jossa pussit tyhjennetään mahdollisimman nopeasti ja karkkeja rouskutetaan äänekkäästi. Rouskutus kuitenkin hukkuu lentokentän meluun.


Sitten sukulaisvierailulle Saloon.  Äiti, kaksi siskoa, siskon poika ja siskon pojanpoika, pieni suomalais-thaimaalainen vesseli nimeltään Toffo.



Salossa maistoin ensimmäistä kertaa vihistä. vihis on Hoviruoka Oy:n valmistama kasvispiirakka, joita myydään melkein joka kaupassa yksittäisesti muoviin pakattuna 0.99 euron kappalehintaan.

Image result for Vihis





Vuosi sitten Violife-juustoa sai vain erikoiskaupoista. Ruotsissa sitä oli jo tavallisissa ruokakaupoissa.  Sitten viime vierailuni,  poistuin Suomesta elokuun alkupuolella 2015, on vegaanituotteiden saatavuus parantunut huikeasti suomalaisissa ruokakaupoissa.  Violife-juustoakin saa ja ainakin S-marketeista, Prismoista ja joistskin k-kaupoista.



Nythökaura on uusin tulokas vegaanituotteissa.  Sitä on vaikea löytää kaupoista, sillä se on aina loppu.





Salossa oli työskeskus tai vastaava nimeltään Ihme ja Kumma. Sinne oltiin sovittu tapaaminen Eskon kanssa. Oltiin oltu työkavereita vuosina 2000 ja 2001, jolloin molemmat työskentelimme OpenMobile Finlandissa (kansainvälisesti Open Mobile  Corporation).    Minä lähdin firman mukana Singaporeen vuonna 2002 ja Esko jäi Suomeen yrittäjäksi.

Turistiin siinä keskenämme ja myö paikan työtnekijöiden, vapaaethoisten, työllistettyjen, mitä he nyt ovat, en tarkkaan ottanut selvää, kanssa.



Tein myös retken lapsuusajan maisemiin, taloon Perttelin Kaivolassa, joka nykyään kuuluu Salon kaupunkin.  Siellä asuin perheeni kanssa Terveystalolla vuodesta 1964 ehkä vuodeen 1968 saakka. Äitini oli kunnan kätilö ja hän sai asunnon talon päädystä, sieltä Ravolan Artturin ja Toinin talon puolelta. Toinin muistan aika hyvinkin kun hän kävi meitä joskus hoitamassa.




Nyt talo näyttää ihan erilaiselta sekä sislätä että ulkoa.  Se on ainakin kerran kunnostettu perusteellisesti.  Nyt siellä pitää kirpputoria rouva, joka on kerännyt tietoa myös talon historiasta.  Hänen kanssaan turistiinkin toista tuntia ummet ja lämmet vähän kaikesta, ei pelkästään talon ja paikkakunnan historiasta vaan jopa Uriah Heep-yhtyeestä, jota olin juuri ollut kuulemassa ja katsomassa Ukrainan Dnepropetrovskissa.



Vasemmalla oli meidän ovemme ja oikealla ovi neuvolaan, jossa terveyssisar ja kunnan kätilö pitivät vastaanottoa. Äitini oli kunnan kätilö, jonka tehtävänä oli äitiys- ja lastenhuolto. Hän teki usein kotikäyntejä vastasyntyneiden lasten ja heidän perheittensä luo.  Muistan, miten hän sai kunnalta polkupyörän, jolla käynnit tehtiin ainakin kesällä. Myös Lehtisen Svanten taksi kävi aika usein häntä akemassa.    Se oli vasta ihan 1960-luvun lopussa kun asuimme jo rivitalossa Inkereellä, kun äiti ostin auton: punaisen kupla-Volkkarin, jota kaverini Kostiaisen Leo heti ensimmäisenä päivänä heitti kivellä.



Kävin kansakoulua Inkereellä kolme ensimmäistä luokkaa.  Sielä kuljettiin jotenkin koululaisjumalanpalveluksiin tänne Perttelin Kirkkoon joka sijaitsi Kaivolassa. Olisikohan peräti kävelty tänne saakka?  Eihän tämä kuitenkaan niin pitkällä ollut. Ei tarvinnut edes ihan Kaivolaan saakka kävellä. No, tässä kirkossa pääsin myös ripille, joka siihen aikaan oli sio tapahtuma.
Koulussa oli kaksi luokkaa samassa, joten ensimmäisen ja toisen oli samassa luokassa, jota opetti Laina Ylitalo. Hän oli mukava nainen, jolla oli luokassa mukanaan Kiinan palatsikoira Maitsu. Hän kujetti meitä joskus autollaan, pikku-Fiat, Saloon kotiinsa, jossa tarjosi meille jäätelöä.  Niin hän oli tarjonnut silloinkin kun oltiin äidin kanssa käyty hänen juttusillaan ennen kuin minä aloitin koulun syyskuussa 1970. Silloin hän asui vielä koulun yläkerrassa, jossa sittemmin asui kolmannen ja neljännen luoka opettaja Toimi Rosenqvist.  Hänet musita siitä, että hän kärsi usein migreenistä, ja siitä, että hän näytti meille avokelanauhuria. Sellaisella taidettiin ensimmäistä kertaa äänittää myös minun ääntäni.  Samanlaisen muistan toki nähneeni joskus lääkärillä. Silloin lääkäri saneli tiedot ja konekirjoittaja kirjoitti ne puhtaaksi.



Vanha viljavarsto, jyhkeä kivimaksiini, yhtä pakst seinät kuin kirkossa. Silloin vilja oli joskus jopa kultaa halutunpaa oli joku opettaja sanonut kun oli käyty siellä toimineessa kotiseutumuseossa.
Muutin kolmannen luokan jälkeen perheeni mukana Inkereeltä takaisin Kaivolaan ja sitä myötä kouluni vaihtui vuoden ajaksi Kaivolan kouluun, joka sijaitsi entistä kotiamme vastapäätä. Terveystalo ei ollut enää vanhassa käytössään vaan Inkreelle oli rakennettu uusi neuvola matalaan laatikkomaiseen rakennukseen, jossa oli neuvolan lisäksi Reunasen kauppa, posti, baari ja kirjastokin taisi olla siellä toisessa päässä sikäli kuin oikein muistan.   Viljamakasiinin takana oli talvisin jääkiekkokaukalo ja luistinrata ja kesäisi lentopallokenttä. Sitä vastapäätä tien toisella puolella oli Perttelin Peikkojen urheilutalo, jossa kävin joskus jopa opettaja Pentti Palkkisen vetämässä urheilukerhossa. Muutaman vuoden päästä kävin siellä ensimmäisessä punk-konsertissani (myös rock-), jossa esiintyivät Vaavi ja B-pojat. Olin silloin jos Salossa Luarin yläasteella ja Vaavin myöhempi solisti, silloin viellä Jawan, Isotuvan Ilkka oli kanssani samalla luokalla.  Urheilutalo oli myös nuorisotalo.   Olin tuon talon pihalla joskus 1960-luvun puolivälissä myös syönyt appelsiinin, olisikohan ollut elämäni ensimmäinen. Niitä saatiin palkinnoksi tai virvokkeeksi hiihtokilpailuissa, joissa isäni oli ollut toimitsijana.



Nyt hän asui Miehikkälässä, lähellä itärajaa ja piti siellä Antiikkikirppistä.  Koska paikka on niin lähellä Venäjän rajaa ja suhteellisen lyhyen matkan päässä valtaväylältä, käy siellä paljon myös venäläisiä matkailijoita. Minäkin pääsin puhumaan venäjää, tosin Suomessa asuvien venäläisten kanssa. Ja olinhan minä sitä toki puhunut jo kolme kuukautta Ukrainassa.

Jälleen vanha puutalo , siis Antiikkikirppis Kipinä Miehikkälässä.



Siellä vietin vain yhden yön ja seuraavana päivänä sain kyydin Haminaan, josta lähti bussi Helsinkiin.  Helsingistä sitten matkasin Nurmijärrvelle ja sielä seuraavana päivänä autolla Keravalle ja Keravalta junalla Toijalaan.



Toijalassa vierailin vegaanittavani luona, jolla oli talossa paljon kissoja, enimmäksen löytökissoja, joille etsittiin uutta kotia.  Toijalasta jatkoin Tampereelle, jossa olin serkkunii luona kaksi yötä.
Kävin sielläkin jossain vanhassa puutalossa, Pispalassa, jossa tapasin puolalaiset kaverini Ingan ja Maerkin, jotka olivat siellä tekemässä vapaaehtoistyöä majoitusta vastaan. Syötniin siellä herkullisia karjalanpiirakoita vegaanista hernesoppaa.



Minä en jäänyt sinne taiteilijayhteisöön auttamaan vaan suunnistiin uuteen ruokapaikkaan. Vegaanien keskuudessa joillakin paikoilla on legendaarinen maine. Yksi näistä on Kekkosentien huoltoasema, jolta saa vegaanisia burgereita .  Pitihän siellä käydä katsomassa kun kerran turisti olen.



Tampereelta matka jatkui Jyväskylään.




Tourukatu 8 Juhannusaattona.   Ausin tuossa vanhassa, 1904 rakennetussa ja sodan aikana pommituksista kärsineessä talossa vuoden 1989 toukokuusta vuoden 1992 viimeiseen päivään saakka. Talon oli löytänyt ystäväni Pekka Salminen jakaessaan postia alueeella.  Hän oli kysynyt siitä itselleen vuokra-asunnon vanhalta rouva Elvi Virralta. Edellinen asukas oli häipynyt vuokriaan maksamatta jokin aika sitten. Asuin talossa aina siihen saakka kunnes muutin Espooseen vuoden viimeisenä päivänä 1992.  Kaverini, parikunta, perivät minulta sen asunnon ja talonmiehen vastuut. Tuli vielä muutama kerta käytytä talossa. Viimeisin vierailu lienee ollut vappuna 1999.



Tämä kuva on otettu minusta Ristonmaalla muutamaa kuukautta ennen kuin muutin tuohon Tourukadun taloon. Sain sen ihan ensimmäistä kertaa nähtäväkseni kaveriltani Petteriltä, jonka kanssa yhteys on säilynyt melkein kaikki nämä vuodet 30 vuoden ajan.



Elvi kuoli jo 90-luvun alussa ja veli Olavi, joka asui Espoossa koki talon ylläpidon rasitteena. Niinpä se myytiin muistaakseni jollekin rakennusliikkeelle, joka rakensi sen uudelleen sisältä mutta ulkoa entisöintisäännöksiä kunnioittaen.   Talon sisällä en ole sittemmin käynyt. Riittää kun ihailen sitä kadulta.



Usein kävelin tai pyöräilin Tourukadulta Tourulan kautta Jyväsjärven rantaa myötäillen Mattilanniemeen, jossa silloinkin oli yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan ja muita rakennuksia. Nyt niitä oli paljon enemmän kun kävelimme sinne puolalisen sohvasurffariparikunnan kanssa, joka majoittui kanssani ystävien asuntoon. Olin majoittunut heidän, Inga ja Marek, luonaan Puolan Gdanskissa vuotta aiemmin.




Matttilanniemessä olin käynyt ensimmäistä kertaa jo vuonna 1988 kun kävin vierailulla Roninmäessä Oulun-aikaisen ystäväni Seden ja hänen perheensä luona. Sede oli muuttanut Jyväskylään tyttöystävänsä Tiian mukana jo vuonna 1985 tai viimeistään 1986. Toki he taisivat jonkin aikaa asua myös Oulussa, olisiko kuitnekin ollut sen jälkeen kun minä olin muuttanut Jyväskylään.

Kävin Mattilannimessä luennoilla. Virallisesti olisi pitänyt keskittyä yhteiskuntatieteisiin, mutta minua kiinnostivat tietokoneet ja niiden ohjelmointi enemmän. Vanhalle kampusalueelle kävelin usein venäjän tunneille. Se oli toinen suuri kiinnostuksen kohteeni. Näiden kahden kiinnostuksen yhdistelmä sitten elättikin minua monta vuotta ja karrutti eläkesäästöjäkin.



Jyväskylän keskustassa jaksaa hämmästyttää aina vain valtava polkupyörien määrä.  Tässä työntelen kävelykärryäni (Radical Design Wheelie, jota valmistetaan Hollannissa). Oli ehkä juuri tullut Tampereelta saapuneelta Onnibussilta taii sitten menossa Joensuuhun menevään bussiin.



Ensimmäistä kertaa taisin ajaa Onnibussilla matkallani Tampereelta Jyväskylään. Se oli juhannusruuhkain aikaa, eikä kovin miellyttävä kokemus, mutta matka Jyväskylästä Joensuuhun oli ihan miellyttävä samoin kuin Joensuusta Helsinkiin.  Tämä halpabussi on laadukkaampi kuin useammilla vanhoilla yhtiöillä. Liput ostetaan netissä ja ne ovat edullisia.



Yleensä olen kuitnekin suosinut junaa. Siellä kun on väljempää ja p
ääsee välillä jopa jaloittelemaan.




Jyväskylässä myös metsästin ja testailin vegaaniruokia. Olin tehnyt sitä jo viime vuonna ja sitä ennen vuonna 2012.   Marketin vegehyllyllä minut bongasivat Matin vaimo ja ihastuttava tytär Oltiin Matin kanssa kavereita, mm. tietokoneista molemmat innostuneita, 1990-luvun alussa, jolloin hänellä ei ollut vielä lapsia.  Nyt sitten tämän tapaamisen takia tapasin vielä Matinkin vuosien jälkeen.




Monenlaista muutakin tuli nähtyä ja tehtyä. Ei sitä kaikkea muistaisi ilman kuvia, jotka ovat kännykästä tallettuneet Googlen kuvapalveluun, ja joissa nykyisin päiväys ja paikkatiedotkin ovat useimmiten kohdallaan, niin ettei tarvitse itse muistaa.

Bussi kohti Joensuuta lähti 27.6. illalla. Jälleen kerran onnibus.com