torstai 31. joulukuuta 2020

2020 joulukuu - kolmen pisteen koti





Facebook-tilini on suljettu. Kaikki 13 vuodeen aikanani tekemäni päivitykset ovat kadonneet verkosta. 
Siinä siihen on tuo vuonna 2013 Townsvillessä ottamani joulukuva, jossa kiinalaiseksi pukeutuneena, poronsarvet päässäni ja veitsi kädessäni, hullun kiilto silmissäni, suu verta janoten jahtaan hedelmiä: duriota ja ananasta.  Nyt muistan, että saman on tapahtunut joskus aiemminkin. Nytkin joukuin todistamaan olevani minä: lataamaan heille kuvani, jota en ole julkaisuut Facebookissa. Kerrottiin, että tietoni tarkistetaan 30 päivän sisällä, mutta koronakriisistä johtuen siihen ei välttämättä ole riittävästi henkilökuntaa, joten on myös mahdollista, että tilini  katoaa iäksi. Toki ne antavat minun ladata kaikki tekemäni postitukset, mutta eivät saamiani ja muille antamiani kommentteja. 


Siitä lähtien kun vuonna 1990 hankin tietokoneen, melkein kaikki elämäni dokumentaatio on ollut sähköisenä levykkeillä, kiintoleivllä ja sittemmin pilvipalveluissa.  Jo hyvin lakuvaiheessa luin jostakin sähkömangneettisesta pulssista, EMP,  joka pyyhkisi kaiken maailmassa olevan datan olemattomiin. Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että mitä tapahtuisi, jos kaikki Googlen järjestelmät tuhoutuisivat sen tai jonkun muun voiman vaikutuksesta. Ajatus on tuntunut yhtä mahdottomalta kuin se, että tulisi jokin kulkutauti, joka sulkisi valtioiden rajat ja estäisi ihmisiä liikkumasta maasta toiseen, lentämästä lomamatkalle kaukomaihin.  Noista tuo jälkimmäinen on toteutunut tänä vuonna. Toivon ja uskon, että ensin mainittu ei tule tapahtumaan koskaan. 

Pari kuukautta sitten minulta hajosi neljän teratavun ulkoinen kiintolevy. Pystyn jonkin verran analysoimaan ja korjaamaan tuollaisia vikoja mm. Linux-järjestelmän alla toimivilla työkaluilla. Nyt käsitykseni on se, että levyn tiedostojärjestelmän kirjanpito on sekaisin  Korjaustyökalut eivät ole osanneet korjata neljän kilotavun lohkoja vaan käsittelivät sitä 512 kilotavun lohkoina. Nyt levy on koskemattomana kaapissa odottamassa ratkaisua. Sill ovat kaikki tähän mennessä siäilyneet tiedostoni vuodesta 1991 saakka. Tosin useat niistä voat tallessa Googlen palvelimilla: Gmail, Youtube, Drive, mutta eivät kaikki. Esimerksiki vidoista suurin osa on vain tuolla levyllä: Toki vuosina 1998-2010 otetut olen siirtänyt yksiytisinä Youtubeen. 

Mutta pakko on tuuditautua ajatukseen, että monet asiat ovat muistoina vain päässäni enkä pysty välittämään niitä muille. Ehkä bloginikin joskus katoavat. No, niin kävi vuonna 2002 aloittamalleni ensimmäiselle blogilleni. en edes muista tarkkaan, missä se oli, ehnkä xanga-sivustolla. En muista tarkkaan.  No, olihan minulla sippala.net ja sippala.com -sivustoilla omat yksiytiset kirjeeni ja uutiseni. Niistä ovat vieläkin monet jäljellä joko alkuperäisinä tai tänne kopioituina. 

Onneksi tuo Facebok-kriisi ratkesi noin 30 tunnin kuluttua: lähettämäni tarkistuspyyntö meni läpi ja tilini avattiin taas. Tosin samaan aikiaan kaksi varatiliäni myös suljettiin samasta syystä, mutta sillä asialla ei nyt ole niin valtavasti väliä. 



Saako kolmesta huonosta yhden hvyän?  Minulla on usein taipumus ajatella, tai paremminkin toimia niin. Tai jokin vain ajaa minut sellaiseen. No, huonosta ei voi varsinaisesti puhua tässä tapauksessa, johon blogini otsikkokin Kolmen pisteen koti viittaa. Joka tapauksessa huonoa on se, että voimani on hajautettu kolmeen projektiin: 1. Tämä ikkunaton appivanhempien talo, jossa meillä on muovihuone 2. 4 km:n päässä sijaitseva kaupunkiasunto, joka on tällä hetkellä minun "toimistoni", "leipomoni" ja oma tilani. 3. Noin kilometrin-kahden päässä sijaitseva maapala, jota olemme pankin avustuksella hankkimassa vaimon isoäidin veljeltä. Vai onko se sittekään huono asia? Nyt koronapandemia aikana, kun en pääse matkustelemaan niin paljoa kuin aiempina vuosina, voin kuitenkin vaihtaa ympäristöä parikin kertaa päivässä. 


d



Tuo 600 neliömetrin tontti on samassa kylässä kuin appivanhempieni talo täällä Mekong-joen suistossa, eteläisessä Vietnamissa.  Yllä olevan kuvan ulkopuolella vasemmalla on pieni joki, Mekongin lukuisia sivuhaarjoja täällä suistossa.  Vasemmalla näkyykin muutama kasa jokisavea, sellaista paksua savea,. joka kosteana on tunmanharmaata, melkein sinimustaa. Sanovat, että se on hapanta, alumiinia sisältävää. Sitä savea proomulle ajettu kaivinkone nostaa joesta joen töyräälle. Sitä minä olen nyt muutamina päivinä kuljettanut tontille ja tasoittanut sitä kohottaakseni maata niin, ettei se jää tulvalvesien alle.  Toki voisin palkata jonkun kymmenellä eurolla päivässä tekemään puolestani, mutta en halua. Maan oppii tuntemaan parhaiten pitämällä sitä sylissään, kuulin jostakin Mika Waltarin äänikirjasta. Minä pidän maan kaivamisesta ihan siitäkin syystä, että se on hyvää hyötyliikuntaa, kehon harjoitusta. 



Appiukko on myö käynyt välillä kaivamassa. Hän saa ihmeen paljon aikaiseksi pienellä laipiolla, jonka varsi katkeaisi minun käsissäni. Itselleni olen onnistunut hankkimaan kelvollisemmat työvälineet. 


Epäilemättä, tai toivottavasti jossain vaiheessa saamme rakennettua tuolle tontille oman talon, uuden kodin pojallemme. Minun haaveeni olisi rakentaa sinne takapihalle itselleni oma yksiö omine keittiöineen ja kylpuhuoneineen. Jos vielä leivinuunin ja pienen saunakin saisi. Ne tuntuvat hyvin kaukaisilta haaveilta, koska minulla ei ole riittävästi rahaa niihin. Toisaalta lainaa ottaen se olisi mahdollista. Minä kun olen tässä maassa maksukykyisempi kuin olen ollut koskaan Suomessa asuessani. 


Tämä ympäristö on kuitenkin suhteellisen rauhallinen: autoja ei liiku tiellä juurikaan. Ympäritö on kaunis tienvarsien banaanikasveineen, kookospalmuineen, papaijapuineen ja runsaine kukkineen. 
Usein ajattelin sitä käydessäni poikani kanssa aamun tai alkuillan kävelyillä.  Työntelen häntä kulkurin kärrystäni muokkaamissani rattaissa ja kertoilen hänelle mitä näemme: kookospähkinöistä ja kaikista pallon muotoisista esineistä hän on hyvi8n kiinnostunut ja osaa sanoa englanniksi "ball". b-alkuiset yksitavuiset sanat ovat hänen ensimmäisiään: lehmä on böö (vietnamiksi niin kuin se onkin), auto on "baa" (car engalnniksi).   Myös k-äänteen hän osaa silloin kun matkitaan kanan kotkotusta tai ankan vaakuntaa. 


Iloine, aktiivinen, touhukas poika. Myös rasavilli välillä ja tempramenttiakin löytyy silloin kun sitä tarvitaan. Äiti ja isoäisi ovat melenstäni liian innokkaita kieltämään häntä, mm. uiminen aiheuttaa aina epäsopua. Siksi on hyvä, että me pojan kanssa voimme liitoutua heitä vastaan. 



Kaikkea pitää saada kosketella, tutkia, kokeilla. Usein siinä tulee rikottua ja revittyä, jopa pistettyä suuhun sellaista, mitä ei aikuisten tai oman turvallisuuden takia saisi.  Hän on kuitenkin useamman ihmisen jatkuvassa valvonnassa. Ja sen hän on jo oppinut, että kenen kanssa on sopivaa tehdä mitäkin. Kaikki jännimmät tutkimiset hoidetaan yleensä minun seurassani. 



Ihan jatkuvasti minä en ole hänen seuranaan sillä minä olen aktiivisin liikkumaan, hoitamaan ja tekemään erilaisia asioita näiden kolmen kotipaikan välillä. Yritän olla tuntematta siitä syyllisyyttä. Ja yritän silti ylläpitää häneen läheisen tunnesuhteen: olemaan hänelle tärkeämpi mieshahmo kuin nuo naapurin skukulaismiehet ja -pojat. 



Tässä kuussa olen hankkinut hänelle sekä moottoripyörään että pokupyörään sopivat istuimet. Myös ensimmäinen potkupyörä on hankittu, mutta se ei ole kovin ahkerassa käytössä.  Kuvassa yllä ei käytetä kypärää, koska kyseessä on vain pieni testiajo. Toki täällä näkee yllättävän paljon lapsia ilman kypärää moottoripyörän ja mopon kyydissä, usein jopa kaksi-kolme lasta saman pyörän päällä aikuisen lisäksi. 



Monenlaista kulkupeliä ja kulkijaa näkyy tässä meidän tiellä. Toistaiseksi pojan suosikki on kuitenkin tuo kävelykärrystä tehty ajoneuvo. Siinä hän voi istua riittävän korkealla niin, että pystyy paremmin katselemaan maailmaa. 



Jouluna iloa toivat värikkäät pallot ja muut koristeet. 




Kuvausten ajan, vähän aikaa vain, käytettiin tonttupukua. Sellaisia myydään lähes joka paikassa joulun teinoilla. Vietnamissa ei varsinaisesti vietetä joulua, mutta osana länsimaiden ihailua sitä vietetään ainakin kaupoissa ja rvaintoloissa. Ehkä jotkut kristilliset kirkotkin sitä viettävät. Olisi saattanut oll joulupäivän palvelus jopa tuossa ihan kaupunkiasunnon naapurissakin.  Minä olin silloin hereillä ja kotona leipomassa leipää otettavaksi mukaani matkaevääksi ja saunalle vietäväksi. 


Joulukuun aikana olen jatkanut leipomoyritykseni toimintaa.  Ruisleiville ja karjalanpiirakoille on kysybntää tuolla Saigonissa ja ehkä muuallakin. 



Piirakoita olen oppinut rypyttämään ihan tyydyttävästi ainakin omasta mielestäni.  Olen huomannut, että riisipiirakat ovat kysytyin tuote heti ruisleivän jälkeen. Omia sovlelluksiani eli ravitsevampia papu-ohjra-tattari-karimauste-täytteitä ei suurin osa halua karjalanpiirakoissa, mutta kukoissa eli taikinaan sisään leivottuina ne kelpaavat paremmin. 



En ole yleensä vaivautunut voitelemaan tekeleitäni osittain siksikin, että kuljetettaessa kuiva säilyy paremmin kuin kostea. Mutta kyllä suolaisella nestellä voitelu tekee niistä huomattavasti esteettisempiä.  Omiksi maktaeväikseni teen näitä sisään leivottuja kukkoja tai makkrapiiloja, miksi niitä nyt kutsutaan. Ne ovat kätevä ottaa mukaan bussimatkalle ja muutenkin. Täytteenä on riisi-papumössä ja usein myös itse tehtyjä vegaanisia makkaroita. Makkaroita aloin kehittelemään viim kuussa, koska enää en ole voinut ostaa niitä, koska provinssimme molemmat vegekaupat, jotka niitä myivät, on nyt suljettu. 

En ole ihan sellaista  Höököön blöö-rakennetta saavuttanut, jonka haluaisin, enkä edes salamin. Vehnägluteenia, kik-hernejauhoa ja mausteita. Myöskin keitettyjä ja muussattuja papuja olen kokeillut ja mausteena jalosavua tai vastaavaa kansainvälistä hikkori-puusta tehtyä nestettä. Sitäkin saa tilattua netin kautta, jokaan halpaa se ei ole. 

Ja sitten sellaista kuin oli palviryynimakkara. Sellaista vegaanisena haluaisin osata tehdä. Ehkä tattaria, punaista riisiä, savuaromia. 




Ruisjauhot ovat kalliita eivätkä ne ole täyttä ruista vaan jauhosekoitusta. Niitä kaikkia ei onnistu esimerkiksi hapattamaan. Eräältä, joka aiemmin on tehnyt leipiä ja piirakoita myös Saigoniin sain jo aiemmin tietää, että pitäisi tuottaa jauhot Suomesta niin kuin hän teki. Silloin en uskonut hänen puheitaan. Nyt alan uskoa. Ehkä pitäisi tuoda satoja kiloja rukiin jyviä, ehkä myös speltin ja sitten jauhattaa ne täällä. 

Tosin nämä sekoitukset ovat minun omaan makuuni parempia ja vatsani sietää niitä paremmin kuin aitoja ruisjauhoja. 







Sopivien jauhojen, siis ostajia tyydyttävien, lisäksi iso haaste on uuni. Tuo 180watin sähköuuni lämpenee 230 asteeseen sekä ylhäällä että alhaalla olevien grillivastusten avulla· Olen parannellut sitä laittamalla sisälle pizzakivet sekä peltikuoren ylä- ja alapuolelle saviset lattialaatat, jotka  hidastavat lämmön karkaamista. Aika hyvin se järjestely toimikin kunnes nyt joulupäivän aamuna kuumuus hajotti etuluukun karkaistun lasin pieniksi pirstaleiksi. 

Luukun saa toki korjattua, laiettua eristettä ja sitten vaikka toisen metallilevyn päälle. Tuo läpinäkyvä kurkistusluukku on kuitenkin ehjä, vain sen ympärillä ollut karkaistu lasi hajosi. 

Haaveeni on kuitenkin saada joku joskus tekemään tuon uuden tontin takaosaan leivinuunin, ehkä yhdistetyn leivinuunin ja saunan kiukaan että samalla puun polttamisella voisi myös lämmittää saunan. 





Sain kuitenkin leivottua melkein kaiken tuossa uunissa, vain muutama piti paistaa pienellä halogeenikuumentimella,. joka on uunin vieressä pientä arkikäyttöä varten.

Ennen puolta päivää minibussi haki minut FuTa-bussiasemalle, josta isommna bussin oli määrä lähteä kohti Ho Chi Minh Cityä. Useimmiten se on ajassaan, mutta nyt tunnin myöhässä. Tai sitten minulle oli kirjoitettu lippu myöhempään bussiin. Niin sattuu joskus, vaikka ostankin lipun netistä ja sieltä pitäisi näkyäå aikataulut. 

Vihdoin bussi tuli ja se saapui Saigoniin noin neljän tunnin kuluttua. Isolta bussiasemalta otin taas lipun hintaan sisältyvän pikkubissin kaupungin keskustaan ja sieltä  Grab-mopotaksin tutuun hotelliin. En ollut tällä kertaa tehnyt varausta netissä vaan poikkeuksellisesti lähtein Whatsap-viestin hotellivirkailijalle numeroon, jonka hän oli antanut minulle viime reissullani kun olin sattumalta osunut sen eteen etsiessäni paikkaa, johon minut päästettäisiin ilman passsiani, jonka olin jättänyt kotiin. Silloin kohtelu oli ystävällistä. 

Tällä kertaa se ei ollut. Ärtymykseni alkoi jo siitä kun koko oven edusta oli pysäköity täyteen mopoja joiden välistä ei ollut helppo pujotella sisään. Nainen, joka viime kerralla oli muistanut nimeni ja ollut erittäin ystävällinen, oli nyt tylympi. Hän selasi varauskirjaa ja sanoi, että se huonen 202, jonka olin varannut Whatsapilla, ja varaus oli vahvistettu vastausviestillä ei ollutkaan vapaana, vaan nyt oli ainoastaan yksi vapaa huone: isompi ja kalliimpi. Minä ihmettelin asiaa ja näytin viestiketjua. Nainen sanoi, että he lulivat varauksen olleen päivää aikaisemmin. Minä näytin viestissä mainitsemaani oikeaa päivää. Käännyin pois vihaisena ja sanoin, että enää koskaan tule heidän hotelliinsa. Nainen huusi minut takaisin ovelta ja luapsi ison huoneen pienen hinnalla. Pieni huone oli minun suosikkini, sillä siinä ei ollut ikkunaa vaan se oli yöllä täysin pimeä ja hiljainen mitä nyt ilmastointilaite hieman hurisi. Tästä isosta huoneesta en pitänyt. Sinne tuli ulkoa valoa ja myöskin lähiseudun baarien meteliä. Sanoin sen lähtiessäni naiselle ja hän lupasi minulle pienen huoneen ensi kerraksi.  En tiedä, tuleeko sitä ensi kertaa, koska hotelli vaikutti tyhjältä ja nettipalvelunkin mukaan pieniä huoneita oli vielä kaksi jäljellä. Luulen, että he yrittivät huiputtaa minua. Sellainen ketkuilu on tässä maassa enemmän sääntö kuin poikkeus: se, että se, mitä sovitaan ei päde. Siksi on hyvä tehdä varaukset netissä ja mieluiten käyttämällä kasainvälisiä sivustoja tai vähintäänkin maksukortteja. 




Vung tauhun on Saigonista noin sadan kilometrin matka. Se on hyvin suosittu viikonlopun lomakohde esuurkaupungin asukkaille. Siksi hotellien hinnat ovat perjantai- ja launtaiöinä kaksin- tai jopa nelinkertaiset verrattuna muihin päiviin.  Lauantai-iltana oli taas suomalaisten saunailta. Paikalla oli myös kaksi ulkomaalisten puolisoa, molemmat mukavia rouvia.   Saunottiin, juotiin olutta ja syötiin mm. minun tekemiäni leipiä ja noita sisään leivottuja kukkoja.  Yövyin halvimmassa löytämässäni hotellissa, jonka naapurissa oli Pizza-Leo: mukava pieni pizzeria, joka tarjoaa myös vegaanista pitsaa cashew-pähkinäjuustolla. Ennen saunaa kävin siellä syömässä ja puhuttamassa paikan omistajan mukavaa nuorta rouvaa, joka oli tarjoilijana ja pizzakokkina. 

Sauna on kukkulan rinteessä, ja sieltä aukeaa näköala länteen. Alempana rinteessä on vasemmalla buddhalainen munkkiluostari ja oikealla nunnaluostari. Illan kunniaksi jälkimmäsiestä kantautuu aina kello seitsemän veisuu. 



Sen halvan hotellin (12 euroa yö) sängyssä oli liian kova patja. Oli kuitenkin hiljaista ja häiriötöntä. Sain nukuttua antihistamiinien avulla melko riittävästi, ja aamulla vielä loikoilin sängyssä normaalia pidempään. 

Kävelin muutaman tunnin tutustuen kaupungissa uusiin alueisiin: siihen kalliimpien lomapaikkojen ja puhtaampien uimarantojen alueeseen. 




Tälläkin rannalla olisi ollut kiva kävellä ja katsella merta aamulla auringonnousin aikoihin tai miksei myös illalla, jos olisi viileä ilta.  Mutta nyt keskipäivän jälkeen oli ihan liian kuuma. En edes halunnut pulahtaa uimaan, koska mukavampaa oli tiedossa. 




Iltapäivällä kirjauduin toiseen hotelliin: sellaiseen, jossa hinnat olivat jo sunnuntaina siedettävän edulliset (halvin huone n. 6 euroa yöltä). Huoneissa sisnänsä ei ollut mitään erikoista, mutta kattoterassin uima-allas on paikka, jonka käytöstä maksan mielelläni, varsinkin nyt kun siellä ei ollut muita. Pullikoin vedessä ja loikoilin aurinkotuolissa nyt kun iltapäivällä oli enää vain puoliaurinkoista. Kuutnelin äänikirjoja kuten tavallista. Kuunteluni on nyt lisääntynyt, koska käytän bluetooth-korvakuuloketta toisessa korvassa. Sillä tavalla pystyy kuuntelemaan kätevämmin myös pyöräillessä, kävellessä.  Tiesä montako äänikirjaa on mennyt tämän kuun aikana: suomalaista suomeksi, mm. Mika Watarilta Turms kuolematon ja Mikael Karvajalka. Päätalo-kausikin jatkui vielä·loka-marraskuun jälkeen. 


 Illalla kävin kasvisravintolassa syömässä paikallisen kasvissyöjäystävättäreni kanssa. Saman päivän aamunakin olin aamiaisaikaan tavannut kavisravintolassa toisen ystävättäreni, joka oli sattumalta käymässä täällä Saigonista saakka. lokakuussa olimme tavanneet Saigonissa kuuden vuoden tauon jälkeen. Hän oli minulla myös piirakka- ja leipäkuskina vielä viime kuussa ja on ehkä taas joskus. 



Tämä ystävä teki minulle suuren palveluksen!  Hän auttoi minua löytämään bussin, joka veisi minut suoraan kotikaupunkini lähistölle ilman että minun pitäisi pysähtyä Saigonissa ja vaintaa siellä bussia. 
Niinpä olin seuraavana aamuna kello 4:30 bussiasemalla ja bussissa. Se oli vanhempi makuubussi, mutta ihan seidettävä kuitenkin nyt kun se ei ollut täynnä, ei edes puolillaan matkustajia. 





Saigonin kautta mentiin, mutta ei keskustan, eikä pysähdytty siellä muuta kuin lyhyelle tankkaukselle. 
Noin seitsemän tunnin kuluttua oltiin Sa Decin kaupungissa, josta olisi kotiin n. 15 kilometriä.  Otin sieltä moottoripyörän tänne kaupunkiasunnolle. Täältä sitten ajoin pyörällä kotiin sen jälkeen kun olin syönyt ja vaihtanut vaatteet. 


Vuosi 2020 meni kokonaisuudessan yhdessä maassa, vain täällä Vietnamissa. Vuosi sitten joulukuussa olin käynyt Taiwanissa. Nyt en olisi malttanutkaan jättää poikaani pidemmäksi aikaa. 

Koronavirus jyllää edelleen maailmalla ja Donald Trump jyllää toivottovasti viimeistä kuukauttaan USA:n presidenttinä.  Meidän provinssssamme on yksi virustartunta ja ainakin yksi epäily. Myanmarista laittomasti tullut rajanylittäjä oli tuonut viruksen mukanaan Saigoniin ja sieltä bussilla tänne. Voi siis olla,e ttä tammikuun saunamatka täytyy jättää turvallisuussyistä väliin. Joulukuussa väliin jäivät jo yhdet suomalais-vietnamilaiset häät. 

Vuonna 2021 on odotettavissa että koronavirusta vastaan tulee rokote myös tänne Vietnamiin. Suomessa ja muissa maissa rokotukset aloitettiin jo nyt joulukuussa. Täälläkin on ollut puhetta venäläisestä rokotteesta. Toisaalta maailma myös pelkää viruskannan mutaatioita, joista kaikkia vastaan rokote ei välttämättä tehoa. Eikä se muutenkaan tarjonne täyttä suojaa. 








x



x




 














2020 12 joulukuun kuvia

  • Joulukuun 2022 kuvat  Goolgen kuvapalvelussa
     

 

 T'ässä muutamia niistä

karjalanpiirakoita Vietnamissa

Radical design Wheelie-kävelykärry toimi lastenrattaina.