2022 07 heinäkuu - huolta ja iloa, täyttä elämää

•  Kuvat  heinäkuulta 2022 Googlen kuvapalvelusta 
• Videota: 
•  Tämän kuun kuulumiset, ääniblogi, videoloki 
• 2.7.2022  Tarinaa talosta ja takapihalta
•  6.7.2022  Poika pääsi kotiin sairaalasta
• 16.7. 2022 Pyöräillään ja puhutaan
• 25.7.2022  Taas pyöräillään tietyömaan ohi
• 28.7.2022   Autolla uusimaan viisumia 
• 31.7.2022 Taas pyöräillään 

Remonttia on tullut tehtyä pitkin kuukautta vähän siellä sun täällä. Tee-se-itse-mieheksi olen todellakin kömpelö tampio, jolla on peukalo keskellä kämmentä, tai aiankin hulimaton hutiloija, joka sahaa vinoon, ja kesken prosessi lähtee kahville ja sitten takaisin tullesaan huomaa hukanneensa sahan. Anoppi, kuten tavallista, on käynyt korjaamassa sahan parempaan talteen.  Koska muuta vaihtoehtoa ei ole, on pakko tehdä itse. Olisi hyvinkin edullista palkata joku tekemään, mutta kun en kielimuurin takia pysty tise sitä tekemään ja vaimo perheineen ovat erittäin vastahakoisia auttamaan kenenkään palkkaamisessa, on pakko yrittää itse.  Ensimmäinen vaikeus siinä on tuo sama, että on erittäin hankalaa ja aikaaviepää saada hankituksi materiaaleja. Vaimo ja äitinsä auttavat vastahakoisesti: epäilen, että minua varten hankitaan kaikista halvimmat vaihtoehdot siksi, että rahojani jäisi enemmän heidän käyttöönsä. Tai sitten se on vain elämäntyyli, johon he ovat tottuneet eivätkä pysty siitä irtautumaan. Monessa muussa maassa esteenä voisi olla raha, erityisesti Suomessa ja Australiassa. 

Hitaasti kiirehtimättä voin tehdä, koska aikaa minulla on nauttia olostani tehdessä.  Nyt tein keittiöön uuden hyllykön mm. vihannesten säilytystä varten, sekä mausteiden, kahvin ja muiden purnukoiden.  Nuo hopeanväriset kuplaeristelevyt ovat ihan riittävän hienoja tänne slummiolosuhteisiin. Nekin ovat minun tekosiani. 



Tuotin myös pari vuotta sitten toiseen paikkaan hankkimani sadevesitankin räystäskouruineen tänne "vanhaan" paikkaan. Se on pari vuotta seissyt tyhjän panttina siellä "uudella" tontillamme, johon rakennutin mökinkin viime vuonna. 

Kuun lpussa tankki oli jo melkein täynnä ja minä olin vetänyt siitä letkun myös keittiön tiskialtaan luo. Silloin kun ei tule vesijohdosta vettä, ja välillä muutenkin voi käyttää sadevettä keittiössä. Ainakin keitinvetenä se on riittävän puhdasta ilman kemiallista puhdistustakin . 




Olemme täällä juoneet puhdistamatonta sadevettä, josta on suodatettu vain isommat roskat nailonverkkpussilla.  Tämän uuoden maaliskuussa ostatin vaimolla kunnollisen vedenpudhistuslaitteen, jolla voimme tehdä hanavedestä juomakelpoista.  Aluksi ajattelin johtaa puhdistamoon  veden sadevesitankista, mutta toistaiseksi olen tyytynyt käyttämään järjestelmiä rinnakkain: käyttämään puhdistamatonta vettä vain keittämiseen ja esim. palkokasvien ja riisin huuhteluun ennen keittämistä. 

Tämä laite osaa myös kuumentaa ja jäähdyttää veden. Siinä on siis eri hanat sekä kylmälle että kuumalle vedelle, keskellä vielä vaihtoehto, jossa vesi tulee sellaisena kuin se syöttöputkestakin tulee. 







Päätin jo alkuvuodesta hylätä tuon paikan, koska vaimon perhe alkoi hallitsemaan sitä liikaa, hänen äitinsä hääriä siellä kuin omassaan. Lisäksi en pidä tuon äidin sedästä, joka osaa tuossa naapuritalossa kuvassa oikealla. Siltä veljeltä tuo 600 neliön palanen myös ostettiin n. 20 000 eurolla. Annoin vaimolel vapaat kädet tehdä sen suhteen mitä haluaa. Nyt kuun loppupuolella hän myi tontista puolet eli 5 x 60 metrin kaistaleen siskolleen.  Kaksi metriä tuosta sinivalkoisesta mökistä kuuluu nyt siis vaimon siskolle. En tiedä, miten he hoitavat jaon.  Tlon rakentamiseen meni n. 8000 euroa ja tontin puolikkaan ostoon n. 10 000. Tontin arvo kuitenkin nousee jatkuvasti, koska se on lähellä tietä.   Nyt vaimon äiti on alkanut viljelemään siellä koristepensaita, joisa saa aika hyvän hinnan: erityisesti ihmeköynnöksestä (bougainvillea). Ixora-pensaita kasvatetaan myös, mutta ne eivät näy menestyvän aivan niin hyvin tässä emäksisessä savimaassa. Riisi ja banaani sekä papaija, myös mango, kasvavat kyllä, mutta niistä saa kehnomman hinnan. 

Minä päätin pitäytyä tässä takapihan paratiisissani, johon kolme vuotta rakennutin tuon mörskän.  Sen tontti on vain n. 4 metriä leveä ja tulvimiselle altis. Pituudeltaan se on 80 metriä. Vesijättömaata, jonka sai neljä vuotta sitten halvalla, alle 2000 eurolla. 

Osan siitäkin on vaimon äiti ottanut haltuunsa, mutta minulle riittää tuo  4 x 30 metrin palanen.  Tässä kuvassa näkyvä vesialue vasemmalla sekä tuo muovilla peittämätön alue kuuluvat meille. Oikealla olevan viljelmät vaimon äidin veljelle.  Etuoikealla oelva mangopuu kuuluu minun alueeseeni aina tuonne edellisessä kuvassa näkyvään rakenteilla olevaan patoon saakka. pasosta on tarkoitus tehdä biologinen vedenpuhdistamo sillä tuon puron tai ojan yläjuoksulla, n. 50 metrin päässä on kalakakkavessa. 




 Se vessa on tuo yläkuvassa näkyvä valkoinen pömpeli.  Tässä kuussa se on rakennettu eikä liene vielä ainakaan täydessä käytössä. Kakat putoavat pömpelistä veteen, jossa kissakalan sukuiset kalat syövät ne. Tämä vessa ei toimiessaan haise, kun vaan huolehtidtaan siitä, että kaloja on sopiva määrä tarjolla oleviin makupaloihin nähden. 

Kuvassa näkyy myös kaksi siltaa ojien yli. Niitä pitkin pääsen nyt kulkemaan tuonne tontilleni. 

Kulku tapahtuu banaanikasvien ja lehtipuiden siimeksestä alueelle, josta olen poistanut kasvillusuuden. Tämä kuva on tuon rakentamani mörskän katolta.  Vessa on siis tuota polkua kulkien n. 50 metrin päässä. 

Vaimon vanhemmat alkoivat käyttämään tuota polkua kulkutienä omille viljelyksilleen. Minä pistin vastaan ja rakensin aidan sekä kavioin ojan osoittaakensi, että haluan pitää rajat kiinni.  Minä kaivelen tuolla mangopuun alla vedessä savea kalsareissani ja haluan tehdä tuosta alueesta omani, ehkä oleskella siellä ilman vaatteita kunhan saan näköestettkin kuntoon. 

Tämä kuva on tuon mörskän katolta toiseen suuntaan kuin vessa ja pato. Haaveeni on rakentaa tähän kohtaan pylväilläs seisova pieni mökki, nyt puusta, muovista ja pellistä, niin tiivis, etteivät hiiret, hyttyse4t ja kuuma ilma pääse sisään.  Tämä olisi ihastuttava näkymä sen mökin ikkunasta tai terassilta. 

Tuo kuvassa näkyvä mangopuu on neljän vuoden ikäinen. Se kasvaneen huomattavasti suuremmaksi. 

Lisäksi alueellani on kasvamassa kaksi duriopuun taimea (durian, tuo ihana haiseva hedelmä) sekä yksi jakkihedelmäpuu. Jos nuo kaikki päätyvät täysikasvuisiksi, tulee tontilla jo aika ahdasta. Niitä täytyy leikata ahkeraan, jotta mökki sopisi niiden väliin ja katveeseen. 

Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy köynnöskaveja tuon mökin seinän vierellä ja osittain jo katollakin. Kärsimyskukka ja siniherne (clitoria ternatea) ovat nyt kukassa.  Chilipensaskin on niiden seassa. 

Neljä vuotta sitten, heinkäkuun lopulla 2019 muutimme takaisin tänne Mekong-joen suistoon vähän pohjoisempaa Dalatin-kaupungin lähettyviltä vuoristoalueelta, jossa kasvavat peruna, kahvi ja mansikka sekä monet muut viljeltävät, joille täällä meillä on liian kuuma.   Rakennutin tämän takapihan mökin tuolle kapealle, tulvien kiusaamalle, maakaistaleelle tarkoituksenani nimenomaan tehdä siitä minulle omaa aluetta.  Elokuun 2019 blogikirjoituksessa  näkyy tuo mökki silloin kun puu oli vielä tuoretta ja paikat siistejä eikä pengerrys ollut vielä edennyt kovin pitkälle. Lapiolla nostelin maatunutta kasviainesta eli mutaa rannoille. Harmaata savea alkoi tulle vasta vähän myöhemmin. Sitä riittäisi tässä maaperässä n. 15 - 21 metriin saakka, jos jaksaisin kaivaa. Mitä sen alla on, en tiedä. Olisiko jo peruskalliota ja kiveä. Muutenhan täällä ei ole maaperässä kiviä muuta kuin silloin kun niitä on vartavasten tuotu paikalle. 

Aluksi siinä oli vain tuo ruokokatto, mutta kun se ei piätnyt vettä, vaimon isä asensi siihen päälle pellit, sellaista hyvin ohutta peltiä kiinnitettynä puuriukuihin. Tänä vuonna riu'ut olivat jo lahonneet ja tuuli alkoi heitellä peltejä.  Alkukuusta ostetusta puutavarasta riitti myös tälle työmaalle. Vahvistin kattoa sen verran, että se kestää minunkin kävellä, nostin tikaupput seinää vastan ja kiipesin katolle kiinnittämään pellit uudelleen niiden alle laitettuihin riukuihin ja lautoihin. 

1.7.2022 jolloin isosiskoni täytti 60 vuotta, meillä oli surkeaa. Kirjoitin Facebookissa: Poika-raukka on kuumeessa. Reilusti yli 39 näyttää infrapunamittari. Kuume nousi jo toissapäivänä. Eilen käytiin sairaalassa ja otettiin denguekuume-testi. Sitä trooppista kuumetautia on täällä liikkeellä. Tosin vaimo ja hänen perheensä ovat nytkin sitä mieltä että sairastuminen johtuu siitä että minä pidän häntä liian kauan kylmässä vedessä kun pesydymme ja ja leikimme suihkussa. Täällä kylmä vesi on päiväsaikaan noin 30-asteista. On meillä lämminvesivaraajakin suihkussa mutta poika ei tykkää liian lämpimästä vedestä. Hän osaa kertoa sen milloin vesi on liian kylmää tai liian kuumaa. Täällä lapset eivät sairasta korvatulehduksia ja muita tauteja niin usein kuin Suomessa, eivät myöskään aikuiset flunssia. Toki nyt kun on sadekausi ollut runsassateinen, minulla nenä joskus vuotaa mutta coronan lisäksi ei ole ollut mitään tavallisia flunssia.

Kun lapsi sairastaa,

Silloin myös vanhemmat kärsivät.  Pojalla ei ole ollut  jatkuvia korvatulehduksia, koliikkeja eikä muita terveyshuolia. Olisikohan ollut kaikkiaan viisi kertaa huolestuttava tilanne, jolloin hän on itkenyt pidempään ja sen takia päätynyt lääkärin hoitoon. Huhtikuussa hänellä saattoi olla korona, koska se oli minulla sitten seuraavalla viikolla. 

Nyt heinäkuun alussa hänelle  nousi korkea kuume. Vaimo vei hänet sairaalaan, jossa on hän oli kaksi yötä. Aluksi pelättiin, että se on dengue-kuume, jota täällä on ollut liikelllä. Ei ollut vaan tuhkarokko.  



Ensimmäisen päivän nikkaroin tuota keittiön nurkan hyllyä, mutta seuraavana aamuna päätin lähteä pyöräilemään tuon 15 km matkan tosieksi lähimpään kaupunkiin, Sa Dec. Tämän vuoden puolella olen pyöräillyt sinne vain kerran-kaksi, koska ei ole enää niin suurta tarvetta käydä siellä ostoksilla.  Koronapandemia opetti minut tekemään netiostoksia ja lähikaupunkiimme Lai Vungiin on jo pari vuotta sitten avattu kunnon valintamyymälä, josta minunkin on helppo tehdä ostoksia.  Nyt matkalla näytti vähän oudolta, koska täällä muuttuvat tiet ja muu ympäristö nopeaan siksi, että niitä on viime vuosina uudistettu ihan urakalla. Kaiken lisäksi matkalla alkoi satamaan. Toki minulla oli mukanani sadeviitta, mutta tuuli vei vettä sen alle. Jossain vaiheessa käännyin väärään suuntaan enkä sateen takia heti pysähtynyt katsomaan suuntaa Googlen kartasta. Tiesin suurin piiretin mihin suuntaan olen menossa ja päätin kiertää sitä kautta, koska minulla oli mukanani uusi pikku kamerani  ja se oli kiinnitetty pyörään. Vasta kotona huomasin, että kaikki matkalla kuvattu video oli pyyhkiytynyt pois huonon muistikortin takia. Oli juuri tilannut puri 64 gigatabun korttia mutten ollut testannut niitä ennen käyttöä. Kortissa oli ilmeisesti jokin vika ja huomattuaan sen, kamera automaattisesti alusti kortin. Siinä yhteydessä sen sisältyö myös tyhjeni.    Ainoastaan puhelimella otetut pari kuvaa ja kotimatkalla otettu pieni videonpätkä säästyivät. Video on nähtävissä tämän lopussa. 

Poika oli hyvin hiljainen ja vaisu. Kasvoissa ja muualla kehossa oli punaisia näppylöitä, kurkku oli ilmeisesti niin kipeä, että hän tuskin sai ääntä ulos. 

Puhelimen lisäksi virikkeitä tarjosi ikkunan takana aukeava maisema, jossa näkyi mm. yksi GSM-torni. 

Minun vaatteeni olivat ihan läpimärät ja aloin tuntemaan vilustumisen oireita, joten lähdin polkemaan kotiin päin.  Kotiin päästyäni kartta kertoi, että matkaa olin taittanut 45 kilometriä. Pitkän tauon jälkeen tehtynä ja tässä ilamstossa se oli vähän liian pitkä matka. 

Sairaala, jossa kävin, on tuolla oikean alakulman tienoilla siellä, missä sininen viiva päättyy. Käännyin siis vasemmalle eli kuvan yläreunaa kohti vähän liian aikaisin. Olisi pitänyt kääntyä tuolle tielle, jonka kohdalla lukee Anh Hoa. Täällä on hankala tuntea paikkoja, kun on niin vähän selkeitä maamerkkejä. 

Seuraavana päivänä poika pääsikin kotiin. Ei vienyt montaa päivää kun tuhkarokko oli enää muisto vain ja satoimme jaktaa leikkejämme kuten ennekin. Edelleenkin minua hämmästyttävät pojan kielelliset ja älylliset lahjat. En väitä hänen olevan poikkeuksellisen lahjakas tai mitään muutakaan poikkeuksellista. Kunhan on minun lapseni ja kaksikielinen,



Eikä hänellä tunnu olevan mitään vikaa älyssä, ei näössä eikä kuulossa. Väritkin hän näkee ja osaa nimetä, samoin kuin niin mobnen muunkin asian.  Uusimpia asioita hänessä on olut se, että hän osaa ottaa rooleja: lentokone, tohtori, dinosaurus. Hän ottaa ne tietoisesti eli osaa kertoa mikä nyt on. Myös läähättävä koira ja maukuva kissa hän on välillä. 

Takanani vaaniva krokotiili ei ole aito vaan styroksista valmistettu. Sen tarkoitus on pelottaa alueelleni pyrkivät ankat ja kanat pois. Niitä tulee joskus naapureista.  

Takapihan mökilleni hän ei enää halua tulla. Kesäkuussa, kun siellä työskenteli kaivuri ja se oli liikuttanut tukkisiltaamme, putosimme siltä veteen. Sain toki tartuttua poikaan niinni ennen kuin hän likui veteen, mutta sen verran hän asiaa pelästyi, että vältteli siellä olevia paikkoja. Nyt hän jo osaa kertoakin asiasta ja varoittaa minua. pyytää minemään tien kautta eikä sillan. Vain pari kertaa hän on tullut äitinsä tai isoäitinsä kanssa hakemaan minua kun olen kaivellut talollani.  Tuo mökki on hänelle talo (house) kun taas koti on eri asia (home) ja sitten on tämä huone (room). Sitten me joskus käymmne isoissa taloissa (big house) kuten kaupoissa, sairaalassa ja hän  joskus vieraisilla sukulaislaten luona.  



Emme me ole jatkuvasti yhdessä, vaan esim. myöjäisillat, yöt ja aamut hän viettää olohuonessa äitinsä ja isoäitinsä kanssa.  Kun hän on pahalla tuulella, väsynyt tai sairas, hän ei halua nähdä minua. Aamullakin hänen täytyy herätä kunnolla ennen kuin hän tulee minun luokseni. Toki hän on viime aikoina tullut syliini tai lähelle minua ja kertonut pelkäävänsä dinosaurusta tai pöllöä, mutta minusta se ei ole pahaa pelkoa vaan ehkä enemmänkin pelon tunteiden ja niiden ilmaisun harjoittelua.  Samaa muistan siskonpoikani Antin kanssa kokeneeni 1980-luvun puolivälin lopulla.  Paloautot, ukkonen, noidat ja pöllö olivat  pelottavan jännittäviä asioita. Hän pyysi mm. soittamaan Pink Floydin Dark Side of the Moon -levytä kappaletta, jossa "ukkonen" vaelteli vasemman ja oikean kaiuttimen välillä. Sellaista roottorin kaltaista ääntä sieltä tuli. En nyt muista kappaleen nimeä. Minulta peritty muovinen pöllö, joka oli päällystetty oikeilla höyhenillä oli yksi hänen suosikkileluistaan, jota sekä rakastettiin että pelättiin. Erikillä on nyt esimerkiksi dinosaurus sellainen (daisosoo). Hänellä on niitä leluina sekä käsinukkena, mutta kaikista jännittävin on kun minä vedän sukan käteeni ja leikin, että se  on muriseva dinosaurus. 



Ehkä jännintä yhteistä tekemistä meillä on se, kun pyöräilemme vähän matkan päähän joen toiselle puolelle katsomaan työkoneita. Hän osaa tunnistaa ja nimetä niitä useita: front loader, bulldozer, dump truck / lorry car, tank car, roller car ja tractor.  Traktoreita ovat myös kaivurit, koska escavator on hänelle ilmeisen vaika lausuttava.  Ainakin jotkut noista hän osaa nimetä myös vietnamiksi äidilleen ja isoäidilleen.  Hän osaa nimetä myös kaivurin osat: arm, boom, bucket, cabin, engine, tracks. Hänen suosikkihahmonsa Blippi ja Gecko  esittävät kaivurilaulun Youtubessa. Molempia hän katsoo mielellään, sitä, miten Blippi touhukkaana kertoo erilaisista asioista ja Gecko apureineen ratkoo erilaisten ajoneuvojen ongelmia. Eric the Escavator  Näitä videoita hän katselee itsekseenkin silloin kun äitinsä on työssä siinä lähellä ompelukoneen ääressä ja isoäiti puutarhassa tai vieressä levolla ja minä omissa puuhissani joko takapihalla tai huoneessani.  

Sitten voimme käydä soveltamassa näitä oppeja käytännössä kun pyöräilemme tietyömaalle. Teemme retket yleensä aamuisin silloin kun ei ole liian kuuma. Iltapäivällä aurinko porottaa ja lämpötila saattaa kohota yli 35 plusasteen.   Toki minulle aamuinen 28-30 astettakin on välillä tukalaa. Takaisin palaan paita märkänä  ja hiki otsalla. 


Tässä kuvassa kone ei ole kännissä, joten minä vein hänet ihan lähelle leikkimään omalla pikku kaivurillaan, jonka hän yleensä muistaa ottaa mukaan pyörän etukoriin kun valmistaudumme lähtööbn.

 
Koneiden ollessa työssään, Erik on tyytyväinen saadessaan leikkiä lähettyvillä niin, että kuule äänet ja voi välillä katsoa niiden suntaan.  Hänelle linee jo kehittynyt aika hyvä käsitys tienteon vaiheista ja siihen tarvittavista koneista. 

Timo, näytä napas!

Pankkini Vietnamissa on nimeltään Timo  En suinkaan valinnut sitä pankiksi nimen takia vaan siksi, että se toimii netissä ja palvelee myös englanniksi. Itse asiassa se ei ole pankki vaan yritys, joka harjoittaa pankkitoimintaa jonkun toisen pankin suojissa. Tuo isäntäpankki on tämän reilun kahden vuoden asiakkuuteni aikana vaihtunut jo kaksi kertaa. Viimeisin vaihdos tapahtui nyt heinäkuun puolivälissä.  Silloin minulle lähetettiin myös uusi kortti. Aiempi oli lähetetty väärään osoitteeseen, jonka asiakaspalvelija oli tiliä avatessani kirjannut esittämästäni avioliittotidistuksesta. Pankin asiakkuus edellyttää väintään vuoden mittaista viisumia Vietnamiin, joten pääsin mukaan vasta sen jälkeen kun olin saanut tilapäisen oleskelukuvan kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.  Tuo lupa vanheni toukokuussa siinä vaiheessa kun viiden vuoden Suomen passini vanheni.  Anomuksesta huolimatta en saanut enää pitkää viisumia vaan pelkästään kolmen kuukauden perheviisumin, joka vanhenee elokuun alussa.  Pelkäsin, että pankin järjestelmään on talletettu viisumin loppumispäivä ja asiasta tulee huomautus. Niin ei käynyt. Ainoastaan määräaikaistalletusta viime vuonna tehdessäni näin, että se päivämäärä on talletettu johonkin pankin järjestelmässä enkä saanut tehdä talletusta, joka kuoleentuisi tuon päivän jälkeen. Korttia ei kuulunut, mutta vanha suljettiin. Välillä tuli viestikin, että minun täytyy matkustaa pankin lähimpään toimipisteeseen (eli Saigoniin) allekirjoittamaan kortti. Olin kuitenkin sopinut asiakaspalvelun kanssa sähköpostilla, että se lähetettäisiin tähän oikeaan osoitteeseeni. Annoin jakelua varten vaimon puhelinnumeron. Sitten eräänä päivänä huomasin, että minun puhelimeeni oli joku yirttänyt soittaa neljän päivän aikana useita kertoja. Ei ollut ehkä mainostaja, joten pyysin vaimoa soittamaan tuohon numeroon ja kysymään, mitä soittaja halusi. Se oli täkäläinen kuriiri, jolle pankki oli antanut minun puhelinnumeroni. Seuraavana päivänä sain kortin ja aktivoin sen. Kerroin pankille, etteivät olleet päivittäneet puhelinnumeroni vaikka olivat luvanneet. Sieltä vastattiin, että puhelinnumerolla ei ole vaikutusta kortin käyttöön. Tyypillistä vietnamilaista palvelua: virheitä ei pahoitella vaan niitä mitätöidään. Toki poikkeuksiakin on, erityisesti niillä, jotka osaavat palvella myös englanniksi.  

Näytti siis siltä, että pankki ei kysy päivitettyä viisumia ainakaan vielä. Niinpä päätin asiaa kyseltyäni, etten maksa agentille kuuttasataa dollaria kolmen vuoden oleskeluluvasta vaan yritän itse ihan laillisesti täällä paikallistasolla anoa uutta viisumia, oli se sitten kolme kuukautta tai vuosi.  Pyysin vaimoa soittamaan sinne virastoon ja varmistamaan paperit, jotka tarvitsemme luvattua kahden vuoden viisumia varten. He sanoivat, että voivat antaa vain kolme kuukautta.  Hyvä, yritetään sitten sitä ensin. 

Niinpä sitten lähdimme yrittämään, tilasimme taksin viemään meidät 30 kilometrin päähän provinssin pääkaupunkiin. Vaimon ja minun lisäkseni mukaan tulivat Erik ja hänen isoäitinsä. 

Perillä vaimolle kerrottiin, että minä olen ollut jo liian pitkään Vietnamissa ja minun on poistuttava maasta ennen kuin saan uuden viisumin. En tarkkaan tiedä, mistä oli kysymys, sillä vaimon englannin taito ei riitä asioiden kunnolliseen selittämiseen. Eikä siellä toimistossa kukaan puhunut englantia edes tuota vertaa. Paperit lykättiin hänelle takaisin, mutta minä en ollut tyytyväinen vaan vaadin lisäselityksiä. Hänelle kerrottiin, että jos saan lääkärintodistuksen siitä, etten ole kykeneväinen matkustamaan, voisin saada viisumin ilman maasta poistumista. Niinpä lähdimme paikalliseen sairaalaan yrittämään. Onnekseni minulla oli ollut sappikivikohtaus parin päivän takaisin liiallisen ohransyönnin seurauksena, joten se ehkä näkyisi vielä verenpaineessa. Reilun tunnin aikana minulta otettiin sydänfilmi ja keuhkokuva. Löytyi ilmeisesti riittävästi syitä todistuksen kirjoittamiseen, Se kirjoitettiin ja kerkisimme juuri ja juuri jättämään sen muiden papereiden lisäksi sinne viisumitoimistoon.  Päätös luvattiin seuraavana päivänä, joten lähdimme kotiin. 

Ohraleipä on hyvää, mutta liaallinen ohran ja rukiin syönti aiheuttaa minulle sappikivioireita. 

Sain sitten kolmen kuukauden jatkon viisumilleni, tai melkein, lokakuun lopussa se vanhenee ja minun täytyy joko maksaa agentille tai käydä itse Phom Penhissä, Bangkokissa, Singaporessa tai Taipeissa Vietnamin lähetystössä anomassa uutta viisumia.  On siis pari kuukautta aikaa katsoa, paheneeko koronavirustilanne ja miettiä, missä käyn. Kovasti ei huvita matkustella. Phom Penhiin pääsisi bussilla ja siellä olisi edullisinta majoittua. Täkäläinen vanha ystäväni, jonka kanssa matkustin Hanoihinkin huhtikuun alussa, asuu taas siellä ja voisi auttaa minua.  Toki myös Singaporen-reissu kuulostaisi houkuttelevalta, kun sitä tarkemmin ajattelee. 

Noista sappikivivaivoista kärsin aina silloin kun olen syönyt jotain niille sopimatonta. Ruisleipä ja banaani ovat sellaisia, olen oppinut.  Sen sijaan kaura on hyvää vatsalleni.  Koronan jälkeen olen alkanut syömään aamuisin Australiast tuoduista ryyneiestä keitettyä ja aromipesässä haudutettua kaurapuuroa  Sen kaveriksi tilaan netistä mustikka- ja mustaherukkajuomatiivisteitä, joita käytän hillon tapaan.  

Salmiakkia, lakritsia ja kahvia suomikaupasta?

Ei minulle. Osittain syynä on hinta, osaksi periaate. Sitä, mitä saa lähempääkin, ei tarvitse tuottaa maapallon toiselta puolelta. Erityisesti kahvin tuominen olisi järjetöntä. Osa "suomalaisesta" kahvista saattaa olla jopa kasvatettu täällä Vietnamissa. Joka tapauksessa se tulee Suomen ulkopuolelta. Entä sitten Fazerin sininen?  Sokeria ja maitorasvaa kalliseen hintaan. Täällä vietnamissa tuotetaan hyvää kaakaota ja minä saan tehtyä siitä mieleistäni suklaata ilman maitorasvaa, vegaanista. 
Turkinpippureita ehkä ostaisin jossain tilanteessa, mutta kaikkein mieluiten kuivattua mustikkaa tai mustikkajauhetta. 

Olen tullut siihen päätelmään, että osa tuollaisista suomi-tutteiden himosta on tuotemerkkifetisismiä. Jotkut kuulemma tilaavat jopa hernekeittoa säilyketölkeissä. 

Koronaa sairastaessani en pystynyt syömään juuri mitään. Loppuvaiheessa aloin pakottamaan itseäni yrittämään. Kaurapuuro meni alas, samoin omena.  Yhtäkkiä alkoi tekemään valtavasti mieli lakritsia. Ostinkin sitä pari kertaa nettikaupasta: hieman vanhentunuta kovaa Amerikaasta tuotua. Pandan laku olisi maksanut yll kymmenn kertaa enemmän kuin Suomessa. 

Vegaanina olen tottunut selvittämään mistä ruuat on tehty, mitä on käytetty raaka-aineina. Se on nykyään aika helppoa nettiä käyttäen. 

Ruisleivän kaltaista leipää olen oppinut tekemään, ja nyt osaan tehdä sitä selaisenakin, ettei se aiheuta terveysongelmia, niitä sappivaivoja. Turun sinapin kaltaista sinappia osaan tehdä. Edam-juuston kaltaista vegaanista juustoa, samanlaista kuin Violife en ole oppinut tekemään, mutta maultaan sitä parempia, kermajuustomaisia, kyllä.  HK:n sininen oli lempimakkarani Suomessa, en pitänyt bratwursteista enkä muista lihaisista vaan niistä halvemmista, vaikkapa lauantaimakkarasta. Sellaisia en osa aitse tehdä, mutta nykyään vastaavia vegaanisia saa lähikaupungista ihan käypään hintaan. 

Kesäkuusta lähtien olen tehnyt erilaisia lakritsi- ja salmiakkikokeiluja. Tilasin netistä lakritsijuurijauhetta, fenkolia, mustaa bambuhiilijauhetta, ammoniumkloridia ja anisjauhetta. Sekoitin niistä jauheen, osan uutin myös etanoliin eli Absolut-vodkaan. Tuosta jauheesta kokeilin tehdä myös lakritsikaramelleja agar-agaria ja erilaisia tärkkelyksiä käyttäen. Parasta kuitenkin on tullut, kun olen ostanut kuivattuja hedelmiä: mulperia ja mansikkaa ja pyöritellyt niitä karkkeja tuossa jauheessa. Siitä on tullut sellaista voimalla pureskeltavaa, joka miellyttää minua enemmän kuin hampaissa rouskuvat turkinpippuri-karkit. 

Lakritsijuuri ja ammoniumkloridi eivät ole kovin terveyttä edistäviä, joten niitä yritän välttää isommissa määrin. Lakritsin voi korvata ainakin osittain fenkolilla ja ammoniumkloridin pistävä maku ei ole lainkaan välttämätöntä salmiakissa. Sen voi korvat mineraalisuolalla ja  chilijauheella. Turkinpippurinkin polttavuus tulee nimenomaan chilistä eikä salmiakista. 

Vanha tuttu kävelykärryni, jonka sain 50-vuotislahjaksi perheeltäni vuonna 2013, on nyt uudessa käytössä: pyörän peräkärryjä isompia ostoksia tehdessäni. 

Ukrainan sota, ts. Venäjän julma hyökkäys Ukrainaan 

Ei saa unohtaa Ukrainaa! Tämä urhea kansa on kärsinyt jo kuukausia julman ja verenhimoisen miehittäjän kynsissä. Pakko on uskoa hyvän voittoon ja siihen, että paha saa palkkansa. https://youtu.be/pEWqvXHrHYA

Se jatkuu edelleen jo kuudetta kuukautta. Siitä ja sen herättämistä tunteista ja muista reaktoista puhun enimmäkseen Facebookissa Ukraina- ja Venäjä-aiheisissa ryhmissä.  Alla muutamia sitaatteja sieltä. 



30.7.2022  kommenttini Suuntana Venäjä -ryhmän kirjotukseen, jossa esiteltiin tämä blogikirjoitus: 
Miten russofiilistä ei tullut russofobia vaan russo-observator

Entä minä itse? Jokaisella varmaan on myös henkilökohtainen tarinansa ja suhteensa Venäjään, "minä ja Venäjä". Ilmarille kiitos, omansa kertomisesta.

Minä olen miettinyt nyt omaani. Mikä minusta, entisestä russofiilista on tullut, ei observaattori eikä russofobi, mutta hyvästä syystä russonvihaaja tai ainakin antiputinisti ja hyvin kriittinen kaikkea muutakin venäläistä kohtaan.

Minä olen hieman liian nuori ja kotini liian porvarilinen, jotta minusta olisi tullut stalinisti ja suuren ja mahtavan naapurin ihailija. Punk ja muu epäpoliittinen nuoriskokulttuuri ehkä pelasti. Kasvoin kuitenkin YYA-Suomessa. Koulussa katsottiin Luottamus-elokuva, SNS:n edustaja kävi vastaamassa Neuvostoliittoa koskeviin kysymyksiin, radiosta kuuneltiin Näin naapurissa-ohjelmaa. Opin sen, että jos historian tai yhteiskuntaopin kokeessa ei tiennyt vastausta, saattoi johtaa puheen Suomen ja Neuvostoliiton ystävällismielisiin suhteisiin, jolloin kukaan opettaja ei uskaltanut antaa hylättyä arvosanaa. Isäni isä, äijä, oli kotoisin Kannaksen Koivistolta ja osasi pajattaa r:ssää kuten hän sanoi. Isänikin opiskeli sitä kieltä, vaikka molempien muistot pommituksista ja evakoista eivät olleet kovin ruusuisia. Itsekin kiinnostuin ja aloin opiskelemaan kieltä lukiossa, osaksi siitä syystä, ettei tarvinnut opiskella pitkää matematiikkaa. Luokassa vieraili Brezhnevin näköisiä yrmeitä ukkoja ja niille meidän piti laulaa kokotiili Genaa ja Moi adres sovetskii sajuz. Käytiin Leningradissa ja annettiin ylimääräiset ruplat Viipurin kadulla mummoille, kun oli poistuttu leipäkaupasta, jossa ei ollut muuta kuin limppuja ja suklaata.

Perestroikan aikana alkoi radion Musiikkia Neuvostoliitosta-ohjelmassa soida muukin kuin Pugatshova. Olin toki ihastunut Okudzhavaan ja muutamiin muihin, mutta kun Tero Heinänen soitti Vysotskin Kony priveredlivie, vikuroivat hevoset, oli myyty. Kirjastosta löysin V:n levyjä joissa oli myös sanat mukana. Aloin lukemaan niitä sanakirjan kanssa. Lainasin myös kielikursseja: Pozhaluista: Heikki Kinnunen Odessassa. Ilmoittauduin yliopiston kielikeskuksen Venäjän kursseille ja tykkäsin opettaja Olga Kallion "maatuska"-tyylistä ja hauskoista jutuista. Jatkoin venäjän opiskelua myös Helsingissä kulttuuri- ja tiedekeskuksen kursseilla sekä kotona itsekseni. Tietokoneen myötä opettelin kirjoittamaan silläkin venäjää, modeemilla otin yhteydet Venäjän fidonettiin ja sain sieltä kaverita, joiden luona vierailinkin seuraavana kesänä.

Viikkoa ennen Elokuun vallankaappausta luonani kävi venäläinen nainen, joka halusi solmia kanssani paperiavioliiton. Hän lähti kotiin Pietariin, kun olin kieltäytynyt. Seuraavalla viikolla järkytti pahasti se vallankaappaus. Olin ihan suunniltani: tähänkö romahti kaikki se usko ja toivo, jota olin mielesääni rakentanut. Onneksi Jeltsin nousi tankin päälle ja sai kansan puolelleen. uskoni palasi. Aloin viettämään kesiäni Pietarissa ja niihin liittyi myös muutama mukava devushka, muttei rakkaus kantanut kovin pitkälle.

Työssäni käytin venäjää liki koko 90-luvun: "Vallun" instituutissa, Arton laitoksella, oman yrityksen alla. Sain monia venäläisiä ja venäjänkielisiä kollegoita, myös muista slaavilaisista maista. Sain kosketusta myös muihin slaavilaisiin kieliin, kroaatista kävin myös peruskurssin. Laitoksella eräs Jussi kavereineen vaahtosi erityisesti Ukrainasta.

Sitten työt veivät kiinnsotusta Euroopaan ja kohta myös Aasiaan ja Oseaniaan ihan fyysisestikin.

Krimin miehitys v. 2014 oli etäisesti järkyttävä tapahtuma. MH-17-lennon alas ampuinen enemmän koskettava, koska asuin Malesiassa ja siellä tapausta ja uhreja surtiin syvästi. senVuonna 2016 halusin muuttaa Euroopaan ja asuin Ukrainassa puoli vuotta. Venäjän kielestä oli siellä hyötyä, mutta sain seurata läheltä, miten kouluissa rakennettiin omaa ukrainalaista identiteettiä ja ukrainan kieli alkoi korvata venäjän kieltä. Opetin monia lapsia ja nuoria, joisa osa on nyt nuoria aikuisia, ehkä jotkut kuolleetkin rintamalla. Muutint akaisin Aasiaan, mutta nyt minulla oli henkiökohtaisia suhteita sekä Ukrainaan että myös Venäjälle, netin kautta molempiin.

En halunnut enkä halua pysyä tarkkailijana vaan olen valinnut puoleni viimeistään helmikuun 2014 jälkeen. Tilanne on vähän sama kuin se, että kaverini A hyökkäisi puukolla kaverini B:n kimppuun huutaen, että tällä ei ole oikeutta olla olemassa vaan tämä pitää tappaa. En voi nimittää tuollaista konfliktiksi vaan voin löytää sille yhden syyllisen. Se on julma hyökkäys ja täysin väärin. Siksi en halua olla enää kaveri A:n kanssa vaan puolustaa B:tä häntä vastaan.

Kysyn itseltäni, että onko isieni russofilia ja osittain omanikin vain Karjalan evakoiden ja heidän jälkeläistensä Tukholma-syndroomaa?

Ja onko sitä vauhdittanut venäläisen kulttuurin, Gogolit, Dostojevskit ja muut, antama liian ruusuinen kuva Venäjästä, sen historiasta ja ihmisistä?

Kuvassa Dnipron rautatieasema Ukrainassa vuonna 2019. Nyt asema täyttyy ihmisistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa. Kuvaaja: Toni Härkönen. Monet Venäjää myötäilleista suomalaispoliitikoista ovat ihmetelleet, mitä muka olisi voinut tehdä toisin, viimeisimpänä Paula Lehtomäki.

Tässä esimerkkejä:

- Päättäjät olisivat voineet tavata Venäjän oppositiota (Heidi Hautala tapasi, häntä pidettiin veneen keikuttajana).

- Suomenvenäläisille olisi pitänyt olla kunnollista venäjänkielistä uutisointia jo vuosikymmeniä sitten - rahoitusta ei löytynyt.

- Tämä olennaista: venäläisille selitettiin siinä missä suomalaisillekin, että Venäjä on matkalla demokratiaan. Näin suomalaispäättäjät osallistuivat Venäjän propagandanäytelmään ja murensivat venäläisten uskoa demokratiaan. Sen sijaan olisi voinut kertoa avoimesti, miksi Venäjä ei ole demokratia.

- Ukrainan pyrkimystä demokratiaan olisi pitänyt tukea jo oranssin vallankumouksen myötä. Sitä ei olisi saanut unohtaa.

- Ulkomaalaisten oikeus ostaa maata Suomesta ihan miten sattuu. Tätä ei varmaan tarvitse avata enempää. Lisää Sofi Oksasen Facebook-sivulla.

Sofi Oksanen on kirjoittanut paljon Venäjästä ja meneillään olevasta hyökkäyksestä.  Häntä ja muita Venäjä-kirrikoita olen myötäillyt usein kommenteissani. Tässä yksi hänen kirjoituksistaan. 

Hän jakoi myös linkin kirjoitukseen  Kremlin asialla, Suomen rahoilla, jossa kerrotaan mm.

"KREML aloitti vuonna 2007 toden teolla niin sanotun maanmiestoiminnan ulkomailla asuvien venäläisten sitouttamiseksi ”historialliseen kotimaahansa” ja puolustaakseen ulkovenäläisten oikeuksia. Tavoitteena ei ole kotouttaa ulkovenäläisiä uusiin kotimaihinsa, vaan pitää heidät Venäjän liekanarussa.
Doktriininsa mukaisesti Venäjä perusti kaikkialle maailmaan maanmiesten koordinaationeuvostoja ulkoministeriön ja ulkoministeri Sergei Lavrovin alaisuuteen.
Suomen-neuvosto perustettiin Helsingissä 2007. Aluksi epävirallisesti toimineen neuvoston puheenjohtajaksi tuli Judina-Lazareva ja yhdeksi jäseneksi Judin-Lazarev. Jyräävien ja ristiriitaisten hahmojen valinta herätti arvostelua suomenvenäläisten keskustelupalstoilla, ja monet kyseenalaistivat koko neuvoston tarpeen." 

Venäjän ojusiskussa Vinntysyan kaupunkiin kuoli lapsia ja nuoria äitjeä.  Eräässä  kommentissani ottesin " En muista vuosikausiin itkeneeni niin paljon kuin tänä vuonna helmikuusta lähtien."

  

Tästä raportoitiin laajasti eri puolilla maailmaa: Lizan, 4, kohtalo järkyttää ukrainalaisia – äiti taltioi iloiset hetket videolle vain tuntia ennen Venäjän tuhoisaa ohjus­iskua, kirjoitti Ilta-Sanomat. 

Lech Walesa oli yksi nuoruuteni ihanteista: hänen toimintansa  Puolan solidaarisuus-liikkeessä. Puola kosketti minua henkilökohtaisesti siksi, että minulla oli siellä kirjeenvaihtotoveri. 

Venäjä on hajotettava! Sen kansat vapautettava! Näin vaatii Puolan entinen johtaja ja vapauttaja Lech Walesa.

"Puolan entinen presidentti Lech Wałęsa uskoo, että Venäjä on "hajotettava", jotta maailman turvallisuus voitaisiin taata. Hän sanoo ranskalaiskanava Lci:n haastattelussa, että kansainvälisen yhteisön pitäisi vapauttaa Venäjään liitetyt kansat. Wałęsa vaatii myös, ettei länsimaat rajoittaisi toimiaan pelkästään ukrainalaisten suojelemiseen Venäjän hyökkäykseltä, vaan "Venäjän itsensä vapauttaminen" on hänestä yhtä tarpeellista."

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/4720117

#Venäjä on murskattava, tuhottava ja nöyryytettävä perusteellisesti.

Samoihin aikoihin kuuntelin Hassisen konetta Rockradiosta  (sitä Suomen Yleisradion rinnakkaisohjelman  ohjelmaa, joka jatkui koko 80-luvun. Laurin lukiossa Hannu Korkeamäkin otti minultakin allekirjoituksen addressiin, jossa vaadittiin rock-kanavaa radioon.  Hannulla oli bändi Jesse Bullets Heaven  En tainnut kuulla sitä koskaan elävänä, mutta Rockradiossa Holle Holopainen soitti heidän tekemäänsä nauhaa, vai olisiko ollut  levy.  Siitä minulle on jäänyt moeleen vain hevibiisi, jossa laulettiin "rautavartista sateenvarjoa". 

Moni kaveri oli 30.7.2022 illalla Tampereella, jossa Hassisen kone soitti jo pari vuotta sitten sovitun "paluukeikkansa"  40 vuotta myöhemmin.  Voi kumpa oisin ollut mukana!   Muistan sen kun ensimmäisen kerran kuulin Rock SM-kisan uuden aallon sarjan voittjan Hassisen koneen kappaleen Muoviruusuja omenapuissa. 

Musiikin lisäksi, enimmäkseen ukrainalaisen, meemit ja huumori ovat tärkeätä lääkettä tässä järkyttävässä tilanteessa.  Hyvä syy lopettaa #tupakointi!

Lopeta tupakointi tai muuten kuolet ennen kuin näet Putinin lopun

(vapaasti käännettynä).

Ukrainalaista musiikkia kuuntelen yhäkin sieluni virkistykseksi ja siksi, että haluan korvata sillä aiemmin kuuntelemani venäläisen musiikin. Victoria Niro on yksi uusista suosikkiartisteistani.

Ibrahim Milanovic, Voitto pimeydestä  

Ihan sattumalta löysin tuon kirjan Celian uutuusluettelosta. Lainasin sen äänikirjana, koska tunnistin tekijän. Olin tavannut hänet entisessä Näkövammaisten ammattikoulussa, silloinen Arlainstituutti kun olin siellä tukiopettamassa venäläistä Juria oman firmani piikkiin joskus 1996-1997. Silloin Ibis oli nuori poika, vielä valmentavalla linjalla. En tutustunut häneen kovin hyvin, ehkä näin vain ohimennen ja hän taisi olla kerran mukanamme opiskelemassa. Nyt sain luettvakseni hänen elämäntarinansa . Todella hyvää kerrontaa ja koskettavaa tekstiä. Myös kirjan suomen kieli on rikasta ja hyvää. 

  

Olin käynyt Bosnia-Herzegovinassa kesäkuussa 2013 ja vaikuttunut henkeäsalpaavan kauniista vuoristomaisemista. Sodasta tiesin jonkin verran, mutta tämä kirja toi lähemmäksi alueen ihmiset ja sen, miten he kokivat elämän Jugoslaviassa ja sen hajoamiseen liittyvässä sodassa.