maanantai 1. joulukuuta 2003

Marraskuu 2003




Kuvassa yllä koiran ruokakupilla melkein jokailtainen vieras, jättiläisrupikonna, tai suoremmin täkäläisestä ilmaisusta Cane Toad käännettynä ruokorupikonna (ja nyt paljon myöhemmin opin, että tuo on suomeksi agakonna). Muistan minäkin kansa- ja oppikoulun maantiedon tunnilla tarinat siitä, miten Australia oli vaikeuksissa maahan tuotujen kaniinien kanssa. Niitä oli aluksi joku tuonut muutaman lemmikiksi, mutta ne olivat sitten karanneet ja villiintyneet ja sitten alkaneet lisääntyä räjähdysmäistä vauhtia kun niillä ei ole täällä luontaisia vihollisia, ei edes virus- tai bakteerisairauksia, jotka euroopassa pitävät kanikantaa kurissa. Tämä jättiläiskonna on uudempi esimerkki ihan samasta asiasta eli siitä kun saarelle tuodaan täysin vieraita eläinlajeja, jotka voivat liian hyvin täällä kun niillä ei ole vihollisia eikä tauteja säätelemässä kannan kokoa. Niitä tuotiin tänne Keski-Amerikasta 1930-luvulla torjumaan sokeriruokoviljelmiä tuhoavaaa kuoriaista. Siitä ne sitten ovat lähteneet leviämään ja laji on valloittanut jo suurimman osan Koillis-Australiaa. Jättiläiskonnan iho ja useimmat sen elimet ovat myrkyllisiä, ihmiselle vaarallisia ja kotieläimille jopa tappavia. Ne ovat myrkyttäneet hengiltä monta paikallista eläinljia.  Ne ovat vallanneet muiden sammakkolajien elintilan. Ne syövät myös mehiläisiä ja ovat siten uhka mehiläistaloudelle.









Meidän takapihalla noita konnia näkee joka ilta. Ne liikkuvat yleensä pimeällä. Niiden poikasia sikiää runsaasti kompostimme lähellä. Päivisin niitä ei yleensä näy, mutta meillä sattui koiran uima-altaasta tulemaan sammakkoansa. Ostimme autotallimyynnistä kuvassa näkyvän punaisen n. metrin halkaisijaltaan olevan muovisen "kupin", jonka kaivoin maahan koiralle vilvoittelualtaaksi. Vaihdan siihen veden vähintään joka toinen päivä puutarhaa kastellessani. Täällä on niin kuivaa suurimman osan vuotta, että puutarhaa pitää kastella  vähintään 9 kuukautta vuodesta. Kastelu on sallittua vain joka toinen päivä. Parittomat talojen numerot kastelevat parittomina viikon päivinä ja parilliset parillisina, maanantaina ei kastele kukaan.


Pihapuun ja -maan linnut ovat hieman erilaisia kuin Suomessa. Värikkäät papukaijat tulevat nokkimaan puuhun ripustettua siemenpalloa. Tuo vasemmalla oleva kultatöyhtökakadu on varista isompi suuriääninen lintu, jota näkee runsaasti teiden varsilla. Täkäläisellä kielellä se on cockatoo. Viime vuoden joulukuussa käydessämme Canberrassa tapasimme kultatöyhtökakadun, jota pidettiin pihalla häkissä. Sieltä se päästettiin joskus vapauteen tepastelemaan phamaalle keimailemaan talon koiralle. Sillä oli tapana kiiveta myös ihmisten käsivarsille ja olkapäille. Puhuakin se osasi kuten papukaijat "hello cockie!".



Ibis-linntujen pää on yli metrin korkeudessa. Voi vain kuvitella, mihin sen pitkä ja terävä nokka pystyy, ainakin rikkomaan muoviset roskapöntöt makupalojen toivossa. Ibiksiä näkyy naapurin pihalla aina silloin tällöin. 

Oikeanpuoleisen kuvan possumiäiti poikasineen vieraili pihallamme säännöllisesti talvella (ts. kesä-heinäkuussa). Nyt on poikanen jo kasvanut isoksi ja edelleen näkyy pihapuussa öiseen aikaan possumi.     Erityisesti musta Kitti-kissamme oli monta kuukautta hyvin kiinnostunut possumeista. Se vain istui puun alla ja tuijotti kun nuo hänen kokoisensa ja hieman myös näköisensä eläimet vierailivat lintujen ruokakupilla.





Isompia eläimiä näkee valitettavan usein vähän ikävämmässä yhteydessä. auton yliajamina. Kuvassa villisika ja wallabe. Wallabeksi kutsutaan pienempiä kengurulajeja, eli itse asiassa suomeksi voisimme puhua vain kenguruista.

Ja kun linnuista puhuttiin, täytyy mainita, että siitäkin huolimatta, että kissoilla on kaulapannoissaan pienet kulkuset, jotka kilinällään varoittavat lintuja kissan lähestymisestä, siitäkin huolimatta portailta tai sisältä löytyy aina joskus kuollut lintu.  Eivät meidän kissamme niitä syö, vaan tuovat ne koskemattomina näytille.

Nyt marraskuun aikana meillä on käynyt neljä suomalaista vierasta, kaikki nuoria ja kaikkiin olen tutustunut internetissä. Paikkakunnallakin asuu ehkä hieman alle 100 suomalaista, joista tunnen toistakymmentä. Kuulen ja puhun suomea monta kertaa vikossa, sen lisäksi tietysti, että luen Suomen uutisia ja lehtiä joka päivä internetistä. Mutta oli se kuitenkin ihan erilaista saada vieraita ihan Suomesta saakka. Tosin nämä vieraat olivat jo kierrelleen Australiaa monta kuukautta ja aikovat viipyä vielä monta lisää. Australiaan on todella vaikea päästä vakituisesti asumaan, mutta alle kolmikymppiselle nuorelle on suhteellisen helppoa saada vuoden nk. Working holiday -viisumi, jolla saa oleskella maassa vuoden ja tehdä tilapäistöitä sekä opiskella. Nämä reppumatkaajat ovat hedelmä- ja vihannesviljelyksille kullanarvoista tilapäistyövoimaa sadonkorjuun aikana. Ilman heitä jäisikin appelsiineista, kirsikoista, omenoista, banaaneista, melooneista, mangoista suuri osa viljelmille mätänemään.


Lisää kuvia marraskuulta 2003. Kuvat ovat alkuperäisiä, otettu tuona aikana. Kuvatekstit olen lisännyt nyt jälkeen päin (2017).


Marraskuun alussa joku kolhi autoamme Stockland Townsville -ostoskeskuksen parkkitalossa. Uusi ovi piti laittaa.  Meillä oli vakuutus, jonka olisi pitänyt se korvata, mutta siitä asiasta ei kuulunut koskaan mitään. 





Vieras Suomesta: Visa, muistaakeni Turusta.  Hän oli tuttu netistä: dundernews.com -foorumilla, jolla hän esiintyi nimimerkillä iskater. Yhteystitoja ei jäänyt.  Hän taisi ollaa maassa vuoden mittaisella Working holiday-matkalla. 






Kitti-kissakin hyväksyi Visan vieraaksi. 


Lisää vieraita Suomesta:  Ville ja Eeva. Ville toimii poliisina Suomessa. Tuolloin hän vielä opiskeli. Hahl.




Miunun vegaanitutorini Johanna Tampereelta (Porkkananpurija).  Hän vieraili luonamme yhden päivän ajan, ja hän opasti minua vegaanikokkailuissa. Hän mm. osoitti, että täytyy lukea myös pastakastikkeen ainesosat. Minun käyttämässäni kun oli kanalientä. Kiitos Johannalle opastuksesta ja inspiraatiosta. Olin jo kauan miettinyt kuinka ruveta vegaaniksi. Se kun oli mukamas niin haastavaa ja suorastaan terveydelle vaarallista. Näin ei ollut oikeasti.  Minulta kesti vielä puolitoista vuotta ennen kuin tein lopullisen päätöksen, eli lähinnä jätin juustot pois. Muista eläintuotteista olin jo luopunut liki kokonaan. 


Minä olen aina pitänyt pitkistä kävelyretkistä. Tein niitä myös Townsvillessä joko yksin tai Bluey-koiran kanssa. 







24. marraskuuta vietettiin Armas Latvakoski -nimsen suomalaismiehen syntympäivää. Armas oli kotisin Ylivieskasta, johon hänellä oli jäänyt puoliso ja lapset kun hän 1960-luvun lopulla tuli Australiaan.  Armas eli vielä puolitoista vuotta tuon jälkeen.

Liisa ja Pentti Jokisalon talossa Townsvillen Heatleyssä olivat paikalla heidän ja minun sekä Armaksen lisäksi  myös Salli Crockford (Erkkilä), joka oli Armaksen kotiavustaja. Hänen ja minun asvustuksella Armakselle saatiin Suomesta näkvammaisten kirjastosta äänikirjoja, joita hän kuunteli mielellään.



Ylhäällä vasemmalla Salli ja Pentti. Alhaalla vasemmalla Kaija Mesiäinen, joka sai elää vielä 3 vuotta tuon jälkeen.   Jokisalojen talo oli sisältä sellainen pohjalainen tupa: seinäkellot ja kaikki.