Aikaisemmin yritin vaikka väkisin saada kuukauden blogikirjoituksen valmiiksi kuun viimeisenä iltana. Nyt siitä lipsutaan jo toisen kerran. Ollaan jo puolessa välissä elokuuta, kun julkaisen tämän. Olen ollut varsin väsynyt viime aikoina: jokin koronan kaltainen, ellei peräti koronan uusi muunnos, on rasittanut kehoami.
Meidän kuuden lapsen, kolme tyttöä ja kolme poikaa, sisarusparven keski-ikä lähentelee jo kuuttakymmentä. Nuorin on jo 54-vuotias ja vanhin 62, puolet meistä jo 60 tai yli.
Lapsia on meillä jokaisella, minulla vähiten, vain yksi.
Vanhin vietti synympäpäiväänsä heinäkuun ensimmäisenä päivänä.
Minä lähetin hänelle onnittelut perheemme Whatsapp-ryhmässä olleani vielä hautajaismatkallaSen kahden päivän reissun tein ilman Erikiä, koska hänen äitinsä ei halunnut pojan osallistuvan hautajaisiin. Kuitenkin lupasin hänelle, että käymme kahdestaan rannalla joku päivä.
Palasin kotiin arkirutiineiden pariin. Erik oli matkalla ollessaan tavalliseen tapaan äitnsä kanssa tämän työpaikalla.
Nyt kun olin taas kotona, olivat arjen rutiinit samat kuin ennenkin: minä hoidin kotityöt: tiskit, pyykit ja kissan ruokinnan. Erik pelaili, piirteli, voimisteli, katsoi videoita ja välillä pyysi minulta apua, usein kertoili minulle mitä oli meneillään. Monta tuntia päivässä hän haluaa katsoa Peppa Pig -videoita englanniksi. Pipsa-possu suomeksi ei niin kiinnosta, koska hän ei ole kiinnostunut oppimaan suomea enkä minä yritä tuputtaa sitä hänelle. 
Muutaman kerran viikosa käymme kaupassa, pienehköä K- tai S-markettia
vastaavassa kaupassa 3 km:n tai 5:km päässä. Niitä on viiden kilometrin
säteellä ainakin neljä.
Tätä kauppaa Erik kutsuu nimellä Omo-shop, koska mummolassa asuessamme kävimme siellä ostamassa pyykinpesujauhetta ja OMO-paketteja oli siellä iso kasa ja minä tavasin usein nisitä tekstiä hänelle.
Hän tietää, mitä sieltä ostaa: karkkia, meidän molempien suosikkisipsejä ja vettä. Hän usein haluaa ostaa pullovettä, josta sitten juo pihalla tai kotona siemauksen ja sen jälkeen pullo jää koskematta pöydälle.
Pyörämatkat kauppaan ja pysähtyminen matkan varrella olevaan pieneen puistoon juomaan vettä, syömään jäätelöä tai karkkeja on osa meidän yhteistä kokemusmaailmaamme: laatuaikaa, isän ja pojan seikkailuja. 
Lisää seikkailuretkiä kertyy kun välillä pyöräilemme kilometrin päähän ison tien varteen bussipysäkille, jätämme pyörän serkkujen äidin kioskille ja nousemme bussiin. Käytämme noin euron bussimatkaan 30 kilometrin päähän Dalatin kaupungkiin. Matkan aikana nousemme 1000 metrin korkeudesta 1500 metriin. 
Tuolla aikanaan ranskalaisten perustamassa kaupungissa kävelemme bussipysäkilta Dalat Go! -ostoskeksukseen, jota me kutsumme sen vanhalla nimellä Big-C. Erik haluaa yleensä kävellä 1-2 km matkat eikä ajaa mopotaksilla. Hän myöskin ajaa mieluummin bussilla kuin taksiautolla.
Sitten koimme iloisen yllätyksen. Saimme uuden kaverin. Hän jo esiintyykin yhdessä kuvista yllä.
Tarina alkaa adoptoimastani kissasta. Sitä on tapahtunut ennenkin, että kissan kautta tulee jotakin uutta elämään. Minulle kävi niin huhtikuussa 2002, jolloin Kitti-kissa toi minulle uuden ystävän, josta myöhemmin tuli vaimoni. No, tässä tapauksessa ei ehkä käy niin, mutta hyvän englantia puhuvan ystävän saimme.
Adoptoin kuluvan vuoden maaliskuussa kissan, koska halusin kissan tännekin, muttan kuljettaa yhtä niistä viime vuonna mummolaan eli ykköskotiimme syntyneistä pennuista. Ilmoitin halukkuudestani täkäläisessä ekspatriaattien ryhmässä. Sain muutaman vastauksen ja muutaman päivän kuluttua tuo ruskea-valkoinen kissa tuotiin meille. Amerikkalainen mies paikallisen vaimonsa kanssa toi sen, vaihdettiin muutama sana ja päätettiin pitää yhteyttä.
Jossain vaiheessa hän mainitsi, että hän ellä on entisen vaimon kanssa tytär, joka asuu koulujen lukukauden Hanoissa päin, mutta viettää kesälomat täällä hänen uuden vaimonsa kanssa.
Sitten kesäkuussa hän kertoi tytön olevan hänen kanssan, suurimman osan ajasta rannikolla noin sadan kilometrin päässä meistä, mutta joskus siellä Big C:n leikkipaikalla.
Niinpä sovittiin tapaaminen hänen ja 7-vuotiaan tyttönsä kanssa siellä leikkipaikalla heinäkuun ensimmäisen viikon päivälle. 
Yleensä tuo leikkipaikka on melkein tyhjä viikolla, mutta tupaten täynnä viikonloppuisin.
Nyt loma-aikaan se oli täynnä myös viikolla, erityisesti iltapäivisin. Paljon lomalaisia lapsineen ohikulkumatkalla tai asumassa sukulaistensa luona oman ajan.
Tämä tyttö, Sunshine, oli ensimmäinen tapaamamme lapsi, joka oikeasti puhuu englantia eli on kielellisesti samalla tasolla Erikin kanssa, oikeastaan ylikin sen, koska ikää on enemmän. Ensimmäinen pieni tyttö, jonka hän oikeasti hyväksyy. Tyttö ei ole ujo ja arka vaan hyvin sosiaalinen sekä englanniksi että vietnamiksi. Erikin kanssa hän puhuu englantia. Ei kestänyt kovin kauaa kun poika voitti ujoutensa ja ryhtyi piirileikkiin tytön ja toisen pojan kanssa. Sunshine on sellainen sosiaalinen magneetti, että hän kerää ympärilleen ihmisiä. Jos joku on yksinäinen, hän menee tämän luo ja pyytää leikkiin.
Sunshine ja isänsä sekä tämän uusi kumppani viettävät aikaa tuolla rannikolla isossa lomakylässä, jossa on loma-asuntoja kolmessa isossa tornitalossa. Sinne aloimme suunnittlemaan yhteistä matkaa ja se toteutuikin ennen kuun puolta väliä.
Erik oli asiasta innoissan kun pääsi uuden ystävänsä kanssa rannalle. Sovimme myös, että olemme siellä yhden yön ja hän suostui. Sitten paikan pällää suostui olemaan toisenkin yön yksiössä, jonka vuokrasin kaverini avustuksella yhteensä 50 eurolla kaksi yötä. Auntomme oli 19. kerroksessa eikä Erik pelännyt niin korkealla, vaikka uskoin hänen tulleen äitiinsä joka olisi pelännyt, jos olisi ollut mukana. 
Erik ei myöskään pelännyt korkealla maailmanpyörässä. 
Sen sijaan dinosauruspuistossa vähän pelotti siitäkin huolimatta, että kaveri piti kädestä ja vakuutti, etteivät ne ole oikeita dinosauruksia.
Rantakin siellä oli ja Erik ensimmäistä kertaa elämässään tutusta merenrantaan. Ensimmäisenä iltana käytiin siellä jäätelöllä, mutta seuraavana aamuna muiden vielä nukkuessa me kävelimme sinne katsomaan auringonlaskua. Niin kuin Nha Trangissa, oli täälläkin aamu viiden jälkeen paikallisia kahlailemassa, kävelemässä ja uimassa.
Aallokko oli kova. Puhelimeen tuli viesti Erikin äidiltä. Minä käänsin selkäni tuulelle ja samalla pojalle kirjoittaakseni lyhyen vastauksen. Kun käännyin takaisin, ei poikaa näkynyt missään. Näin kuitenkin sinisen hatun keikkuvan laineilla. Kohta aalto huuhtaisi senkin pois. Sydän kurkussa lähdin sinne suuntaan ja toivoin, että joku lähellä olevista olisi nostanut pojan syliinsä. Niin ei käynyt vaan aalto heitti pojan kohti rantaa. Hän itki lakkinsa katoamista, mutta oli varmaan muutenkin peloissaan. Seuraavana aamuna kieltäytyi menemästä rannalle, ei edes halunnut sinne vieviin liukuportaisiin.
Siitä ja muista kuulemistani ja lukemistani tapauksista opin se, ettei lasta saa veden äärellä päästää sekunniksikaan näkyvistään eikä edes kovin kauaksi silloinkaan. Yksi Erikin Suomen pikkuserkuista kuoli muutama vuosi sitten hukkumalla. Puistattaa ajatellakin, miten kamala tilanne se on vanhemmalle.
Totta kai piti pojan kanssa puhua tilanteesta ja ehdottaa, että ensi kerralla otetaan mukaan pitkä naru, jonka päistä pidetään molemmat kiinni.
Toisen päivän iltapäivällä meidän oli määrä tulla kotiin bussilla Erikin kanssa, mutta kun siitä myöhästyttiin, tytön isä päätti heittää meidät autolla, koska hänellä oli Dalatiin asiaa. 
Rakkaan sinsien Ukraina-lippiksen menetystä ei tarvinnut kauaa surra, sillä sen sai tilattu aika helpolla netistä. Samalla tilasin omansa myös Sunshinelle ja isälleen. Samalla täydensin myös omaa varastoani siltä varalta, että joku niistä häviää. Ostin myös muutaman muun värisävyn siltä varalta, että käyttämäni punainen häviää tai ei sovi yhteen muun asustuksen kanssa.
Seuraavan parin viikon aikana ei tavattu, sillä olimme kaikki aikuiset sairaina tuon reissun jälkeen. Liekä sieltä tullut mukaan koronaviruksen uusi muunnos vai oliko se ympäristö syyllinen. Koko loppukuun sairastin ystää ja heikotusta. Kuumetta ei ollut.
Kolme kertaa vielä tavattiin: kaksi kertaa siellä Big C:ssä ja toisen kerran lentokentällä.
Se ensimmäinen Big-C -reissu oli tuo, jonka aikana annettiin heille Ukraina-lippis kummallekin.
Tuolla reissulla Erik närkästyi, koska tyttö ei halunnut leikkiä hänen ehdottamiaan Minecraft-leikkejä vaan halusi liukua, hyppiä ja telmiä muiden lasten kanssa.
Lentäkentälle lähdimme pyöräilemään kuun viimeisen päivän aamuna. Meidät yritettin hättää pois eikä päästää sisään koko alueelle. Syynä ilmeisesti Ukraina-myönteiset asusteemme. Minä en välittänyt ensimmäisestä kieltäjästä vaan tiukaan ääänensävyyn ilmoitin, että meidän täytyy päästä lentokentälle. Niin pääsimme, mutta kun saavuimme parkkialueelle, meitä alettiin käskyttämään ja komentelemaan ja kun lähdimme sieltä pois, miellä oli ihan oma vartija saattamassa meitä ja viittoilemassa suuntaa pois.
Lento oli tälläkin kertaa myöhässä, mutta iltapäivällä tyttö oli jo äitinsä hoivissa ja me jäimme odottamaan ensi vuotta saadaksemme taas tavata hänet. Toki vaihdettiin yhteystietoja, jotta voisimme olla videoyhteydessä vuodenkin aikana.
Kävin heinäkuun aikana kerran Saigonissa sekä silmä- että hammastarkastuksessa. Hammasimplantit kiinnitettin lopullisesti jo kesäkuussa ja ne ovat toimineet kunnolla, mutta tämä lääkäri haluaa tarkastaa ne vielä heinä ja elokuussa ottamatta niistä erikseen maksua. Mukava tyyppi muutenkin. Tuntuu, että hänen kanssaan meillä synkkaa. Hän on kunnianhimoinen nuori mies, joka ei kohtele ihmistä potilaana vaan asiakkaana: ystävällisesti ja kunnioittavasti. Sellainen kohtelu on täällä Vietnamissa aika harvinaista. Jos sitä saa, se yleensä maksaa aika reilusti.
Kesäkuussa kävin tuolla Amrikkalaisella silmäasemalla hakemassa lähinnä mielipidettä oikean silmäni tilasta. Siinä oli niin sotkuinen ja sumea sarveiskalvo, ettei lääkäri nähnyt sen läpi juuri mitään oleellista silmän tilasta. Olin jo asennoitunut asiaan siten, ettei sille silmälle voi tehdä muuta kuin sarveiskalvon siirto, joko osittain tai kokonaan. Koska se operaatio on hankala ja kallis myös täällä Vietnamissa eikä siitä olisi välttämättä kohdallani nyt paljoa hyötyä, lääkäri ehdotti, että kokeillaan hoitaa tipoilla. Hän määräsi 5% suolaliuosta eli silmän omia nesteitä väkevämpää hypertonista, jonka tehtävä on käsittääkseni imeä sarveiskalvon tuhoutuneista soluista samea neste ulos. Sitten kun laitetaan tavallisia kosteuttavia tippoja, ne korviaisivat tuon nesteen. Silmä slevästi parani kuukauden aikana, mutta nyt heinäkuun 26. päivän reissulla tuo nuori Britannian kiinalainen, Singaporessa oppinsa saanut, lääkäri sanoi, että vielä siinä silmässsä on turvotusta, joten yritetään laskea painetta. Niinpä hän määräsi uudet timolol maleaattitipat ja pyysi tulemaan parin kuukauden kuluttua uuteen tarkastukseen. Hänellä tarkastus ei ole maksuton, mutta kuitenkin kohtuuhintainen, n. 60 euroa vastaava summa ja siihen päälle silmätipat.
Seuraava tarkastus on syyskuun puolivälissä, jolloin haen Saigonista myös kaverini Antin tuomat suomalaiet marjajauheet.
 | ||
|
Oli varsin miuelenkiintoist alukea niitä kirjoituksia uudelleen.
En ole koskaan uskonut Navalnyihin uutena tsaarina, joka olisi Putinia parempi, tekisi Venäjästä paremman paikan sekä venäläisille että naapureille. Näen hänet enemmänkin poliitikkona ja taistelijana, opposition symbolina. Tietysti olisi parempi, että siinä maassa nousisi valtaan joku modernit demokraattiset arvot sisäistänyt henkilö tai ryhmittymä, mutta sellaiseen on todella vaikea uskoa. Ehkä verinen sisällissota voisi hajottaa sen imperiumin ja joistakin sen osista voisi tulla länsimaiden kaltaisia ja toisita, kuten nykyään Valko-Venäj ja Turkmenia Neuvostoliiton jälkeen ovat taantuneet lähes stalinistiseen yksinvaltaan.
 |
| Tämä heinäkuu on ollut runsassateinen ja vähäaurinkoinen niin, että aurinko ei ole lämmittänyt vettä kunnolla. Siksi ostin sähköllä toimivan vedenlämmittimen ja pumpun. Sen avulla voin ottaa kuumia suihkuja riittävän kovall paineella. Aiemmin ne ovat olleet eksotiikkaa, jota olen etsinyt hotelleista matkustellessani. Nyt on sadekausi ja sadekauden odotetaan kesätävn lokakuun puolivälin tienoille. Ihan joka päivä ei kuitenkaan sada vaan usemmiten sateet tulevain vain iltapäivän ukkoskuuroina. Heinäkuun jälkimmäinen puolikas oli siinä mielessä poikkeus, että jopa yöllä ja aamulla satoi usein 10-20 minuutin kuuroja. |
 |
| Heinäkuussa 2024 terroristivaltio Venäjä iski ohjuksella suoraan Ukrainan Kiovassa sijaitsevaan lastensairallaan. |
 |
| Stinky tofu on kakalle haisevaa tofua. Siihen tutustuin Taiwanissa ja Malesiassa. Nyt sitä saa myös Dalatista. |
 |
| Minulle tästä vidoesta ajatus teettää juhlapuku, jossa on aineksia Suomen, Ukrainan ja Vietnamin perinteisistä juhla-asuista. Sitä voisi käyttää kaulupaidan ja solmion sijasta. |
