 |
| Käytiin pojan kanssa testaamassa Saigonin metro (Ho Chi Minh City) |
- Kuvat tammikuulta 2025 Googlen palvelusta
- Videot
- Huivpuistopäivä 12.1.2025
- Tammikuun 2025 kooste puhelimen videoista
6.1.2025
Vuosi alkoi Erikin kanssa kahdestaan Nha trangin kaupungissa, jossa olimme Erikin kanssa kaksi yötä tavaten suomalaisia (aikuis-)kavereita sekä käyden usammallakin leikkipaikalla.
Illalla olimme kävelleet kotiin runsaan väkijoukon läpi Uuden vuoden konsertin pitopaikalla. Kuten joukukuun Samanta Fox- Boney M-konsertissa, en tällä kertaa heiluttanut Ukrainan lippua siellä, emme edes pysähtyneet kuuntelemaan paikallisia artisteja. Kävelimme hotellille nukkumaan jo ennen kymmentä.
Matkalla näimme nuo venäläiset lapset valjastettuina valtionsa propagandakoneiksi, tai ehkä vain vanhempiensa. Jaoin tuon kuvan useammallakin somealustalla. .
Kello oli soittamassa vähän ennen puolta yötä. Herätin Erikin katsomaan ilotulitusta hotellimme parvekkeelta 15. kerroksesta. Satoi ja oli kylmä. Raketit eivät jaksaneet lentää kovin korkealle ja yksi edessä oleva rakennus pilasi näkymän. Niinpä menimme takaisin nukkumaan ja nukuimme aamuun saakka. Minä heräsin ensimmäisenä ja lähempänä kahdeksaa herätin Erikin. Olin pakannut tavaramme, koska päätin kirjautua ulos hotellista.
Aamun ensimmäinen ostos oli tuo kuvassa näkyvä Vietnam-lippalakki. Ajattelin kokeilla sen avulla ajatusta, että vieraan valtion mainostaminen lipuin ja muin symbolein voisi olla hyväksytympää, jos sen tekee yhdessä Vietnamin lipun ja symboleiden kanssa: ikään kuin korostaen maiden ystävyyttä. Sitä teoriaa en ole vielä kokeillut. Täytyy nyt odottaa, tuleeko tuosta aiemmasta liputuksesta oikeudenkäynti ja sen seurauksena pahimmillaan masta karkotus.
Menimme muutamamaksi tunniksi Vinmart-ostoskekuksen leikkipaikalle, joka nyt lomapäivän kunniaksi oli täynnä lapsia vanhempineen. Kenenkään kanssa emme jutelleet vaan leikimme pelkästään muiden lähettyvillä. Kukaan ei tullut juttelemaan.
Kävimme lähistön kahvilassa moikkaamassa suomalaisia kavereitamme, samoimme näkemiin ja otimme mopotaksin 12 kilometrin päässä olevalle bussiasemalle, jossa meillä oli jo lippu ostettuna makuubussiin, joka päätyisi Dalatin kaupunkiin. Sieltä otimme sitten tutun taksin 30 kilometrin päähän kotiin.
Olimme kotona ilalla seitsemän maissa.
Sitten menikin muutama päivä ihan kotioloissa kunnes sunnuntaina 5.1. käytiin siellä lähikaupungin leikkipaikalla. Siellä leikkiminen oli sosiaalisempaa johtuen siitä, että minä pyrin tutustuttamaan Erikia muiden lasten kanssa. Kuvassa oleva Wendy-tyttö osasi melko hyvin englantia, joten hänet Erik hyväksyi kaverikseen. Nelisen tuntia siinä meni leikkiessä. Sitten sanottiin heipat ja me Erikin kanssa tulimme kotiin parin kaupan ja yhden puiston kautta.
Phu Quoc on suomalaisten ja muiden länsimaalaisten suosikkikohde Vietnamissa. Se on hintatasoltaan ja laadultaan muuta maata korkeampi. Ajattelin tässä lähiviikkoina tai -kuukausina viedä hänet sinne käymään, jos vaikka onnistuttaisiin tapaamaan suomalaisiakin lapsia. Kyselin asiasta sen saaren englanninkielisessä ryhmässä ja meille löytyi yksi amerikkalainen ja yksi kanadalainen perhe leikkikavereiksi.
Siellä olisi jopa kolme viikkoa kestävä kansainvälinen lastenleiri, mutta arvelen sen olevan tässä vaiheessa liikaa Erikille. Kaksi yötä poissa äidin luota vielä menettelee, mutta sen pidempiin rupeamiin täytyy hiljalleen totutella.
9.1.2025 Rahahuolia
Minulla on vaikeuksia käyttää rahaa, minulla on rahaa enemmän kuin pystyn käyttämään haluamallani tavalla. En tarkoita, että olisin upporikas. Rikkautta eivät ole suuret tulot vaan pienet menot.
Nuo vaikeudet ovat yleensä sitä, että en tiedä, mistä voi ostaa sitä tai tätä. Suurin este siinä on kielimuuri ja myös kulttuurierot. Monet paikalliset eivät tiedä minua paljoa paremmin eivätkä ymmärrä mitä tarkalleen ottaen haluan. Toki siinä aika auttaa: ei niin, että oppisin kieltä, mutta olen oppinut tuntemaan enemmän ihmisiä, sellaisiakin, jotka osaavat ja ehtivät auttaa. Olen myös itsekseni löytänyt paikkoja, joista voi ostaa haluamansa.
Heinäkuusta 2024 astui voimaan laki, jonka mukaan mm. täytyy rekisteröidä biometrinen data pankkiin, jotta pankkipalveluita voi käyttää. Puolen vuoden siirtymäaikana pankilla oli oikeus antaa käyttää sähköisiä palveluita tiettyyn rajaan saakka: n. 400 euroa per siirto ja kaksi siirtoa päivässä. Toinen käyttämäni pankki, Timo, noudatti tätä periaatetta. Toinen, Agribank, ei antanut tehdä mitään sähköisiä siritoja ellei rekisteröinyt kasvoista luettavaa biometriikkaa. Aluksi ne eivät kuitenkaan antaneet ulkomaalaisten tehdä sitä. Se mahdollisuus tuli vasta lokakuussa ja datan talletus onnistui käydessäni paikallisessa Agribankissa.
Joulukuussa kävin Saigonissa ja samalla Timo-pankissa pyytäen heitä kuvaamaan naamani biometriikkaa varten. Ei onnistunut. Heidän järjestelmänsä ei onnistunut siinä. Epäilin syyksi silmieni nystagmusta eli pientä liikettä, jota ne jatkuvasti tekevät.
Pankkivirkailija lupasi raportoida asian heidän tekniselle osastolleen, joka sitten ottaisi yhteyttä asiaa hoitaviin tahoihin ylempänä.
Vielä nyt 2025 alkuvuodesta asia ei edennyt, vaikkaki pankista tuli viestejä, että se on hoidossa, mutta kestää jonkin aikaa saada ratkaisu.
Sitten 8.1. lähetin heille viestin, jossa pyysin heitä sallimaan minun yrittävän kona kuvata naamaani ja katsoa toimiiko se niin päin.
Sovittiin, että 10.1. aamulla yritän.
12.1. Leikkipaikkapäivät
Ei onnistunut biometrisend atan lukeminen perjantai-aamuna eikä iltapäivälläkään. On näköjään Timo-pankilla sovelluksessaan erilainen algoritmi, joka ei ole yhteensopiva minun naamani tai silmienikanssa.
Toisaalta olen nyt sitten saanut Agribankin toimimaan myös QR-koodeilla maksamisessa, joten ei ole iso eroa pankkiasioiden hoidossa enää.
Eilen lauantaina sain viimeinkin aikaiseksi lähteä Erikin ksaan n. 15 kilometrin päässä sijaitsevaan leikkipuistoon, huvipuistoon. Ajoimme sinne sähköavusteisella pyörällä, joka on ihan tyydyttävässä kunnossa: vain vaihteet ja takajarru vielä kaipaavat säätöä.
Paikka on meiltä noin puolimatkassa Dalatin kaupunkiin, vuoren juurella. Tuossa ylemmässä kuvassa asuntomme näkyisi tuolla kauimmaisessa taivaanrannassa, laaksossa kahden vuoriston välissä.
Viivyimme siellä noin kuusi tuntia. Tapasimme mm. 7-vuotiaan australialaisen pojan, jonka kanssa Erik lopultakin ystävystyi ja leikki hieman ennen kuin hänen täytyi vanhempineen lähteä kotiin.
Tuohon isoon liukumäkeen hän ei pituusrajan vuoksi päässyt. Erik on 110 senttiä pitkä, mutta raja oli 130 senttiä suullisesti saamamme tiedon mukaan. Taululla se oli 140.
Samasta pitusserosyystä emme myöskään päässyt carting-autoilla ajelemaan. Onneksi sen vieressä oli tuo ulkoleikkipaikka,. jossa sai leikkiä jopa ilman erillistä pääsylippua. 
Turistiautoilla, samanlaisilla "busseilla" kuin Oulun Potnapekka, pääsi laajan puiston paikasta toiseen. Oli mahdollista ajaa sellaisella korkeammalle vuorenrinteelle, jossa kahvilan lisäksi oli muutama viidakkopolku lehti- ja mäntymetsässä. Siellä oli myös muutamia mökkejä, joissa saattoi yöpyä maksua vastaan. Niissä oli sähköt ja viemäröinti, joten ihan luonnonoloissa ei tarvinnut viipyä. 
Nyt sunnuntaina, huivpuistopäivää seuraavana, halusin viedä hänet uudelleen leikkipaikalle. Nyt kuitenkin otimme suunnaksi vastakkaisen, lähikaupungin viiden kilometrin päässä, tuon saman Vinmart-ostoskekuksen leikkipaikan, jossa kävimme viikko sitten leikkimässä kahden kivan tytön kanssa.
Nyt siellä ei ollut noita tyttöjä eikä leikkikavereita, joiden kanssa olisi juteltu. Enimmäkseen oli vietnaminkielisiä, mutta kyllä heidänkin kanssaan saatoi hyppiä ja rakennella. Yksi henkilökunnan lapsista kävi tuomassa Erikille tikkareita ja keksejä. Poika ei kuitenkaan puhunut englantia.
Kommentoin Facebookissa sitä kuinka vaatteet olivat 1960-luvulla erilaisia kuin nykyään.
totta. Silloin Suomessa myytävät vaatteet tehtiin Suomessa eikä halpamaissa lapsityövoimalla niin kuin nykyään. Lisäsin sinne myös kuvan vodleta 1970 tai -71.
Äitini oli sota-ajan lapsia ja teinityttönä halusi pukeutua nätisti ja muodikkaasti. Silloin ainoa tapa oli ommella itse vaatteensa yleensä jostain vanhasta muokaten. Niinpä ammattikoulujen ompelijalinjat olivat hyvin suosittuja. Sitä kävi äitikin kunnes meni kätilöopistoon sitten kun vaatteita sai taas kaupoista.
Meille lapsille hän kuitenkin omepli vaatteet itse ja sai siitä kehuja tuttavilta. Hän kertoi myöhemmin, että oma ja lasten nätti pukeutunut ja siisti ulkonäkö olivat kunnai-asia. Siitä tuli sitten ristiriitoja minun kanssani, joka joka teininä halusi olla risaisiin farkkuihin pekutunut pitkätukka
13.1.2025 Saigoniin
Viimeinkin Erik suostui lähtemään kanssani Saigoniin. Hän kuitenkin vannotti minua olemaan laulamatta niitä tyhmiä lauluja, joita lauloin viimeksi siellä käydessäni. Poika viittasi niillä vuoden 2023 joulukuun 14. päivän Kaunaimmat joululaulut-tilaisuuteen, jossa hän oli paikalla äitinsä kanssa. Laulattjana oli merimiespappi Jyrki Markkanen. Lupasin olla laulamatta muuta kuin hänen suosikkilaulujaan tai olla hiljaa, jos hän niin haluaa.
Lähdemme aamubussilla huomenna 14.1. ja olemme niin kauan kuin Erik haluaa.
Mainostin matkaamme sikäläisessä kotikoululaisten ryhmässä. Muutama innokas leikkikaveri löytyi, muttei vielä ainakaan yhtään syntyperäistä englannin puhujaa tai edes muuta kuin vietnamilaista.
14.1. Matkalla Saigoniin
Aamulla herätin Erikin reilua puoltatoista tuntia normaalia aikaisemmin eli kuuden maissa. Hän oli edelleenkin innokas lähtemään matkaan, sanoi edelleenkin viipyvänsä siellä kymmenen päivää. Ajattelin, että katsotaan. Minä olen valmis elämään hänen tahtiinsa ja viipymään niin kauan kuin hän haluaa. Ennen matkaa hän oli kertonut, ettei halua minun laulavan siellä niitä typeriä lauluja ja suostuin siihen. Kauneimmat joululaulut olivatkin edellisen kuun huvia ja siinä tilaisuudessa kävin ilman poikaa.
Ajoimme sähköavusteisella pyörällä viiden kilometrin matkan bussiasemalle. Olimme siellä vähän ennen seitsemä ja jäimme odottelemaan Dalatista Ho Chi Minhiin kulkevaa bussia. Se tuli ajallaan. Olin ostanut meille molemmille oman makuupaikan, joten ei tarvinnut ahtaasti matkustaa.
Sen virheen tein, että olin varannut hotellin kaupungin pohjoispuolelta. Ajoimme ohi sieltä 15 kilometrin päähän iltapäivällä kahden aikoihin juuri ennen kuin alkoivat iltapäiväruuhkaat. Emme saaneet jäädä pois aiemmalla bussiasemalla, koska olin ostanut lipun kaupungin eteläpuolen asemalle. Kerran viime vuonna yritin ja minua kiellettiin jäämästä pois muualla kuin ilmoittamalallani pääteasemalla.
Muistin edelliseltä matkaltamme vuodenvaihteesta, että Erik oksentelee, jos hänen antaa käyttää puhelinta. Niinpä selitin asian hänelle ja kerroin, että on parempi olla erossa puhelimesta. Sitten illalla hotellilla voimme käyttää sitä. Ei tuottanut vaikeuksia noudattaa ohjetta.
Olin ladannut omalle puhelimelleni muutamia Minecraft-äänikirjoja ja yhtä niistä hän kuuntelin jonkin aikaa.
Saavuttuamme Saigonin eteläiselle bussiasemalle otimme pikkubussin keskustaan. Matkalla alkoi satamaan. Sade yltyi keskustassa, joten tilasin Grab-taksin hotellillemme. Sen tuleminen kesti, koska satoi ja oli ruuhka-aika. Oltiin siellä kuitenkin illansuussa ja käveltiin vähän matkan päähän kasvisravintolaan, jossa minä söin yksinkertaista kasvisruokaa ja Erik nautti kioskilta ostamiamme sipsejä.
15.1.2025
Oltiin sovittu kotikouluryhmässä parin ihmisen kanssa, että tavataan Saigonin Gigamallin Rainbow kdis-leikkipaikalla. Sen takia olin ottanut hotellin tältä minulle ennestään tutulta alueelta kaupugin keskustasta koilliseen.
Ihan mukava hotelli oli hintaansa nähden. Erik ei ujostellut uloskirjautumisemme jälkeen mopotakia odotellesamme meille seuraa pitänyttä miestä, joko omistaja tai vahtimestari. Kolmisen kilometriä ajettiin Grabilla Megamaliin. Oltiin ajoissa, joten mentiin Highlands coffee -kahvilaan istumaan ja odottelemaan leikkipaikan aukeamista.
Aamuyhdeksän jälkeen ostoskekuksen aulaan, kahvilan lähettyville, pelmahti useinta koululaisryhmiä. Niin paljon lapsia ollaan havemmin nähtykään noin pienen ajan sisällä. Toistasataa lasta oli paikalla. Pelkäsin, että jos ne kaikki menevät tuonne leikkipaikalle, ei ehkä sekaan mahduta.
Oikeassapa olinkin: kivuttuamme kuudenteen kerrokseen ja löydettyämme leikkipaikan tilojen perältä meille kerrottiin, että meidän täytyy odottaa sisäänpääsyä. Kerrotiin kahtalaista tarinaa: muut kuin koululaiset pääsevät klo 9:30 sisään ja että paikka on täynnä, joten sisään pääsee vain kun joku lapsi tulee ulos. Paikalle kutsuttu englantia puhuva nainen kertoi, että täytyy ehkä odottaa pitkäkin aika.
Olin jo kahvilassa viestitellyt suomalaiselle isälle, jonka kanssa oltiin sovittu tapaaminen siksi illaksi. Hän kuitenkin kertoi, että hänen 5-vuotias Danielinsa ei mennytkään aamulla tarhaan, joten he ovat vapaita iltapäivään saakka. he olivat D2, Thao Diem-alueella, joka on yksi ulkomaalaisten keskuspaikoista.
Ajoimme sinne mopotksilla 15 kilometriä ja näimme joulun aatonaattoa edeltävänä päivänä avatun metrolinjan aseman. Emme vielä pysähtyneet kokeilemaan metroa vaan jatkoimme tuonne Peekaboo-kahvilaan ja sen yhteydessä olevalle leikkipaikalle.
Ulkomaalaisille tarkoitettu paikka, paikallisille eliittiä. Palvelutaso ja laatukin hintansa väärti. Eikä se hinta ole suomalaiselle kova. Rajaton leikkiaika n. 10 euroa ja sitten syötävät ja juotavat toiset 10. Paikalla oli suomalaisen isän ja pojan lisäksi yksi kotikoululaisen äiti poikansa kanssa. Heidän kanssaan stultiin hyvin juttuun vaikka kolme poikaa välillä nahistelivatkin keskenään. Myös suomalaispojan paikallinen äiti istui kanssamme vähän aikaa, vaikka samoin kuin miehensä hoiti työasioita puhelimellaan.
Jossain vaiheessa ensimmäinen kotikoululaisen äiti laittoi viestiä, että on lapsineen siellä Megamallilla. Ei halunnut tulla meidän luoksemme, vaan sovittiin, että joku toinen päivä.
Peekaboohon tullut toinen äiti poikineen tarjosi meille taksikyydin uudelle hotellille, jonka olin varannut läheltä heidän kotiaan. Sovittiin, että mennään aamulla heidän ja hotellin lähistöllä sijaitsevaan puistoon.
Taas käveltiin hotellilta vähän matkaa kasvisravintolaan, jossa keittäjätäti teki Erikille uuden jakauksen. Facebookissa tuo kuva herätti epäilyjä, että poika on aneeminen ja heikko. Epäilin, että syynä oli loisteputkien valo ja se, että meillä oli takanamme touhukas päivä.
16.1.2025 Fänpekka
Sovittiin aamuksi tapaaminen lähipuistossa uuden kaverin ja hänen äitinsä kanssa. Me lähdimme kävelemään sitä kohti jo seitsemän jälkeen. Matkalla piipahdimme myös kioskilla. Kaverit olviat myöhässä ja tuli niin kuuma, ettemme halunneet jäädä sinne. Niimpä päätin, että tavataan sisätiloissa. Valitsin paikaksi AEON-mall Than phu -ostoskeskuksessa olevan Suomi-aiheisen Fänpekka-leikkitilan.
Kutsuin sinne myös muita kotikoululaisia samoin kuin tuon äidin poikineen.
Ajoimme mopotaksilla ohi lentoaseman liikenneruuhkassa n. 7 kilometrin matkan ostoskekukseen. Kymmenen maissa aamulla alkoi olemaan jo hiostavan kuuma.
Saavuimme isoon ostoskekukseen ja pienen kävelyn jälkeen olimme Fänpekan edustalla.
En oikein tiedä, mistä tuo liikeidea on peräisin, ehkä vain siitä ajatuksesta, että suomalainen koulujärjestelmä on niin hyvä, että kaiken muunkin suomalaisen pitää olla hyvää. Joka tapauksessa mukava, että tuollainen paikka löytyy. Se poikkeaa edukseen muista. 
Tietysti kun oli koulu- ja työpäivä, paikka oli aika tyhjä. Hyvä meille, vaikka välillä jopa Erik toivoo, että olisi edes joku muu kaveriksi.
No, kyllä siellä sitten oli ja kävi muutama muukin. Eilinen kaveri tuli äitinsä kanssa pariksi tunniksi. Pojat leikkivät välillä yhdessä, välillä erikseen.
Paikalla oli myös tyttö, jonka pojan äiti tunnisti yhdeksi kotikoululaisista. Niinpä minä kävin muutaman ekrran jututtamassa häntä. Rohkaisian häntä myös menemään leikkimään poikien kanssa. Niin hän tekikin erityisesti sen jälkeen kun toinen poika äiteineen olivat lähteneet. Ennen lähtöään äiti etsi minulle tuon tytön äidin Facebook-profiilin, johon laitoin tervehdysviestin. Sen jälkeen ollaan pidetty yhteyttä myös hänen kanssaan.
Lapsilla oli tosi hauskaa keskenään. Erikiä oli vaikea saada lähtemään hotellille, kun tyttö vielä jäi äitinsä ja siskonsakin tultua paikalle. Päästiin kuitenkin illan pimettyä jälleen mopolla hotellille.
17.1.2025 Lunta ja jäätä Saigonissa!
perjantai ja jo neljäs reissupäivä. Olin iloisesti yllättynyt siitä, miten poika jaksaa. Vain kerran hän oli puhunut kotiin lähdöstä. Se tapahtui heti aamulla herättyä, mutta kun hän tajusi missä ollaan ja että on vielä uusia aktiviteetteja edessä, hän muutti mielensä ja sanoi, että edelleen haluaa olla täällä kymmenen päivää.
Olin ilmoittanut meidät kotikouluryhmän tapaamiseen, joka järjestettäisiin kaukana idässä Ice Magic-nimisessä kylmähuvipuistossa. Päätin, että ajamme metrolla itäiselle pääteasemalle ja jatkamme vielä viisi kilometriä mopolla.
Ho Chi Minh Cityn ensimmäinen metrolinja oli avattu 22. joulukuuta ja siihen sai tutustua ilmaiseksi. Niinpä nyt perjantainakin junat olivat melko täysiä: ihmiset ajoivat linjaa päästä päähän vain huvikseen. Paikalla oli monia koululaisiakin, erittäin kivoja ja avuliaita nuoria, jotka osaavat myös englantia.
Minä puhuin sitä tarkoituksella vähän kovempaa ja selitin Erikille näkemäämme. Se oli hyvä houkutin saada juttuseuraa.
Ja se toimi! Sisällä vaunussa eräs nuori nainen tajoutui päästämään meidät istumaan paikalleen. Minä kieltäydyin ja viittasin Erikin menemään. Hän meni ja istuutui naisen syliin. Siinä sitten aloimme juttelemaan. Hänellä olivat omat lapset koulussa, joten hän tuli äitinsä ja isoäitinsä kanssa testaamaan metrolinjaa.
Talvimaassa olimme hyvissä ajoin ennen muita, itse asiassa FB-ryhmässä suositeltuun aikaan eli ennen klo 12. Olisi vielä puoli tuntia meidän vuoromme alkuun. Muuta tulivat myöhässä eikä mitään kokoontumista tai tervetuloseremonioita järjestetty. Muut ilmeisesti tulivat ryhmänä ja tunisvat toisensa jo ennestään. Jo Fänpekassa olin hämmästellyt sitä, miten yksi pois lähtiessämme paikalle tullut länsimainen nainen tiuskaisi minulle vastauksen kysyessäni, osaavatko hänen lapsensa englantia.
Tiesin jo ennen sisään menoa, että lipun hintaan kuuluvat talvivaatteet eivät ole riittävän lämpimät, jossa viihtyisimme paikalla puolitoista tuntia. Olisi pitänyt olla villahousut ja toppahousut, kunnon pipo ja hupputakki sekä oikeat talvihanskat molemmilla. Sukat ja hanskat saattoi kyllä ostaa paikan päältä, mutta eivät ne olleet riittävän paksut. Talvikengät olivat kyllä hyvät, mutta kun niiden sisällä ei ollut lämpimiä sukkia, jalat palelivat. 
Kylmyys haittasi myö Erikiä, joten pidimme parinkymmenen minuutin jälkeen tauon istuen ulkona kuumassa auringossa, n. 40 astetta pakkasilmaa lämpimämmässä. Nautimme kuumat teet ja lähdimme takaisin. Henkilökuntaan kuuluvat pari nuorta naista ihastuivat Erikiin ja puuhailivat hänen kanssaan. Meidän ryhmästämme vain yksi tyttö otti Erikin kelkkansa kyytiin ja oli muutenkin ystävällinen. Jälleen kerran huomasin, että 8-10-vuotiaiden tyttöjen kanssa hänellä menee parhaiten. Tytön amerikkalainen äiti jutteli kohteliaasti kanssani muutamia sanoja.
Istuessamme muiden kanssa tilaisuuden jälkeen teellä ja karkeilla Erik oli saanut tarpeekseen. Halusi lähteä pois, kikutteli kun en heit suostunut. Siksi meitä ei pyydetty muiden mukana toiselle leikkipaikalle. Ei meitä edes pyydetty, vaan se kiva tyttö kertoi asiasta kysyessäni. Hän oli ainoa, joka iloisesti moikkasi meitä lähtiessämme, muisti jopa Erikin nimen. Minua kiinnosti Lena-niminen nainen, jonka kanssa vaihdoimme tervehdykset ja esittelyt. Hän vastasi kysymykseeni, että kyllä nimi tulee venäjästä, Lena-joesta kuten Vladimir Lenininkin pseudonyymi. Hänen isoisänsä oli opiskellut Neuvostoliitossa ja ihaili Leniniä suuresti.
Me asetuimme jälleen uuteen hotelliin kuten kaikkina muinakin öinä. Tässä hotellissa ei kysytty passia, mikä on lain vastaista. Lisäksi huone ei ollut netissä esitetyn kuvauksen mukainen. Yhdeksi yöksi se kuitenkin menetteli varsinkin kun alue oli meille taas uusi. Täällä Kaupungin koilliskulmassa on kasvu ehkä voimakkainta ja lähistölle päättyvä metrolinja vain voimistaa sitä.
Alue on siisti kuin Singapore konsanaan, samoin kuin vanhemmat ulkomaalaisten suosimat alueet, Thao Diem, ja D7, jossa sijaitsee myös Vietnamin suomalainen koulu. Se, jossa opettajat tulevat Suomesta. Sen koulun tet-juhlaan oli kutsuttu seuraavana tiistaina, mutta minä olin meistä se, joka halusi jo kotiin. Nenäni oli vuotanut jo muutaman päivän ja kauhistelin rahanmenoa ja sitä, että Erik eli melkein pelkällä karkilla ja limsalla.
 |
| Lapseni ei halua vegaaniksi! |
Jo edellisenä päivänä olin vähentänyt karkkeja ja yrittänyt houkutella häntä syömään edes pelkkää riisiä tai nuudeleita. Pienellä kiristyksellä sain hänet syömään muutaman nuudelinpalan, mutta vegaaniravintolasta poistuttuamme hän halusi makkaraa. En ole kovin iloinen siitä valinnasta, mutta täytin hänen toiveensa. Molemmat hän kyllä myöskin söi. Myös merilevää hän suostuu syömään ja keitettyä maissia. Sipsit kuitenkin maistuvat parhaiten karkkien ja keksien lisäksi. Myös suklaasta hän tykkää.
18.1.2025 Vielä yksi päivä!
Erik ei pyytänyt kotiin, vaan suostui ehdotukseeni, että sunnuntaina lähdetään bussilla kohti kotia. Nyt lauantaina kuitenkin matkasimme takaisin keskustan tuntumaan, vaikka huomenna tulisimme taas itään, jonka bussiasemalta on lyvin reitti kotiin.
Otimme mopon takaisn metron pääteasemalle, josta matkasimme hotellia lähimmälle asemalle. Itse asiassa se oli toiseksi lähin. Sen huomasin vasta myöhemmin.
Nyt lauantaina metrojuna oli todella täysi. Seisoimme kivan koulutytön vieressä ja josain vaiheessa aloin juttelemaan hänen kanssaan. Erik joutui olemaan jaloissa eikä nähnyt juuri mitään. Nyt ei kukaan tarjoutunut ottamaan syliin enkä tungoksessa halunnut järjestää Erikiä tuon tytön syliin.
Ennen mopoa hotellille kävimme kaupassa osamassa syötävää. Siellä oli myös leipomo, josta ostimme munkkirinkilöitä ja vähän muutakin.
Hotelli oli han mukava. Ylimmässä kerroksessa oli myös uima-allas, mutta siellä ei ollut lastenpuolta eikä edes kelluntavälineitä. Lisäksi vesi oli varsin kylmää.
Illansuussa meillä oli taas tapaaminen: paikalla oli nyt se kotikouluäiti kaksine lapsineen, joka ei keskiviikkona päässyt mukaamme vaan oli mennyt myöhemmin Gigamalliin. Myös suomalaisiä lapsineen tuli sinne. Pojat eivät oikein hyvin tulleet juttuun, vaikkeivät suoanaisesti tapelleetkaan. Myös kahden muun lapsen kanssa sujui ihan tyydyttävästi, joskaan Fänpekassa tavatun Mai Chi:n kaltaista suhdetta ei syntynyt. Alakerrassa oli ravintola, joka oli täynnä kala-altaita. Kaloja sai rauokkia paikalta ostetuilla hiutaleilla.
19.1. Sunnuntai ja kotimatka
Kävelimme kilometrin matkan kasvisravintolasta hotellille. Emme hyväksyneet mopotakisa, jolla ei ollut reisterikilpiä eikä kunnollista takarengasta. Grab-yhtiön takkikin linee vain kaupasta ostettu. Noita takkeja ja kypäriä voi kuulemma ostaa toreilta, vhän niin kuin suomalaisia sukujuuri huhujen mukaan saattoi ostaa Turkmenian ja muiden neuvostotasavaltojen toreilta.
Me otimme taksin hotellilta uudelle itäiselle bussiasemalla, Mien Duong Moi, joka oli melko lähellä sitä lumileikkipaikkaa ja edeltävän yön hotellia.
Hieno ja avara asema, ei ainakaan vielä ruuhkainen. Vielä sinne on lähimmältä metroasemalta matkaa n. 7 kilometriä - hyvää tietä, mutta vuoden-parin sisällä metron pääteasema siirtyy ihan viereen.
Olimme paikalla vajaata kahta tuntia aiemmin. Googlen kartan mukaan noin kilometrin päässä oli sisäleikkipaikka. Ei ollut enää vaan se oli muutettu biljardisaliksi. Kaksi mopomatkaa tehtiin turhaan, mutta tulipahan sekin alue nähtyä.
31.1.2025 Tet-loma
Perjantaina 24.1. Erik lähti äitinsä kanssa kohti kotia numero yksi. Sillä nimellä hän edelleen kutsuu mummolaa Mekongin suistossa lähellä Lai Vungin kaupunkia. Hän kävi siellä viimeksi lokakuussa ja joulun jälkeen on kertonut minulle kaipaavansa sinne. Välillä hän on miettinyt ääneen kumpi kodeista on parempi. Hän tuli siihen lopputulemaan, että hän haluaa asua kodissa numero yksi sata päivää ja tulla sitten takaisin tänne kotiin numero kaksi.
Äitinsä kertoi, että he aikovat olla siellä kuukauden. Minä lupasin jäädä kotiin ruokkimaan kissaa ja kastelemaan puutarhaa. Saigonin reissun aikana osa kasveista kuoli, koska niitä ei ollut kukaan kastellut täällä.
Aion lähteä perjantaina kuudes helmikuuta etelään, ottaa Erikin mukaani Phu Quoc -saarelle, joka on suomalaisten suosima lomakohde. Kerrottuani asiasta ääniviestillä en ole saanut vastausta Erikiltä eikä äidiltään. Saa siis nähdä, miten käy, haluaako hän tulla vai ei. Ainakaan hän ei ole ilmaissut samanalaista innostusta kuin Saigonin-matkamme edellä.
Saigonin-matkan jälkeen olimme vain kotosalla, kävimme välillä kaupassa ja välillä illalla katsomassa ilotulituksia. Rakettien pauketta oli kuulunut monena iltana ja vähän näkynytkin niiden kipinöintiä. Lähelle emme kuitenkaan onnistuneet pääsemään.
Sunnuntaina, pari päivää heidän lähtösnä jälkeen aloin etsimään Couchsurfing-sivustolta lähellä sijaitsevia kavereita tai kivaa paikkaa, jonne pyöräillä. Ylättäen löytyikin kaksi noin 30 kilometrin säteeltä.
Yksi heistä ei heit vastannut vaan vasta parin päivän päästä kertoen olevansa pohjoisessa paikallisen vaimonsa kotona. Toinen vastasi heti ja toivotti minut tervetulleeksi seuraavana päivänä eli maanantaina.
Päätin ottaa pojettavan pyörän enkä sähköavusteista tuolle n. 20 kilometrin matkalle. Ajattelin selviäväsni siitä alle kahdessa tunnissa, koska matkalla ei ole jyrkkiä ylä- eikä alamäkiä. Kova vastatuuli kyllä oli. En tiedä oliko syy siinä vai surkeassa kunnossani, mutta yli kolme tuntia siihen meni.
Korona-ajoista lähiten minua on pistänyt kseskelle rintaa aina rasituksen aikana. En tiedä, onko se huono sydän vai sappikivat vai vain refluksitauti. Pitäisi oikeastaan tutkituttaa asia, mutta osaavaa ja luotettavaa budjetilleni sopivaa lääkäriä ei ole helppo löytää.
Lähdettiin kipuamaan moottoripyörällä vuoren rinnettä. Pahimmissa paikoisaa minun piti kävellä, mutta mies taiteili mäkeä ylös ja alas.
Myöhemmin puhuimme naisen kanssa, että on paljon kivempi patikoisa tuo reitti kuin istua mopon takana.
Matkalla mies syötti minulle sokeriruokoa sekä useita luonnosta poimimiaan kasvien lehtiä. Myöhemmin kävi ilmi, että hän osaa myös parantaa näillä yrteillä. Parin tunnin kuluttua saapumisesta söimme vegaaniruokaa ja juttelimme kaikesta. Myöhemmin hän otti videon siitä, miten paransi silmiäni yrteillä.
Kerroin kyllä, että ei minun näköäni paranneta pelkillä tulehdusta alentavilla yrteillä.
Mies oli hyvin suojeleva, ei olisi halunnut minun nukkuvan yksin teltassa 20 metrin päässä talosta, ei vaikka siellä oli neljä koiraa. Yksi koirista oli todella ihmisrakas. Oli aina kimpussa ja yölläkin nukkui vieressäni teltan ulkopuolella.
Oli varsin kylmä siellä teltassa eikä ollut kovin kaksista alustaa, sillä olin vahintossa ottanut rikkinäisen ilmapatjan mukaani. Nainen kuitenkin teki parhaasa löytääkseen minulle sopivia vaatteita ja vilttejä. Tulimme todella hyvin juttuun. Mies ei päästänyt meitä kahdestaan kävelylle ja muutenkin tuntui olevan hieman kärmeissään jäädessään ulkpuolelle. Nainen oli matkustellut mm. Australiassa ja Uudessa Seelannissa, harrastanut joogaa samassa paikassa, jossa minä harrastin ennen Erikin syntymää eli Sivananda-sutdiolla. Meillä olisi ollut paljon juteltavaa englanniksi, mutta mies kun ei sitä juurikaan osannut, naisen piti tulkata hänelle.
Seuraavana aamuna lähdimme patikoimaan takaisin päin eli kylälle. Nainen ja minä kävelimme ja juttelimme ja mies seurasi moottoripyörällä välillä pysähtyen keräämään kasveja. Meillä oli tytön kanssa ilmeiessti liian hauskaa, kun mies lähetti hänet takaisin kotiin noin puolimatkassa. Se oli moelmille pettymys, mutta hän hyväksyi miehensä päätöksen.
Minä patikoin loppumatkan yksin. Mies tuli välillä takaani mopollaan ja pysähtyi odottamaan samalla keräten kasveja.
Miehen kotitalolta poimin pyöräni ja lähdin polkemaan kohti kotia. Nainen kyseli matkan sujumista viesteitse. Siitä lähtien olemme keskustelleet teksteitse.
Eilen 30.1. sain houkuteltua heidät käymään meillä sillä varjolla, että halusin miehen antavan minull puutarhaa koskevaa konsultaatiota ja apua: kertomaan mitkä kasveista ovat syötäviä ja kenties auttamaan muiden kasvattamisessa, myös puhumaann talon omistajalle: kysymään, kuinka kauan vielä voimme asua tässä.
Minun oli tarkoitus leipoa heille roti-leipiä, mutta mies heitti taikinan ja jauhot ja taikinan menemään huomatassaan niissä hyönteisiä.
Tuosta tuttavuudest ja reissuista on ollut paljon iloa ja hyötyä. Nyt tiedän, että lähes kaikki kasvit puutarhassani ovat syötäviä. Ehkä joogaharrastuksenikin voisi elpyä ja Erikille voisi olla hyvä tuollainen englantia puhuva lempeä ja ystävällinen aikuinen.
Kouluun vai ei? Vai kotikouluun tai epäkouluun?
Ihmisten tapaaminen meillä liittyy usein kysymykseen koulutuksesta. Melkein kaikissa maissa lapsi annetaan yhteiskunnan kasvatettavaksi viimeistään 7-vuotiaana, monissa vieläkin nuorempana, jopa vuoden ikäiset laitetaan päiväkoteihin ja esikouluihin täällä Vietnamissakin. Taitaa joissakin maissa esiopetus olla pakollista jopa kolmivuotiaille. Koko lapsen aika täytetään ohjelmalla: harrastuksilla, lisäopetuksella, ohjatulla toiminnalla. Tuollainen tuputtaminen ja tukuttaminen voivat mielestäni olla syynä lasten pahoinvointiin ja stressiin. Useat psykolgoitkin syyttävät asiasta älypuhelimia. En ihan perumatta niele niitä teorioita.
Erikin äidin ja tämän sukulaisten taholta on tullut jo kyselyjä ja paineita siitä, että hänet pitäisi laittaa kouluun. Minähän sitä itse yritin jo pari vuotta sitten laittamalla hänet kavereiden suosituksesta sinne "kimalaiskouluun". Hän sai siitä kammon eikä halunnut enää mennä, joten kahden viikon jälkeen otin hänet pois sieltä. Sen jälkeen aloin tutkimaan vaihtehtoja kotikoulun järjestämiseksi ja sitten päädyin teorioihin epäkoulusta: siitä, että lasta rohkaistaan tutkimaan ja oppimaan itsenäisesti toki myös ohjausta saaden.
Tuossa omaehtoisessa tutkimisessa puhelimella on nykymaailmassa paikkansa. Monet pitävät sitä pahana, minä en sen jälkeen kun olen huomannut sen vaikutukset. Erik ei vetäydy puhelimineen nurkkaan pitkäksi aikaa vaan haluaa esitellä minulle peleistä ja Youtubesta oppimiaan asioita. Hänen englantinsa on jo paljon parempaa kuin minun. Se on enimmäkseen amerikanenglantia. Hän osaa myös keskustella asioista englanniksi eikä vain toistella asioita apinan lailla kuten muutamat tapaamani "englantia osaavat" lapset.
Minusta täkäläisessä koulussa ja täkäläisissä lapsissa on liikaa kiltteyttä ja passiivisuutta: he kyllä laulavat ja leikkivät, mutta aina tahdissa johtajan perässä annettujen kaavojen ja sääntöjen mukaan.
Leikkipaikoilla toki välillä näkyy se, että hän hakeutuu yhteistoimintaan muiden lasten kanssa, mm. auttaa tyttöjä palikoilla rakentamisessa.
Lukemaan hänen ei vielä tarvitse oppia eikä laskemaan eikä soittamaan pianoa. Numerot ja niiden käsittely ovat noista parhaiten hallussa olevia taitoja. Lukemisen ja kirjoittamisen hyötyjä soittamisen iloa hän kyllä myös pohtii ja haluaa oppia niitä myöhemmin.
Ajan myötä olen alkanut luottamaan hänen arvostelukykyynsä entistä enemmän ja kuuntelen hänen mielipiteitään asioissa. Kyselen usein, en aina kiusoitellen ja pelleillen, kuten monet puhuvat lapsille vaan myös aikuisen tasoisesti. Ei se tarkoita sitä, että vaatisin häntä olemaan aikuinen vaan yritän kohdella häntä omana itsenään, arvostaa hänen näkymyksiään ja mielipiteitään. Tietysti korjaan hänen puutteeliisia tietojaan ja käsityksiään. Me siis keskustelemme.
Erik kertoi, että siellä ykköskodissa on parempia kavereita: Jenny, AK ja Leo eli ne aika hyvin englantia osaavat. Hänen mielestään ne ovat fiksumpia kuin täällä kakkoskodissa.
Sain eilen jotain valaistusta siihen, meikseivät Erikin serkut enää leiki ja pelaa hänen kanssaan. Se johtuu heidän vanhemmistaan, erityisesti äidistä eli Erikin sedän vaimosta. Hän näyttää ajattelevan, että Erik on hänen pojilleen huonoa seuraa: pelailee vain puhelimella eikä käy koulua. Luulen, että englannin kieli on yksi häntä häiritsevä asia. Vaikka Erik puhuu myös vietnamia, hän mieluiten käyttää myös englantia.
Olen muita kotikoululaispehreitä tavatessamme keskustellut näistä ja monista muista asioista. Se on ollut odella antoisaa ja huojentavaa. Emme ole yksin!
Donald Trump
Trmp voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit marraskuussa 2024 ja tammikuun 20. 2025 hän astui virkaansa. Miltei ensi töikseen hän vapautti vanikilassa istuvat vuoden 2021 Capitolin mellakkaan osallistuneet tukijansa, tai suurimman osan heistä, ei ehkä murhaajia kuitenkaan.
Myös monia muita epäilyttäviä hankkeita hän on käynnistänyt tai käynnistämässä. Ukrainaan hän ei tuonut rauha päivässä. Joku on onneksi kääntänyt hänen päätään ainakin sen verran, ettei hän antanutkaan Ukrainaa Venäjän käsiin. Hänen puheissaan on näkynyt enemmän myös Ukrainaa ymmärtäviä kantoja, sitä, että Venäjää täytyy heikentää taloudellisesti ja sotilaallisesti ennen kuin se voidaan pakottaa rauhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti