2025 03 Maaliskuu - Trumppi perseilee ja me kouluilemme!

Helmikuussa 2025 kerroin siitä, miten Erik oli matkannut mummolaan jo tammikuun lopulla. Minäkin kävin siellä tekemässä hänen kanssaan matkan Phu Quoc -saarelle  Oli tarkoitus tuoda hänet kotiin, mutta hän halusi jäädä viellä "kymmeneksi päiväksi", joten tulin tänne kakkoskotiin yksinäni. Minulle lähetettiin sieltä kuvia ja ääniviestejä. Tässä kuvassa Erik hoivaa puolen vuoden ikäistä pikkuserkkuaaan.  

Pieniä ilonpilkkuja tämän ahdistavan maailmantilanteen keskellä. Antaako Trump ukrainan Venäjän käsiin?  Sytyttääkö hän suursodan?  Miten paljon hänen toimensa vahvistavat Eurooppaa? Saadaanko Venäjä torjuttua?

•  Kuvat maaliskuulta 2025 Googlen kuvapalvelusta
• Videot 
• Toinen koulupäivä  27.3.2025 
• Kolmas koulupäivä  28.3.2025
• Metro on saapunut Saigoniin  9.3.2025  
• Pohdiskelen koulua ja muutakin aamukävelyllä 

8.3. Donald Trump on arvaamaton

Todellakin maailmantilanne ahdistaa. Kuun ensimmäisenä päivänä tuli uutinen Yhdysvaltain valkoisesta talosta, jossa presidentti Trump ja varapresidentti Vance olivat käyneet Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin kimppuun sanallisesti esittäen kohtuuttomia ja typeriä syytöksiä.  Sitä ennen hän oli jo kutsunut Zelenskiä diktaatooriksi, jonka kannatus maassaan on 4 prosenttia, väittänyt, että Ukraina aloitti sodan hyökkäämällä Venäjälle. Sen jälkeen hän on päättänyt lakkauttaa avun Ukrainalle ja kehunut Venäjää. Nousevat esiin vanhat epäilyt siitä, että Donald Tump olisi Venäjän valtaan nostama agentti, vähintäänkin häntä voimakkaasti tukeva. 

toisaalta sitten tänään saatiin lukea uutisia, joiden mukaan hän on viime päivinä arvostellut Venäjää. 

Positiivisin tulkinta tilanteesta voisi olla se, että kaikki tuo on orkestroitua teatteria, jonka tarkoitus on hämmentää sodan molempia osapuolia ja lopuksi pakottaa ne rauhaan. Siis keppiä ja porkkanaa sopivassa suhteessa. 

Näin loogiselta ei hänen käytöksensä kuitenkaan tunnu vaan se tuntuu vaihteleviin suuntiin lenteleviltä kiukupurkauksilta, hyvin epävakaalta, tunteenomaiselta raivoamiselta. Sitä vain ihmettelee, miten tuollainen poukkoilu voi olla mahdollista noin merkittävässä virassa koko maailmanakin kannalta. 

Tiktok : @timsippala

Yllättäen löysin lohtua TikTokista.  Aloin käyttämään sitä sovellusta vasta tämän vuoden puolella sen jälkeen, kun kuulin Erikin usein viittaavan johonkin, mitä siellä on näkynyt tai kuulunut. Toki hänen suosikkinsa ei ole TikTok vaan Youtuben videot.   

Aluksi virtaani ilmestyi vietnamilaisten teinityttöjen videoita, joissa he pääasiassa esittelvät itseään, laulavat tai tanssivat tai puhuvat jotain, mitä en ymmärrä. Sitten aloin etsimään mielekkäämpää sisältöä: Ukrainaa tukevaa sellaista. Sitäkin löytyi ja siinä seossa myös Venäjää ylistävää.  Sitten tuli suomalaista ja hyvin paljon amerikkalaisia nuoria, jotka solvaavat nykyhallintoa ja esittävät vastalauseita Trumpille. Myös ukrainalaisia kertomassa elämästään, laulamassa, tanssimassa, opettamassa kieltän. 

8.3. Lauantai - Matka Saigoniin

 Tänä iltana lähden yöbussilla Saigoniin. Olen siellä suntaintai-aamuna. Maanantai-aamuna Erikin on määrä tulla äitinsä kanssa mummolasta sinne.  Käymme Fänpekka -leikkipaikalla tapaamassa paikallisia ystämivämme ja illalla otamma kaikki kolme yöbussin tänne kakkoskotiin. 

11.3. Käytiin Saigonissa

Niin kävi kuin olin suunnitellut, vaikkei se ihan kivuttomasti käynytkään.

Lauantai-iltana kymmenen maissa pyöräilin ihan sillä poljettavalla munamankelillani viiden kilometrin päähän bussiasemalle, jonne jätin pyörän lukittuna parkkiin hallin perälle. Niin teen mieluummin kuin käytän bussiyhtiön tarjoamaa lipun hintaan sisältyvää minibussikuljetusta. Erityisesti takaisin tullessa sitä joutuu usein odottelemaan hyvinkin pitkään. Tuntuu siltä, että ne laittavat minut aina viimeiseksi jonossa. Ehkä tmä suunta on syynä siihen enkä minä. Tietysti voi olla, että niillä on sopimus jonkun taksinkuljettajan kanssa siitä, että minua motivoidaan ottamaan kyyti, kun kyllästyn odottamaan.  Toki niitä takseja ei ole aina siellä saatavissa eikä täällä pikkukaupungissa toimi Grab-taksisovellus eivätkä muutaan vastaavat.

Matkalla ja bussia odotellessani  kuuntelin Aleksei Navalnyin testa Patriot englanniksi. Se ilmestyi viime vuonna Navalnyin kuoleman jälkeen. Olen lukenut tai kuunnellut melkein kaiken hänestä kirjoitetun, joten pääosin tunnen hänen tarinansa, mutta tässä oli runsaasti yksityiskohtia hänen itsensä kertomana.

Olin jo saanut kuunneltua sen toisen, niinikään Audible-palvelusta ostaman Ronnie James Dion muistelmateoksen Rainbow in the Dark.

Siitä kirjoitin tuoreeltaan Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmään  näin:

Ronnie James Dio, Rainbow in the dark. Omaelämäkerta. Saatavilla suomeksi ainakin paperikirjana, äänikirjana englennaiksi. Minä kuuntelin Audiblen version.
Tuolla italialaisjuurisella symppiksellä oli mahtava lauluääni. Sen lisäksi hän oli kirjallisuuden ystävä: luki paljon, eriktyisesti keskiajan historiaan ja mystiikaan liittyvää. Hän kirjoitti päiväkirjaa kynällä paperilla, ja näistä päiväkirjoista on muokattu tämä muistelmien ensimmäinen osa (?)

Pidän musiikkiinkin liittyvistä elämäkerroista, mm. Pedro Hietarses tarina on jäänyt mieleen.  Minä olen vain kuuntelijana, joten keikkaelämä ja erilaiset laitteet ja säädöt eivät ole minulle tuttuja, mutta kuulen niistäkin mielelläni.  Tässäkin kirjassa on paljon tarinaa henkilökemoista: mm. Ritchie Blackmoresta ja Toni Iommista. Monia amerikkalaisia ja brittiläisiä bändeä 60-80-luvuilta on mainittu, myös Hanoi Rocks.

Tämä 1942 syntynyt muusikko soitteli ja opisekli mussiikkia jo Elviksen uran alun aikoihin. Kirjassa on paljon anekdootteja ja muisteloita 1960-80-luvuilta.  Myös hurjaa rock-elämää kuvataa: auto-onnettomuuksia, keikkamatkoja, hotellihuoneiden hajottamisia, huumesekoiluja.
Minulle hän on suuri suosikki Ken Hensleyn (Uriah Heep) ohella. Toivottavasti jälkimmäisestäkin saa kuulla muistelmakirjasta.

"Äänitän" nuo ostamani kirjat mp3-muotoon, jotta voin siirtää ne kannettavalle pienelle musiikkisoittimelle sen sijaan, että käyttäisin puhelimen sovellusta. Niin teen myös Celiassa, mutta siellä voin ladata mp3-tiedostot suoraan zip-pakettina, mikä on huomattavasti vaivattomampi tapa. Tosin heiltä ei kikkia kirjoja saa - ei ainakaan englanniksi. Toki eniten kuuntelen suomeksi, mutta välillä myöe englanniiksi.

Suurimman osan bussimatkasta nukuin tai torkuin niin, että se kuutisen tuntia kapungin itäiselle bussiasemalle, Mien Dong Muoi sujui nopeasti, lähes ilman muistijälkiä. Yleensäkään en muista bussi- tai lentomatkoista juuri mitään vaan enemmän ajasta perillä.

Olin Saigonin itäisellä bussiasemalla, kaukana keskustasta vähän ennen aamukuutta sunnuntaina 9.3.

Bussiaseman toimistossa kysyin pikkubussia lähimmälle metroasemalle. Tammikuun käynnillä lähin asema oli kolmen kilometrin päässä.

Toimistossa lorviva, asusta päätellen kuljettaja, pyysi minua seuraamaan portaat ylös lähtöaulaan ja ulos. Hän osoitti 30 metrin päässä olevaa valaistua metroasemaa ja kertoi mitä sieltä löytyi.  Aamupimeässä asema oli todella kirkkaasti valaistu sisältä ja ulkoa. Opastetaulujen tekstit olivat isolla kuin Singaporessa. Niin helppo oli minunkin nähdä ne ja löytää oikeaan paikkaan.

Aamun juna oli täällä pääteasemalla tyhjä, mutta seuraavalta, yliopiston asemalta, tuli jo nuoria aikuisia kyytiin.  Oli niin outoa nähdä fiksun oloisia, siististi pukeutuneita, hiljaisia ihmisiä. Tuli mieleen vuoden 2002 ensi reissut Singaporen metrossa.

Yritin ostaa päivälipun, jonka maksamiseen kävi periaatteessa kansainvälinen luottokortti. Minun Wise-korttini ei kuitenkaan toiminut luultavasti näppäilyvirheen takia. Oli vaikea yrittää kopioida kortin tiedot tsoisesta ohjelmasta metrosovellukseen. Henkilökuntakin yritti auttaa, muttei onnistunut. Lopulta he kertoivat, että täkäläinen pankki-pikamaksukorttikin käy kertalipun ostamiseen. Sitä vain näytettiin etälukijalle ja portti näytti vihreää valoa. Korttia piti näyttää myös poistuessa n. puolen tunnin matkanteon jälkeen toisella pääteasemalla.

Pääteaseman viereisellä aukiolla oli jokin juhla alkamassa. Kysyin asiaa myyntitiskiä valmistelevilta tytöiltä ja sain kuulla, että se on naistenpäivän juhla. Kansainvälinen naistenpäivä on myös Vietnamissa iso juhla samoin kuin monissa entisissä sosialistisen leirin maissa. 

Minä jatkoin matkaa lähistöllä sijaitsevaan vegaaniseen voileipäbaariin.  En ollut aiemmin tätä paikkaa nähnyt ja yllätyin sen korkeasta tasosta. 

Kävelin kohti muotistudiota, jossa minulla oli tapaaminen kello yhdeksältä muotistudiolla, joka teki minulle toivitteni mukaisen Ukraina-puvun, jota on tarkoitus käyttää sopivissa juhlatilanteissa. Kun ei sellaista tullutkaan, esim. Suomen lähetystön järjestämiä ministeri- ja muita tpaamisia, niin toistaiseksi sille ei ole tullut käyttöä.

Niinpä kysyin heiltä Zalo-vistillä, voisivatko he painaa samat kuviot tai ainakin osan t-paitaan. Tuossa juhlapuvussa ne ovat käsin kirjotut.  Suunnittelija pyysi minua tuomaan muutaman t-paidan tai hihattoman topin malliksi, jotta voidaan määritellä koko ja muoto, johon sitten lähdetään suunnittelemaan.

Vaatteiden teettäminen käsin ei ole Vietnamissa kovin kallista. Etenkin isokokoiselle ihmiselle se on lähes ainoa vaihtoehto löytää sopivan kokoisia.

Minä en voi enää käyttää mitään paksuja vaatteita vaan olen tottunut ilmaviin ja löysiin vaatteisiin. Nyt halusin ottas selvää, voisiko saada toppeja ja t-paitoja luonnonmateriaalista: hamppu, bambu ja muut. Suunnittelija lupasi ottaa selvää asiasta. Näytti siltä, että he ovat nyt varsin kiireisiä, joten lupasin, ettei kiirettä ole. 

Olimme valmiit jo kymmeneltä, joten mietin mitä tehdä. Sohvasurffauksen, Couchsurfing,  hangout-toiminnolla olen ennenkin löytänyt mukavia juttukavereita, joskus myös epämukavia. Nyt kokeilin onneani ja löysin erään opettajan, joka etsi englanninkielisiä kavereita lapselleen. Otin yhteyttä ja kerroin Erikin tulevan huomenna maanantaina kaupunkiin Fanpekka-leikkipaikalle. Hän sanoi, että sekä hän että lapset ovat arkisin koulussa, joten tapaaminen ei nyt sovi. Koululomien aikana voisi sopia.

Sovimme kuitenkin kahvihetken hänen kanssaan ja tapasimme kahvilassa muutaman kilometrin päässä. Sinne pääsin kätevästi taas mopotakilla. 

Istuimme pari tuntia ja juttelimme lasten koulutuksesta. Tämä noin nelikymppinen nainen oli paikallisen yliopiston fysiikan opettja ja parin nyt jo teini-ikäisen äiti. Hän kertoi valinneensa lapsilleen parhaat koulut kohtuuhintaisista paikallisista. Hän ei ollut lainkaan innostunut kotikoulusta tai epäkoulusta.  Keskustelu oli kuitenkin hyödyllinen. 

Marco, kaveri, jonka olin tavannut muutamia kertoja siellä mummolan tienoilla Lai Vungin kaupungissa sekä joskus Saigonissa käydessäni, lupasi tulla myös paikalle, mutta hän ei sitten lopulta kerennytkään. Taisi olla jo kolmas tai neljäs kerta, kun emme onnistuneet tapaamaan Saigonissa, jossa hän oli asunut jo muutaman vuoden. 



Juttukaverillanikin oli menoa, joten oli vapaa jo puolen päivän jälkeen. Otin mopon takaisin keskustaan ja kirjauduin netistä buukkaamaani hotelliin. 

Kävin syömässä gourmet-tason kasvisravintolassa aterian, joss aoli kauniisti aseteltuja kasviksia, myös tuoreita mutta muu osa ateriaa aika öljyistä ja suolaista kuten täällä on tapana. Palvelu oli joogatyylistä yliystävällistä. 

Lähdin kävelemään kothi turistikatua Bui Vien kauta, Pham Ngu Lao - 23.9.-puistoa, jossa on eniten elämää sekä hyvässä että vähemmän hyvässä.  Kadulla näkyi parkissa kymmeniä mopoja niin, että kulku oli vaikeaa.

Itse puistossa oli  Japani-festivaali.

Käveleskelin siellä katsellen anime-pukuisia tyttöjä ja myyntikojuja iltahämäriin saakka. Hotellilla oli jo hyvissä ajoin. 

Maanantai-aamuna ei ollut kiirettä. Kävin hotellia lähellä olevassa vegaanisessa voileipäkaupassa syömässä aamiaisen ja varmistin, että Erik ja äitinsä olivat lähteneet mummolasta bussilla kohti Saigonia. Minun oli pitänyt jopa hieman suutahtaa Erikille, joka sanoi viipyvänsä mummolassa vielä kymmenen päivää. Sanoin ehdottoman ein, koska he olivat viipyneet siellä jo kuutisen viikkoa. 

He saapuivat yhdentoista jälkeen ostoskekukseen puolimatkassa bussiasemaltaan Fänpekkaan. Olin siellä heitä odottamassa. Otimme yhdessä taksin AEON-ostoskekukseen, jonka tiloissa Fänpekka sijaitsi. 



Tunsimme paikan Erikin kanssa, koska olimme käyneet täällä tammikussa. Silloin tapasimme 10-vuotiaan Mai Chi -tytön, joka ei käynyt koulua, mutta osasi englantia paikalliseksi erittäin hyvin. 

Siellä tapasimme hänet vanhempineen. Hänen äitinsä ei osaa englantia, mutta isä osaa hyvin. Minulla oli siis juttukaveri ja lapsilla toisensa. Paikalle tuli myös muutama vietnamilainen kotikouluäiti lapsineen, mutta Erik ja Mai Chi leikkivät enimmäkseen keskenään, minä juttelin hänen isänsä kanssa ja Erikin äiti joidenkin paikallisten sen minkä jutteli. Hän on yleensä hiljainen ja vetäytyvä muiden kuin perheensä kanssa. 

Toki välillä Mai Chi leikitti myös muita vietnamilaisia lapsia ja samassa ryhmässä Erikiä. Häneltä sujui vaihto kielestä toiseen kun muut eivät osanneet englantia. 

Olin varannut meille bussiliput tänne kakkoskotiin iltakymmeneksi. Hieman ehtivät jo Erik ja äitinsä pitkästyä, kun Mai Chi vanhempineen lähtivätkin aikaisemm kotiin eikä ollut Erikillä kavereita. 

Odottelimme AEON Mall-ostoskeskuksen ilmastoiduissa auloissa ja otimme taksin An Suong -bussiasemalle.  Se on kaupungin pohjoisosassa sijaitseva vanha ja epäkäytännöllinen paikka, mutta oli tuolloin meitä lähin.   Erik ja äitinsä nukkuivat samassa hytissä, pieniä kun ovat molemmat, minä heidän takanaan omassani. 

Aamu neljän jälkeen olimme kotona. Erik ja äitinsä tulivat bussifirman pakettiautolla kotiovelle saakka ja minä omalla pyörälläni, jonka olin menomatkalla jättänyt parkkiin bussiasemalle. 

13.3. 2025 

Talvisodan päättymispäivä 85 vuotta sitten. Suomi joutui surukseen taipumaan koviin rauhanehtoisin, koska ei saanut riittävästi aseapua muilta mailta. Neuvostoliitto oli aloittanut hyökkäyksensä marraskuun viimeisenä päivänä 1939. Suomi kesti runsaat kolme kuukautta. 

Nyt Ukraina on kestänyt vastaavaa hyökkäystä jo yli kolme vuotta.  Tilanne näyttää nyt huonolta sekä sotilaallisesti että poliittisesti: alkukuusta Trump ja Vance haukkuivat Zelenskyin pataluhaksi. Sitten ääni Trumpin kellossa vähän pehmeni, koska Zelenskyi joutui antamaan hieman periksi, jopa jossain mielessä nuoleskelemaan ja suostumaan USA:n esittämään rauhansuunnitelmaan. Venäjä ei ole sitä vielä hyväksynyt, ja tuskin hyväksyykään.  Näyttää todellakin siltä, että Putin haluaa vakiinnuttaa Neuvsotoliiton romahdusta edeltäneen tilanteen eli hallitsemaan entisiä neuvostotasavltoja ja jopa näennäisesti itsenäisinä pysyneitä SEV-maita. Ja sitten Suomea? Tämä voi pahimmillaan johtaa siihen, että osana rauhanehtoja Suomi joutuu luopumaan NATO-jäsenyydestä siksi, että se Venäjän mukaan kuuluu sen puskurivyöhykkeeseen.

15.3.2025  Aleksei Navalnyi

Navalnyin kirja  Patriot / Patriotti on vielä kuuntelun alla, mutta kirjoitin siitä jo arvostelun Facebook-ryhmään Kirjallisuuden ystävät:

Aleksei Navalnyi (1976 - 2024) oli myös kirjallisuuden ystävä.  Hänen muistelmissaan Patriootti kerrotaan myös siitä, miten hän joutui vaikeuksiin valtavien kirjapinojen kanssa, kun hänet määrättiin siirron yhteydessä kantamaan kirjansa itse. Kirjoja hän oli ostanut itse ja niitä lähetettiin hänelle vankeuden alkuaikoina. Myöhemmin hän ei saanut lukea kun Raamattua, mutta fiksuna miehenä hän pyysi sen luettavakseen usealla kielellä.

Navalny oli terävä ja nokkela sanankäyttäjä sekä suullisesti (esim. Kalsarinmyrkyttäjä-puhe v. 2021) että kirjallisesti:  Instagram- ja blogipostaukset sekä päiväkirjat, jotka hänen kuolemansa jälkeen koottiin ja julkaistiin usealla kielellä, myös suomeksi.

Kannattaa lukea ja kuunnella, vaikkei olisikaan hänen kannattajansa. Terävää ajankuvaa  Putinin Venäjältä ja sen vankiloiden arjesta, ihastuttava rakkaustarina hänen ja Julia-vaimon yhteisestä taipaleesta.
Sen verran nokkelasti ja kärkevästi hän kritisoi Putinia ja hänen korruptoitunutta hallintoaan, ettei ole ihme, että hänestä haluttiin päästä lopullisesti eroon.

Suomennoksesta en tarkemmin osaa sanoa, koska kuuntelin teoksen englanniksi Audiblesta.  Kannattaa muidenkin englannin harrastajien tehdä samoin.

P.S. Haulla Navalnyi suomeksi voi löytää osan kirjan tarinoista suomeksi ja maksutta: ne, jotka on julkaistu Instagramissa.

18.3.  Päiväretki teemapuistoon 

Viikon verran olimme enimmäkseen kotosalla sen jälkeen kun Erik ja äitinsä olivat kotiutuneet pitkältä lomaltaan. 

Maanantaina 17.3. Erik sanoi haluavansa  "Co-cart"-puistoon, sinne, missä olimme käyneet tammikuussa. Pyörän poljin irtosi matkalla eikä mikään moottoripöräkorjaamo lähistöllä suostunut lianaamaan minulle 16-millistä kiinto tai lenkkiavainta, koska pyöräni näytti niin erikoiselta. Siksi piti ajaa takaisin kotiin korjaamaan poljin. Siinä meni sen verran aikaa, että päätimme siirtää retken seuraavaan päivään. 

Pyörän irronnutta poljinta eivät halunneet moottoripyörkorjaajat kiinnittää paikalleen. Siksi piti tehdä se itse kotona. tulevaisuutta varten otin kuvan toimenpiteestä, jos joskus vielä tarvitsen apua.   Oikealla vain demonstroidaan sitä, että tiellä täytyy varautua kohtaamaan mitä tahansa. 

Niinpä teimmekin reissun vasta tiistaina 18.3. 




 Cartin-autoilla emme saaneet ajaa nytkään, mutta jotain kivaa sentään löysimme. 
Toli ei ollut tällä

Oli lämmin, jopa kuuma, aurinkoinen päivä. Olimme ainoat asiakkaat paikalla. Erik olisi halunnut tavata sen saman australialaisen pojan jonka olimme tavanneet tammikuussa. 

Parin tunnin jälkeen olimme saaneet tarpeeksemme ja lähdimme kohti kotia. 

29.3.   Uusi koulu 

Emme paljoa matkustelleet loppukuusta. Pari kertaa kävimme vanhoilla tutuilla sisäleikkipaikoilla, jälleen viikolla, joten emme tavanneet uusia emmekä vanhoja kavereita. 

Eräänä päivänä tosin oli leikkipaikalla pikkutyttö äitinsä kanssa ja Erik halusi leikkiä heidän kanssaan, hän mm. kuskasi tyttöä pyörän takana samalla tavalla kuin Mai Chi -tyttö oli kuskannut häntä Fanpekassa. 

Uimassakin kävimme muutaman kerran nyt on lämpimin ja kuivin aika vuodesta. Toki yöt ovat poikkeuksellisesti vieläkin viileitä, vaikka iltapäivät polttavan kuumia. 

Eräänä päivänä otin yhteyttä kymmnen kilometrtin päässä asuvaan naiseen, joka vuosi sitten  kertoi omistavansa esikoulun, mutta aikovansa muuttaa tyttärineen Suomeen.  Sain kuulla, että he asuvat nyt Somessa, vieläpä Salossa, joka on minun koulukaupunkini. Osa Saloa on nykyään myös lapsuuteni asuinkunta Pertteli, jonne olimme muuttaneet äidin kätilön toimen perässä minun ollessani reilun vuoden ikäinen.

Puhuimme tuon naisen kautta kouluista ja hän suositteli tutustumaan parhaaksi tietämäänsä.  Se on kulu, jossa opetetaan sekä vietnamiksi että englanniksi.  Otin yhteyttä sinne ja kysyin, josko voisimme osallistua aluksi vain englanninkieliseen opetukseen osapäiväisesti: muutaman tunnin viikossa. Siihen suostuttiin ja niinpä kävimme tutustumassa kouluun. Saimme jopa vierailla oppitunneilla ja parin päivän päästä sovimme hinnasta, jolla pääsemme osallistumaan niihin halutessamme. 





Aluksi meille haluttiin tehdä suunnitelma eli olisimme osallistuneet noille kaikille keltaisella merkityille tunneille, emme valkoisille vietnaminkielisille.  Neuvottelin kuitenkin sopivamman ratkaisun eli sellaisen, että saamme ilman ennakkosuunnitelmaa päivän varoitusajalla osallistua parhaaksi katsomillemme tunneille.  Maksamme niistä erikseen, 250 000 dongia 40 minuutin tunnista.  Se on euroista n. 10 euroa. Koko viikon hinnaksi tolisi 240 euroa ja koko kuun liki tuhat. Se on minulle liika kallis hinta rahallisesti ja meille molemmille liian monta tuntia.  Haluan aloittaa pehmeämmin ja katosa kuinka tilanne kehittyy. 

Vietnamissa yksilöllisyys ei ole mitenkään tavallista, joten tällainen ratakaisu edes lyhyeksi aikaa on jotain, mitä en olisi kuvitellut löytäväni.  Ja vielä se, että minä saan olla luokkahuoneessa Erikin tukena,  on suuremmoista. Minä nautin siitä ja Erik kokee sen turvalliseksi. 


Tiistaina 25.3. kävimme ensimmäisellä "Phonics" eli äänneopin tunnille. Tiedän, että se on nykyversio minun kouluaikojeni tavaamisesta lukemaan oppimisen apukeinona. 



Sen jälkeen kävimme vielä torstaina ja perjantaina kaksoistunneilla molempina päivinä.  Abeka-kotioppimissarjan kirjasta opiskelimme Italiaan liittyviä asioita, mm. väritimme Pisan kaltevaa tornia. 



Verrattuna tavallisiin valtion kouluihin luokat ovat pieniä ja hiljaisia, opetus on ladukkaampaa ja tietysti maksut korkeampia. 


Joka luokalla on oma opettaja. Meidän esikouluryhmän opettaja on mukava nuori filippiiniläinen mies. änen englantinsa ei ole täydellistä, mutta selkeää. Hän osaa asiansa todella hyvin.  Olisi todella viehättävää ajatella, että saisi käydä koulua pienessä luokassa ja seuraavat vuodet saman opettajan johdolla. 




Ennen ja jälkeen tuntien osallistuimme vielä välitunneille, jolloin saimme leikkiä ja seurustella muiden lasten kanssa.  Näin tietysti toivon ystävyyssuhteita, ja erityisesti lapsiin, jotka pystyvät kommunikoimaan englanniksi. 

Nyt sitten käyn sisäistä taistelua kotikoulun ja hyvän koulun välillä.  Alan kallistumaan sille kannalle, että tuo koulu pystyy antamaan lapselle enemmän kuin mitä minä pystyn antamaan kotona: nimenomaan osiaalista puolta, mutta kyllä opetusmenetelmätkin ovat parempia kuin mihin minä pystyn. 

30.3. 2025  Metsäretki 

Pyöräiltii, sekä sähköllä että minun lihaksillani, n. 30 kilometrin matka minun tuttavieni luokse metäsiselle ja vuoristoiselle alueelle, jonne muuttamisestakin olen joskus haaveillut. 

Lähdettiin aamulla aikaisin. Ensin pysähdyttin FiNomin Winmartissa ostamassa KitKat-suklaata ja vähän juomista: vettä ja teetä pulloissa ja hänen suosikkisipsejään: kimchillä maustettuja. Sitten ajettiin kohti itää eli rannikkoa n. 20 kilometriä. Oltiin myöhässä, joten kaverit olivat jo menneet metsäiselle uimapaikalle. Meitä tultiin vastaan ja johdatettiin kuoppaista tietä myöten perille (linkki Tiktok-videoon). Pyörä jätettiin erääseen taloon lataukseen noin kahden kilometrin päähän. 

Matkan aikana yllätti yksi vähän isompi ja pari pienempää sadekuuroa. Tähän aikaan vuodesta sateet ovat hyvin harvinaisia. 

Erik ujosteli taas kohtuudella, kuten koulussakin ja halusi lähteä kohta takaisin päin. Enemmän hän nautti matkasta kuin perillä olosta. Lisäksi hyvin englantia osaava poika ei päässytkään paikalle, joten ei hänellä ollut juttukaveria muita kuin minä ja nainen, jonka kautta koko retki oli tullut meidän ulottuvillemme. 

Takaisin ajoimme vähän pidempää reittiä. Matkalla pyörän poljin irtosi taas.  Olen viimeksi polkimia asentaessani kiinnittänyt poljinkammet väärin niin, että polkiessa kierteet löystyvät eivätkä kiristy. Käytäntö opettaa tuonkin asian. Se täytyy korjata joku päivä!

31.3. Maanantai 

Aamulla heräsin taas neljän maissa noin seitsemän tunnin unien jälkeen. Siitä tulee kohta kaksi kuukautta, kun jätin päivittäiset aamukahvit pois samoin kuin unilääkkeet: doskylamiinisuksinaatin ja melatoniinin. Toki eilen ja tänään keitin aamukahvit, mutta teen niin vain kerran-pari viikossa. 

Tänään käytiin koululla kahdella viimeisellä oppitunnilla:  15:40 - 17:00. Kyllä sen huomasi, että oli jo piskeltu aamu seitsemästä lähtien, vaikka välissä olikin kahden ja puolen tunnin lounas ja päiväunitauko.  Lapset olivat jo kärsimättömiä ja meluisia.   Oli lukutunti heille, jotka olivat harjoitelleet lukemista ja syyskuusta lähtien. Erik ei pystynyt seuraamaan sitä juuri lainkaan ja pitkästyi. 

Keskustelinkin opettajan kanssa siitä kertoen mielipiteenäni, että ei minusta viisivuotiaan tarvitse osata lukea. Ehkä olisi tosiaan parasta osallistua ensi vuonna esiopetukseen, aloittaa siellä lukemisesta ja vasta syksyllä 2026 aloittaa ensimmäisellä luokalla.  Ekaluokkalaisilta kuitenkin jo odotetaan, että he osaavat lukea ja laskea. 

Tietysti voi olla niin, että olen jämähtänyt vanhaan, kun vertaan nykyaikaa omaan lapsuuteeni ja haluan tarjota lapselleni vapaan ja huolettoman lapsuuden vähintäänkin 7-vuotiaaksi saakka. Haluan antaa hänen vapaasti kokeilla ja tutkia: leikkiä ja pelata ilman, että yritän tuputtaa, tukuttaa ja aikatauluttaa hänen elämäänsä. Toki välillä maanittelen ja tiesty asetan rajat, mutta perimmältään luotan hänen omaankin arvostelukykyynsä ja toiveisiinsa. 

Puolustaudun sillä, että pidän kasvatuksessa ja koulutuksessakin monimuotoisuutta ja yksilöllisyyttä hyveenä. Ei ole järkevää yrittää työntää kaikkia lapsia  samaan putkeen.  Se oli se peruskulun idea, jota minun lapsuudessani haluttiin ajaa joukko-oppeineen kaikkineen. 

2025 02 Helmikuu - Phu Quoc -saari

Erik vietti koko kuuakauden, osan edellistäkin mummolassa Mekong joen suistossa. Minä kävin siellä viemässä hänen Phu Quoc -saarella, jossa mm. syötimme kameleita. 

•  Kuvat helmikuulta 2025 Googlen albumissa.  Tästä näkyvät kirjoituksen pikkukuvat isompina.
  
  
• Videot
  
  
• Kooste helmikuun 2025 videoista TULOSSA
  

Keskisen Vietnamin Koho-kansan lapsia ja nuoria kirkkomatkallaan.

5.2.2025 matkasuunnitelmia Vietnamissa

Vuosi alkoi siten, että olin yksin kotona vahtimassa kissaa, taloa ja putarhaa. Ahkerasti kastelinkin puutarhaa nyt kun on iltapäivällä jo aika lämmin, kun aurinko porottaa kuumasti.  Tammikuun 28. alkoi kuukalenterin mukainen uusi vuosi, jota lännessä yleensä kutsutaan nimellä kiinalainen uusivuoti, mutta vietnamissa se on tet.

Minä en sitä juhlinut muuten erikoisesti, mutta laitoin pihalle ja sisällekin erilaisia värivaloja vilkkumaan ja loistamaan pimeän aikaan. 

Tammikuun lopulla, kun Erik ja äitinsä olivat jo mummolassa, kävin sohvasurffaamassa n. 30 kilometrin päässä  Tammikuun kirjoituksessa  kerron asiasta enemmän samoin kuin sen kuun matkailusta Erikin kanssa. 

Kuvanpohjana  (C)Openstreetmaps -kartta.

Katsotaanpa matkojamme kartalla:
Sijaitsen nyt  tuolla sinisen ympyrän A tienoilla. Vaimo ja poika asuvat siellä myös kanssani. Tällä hetkellä he ovat mummolassa sinisen ympyrän B tienoilla. Mekong joen suistossa kuumassa ja kosteassa, alavalla maalla, johon haarautuu useita Mekong-joen sivujokia, joiden jatkeeksi on kaivettu myös ojia ja kanavia. 

Erikin kanssa kävimme viime vuoden heinäkuussa  Mui Ne / Phan Thiet -alueella, joka on merkitty oranssilla pallolla karttaan. Siellä vietimme kaksi yötä ystävämme Sunshine-tytön ja isänsä kanssa. Vuodenvaihteessa 24/25 olimme niinikään kaksi yötä hotellissa Nha Trang-nimisessä kaupungissa.

Suomalaisten saunapaikassa, Vung Tau, Erik kävi tammikuussa 2023 hakemassa minut ja Tero-serkun kotiin  Oli tarkoitus mennä sinne hänen kanssaan tapaamaan suomalaisia lapsia nyt tammikuussa, mutta he eivät olekaan siellä enää, vaan matkalla Suomeen.

Kuudes päivä helmikuuta otan bussin pisteestä A pisteeseen B, en suoraan mummolaan vaan 40 km:n päähän toisen ison Mekongin sivuhaaran varrelle Can Tho -nimiseen kaupunkiin. Sinne Erik saapuu täitinsä ja tämän perheen kanssa. Me jäämme Erikin kanssa leikkimään sinne päiväksi ja vietämme yön hotellissa. Muu seurue lähtee suunnitelmien mukaan takaisin päin pysähtyen matkalla vaimon isän sukulaisten luo. 

Me jatkamme joko lauantaina tai sunnuntaina pieneen Rach Gia -nimiseen kaupunkiin, sininen ympyrä C. Sieltä seilaamme laivalla  pääkohteeseen eli Phu Quoc -nimiselle saarelle.

Phu Quoc on suomalaisten ja muiden eurooppalaisten suosituin  rantakohde Vietnamissa. Se on turistirysä siinä mielessä, että varsinkin nyt talvikautena se on täynnä turisteja. Laatu ja hinnat ovat myös sen mukaiset. 

Meitä Phu Quociin vetää mahdollisuus tavata suomalaisia ja muita kansainvälisiä lapsia, aikuisia myös. Olen ilmoittanut tulostamme useassa Facebook-ryhmässä, myös suomalaisten Vietnam-ryhmässä yritin, mutta siellä ei postaustani julkaistu.

Nyt poika ei ole lainkaan niin innoissaan matkasta minun kanssani. Hän on jopa sanonut, että haluaa äidin mukaan tai sitten pysyy kotona äidin kanssa. Minun täytyy siis varautua siihenkin, ettei hän suostu lähtemään ja minä joudun palaamaan takaisin kotiin tai jatkamaan matkaa yksin. Hän ehkä haluaa jäädä sinne mummolaan, jopa asumaan pidemmäksikin aikaa. Siihenkin minun on varauduttava. Hän tuntuu olevan siellä todella iloinen ja tyytyväinen, kertoo viipyvänsä siellä sata päivää. 

 Ehkä minä vain työnnän liikaa häntä paikkoihin, joiden ajattelen olevan hänelle hyväksi, mutta hetki ei ole sopiva hänelle. Niin kävi silloin tammikuussa 2023, kun olin laittamassa häntä esikouluun enkä ottanut häntä viikon jälkeen pois, vaikka kokemus oli hänelle tosi järkyttävä, vaan odottelin vielä toisenkin viikon ennen kuin annoin hänen jäädä kotiin.  Vasta pari päivää sitten hän puhui uudelleen tuosta koulukokemuksesta, sanoi, että ehkä hän saattaisikin pitää siitä "kimalaiskoulusta (Bumblebee school), mutta heti lisäsi, ettie kuitenkaan halua sinne nyt.

Ehkä on viisainta kuitenkin lähteä sinne Can Tho:hon ja tavata hänet, kuunnella hänen mielipidettään, mutta samalla yrittää taivutella häntä jäämään kanssani yöksi hotelliin, siellä sitten päättä seuraavana aamuna, että vienkö hänet takaisin mummolaan vai lähdemmekö eteen päin. 

Phu Quocin saarelle minua vetävät tapaamiset parin kotikoululaisperheen kanssa: yksi on Kanadassa asuva monikulttuurinen perhe (Saka, Japani) ja toinen alankomaalainen nainen Erikin ikäisen poikansa kanssa. Heitä voisin tavata yksinkin ja saada vinkkejä ja inspiraatiota, ehkä myös solmia ystävyyden tulevia vuosia varten.  Siellä on myös brasilialais-japanilainen pariskunta, joka järjestää parin viikon mittaisia kansainvälisiä lastenleirejä.  Erityisesti kahden viikon päästä olisi mielenkiintoista olla paikalla, kun todennäköisesti, kun Suomessa alkavat koulujen talvilomat ja moni perhe todennäköisesti matkustaisi arinkolomalle. Tuon saaren rannat ovat todella ihmeelliset. 

Ehkä sitten parin päivän päästä voisin mennä sinne mummolaan ja viedä Erikiä lähikaupunkien leikkipaikoille samalla ottaen selvää ja vähän taivutellen, josko lähtisimme sinne saarelle jossain vaiheessa.

Meillähän on periaatteessa aikaa, vaikka milloin.



Ainoa syy, joka vetäisi minut kotiin ja pitäisi täällä, on puutarha.  Sen kastelua en ihan rauhallisin mielin jättää muiden huoleksi. Saigonin reissujen aikana vaimo on sitä vähän kastellut, mutta jättänyt usein osan kuivumaan.

Eräs arkkitehtituttavani naapurustosta toi pari päivää sitten mukanaan kaverinsa, joka kuulemma osaa rakentaa automaattisia kastelujärjestelmiä.  Kaveri kuitenkin on niin kiireinen, ettei ihan heti kerkiä minua auttamaan. He yrittivät puhua talon omistajan siskolle, vai mikä lie sukulainen, joka sattui olemaan kotona. Hän lupautui, mutta pyysi varsin korkeaa päiväkohtaista korvausta.

Sain lisäintoa siitä viime kuun viimepäivinä suoritetusta vierailusta korpeen. Se vietnamia puhuva mies tuntee runsaasti kasveja ja niiden lääkekäyttöä. Hänen tyttöystävänsä osaa hyvää englantia ja olisi minulle muutenkin hyvä juttukaveri, ehkä myös Erikille, joten kutsuin heidät kylään. 

He tulivatkin tammikuun viimeisenä päivänä ja mies tutkiskeli puutarhaani ja totesi kaikki siellä kasvavat kasvit syötäviksi.  Osa sopii hyvin myös teeaineksiksi.

Tuo vasemmalla näkyvä päivänkakkaran sukulainen Bidens pilosa, karvarusokki on yleinen rikkaruoho, mutta myös syötävä ja teeainekseksi kelpaava kasvi. Tulevan mieleen lukioajat, jolloin äiti osti minulle Toivo Rautavaaran kirjan Mihin kasvimme kelpaavat ja sen inspiroimana keräsin nokkosta, horsmaa ja muita luonnonkasveja teeaineksiksi ja ruuaksi. Silloin opin teeainesten hiostamisen, ja nyt pitkästä aikaa sovelsin sitä tekniikkaa ensimmäiseen teesatsiini.

Nyt puutarha tuntuu arvokkaammalta kuin ennen. Aiemmin olen syönyt vain karviaismarjan kokoisia pieniä, mutta maukkaita tomaatteja sekä pieniä oransseja passiohedelmiä.

6.2.2025  Duc Trong - Can Tho

Aamulla ja päivällä järjestelin puutarhan kastelun mahdollisimman helpoksi vaimon veljen vaimolle ja tämän äidille, jotka lupautuivat hoitamaan kastelun  maksua vastaan. 

Sitten illalla kahdeksan jälkeen suljin ovat ja osan sähköistä perässäni, otin polkupyöräni, en sitä sähköavusteista vaan ihan manuaalisen ja lähdin polkemaan kohti noin viiden kilometrin päässä sijaitsevaa bussiasemaa. 

Reilun kilometrin ajon jälkeen pyörä hajosi. Tapahtui se, mikä oli tapahtunut muutaman kerran aikaisemminkin: "mustekala" eli taakkaa kiinni pitävä, päästään metallikoukuilla varustettu paksu kunimnauha oli huonosti kiinnitetty ja pääsi putomaan ja juuttumaan takarattaiden ja ketjun väliin. Nyt se pääsi myös vahintoittamaan vaihtajaa. Sain kyllä sen irrotettua, mutta en korjattua vaihtajaa. Onnekseni onnettomuuspaikan vieressä sijaitsi vaimon veljen vaimon pitämä kioski, jolla nainen sattui olemaan töissä ja vaimon veli myös poikineen viettämässä aikaa sukulaisten kanssa.

Vaimon veli suostui jonkin ajan kuluttua viemään minut moottoripyörällään bussiasemalle, koska en onnistunut saamaan Grab-mopotakisa enkä edes autoa.

Olin paikalla hyvissä ajoin ja Dalatista ajonsa aloittanut bussikin sattui olemaan myöhässä. Niinpä vietin yön makuubussissa, Nukuinkin muutaman tunnin ja vielä enemmän torkahtelin kesken äänikirjojen kuuntelun.  Kuuntelussa oli nyt ja tulevinakin päivinä heather Morrisin teos Kolme siasrta

Se on hyvin koskettava teos nuorista tytöistä, jotka joutuvat Auschwitzin ja Birkenaun keskitysleiriin ja heidän äitinsä kaasukammioon. Teoksessa on tarkkoja kuvauksia sekä leriein julmuuksista että  Israelin valtion synnystä. 

Minä olen käynyt noilla paikoilla Puolan Oświęcim-nimisellä paikkakunnalla, joka oli saksalaisille Auschwitz. Se oli huhtikuun viimeinen päivä vuonna 2015, joka sattui olemaan Hitlerin itsemurhan 60-vuotispäivä.   

Nähtyäni turistibussit ja myyntikojut päätin olla menemättä itse leirin alueella vaan kiertelin sitä kauempaa. Oli kaunis päivä ja tuhansia keltaisi kukkia joka puolella.

Minulle tuo symboliikka oli hyvin terapeuttista. Ehkä en olisi kestänyt siellä muuten. Nyt siitä tuli positiivinen kokemus kaiken sen kauhunkin uhalla, johon olen tutustunut monista kirjoita sekä aikanaan tv:n polttouhrit-sarjasta, Anne Frankin päiväkirjasta ja myös joistain venäläisistä teoksista.

Jotenkin surulliselta tuntuu se, mitä nyt tiedämme, että venäläisille (neuvostoliittolaisille) annettiin kunnia Auschwitzin vaputtamisesta.  Nyt se tuntuu niin irvokkaalta, koska Putinin terroristit kuvittelevat vapauttavansa Ukrainan fasisteista ja mölisevät siitä suureen ääneen medioissa. Ja nyt kun Donald Trump on Yhdysvaltain presidentti, voi vain kuvitella hänen uskovan niitä valheita.

Ja sitten Israelin historia valtion perustamisen jälkeen: sodat palvestiinalaisia vastaan ja viimeisen runsaan vuoden aikana lähes tai ihan oikeasti kansanmurhaksi yltynyt kosto-operaatio Hamas-järjestön suorittamasta terrori-iskusta. 

En taida olla ainoa, joka pelkää, että vuodesta 2025 tulee samanlainen kuin olivat vuodet 1914 ja 1939. Sen verran hulluksi on maailmanmeno mennyt Vladimir Putinin ja Donald Trumpin johdolla.

Ukrainan sodan kohdalla on helppo löytää ja osoittaa syyllinen: Venäjä, mutta Israelin ja palestiinalaisten kohdalla tilanne on monimutkaisempi.

Joka tapauksessa maailman tilanne ahdistaa kun sitä ajattelee. Monet näyttävät olevan ajattelematta, mutta minä en siihen pysty. Minulla on ihan liikaa kosketuspintaa Ukrainaan: entisiä oppilaita ja opettajakollegoja.

7.2. Perjantai: Can Tho, Mekongin suisto

Minä olin Can Thon bussiasemalla aamuseitsemän jälkeen. Pääsin minibussilla keskustaan, jossa oli sovittu tapaaminen erään sikäläisen tuttavan kanssa: Y:n, jonka myös Erik tuntee, vaikkei enää muistanut muuta kuin häneltä vuoden 2023 syntymäpäiväksi  saadun "Erik, not Eric" -t-apaidan. 

Erik oli matkalla luoksemme äitinsä kanssa taksilla. Tuollainen 60 kilometrin taksikyyti maksaa rielut 20 euroa vastaavan summan Vietnamin dongeissa eli yli puoli miljoonaa. 

 

Googlen kartta ei ollut oikein ajan tasalla ainakaan meille sopivista leikkipaikoista.

Äitinsä lähti saman tien kotiin ja me aloimme etsimään sopivaa sisäleikkipaikkaa.  Joku voi kysyä että miksemme menneet kaikki kolme yhdessä eli miksei äitiä otettu mukaan näille reissuille. Pojalla on selvä jako päästään erityisesti kielen takia siihen että äidin kanssa ollaan eri tavalla kuin isän. Minun kanssani hän elää englanniksi ja äitinsä kanssa vietnamiksi. Lisäksi äiti on niin pelokas vieraiden kanssa ilman omaa perhettään elikkä äitiään ja sisaruksiaan, että hänen kanssaan olisi mahdoton tehdä mitään. Lisäksi hän on niin mustasukkainen että ei olisi hyväksynyt sitä että edes juttelisin muiden naisten kanssa. Sellaisista juttu ja lasten leikkituokioista oltiin jo sovittu. 

 

Kesti jonkin aikaa löytää sopiva sisäleikkipaikka, Jonne sitten kutsuin muutamia facebook-ryhmässä tapaamiani kotikoululaisia. Yksi isä poikansa kanssa saapui. He kuitenkin kommunikoivat enimmäkseen keskenään vietnamiksi eikä poika osannut ihan riittävästi englantia pärjätäkseen meidän kanssamme. 

Kohta saapui myös Filippiineiltä kotoisin olevan nainen joka kommunikoi poikansa kanssa englanniks.

Poika oli Erikiä pari vuotta vanhempi eikä aluksi halunnut hyväksyä pikkuvauvaa mutta tyyli muuttui sen jälkeen kun kuuli Erikin selittävän peleistä englanniksi.

Poika asuu äitinsä ja isänsä kanssa vain kolmenkymmenen kilometrin päässä mummolasta Mekong-joen suistossa. Heillä on mielenkiintoinen yhteisö paikallisessa riisintutkimusinstituutissa. Hän oli kutsunut meitä sinne käymään Facebook-viestittelyssämme, mutta ei osannut vetää ihan oikeista naruista houkutellakseen minut sinne. Tulevaisuudessa toivon pääsevämme sinne.

  Viitisen tuntia me siellä viivyimme ja sitten lähdimme mopotaksilla kohti hotellia. 

 

Hotelli oli kaupungin keskustan alueella, sellainen keskinkertainen halpa paikka. Se riitti meille, sillä kävimme siellä vain nukkumassa.

Kävelimme hotellilta Circle-K  -kauppaan, johon Erik ihastui tammikuisella Saigonin-reissullamme. Sieltä hän oli löytänyt hyviä australialaisia suklaita, ja ihastunut niihin ikihyviksi.

Vegaaninen suklaa ei häntä kiinnosta eikä myöskään vegaaniruoka.  Nytkin kävelimme tuolta Cirkle K:stä kasvisravintolaan, jossa minä nautin omia ruokiani ja hän omiaan. Yritän aina tarjota  hänelle edes pelkkiä nuudeleita tai pelkkää riisiä tai sitten keitettyjä maissintähkän siivuja. Joskus ne kelpaavat, toisinaan sitten taas eivät.

8.2. lauantai:  Can Tho - Rach Gia

Kirjauduimme ulos hotellista vasta lähellä uloskirjautumisaikaa, koska ei ollut mitään erikoista ohjelmaa aamuksi.

Erik halusi vierailla paikalla, jonne äitinsä oli hänet jättänyt eli siellä Co-opmartin parkkipaikalla. Niinpä kävelimme sinne parin kilometrin matkan.  Vähän oli pojalla hankala kävely noilla uusilla kengillä. Hiersivät välillä vaikka olivat sukatkin välissä. Ajan mittaan tilanne toki helpotti. Halusin edellisen reissumme jälkeen hänelle kunnon suljetut kengät sandaalien sijaan, koska ne ovat turvallisemmat mopoillessa ja liukuportaissa ja ihan kadullakin, jossa saattaa tulla eteen mitä sattuu.

Havaittuamme, ettei äitiä näkynyt parkkiapikalla, suuntasimme eilisiltaiseen kasvisravintolaan. Vietimme aikaa omistajan, tämän vaimon ja pienen vauvan kanssa seurustellen. He osasivat ihan tyydyttävää englantia. Erikillekin löytyi jotakin syötävää, vaikka varsin vähän hän syö. Ihan niin kuin minä pienenä. 

  ja sieltä otimme taksiauton  Go Can tho -ostoskekukseen, joka oli suhteellisen lähellä Linja-autoasemaa, josta meidän oli määrä matkata bussilla Rach Gia-nimiseen rannikkokaupunkiin. Olin ostant laivaliput sunnuntai-aamun laivavuorolle.

Ostoskeskuksessa  leikimme ilmastoidussa aulassa pari tuntia, kunnes oli aika suunnata bussiasemalle.

Kävimme tavaratalossa ostamassa Erikille kypärän mopokyytejä varten. Kun anniskelimme sitä kassalle ja pysähdyimme ostamaan hammastahnaa ja harjan pojalle, tuli järjestyksenvalvoja polottamaan jotakin vietnamiksi ja osoittamaan kypärää viittoillen johonkin kauas kassojen taa. Kieltäydyin poistumasta ja kerroin hänelle Google-kääntäjän välityksellä, etten aio varastaa tuota kypärää vaan maksaa sen yhdessä muiden ostosten kanssa.

Hän kulki koko ajan kannoillamme kassalle asti. Kun hän näki kassaihmisen lukevan hintakoodin kypärästä, hän ilmeisesti tajusi, ettemme olleet tuoneet kypärää mukanamme vaan se oli ostettava tuote.  En minäkään sitä tajunnut kuin vasta jälkeen päin.

Olisimme voineet päästä saarelle palljon nopeammin niin, että minä olisi matkannut bussilla Lai vung tai Sa Dec -nimisiin kaupunkeihin ja sieltä minut olisi haettu mopolla mummolaan, josta olisimme jatkaneet pojan kanssa taksilla tai bussilla Ha Tien-nimiseen kaupunkiin, josta sinä tai seuraavana päivänä lautalla Phu Quociin. Mutta kiirettähän ei meillä ollut, vaan halusin tarjota ylimääräisiä seikkailuja meille molemmille. 

Nyt kuljimme tuota kuvan yläosan osoittamaa reittiä, tai lähes. Ajoimme tietä lähempänä jokea eli vielä lähempää Lai Vungin kaupunkia, jonka liepeillä mummola sijaitsee.   Siitä olisi päässyt vaikka mopotaksilla ja lautalla sinnekin suuntaan. Matkaa olisi tullut liki 40 kilometriä.

Kuvan alaosan osoittama reitti Ha Tienin kautta olisi sisältänyt lyhyemmän laivamatkan. Sitä kokeilemme joskus toiste.

Bussi oli vanhemman tyylinen makuubussi, jossa makuupaikkoja ei ole eristetty verhoilla, ei ole USB-porttia puhelinten lataukseen eikä langatonta lähiverkkoa. 

Minä kuljen yleensä niillä paremmilla, mutta Erik ja äitinsä näillä vanhemmilla.  Näitä ei ole Phuong Trang -yhtiöllä enää juurikaan käytössä, joten ovat katoavaa historiaa. Toki muilla yhtiöillä voi vielä matkustaa sellaisella ehkä hyvinkin pitkään. 

Huomasin, että poika tykkää enemmän näistä malleista, koska näissä saa paremman katsekontaktin minuun ja lisäksi näkee nemmän ulos.

Olimme kaupungissa alkuillasta. Pääsimme minibussilla 10 kilometrin matkan bussiasemalta hotellille. Aika usein täällä rakennetaan bussiasemat keskustojen ulkopuolelle ja ihmiset kuljetetaan niihin pikkubusseilla, joita ainakin FuTa tarjoaa maksutta. Täällä meidän lähellä niiden kyydit ovat hyvin hitaita ja epävarmoja, mutta isommilla asemilla toimivat.

Hotellilta meidän piti odottaa jonkin aikaa kuljetusta toiseen hotelliin. Näin täällä on tehty joskus ennekin myös minulle. Sitä voidaan tehdä nettibuukkausyhtöiden huijaamiseksi, kun väitetään etten yöpynyt siinä hotellissa. Myös varakausaikeiden takia niin ilmeisesti tehtiin minulle Saigonissa ja sitten nukkuessani joku yritti tulla huoneeseeni. 

Uudella hotellilla olin hieman varuillani ja pönkäsin oven tuolilla, matkatavaroilla sekä lattialle sijoitetuilla juomalaseilla, jotka helisevät, jos joku yrittää avata ovea. Tein näin siitä huolimatta, että hotellin henkilökunta tuntui olevan varsin luotettavaa.

9.2. Sunnuntai  Rach Gia - Phu Quoc

Sunnuntai-aamuna lähdimme liikkeelle auringonnousun aikoihin kuuden maissa. Tutkiskelimme hotelin ympäristöä. Eipä siellä juuri elämää ollut: vain uudehkoja loma-asuntoja tai ihan pysyviä: nätti puisto, jossa liikuskeli muutamia aamuvoimistelijoita. Löytyi sitten myös kauppa, josta poika osti sipsejä ja juomaa. Niiä maissi- ja muita lastuja hänellä kuluu ahkeraan. Tyhjää energiaa ja suolaa niistä tulee, mutta onneksi täällä pakkaukset ovat pieniä.

Kävelimme takaisin hotellille, otimme tavaramme ja yritimme saada Grab-mopotaksin. Ei onnistunut . Sen sijaan hotellin työntekijä tarjosi meille mopokyydin keskustaan. Kun Googlesta läytämäni kasvisravintola ei ollutkaan auki, hän vei meitä ympäriinsä etsien avoinna olevaa. Sellainen löytyi eikä hän huolinut kyydistä maksua.

Kasvisravintolan yhtdeydessä oli myös kahvila, joita molempia piti nuori englannintaitoinen mies. Hän myös tarjosi maksutta viipaloitua maissintähkää Erikille. Poika ei tainnut tällä kertaa kuin maistaa, mutta pakkasimme loput evääksi laivamatkalle.

Ei löytynyt mopotaksia Grabiln avulla, mutta mies auttoi meitä tilaamalla kuljetuspalvelun mopon viemään meidät satamaan. Siellä piti olla 40 minuuttia aikaisemmin, mutta olisi riittänyt hyvin saapua vasta viisi minuuttia ennen lähötä. Pidemmän aikaa vaadittiin mopojen ja tuojen lastaamiseen. Niitä oli runsaasti. 

Laiva ei ollut ihan tupaten täynnä, vaikka oli sunnuntai, ehkä 80% istuimista oli varattu. Siksi saimme Erikin kanssa istua rauhassa kukin omilla istuimillanmme, vaikka olin maksanut vain yhdestä paikasta ja lapsen oli määrä matkustaa sylissäni.

Matkaan meni aikaan kaksi ja puoli tuntia. Se sujui ihan mukavasti. Pojalla oli puhelin turvana täälläkin.  Olen sen suhteen aika vapaamielinen, ainakin niin kauan, kun hän ei vetäydy täysin sen seuraan vaan haluaa vähintään puhua minulle.  Niinpä hän usein kertookin, mitä peleissä tai videoilla tapahtuu: "Tim, I want to tell you ... ". 

Saavuimme saarelle puolenpäivän jälkeen. Kävelimme pitkin laivalaituria maihin emmekä ottaneet kyydin tarjoajilta mopo- emmekä autokyytejä vielä. Istuimme kahvilassa jääteellä ja jäätelöllä. Yirtin löytää sovelluksella mopotakia, mutta ei tärpännyt. Autoja olisi ollut tarjolla.

Siihen tuli joku tarjoamaan kyytiä. Näytin Grab-ruutua ja sanoin, että otan mopon jos viet samaan hintaan kuin Grab eli 61 tuhannella dongilla. Tyyppi sanoi, että ok jä lähdimme matkaan. Tuo 15 km hotellille taittui suht nopeaan.

Perillä, kun tuli maksun aika, tyyppi vaati maksamaan autokyydin hinnan eli 140 000 vnd. Pieni raha sekin olisi ollut, mutta periaatteesta en halua kannattaa vilunkipeliä.  Siitä syntyi riitä, jonka tiimellyksessä otin kuvan kaverista ja hänen mopons kilvestä. Siitä hän suuttui ja nappasi puhelimen ja poisti kuvat. Taisi olla ammattihuijari, osa tämän turistirysän mafiaa.

Tässäkin tapauksessa hotellin henkilökunta näytti asettuvan enemmän huijarin kuin minun puolelle, jopa tukevan häntä. Vasta tyypin häivyttyä pystyin selittämään ja näyttämään heille, mistä oli kysymys. Grab-sovelluksen näyttämät hinnat mopo- ja autokyydeille.

Pitäisi jo oppia, ettei aina pidä ajatella muutaman euron säästämistä, vaan pelata varmemman päälle ja valita turvallisempi vaihtoehto etenkin kun on vielä lapsikin mukana.

Hotelli ei ollut rantojen turistialueella vaan hieman syrjässä. Toki opin myöhemmin, että sieltä olisi päässyt helpolla rannalle ja melkein mihin vaan Vinpearl-yhtiön ilmaisilla turistibusseilla

Bussista emme tuolloin tienneet vaan kävelimme Google-kartan osoittamalle lähimmälle kasvisravintolalle. Sitä ei enää ollut osoitetussa paikassa. Ei ollut seuraavaksi lähintäkään, mutta matkan varrella oli sentään sipsikauppoja pojalle. 

Otimme nyt virallisen mopotaksin parin kilometrin päähän keskustaan, joka ei sekään ole turistialuetta vaan ihan tavallinen vietnamilainen pikkukaupunki, muuten patisi sieltä puuttuvat Circle-K ja monet muut manterella tutut ostopaikat.

Ei löytynyt auki olevaa kasvisravintolaa sieltäkään, joten kävelimme Pizza Taxi -nimiseen paikkaan kysymään, josko sieltä löytyisi vegaanista pitsaa. Löytyi sieltä, ja löytyi myös ransakalaisia Erikille sekä erityisesti häntä varten paistettu pelkkä pitsapohja.  Oli varmaan kallein ateria, mitä olen Vietnamissa syönyt eikä pitsa ollut edes hyvää.  Minä olen jo oppinut, että 10 - 15 euron ateria on kallis. Niin sitä tottuu paikallisiin hintoihin.

Paikkaa pyörittävä ystävällinen antoi vielä Erikille styroksista tehdyn balsalennokin jäljitelmän. Siitä poika oli innoissaan vielä hotellillakin.

Päätin, ettei jäädä tuohon paikkaan enää toiseksi yöksi vaan vaihdetaan lähemmäs rantaa, jossa jo asusteli netissä tapaamani poikaansa kotikouluttava äiti tämän Erikin ikäisen pojan kanssa. 

10.2. Maanantai, ensimmäinen turistipäivä

Edellisiltana valitsin liki summamutikassa edullisen hotellin tai vierasmajan noin kilometrin päässä rannasta syrjästä isoilta teiltä. Siellä oli Uima-allas a mukvan näköinen puutarha. 

Lähdimme jo aamusta kävelemään kohti paikkaa. Nyt matkalta löytyi myös kasvisravintola minulle ja jäätelökioski pojalle.

Olin kysynyt jo aiemmin, saammeko tulla jättämään tavarat ennen sisäänkirjautumista. Meille vastattiin myöntävästi.

Otimme yhdeksi yöksi huoneen tuolta uima-altaan ja puutarhaa takaa alakerroksesta. N. 15 euron hintainen sekin oli, mutta harvinaisen mukava.  Kommunikaatio pelasi hyvin Whatsappin välityksellä paikan australialaisen omistajan kanssa. Se sujui niin hyvin, että sovittiin hieman halvempi hinta seuraavaksi kolmeksi yöksi ilman välikäsiä. Olen jo oppinut, ettei tässä maassa kannata ottaa hotelleja ilman kansainvälisiä sivustoja, mutta tämä tuntui luotettavalta poikkeukselta. Ja niin se olikin.



Olin netissä sopinut tapaamisen myös toisen kotikouluperheen kanssa. He ja tämä aiemmin mainitsema malesialais-hollantilainen tulivat paikalle meitä tapaamaan. Istuimme ja juttelimme. Tämä uusi perhe oli hapanilais-kanadalainen. Kaikki osasivat hyvää englantia, jälkimmäisen perheen pojat ihan syntyperäisesti.

Erik osallistui keskusteluun ihan tyydyttävästi, vaikka vieraiden saapuessa olikin jäänyt peli kesken.

Lähdettiin kävelemään kohti rantaa: toiset taivalsivat nopeaan tahtiin ja me Erikin kanssa tultiin perässä.
Kuljettiin karkki-  ja jätskikauppojen ohi, mutta ei ostettu mitään. Näiden kotikoulukavereiden kanssa täytyy oppia se, ettei heidän nähden saa syödä liikaa karkkia eikä roskaruokaa. He kun eivät saa niität arpeeksi niin ne alkavat kinuamaan osaansa eikä se ole vanhempien mieleen. Vähän sama juttu on puhelinten ja muiden älylaitteiden kanssa. Monilta ne on kielletty. Minä tein tietoisen päätöksen, etten mene siihen touhuun mukaan. Rajoittamisen sijaan yritän houkutella poikaa muihin toimintoihin. Se onnistuu yllättävän usein.

Nytkin puhelin unohtui, kun päästiin rannalle.

Ja kohta päästiin lomahotellin uima-altaalle.

Täällä ne paikat ovat auki muillekin kuin hotellin asiakkaille, ainakin altaan luona olevien baarien ja ravintoloiden asiakkaille.

Niiden hinnat ovat varsin korkeat, joten voi ajatella, että pääsymaksu on upotettu hintoihin.  Tuskin kukaan kontrolloi sitä, kuinka paljon kukin ostaa vai ostaako lainkaan. Eikä välttämättä siitäkään välitetä suuresti, ostaako aurinkotuolipaikan vai onko tuonut oman vilttinsä, pyyhkeensä ja tuolinsa mukanaan. oissain paikoissa myös aurinkotuolit ovat ilmaisia.

Syötiin kavereiden kanssa. Erik otti vähän ranskalaisia ja kananugetteja, mutta suurin osa ruusita päätyi kavereiden suuhun.  Minun vegaaniannokseni oli kohtalainen, mutta todellakin kalliimpi kuin muualla. Toki ei Suomen hinnoissa lainkaan kallis.  Laatukin toki oli hinnan mukainen.

Suomalaisia turisteja ei näkynyt ehkä siksi, että Suomen koululaisten talvilomat alkaisivat vasta viikon päästä  eli 17.2.   Alun perin minulla olikin tarkoitus odottaa niitä, mutta kun ei Facebookin Vietnamin suomalaiset -ryhmässä kukaan reagoinut tapaamisehdotuksiini, pelasin varman päälle ja tulimme tapaamaan äitä kahta perhettä, jotka eivät olisi paikalla enää seuraavalla vikkolla. 

Tämä hotelli ja lomakeskus sijaitsee saaren keskuksen  Dương Đôngin Long Beachilla sen yläpäässä lähellä iltatoria. Nimeltään se on Seashells. Ei tullut juurikaan otettua kuvia, koska oltiin suurin osa ajasta vedessä Erikin ja kolmen muun pojan sekä heidän perheittensä kanssa.

Tämä kuva on vohkittu paikan mainoksesta. Niin kuin näkyy vesi on todella puhasta ja kirkasta niin kuin tämän saaren rannoilla kait enimmäkseen. Uima-altaalta ja baarista pääsee myös alas hiekkarantaan, jossa voi mm. vuokrata kanootteja. 

Erik ei pitänyt rannasta vaan altaasta, vaikkei siellä ollut varsinaista lasten puolta.

Me lähdimme hotellille päin jo iltapäivällä neljältä kun muuta vielä jäivät uimaan ja sen jälkeen kävivät vielä iltatorilla. Minä en halunnut viedä Erikiä sinne väentungokseen, kalanhajuun ja meluun.   Myös jälkeen päin erilaiset vuorokausirytmit aiheuttivat sen, ettemme koko aikaa olleet muiden seurassa. Minä herään aamulla ennen kukonlaulua ja Erik seitsemän ja kahdeksan välillä ellen herätä häntä aikaisemmin.
Muut taas heräilivät yhdeksän pintaan ja olivat valmiita lähtöön kymmenen-yhdentoista maissa. Minulle aamut ovat ihmisen parasta aikaa ja täällä vielä parempia, koska silloin ei ole niin kuuma kuin keskipäivällä. Siksi päivän aloittaminen kymmeneltä-yhdeltätoista on kuin heittäisi siitä puolet hukkaan. Illalla kahdeksan jälkeen olen jo valmis pehkuihin. Usein se tapahtuu jopa ennen Erikiä.  Minulle sellainen rytmi sopii enkä ole sitä kovin innokas muuttamaan.

Tilasin hotellille ruokaa Grab-mopolla. Niin tein siitä lähtien myös joka aamu, jolloin vain täytettyjä patonkeja on saatavilla. Ne ovat nuudelikeiton (pho) ohella täkäläisille tavanomaista syötävää. Nuudelikeittoa en koko aikana löytänyt vegaanisena enkä riittävällä määrällä tuoreita lehtivihanneksia höystettynä. 

11.2. Tiistai - korelaisten kanssa isolla uima-altaalla.

Malesialais-hollantilainen nainen Sultan-poikieen vaihtoivat hotellia, joten olivat kiireisiä aamupäivän. Kanadalais-japanilaiset taas pitivät leopopäivän asunnollaan kaukana meistä.  Kävelimme kaupan kautta, lähes yhtä hyvä kuin Circle-K Erikille jo lähelle iltatoria, josta kavereitten mukaan lähtevät bussit 17 ja 19 kohti lentokenttää ja saaren eteläosaa. 

Olin etsinyt Googlen kartasta siellä, lentokentän tienoilla, sijaitsevan lasten vesileikkipuiston.  Tarkoitus oli mennä lähistölle bussilla numero 19 ja sieltä sitten ottaa taksi perille saakka. 

 Bussipysäkki löytyi vasta puolen tunnin harhailevan etsinnän jälkeen ja sen jälkeen, kun oltiin kysytty kavereilta lisäohjeita.

Odoteltiin bussia numero 19 eikä menty 17:ään, kuten kaverit olivat neuvoneet. Näin jälkeen päin ajatellen olisi pitänyt mennä ja maksaa pari euroa ylimääräistä taksista, koska 17 pysähtyi vähn kauemman kohteestamme. 

Niitä "vääriä" busseja ehti mennä puolisenkymmentä ennen kuin annoimme periksi ja otimme taksiauton. Oli jo liian kuuma mopoiluun. 

Yhdessä vaiheessa pysäkille tuli pitkätukkainen mies, jonka tunnistin heti australialaiseksi ennen kuin hän edes tervehti. Siinä jutellessamme kerroin vuoden 2013 pitkästä kävelyretkestä, joka päättyi Tasmanian kautta Melbourneen. Hän kertoo nähneensä minut Tasamaniassa ja jutelleensakin kanssani.  En sellaista muista, mutta oli taas mukava jutella aussin kanssa. Se on ensitapaamisella ja pinnallisella tasolla kivaa, mutta kyllä ryhtyisi enää sikäläisen naapuriksi. Sen ystävällisen pinnan alla kun usein on jotain ihan muuta. 

Lopulta annoin periksi, kun alkoi tulla kuuma ja poikakin hermostua. Otimme Grab-taksin sinne vesileikkipuistoon,  13 kilometriä ja viitisen euroa. No, olipa se bussinodotuskin opettava kokemus. Päätin, että kaikille retkille se ei ole säästettyjen rahojen arvoista, koska bussit ovat usein täynnä ja ainakin joskus jättävät tulematta. 

Taksi vei meidät hotellin pihaan. Epäilykseni väärästä paikasta vahvistui, kun hotellin portieeri sanoi ensin, ettei heillä mitään leikkipuistoa ole. Ilmeisesti pelästyneen ilmeeni ja Erikin nähtyään hän sanoi, että on takapihalla uima-allas ja baarikin. Toivotti tervetulleeksi myös ulkopuoliset vieraat. 

Oli sillä pokella huumorintajua. Uteliaisuuteni palkittiin. Ei ollut mikään takapihan kahluuallas vaan iso puistoalue, joka toimi myös kahvilan tarjoilualueena: lepotuolein tarjoilu pelasi. 

Uima-allas oli isoin, mitä olen nähnyt: se kiemurteli puiden välissä niin, että osa alueesta oli varjossa.

Kuvakaappaus Pullman Phu Quoc-hotellin mainossivulta.

Puisto kuuluu tosiaankin tuohon Pullman-hotelliin, viiden tähden paratiisi, ei ihan rannalla, mutta lähellä sitäkin. 

Ensin söimme ja sitten uimme, kun Sultan äiteineen tulivat paikalle.  Erik sai lainata kaverinsa uimarengasta ja siitä oli todella hyötyä. Yhtäkkiä hän vapauti kellumaan ja polskimaan vedessä. Aiemmin hän on hieman pelännyt, mutta nyt uskalsi tulla syvällekin alueelle.

Paikalla oli paljon korealaisia ja muutama venäläinen. Suomea en kuullut enkä huomannut paljoa muitakaan länsimaalaisia. 

Muutaman sanan vaihdoin korealaisten kanssa. Kuvassa uiva tyttö täydensi isänsä vastausta kysymykseeni "mistä olette?", että he ovat Etelä-Koreasta eivätkä Pohjois-Koreasta.  Muuten he eivät olleet kovin puheliaita tai englannintaitoisia.

Paikka oli kyllä todella upea kaikin puolin. Minusta kivempi kuin ranta. Erik sanoi samaa.  Tänne täytyy tulla uudestaan ensi kerralla.

Sitten otimme taksin kohti kotia, jälleen auton. Ensimmäinen pysähdys oli Kingkong supermarket, paikkakunnan ainoa iso tavaratalo, joka on erityisesti länsimaalaisten suosiossa.

Ovella olivat vartijat, jotka sulkivat ihmisten kassit nippusiteillä. Säilytyslokeroita ei ollut. Ostimme sieltä pistoraiaan kytkettävän hyttyskarkottimen ja joitakin herkkuja.

Oli jo pimeää kon lähdimme kävelemään kohtai kilometrin päässä sijaitsevaa intialaista kasvisravintolaa.
Maharaja oli paras ruokailukokemukseni saarella. Rotia ei ollut ja chapati oli hyvin varovaisesti paistettua normaalia pehmeämpää. 

Illalla tehtiin päätös, että lähdetään kotiin numero yksi kolmen päivän päästä. Yllättävän vähän hän oli matkan aikana kaivannut sinne. Silloin aluksi, kun hän ei lainkaan halunnut lähteä, lupasin hänelle, että sas päättää, milloin tullaan takaisin.

Kun olemme kahdestaan reissussa, hän ei halua puhua äitinsä kanssa, ei videopuheluita eikä edes lähettää ääniviestejä. Myöskin vietnamin kieli tuntuu olevan hänelle silloin vastenmielistä.  Kun hän on äitinsä kanssa, yleensä tämän ystävien ja perheen seurassa, silloin vietnamiksi kommunikointi sujuu, mutta englantikin on mukana videoiden ja pelien muodossa, myös minulle lähtetettyinä ääniviesteinä.

12.2. keskiviikko meren rannalla

 Aamulla ennen seitsemää laitoin taas aamiaistilauksen ja se toimitettiin mopolla. Taas oli vain täytettyjä ranskanleipiä eli vehnäsämpylöitä, kuten tavallista. 

Edelleen jatkui Grab-palvelun käyttö. Ajettiin mopolla pari kilometriä etelään päin. Sää oli vielä viileä. Ei ole paljon eroa kakkoskodin säähän verrattuna, koska meri ja tuuli sopivasti tasoittavat lämpötiloja.
Yhtenä päivänä yllätti jopa pikkuruinen sadekuuro. Sellainen ei ole kovin tavallista tähän aikaan vuodesta, mutta tämä vuosi on ollut siinäkin suhteessa poikkeuksellinen. Aiempina vuosina on ollut paljon kuumempi. Toki sateita on välillä ilmennyt parina viime vuonna. Varsinainen sadekausi ajoittuu kuitenkin huhti-lokakuulle.

Minulle tuo 30 astetta on jo liikaa. Muistan kyllä ne alkuvuodet tropiikissa, vuonna 2002 Singaporessa, sen jälkeen Australiassa, miten miellyttävän hellivää oli jopa 35 asteen lämpö. Ymmärrän siis sen miten turistit siitä nauttivat, mutta kun sellaisessa asuu vuodesta toiseen, tilanne on hieman eri.

Kyllä se todellakin tuntuu mahtavalta, kun Suomen pakkasista saapuu Phu Quocin rannoille. Ja nyt savutaan monista muista maistakin. Minulle oli yllätys, että Korea ja Kiina ovat merkittäviä turistimaita täällä. Sen huomaa ihan katukuvassakin. Venäjä jää jälkeen tässäkin asiassa. Toki siitä maasta tullaan sotaa ja Putinin hirmuvaltaa pakoon tänne, koska Schengen-alueelle ei enää noin vain pääse. 

 

 Kymmenen maissa oltiin Sultanin ja äitinsä hotellin edustalla valmiina astumaan taksiin, joka veisi meidät eilistäkin kohdetta kauemmas etelään  Sitä ennen oli käyty kaupassa ostamassa uimarengas ja vähän naposteltavaa. 

Khem beach, tai Kem beach,  on melkein saaren eteläkärjesstä, n. 23 kilometriä Long beachilta lentokentän ohi. 

Sitä suosittelivat meille nuo  kanadalais-japnilaiset kaverit, jotka olivat asettuneet lähistölle vuokraamaansa lomahuoneistoon.

Hekin saapuivat paikalle kohtapuolin ja heidän kanssaan vietettiinkin sitten aikaa myöhäiseen iltapäivään.  Myös Sultan äitinsä kanssa olivat mukana. Hän on Erikin ikäinen kotikoulutettava. Hän on kuvassa Erikin vieressä. He viettivät jonkin verran aikaa yhdessä, mutta ongelmana oli yhteisen kielen puute. Erikin englanti ja puheet ovat jo sen verran monimutkaisia, että ihan perustason englannilla niiden perässä ei pysy. 

Isommat pojat puhuvat syntyperäistä englantia ja japania. He olivat kyllä ystävällisiä ja avuliaita myös Erikiä kohtaan, mutta varsinaista ystävyyttä ei vielä ole syntynyt, ei kuten mummolan seudulla asuvien serkkujen ja englantia puhuvien AK:n ja Jennyn kannsa tai tammikuisella Saigonin-reissulla tapaamamme 10-vuotiaan Mai Chi-tytön kanssa, tai viime kesänä tapaamamme Sunshine-tytön, jotka molemmat puhuvat riittävän hyvää englantia, vaikka olvat vietnamilaisia, Sunshine puoliksi, Mai Chi:stä en tiedä. 

Huomasin, että pojille tuottaa vaikeuksia ymmärtää jopa minun aksenttiani ja Erikin kohdalla vielä ikäero vaikeuttaa tilannetta. Muutaman vuoden vanhemmat lapset pitävät viisivuotiaita vauvoina. Niin on käynyt muutamien poikien kohdalla.

Alussa Erik pelkäsi aaltoja. Oli vielä muistissa se, miten iso aalto vei hänet mukanaan viime vuoden heinäkuun reissulla Mui Ne-nimiseen rantakaupunkiin. 

Pikku hiljaa totutteli ja minä vielä rohkaisin. Tunnin päästä pelko oli jo lieventynyt ja pois lähtiessä hän ei olisi millään halunnut pois vedestä. 

Välillä käytiin paikallisessa italialaisessa ravintolassa yrittämässä pitsaa tai jotain muuta hyvää ja vegaanista. Palvelu oli heti kättelyssä niin avutonta ja ylimielistä, hinnat kalliit, että lähdimme pois. E i hme, että paikka oli lähes tyhjä. 

Aiemmin näkemämme vietnailainen ravintola oli paljon vilkkaampi. Kysyin vegaaniruokaa, mutta sanottiin, ettei sitä ole. Tilasin kuitenkin Erikille makkaraa ja ranskalaisia sekä paljasta riisiä. Hetken kuluttua tyttö tuli sanomaan, että minulle voidaan höryttää vihanneksia tuon riisin kanssa. Suostuin. Aterian hinta oli varsin kohtuullinen täkäläisellä mittapuulla. 

Syönnin jälkeen palattiin rannalle vielä muutamaksi tunnksi. 

Paikalla oli hyvin paljon venäläisiä paikallisten lisäksi. Minun Ukraina-hattuni herätti melko vähän huomiota, ei lainkaan negatiivista. Vain erään noin ikäiseni miehen kanssa juttelin. Hän on Moskovasta ja vastasi kysymykseeni, ettei matkustelu ole hankalaa tähän suuntaan. Luottokortit ja muun tarvittavan saa Kazakstanin avulla. Hän kertoi äitinsä olevan ukrainalainen ja isänsä venäläinen. Hän syytti sodasta Yhdysvaltoja ja uskoi Venäjän voittoon.  Hänelläkin oli lapsi kaitsettavanaan, joten sen pidemmälle emme kerinneet ajatuksia vaihtamaan. 

Muutama nuori nainen hänen seurueestan ja lähistöltä hymyili meille, mutta ei pysähtynyt riittävän pitkäksi aikaa, jotta olisimme päässeet puheisiin. 

Aloin kyselemään muilta ryhmäläisiltämme huomisen suunnitelmista. Muut olivat sitä mieltä, että ottavat levaon kannalta, mutta suosittelivat meille safaria. 

Niinpä päätimme mennä sinne Erikin kanssa kahdestaan. 

Illalla Erik lähetti äidilleen ääniviestin ja kertoi olevansa tulossa mummolaan parin päivän päästä. Minun nukkuessani he myös puhuivat puhelimessa. 

13.2. Torstai -  Vinpearl safari 

Olin lukenut paikasta arvosteluja: se ei ole kuten jotkut eläintarhat: ahdas ja epäsiisti, mutta erittäin hyvin pidetty. Eläimillä on riittävästi tilaa. Niinpä uskalsin mennä. 

Aamulla oltiin sillä toissapäivästä tutulla bussipysäkillä, koska nyt kelpasivat sekä bussi 17 että 19. Ensin mainittu tuli ja se oli liki tyhjä. Se kuitenkin kääntyi kohti etelää eikä pohjoista, jossa safarin pti olla. Kysyin kuljettajalta ja hän pyysi istumaan ja odottamaan. Bussi kävi toisella päätepysäkillä 15 kilometrin päässä ja kääntyi takaisin. Ohitimme sen lähtöpysäkin ja käännyimme kohti itää ja ensimmäistä hotelliamme. Käännyimme ennen sitä pohjoiseen ja nyt bussi olikin melkein täynnä. Olimme siis onnekkaita noustessamme kyytiin "liian aikaisin". 

Päätepysäkillä, Grand World-keskuksessa odotimme toista bussia, mutta koska sitä ei kuulunut uostuimme tarjottuu taksikyytiin, 4 euroa. 

Ja olihan se hieno paikka. Erik kuvaili innokkaasti puhelimellaan, koska oli niin jo ennakolta päättänyt. Oli nähnyt joltain videolta, että niin pitää safarilla tehdä. 

Kaikki eläimet eivät olleet oikeita, vaan osa oli veistoksina. Se oli hieno ratkaisu. Myös paikan arkkitehtuuri miellytti silmää. 

Ikävä juttu oli, että opastetulle safarikierrokselle piti jonottaa yli puoli tuntia Toki sekin oli lisämaksunsa väärti. 

Kierroksen jälkeen kävimme syöttämässä itsemme ja kirahvit Kirahviravintolassa. Siellä oli tarjolla jopa vegaaninen annos.  Sen sijaan ei ollut enää kirahvien ruokintaan tarkoitettuja makupaloja: vihreitä papuja ja kurkkua. Kuitenkin eräs venäläinen mies antoi Erikille porkkananpaloja, joita poika syötti rohkeasti eläimille. 

. 

Kameleita ei olisi saanut virallisesti syöttää, mutta syötimme kuitenkin niiden tarhan ympärillä kasvaneista isoista puista maahan varisseilla kuivilla lehdillä. Niistä ne pitivät ja Erik oli innoissaan. Sanoi rakastavansa eläimiä niin paljon!

Matkalla uloskäynnillä tapasimme aamubussissa vieressämme istuneen perheen. Ammulla olin luullut heitä korealaisiksi, mutta nyt kuulin selvästi heidän puheensa ja se osoittautui kantoninkiinaksi, jota olin kuullut Hong Kongissa ja Malesian Penangissa sen verran, että tunnistan sen kiinaksi, mutten mandariinikiinaksi.  Se oli hyvä tekosyy ryhtyä puheisiin heidän kanssaan. Vielä kolmannen kerran tapasimme heidät bussissa. Se oli täynnä, koska se oli päivän viimeinen bussi. Safaripuisto suljetaan jo iltapäivällä neljältä. Siellä on niin paljon nähtävää, että olisi kannattanut lähteä sinne mahdollisimman aikaisin, että olisi päässyt sisälle heti avaamisaikaan. 

Illalla vielä uimme hotellin altaalla. 

14.2. Perajantai ja ystävänpäivä - takaisin mummolaan 

Sitten samaa tietä takaisin eli reittiä, jota olimme tulleet perjantain ja sunnuntain välillä. Nyt viisastuneena ja nopeammin kuin tullessa.  Aamulla ensin aamaisleivät mopon tuomina, sitten taksiautolla satamaan. Satamasta samalla nopealla veneellä, taisi olla kantosiipialus, Rach Giaan. Sieltä bussi CanThohon, jossa Erikin äiti siskonsa ja tämän lasten kanssa lupasivat olla meitä vastassa. 

Satamassa meillä oli runsaasti aikaa venettä odotellessamme. Kahvila-kioskin nainen huijasi meiltä pienen summan rahaa jättämällä vaihtorahat palauttamatta. Se on joskus tavallista täällä ja minä rähisen siitä. Niin tein nytkin.  Ei se rahanmeno harmita vaan epärehellisyys. 

Bussi oli taas sellainen vanhanmallinen. Lähellämme istui todella isokokoisia saksalaisia. 

Minä en lähtenyt Can Thosta takaisiin kotiin numero kaksi vaan jatkoin muiden kanssa ykköseen eli mummolaan. 

Saavuimme sinne vasta myöhään illalla, joten en paljoa kerennyt näkemään muuttuneita maisemia. Sen verran kuitenkin havaitsin, että joen toisella puolella kulkeva tie oli saatu valmiiksi niin, että saatoimme ajaa sitä autolla perille asti. 


Vanha huoneeni oli vielä kunnossa, myös ilmastointi. Siellä siis nukuin. 

15.2. Lauantai - vanhat tutut paikat mummolassa

heräsimme tutuista huoneista mummolassa Mekong-joen suistossa Lai Vung -nimisen kaupungin ulkopuolella.  Erik oli ollut sieltä poissa viikon ja minä reilun vuoden.

 

Aamulla herättyäni ja oven avattuani olivat vastassa kaksi kissaa ja koira. Enokissa, Conmeocat, jonka Erik oli tuonut kotiin kaverinsa luonta syksyllä 2022, ei näyttäytynyt koko aikana. Jotain oli tapahtunut, mutta en ruvennut kyselemään asiasta sen enempää. 

Vanha sähköavusteinen polkupyöräni, jolla oltiin seikkailtu Erikin kanssa oli muuten kunnossa, mutta nyt pelkästään pojettavaa mallia. Olin lähetyttänyt moottorilla varustetun etupyörän kakkoskotiin, koska aioin käyttää sitä kakkoskodin kakkossähköpyörässä. Ei olisi pitänyt irrotuttaa sitä, tuli mieleen monta kertaa tuon viikon aikana, jonka mummolassa vietin. 

Kävin Lai Vungin kaupungissa ostamassa kuivaruokaa kissoille ja koiralle. Pyöräilin takaisn joen toista puolta, sitä uusittua. Tällä tiellä olimme jo kolme vuotta sitten katselleen työkoneita ja Erik oli jäljitellyt ison kaivurin liikkeitä. 

 Erik leikki ja riehui serkkujensa kanssa.  Vaimon serkku eli isoäidin veljen tytär oli saanut vauvan syyskuussa. Se ei näkynyt somessa vaan kuulin siitä vasta useamman kuukauden jälkeen päin. Tuo tyttö oli ollut 11-12-vuotias, kun joulukuussa 2016 näin hänet ensi kerran. Nyt hän ja siskonsa ovat molemmat naimisissa.

Sunnuntai 16.2. - Vanha tuttu leikkipaikka: Co-opmart 

Vuonna 2023 olimme käyneet täällä lukuisia kertoja.  Olin luvannut jo aiemmin Erikille, että sitten kun tulen käydään taas. 

Poljettiin sinne tuolla moottorittomalla pyörällä ja viivyttin pari tuntia. 

Illansuussa oltiin jo kotona. Yhtäkkiä ilmastointikoneesta ja jääkaapista menivät sähköt.  Minulta meni aikaa paikallistaa vika. Ainakin jääkaappi piti saada nopeasti toimimaan ja niin sainkin. Ilmastointilaitteen kanssa piti odottaa seuraavaan päivään. Onneksi minulla oli huoneessa kaksi tuuletinta eikä nyt ollut yöllä kovin lämmin, joten sain nukuttuakin ihan hyvin. 

17.2. Maanantai - vanhat kaverit Jenny ja AK - ja Superkids

Heihin ja vanhempiinsa oltiin tutustuttu vuonna 2023 ja käyty usein heidän kahvilassaan, jossa he pyörittävät lasten englanninryhmää. Siihen paikaan liittyi myös puhumattomuuskriisi loppuvuodesta 2023. Se ratkesi muutettuamme kakkoskotiin, joten pojallakaan ei ole ollut tarvetta palata siihen, ei meilläkään. 

Pyöräiltiin taas kaupunkiin. Nyt hieman eri reittiä kuin eilen, mutta sekin oli tuttu reilun vuoden takaa. 
Superkids aukesi vasta kolmelta, joten odoteltiin puolisen tuntia oven takana. 

Sisäänpääsystä vielä puoli tuntia ja vanhat kaverit olivat paikalla ja leikki saattoi alkaa.

 Kohta tuli paikalle myös kavereitten isä. 

Hän houkutteli meidät kavhilaansa tapaamaan englanninryhmän lapsia. Osa heistä oli uusia tuttavuuksia osa vanhoja. 

Hauskaa oli lapsilla ja huaskaa oli minullakin, vaikka aika hektistä. Ei ollut aikaa vapaaseen yhdessäolon ja rupatteluun ihan riittävästi, koska tilaisuuden järjestäjä toi luokseni lapsia, jotka lukivat paperista kysymyksiä ulkomaalaiselle olematta oikeasti kinnostuneita vastauksista ja osaamatta riittävästi englantia.  Into oli kuitenkin kova. Ainoastaan yksi tyttö osasi hyvin englantia ja oli kykenevä kommunikoimaan. Hän oli juuri se, joka tammikussa 2024 käydessäni tuppasi syliini istumaan.   Yksi poika, tuo silmälasipäinen halusi koko ajan jutella kansaani niin, ettei muille jäänyt tarpeeksi tilaa. 

Meidät tuotiin autolla kotiin illalla kahdeksan jälkeen. Siellä odotti korjattu ilmastointilaite. 

18.2. Tiistai - Tom and Jerry on uusi leikkipaikka

Eilen Jenny oli kertonut, että tämä on kaupungin paras leikkipaikka. Niinpä päätettiin Erikin kanssa käydä siellä.  Kavereilla oli myöhään koulua, joten he eivät voineet tulla mukaamme tänään. 

Löytyi Tom ja Jerry, mutta oli oli kiinni. Naapuribaarista kertottiin, että se aukeaa kolmelta. Niinpä mentiin muutamaksi tunniksi puolen kilometrin päässä sijaitsevaan vanhaan tuttuu 200Sky-leikkikahvilaan odottamaan. Sielläkin olimme käyneet usein vuonna 2023. 

Tom ja Jerryssä olimme kolmelta. Sitä oltiin vasta avaamassa, joten ilmastointi ei ollut vielä ehtinyt vviilentää huonetta.  Lisäksi henkilökunta oli kielitaidotonta ja antoi tökeän vaikutelman. Ikkunata näkyi iso uima-allasosasto, jossa päätimme käydä huomenna. 

19.2. Keskiviikko - uimassa

Nyt ei tultu pyörällä vaan naapurin miehen mopokyydillä, koska illalla meille oli luvattu autokyyti takaisin kotiin sen jälkeen, kun olimme osallistuneet englanninryhmään. 

Mies jätti meidän Ho Chi Minh-puiston reunalle, josta kävelimme Tom and Jerryyn. Puistokin oli meille tuttu, mutta nyt se oli perusparannettu entistä kauniimmaksi. 

Uimassa oli kivaa. Jenny ja AK tulivat sinne myös. Lisäksi leikkeihin osallistui muutamia muita lapsia. 

Hauska loppui illalla viiden jälkeen, kun lähdettiin taas englanninryhmään. Ennen lähtöä satoi samoin kuin eilen. Se ei todellakaan ole tavallista tähän aikaan vuodesta. 

Torstai 20.2. oli lepopäivä  

Se kului pojalta pelatessa ja minulta TikTok-sisältöä luodessa ja  Donald Trumpin aivopieruja taivastellessa sekä Ukrainan puolesta huolta kantaessa.  Niitä juttuja näkyy tuolla koostevideolla. Voisin kirjoittaa niistä pitkästikin, mutta jääköön seuraavaan kertaan. 

Perjantai 21.2.  - Lähikaupunki Lai Vung

Ei menty kauemmas kuin viiden kilometrin päähän. Käytiin ensin  "Omoshop"-kaupassa ostamassa herkkuja ja ajettiin pusitoon syömään niitä. Sitten käytiin läheisellä sisäleikkiapaikalla, josta Erik halusin tunnin jälkeen pois takaisin sinne puistoon. 

Puistossa oli pari leikkikaveria, joiden kanssa vain leikittiin eikä puhuttu. Tytön pyntätty äiti ilmiselvästi ei halunnut hänen leikkivän Erikin kanssa tai sitten heillä oli muuta ohjelmaa, kun piti lopettaa keinuminen kesken. 

22. Lauantai - kaverit mummolassa ja minun kotiinlähtöni 

Aamulla kävivät kaverit vanhempineen kylässä. Iltapäivällä oli minun aika lähteä takaisin vuoristoalueelle: ensin appiukon mopon kyydissä bussiasemalle, sitten nelisen tuntia Saigonin itäiselle bussiasemalle, josta seitsemisen tuntia lähikaupunkiin ja sieltä viisi kilometriä pikkubussilla kodin lähelle ison tien varteen. 

Kissa oli saanut syödäkseen, mutta henkinen puoli ei ollut tullut tyydytetyksi. Ensimmäisen vuorokauden paluuni jälkeen hän seurasi minua jatkuvasti maukuen ja halusi kaikin tavoin osoittaa kiintymystä. Se meno on jatkunut ihan tähän hetkeen asti, kuun viime tunneille. 

Erik ja äitinsä ovat vielä mummolassa. Lupasivat palata jo tällä viikolla, mutta eipä ole heitä vielä kuulunut. Sen sijaan Erik lähettlee mummolasta ääniviestejä ja videolinkkejä.  Hän iloitsee kovasti hänelle ostamastani tabletista. 

Puutarhaa, kodinlaittoa, pyörien virittelyä. Siinä on ollut ohjelmani viimeisen viikon aikana. 

Olen vähentänyt kahvinjuonnin liki nollaan, jättänyt antihistamiinit ja melatoniinin pois ja yritän saada unta muilla keinoilla, esimerkiksi suggestiovideoilla, joiden ääniraitaa kuuntelen.

Stand with Ukraine /  Ukraina tarvitsee tukeamme!

Helmikuun 24. päivä tuli kuluneeksi kolme vuotta Venäjän terroristisen suurhyökkäyksen alkamisesta. En ole sitä suinkaan unohtanut. Ajattelen Ukrainaa lähes koko ajan. 

Ukrainalainen musiikki tuo lohtua. Myös kieltä yritän opiskella puolitosissani, ihan oman mieleni virkistykseksi. 

Välillä ne Trumpin aivopierut ja paskapuheet sekä niihin pohjaavat päätökset ovat viedä toivon, mutta pinen lapsen vanhempana täytyy kaikin voimin taistella epätoivoa vastaan.

Kuun viime tuntien uutiset siitä, miten Trump nöyryytti Ukrainan presidentti Zelenskyä osoittaen, että on valinnut puolensa: tukee Venäjää Ukrainan sijasta, ovat hyvin masentavia ja pelottavia myös Suomen kannalta, ehkäpä koko maailman.

Toivottavasti rauha säilyy ja diktaattorit kaatuvat!

Henkilökohtaisella tasolla toivon pysyväni terveenä ja voivani matkailla Erikin kanssa, auttaa häntä sivistymään ja kansainvälistymään. Toivon meidän myös löytävät suomalaisia kavereita Vietnamiin matkaavien joukosta, sekä aikuisia että lapsia, lapsiperheitä.