lauantai 30. marraskuuta 2019

Marraskuu 2019 - Vauva-arkea


  • Lokakuussa syntyi poikamme Erik. Hän on tietysti elämän keskipiste nykyään. 
  •  Marraskuun kuva-albumi tässä!


Kuun vaihtuminenkin tuli äkkiä ja yllätyksenä. Siksi kuvia ja tarinaa tulee myöhässä.




Kuun alussa Erik-vauva oli noin kahden viikon ikäinen.



Sylissä pitämisessä oli vielä minullekin totuttelua. Pelkäsin, että menee rikki, arkailin kantaa ja koskea. Kuun edetessä otteeni kävivät varmemmiksi, enkä ottanut vakavasti vaimon kauhistuneita huokauksia vieressä. Tiesin, että niihin ei ole aihetta, vaan se on ylisuojelua.




Kuukalenterin mukainen ensimmäinen kuukausi takana. Se on merkkitapaus täällä. Sen kuniaksi järjestettiin pieni juhla.




Ukona  alkoi sadekausi väistymään, ja se näkyi luonnon rehevöitymisenä.  Vielä oli maassa vettä, ja nyt urinko näyttäytyi entistä useammin.




Isyyden onni ja autuus!





Puutarhaakin välillä hoidellaan nyt kun sadekausi on loppunut ja veden pinta laskenut.




Siltoja rakentelen ja maisemoin mudalla ja savella.




Yksi kesämökkini nurkista on pahasti vajonnut ja vajoaa koko ajan lisää.




Viileät mutakylvyt pitävät virkeänä.




Nyt tämä vesi ja muta eivät enää haise.




Noin kerran kymmenessä päivässä pyöräilen 15 kilometriä isompaan kaupunkiin ostamaan äidinmaidonvastiketta.




urbaani ympäristö tuo vaihtelua arkeen.



Ostin vesipumpun, tai appiukko auttoi sen valinnassa. Nyt se toimii joten voin kastella puutarhaani tehokkaammin.



Saigonista kävi vierailulla kaksi suomalaistyttöä. nuorta naista, jotka ovat harjoittelussa Business Finlandin toimistolla, ja kävivät täällä viikonloppureissulla.




Kun tulva laski riisipellolla lampeni takana, anoppi ja appiukko kylvivät maapalaselle vesimelonia.




Minulla on tekeillä timelapse-video alueelta. Otan joka päivä videota ja sitten jossain vaiheessa kokoan nisitä nopeutetun koosteen, jossa näkyy muutos tulvivasta järvestä riisipelloksi ja puutarhaksi.


Välillä sitten käyn tervehtimässä perhettä.

xxx


Kuolleita kaloja. Parina aamuna löysin niitä tuosta lammikosta tai joesta, jossa kahlailen jaotan mutakylpyjä, välillä jopa vettä suuhuni. Veden pinnalla kellui öljymäistä ainetta ja sen seassa pieniä kuolleita kaloja.

Kysyin asiaa vaimoni perheeltä ja he sanoivat, että se liittyy riisin kylvönn ja siihen, että jotain torjunta-ainettä pääsee karkuun. He eivät pidä asiaa vakavana. Minä en pidä siitä, että puutarhani läheisyydessä myrkytellään. Sitä tekee myös naapuri hedelmätarhassaan ja sitä tekee appiukko, sitä tekee anopin veli  tontilla. 



text



Joulukuusia tehtynä pienistä kukkapurkeista.  Minäkin haluaisin tehdä niitä, mutta vaimo ja hänen äitinsä estelevät. 



Ei villiä luontoa vaan urbaania maisemaa, ihmisen tekemää. Eräiden ennusteiden mukaan ilmastonmuutos ja merenpinnan nousu saavat aikaan sen, että nämäkin seudut ovat veden alla viimeistään 30 vuoden kuluttua. Uskoako vai ei?  Minä haluaisin varautua ja muuttaa ylänköalueelle, mutta vaimo ei.  Mikä on poikani tulevaisuus maailmassa, jota uhkaa suuri muuto?  En sano tuho, sillä olen optimisti.  Je Suis Greta!   Mutta en todellakaan usko apokalypsikseen, vaan ajattelen, että jokainen sukupolvi pelkää tai haluaa olevansa viimeinen. 



Co+opmart, paikallinen K-kauppa tai pienehkö Prisma S-market. Siellä käyn ostamassa mm. Mimi-koiralle puruluita.  Siellä on eräs ystävällinen vartija, joka on pannut ojennukseen jonossa eteeni kiilanneet pojat sekä pyytänyt myyjää antamaan minulle lisää rahaa takaisin kun hän oli yirttänyt pimittää pienen summan. 



Piristystä kaupungista, mutta vain silmänruokaa, ei naudanlihaa, jota tytöt mainostavat. 



Tämän temppelin jälkeen käännös vasemmalle kohti kotia. 


Uusia siltoja ja talojen remonttityömaita on kaikkialla.



Näissä maisemissa on kiva pyöräillä. 



Erik nukkuu, Erik syö, Erik pissaa, Erik kakkaa ... siinä Erikin elämä! No, entistä enemmän hän seurustelee kanssamme ja katselee suurilla silmillään sekä korisee ja jokelteleekin jo. 



Mimi-koira pääsi viimeinkin karvoistaan. Olen pyytänyt leikkuuta jo aiemmin, mutta se on torjuttu. Nyt ajatus meni perille ja anoppi teki työn. Täytyy sanoa, että Nancy Asutraliassa teki siistimpää jälkeä trimmatessaan Bluey-koiran tyylikkääksi yli 10 vuotta sitten. 

Kymmenen vuotta sitten olin lähteny ja päättänyt jo, että jatkan omilla teilläni. Edelleenkin muistelen sitä aikaa surulla ja haikeudella. Se oli kipeä päätös, mutta toisinkaan ei minulla ollut voimaa ja riittävän lujaa tahtoa tehdä.


torstai 31. lokakuuta 2019

Lokakuu 2019 - Vauvakuvia!


  • Tässä lokakuun 2019 kuva-albumi Googlen kuvapalvelusta
  • Videota Youtubesta;   Pyöräillessäni äitiysklinikalle kahtena päivänä, juttelin ja kuvasin pitkän tovin. Tulos on tässä.  Videolla puhu välillä suomea, välillä englantia. 
  • Greta Thunberg on nimi, joka on kaikkien huulilla nykyään. Tässä muisteloita, liittyen hänen ajamaansa asiaan ja yleisemmin maailmassa esiitnyviin uhkiin ja niiden torjuntaan.
  • Lisää videota Youtubesta:  Yöllinen koirakävely , ja pieni lenkki iltapäivällä, Illansuussa pimeä tulee nopeasti,  Aamulla aurinko nousee nopeasi. 





Tässä on kuukauden pääuutinen. Lisää vauvakuvia ja juttua alempana. Vielä enemmän kuvia tuolla Googlen albumissa.

Mutta mennäänpä aaikajärjestyksessä. Lokakuun 2019 alkaessa pojasta olivat näkyneet vain ultraäänikuvat sekä tuntuneet potkut äitinsä vatsan läpi.




Odotusta, jännittävää odotusta, vauvan odotusta, sitä olivat kuun ensimmäiset puolitoista viikkoa. Minulla suuri osa niistä kului takapihalla, riisipellon laidassa äijäluolassani, joka toimii myös varastona, joogahuoneena, kuntosalina, musiikkihuoneena. Makuuhuoneena ja varsinaisena asuintailana se ei toimi. Monet ovat siitä kyselleet ja hieman huolestuneen sävyyn kommentoineetkin Facebookissa, ja siitä, että minä vain puhun ja näytän kuvia tuolta ja koirastani enkä lainkaan vaimostani tai varsinaisesta sunnostani.  Se on minun valintani, enkä aio sitä selitellä ja puolustella enempää kuin itse haluan. Kritiikkiä, nälvimistä, liiallista puuttumista asioihini en kovinkaan pitkälle siedä siitäkin huolimatta, että levittelen elämääni varsin avoimesti. En kuitenkaan katso velvollisuudekseni olla täysin rehellinen ja autenttinen, vaan teen kaiken omilla ehdoillani.


Sadetta, sadetta, lyhyehköjä mutta runasita sadekuuroja. Syyskuu on täälläkin sateinen, sademäärältään vuoden runsain kuukausi lokakuun ohella. Lokakuun puolivälissä sadekausi on  tavallisesti ohi.

Syyskuun lopulla ja ihan lokakuun ensimmäisinä päivinä mökkini lattia oli muutaman sentin veden peitossa. Kahtena päivänä vettä oli jooganurkkauksessakin niin paljon, ettei joogaamisesta tullut mitään.

Minähän olen harrastanut joogaa vähintäänkin silloin tällöin jo kymmenen vuoden ajan. Tosin aktiivista, viikottaista joogaamista niistä ehkä kolmasosan. Vuonna 2018 muuttaessani vuoristoon lähelle Dalatin kaupunkia aloitin joogan uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Tarjolla oli Sivananda-tyylistä joogaa, ja sen pohjana olevan 90-minuutin sarjan opettelin kunnolla.   Tein Youtubesta löytäästäni videosta äänitiedosto, jota täydenkin intailaisella tausta musiikilla: huiluja ja tiibetiläisiä maljoja, linnunlaulua ja luonnonääniä.  Olen pidentänyt sen taukoja tehdäkseni muutaman ylimääräisen liikkeen, laajennuksia sen neuvomiin asanoihin.

Toivon, että jooga pitää minut terveenä ja kunnossa myös vanhana, joten haluan jatkaa sen harrastamista pitkään.

Aloitin joogan kymmnen vuotta sitten Australian Cairnsissa, Knoff yoga nimisessä koulussa. Ensimmäinen joogaopettajani James Bryan on edelleenkin idolini ja musitelen usin hänen opetuksiaan.  Hän teki minuun vaikutuksen jo ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien. Hän vastasi sähköpostitiedusteluuni toivottaen minut tervetulleeksi milloin vain, sillä matolla on aina tilaa minulle. Tuolloin sattui aika harvoin, että olisin saanut vastauksen sähköpostiviestiini. Australiassa se ei kuulunut kulttuuriin vaan ihmiset soittavat ja haluavat puhua asiasta henk8iökohtaisesti. Se ei ole vieläkään minun juttuni.  Jopa pankkiasioita ei voi vieläkään hoitaa tekstitse vaan aina pitää soittaa pankkiin.



Syyskuun sateet näkyvät etupihalla. Vaimoni sukulaismies, joka omistaa suurimman osan tästä tilasta, viljelee siellä kukkia.  Jonkinlainen kävelykäytävä on tuoss aoikealla seinän vieressä sillin kun siinä ei ole multakasaa. Usein joudun kävelemään tuosta veislammikosta tielle puoistuessani. Me kävelemme tuosta Mimi-koiran kanssa joka aamu ja  iltapäivä.

En voisi hyvällä omallatunnolla pitää koiraa, ellen kävisi sen kanssa kävelyllä. Lienen täällä ainoa, joka tekee niin. Muut koirat viettävät aikansa kotinsa pihapiirissä. Jotkut niistä ovat kytkettyinä, mutteivät kaikki.




Mimillä on oranssi huomioliivi ja se on hihnassa iltapäivällä, Aamuyöllä se saa kulkea vapaana, vaikka tiellä onkin jonkin verran liikennettä: töihin matkaavaia mopoilijoita. Niiden sattuessa kohdalle valaisen Mimiä kirkkaalla taskulampulla, jotta ihmiset näkyvät sen.

Vain harvoin Mimi lähtee juoksemaan mopon perään. Luulen, että silloin sen kyydissä on joko lihaa tai muuta ruokaa. Erään piemänä kulkevan mopon isoissa sivulaukuissa saatan kuvitella olevan myös varastettujen koirien raatoja. Sitä ajaa nainen.   Täällähän on liikkunut hyvinkin paljon koiravarkaita, veivät minunkin Kito-koirani tammikuussa.  Koirat taptetaan sähköllä ja viedään pois teruastettaviksi. Sitten ne myydään syötäväksi.

Betoninen kylätie seruaa jokea, jonka töyräät ovat niin korkealla, että vesi koskaan tulii tielle. Jokeen lasketaan monien talojen takaihoila ja pelloiltakin tulvavesiä.  Tässä näkyy tiilimurkaa, jota on kuskattu korottamaan pengertä enitsestään.  Penkereille on istuettu palmuja, banaanikasveja ja kukkia.

Kulkiessani katselen paikkoja: taloja ja puutarhoja haaveillen siitä, minkälainen oma paikkani joskus tulee olemaan. Se ei kyllä näkyisi tielle vaan sinne veisi tällainen pieni hiekkatie, vaikkapa vain 100 metriä pois tieltä. Siellä olisi paljon puita, ehkä hedelmäpuita, vettä, jopa uima-allas, paljon tilaa, iso putarha...  



Mimi haluaa usien kiivetä sillalle ja katsella sieltä joelle. Kito oli samanlainen pari vuotta sitten. Täällä on vieläkin siellä täällä kapeita siltoja, joiden kansi on lahoavaa puuta. Siinä on joskus irronneita lautoja, isojakin reikiä. Kuitenkin huonostakin sillasta voivat paikalliset ajaa mopolla yli.



Monia tällaisia on parin viime vuoden aikana korvattu kunnon silloilla, jotka kestävät myös auton painon ja ovat riittävän leveitä autoja varten.



Muurahaiset  löysivät tiensä vesikefiiriastiaani. Ne, tai joku muu oli syönyt kefiirinjyvät tykkänään. Olin tuonut ne syyskuun viisumireissulla Saigonista. Ostin ne paikallisesta terveyskaupasta. 

Samalla reissulla ostin myös volgansientä, tunnettu myös nimellä kombucha. Panin sitäkin käymään, sokeroituun teehen. Muutaman viikon jälkeen sieni-bakteerimöhkäle oli hädin tuskin kasvanut eikä se ollut tuottanut hapanta juomaa juurikaan. Ilmeisesti sokeri ei ollut käynyt kunnolla alkoholiksi, jota sitten sieni tai bakteerit olisivat tuottaneet tuota terveysjuomaa.

Kombucha sentään ei ollut kokoneen kuollut, ja sitä on käymässä edelleenkin.
Kefiiri  on mennyttä, joten sen siemeniä pitää hankkia uusi satsi. En tee sitä maitoon vaan veteen.



Kuun alussa tuo puinen silta ja mökin tämä nurkka olivat veden peitossa. Vesi lainehti myös mökin lattialla. Se oli sadekauden huippu ainakin tässä paikassa. Lokakuussa satoi vielä, mutta veden pinta riisipellolla ja pikku joessa laski koko ajan.  Lokakuun jälkeen suurten sateiden pitäisi olla ohi, ja joulukuussa on jo niin kuivaa, että pitää järjestää puutarhan kastelu. 



Puutarhassani monet kasvit ovat kuolleet: tukehtuneet liialliseen veteen tulvien jälkeen. Toiset taas kasvavat ja kukkivatkin menestyksellä.






Kuun lopulla tulivat nämä hennot kauniit kukkaset. Niiden nimeä en tiedä, kuten en tunne tai muista monienkaan istuttamieni kasvien. Kiva se on tietää nimetkin, joskin tärkeintä on tuoksu ja tunnelma, jonka kasvit tuovat. Toki syötävää ja mausteitakin on kiva saada omasta puutarhasta. Mutta tuoksu, odotan sitä päivää, jolloin mökkini ympärillä tuoksuvat jasmiini ja muut kasvit. Ja tietysti varjo ja suoja. Erityisesti banaani on mukava kasvi, koska se suojaa auringolta siten viilentäen tunnelmaa. Sama vaikutus on bambulla.



Ankkoja  en halua päästää mökkini edustan veteen, koska kahlaan siinä vedessä joskus niinkin syvällä, että vettä menee suuhun.  Tammi-toukokuussa kun on melkein täysin kuivaa, veden pinta laskee eikä lampi täydennyt uudella sadevedellä, haluaisin silti oleskella viilentävässä vedessä. Siksi yritän istuttaa rannoille kasveja, jotka luovat varjoa ja jonkin verran myös puhdistavat vettä, myös sitovat maata, ettei se seuraavana sadekautena romahtaisi veteen.


Pandanus amaryllifolius, jasmiinin tuoksuinen kasvi, jonka tuoksu yhdistyy minulla Singaporeen, on nyt lokakuussa kiihdyttänyt kasvuaan. Tämän yksilön toin maaliskuussa Singaporesta. 



Ankat on ajettu riisipellolle. Syyskuussa ne olivat tässä lähempnä. Eteen on laitettu tiheä nailonverkko, jotteivät ne tulisi takaisin ennen aikojaan. Joulukuussa ne otetaan takaisin ja tapetaan.


Riisipelloilla tulvii, eikä siellä kasvateta riisiä. Sen sijaan siellä kasvatetaan kaloja ja ankkoja. Ne syövät rikkakasvit ja lannoittavat pellot ulosteillaan. Sitten joulukuussa taas kylvetään sato, joka on valmis korjattavaksi viimeistään maaliskuun alussa.


Tässä kasvaa kookospalmu ja joitakin koristekukkia. Tavoitteenani on kiavaa vasemmalla puolella olevaa jokea syvemmäksi ja korottaa oikealla puolella olevaa aluetta niin, etteivät tulvavedet vie sillä kasvavia kasveja.  Nyt sinne aiemmin istutetut papaijat ovat kuolleet. Banaanikasvit ovat edelleen hengissä. 



Kuivan kauden aikana täytyisi myöskin saada mökkiä ylemmäs, etteivät tulevien vuosien tulvat kastele lattialautoja.  Veljeni mukaan asia hoituisi käyttämällä tunkkia. 




Hieman heikompilaatuista videota ja kuvaa esimerkiksi noissa koirakävelyvideoissa ja tässä yllä.
Päivitin turvakameran tähän SJCAM 4000, vanha malli, -kameraan. Minulla oli vuonna 2017 Ukrainasta ostettu uudempi malli SJ5000, mutta se hajosi.  Sen jälkeen ostin pienemmän kameran, mutta sitä oli hieman hankala käyttää, koska siinä ei ollut ruutua, josta olisi nähnyt asetukset ja tapahtumat.  Niinpä ostin uuden SJCAM:in, koska sen käyttöliittymä oli mieleeni.

Nyt olen asentanut kameran kävelykeppiini tehokkaan LED-taskulampun lisäksi. Kannan keppiä nykyään kädessäni, en nojaa siihen. Se on hyvä heijastin, koirienhallintatyökalu sekä myös ihmisten varalle. Täällä kylällä on muutama ihminen, joita en voi pitää ystävällisinä vaan jostain syystä he eivät pidä minusta. Se voi johtua koirasta tai siitä, etteivät he pidä vaimoni perheestä. En tiedä syytä, mutta on muitakin syitä olla varuillaan tiellä liikkuessa.


Vauva



Voin olettaa, että tämä on höpinöitteni odotetuin osio. Tiedän sen Facebookin perusteella. Nyt kun olen alkanut postittamaan kuvia, videoita ja tarinoita vauvasta, ovat erityisesti suomalaiset naiset aktivoituneet tykkäämään ja kommentoimaan. Paljon on heissä sukulaisia, äitini mukaan lukien, mutta myös ystäviä.




Jo toukokuussa saimme tietää, että odottamamme vauva on poika. Kovasti olin toivonut tyttöä, samoin vaimon suku, sillä vaimon vanhemmille tämä on jo kuudes poikalapsenlapsi. Tyttöjä ei ole vielä ensimmäistäkään. Tytölle minulla oli nimikin jo valmiina, ollut jo moneta vuotta.  Oli siis aikaa sopeutua siihen, että ensimmäinen lapseni on poika. Jokaisella lapsella on oikeus olla toivottu ja rakastettu, joten minun oli otettava haaste vastaan ja muutettava asennettani, Mielestäni olen siinä onnistunut. On hienoa seurustella oman lapsensa kanssa, katsoa häntä ja miettiä, mitä kaikkea tulemme yhdessä tekemään, mitä puhumaan.  Niin, myös, mitä kieltä puhumaan.


Toistaiseksi me vain köllöttelemme. 


Minulla, samoin kuin vaimolla ja hänen äidillään, on ainakin nyt paljon aikaa omistettavaksi vauvalle hja hänen hoidolleen. Naisilla niin paljon, että he eivät katso tarvitsevnasa minun apuani asiassa. Tietysti minäkin haluan tehdä jotakin: ainakin syöttää välillä, ja sitten pikku hiljaa enemmän ja enemmän olla hänen kanssaan sosiaalinen, huolehtia siitä henkisestä puolesta, olla lähellä, tarjota turvaa, tarjota seikkailua, opettaa, laulaa, piirtää ...



Nimi pojalla oli jo ennen syntmää. Se ei ole niin vanhaa perua kuin se tytön nimi Anna, vaan nimeä alettiin rustaamaan sen jälkeen kun ultraäänessä oli selvinnyt, että tuleva lapsi on poika.  Sitä piti miettiä vähän ankarammin. Mielessäni oli ainakin se, että nimen täytyy olla kansainvälinen eli suhteellisen helppo lausua kielellä kuin kielellä.  Tietysti halusin nimeen jotakin myös suvustani, juuristani. DNA-sukututkimuksen tuloksista olin oppinut, että geneettiset juureni ovat eurooppalaiset, skandinaaviset, eviät niinkään itäiset.  Niinpä ehdotin rouvalle, että nimeksi Erik (tai Eerik, Eric). Se kun on aito skandinaavinen, norjalainen alkujaan nimi, joka esiintyy ainakin äitini suvussa Raahen seudulla.  Myös isän puolen suvuissa Karjalan kannaksella nimeä on myös esiintynyt jonkin verran.

Vaimo ehdotti nimeksi Ben, mutta antoi minun tehdä siinä asiassa päätöksen. Ben-nimi on länsimaissa juutalaisperäinen. Nimi kuitenkin esiintyy myös Vietnamissa, mistä syystä  hyväksyn sen ilolla.  Ben Erik Sippala sointuu erittäin hyvin viralliseksi nimeksi ja Erik kutsumanimeksi. Se on helppo ääntää myös vietnamilaisille. 


Erik on kansainvälinen lapsi. Hänellä on mahdollisuus kolmeen kansalaisuuteen: Vietnam, Suomi ja Australia. Sitten 18-vuotiaana hänen täytyy valita niistä joko Vietnamin kansalaisuus tai sitten Suomi-Australia kaksoiskansalaisuus tai vain toinen niistä.  Näin ainakin nykyisen lain mukaan. 

Facebookissa on ollut keskustelu hänelle opetettavista kielistä. Minulle on vahvasti suositeltu, että puhuisin hänelle suomea ja opettaisin suomen kielen vahvaksi. Englantia kuulemma oppii muutenkin melkein automaattisesti. No, ei se ihan niin ole täällä ainakaan. Minä itse olen ajatellut puhua hänen kanssaan pääasiassa englantia, mutta ottaa suomen satujen ja seikkailun kieleksi: pitää satutunteja suomeksi: katsoa muumeja ja lukea kirjoja suomeksi, ja tietysti opetella lauluja. Olen jo alkanut hyräiklemään hänelle Nuku nuku nurmilintua. Kalevalaisen runouden ja laulun nuotin aion ainakin hänelle opettaa.  Myös Beatlesiä olen jo alkanut lauleskelemaan hänelle. 

Miten kasvatus, leikit, kotielämä sitten oikeasti järjestyvät, se saattaakin olla sitten eri juttu. Kokemusta kun ei vielä ole. 


Kuun puolivälissä Erik saapui kotiin autolla 15 kilometrin päässä olevasta sairaalasta. Hän meni sinne Aleksis Kiven päivän iltana ja vauva syntyi keisarileikkauksella seuraavan päivän iltana. Minä olin kotona lapsen isoisän kanssa. Isoäiti oli äidin tukena koko ajan sairaalassa. Minä pyöräilin sinne (katso video) kolmena aamuna. Näin lapseni siis 12 tuntia hänen syntymänsä jälkeen. Illaksi pyöäilin kotiin kaupan kautta.  


 Mimi-koira oli utelias tulokkaasta, mutta hyväksyi tietysti hänet, koska hän haisi isäntäväelle. 



Sanovat että pojassa on enemmän minun kuin äitinsä näköä. No, sen näkee tarkemmin muutaman vuoden kuluttua. Kuvassa Erikin vieressä on minusta 14-vuotiaana otettu kuva. 




Mitä merkitsee isyys? Mitä merkitsee vanhemmuus?  Itsekkyydestä luopumista. Ajatusta siitä, ettei elä vain omaa elämäänsä vaan ylläpitää myös toisen elämää. No, notain tällaista periaatteessa merkitse mös parisuhde. Lapsi on sne asian syventymistä?

Joku on sanonut, että lapsen saaminen korjaa ihmisessä jotain sellaista, minkä hän ei aiemmin edes tiennyt olevan rikki.

Ei se tapahdu yhtäkkiä. Se on prosessi, se on kasvamista. Se vaatii myös työstämistä.

Vastuu.  Se on ainakin suurempi. Vastuu merkitsee pientä huolta, ei paniikkia kuitenkaan. Se merkitsee myös toivoa ja optimismia  "Istuta vielä se omenapuu"....



Näinden kahden viikon aikana, kun vauva on ollut ihan käsinkosketeltavan todellisena ihanana olentona luonamme, olen huomannut itsessäni paljon muutoksia. Yksi on se, etten voikaan vetäytyä käytännön vastuusta ja luottaa anopin tietoihin ja taithoihin vaan haluan ottaa itse selvää asioista.  Siihen ovat ollleet innoittajina lukuisat Facebook-kaverini, jotka ovat ihastelleet ja kommentoineet Facebook-kuviani  Suurin osa heistä on suomalaisia äitejä ja isoäitejä. He haluavat selvästikin osallistua meidän ja lapsemme elämään. Se lämmittää mieltä ja antaa lisäksi hyviä neuvoja ja inspiraatiota vauvan hoitoon. 





Vauvan ruokinta, rintamaito, rintapumppu, imetys. Niistä on keskustelu Facebook-kavereiden kanssa sekä kommenteissa että yksiyisesti. Äitikin, vanhan polven kätilö, koulutettu 1950- ja 60-lukujen vaihteessa Helsingin Kätilöopistolla ja sen jälkeen hankkinut kokemusta sekä oman kuuden lapsensa kanssa että kunnankätilönä ja myöhemmin terveydenhoitajana äitiyshuollon ja pikkulasten parissa jaksaa vielä antaa neuvojaan sikäli kuin tietokone kotona pysyy kunnossa. Harva 81-vuotias on niin aktiivinen Facebookissa.


Erikin äidiltä ei tule ihan tarpeeksi maitoa, joten pitää turvautua pulloon ja välillä käyttää myös rintapumpppua.   Tässä yhteydessä joku mainitisi äitiyden panieista, siitä, että maidon tulo kuuluu osana hyvään äitityteen, että pulloon turvautuva äiti ei olisi yhtä hyvä kuin hän, jonka rinnat hevuvat maitoa vaikka muille jakaa.  Sellaisten paineiden luominen ja ylläpitäminen ei tietyskikään ole mitenkään reilua tai oikeudenmukaista.

 Joskus sitä maitoa vain ei tule. Niin on ollut enenkin, ja silloin käytettiin imettäjiä. Nykyisin turvaudutaan sitten yliksansallisen vauvanruokateollisuuden tuotteisiin.  Minua kiehtoo myös ajatus, että minä voisin avustaa imettämisessä ihan konkreettisesti eli ottaa maitohormnia, prolaktiinia ja katsoa alkaisko maitoa tulemaan. Kyllä, mieskin voi imettää, eikä tmä ole vitsi. Toistaiseksi en ole ryhtynyt asiassa konkreettisiin toimenpiteisiin.  En usko, että löytäisin Vietnamista lääkäriä, joka olisi valmis lähtemään kanssani tällaiseen hankkeeseen.Ehkäpä olen väärässä. No, katsotaan sitten kun tulee toinen lapsi.  


Pieni vauva ei tarvitse tyynyä nukkumiseen, koska sen pää on erittäin suuri suhteessa muuhun ruumiiseen. Vauvaa voi nukuttaa joko selällään tai kyljellään. Huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että pää ei aina ole kääntyneenä samaan suuntaan vaan suunta välillä vaihtuu.  Näitä asioita ei anoppi  opettanut, vaan nekin piti minun hoksata. Ihmettelin sitä, että vauvan pää on aina kääntyneenä oikealle. Se ei näyttänyt hyvältä. Kysyin Facebookissa, pitääkö minun olla huolissani. Moni kertoi, että vauvan tyyny on liian korkea ja se rajoittaa pään liikkeitä.   Keskustelin asiasta äitini ja monen muun kanssa ja varovasti yritin saada puoliosni suostumaan siihen, että madalletaan pään alusta.. tyynyä ei ole tähänkaan asti käytetty vaan taitettua peittoa tai pyyhettä. Yritän nyt saada ne pois käytöstä. 



Pojan nimi  virallistettiin ihan kuun viimeisenä päivänä. Hakemus oli  jätetty aiemmin.  Aluksi minua ihmetytti, että miksi ne kirjoittavat Erik Ben eikä Ben Erik, kuten minä olin ohjeistanut. Sanottiin, että etunimen täytyy olla vietnamilainen, ja Ben on sitä ainakin riittävästi. Erik ei voi olla etunimi, koska se ei ole vietnamilainen. Mutta miksi ne kirjoittavat noin?  Siksi, että viettnamilaiset nimet kirjoitetaan  niin: ensin sukunimi, sitten toinen nimi eli välinimi ja viimeiseksi etunimi.  Sekin vaati Facebook-postauksen ja sitä kautta motivaation ottaa asiasta selvää kunnolla.
Pojan virallinen kutsumanimi siis tulee olemaan Ben, mutta käytännössä, jos hänellä myöhemmin ei ole mitään sitä vastaan, häntä kutsutaan Erikiksi.

Vesku Loiri



Vesa-Matti Loirin muistan nähneeni joskus 1970-luvun puolivälin tienoilla Spede show-ohjelmissa. Myös varhaista Uuno Turhapuroa muistan nähneeni mustavalko-TV:stämme. Spede eli Pertti Pasanen oli se varsinainen sankari.  Ja kyllähän se Loiri radossakin lauloi: muistan ainakin Kohtalokas Samba-nimisen kappaleen tuolta ajalta "Saiskos pluvan". Ja sitten myöhemmin tulivat Eino Leinon runojen tulkinnat 1980-luvun alussa. Äidinkielen opettaja Leena Sala Salon kaupungin Laurin Lukiossa soitti niitä myös kun käsiteltiin Leinon runoutta. Toki ne soivat radiosakin usein .... "Toivoni ainut, tuskaton tuokio pieni" oli säe, jolla lievitin nuorn miehen  ahdistustani.   Rekisteröin myöhemmin myös Naase sedän, Tyynen ja muut hahmot, mutta en niitä kovin paljoa seurannut, koska  en ollut kovin ahkera television katsoja opiskelijana ja nuorena aikuisena. Töllön sijasta tuijotin tietokoneen ruutua.

Vesku Loiri kaatuu hienosti, ja hilpeästi laulaa hän. Ja kaikki muutkin Kansallispankista aina löytää ystävän.  Näin lauloi Juice Leskinen kappaleessaan Paperitähdet. Taisi olla mies myös Kansallisosakepankin mainoksessa. Itse muistan vain suklaamainoksen: Kismet, olet kohtalon suklaa.

Lokakuuussa sain ilmoituksen Celianetistä, entisen Näkövammaisten  kirjaston nettipalvelusya, että varaamani Jari Tervon kirjoittama kirja Loirista on nyt  kuunneltavissa. Menin verkkopalveluun ja lainasin ja latasin sen Daisy-muodossa, johon sisältyviä mp3-tiedostoja pystyn kuuntelemaan puhelimessani olevalla äänikirjojen lukuohjelmalla tai millä tahansa mp3-tiedostoja toistavalla laitteella. Minä kuuntelen puhelimella, joskus myös Bluetooth-kaiuttimella, jossa on paikka myös Micro SD -kortille, jolle olen kopioinut kirjan vaatimat äänitiedostot.

Iltasanomissa olin nähnyt jo monta juttua kirjan paljastuksista: Loirin hurjasta seksielämästä lukuisten naisten kanssa ja hänen huumeiden käytöstään ja hillittömästä juomisestaan. Niiden perusteella sai vaikutelman siitä, että hän olisi laulanut Leinoakin huumepäissään ja mela pystyssä.
Piti itetysti lainata kijra ja tarkistaa, miten oli.

Jari Tervon tyyli ja huumori näkyvät kirjan sivuilla. Hyvä niin. Nuo hurjat jutut eivät kuitenkaan taida olla hänen liioitteluaan vaan täyttä totta.  No, ne eivät ole koko totuus, vaikka kyllä näyttää alkoholia ja huumeita kuluneen  ihan viime vuosinakin. Ja 1970-luvulla meno oli todella hurjaa. Ihan yhtä hurjaa kuin tämän kirjan jälkeen loppuun kuuntelemassani H.S. Arkon vuonna 2018 julkaistussa Totuus Palaa, Jouni Mömmön maailma -kirjassa.   Myös Timo Kojolta on hiljan ilmestynyt kirja Suomen musiikkipiireistä, jossa kuvataan lehtijuttujen perusteella ihan yhtä hurjaa menoa, mm. Albert Järvisen kuolinyönä.   Tuokin kirja täytyy jossain vaiheessa lainata.

Minä todellakin pidän suomalaisesta kirjallisuudesta, etenkin sellaisesta, jossa kuvataan 1900-luvun Suomea, sitä, jossa isovanhempani, vanhempani ja minä itse olen elänyt.  Toki uudemmatkin kuvaukset kiinnostavat ainakin kuriositeetteina.

Niin, lokakkuussa tuli myös puutarhassa kaivelun ohessa kuunneltua Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -teoksen kolmas osa. Ykkös- ja kakkososat kuuntlein jo viime vuonna, mutta kolmososa uudesta luennasta jäi kuuntelematta silloin, koska se ei ollut vielä valmiina lainattavaksi. Se tuli vasta tänä vuonna.

Tätä ennen oli kirjojen kuuntelussa ollut pitkähkö tauko, Niitä taukoja on aina välillä ollut. Elo-syyskuussa minulla soi kaivelun taustalla vanha rock- ja pop-musiikki saksalaiselta ja brittiläiseltä nettiradioasemalta.




Marraskuu tuo tullessaan kuivempaa ja vähän lämpimämpää ilmaa, Vedet katoavat riisipelloilta ja joillekin jo aletaan kylvämään riisisatoa. Pellolla sadekauden eläneet kalat ja ankat kohtaavat loppunsa.


 Kuun vaihtuessa Erik täyttää kolme viikkoa. Marraskuun lopussa jo yhden kuukauden, mikä on täällä merkkipaalu lapsen elämässä. Silloin järjestetään juhla, jossa toivotetaan lapselle onnea ja menestystä.