maanantai 1. joulukuuta 2003

Marraskuu 2003




Kuvassa yllä koiran ruokakupilla melkein jokailtainen vieras, jättiläisrupikonna, tai suoremmin täkäläisestä ilmaisusta Cane Toad käännettynä ruokorupikonna (ja nyt paljon myöhemmin opin, että tuo on suomeksi agakonna). Muistan minäkin kansa- ja oppikoulun maantiedon tunnilla tarinat siitä, miten Australia oli vaikeuksissa maahan tuotujen kaniinien kanssa. Niitä oli aluksi joku tuonut muutaman lemmikiksi, mutta ne olivat sitten karanneet ja villiintyneet ja sitten alkaneet lisääntyä räjähdysmäistä vauhtia kun niillä ei ole täällä luontaisia vihollisia, ei edes virus- tai bakteerisairauksia, jotka euroopassa pitävät kanikantaa kurissa. Tämä jättiläiskonna on uudempi esimerkki ihan samasta asiasta eli siitä kun saarelle tuodaan täysin vieraita eläinlajeja, jotka voivat liian hyvin täällä kun niillä ei ole vihollisia eikä tauteja säätelemässä kannan kokoa. Niitä tuotiin tänne Keski-Amerikasta 1930-luvulla torjumaan sokeriruokoviljelmiä tuhoavaaa kuoriaista. Siitä ne sitten ovat lähteneet leviämään ja laji on valloittanut jo suurimman osan Koillis-Australiaa. Jättiläiskonnan iho ja useimmat sen elimet ovat myrkyllisiä, ihmiselle vaarallisia ja kotieläimille jopa tappavia. Ne ovat myrkyttäneet hengiltä monta paikallista eläinljia.  Ne ovat vallanneet muiden sammakkolajien elintilan. Ne syövät myös mehiläisiä ja ovat siten uhka mehiläistaloudelle.









Meidän takapihalla noita konnia näkee joka ilta. Ne liikkuvat yleensä pimeällä. Niiden poikasia sikiää runsaasti kompostimme lähellä. Päivisin niitä ei yleensä näy, mutta meillä sattui koiran uima-altaasta tulemaan sammakkoansa. Ostimme autotallimyynnistä kuvassa näkyvän punaisen n. metrin halkaisijaltaan olevan muovisen "kupin", jonka kaivoin maahan koiralle vilvoittelualtaaksi. Vaihdan siihen veden vähintään joka toinen päivä puutarhaa kastellessani. Täällä on niin kuivaa suurimman osan vuotta, että puutarhaa pitää kastella  vähintään 9 kuukautta vuodesta. Kastelu on sallittua vain joka toinen päivä. Parittomat talojen numerot kastelevat parittomina viikon päivinä ja parilliset parillisina, maanantaina ei kastele kukaan.


Pihapuun ja -maan linnut ovat hieman erilaisia kuin Suomessa. Värikkäät papukaijat tulevat nokkimaan puuhun ripustettua siemenpalloa. Tuo vasemmalla oleva kultatöyhtökakadu on varista isompi suuriääninen lintu, jota näkee runsaasti teiden varsilla. Täkäläisellä kielellä se on cockatoo. Viime vuoden joulukuussa käydessämme Canberrassa tapasimme kultatöyhtökakadun, jota pidettiin pihalla häkissä. Sieltä se päästettiin joskus vapauteen tepastelemaan phamaalle keimailemaan talon koiralle. Sillä oli tapana kiiveta myös ihmisten käsivarsille ja olkapäille. Puhuakin se osasi kuten papukaijat "hello cockie!".



Ibis-linntujen pää on yli metrin korkeudessa. Voi vain kuvitella, mihin sen pitkä ja terävä nokka pystyy, ainakin rikkomaan muoviset roskapöntöt makupalojen toivossa. Ibiksiä näkyy naapurin pihalla aina silloin tällöin. 

Oikeanpuoleisen kuvan possumiäiti poikasineen vieraili pihallamme säännöllisesti talvella (ts. kesä-heinäkuussa). Nyt on poikanen jo kasvanut isoksi ja edelleen näkyy pihapuussa öiseen aikaan possumi.     Erityisesti musta Kitti-kissamme oli monta kuukautta hyvin kiinnostunut possumeista. Se vain istui puun alla ja tuijotti kun nuo hänen kokoisensa ja hieman myös näköisensä eläimet vierailivat lintujen ruokakupilla.





Isompia eläimiä näkee valitettavan usein vähän ikävämmässä yhteydessä. auton yliajamina. Kuvassa villisika ja wallabe. Wallabeksi kutsutaan pienempiä kengurulajeja, eli itse asiassa suomeksi voisimme puhua vain kenguruista.

Ja kun linnuista puhuttiin, täytyy mainita, että siitäkin huolimatta, että kissoilla on kaulapannoissaan pienet kulkuset, jotka kilinällään varoittavat lintuja kissan lähestymisestä, siitäkin huolimatta portailta tai sisältä löytyy aina joskus kuollut lintu.  Eivät meidän kissamme niitä syö, vaan tuovat ne koskemattomina näytille.

Nyt marraskuun aikana meillä on käynyt neljä suomalaista vierasta, kaikki nuoria ja kaikkiin olen tutustunut internetissä. Paikkakunnallakin asuu ehkä hieman alle 100 suomalaista, joista tunnen toistakymmentä. Kuulen ja puhun suomea monta kertaa vikossa, sen lisäksi tietysti, että luen Suomen uutisia ja lehtiä joka päivä internetistä. Mutta oli se kuitenkin ihan erilaista saada vieraita ihan Suomesta saakka. Tosin nämä vieraat olivat jo kierrelleen Australiaa monta kuukautta ja aikovat viipyä vielä monta lisää. Australiaan on todella vaikea päästä vakituisesti asumaan, mutta alle kolmikymppiselle nuorelle on suhteellisen helppoa saada vuoden nk. Working holiday -viisumi, jolla saa oleskella maassa vuoden ja tehdä tilapäistöitä sekä opiskella. Nämä reppumatkaajat ovat hedelmä- ja vihannesviljelyksille kullanarvoista tilapäistyövoimaa sadonkorjuun aikana. Ilman heitä jäisikin appelsiineista, kirsikoista, omenoista, banaaneista, melooneista, mangoista suuri osa viljelmille mätänemään.


Lisää kuvia marraskuulta 2003. Kuvat ovat alkuperäisiä, otettu tuona aikana. Kuvatekstit olen lisännyt nyt jälkeen päin (2017).


Marraskuun alussa joku kolhi autoamme Stockland Townsville -ostoskeskuksen parkkitalossa. Uusi ovi piti laittaa.  Meillä oli vakuutus, jonka olisi pitänyt se korvata, mutta siitä asiasta ei kuulunut koskaan mitään. 





Vieras Suomesta: Visa, muistaakeni Turusta.  Hän oli tuttu netistä: dundernews.com -foorumilla, jolla hän esiintyi nimimerkillä iskater. Yhteystitoja ei jäänyt.  Hän taisi ollaa maassa vuoden mittaisella Working holiday-matkalla. 






Kitti-kissakin hyväksyi Visan vieraaksi. 


Lisää vieraita Suomesta:  Ville ja Eeva. Ville toimii poliisina Suomessa. Tuolloin hän vielä opiskeli. Hahl.




Miunun vegaanitutorini Johanna Tampereelta (Porkkananpurija).  Hän vieraili luonamme yhden päivän ajan, ja hän opasti minua vegaanikokkailuissa. Hän mm. osoitti, että täytyy lukea myös pastakastikkeen ainesosat. Minun käyttämässäni kun oli kanalientä. Kiitos Johannalle opastuksesta ja inspiraatiosta. Olin jo kauan miettinyt kuinka ruveta vegaaniksi. Se kun oli mukamas niin haastavaa ja suorastaan terveydelle vaarallista. Näin ei ollut oikeasti.  Minulta kesti vielä puolitoista vuotta ennen kuin tein lopullisen päätöksen, eli lähinnä jätin juustot pois. Muista eläintuotteista olin jo luopunut liki kokonaan. 


Minä olen aina pitänyt pitkistä kävelyretkistä. Tein niitä myös Townsvillessä joko yksin tai Bluey-koiran kanssa. 







24. marraskuuta vietettiin Armas Latvakoski -nimsen suomalaismiehen syntympäivää. Armas oli kotisin Ylivieskasta, johon hänellä oli jäänyt puoliso ja lapset kun hän 1960-luvun lopulla tuli Australiaan.  Armas eli vielä puolitoista vuotta tuon jälkeen.

Liisa ja Pentti Jokisalon talossa Townsvillen Heatleyssä olivat paikalla heidän ja minun sekä Armaksen lisäksi  myös Salli Crockford (Erkkilä), joka oli Armaksen kotiavustaja. Hänen ja minun asvustuksella Armakselle saatiin Suomesta näkvammaisten kirjastosta äänikirjoja, joita hän kuunteli mielellään.



Ylhäällä vasemmalla Salli ja Pentti. Alhaalla vasemmalla Kaija Mesiäinen, joka sai elää vielä 3 vuotta tuon jälkeen.   Jokisalojen talo oli sisältä sellainen pohjalainen tupa: seinäkellot ja kaikki. 


tiistai 21. lokakuuta 2003

Syys - lokakuu 2003

2017  lisätty tuon aikaista videota.  

Tässä Kitti-kissa jahtaa hyötneistä. 





Ja tässä Bluey-koira pelaa palloa 

Nämä olivat alun perin Timon kirjeitä Asutraliasta.  Jostain syystä halusin kokeilla tuota nimeä, koska blogi tuntui jotenkin hassulta.  Minulla oli jo bligi syyskuusta 2002 lähtien. En edes musita sen alustan nimeä. Se firma lopetikin toimintansa aika pian.  Vuodatuksesta hävisi osa kuvista jossain vaiheessa, joten tähän on nyt jälkeen päin lisätty kuvia.  Myös kommentteja olen lisännyt nyt kun toistakymmentä vuotta myöhemmin korjaan. 


Katukuva on täällä ehkä aika amerikkalainen eli tiet leveitä, autoja on paljon, jalankulkijoita tai pyöräilijöitä hyvin vähän. Pyöräteitä ei ole, mutta monin paikoin on liikenteen seassa pyöräilijöille omat kaistat. Polkupyöräilijöillä on kypäräpakko. Mopoja ei juuri näy, noottoripyöriäkin hyvin vähän, ei rullaluistelijoita tai lautailijoita yleisillä paikoilla.





Bensan hinta varmaan kiinnostaa monia. Se on noin 50 eurosenttiä litralta. Ruokakin on ehkä kolmanneksen, jopa puolet halvempaa kuin Suomessa. Verot ovat melkein yhtä korkeat.



Paikallista linja-autoliikennettä on jonkin verran. Meidän alueellamme, sairaalan ja yliopiston läheisyydessä, kulkee parikin bussivuoroja tunnissa, päiväsaikaan. Illalla myöhään ei pääse kuin omilla kyydeillä tai taksilla. Osa bussista on n. 20-paikkaisia sähköautoja. Bussit ovat yleensä tyhjillään, sillä joka perheessä on vähintäänkin yksi auto jokaista täysi-ikäistä perheenjäsentä kohden, isännällä on usein joko nelivetoinen maastoauto tai sitten pick-up eli täkäläisittäin "ute".





















Vanhemmat talot on rakennettu yleensä pylväiden päälle siksi, että ennen patojen rakentamista paikallinen joki Ross river tulvi hyvinkin runsaasti sadekauden aikana. Viime vuosina ei ole esiintynyt tulvia eikä myöskään troopisia hirmumyrskyjä eli syklooneja. Niitä kyllä joku kansanviisas povaa aina joka kesäksi ja niiden varalle kehotetaan hankkimaan säilykevarastoja, retkikeittimiä, patteriradioita ja taskulamppuja. 



Tämä kuva on viime huhtikuulta, jolloin oli viimeksi suurempi sade. Sen jälkeen ei ole vettä juuri tullut. Nyt lokakuuhun mennessä koko tänä vuonna on satanut Townsvillessä 468 millimetriä. Joulukuussa on taas kuulemma sateita odotettavissa. Ja jälleen kerran on joku ennustanut, että sykloonejakin olisi tulossa.



Kultatöyhtökakaduja (Cockatoo) tien poskessa. Canberrassa ystävillämme oli kesy cockatoo. Sitä pidettiin häkissä pihalla, ja se osasi jopa puhua ja keimailla talon koiralle sekä ihmisille. Luonnosta sitäkään ei ollut otettu kiinni, vaan se oli jonkun karannut lemmikki. Täällä ollaan hyvin tarkkana siitä, että vähäisiä luonnon eläimiä tai kasveja ei ryöstetä. Edes mausteyrttejä ei saa kerätä luonnosta, marjoista ja sienistä nyt puhumattakaan. Meillä niitä ei kyllä edes ole.


Townsvillen keskustan rakennuksia. Korkeita taloja ei täällä juurikaan ole.


< a href="http://4.bp.blogspot.com/-hBGQY1BzWa8/VibtmCFY77I/AAAAAAABMPI/uW_Bqahx_uo/s1600/20031013_011210-0.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;">
Tuo lieriömäinen rakennus kaupungin keskustassa lähellä Flinders Mall-ostoskeskusta on Holiday Inn -hotelli.   Minä kutsuin sitä nimellä saapanahkatorni.



Oleskelulupahakemukseni käsittelyyn tuli mutka elokuussa. Viranomaiset olivat tulkinneet lääkärintarkastuksen tulokset mahdollisimman negatiivisesti, jopa virheellisesti näköni osalta. Oikaisevan tiedon hankkiminen vei pari kuukautta ja aiheutti runsaasti ylimääräisiä lakimieskuluja. Nyt näyttää vähän siltä, että asian käsittely saattaa viedä jopa pari vuotta. Sinä aikana en saisi tehdä minkäänlaista työtä. Maastakarkoitus ei ihan heti uhkaa, mutta jos lähdetään venyttämään asioita valittamalla, siinä menee aikaa, ja ikää karttuu koko ajan. Vielä kuitenkin odotellaan päätöstä ainakin muutama kuukausi.



Keskustassa en juurikaan käynyt ensimmäisen puolen vuoden aikana täällä asuessani. Nyt kun olen alkanut kulkea vapaaehtoistyössä ja mm. pitämässä seuraa eräälle suomalaiselle vanhemmalle yksinäiselle miehelle, olen alkanut pyöräille kaupungin keskustaan pari kertaa viikossa.



Kaupungin keskustassa on Castle Hill -kukkula, suomeksi Linnavuori. Sen huipulla olevalle näköalatasanteelle voi ajaa autolla tai kävellä.



Syyskuussa vierailimme tämän pyörätuolissa istuvan karjanomistajan tilalla n. 100 kilometriä länteen sijaitsevassa Charters Towers -nimisen kaupungin lähellä. Tila on entinen sitrushedelmäfarmi. Nyt kun hedelmistä on ylituotantoa, puiden kastelu on lopetettu ja puut päästetään kuolemaan. Ainostaan persimon-hedelmää viljellään koemielessä. Karjaa on vielä muutama sata päätä. Ne ovat suurimmaksi osaksi samaa intialaista rotua kuin nämä pihalehmätkin. Tuo rotu kestää paremmin kuumuutta ja kuivuutta.    

Kommentteja 2015:
Amerikkalaistyylinen maisema: rumia taloja, paljon tilaa, isot tiet, pitkät välimatkat.  No, suurkaupunkeihin Sydneyyn ja Melbourneen verrattuna ehkä ei, mutta jollain tavalla kuitenkin.  Minä kuitenkin liikuskelin hiljaisilla alueilla. En edes paljoa kuvia löydä kaupungin keskustasta.





Kaikenlaista todistetta piti oleskelukupahakemuksen liitteeksi lkaittaa, mm. kuvia apuvälineistä.
Odottelua kesti sitten tammikuulle 2014, jolloin väliaikainen oleskelulupa tuli. Silloin oltiin jo Woodstockissa.




Harrastin myös suomalaisuutta. Etsiskelin mm. hyvää ruisleipää, leivoin karjalanpiirakoita ja kävin kylässä suomalaiskodeissa.



Eräänä päivänä käydessäni kirpputorilla, taisi olla kesä-heinäkuuta 2003, kuulin kahden naisen juttelevan suomeksi. Menin puheille. Ne olivat Salli Crocford and Kaija Mesiäinen. He suosittelivat vierailua Pentti ja Liisa Jokisalon luona. Kävin eräänä päivänä ja sen jälkeen useammin.
Molemmat olivat aika sairaalloisia, joten mm. nurmikon leikkaamisessa tarvittiin apua.








Se oli oiekin sellasita kristillis-isänmaallista perinteistä pohjlaisporukkaa. Kodin tupakin oli sisustettu kaappikellolla ja kaikella pohjalaisella. TV:stä katsottiin videokasetteja, joilla oli vanhoja suomalaisia elokuvia ja tangomarkkinat-konsertteja.

Eräänä päivänä pastori Voitto Pokela, parrakas mies tuossa kuvassa keskellä, kävi pitämässä seurat Jokisaloilla.  Pentti Jokisalo kuoli 2004,  Voitto Poikela 2010,  Kaija Mesiäinen 2006 ... Liisa muutti Brisbaneen Finlandia-villageen.



Vasemmalla Salli, Liisa, Armas Latvakoski ja Kaija Mesiäinen.
Armas kuoli huhtikuussa 2005 keuhkokuumeeseen Townsvillen sairaalassa.
Olin hänen yhteyshenkilönsä  Suomen Näkövammaisten kirjastoon, josta hän alkoi saada kasettikirjoja kuunneltavaksi.  Nykyään se on Celia-kirjasto, eikä sieltä tarvitse odotella mitään painavia kasettilähetyksiä niinn kuin silloin, vaan kaikki kulkee netin kautta.


Nancy kävi päivät töissä paikallisessa sairaalassa. Minä häärin keittiössä kokaten aamupäivät, ja iltapäivällä sitten kävin pitkällä kävelyhll Bluey-koiran kanssa.



Välillä pulahdettiin molemmat uimaan Ross-jokeen.



Viikonloppuna käytiin yhdessä jossain. Heinäkuusta lähtien meillä oli auto, jota Nancy ajoi. 




Kotona olivat myös kissat Kitti ja Lolitha, joille piti pitää seuraa. Spartacuskin alkoi olla osa perhettämme.


Meillä kävi myös myös muutama suomalainen reppumatkaaja kylässä, sohvasurffaamassa. Heidät olinlöytänyt Australian suomalaisten Dundernews-foorumin kautta. Se oli sen ajan sosiaalinen media ja Couchsurfing. Kuvassa Turkulainen Visa, joka esiintyi siellä foorumilla nimimerkillä Iskater.
Tamperlainen vegaanityttö Johanna kävi myös. Hän oli ensimmäinen vegaani, jonka olen koskaan tavannut - ainakin tietoisesti.  Hänen kanssaan kokkasimme ja hän kertoi paljon vegaanisesta elämäntavasta.  Häntä minun on paljon kiittäminen siitä, että vajaan kahden vuoden kuluttua minustakin tuli vegaani.

Elämä oli uusiin ruoka-aineisiin tutustumista jo ennen vegaaniksi ryhtymistä. Eksoottisista hedelmistä ersimerkkinä vaikkapa tämä Jaboticaba. Se maistuu ihan mustaherkualle. 



Lisää kuvia tuolta ajalta;