maanantai 29. huhtikuuta 2019

Huhtkuu 2019 - Vauvauutisia


  • Huhtikuun kuva-albumi Google-kuvista 
  • Huhtikuun kuulumisia eli ääniblogi, video youtubesta.  Tämä on äänitetty ja kuvattu varhain aamulla 27.4. suoraan puhelimella. Video lähti Youtubeen kyljellään, joten siitä ei ole kovin paljoa iloa, koska kaiken lisäksi on pimeää.
  • Tässä video ultraäänitutkimuksesta 23.4.2019.
  • Tässä video  Tammi-Helmikuun 2019 pätkistä. Samassa ympärisössä asumme vieläkin.  
  • Videota koirista helmi-maaliskuulta 2019. 
  • Singapore, muistojen Singapore, Youtube-video matkaltani Singaporeen maaliskuussa 2019 
Yksi poika sieltä on tulossa. Tässä kuvassa on kaksi kuvaa ydhistettynä.

Poikahan se on. Tyttö olisi ollut minulle superkiva yllättys, samoin vaimon perhe oli sitä mieltä, että hänen vanhempiensa olisi ollut aika saada ensimmäinen tyttölastenlapsi, kun poikia on jo puolisen tusinaa.    
Suvun nousevassa polvessa eli puolison sisarussarjassa on jo kuusi poikaa tämän syntyessä. Tyttöjä ei ole yhtään. 













Mutta näinhän se on tässäkin asiassa kun on vallituloksenkin suhteen: pulinat pois eikä ole valitusoikeutta, joten näillä mennään. Lapsi on yhtä rakastettu oli se sitten kumpi tahansa. Siihen ja muihin ensimmäisen lapsen tuloon ja vanhemmuuteen astumiseen liittyviin asioihin on vielä puolisen vuotta aikaa totutella.

Ykstiyinen äitiysklinikka Dalatissa.  Lääkäri tekee ultraäänitutkimusta. 

Klinikalla otettiin myös verinäytteet.  Joo, hoitajalla on kypärä päässä. Se johtunee siitä, että hänet kutsuttiin vielä palvelukseen, kun hän oli jo lähdössä ulos ruokatunnille. Ja täällähän moottoripyörä on yleisin kulkuväline. Ja kypärän käyttöä valvotaan, koska kaikki aikuiset käyttävät sitä. Mopon kyydissä olevat vauvat ja lapset eivät käytä. Siinä olisi jollekin binneksen paikka, tai hallitukselle paikka säätää kypäräpakko myös lapsille. 

Tässä aiemmin otettu ultraäänikuva, joka ei kerro minulle juuri mitään. 





Tämä alkuvuosi on ollut hyvin kuiva, sateeton. Puutarhaa on täytynyt kastella joka päivä. Papuja on tullut erittäin runsaasti, muuten se on ollut lähinnä rikkaruohojen kasvua. 

Näitä luulin aluksi härkäpavuiksi, mutta ei se ole härkäpapu vaan kidney-papu Nämäkin pauvt täytyy liottaa hyvin ennen kittämistä ja heittää ensimmäinen keitinvesi pois. . 


Lisään papuja myös leipään. Lisään siihen myös hapankaalia eli kaalista tehtyä hapatetta kuivahiivan lisäksi. Ruisjauhoja saisi netistä tilaamalla. Ne ovat kalliita. Vatsani ei kestä ruista, joten käytän mieluummin vehnäjauhoja. Olen löytänyt hyviä sellaisia eräästä erikoiskaupasta, jossa käyn aina samalla kun käyn Dalatissa joogassa.


Ajan sinne Dalatin kaupunkiin edelleen paikallisbussilla. Aiemmin kävin siellä joomaamassa kaksi kertaa vikossa, mutta nyt vain kerran viikossa. Edelleenkin olen ollut ainoa osallistuja näillä iltapäivän tai aamun englanninkielisillä joogatunneilla. Niinpä meillä on ollut vapaus opettajan kanssa joustaa ja muutella aikoja kummankin tarpeiden mukaan. 

Nyt olemme muuttaneet aikataulua niin, että käyn tunneilla vain kerran viikossa, yleensä aamulla. Yksi kerta kestää kaksi tuntia ja sen aikana teemme lisäliikkeitä ja muunnoksia perintieseen 21 liikkeen Sivananda-sarjaan.  Muina päivinä teen joogaa yksin kotona seuraten ääniohjeita, jota olen kopioinut ja muokannut eräästä Youtube-vidoesta.

Kävelylenkille varustaudumme Mimin kanssa huomioliivillä, heijastavalla  kepillä ja hihnalla. Lisäksi on mukana hälytin, voimakas lamppu sekä tietenkin puhelin.  Olen myös hankkinut kaulapantaan kiinnitettävän gps-paikantimen. En ole saanut sitä vielä toimimaan. Ehkä se ei toimi hankkimani SIM-kortin kanssa. Kortin pitäisi tukea 2G-verkkoja ja GPRS-protokollaa.  Luullakseni kaikki kortit tekevät niin. 

Tässä ovat meidän pihapiirin koirat. Mimi katselee kun nuori poikakoira on emonsa hoivattavana.  Tämä pentu syntyi joulukussa 2018. Siitä on minulla ao. kuukauden kirjoituksessa videotakin.


Tämä "tMimin tyttöystävä", siis kuvassa vasemmanpuoleinen, menehtyi viime vikkolla. Yhtäkkiä sitä ei vain näkynyt moneen päivään tiellä muiden koirien kanssa. Pyysin vaimoa kysymään talon omistaalta, missä heidän koiransa on. Se kuoli, oli mennyt tielle ja ajanut moottoripyörää takaa, kten sillä joskus on tapana. Siinä yhteydessä oli kuolema tullut. Oli ilmeisesti vairoitunut aika tavalla, koska huomattiin, että sillä oli taas pennut sisällä.   Tämä koira oli myös minua kohtaan hyvin ystävällinen. Tuli aina tervehtimään nuolemalla. 


Talomme editse kulkeva tie on suhteellisen turvallinen koirille. Ainoastaan, jos ne menevät isolle tielle, uhkaa vaara. Mimi menee isolle tielle vain hihnassa. 



Tällä tiellä me usein kävelemme, sellaisen tunnin-kahden lenkin. Käymme myös tällä hautausmaalla. Usein teemme lenkkimme aamuhämärissä, jolloin tiellä ei ole muita ihmisiä eikä ajoneuvoja.  Mimi kun tuppaa ajamaan niitä takaa vapaana juostessaan ja silloin kun niitä tulee harvoin. 
Kyllä me kävelemme joskus hautausmaalla, silloin kun kukaan ei näe. Ja mimi juoksee haudoilla. 

Jos kävelisimme myöhemmin, siinä kuuden jälkeen, näkisimme paljon näitä koululaisia pyöräilevän kouluun. Monilla on sähköpolkupyörät tai sähköavusteiset pyörät. Niillä ajetaan täällä lähes yhtä kovaa kuin bensamopoillakin, mutta vain sähköpyörää saavat ajaa alle 18-vuotiaat ja kortittomat. 
Harvoin on viime vuosina tullut katseltua tähtiä. Nyt se tapahtuu aina silloin kun tähtitaivas on näkyvissä. Se ei ole yhtä usein ja yhtä upea kuin se oli esimerkiksi Australiassa. Erityisesti siellä Woodstockissa katuvalottomalla maaseudulla oli todella upea tähtitaivas, jota tuli viileinä öinä ihailtua. 

Joskus leikin kameran asetuksilla ja otan pitkällä valotusajalla ihan käsivaralla yökuvia. Tämän järven rannalla on buddhalainen temppeli, jossa soitetaan kellojja, kongia, puoli viiden aikaan aamulla.

Aamu alkaa sarastaa siinä viiden jälkeen. Silloin me jo käännymme kohti kotia, koska teillä alkaa liikkumaan ihmisiä. 
d
Mimi on suhteellisen kiltti ja tottelevainen koira: haluaa tulla lähelleni eikä juokse karkuun kun haluan kytkeä sen takaisin hihnaan. Useimmiten hän ei vedä,v aan kulkee kiltisti rinnalla, edellä tai perässä. Ainoastaan kun näkyy kissa, hän villiintyy. Ja silloin kun aamulla saa juosta vapaana, ja ohi ajaa yksinäinen moottoripyörä tai auto, sen perässä täytyy saada juosta ja haukkua sitä. Tosin kun minä olen lähellä ja kiellän, Mimi uskoo eikä lähde perään. 


Isolla tiellä kulkee autoja jatkuvasti: yötä-päivää kulkee mm. busseja Saigonista Dalatiin ja Dalatista Saigoniin. Lentokenttä on viiden kilometrin päässä, mutta sieltä ei kuulu juuri koskaan mitään ääniä, koska lennot tulevat toisesta suunnasta ja lähtevät myös toiseen suuntaan. 


Makuubussi, linja-auto, jossa on nukkumapaikat. Tällaisen voin ottaa esimerkiksi puolen yön aikaan tai yhdeltä ja olla sitten aamun sarastaessa Saigonissa, joka on viralliselta nimeltään Ho Chi Minh City, mutta kyllä se vielä muistetaan entisen Etelä-Vietnamin pääkaupunkina. 

Viimeksi matkustin yöbussilla huhtikuun neljännen päivän ensimmäisinä tunteina. Olin illalla jo nukkunut kotona viiden tunnin unet ennen kuin lähdin bussiasemalle.  Minibussi kävi minut hakemassa kodin läheltä olevan ison tien varresta ja vei 7 kilometrin pähän Duc Trongin bussiasemalle. Siellä sain sitten isosta bussista nukkumapaikkani.  Olin suht pirteänä Saigonissa auringon nousun aikoihin. 

Jäin pois siellä, missä iso bussi jättää matkustajat ja tarjoaa minibussin kaupungin keskustaan. D2, District two, on  muutamien kilometrien päässä itään. Minulla oli runsaasti aikaa ennen aamun silmälääkäriaikaa, joten päätin kävellä. 



Minulta poistettiin oikeasta silmästä tekomykiö maaliskuussa, ja nyt oli vuorossa tikkien poisto. Lääkäri ei sitä muistanut tehdä ollenkaan, ja minäkin vasta muistin käynnin päätarkoituksen laskua maksaessani. Hän on sellainen minua ehkä pari vuotta nuorempi hollantilaisjuurinen tyyppi, joka on asunut jossain Amerikan-mantereella ja pitänyt siellä vastaanottoaan. Ihan mukava ja reilu kaveri, oli ensivaikutelmani, mutta nyt kuva ei ollut yhtä positiivinen. Hän yritti pelottelemalla ja väkisin runnomalla saada minut suostumaan siihen, että vasemman silmän tekomykiö joko uusitaan laittamalla se silmän takaosaan tai edes kiinnitetään paremmin pupuilliin. 

Ja minä suostuin, joskaan en mielelläni. Ajattelin, että ehkä voin sittne perua sen leikkauksen myöhemmin sähköpostilla. Ei vain tullut hyvä mieli sellaisesta aggressiivisesta tpuputtamisesta . Vieläkin olen kahden vaiheilla, että suostuisiko vai ei. Suostuin siihen, että nykyinen linssi kiinnitetään uudelleen iirikseen. Se ei ole vielä irti, mutta kahden lääkärin mukaan heiluu ja on heikosti, "vain yhdellä säikellä kiinni". Minusta vasen silmä toimii oikein hyvin enkä haluaisi koskea siihen.  Leikkauksen hinta, 850 euroa, tietysti tuntuu myöa aika kovalta.  Minullahan ei ole tässä maassa mitään sosiaaliturvaa eikä terveydenhoitoa, ei edes ykstyistä vakuutusta, joten kaikki sairaskulut täytyy itse maksaa.  Siinäpä on hyvä syy yrittää pitää itsensä mahdollisimman tervennä.

Yllä oleva kuva on Indonesian Jakartasta elokuussa 2011, jolloin tekomykiöt asennettiin. 

Suomen eduskuntavaalit olivat nyt huhtikuussa 2019.  Minä olen Suomen kansalainen sen lisäksi että olen myös Australian kansalainen, joten minulla on äänioikeus molemmissa maissa.   Minä kävin äänestämässä Suomen kaupallisessa edustustossa Saigonissa. Sinne oli ennakkoäänestystä toimittamaan saapunut mies Hanoin lähetystöstä. 


Paikalla oli enemmänkin suomalaisia, myös lähikaupungeista, osa heistä entuudestaan tuttuja, osa uusia tuttavuuksia.  
Nuoret naiset olivat leiponeet mokkaploja tapaamiseen. 





Minulle kerrottiin,, että tämän kuvan kertoman perusteella voi päätellä, että tuleva lapsi on tyttö. Vatsan muodosta sen voi päätellä 



Äitini, joka on Kätilöopistolla 1950-luvun lopulla koulutettu kätilö, entinen Perttelin kunnankätilö, nyt eläkkeellä, on sitä mieltä, että vastan muodosta ei voi päätellä lapsen sukupuolta.  No, ennen ultraäänitutkimuksia sen asian selville saamiseen ei tainnut olla parempiakaan keinoja. Monet eivät halua tietääkään, mikä on  tulevan lapsen sukupuoli vaan haluavat pitää sen yllätyksenä synnytykseen asti, toiset tietävät, mutteivät kerro sitä. Me olemme kertoneet Facebookissa ihan avoimesti. 



Taloja Dalatin kaupungissa, eteläisen Vietnamin ylänköalueella 1500 metrin kokreudessa merenpinnasta. Sanovat, että arkkitehtuurissa on hyvin paljon ranskalaisia vaikutteita. No, minä en ole koskaan käynyt Ranskassa, eikä ransakalaisuudessa ole mitään mieltäni kiehtovaa. Notre Dame de Paris-kirkon tulipalo tässä kuussa ei koskettanut minua kovinkaan syvältä. 

Kuva meidän katolta, ensimmäinen vedenlämmittimeni:  mustaa letkua kuumalla katolla. Lähes joka päivä tämä yksinkertainen ratkaisu toimii tarjoten minulle kuumaa vettä peseytymistä varten aamulla klo 9 ja iltapäivällä klo 15 välillä. Muina aikoina peseytyessä täytyy käyttää sähköä tai kaasua veden lämmittämiseen. Suihkua ei miellä ole, vaan peseuytymiseen riittää vadillinen tai ämpärillinen lämmintä vettä, jota annostellaan kauhalla. 


Talon vesitankin ylivuotovesi valuu katolle, josta putkea pitkin tähän käytettynä hankkimaani varatankkiin.  Varsinainen tankki täytetään pumpulla silloin kun se on tyhjä tai silloin kun omistaja muistaa. Pumppu täytyy käynnistää käsin. Joskus sitä ei tehdä, joten on ihan kätevää, että on vettä varatankissa.  Osa sadevestistä valuu myös tähän.  Nuo kaksi sinistä hanaa kuuluvat kuumavesijärjestelmääni. Toisesta syötetään letkulla vettä sisään, ja tuosta vasemmanpuolseisesta saa laskettua lämminä vettä.  Keskellä olevasta punaisesta hanasta saa varatankin vettä. Sen alla on pissapaikkani, joka huuhtaoutuu isoon kuoppaan samoin kun sen ohi virtaava pesukoneen poistovesi.

Tuo iso kuppa on tämän häkkivaraston lattiassa. Sen reunat näkyvät kuvassa.  Maa on tiivistä hiekka-savimaata. Sinisen takin toisella puolella, vasemmalla on kaksi likakaivoa, jonne talon viemärit laskevat. Osa tämänkin kuopan vesistä ehkä valuu sinne hiekan ja soran läpi. Kuopan takaseinästä on noin merti tankki ympäröivään sorakerrokseen. Sadekautena tämä kuoppa kerää pihan sadevedet Myöhemmin, kunhan saan käsiini jätemateriaaleja, aion kattaa tuon kuopan ja istuttaa katteen päälle varjossa viihtyviä kasveja.



Samalla kun virittelin mustaa muoviputkea vedenlämmittimeksi, poistin katolta ylimäärisiä pitaija-kaktuksen haaroja. Tänne muuttaessani elokuussa 2018, katto oli ihan täynnä niitä. Tuo lintujen pesäpaikka ei silloin näkynyt ollenkaan. Sähköjohdot, sekä käytösä olevat että käytöstä poistetut, roikkuvat matalalla ja koskettavat kattoa Kukaan ei tunnu välittävän siitä. Pitaijat ja vasemmalla olevan papaijapuunn oksatkin koskettivat niitä ennen kuin siivosin aluetta. 




Tässä näkymä katolta meidän pihakadulle, joka tekee talomme kohdalla  salaman muotiisen mutkan.  Iso tie on noiden tuastalla näkyvien talojen takana. 

Keinokastelu ei korvaa sadetta. Puutarha makuuhuoneen ikkunan takana kärsii vähän kuivuudesta. Lisäksi pavut ovat jo vanhoja ja kuolevat eivätkä uudet ole vielä päässeet kasvamisen vauhtiin vähäisten sateiden takia. 

Minä nautin näistä maisemista: vuoria, metsiä, jokia, pieniä järviä. Kuitenkin täällä ovat myös kuapungin edut: eli kauppoja löytyy ihan naapurista ja joukkoliikenne isompiin kaupunkeihin pelaa päiväsaikaan ihan hyvin. 


Haaveitteni asuinpaikka olisi tosin lähempänä vuorta, ehkä sen rinteellä vähän kauempana naapureista: sellainen suomalainen unelma, Impivaara. 

Paikoin täällä on hyvinkin kaupunkimaista. 



Ja Dalatin kaupungissa, siellä, missä käyn kerran viikossa, on siistimpää ja hyvin kaunista. 



Mutta siellä on liian urbaania meille.

Välillä täytyy päästä metsään ja möyrimään savessa ja mullassa. 






























sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Maaliskuu 2019 - Singapore, Silmäleikkaus


Joulukuussa kävin viisuminhakureissulla Thaimaan Pattaijalla. Oli mukava käydä saunassa ja uimassa ja yöpyä vegaanisessa hostellissa. Kaikesta tuosta kerron joulukuun 2018 kirjoituksessa.  Minulle annettiin hakemani kolmen kuukauden turistiviisumi, joten maaliskuun puolivälissä oli tiedossa uusi ulkomaanmatka. Olisin voinut taas mennä helpomman mukaan ja lentää Dalatista Bangkokiin ja sieltä ottaa bussin Pattaijalle. Se olisi mukavin ja edullisin tapa uusia viisumi laillisesti.  Ehkäpä menenkin sinne taas kesäkuussa kun on jälleen aika käydä jossakin, jotta palatessa oin saada taas uuden turistiviisumin . Ehkä vuielä muutama sellainen reissu ennen pysyvämmän viisumin saamista.




Tällä kertaa, maaliskuun puolivälissä 2019, kun oli taas aika uusia viisumi, päätin kuitenkin käydä Singaporessa, maassa johon olin muuttanut Suomesta tammikuussa 2002, osta löysin ensimmäisen vaimoni,  Kitti-kissan  ja niiden myötä uuden elämän Aasiassa.  En ollut käynyt Singaporessa neljään vuotten, joten oli taas mielestäni aika käydä verestämässä vanhoja muistoja. 

Kuva 27. päivältä tammikuuta 2002 Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli ulkona -27 astetta pakkasta. Jännityksellä odotin pääsyä Singaporen lämpöön. En ollut aiemmin käynyt lainkaan Aasiassa, joten tämä oli ensimmäinen kerta. Seuraavat 10 kuukautta Singaporessa olivat todella tapahtuman täytyisiä, enimmäkseen hyvin onnellista aikaa.

Matkaan oli myös toinen syy: silmäni.  Toinen tekomykiö, keinomykiö, kuten olin oppinut sitä kutsumaan, siis silikonista tai sen kaltaisesta materiaalista valmistettu linssi, joka oli leikattu silmän sisään korvaamaan puuttuva silmän osa linssi, oli alkanut temppuilemaan oikeassa silmässä.   Olin puutarhatöissä loukannut silmäni, irrottanut tai työtnänyt linssin väärään asentoon heittäessäni napunpätkää ylös siihen siduton muoviputkenpätkän avulla. Putki tuli alas ja osui suoraan oikeaan silmääni.  Jos olisin tiennyt Saigonista hyvän silmälääkärin, olisin matkannut sinne näyttämään silmääni, mutta en tiennyt. Niinpä ajattelin, että odotan seuraavaan viisumireissuun saakka ja käyn sitten näyttämässä silmää joko Bangkokissa tai Singaporessa. Valitsin Singaporen, koska ajattelin siellä oelvan tämän alueen korkeimman asiantuntemuksen.   

Käytin yli 40 vuotta vahvoja kaihilaseja.
Kaihileikkauksiin erikoistunut lääkäri oli haussa.  Nykyään kaihileikkaukseen kuuluu kaihin poiston lisäksi myös tekomykiön asentaminen.  Silloin kun minulle tehtiin ensimmäinen kaihileikkaus lokakuussa 1964 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, ei tekomyköitä asennettu, vaan mykiö korvattiin myöhemmin erittäin vahvoilla plus-laseilla, kahililaseilla.   Minä käytin sellaisiä reilut 40 vuotta. Ensimmäiset sain kolmivuotiaana.  Ne olivat erikoisvalmisteiset, Ranskasta saakka tilatut, ja ne piti äidin maksaa itse. Olivat hyvin kalliit, ja siksi minun piti aina leikkiessäni varoa, ettei linssi putoa. Se putosi usein. Kerran se putosi mäkeä laskiessa lumikinokseen eikä sitä kait koskaan löytynyt.   Myöhemmin koulussa se irtosi aina tuolloin tällöin. Sitten 1970-luvun puolivälissä kait opittiin tekemään parempia linssejä ja kehyksiä, koska linssi pysyi paremmin paikallaan. 



Lasejani 1990-luvulta. 


Aina ei voinut tietää, minkälaiset linssit tilattuihin lseihin tulevat: joskus ne olivat normaalia paksummat ja linssien muovi kellertävän tai vihertävän väristä.  Joskus 1990-luvun loppupuolella hain lasit keskussairaalasta ja ne olivat todella paksut kullanvärisissä kehyksissään. Sitten vuonna 2001 onnistuin ostamaan itse helsinkiläisestä optikkoliikkeestä Mikkelin muovilinssi Oyn tekemät todella ohuet mutta hyvälaatuiset linssit.  Ne oliva minulla silmillä myös Singaporeen muuttaessa ja koko siellä asumisen ajan, kunes sitten Australisssa Nancyn silmien korkeudelle ripustama lintulauta teki niihin todella isot naarmut. 

Alla vuodelta 2007 kertomusta siitä, kuinka onnistuin Australiassa saamaan hyvät lasit: 
... kerrotaan yhdestä ilonaiheesta eli siitä, että onnistuin jälleen kerran saamaan kelvolliset silmälasit.  Jo vuosia minua on peloteltu sillä, että joku päivä käy niin, että minun tarvitsemiani vahvuuksia ei enää kukaan linssinvalmistaja tee.  Taisi olla jo 1980-luvulla kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Kaikki näin vahvoja laseja tarvitsevat kun ovat jo siirtyneet piilolinsseihin. Niitä minullekin on kokeiltu, mutta ne vain eivät kerta kaikkiaan sovellu. Vuotta ennen suomesta lähtöä sain teetettyä kunnolliset linssit. Valmistaja oli Mikkelin muovilinssi.  Townsvillessä yritin teettää seuraavat paikallisen optikkoliikkeen avustuksella, mutta niistä tuli täysi susi: paksut pullonpohjat, jotka valokuvissakin heijastavat kaiken valon takaisin.  Täällä Cairnsissa kiertelin kaikki optikkoliikkeet läpi löytääkseni oikeanlaiset linssit (eli vahvat, mutta mahdollisimman ohuet) sekä kehykset (muovikehykset, joissa on säädettävät nenätuet).  Kuukausien etsinnän jälkeen löytyi pikku liike, joka ilmoitti korjaavansa silmälaskehyksiä. He pystyvät ruuvaamaan pienet nenätuet mihin tahansa muovikehyksiin.  Niinpä pystyn nyt hankkimaan melkein mitkä tahansa vakiokehykset ja laitattamaan nuo nenätuet niihin. Liikkeen omistajan kanssa oli puhetta myös linsseistä. Hän kertoi tietävänsä paikan, mistä aihiot niihin voisi tilata, mutta ongelmana olevan sen, ettei hän saa myydä linssejä  minulle. Hänellä kun ei ole lupa myydä linssejä tässä osavaltiossa vaan pelkästään vietäväksi muihin osavaltioihin.  Kävi kuitenkin lopulta niin, että hän suostui tekemän minulle linssit. Niistä tuli han yhtä hyvät kuin mikkeliläisetkin. "





Mutta olivat ne linssit sitten noihin vahvuuksiin (+10 / +11.5 ja  +5 tai +6 lukuosa) nähden kuinka ohut tahansa, kyllä ne olivat aika painavat. Sangat painoivat usein korvan takaa ja nenätuet nenää. Linssit olivat usein likaiset ja jo muutaman käyttökuukauden jälkeen narrmuiset. 

Vuonna 2001 onnistuin hankkimaan hyvät linssit laseihini. Niitä käytin seuraavat pari vuotta. Ne päässä myös menin naimisiin Hlesingissä syyskuussa 2002.

Ensimmäistä kertaa jo vuonna 1985 erään lääketiedettä opiskelevan ystäväni kehotuksesta kävin kysymässä silmälääketieteen professori Henrik Forsiuksen yksityisvastaanotolla tekomykiöstä. Häneltä tuli vastauksena ehdoton ei johtuen nystagmuksesta eli silmävärveestä, siitä että silmät heiluvat.  

Toisen kerran kävin kysymässä asiaa sen jälkeen kun olin saanut Austrlian kansalaisuuden. Silmälääkärini Cairnsissa antoi minulle lähetteen Brisbaneen ja paikallinen sairaala maksoi lennot. Brisbanessa suhtauduttiin epäillen asiaan, mutta olisi suostuttu tekemään leikkaus niin, että linssit asetetaan mykiön taakse.   En kuitenkaan sitten ryhtynyt selvittämään asiaa sen pidemmälle. 

Seuvaavan kerran asia tuli ajahnkohtaiseksi vuonna 2010 ja 2011 kun minulla oli nettiromanssi Indonesialaisen naisen kanssa. Hän kertoi käyneensä lasik-leikkauksessa ja kehui sitä klinikkaa, Klinik Mata Nusantera Jakartassa. 


Jakarta Eye center elokuu 2011. Tekomykiöt asennetaan vasempaan ja oikeaan silmään. Leikkaus näytettiin suorana videolähteyksenä odotushuoneeseen.

Niinpä elokuussa 2011 tehtiin silmäleikkaus Indonesian Jakartassa.  Siinä korvattiin paksut kaihillasit asentamalla tekomekiöt, keinomyköt, molempiin silmiin. Tässä ja alla on vasemman silmän leikkauksesta kuvattu video. Lääkärin ruudulta meni kopio odotushuoneeseen, jossa yleisö saattoi seurata leikkausta ja paikalla oli sitä kommentoiva klinikan henkilökunnan edustaja. 



Tässä yllä ennen vuoden 2011 leikkausta silmästä otettu kuva. Näkyvätköhän siinä silmänpohjat eli verkkokalvo? Sarveiskalvon tilaa ei voine tästä päätellä?  Minulle kuva ei juurikaan kerro, mutta ehkä jollekulle muulle.



Se romanssi loppui kipeästi, mutta leikkaus onnistui jokseenkin odotusten mukaisesti - keskimäärin. Vasemmassa silmässä se onnistui erittäin hyvin ja oikeassa taas huonosti. Oikeassa silmässä linssi liikkui pois paikaltaan heti parin päivän kuluttu ja se jouduttiin uusimaan: vapaasti kelluvan linssin tilalle laitettiin uusi linssi kiinni iirikseen. Lääkäri joutui käyttämään paljon aikaa vanhan linssin pois kaivamiseen ja siinä yhteydessä ilmeisesti vahingoitti silmääni. Nytkin kun linssi on poistetu, ei oikean silmän näkö ole yhtä hyvä kuin se oli ennen vuotta 2011. Mutta minä tiesin riskit ja olin valmis ottamaan ne.

Nyt sitten kahdeksan vuoden jälkeen tuli ensimmäinen iso ongelma niiden tekomykiöiden kanssa. Se oikea irtosi. Se ei ole koskaan ollut kunnolla kiinni tai kunnolla paikallaan vaan siitä on näkynyt reunat ja usein kohde kahtena: sekä linsiin läpi että sen renan yli.  Lääkäri silloin vaihtaessaan linssiä ja kaivaessaan vanhaa pois varmastikin vahingoitti silmää, ehkä sarveiskalvoa sillä leikkauksen jälkeen sen kuvassa esiintyy rakeisuutta ja sumeutta. Se on ollut hyvin arka päivänvalolle, ehkä UV-säteilylle.



Mielessäni oli kypsynyt ajatus oikean silmän tekomykiön poistamisesta. Pärjäisin nyt vasemmalla silmällä ihan hyvin ja oikea voisi olla varasilmä, jos vasemmalle sattuu jotakin.



Singaporessa vietin neljä päivää kuljeskellen ympäriinsä bussilla ja merolla sekä kävellen. Katslein vanhoja tuttuja paikkoja ja nautin saaren ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Singapore on suuri rakkauteni. Tuohon saareen liittyy niin paljon muistoja ja tunteita, ennen kaikkea positiivisia. 


 Singaporen erikoislääkäri kertoi, että oikean silmän linssi on todellakin irti ja ihan väärässä paikassa. Kertoi sen hankaavan sarveiskalvoa niin, että jos sitä ei poisteta, silmä sokeutuu ja pahimmillaan se jouduttaisiin poistamaan kokonaan. Pelottelua. Muutenkaan siellä SNEC, saaren johtavassa silmäsairaalassa ei taso vakuuttanut: ne eivät pystyneet edes ottamaan silmäpaineita eivätkä kunnolla analysoimaan sarveiskalvoa, eivät kertoneet paljoa asioista ja tekivät hyvin korkean tarjouksen leikkauksesta, mutta sanoivat, että sitä voidaan alentaa.  Kuitenkaan mitään kovin konkreettista ei osattu sanoa muuta kuin se, että minnun pitäisi tulla uudestaan ja minut siirrettäisiin varsainaisen sairaalan potilaaksi ja sinne olisi aika pitkä jono.




Sain mukaani nämä paperit sarveiskalvon solujen määrästä. Ilmeisesti ne pystyttiin laskemaan vain toisesta silmästä. Kukaan ei selittänyt minulle, mitä nuo luvut tarkoittavat.


Sain myös kuulla, että vasen silmä, se hyvä ja ongelmaton täytyisi myös leikata jossain vaiheessa, sillä sieltäkin on linssi irtoamassa. Arvio oli, että se irtoaisi vuoden sisällä.

Päätin jo, etten tule Singaporeen leikkaukseen vaan etsin vaihtehtoja Saigonista ja Bangkokista. Satuin netistä sitten löytämään yhden lääkäriaseman, josta tuli nopea vastaus alustavaan tiedusteluuni. Sovittiin, että menen sinne suoraan lentokentältä 14.3. kun palaan Saigoniin.  Niin tapahtui: saatuani uuden 3 kuukauden turistiviisumin, otin mopotaksin, Grabbike, sinne lääkärille. Sain vahtvistuksen, että oikea linssi on väärässä asennossa ja aiheuttaa tulehdusta ja ärsytystä silmään. Myös vasen on kuulemma irtoamassa, kuten Singaporessakin kuulin. Lääkäri kertoi, että se voidaan myöhemmässä vaiheessa vaikka kiinnittää uudelleen silmän takaosaan. Ensin kuitenkin poistetaan oikean silmän linssi ja katsotaan, miten silmä paranee.

Tekomykiö on tuossa kolikosta alavasemmalla oleva pieni läpinäkyvä palanen. Siinä on kiinni myös siihen kuulumaton punainen "roska", ilmeisesti pala ommelta, jolla se oli kiinni pupillissa. 

Niinpä muutaman tunnin kuluttua maahan saapumisestani olin leikkauspöydällä. Pelkäsin, että sitä linssiä alettaisiin taas kaivamaan silmää murjomalla kuten oli tehty Jakartassa, muta ei: Se saatiin pois ilman kummempia ongelmia. Silmä piti ainoastaan sokaista eli nystagmus lamauttaa sekä tietysti puuduttaa.  Se puudutuspiikki silmän pohjaan oli aika kivulloinen, muuten kaikki sujui mukavasti.


Mopotaksin kyydissä Saigonin kaduilla.  Grab-mimisellä  puhelimen sovelluksella voi tilata mopon tai auton ilmoittamaansa osoitteeseen. Sovllus kertoo hinnan jo ennen tilausta. Uber on vastaava Suomessa, paitsi sillä ei taida voida tilata mopoa.

Saigonissa tuli vietettyä kaksi ylimääräistä yötä leikkauksen ja älkiseurannan takia.  Lauantai-iltana 16.3. olin kotona liki viikon poissaolon jälkeen. Mimi-koira oli tietysti iloinen nähdessän minut.


Pieni kirurginen toimenpide.  Ylisuuri suojalappu oikeassa silmässä antaa siitä turhan dramaattisen kuvan. 


tulevalla viikolla on ompeleiden poisto.  Huhtikuun neljäntenä olen siis siellä taas ja samalla käyn äänestämässä Suomen eduskuntavaaleissa.

Olen iloinen, että löysin Saigonista hyvän silmälääkärin.  Hoito on eurooppalaista tasoa ja lääkäri mukava mies, eurooppalainen.





Minä olen ollut koko ikäni näkövammainen. Aloitin lähes täydellisestä sokeudesta kunnes sitten 14 kuukauden iässä leikkauksen jälkeen aloin nähdä jonkin verran. Olen aikuisiälläkin saanut näönkuntoutusta ja joutunut käsittelemään näitä näköasioita lähes koko ikäni.  Silmissäni ei ole etenevää sairautta vaan näkötilanteeni on pysynyt suurin piirtein samana, jos ei oteta lukuun näitä itse aiheutettuja muutoksia eli lähinnä tekomykiön asennusta. 


Kolmenlaisia silmätippoja pitämään tulehdukset loitolla. Älypuhelimessani on sovllus, joka muistuttaa puheella silloin kun on aika ottaa lääkkeet.  Muutta lääkitystä minulla ei olekaan. 
Ei ole kovinkaan todennäköistä, että sokeutuisin myöhemmällä iällä. Tietysti se voi tapahtua minulle niin kuin kenelle muulle tahansa. Ja leikatut silmät ovat aina leikatut silmät ja niissä ovat omat riskinsä. Australiassa uskottiin vahvasti, että minun riskini saada glaukooma ja sokeutua on hyvin suuri, jopa niin suuri, että minulle myönnettiin eläke sen takia ja annettiin lupa asua missä haluan, myös Australian ulkopuolella.   Huono näköni on siis tältä kannalta jopa siunaus eikä pelkkä vamma. Muutama vuosi sitten Malesiassa toimiessani vapaaehtoisena opettajana pakolaisille koulun johtaja rukoili aamuhartaudessa puolestani, että saisin näköni takaisin.  Se loukkasi minua, vaikka tarkoitus oli ihan hyvä. Minä en rukoilisi itselleni parempaa näköä vaan pikemminkin sitä, että pysyisin muuten terveenä: ettei pää pettäisi, ettei tulisi muistisairautta, etten joutuisi palaamaan Suomeen ja joutuisi siellä hoivakotiin, enkä myöskään Australiaan.  Elän täällä Vietnamissa ilman vakuutuksia ja sosiaaliturvaa. Jos jotain isompaa sattuisi, muuta kuin sokeus, joutuisin harkitsemaan muuttoa takaisin sosiaaliturvan piiriin joko Suomeen tai Australiaan. Olen edelleenkin näiden molempien maiden kansalainen.  Molempien maiden passitkin minulla edelleen ovat voimassa. 

Välillä silmä tulehtuu. Se lienee seurausta siitä, että sillä on vaierasta ainesta: yhdessä se tekomykiö ja toisessa vielä leikkauksen jälkeiset ompeleet.  


Minulla ei ole "muita sairauksia", sis sairauksia ollenkaan:  ei ole diabetesta, ei uniapneaa, ei masennusta, eikä muita mielen ongelmia, ei ainakaan sellaisia, jotka myöntäisin edes itselleni. S Kohta elämäntilanteeni muuttuu, kun meistä tulee lapsiperhe. Siihen voin siirtyä melko turvallisin mielin. tietysti se, että tulee isäksi lähes kuusikymppisenä, tuo omat haasteensa. Tai sehän tuo haasteita tapahtuupa se missä iässä tahansa. No,  presidentti Sauli Niinistöstä tuli isä vieläkin vanhempana.  


Haluan pitää huolta itsestäni, sekä mielestä että kehtosta.  Ylipainoa vastaan pitää suorastaan vähän tapella, mutta sehän myös motivoi liikkumaan.   Käyn joogassa kerran viikossa. Silmäleikkaus toki aiheutti siihen parin viikon tauon, mutta jatkan jo normaalisti.  Pystyin viimeinkin netistä löytäämäni ja itse muokkaamani äänitteen avulla tekemään lähes kahden tunnin Sivananda-sarjan lähes päivittäin. Siihen kuuluu hengitysharjoituksia (pranayama), aurinkotervehdyksiä, päällä ja olkapäillä seisontaa sekä erilaisia venytyksiä.   Mimi-koiran kanssa lkäymme lenkillä kaksi kertaa päivässä.  Nyt teemme sen aamulla neljän ja kuuden välillä. Herään aikaisin, mutta menen myös nukkumaan ajoissa. Yritän pitää huolen siitä, että unta tulee riittävästi, ainakin kuusi tuntia yössä. Yleensä nukahdan heti.  Olen pienestä pitäen ollut aamuvirkku, herännyt aina ennen muita. 


Ei härkäpapua, kuten luulin aiemmin vaan vaaleaa kidney-papua.  Näiutä lisään myös leipään tehden siitä enemmän ruisleivän kaltaista, sellaista, joka tarjoaa hampaillekin haastetta enemmän kuin nämä paikalliset ranskanleivät. 
Elämäni on rikasta, ei taloudellisesti mutta henkisesti ja sosiaalisestikin. Toki minussa asuu introvertti ja erakko, mutta en ole missään mielessä minsantrooppi enkä halua olla epäsosiaalinen. Ihmiskontakteja löysän sosiaalisesta mediasta ja myös paikallisesti jonkin verran. Tosin en kaipaa seuraa jatkuvasti.  Joogassa käynti ja opettaminen silloin tällöin sekä muutamat kaverit lähikaupungissa ja täälläkin tarjoavat riittävän sosiaalisen ympäristön. Suomalaista seuraa en kaipaa joka päivä sitäkään. Silloin kun kaipaan, sitä löytyy Saigonista.  Sinne tosin on kuuden tai kahdeksan tunnin matka bsssilla, lentäenkin toki pääsisi tuosta viiden kilometrin päästä lentoasemalta, mutta en ole sitä koskaan tehnyt.

Katselen mielelläni maisemia ja rakennuksia. Haaveilen usein siitä, minkälainen oma taloni tulisi olemaan. Esimerkiksi tällainen se voisi olla.

 Paikallisbussilla pääsee 30 kilometrin päässä olevaan kaupunkiin, jossa on se jooga ja ostoskeskus valintamyymälöineen, pieni tavaratalo suorastaan. Siellä käyn ostoksilla lähes viikottain. Ostan myös eräästä pikkuliikkeestä vehnäjauhoja, joita käytän rieskan tyyppisten, tai intilaisten rotien ja chapaiten, tyyppisten leipien leipomiseen. Vehnän lisäksi käytän leivissäni papuja, joita tulee omasta puutarhasta sekä kauraa ja joitakin siemeniä.




Puutarhanhoito on avain onneen


Eläimet, puutarhanhoito, luonto siinä lisää onnellisen elämän aineksia. Minä voin sanoa olevani suht onnellinen. Se ei ole pysähtynyttä lillumista tyytyväisyydessä vaan siinä on aina myös uusia haasteita, sopivan kokoisia kuitenkin. Myös silmät ovat ihan sopiva haaste. Osittain tekninenkin ja älyllinen haaste,   

Lähes onnellinen mies.