2021 marraskuu - viimeinkin rokotettu!



Covid19-pandemia 


Alkukuusta näytti siltä, että koronapandemia olisi hellittämässä ja kohta päästäisiin rajoituksista eroon. Sitten luvunt alkoivat taas kohota.  Samanlaisia uutisia kantautui myös Suomesta ja muualta maailmasta. Jälleen uusi virusmuunnos  Omikron oli havaittu Etelä-Afrikassa ja sen leviämistä pelättiin myös Suomessa. Rajoituksia alettiin sielläkin tiukentamaan ja niitä vastustettiin edelleenkin: erityisesti koronapssia, joka vaadittiin iltaisin ravintoloissa.  




Uudella tontilla oleva uusi rakennus on ollut sivuosassa, vaikka olemme päässeet taas käymään siellä.  Minä olen istuttanut sinne koristekasveja, mm. mussaendaa, lohenpunaista pientä puuta tai pensasta, jota olen tottunut kutsumaan englannista mukaellen Bangkokin ruusuksi. Wikipedian mukaan nimi olisi suomeksi huivio.  Alkuvuodesta istutetut intianjasmikit (murraya koenigii) sekä ihmeköynnös (bougainvillea) ovat lähteneet erittäin hyvin kasvamaan samoin kuin kesäkuussa istutetut siniherne (clitoria ternatea) ja maustekairapalmu (pandanus amaryllifolius, pandan). Sinihernettä ja muuta kiipeilijöitä varten asensin nailonverkon talon räystäältä vinosti alas päin. 



Muuten talo on ollut koskematta. Sadesikouruja ja -tankkia ei ole asennettu, sähköä ja vettä ei myöskään.  Sisäseiniä ei ole verhoiltu puulla, esim. bambulla kuten olen suunnitellut.  Ei ole kiirettä. Maksetaan tontti ensin ja annetaan puutarhan kasvaa peittämään näkyvyys naapureilta.Kkatsotaan sitten mitä tehdään. 



Sen sijaan tämä vanha paikka eli appivanhempien asuttama "slummihökkeli" on kokenut paljon muutoksia viime kuusta alkaen.  Jo kauan olin puhunut, että vanha savitiililattia, jossa oli halkeamia ja niiden alla pelkää hiekkaa, ei betonia, pitäisi uusia.  Sen kun palkaa jonkun tekemään, koska itse en osaa. Tuosta kommentista pätee vain sivulause: en osaa.  En osaa myöskään paikallista kieltä eivätkä paikallsiet mitään minun osaamistani keilistä, joten täytyy käyttää vaimoa välittäjänä. 


Panoraamakuva otettuna huoneen ovelta. Huone on n. 10 neliön kokoinen. 


 Hyvinhän  se lattia tuli tehtyä. Ja hyvin tulivat tehtyä hyllyt seinille. Hyvin tuli tehtyä myös tuossa panoraamakuvassa oikealla näkyvä parvisänky, jonka sijoitin vaatekaapin taakse niin, että tuo noin kymmenen neliön huone tuli jaettua kahtia. Minulla on nyt vähän yksityisempi työtila, jota uskallan vapaammin käyttää silloinkin kun toisella puolella nukkuu joku, lähinnä vaimo ja poika, jos he nukkuvat täällä. Nyt poika on halunnut nukkua isommassa sängyssä äitinsä ja isoäitinsä kanssa tuolla isomman huoneen puolella. Hän vähän vielä arastelee uutta järjestystä huoneessa, ei ole uskaltanut kiivetä parvellekaan.  Toisaalta ei huone olekaan vielä valmis. Vielä on pari ideaani toteuttamatta. Ne jäänevät vähintäänkin joulukuuhun elleivät sitten vieläkin tuonnemmas. 



Uuteen taloon ajattelin laittaa seinille paikallisesta nettikaupasta löytämiäni tiiliseinää jäljitteleviä muovitarroja. Ne eivät kuitenkaan pysy seinillä niissä olevan liimapinnan avulla, vaan ne vääntyvät ja kupreuilevat kuumuudessa. Niinpä jätin osan laittamatta ja toin ne tänne vanhaan paikkaan. Uuteen taloon laitatan lautapaneelit tai indonesialaistyylisen bambuverhoilun heti kun löydän jommalle kummalle niistä tekijän. Palkkaisin mielelläni vaimon veljen tekemään niin, mutta hänelle en voi suoraan maksaa vaan maksu täytyy hoitaa vaimojen välityksellä. 



Eivät ne täälläkään tahdo pysyä paikallaan vaan kuumuus iroottaa liimaa silloin kun ilmastointikone ei ole päällä. Lisäksi niitä ei alun perin ollut tarpeeksi. Yritin tilata sinisiä ja valkoisia sekä vähän hopeanvärisiä nettikaupasta, mutta ne eivät kuljeta paketteja tänne vielläkään. Satuin löytämään lähikaupungin kaupasta samanlaisia, mutta värikkäitä. Päätin siis käyttää niitä. Joidenkin niistä alle latioin vaahtomuovisia akustiikkalevyjä, jotta ne eristäisivät myös lämpöä. Huoneen katolle, jonka ylpäuolella on n. 30 senttimetrin tila ennen peltistä ulkokattoa, laitoin eristettä: hopeanväristä kuplamuovia, jota täällä myydään siihen tarkotukseen. 




 
Pieniä lentäviä mäkäriä tai hyttysiä, en tiedä mitä ne ovat. Ne eivät ole niin vihaisia kuin suomaliset kollegansa ja lajitoverinsa. Siksi en ota niitä riittävän vakvasti, vaikka ne joskus levittävät dengue-kuumetta ja muita sairauksia. Muutma tropiikissa koettu sairastaminen saattaa olla niiden tartuttama: korkea kuume, joka liki vie tajun, mutta joka menee ohi suhteellisen nopeasti. 

Paikalliset nukkuvat hyttysverkkojen alla, mutta minä en oikein niistä pidä. Minä käytän mieluummin pistorasiaan laitettavia laitteita, jotka höyrystävät jotakin kemikaalia joka pitää itikat poissa. En tiedä, miten terveellistä se on. 

Hyttysten lisäksi yöllä saattavat kiuasta rotat ja hiiret, joita juoksee ja pesii huoneen katolla. Ennen lattiaremonttia niitä tuli jopa huoneeseen ja joku keksi pesiä myös lämpöpumpn sisäyksikössä.  Se oli yksi syy lattian laittoon ja seinien sekä katon peittämiseen tarroilla. Nyt rotat pysyvät ulkopuolella, mutta joskun ne kutienkin herättävät minut öisin, erityisesti nyt kun nukun katon rajassa parvella. 

En haluaisi tappaa hiiriä, rottia enkä hyttysiäkään, mutta periaatteesta on joskus pakko lipsua, jos muuta keinoa ei ole tiedossa tai käytettävissä.   Viime vuonna hankin muutaman pyydyksen, joka vangitsee ne elävältä. Vangitut eläimet kuljetin takapihalle "paratiisini" liepeille ja päästin vapasksi. Niillä oli ainakin teoriassa mahdollisuus uuteen elämään. Ajattelin, että ne alkaisivat pesimään siellä, mutta epäilen, että ne juoksivat aina takaisin taloon, koska hiirten ja rottien määrä ei vähentynyt.  Niimpä sitten tilasin myrkkyä, joka tepsi ihan tuonne viime elokuulle saakka. Sitten se loppui, eikä verkkokauppa, joka sitä myi voi toimittaa paketteja tänne. Nyt minulla on asennettuna kaksi ultraäänikarkoitinta sekä voimakas lamppu jotka pitävät hiiret poissa parin metrin säteeltä eli juuri parven kohdalta, mutta kauempana kuulen niiden rapistelevan ja järsivän huoneen muovisia rakenteita sekä vanhoja styrox-eristeitä. 

Mielelläni asentaisin huoneen ympärille esimerkiksi pienisilmäisen teräsverkon, josta hiiret eivät pääse läpi. Sellaista oli Australiassa käytössä termitteejä varten. Täältä en ole vielä löytänyt. 



Yllä panoramakuva heti huoneen ulkopuolelta, käytävältä tai eteisestä, jota minä olen jo pidempään käyttänyt ruuanvalmistus- ja ruokailutilanani.  Tuota huoneen katon ylle laitettua kuplamuovia ostin sern verran, että siitä riitti myös tämän huoneen sisäkatolle.  Ei tämäkään kovin kauniilta ja siistiltä näytä Suomen mittakaavassa, kuten ei mikään täällä meillä, mutta tekeepähän tehtävänsä eikä ole tulotasoon nähden kovinkaan suuri investointi: noin 2 euroa per neliömetri. 

Paloturvallisuus ei ole ilmeisesti kovinkaan korkealla tasolla huoneessa eikä sen ulkopuolella, joten täytyy toivoa, ettei mitään satu.  

Kaasuhella on tuolla kuvan perällä näkyvän oven oikella puolella ja tiskiallas vesipisteineen taaempana. Siellä on myös ostamani pesukone. 



Tempe, joskus suomeksikin kirjoitettuna tempeh, vaikkei se ihan vastaa suomalaista ääntämystä. Sana muuten äännetään voimakas nouseva paino toisella tavulla eli e:llä, joskus e jopa puolipitkänä  niin, että se loppuu "töksähtäen".  Indonesiassa se on riisin ohella halvinta ruokaa, Suomessa ja Australiassa varsin hintavaa.  Minä teen sitä aika ajoin. Nyt satuin löytämään nettikaupasta indonesiasta tuotua aloitusjauhetta eli sienirihmasto-bakteeri-yhdistelmää. 


Aloin siksi valmistamaan sitä uudelleen sen jälkeen kun alkuvuodesta pari satsia meni pieleen. Jo viime vuonna olin tehnyt tarkoitusta varten hautomolaatikon, joka pitää sisällään tasaisen 32 asteen lämpötilan myös öisin, jolloin lämpötila saattaa laskea jopa 25 asteeseen.  Joskus iltapäivisin laatikossa oli liian kuuma, 35 astetta eikä minulla ole termostaattiin kytkettyä jäähdytyslaitetta, vain lämmitinelementti. Siksi paransin rakennelmaa sijoittamalla sen suureen styrox-laatikkoon, jonka kannenkin voi sulkea, koska siellä on riittävästi ilmaa sienirihmstojen toimia.  Viimeiset kolme satsia ovat onnistuneet oikein hyvin. Nyt olen laajentanut tempen raaka-aineita soijapavuista kik-herneisiin ja mustiin papuihin sekä vihreisiin herneisiin. 


Olen myös laajentanut tempen käyttöä indonesialaisesta paistetusta tempestä (tempeh goreng) makkaroihin. Vaivaan siitä vehnägluteenin ja mausteiden kanssa taikinaa, josta muovailen makkaroita. Ne sitten uppopaistan tai painehöyrytän.  Maku on kohdallaan mutta rakenne saisi olla kiinteämpää, sellaista kun suomessa on mm. HK:n sininen tai Bonsoyan vegemakkarat. Tämän rakenne on liian lähellä Poutun kasvisgrilleriä ainakin sellaisena kuin se oli 2015-2016. Pienellä muutoksella ja lisätyllä savuaromilla tästä saisi palviryynimakkaran korviketta. Se oli herkkuani jo kansakoulussa 70-luvulla. 


Pidän tahinista, mutta se on täällä suhteellisen kallis tuontituote, n. 5 europa per 100g joten aina en sitä viitsi ostaa. Sitä ei saa paikallisesti vaan sitä pitää tilata nettikaupasta.  kuvassa tempemakkaraseosta kuumalla pannulla paistetun rieskan/tortillan/rotin tai vastaavan ohuen leivän sisään käärittynä  sinapin, tahinin ja kaurajugurtin kanssa.  Tämän tapaisia ruokia olen tehnyt viime aikoina runsaasti. Leivässä on papuja ja palkokasveja ja vähän tuota jugurttia hapatteena, myös chia- ja pellavansiemeniä, kvinoaa.  Täytteissä on yleensä kikhernettä ja muita palkokasveja, itse hapatettua kaalia ja punajuurta.  


Paratiisini takapihalla eli pengerrysprojektini on ollut sadekauden tuomion tulvien takia pysähdyksissä syyskuusta lähtien, kuten tavallista.  Siellä kasvaa edellisvuonna istutettu mangopuu ja se on jo kukassa eli saattaapa tulla hedelmiäkin lähikuukausina. En kyllä tiedä, milloin täällä on mangosesonki. Australiassa se oli aina ennen sadekauden alkua.  

On iso ilo ja riemu, että päästään pyöräilemään.  Pyörää pitää vähän väliä remontoida. Viime kuussa murtui ohjauksen pystytanko ja nyt oli vähällä murtua satulan pystytanko. Se alkoi kallistua taakse päin.  Olin jo aiemmin päätellyt, että istuimen pitäisikin olla taaempana, kauempana lastanistuimesta. Niimpä en uusinutkaan sitä tankoa vaan pyysin vaimon veljeä hitsaamaan siihen tukiraudat, joiden avulla tanko voisin olla kallistunut niin, että istuin on tukevasti taaenpana. Tämä parantaa pyörän ohjattavuutta huomattavasti. 

Pyöräilemme sen puolisen tuntia päivässä, yleensä aamuisin, joskus myös iltapäivällä. Matkalla näemme kaikenlaista jännää: pieniä kuorma-autoja, pihalla seisovia henkiöautoja silloin tällöin, koiria, betonimyllyjä, tiilikasoja, rakenteilla olevia taloja, veneitä joella. Olen totuttanut poikaa siihen, että pyöräillessämme puhelemme. Hänkin yrittää parhaansa kertoa näkemästään.  



Näemme usein joella erilaisia veneitä, välillä isompia proomuja tai lotjia, mitä ne nyt ovatkaan, kuljettamassa rakennustarvikkeita: tiiliä, hiekkaa,  soraa ... 

Viime kuussa luin Facebookin unettomuus-ryhmästä, että CBD-öljy, hamppuöljystä eristetty tuote, olisi erittäin hyvää unilääkettä. Löysin sitä nettikaupasta: kallista vietnamilaista ja halpaa kiinalaista. Se kiinalainen saapui, kaksi pientä pulloa, joissa ei ollutkaan mainintaan CBD:stä kuten ilmoituksessa oli. Se maistuu ja tuoksuu siltä samalta hamppuöljyltä, jota Australiass amyytiin vain ihonhoitoon, mutta jota minä käytin myös sisäisesti.  Tämä yhdistettynä melatoniiniin  10 - 20 mg illan hämärtyessä sekä prometatsiiniin tuntuu antavan hyvät unet, joskus jopa 9 tuntia. Vaikka heräänkin yöllä hiirten rapinaan olen edelleen niin väsynyt, että nukahdan helpolla uudestaan.  Jopa vielä aamulla herättyäni tunnen olevani väsynyt, jota ei ilman lääkitystä tapahdu, jos olen nukkunut yli 6 tuntia.   Kun nämä loppuvat, tilaan sitä kallimpaa Pohjoisessa Vietnamissa Sapan vuroistoissa kasvanutta. Sillä alueellahan minä viime vuoden heinäkuussa kävinkin. 

Poikani täytti kaksi vuotta viime kuussa. Hän on hyvin aktiivinen ja toimealis, myös omatahtoinen poika, ihan niin kuin haluankin. Hän viettää välillä aikaa minun kanssani, entistä enemmän äitinsä ja isoäitinsä kanssa. Myös naapruin tyttöjen, vaimon serkkujen luo,  19-  ja 16-vuotiaitten luo hän karkaa entistä useammin hassuttelemaan ja leikkimään heidän kanssaan. 

Lisää kuvia meidän tohuistamme sivun alun linkeistä kuva-albumiin ja videoihin. 

Luettua

Vasili Grossman, Elämä ja kohtalo  Paljon henkilöitä, paljon sivuja. Tätä kirjaa Neuvostoliitossa ei haluttu julkista, mutta onneksi Andrei Saharov auttoi mikrofilmaamaan sivut ja kuljettamaan ne länteen. Tässä äänite, jossa Hannu Reime kertoo kirjasta ja sen vastaanotosta.  Stalingradin taistelu, Stalin, Hitler, juutalaisvainot, Neuvostoliitto, stalinismi, natsismi ovat kirjan aiheita, mutta siinä on myös runsaasti henkilökuvausta ja mm. kaasukammioon vietävien uhrien tuntojen kuvausta.

Tämä kirja on kirjoitettu 1960-luvun alussa, mutta se ilmestyi Suomessa vasta vuonna 1984 Venäjällä 1988. Aloitin sen kuuntelun jo viime kuun puolella, mutta sain loppuun vasta kuluneen kuun ensimmäisellä viikolla. 

Samoja teemoja käsittelee myös Hannu Rautkallion teos Tapaus Raoul Wallenberg.  Tämä vuonna 2009 ilmestynyt teos kuvaa myös henkilöitä, mutta se ei ole kaunokirjallisuutta vaan tunnetun historioitisjan kirjoittama lähteisiin perustuva analyysi. Wallenbergin kohtaloon ei ole koskaan saatu eksaktia lopullista selvyyttä, mutta hyvin todennäköisesti hän kuoli neuvostoliittolaisella vankileirillä osana ksaninvälisen politiikan peliä, tai sitten vain joku ryssi ja hän kuoli vahingossa? 
Tuohon peliin kuuluivat mm. yritykset ja spekulaatiot Saksan ja länsiliittoutumien erillisrauhasta. Toteutuessaan se olisi ehkä tapahtunut sen jälkeen kun Suomi oli jo solminut erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa ja luovuttanut Karjalan ja muut sovitut alueet. 

Risto Uimonen, Sauli Niinistö, Puolivallaton presidentti. 
Niinistö  valittiin presidentiksi vuonna 2012. Asuin silloin Brisbanessa ja kävin äänestämässä ennakkoon, koska ennakkoäänestys järjestettiin myös siellä. Kävin molemmilla kerroilla. Tosin kakkoskierroksella, jolla olivat vaihtoehtoina Haavisto ja Niinistö meinasi jäädä Haavistolle annettu ääni antamatta,. koska Camberrasta tullut Suomen lähetystön väki oli tympeällä päällä ja haluton auttamaan äänestyksessä.  Näköni takia tarvitsin apua nimeni etsimisessä vaaliluettelosta. Olin edellisenä vuonna asennuttanut tekomykiöt eikä minulla ollut enää laseja päässä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun minun luultiin unohtaneen lasini kotiin. Sellaisen kommentin esitti tälläkin kertaa lähetystön mies.  Niinpä en saanut apua muuta kun siinä vaiheessa kun olin jo lähdössä ulos loukattuna ja nöyryytettynä.  Sain kuitenkina avun ja Haavisto äänensä.  Sitä ennen olin äänestänyt, en edes muista milloin. Sen jälkeen äänestin taas samaa ehdokasta vuoden 2018 vaaleissa. Paikkana oli tällä kertaa Ho Chi Minh City samoin kuin seuraavankin vuoden eduskuntavaaleissa ja eurovaaleissa.  Olin myös ännestänyt vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kun ihan niitä varten järjestin itseni Bukarestiin, jossa oli Suomen edustusto ja siellä ennakkoäänestyspaikka.  Vuoden 2014 eurovaaleissa ja 2011 eduskuntavaaleissa en äänestänyt, koska en ollut motivoitunut järjestämään itseäni ennakkoäänestyspaikan läheisyyteen.  Kunta- ja seurakuntavaaleissa en kuulu äänioikeutettuihin, joten ei niissä tarvitse edes miettiä äänestääkö vai ei.  Olen äänioikeutettu myös toisessa kotimaassani eli Australiassa. Olen Suomen ja Australian kaksoiskansalainen.  Australiassa on äänestyspakko, ja minäkin sain vuonna 2011 pienen sakon äänestämättä jättämisestä. Siellä ei ole Suomen kaltaista eksaktia väestökirjanpitoa, joten äänestäjäksikin pitää erikseen rekisteröityä. Tein sen jo vuonna 2007  heti kun minusta oli tullut maan kansalainen. Olin myös aktiivisesti mukana ensimmäisissä vaale3issani tekemässä vaalityötä. Siinä yhteydessä tapasin senaattori Christine Milnen, joka kertoi minulle venäläisestä Alekseista, joka on poliittisen vainon kohteena. Minä väitin vastaan kertoen, että polittinen vainoaminen on Venäjällä historiaa. Nyt ne puheet hävettävät. Pitäisi oikeastaan ottaa Milneen yhteyttä ja kertoa Navalnyi suomeksi-projektista, jossa olen mukana.

Niinistön nimi oli minulle tuttu jo 1970-luvun lopun tai viimeistään 80-luvun Salon Seudun Sanomista  Hänellä oli siellä lakiasiantoimisto, joka mm. edusti isäpuoltani avioero-oikeudenkännissä äitiäni vastaan.  Silloin ero piti hakea oikeuden päätös asiasta. 

Vuoden 1998 joulukuussa matkustin Salosta Helsinkiin Intercity-junalla. Niinistö tuli samaan junaan. Hän oli silloi muistaakseni valtionvarainministeri.  Menin tapani mukaan tupakkavaunuun tupakalle ja seillä huomasin vain kaksi vapaata paikkaa: yksi Niinistön oikealla puolella ja toinen vasemmalla. Istuiin toiseen niistä. Muut eivät sitä olleet uskaltaneet tehdä.  En minäkään uskaltanut sanoa hänelle itään vaan yhdyin vaunun hiljaisuuteen. 

Antti Heikkisen Juice-kirjassa mainitaan Niinsistön käyneen joskus Juicen ja Harri Rinteen sekä Aaltalon luona juhlimassa, koska hän oli Rinteen  kaveri Turun yliopistosta. 

Jelena Bonner, äitejä ja tyttäriä oli hyvä jatko Andrei Saharovin muistelmille, jotka olin kuunnellut syyskuussa.  Bonner kertoo elämästään lapsuudessa 1920- ja 30-luvuilla, nuoruudesta ja sota-ajasta. Hänen elämäänsä Andrei Saharovin rinnalla ja hänen toimintaansa ihmisoikeuksien puolesta sivutaan, mutta sitä käsitellään enemmän hänen muissa teoksissaan, mm. yhdessä yksin, josta kerrotaan " On ihme, että yhdessä yksin edes kirjoitettiin. Vuonna 1985 Jelena Bonner, nobelisti Andrei Saharovin vaimo, sai yllättäen Neuvostoliiton viranomaisilta luvan lähteä kolmeksi kuukaudeksi (lupaa jatkettiin myöhemmin vielä kolmella kuukaudella) Yhdysvaltoihin vierailemaan perheensä luona ja hoitamaan sydän-, silmä- ja jalkasairauksiaan. Toipuessaan sepelvaltimoleikkauksesta Newtonissa, Massachusettsissa, hän päätti kirjoittaa Amerikan näkökulmastaan, mitä Saharoville ja hänelle oli tapahtunut heidän kolmena karkotusvuotenaan Gorkin kaupungissa Neuvostoliitossa...".  Näistä vuosista kertoo myös Saharov, mutta odotan innolla toista näkökulmaa asioihin. 

  
Perustin instragram-kanavan  Timo tropiikista. Se on julkinen kun taas kanava timsippala on yksityinen, joksin sen postaukset menevät julkiselle Facebook-sivulle https://www.facebook.com/timsippalax . Se voisi siis yhtä hyvin olla julkinen tai FB-sivu yksityinen, mutta okoon nyt näin toistaiseksi. 
 


Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka Abba abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Ahti Karjalainen Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat alkukesä amalgamipaikat Amerikansuomalaiset Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Boney M Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Chicago Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo ekotrillerit elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli ensisynnytys epäonnistuminen Erik Erika Erika Vikman eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja Estonia etäsuhde Eurooppa Europe Euroviisut eurytmia Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho Halong bay halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Harri Holkeri Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hirviöt hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä Hurriganes huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa Ich komme ihmissuhteet Iisalmi ikämiehet ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itsetyydytys itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Jim Pembroke Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juha Vikatmaa Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvatus kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kokoomus kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen luonto luovuus Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Mekong-joen suisto Melbourne melu menetys meribiologia metabloggaus metallimusiikki metsä metsälampi metsäpalot Michael Klaper Michigan Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias New York Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian Nuku pommiin nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti Oulu paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliisikuulustelu poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona populäärimusiikki Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punk punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöränkorjaus pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak Reggae ok remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus Riku Keski-Rauska Risto Isomäki rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä rullaluistimet ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samantha Fox Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus seksuaalisuus seksuaaliterveys Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steiner Steinerpäiväkoti Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuolivietti sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi Suomirock suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnyimää synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen turistijuna Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari Urho Kekkonen uriah heep urologia USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli venäläiset verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vietnamin kielinen kirjallisuus vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret Vuorikatu 5 vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Waldorf Wapit wheaty Wheelie Wigwam Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.



Blogitekstien arkisto



2025 - Matkailua pojan kanssa täällä Vietnamissa, pehmeä lasku kouluun Toukokuu, Huhtikuu Maaliskuu, Helmikuu, Tammikuu
2024 - Uusi elämä vuoristossa. Pari matkaa pojan kanssa. Joulukuu, Marraskuu, Lokakuu, Syyskuu, Elokuu, Heinäkuu, Kesäkuu, Toukokuu, Huhtikuu, Maaliskuu, Helmikuu, Tammikuu
2023 - Pojan huono koulukokemus, loppuvuodesta mykistyi kuukaudeksi. Ennen joulu pyörärekti vuoristossa ja sitten muutta vuoristoalueelle. Täytin 60 vuotta. Joulukuu, Marraskuu, Lokakuu, Syyskuu, Elokuu, Heinäkuu, Kesäkuu, Toukokuu, Huhtikuu, Maaliskuu, Helmikuu, Tammikuu
2022 - Korona-aika jatkuu: sairaana pari kertaa, passin ja oleskeluluvan uusinta. Matka Phnom Penhiin olsekelulupaa odottamaan. Suru Ukrainan puolesta Venäjän hyökättyä 24.2.2022, uniapnea todettiin ja kone hankittiin.  Tammikuussa tuli 20 vuotta Suomesta lähdöstä. 
Joulukuu,   MarraskuuLokakuuSyyskuuElokuuHeinäkuuKesäkuuToukokuuHuhtikuuMaaliskuuHelmikuuTammikuu
2021 - Eloa koronan varjossa, sisäinen verenvuoto, uusi mökki
2020 - Koronapandemia lukitsi elämän maalaiskylään. Matka Hanoihin rekisteröimään avioliitto ja lapsi. Nyt pojasta tuli Suomen kansalainen.
2019 - Ensimmäinen lapseni syntyi. Avioliitto virallistettiin molemmissa maissa.
2018 - Häät Vietnamissa, muutto vuoristoon opettajaksi ja koulun hylkääminen.
2017 - Vietnamista käynti Ukrainassa ja Suomessa. Paluu Vietnamiin ja päätös asettua.
2016 - Parisuhteen loppu. Poistuin Vietnamiin, sieltä Ukrainaan, jossa vietin puolet vuodesta. Välillä oleskelua Suomessa. Loppuvuodesta uusi parisuhde Vietnamissa.
2015 - Parisuhde Malesiassa. Opettajana Myammarin lapsille. Turkin, Bulgarian, Ukrainan ja Puolan kautta Suomeen. Loppuvuodesta takaisin Malesiaan.
2014 - Pois Australiasta: ensin Malesiaan, sitten Vietnamiin, Suomeen ja Espanjaan ja takaisin Vietnamiin ja Malesiaan. Uusi Parisuhde.
2013 - Taiwanista Singaporen kautta Australiaan. Pyöräretki Adelaideen ja sieltä Suomeen, Viron kautta Eurooppaan. Takaisin Australiaan ja päätös lähteä. Pitkä kävelyretki Cairnsista Melbourneen.
2012 - Brisbanesta Suomeen, sieltä Hongkogiin. Loppuvuodesta Japani, Taiwan.
2011 - Perth, Länsi-Australia. Uusi parisuhde Indonesiassa, tekomykilöleikkaus.
2010 - Elämää kommuunissa, Brisbane, avioero. Matka Thaimaahan, Singaporeen, Indonesiaan.
2009 - Opiskelua vanhustenhoitajaksi, lähdin kotoa etsimään uutta elämää. Huhtikuu: Elvis kuoli käärmeen kidassa. Lokakuussa lähdin omille teilleni.
2008 - Erosin työpaikasta ja yritin uutta uraa.
2007 - Australian kansalaisuus. Politiikkaa: vaalit ja vihreät naiset.
2006 - Ostimme oman talon Australiassa. Terveys reistailee.
2005 - Uusi työpaikka, muutto Cairnsiin. Machans beach, vanha hippikylä. Vegaaniksi.
2004 - Maalla Woodstockissa (Queensland, Australia), työharjoittelua, hautajaiset Syyskuu, Marraskuu.
2003 - Townsville, Queensland, Australia. Oleskeluluvan hakua.
2002 - Muutto Singaporeen, uusi parisuhde, avioliitto, joulukuussa muutto Australiaan.
2001 - Uuden edessä: Uusmediakupla puhkeaa, lomautus, painonpudotus, Singaporeen? Pyörilyä, matka Kainuuseen ja Ouluun.
2000
Uranvaihto: Valtiolta yritysmaailmaan: OpenMobile, asunto Meri-Rastilassa, matka Englantiin ja Irlantiin.
1999 - Helsinki, Läksiäiset yliopistolla. Nyt töissä Hakaniemen virastotalossa (CIMO)
1998 - Helsingissä töissä yliopistolla. Matka USA:han ja sieltä tuli mukana ensimmäinen videokamerani.
Ennen sitä elämää Suomessa: Pertteli, Salo, Kälviä, Oulu, Jyväskylä, Espoo, Helsinki. Opiskelua: tietokoneita, venäjän kieltä ja kulttuuria, kotimaista kirjallisuutta, aate- ja oppihistoriaa, filosofiaa.