torstai 30. kesäkuuta 2022

2022 06 kesäkuu - Elämä voittaa!

 

  •  Kuvat kesäkuulta 2022  Googlen kuvapalvelusta
  • Videota: Kooste Kuukauden kuulumiset  
  • 28.6. kuvattu käynti takapihalla ja sen jälkeen kooste pojan leikistä edelisen videon jälkeen
  • Pyöräilyä 18.6   . 
  • Pyörällä lähikaupunkiin . Tämä on myös ääniblogi. Kertoilen pyöräilyn lomassa. 
  • Pojalta juttu luistaa , minuakin hämmästyttää miten hyvin hän osaa ilmaista itseään myös englanniksi. Äidilleen hän kuuluu selittävän asioita myös vietnamiksi. 
  • Äitinsä kuvaamaa videota: Poika ja musta koiranpentu  , valkoinen koiranpentu, Poika ja pullo,  



Tässä minä istun ja krjoitan kannettavaan tietokoneeseen kytketyn 19-tuuman näytön ja 45-asteen kulmaan asetetun näppäimistön äänresä, ilmastoidussa huoneessa, jonka seinät ovat muovia. Ikkunaaei ol ole, mutta ulos pääsee kätevästi muutamassa sekunnissa.  Tämä on se tuttu huone, jossa usein leikimme ja puuhastelemme pojan kanssa.  Tietokoneen lisäksi on juoksumatto, vaatekaappi ja makuualkovi.  Seinien hyllyillä on runsaasti säilytystilaa erilaisille työkaluille ja muulle rojulle. 
Tuohon kuuakuden koostevideoon olen kuvannut huonetta ja itseäni tuolla uudella kameralla, josta kerron jäljenpänä. 


 

Makuualkovi on lattiasta korotetun vaatekaapin takana. Sen yllä on myös toinen makuutila, parvi, joka ei ole täydessä käytössä.  Seinillä on muovitarraa lisäämässä lämpö- ja äänieristystä  Siniselle tarralle on liimattu Erikin autotarrojen lisäksi Ukrainan auringonkukkia. Ukrainan sinikeltainan lippu liehuu tuulettimen puhaltaessa.  Tuuletin on liki aina päällä, samoin ilmastointilaite, jonka termostaatti on säädetty 27 asteeseen. Ulkona on yleensä iltapäivisin n. 6 - 8 astetta lämpimämpää ja kosteaa.  Sähkölasku on noin miljoona Vietnamin dongia kuussa, euroissa se tekee viitisenkymmentä. Täkäläisittäin se on aika korkea, kun ihmisillä ei useinkaan täällä maalla ole ilmastointia eikä vedenlämmitintä niin kuin meillä on minun toimieni ansiosta.   

Ukraina on läsnä muistoissa ja ajatuksissa nyt kun maa on jo neljättä kuukautta ollut Venäjän julman hyökkäyksen kohteena. Jotkut ennustavat sodan kestävän vuosia sillä Ukraina ei anna periksi. Toisaalta ei NAT, Yhdysvallat eikä muu länsikään ole riittävän aktiivinen auttamaan Ukrainaa kaikilla tavoin niin, että pahuuden valtakunta Venäjä saataisiin viimeinkin murskattua ja nöyryytettyä täysin. Niin kävi Japanille vuonna 1945. Se vaati kaksi ydinpommia. Ehkä sellaisia tarvittaisiin myös Venäjän kukistamiseen vaikka sillä itselläänkin on on ydinaseita.  Ne kun saisi jollain tavalla riisuttua.  Missään tapauksessa en haluaisi nähdä tilannetta, jossa Venäjä saavuttaisi millään tavalla yhtään mitään etua  Se olisi maailman suurin vääryys. Mitä enemmän se maa kärsii sitä tyytyväisempi olen. Senkin uhalla, että sen hajoaminen synnyttäisi useita paikallisia konfliketja, toivon sitä. 

Huumori, meemit, taide, musiikki ovat lääkettä sielulle tässä järkyttävässä tilanteessa. 



Asia tekee todella kipää sekä henkisesti että fyysisesti. Erityisen kipeää tekee se henkiökohtainen kosketus, joka minulla molempiin maihin on: Ukrainassa vietetyt 6 kk vuonan 2016 ja kuukausi vielä seuraavana, se että olen entinen "russofiili", yksi niistä, jotka näkivät suuren toivon perestroikassa 1980-luvun lopulla, Neuvostoliiton hajoamisessa, jotka halusivat unohtaa hyökkäykset Afganistaniin, Tsetseniaan ja Georgiaan, Krimin miehityksen, ihmisoikeuksien loukkaukset Venäjällä kautta historian. Nyt mietityttää, että oliko se innostus kielestä ja maan kokeminen läheiseksi, jopa Neuvostoliiton, Karjalan evakon jälkeläisen Tukholma-syndroomaa.  Aiemmin oletin sen olevan slaavilaisen veren vetoa, mutta ainakaan geneettinen DNA-testi ei heittänyt minua Itä-Euroopaan vaan täysin Länsi-Eurooppaan, 95-posesnttisesti Suomeen. Itä-Eurooppa ja slaavit on ainakin FTDNA:ssa listattu erikseen. 



Musiikki, erityisesti ukrainalainen musiikki on tässä tilanteessa lääkettä sielulle.  Olen maaliskuusta lähtien pyrkinyt tietoisesti korvaamaan venäläisen musiikin ja vähän kielenkin ukrainalaisella. 


Suomesta tulee sittenkin NATO-maa, samoin kuin Ruotsista. Onneksi Turkin Erdogan ei pystynyt estämään sitä. Ainakin nyt kuun lopussa näyttää siltä, että jotain siitä tulee. Suomi ja Ruotsi on kutsuttu jäsenyysneuvotteluihin.  Olen jyrkästi Suomen NATO-jäsenyyden kannalla.  Mitä suurempi vastavoima saadaan Venäjälle, sen parempi.  Suomen turvallisuudesta en niin tiedä, ehkä sekin paranee hieman, mutta minä riemuitsen eniten siitä, että Suomi kuuluu nyt kiistatta länsileiriin, YYA-ajat ovat lopullisesti ohi. Venäjä on julma roistovaltio ja siten sitä pitää kohdellakin.  


Lakritsinhimo 



Toukokuun aikana sairastettu korona, todennäköisesti Omikron-jälkitauti, pitkittynyt covid, teki minut todella väsyneeksi, ja sitä väsymystä pahensi ruokahaluttomuus, kyvyttömyys syödä, koska kaikki suuhun pantu aiheutti yököttävän tunteen.  Toukokuun kirjoituksessa kerroinkin heikotuksesta ja epäilistä, että minulla olisi joko liian matala tai korkea verenpaine. Ei ollut vaan heikotus johtui ilmeisesti syömättömyydestä ja/tai jostain ruuansulatukseen liittyvästä häiriöstä. Yritin pakottaa itseni syömään. Vanhat tutut suosikkini: itse tehty intailaisyylinen leipä ja papupohjaiset curryt ja vastaavat eivät menneet alas. Niiden sijasta aloin kuuntelemaan mielitekojani: kaurapuuroa, omenamehua, mustaherukkaa, mustikkaa. Niinpä kaurajugurtin asemesta aloin syömään aamuisin kaurapuuroa. Se maistui omenakutoiden ja mustaherkkahillon tai mustikkahillon kanssa. Jatkuvasti teki mieli myös lakritsia. Aloin tutkimaan, mitä on netin kautta tarjolla. Oli jopa Pandaa, mutta todella korkeaan hintaan, 800 grammaa yli 30 eurolla.  Tämä 450 gramman erä maerikkalaista Twizzlers-lakritsia tuli postikuluineen n. 8 eurolla.  Myöhemmin tilasin vielä 2 pakkausta lisää. Aloin myös valmistelemaan omaa lakritsi- ja slamiakkituotantoa. 





Eikä se kauaa mennytkään kun olin tehnyt jo ensimmäiset salmiakkikarkkini.  Olin toki aloittanut prosessin ja yli 10 vuotta sitten Australiassa tutkimalla mitä nk. "salmiakki" sisältää. Ensimmäinen oletus on ammoniumkloridi.  Kuvitellaan että maku ja väri tulevat siitä tai vähintääkin lakritsijuuresta. 
Minä olin jo oppinut siitä pois ja päätellyt, että salmiakkikarkkeja voidaan valmistaa jopa ilman ammoniumkloridia.  Vähintään yhtä tärkeää on niiden lisäksi ja maun kannalta vieläkin olennaisempaa anis ja turkinpippureiden kohdalla chili. 




Näistä aineksista: ammoniumkloridi, anisjauhe, lakritsijuurijauhe, fenkoliauhe, chilijauhe, sokeri, kaakojauhe sitten sekoitin kuviana jauheen, jota voisi kutsua nimellä salmiakkijauho.  Sitä voi pistää puoli teelusikallista suuhun ja tuottaa itselleen turkinpippurimaisen aistimuksen. Tai sitten sitä voi sekoittaa melkein mihin vain. Minä kokeilin mm. mustikka- ja mustaherukkahillon kanssa. Myös agar-agarista saostin kiinteän tahnaan, johon sitten sekoitin tätä jauhetta. 





Julkaisin Facebookissa ja instagramissa myös provokatiivisen kuvan siitä, miten lakritsipötkön aiheuttama mielikuva muuttuu, jos sitä ei muotoile tangoksi ja tee siihen kierteitä vaan jättää sen epämääräisiksi pökäleiksi.  Vielä kun viereen lorottaa sitruunamehua tai muuta kellertävää nestettä.  Voitte kutsua minua pervessiksi pissa- ja kakkahuumorin lähettilääksi, mutta minulle tämä on vähintään yhtä paljon ihmismielen tutkailua.  

  
Hyllyn kulmaan kiinnitetty kännykkäteline ja sen alla omalla valaisimellaan valaistu alusta. Näiden avulla saa skannattua kuviksi tekstiä ilman että kuvaan tulee heilahdusten aiheuttamia epätarkkuuksia. 


Kaikissa kuvissa näkyy likatahrojam osa niistä on pojan muovailuvahaa tai hänen tussilla tekemiään korostuksia. Osa on kyllä myös minun jäljiltäni. Edes kuvissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota asiaan.  



Pelko ja viha 

Kirjoitan mielestäni paremmin Facebook-kommentteja kuin tämän blogin tekstejä.  Tästä nykyisestä tilanteesta, jossa Venäjä jatkaa Ukrainan moukarointia, murhaamista, raiskaamista, mollaamista, vastasin Facebook-ryhmän kirjoitukseen.  

Tässä kirjoitus: 
"Minä oikeasti pelkään. En pelkää henkeni puolesta (olen vanha lapseton leski), pelkään että tulevat sukupolvet eivät saa elää vapaassa Suomessa. Isoisäni taistelivat sen puolesta, onko nykyisistä sukupolvista samaan? Venäjä on tosissaan, tarkoitus on vallata kaikki entiset alueet takaisin ja minä pelkään että nykyiset valtiot (niin Suomi kuin muutkin) tajuavat sen liian myöhään. Jos nyt ei Ukrainaa puolusteta kaikin voimin, kaikin asein niin turhaa on jälkikäteen jossitella. Herätkää, nyt on korkein aika!"
Ja minun vastaukseni: 


"Minä pelkään, tai olen huolissani vähintäänkin: ihan myös sitä, mitä pitkäaikaisia vaikutuksia on myös itseeni tällä, että aina uutisia lukiessa on tunne, että saa turpaan, joku lyö kirveellä palasiksi sitä mihin on uskonut. Suomen ja Euroopan, koko maailman puolesta pelkään sitä, että minkälainen helvetti maailmasta tulee, jos oikeus ei tapahdukaan ja Venäjää ei pystytä murskaamaan joidenkin idiottipoliitikkojen sinisilmäisyyden ja lyhytnäköisen oman edun tavoittelun vuoksi. Asun myös ison Kiinan naapurissa Vietnamissa, olen ihastunut Taiwaniin tuossa naapurissa ja tunnen sitä aika hyvin, kuten Ukrainaakin. Täällä pelätään Kiinan ottavan nämä pienet naapuriinsa haltuun myös sotilaallisesti ja kulttuurisesti, taloudellisestihan se on jo tapahtunut hyvin pitkälle.

Minulla on täällä pieni poika, jonka puolesta välillä pelkään kaikkia tulevaisuuden uhkia. Onneksi kuitenkin olen luonteeltani optimisti ja uskon hyvän voittoon. Toivottavasti se usko palaa entiselleen."

Minä myös vihaan, minä vihaan Venäjää ja venäläisiä, en ihan yksiselitteisesti ja poikkeuksetta. Ehkä tämä ambivalenssi tekeekin tilanteesta vielä vaikeamman henkisesti. Olisi kuin vanha hyvä kaveri, jota olet ihaillut ja kunnoittanut vuosikymmeniä, yhtäkkiä hyökkää toisen hyvän kaverin kimppuun, haluaa tappaa ja tuhota tämän. Ei se Venäjän hyökkäys alkanut tosin yhtäkkiä vaan sitä on jatkunut jo vuosikausia, mutta kyllä tuo helmikuun 24.päivä tänä vuona 2022 oli järkyttävyydessään havahduttava tapahtuma, joka toi kaiken pinnan alla kyteneen saastan esille. 

Olisi kammottavaa elää maailmassa, tai tietää poikani joutuvan elämään maailmassa, jota hallitsisi Venäjä, ihmisyyttä polkeva diktatuuri. Yhtä kammottavaa olisi, jos tuo diktatuuri olisi Kiina. Tosin uskon, että Kiina käyttäisi vähän lempeämpää valtaa, etupäässä taloudellista, ainakin niin kuan kun kukaan ei uhkaa sitä valtaa.  Saatan toki olla päätelmässäni väärässä: ehkä Kiinan vallankäytöstä vain ei ole kerrottu kaikkea siten kuin Venäjän.   

Taas uusi kamera 

Minä olen elektroniikan kuluttajana mahdollisimman epäekologinen, sellainen joka ostaa monta halpaa peräkkäin kuvittelevan, että se on parempi kuin ostaa yhden hyvänn ja kalliin. Ostan keskihintaisia Android-puhelimia noin vuoden-kahden välein. Nykyinen luurini Redmi Note 9 täyttää joulukuussa kaksi vuotta. Se on vielä ihan hyvä mitä nyt akkua kuluu aika tavalla varsinkin Saigonissa matkaillessa.  Muilta ominaisuuksiltaan puhelin on riittävän hyvä.  Naarmuiset kameran linssit ja sormenjälkitunnistin ovat vain pieni kiusa. Ehkä ostan uuden Redmi Noten (11) ennen nykyisen kaksivuotispäivää. 

Pelkällä puhelimen kameralla pärjäisi ihan yvin. Sen saa asennettua jopa polkupyörään kun tarpeeksi väkertää ja videon laatu on hyvä. Myös tärinän ja räminän suodatus toimii paremmin kuin monissa kypäräkameroissa. 



  

Kuitenkin olen ostellut erilaisia kameroita jo vuosikausia.   Jo Australiassa pyöräillessäni v. 2013 haaveilin kypäräkamerasta, sillä monet pyöräilijät suosittelivat sellaista autojen seassa puikkelehtiessaan. 


Vasta vuonna 2017 kun olin lähdössä Kiovasta, päätin soijoittaa yksitysopetuksella tienaamistani rahoista n. 120 euroa  SJCAM 5000 -kameraan. Se olikin sitten hupia Suomessa, Salossa, Helsingissä, Inkoossa. Pääsin jopa siskonpojan motskarin kyytiin ja tuloksesta tein "kaahausvideon" kääntämällä sen lopusta alkuun ja nopeuttamalla sekä muokkaamalla siihen sopivan "musiikin".  Ätini vierashuoneen ikkunasta kuvasin timelapse-videota aamunkoitteesta


Sain hyvän kuvan myös vanhasta tutusta yöpaikastani asuntovaunussa veljeni pihassa Nurmijärvellä.  Tässä kamerassa ei vielä ollut perspektiivin korjausta vaan vääristymät jäivät kuvaan kertoen kalansilmälinssistä tai laajakulmalinssistä. 



Helsingin katunäkyvmiä tuli kuvailtua yli toistasataa.  Ujostutti vähemmän kun kamera oli pieni, nyrkkiin mentävä. Olisipa ollut sellainen jo aiemmin, esim. vuonna 2002 Singaporessa kun olin juuri muuttanut sinne Suomesta. 


Myös lentomatkalla Suomesta Moskovan kautta Hanoihin kamerasta oli iloa. 


Yritin ottaa ilmakuvia myös Terijoen-Koiviston suunnalta kun koneen karttasovellus näytti meidän olevan niillä tienoilla. 


Saavuttuani kesäkuun alussa Vietnamiin, huomasin, että kameran linssi oli rikki. Se toimi vielä jonkin aikaa, mutta sitten lakkasi toimimasta.  



Syyskuussa ostin uuden   SJCAM 4000 AIR -kameran, jolla kuvailin pari vuotta kunnes  sekin meni huonoksi takapihan mökkirähjässä seisytään. Siellä se putosi pari kertaa veteenkin. 



SJA10:n ostin elokuussa 2020 ensisijaisesti Saigonin ja Vung Taun reilluilla vaatteissa pidettäväksi turvakameraksi.  Siitä kuitenkin naarmuttui linssi heti alkupäivinä enkä ole tähän päivään mennessä saanut vaihdettua sitä uuteen. Ei ole löytynyt tarvittavaa varaosaa eikä sille paikalleen laittajaa.  tuo kuvassa näkyvä valkoinen läiskä on se "naarmu". Se lienee vain vioittunut heijastuksen poistokalvo linssin pinnalla? 

SJCAM A10 on kätevä turvakamerana ja muutenkin: riittävän iso, sopivan kokoinen nyrkkiin, riittävän iso kosketusnäyttö, helppo käyttää. Miinuksena se, että linssi naarmuttuu helpolla, koska on koholla ja se, että sivussa olevaa infrapuna-nappia painaa helpolla vahingossa.  Iso akku ja tukeva kuori tekevät siitä hieman painavan ajatellen varren päässä käytettynä, 



Saapa sillä aiankin kivempia panorama-kuvia helpommalla kuin puhelimella. 



Myös veteen ja veden äärelle kamera on turvallisempi viedä kuin puhelin.  Sen lisävarusteena on vedenpitävä kotelo. Niin oli myös aiempien SJCAMien, paitsi A10:n, mutta niitä ei tullut juurikaan käytettyä. 



Veden allakin voisi kuvata, jos vesi ei olisi näin savisen harmaata. ehkä joskus loka-marraskuussa kun joka paikka tulvii ja tässäkin on runsaasti uutta sadevettä, voisi koettaa paremmalla onnella. 



Satella ja kameran vedestä oton jälkeen täytyy muistaa pyyhkiä kotelon linssiä peittävä osa. Siitä, etten niin tehnyt, johtuu näiden vesikuvien harmaus. Tietysti täytyy myös oppia se, miten kauan kameraa pitää paikallaan kuvatessa. Tämä saattaa vaatia puoli sekuntia ennen kuin kuva on otettu. 

Lähikaupungissa käyn yleensä  vain silloin kun sinne on asiaa: korjauttamassa pyörääni, lääkärissä tai ostamassa jotakin, mitä ei kannata painon tai ison koon takia tilata netistä.  Se on minulle ihan erilainen ymopäristö kuin kotipiha ja kylä täällä viiden kilometrin päässä.  Tällaiset siistiksi laitetut puistot saavat minut melkein haukkomaan henkeäni ihastuksesta: miksi en tule tänne joskus aamulla istumaan ja ihailemaan.  Retkestä on myös video


Loppukuusta tämä tökerö, pyörän etukoriin kiinnitetty kamerateline oli jo historiaa, mutta uusi ei ollut vielä ihan valmis, koska netistä tilatut osat eivät olleet kaikki vielä tuleet.  


Selfie-tikku ja siihen liityvä kiinnitys tulivat ensimmäisenä.  Siinä on stanrdin mukainen kolmijalkaruuvi, jolla kameran mukana tulleen pidikkeen saa siihen kiini.  Jo näin saisi aikaan paremman ratkaisun: tuon itsekuvauskepin voisi työntää  pyörän etukoriin kiiinnitettyyn vaakasuoraan muoviputkeen ja kiristää sellaisellä pyöreällä ruuvin avaulla kiristettävällä metallirenkaalla, joita minulla onkin jo varastossa.   Tuo oikealla näkyvä ruma teipattu mötikkä on osa vanhaa systeemiä, jota myös parantelen. Sen sisällä on styroksia ja vaahtokumia, jotka vaimentavat metalliosia pitkin tulevia ääniä. Sen voi sitten kiinnittää välikappaleeksi pyörässä jo olvaan kännykkäpidikkeeseen.  Tuohon mätikkään kun laittaa vielä komijalkakiinnikkeet sekä yläruuviin että sivulle, saa monipuolisemmat kuvakulmat.  







 Kolmijalkaan standrikiinnityksellä emenvät sekä puhelin että minikamera, niiden sekä pallonivelillä varustettujen lisäosien avulla saan enemmän liikkuvuutta mutta myös vakautta telineeseen. 

Muovitetun huoneeni liukuoven takana on vaimon perheen valtakunta, tosin heti ovan lähistöllä on minun ruokailutilani, jossa säilytän myös ruoka-aineitani muovilaatioissa, jotteivät hiiert, muurahaiset ja torakat pääsisi apajille..



Käytän samaa tilaa ja hellaa, mutta eri välienitä kuin eläintuotteita kokkaava vaimo ja hänen äitinsä. Haavenni omasta vegaaniparatiisista on siis edelleenkin toteutumatta. Haluan sellaisen, koska olen lapsesta saakka ollut herkkä eläintuotteiden hajulle, erityisesti paistetun lihan tai kalan.  Ne saavat minut oikeasti voimaan pahoin.  Katossa näkyvä folioeriste, itse asiassa enimmäksen kuplamuovia, on minun asentamaani. Aion laittaa sitä enemmän myös seiniin. 

Tähän huoneeseeni teen myös jatkuvasti pieniä parannuksia. Kuvassa näkyvä kirkas lamppu on osa tuota skannauspistettä, jota käytän kuittien ja pienten ohjekirjasten,  netistä tilattujen pakkausten kuvaamiseen niin, ettei teksti sumene kameran heilahdusten ansiosta silloin kun kuvaa vapaalla kädellä. 





Volgansieni eli kombucha on ollut päivittäisessä käytössäni jo vuosia. Nyt teen sitä ilmastoidussa huoneessani styrox-laatikossa, jossa valmistan myös kaurajugurttia.  paria päviää ennen juoman pullotusta lisään siihen punajuurta ja inkivääriä hienoksi jauhettuna. Sitten pullotusvaiheessa siivilöin ne pois.  Käytän tulosta janonuomana jääveteen sekoitettuna. Sitä juon pitkin päivää. 




Kuun viimeisenä päivänä saapui kauan odottamani puutarvara, pöllistä sahattuja eri laatuirisia ja levyisiä paljoja. Osan niistä voin käyttää puutarhassa aidanseipäinä, osan talossa raketeluun. Aloitin keittiöstä tekemällä hyllyn ruoka-aineiden ja astioiden säilytystä varten. Samana päivänä saapui myös kameraan tarkoitettu ulkoinen mikrofoni. Sitä en päässyt vielä kokeilemaan tositoimissa. 

 



Nettikaupasta tilattuna saapui kuun loppupäivinä myös kuan kaivattu appuneuvo: metallinen rengas, jonka voi laittaa mutteripannun ja kaasuhellan polttimen väliin niin, että pannu ja muut pienemmän keittoastiat pysyvät pystyssä. Minä keitän kahvini mutteripannulla joskaan en espresson vahvuiseksi vaan vähn miedommaksi. Senkin sitten laimennan sokeroidulla soijamaidolla. 



Minua vuotta vanhempi siskoni, perheen esikoinen, täyttää heinäkuun alussa 60 vuotta. Niin se aika vain kuluu. Meistä kuudesta lapsesta kaikki ovat vielä elossa ja iältämme  kaikki olemme nyt 50 ja 60 ikävuoden väliltä. Nuorin täytti 50 juuri ennen pandemiaa. 

Pitkästä aikaa harrastin ääninäyttelemistä eli luin ja äänitin lukemani  Aleksei Navalnyin kirjoitukset vankiolasta numero 70 ja 71sekä  tein niistä Youtube-videot


Kuvamuistoja




Isovanhempieni hääkuva oli esillä Saloisten kotiseutumuseon vanhojen hääkuvien näyttelyssä. 
Lahja Maria os. Mäntylä ja Erkki Johannes Sippala 


2017 kesäkuussa, Cairns, Queensland, Australia.  Siitä on myös blogikirjoitus tässä blogissa aiemmin. Silloin asuimme vaimoni kanssa siellä, kävimme molemmat töissä ja minä sain häärätä pihalla ja puutarhassa vain vapaa-aikoina.  Iltapäivällä oli hyvinkin lämmintä, mutta aamuvarhaisella saattoi olla jopa +15 paikkeilla. Se tuntui kylmältä. Piti ihan takkiin ja pipoon pukeutua. 



2012 vietin touko- ja kesäkuun Suomessa. Oli todella ihastuttavaa aikaa. Kävin niin monessa paikassa, mm. Oulussa kesäkuun puolivälissä. Asuin entisen ylioppilaskylä Välkkylän tiloissa toimivassa kesähotellissa. Nyt taloissa asuivat tietääkseni keskiasteen opiskelijat, kun kaikki yliopisto-opiskelijoiden asuntolat taisivat olla kaukana Linnanmaalla päin. 


Silloin kun minä vaikutin, välillä myös opiskelin Oulussa vv. 1984 - 88, olivat humanistisen tiedekunnan laitokset Kasarmintiellä entisen Åströmin nahkatehtaan talossa ja sen viereisissä. Yksi rakennuksista oli vielä jäljellä. Tuosta vähän eteen päin, entisen kasarmin alueella on Intiön vesitorni ja sen liepillä Vesitornin mäellä oli kerrostalo, jossa asuimme minun ensimmäiset kuukauteni. Pian kuitenin muutimme keskustaan johonkin puuröttelöön, koska isäni sai potkut armeijasta, tai ainakin tiedon, että juopposeikkailujensa seuruksena hänellä ei ole mahdolisuuksia edetä sotilasurallaan. Näin minulle on kerrottu. 

 Tuli käytyä monet tutut paikat kävelleen, koska ilmat suosivat kävelijää. Myös tuttuja tapasin. Kävin entisen yliopiilastalo Rauhalan pihakonserteissa: ainakin Garbo, Erin, Radiopuhelimet ja Tumppi Varonen tuli koettua. 


Tuolta ikimuistoiselta Suomen-reissulta on paljon muistoja eri puolilta Suomea. Se oli ensimmäinen kerta syyskuun 2002 jälkeen kun kävin Suomessa. Etukäteen aprikoin, että viihdynköhän siellä edes viikkoa.  

xxx


Vietin Oulussa myös jonkin verran aikaa Marjan kanssa, johon olin tutustunut vasta 1990-luvun lopulla kun olin ollut Oulusta poissa jo kymmenisen vuotta.  Hän taisi olla ensimmäinen ihminen, jonka kanssa tekstiviestittelin vähän pidempään. Se taisi olla Uudenvuoden  1999 aattona kun olin lentänyt Oulusta Helsinkiin. Meillä oli ollut hänen ja parin muun kaverin kanssa venäläinen ilta, johon minä olin kokannut.  En ollut sisäistänyt tekstailua, joten muutaman viestin jälkeen soitin ajatellen, että hän haluaa jutella. Hän oudoksui sitä. Myöhemmin olen siirtynyt samoille linjoille: ei puhetta vaan teksti riittää. 


Nyt kesäkuussa 2012 Marja näytti minulle torin web-kameran, jonka sivulla saattoi käydä katsomassa itseään vilkuttamassa, Paska kaupunni -seinäkirjoituksen ja hautausmaan. Hän vei minut opastetulle kierrokselle hautuumaalla. Se oli ihan mielenkiintoinen.  Hän oli jo varoittanut, että hänen pitää lähteä ennen kierroksen loppua. Hän lähtikin ja hyvästellessämme kertoi nopeasti, että hänellä on parantumaton syöpä. En kunnolla edes kerinnyt sisäistämään uutista. Ehkä torjuin sen melessäni. Enää emme sen jälkeen tavanneet,. Facebookissa toki pidimme yhteyttä jonkin verran komemntoiden ja välillä viestien. Juhannksena 2015 epäröin yhteydenottoa. Jätin sen viimeiseen päivään tai sitä edelliseen. vastaus tuli vasta kun oli jo junassa matkalla Kajaaniin.  Vasta kahden vuoden päästä siitä hän tuli taas mieleeni ja kävin hänen FB-sivullaan. Se oli muistotilassa.   Otin yhteyttä hänen profiilissaan näkyviin sukulaisiin. Veljen vaimolta sain tietää hänen menehtyneen vuonna 2016. 




2012  Oulun torin nettikamerassa.  Vuonna 2016 en vielä tiennyt  Marjan kohtalosta enkä aktiivisesti edes sitä, että hänellä oli syöpä. Vasta kun kuulin asiasta v. 2017 tai 18, se palautui mieleeni.  Muuten tuona vuonan 2016 menehtyi kaksi kaveria: serkkuni Lasse ja entinen työkaverini Heinosen Jussi. Molempien kanssa pidimme yhteyttä Facebookin kautta ja olimme myös tavanneet: Jussin kanssa kuukautta ennen hänen kuolemaansa ja Lassen kanssa vajaata vuotta aiemmin.  



Vuosi 2013 oli minun 50-vuotisjuhlavuoteni ja sen kunniaksi tuli matkailtua oikein kunnolla. Tammikuun lopulla olin palannut pitkältä Taiwanin-matkaltaan Sydneyyn. Sieltä lähdin maaliskuun alussa pyöräilemään kohti Adelaidea. Adelaidesta sitten lensin Brisbanen ja Kiinan Guongzhoun kautta Suomeen.  Sieltä sitten lähdin vapun jälkeen matkaan. Muutamassa viikossa olin tullut Viron, Latvian, Liettuan,  Puolan, Tsekin, Itävallan, Slovenian, Kroatian ja Serbian kautta tänne Bosnia & Herzegovinaan, joka kauneudellaan hurmasi minut. Myös muuten täällä oli miellyttävää olla. Mostariin pysähdyin muutamaksi päiväksi, mutta sitten oli pakko lähteä takaisin päin kohti Suomea, josta olisi heinäkuun lopulla lento takaisin Australiaan. 
2013  Mostarissa 




2016 kesäkuun puolivälissä tuli jo kolme kuukautta täyteen Ukrainassa, joten viisumiton oleskeluni päättyi. Juuri ennen sitä piti lähteä pois, jälleen Suomeen, kuten jo neljänä aikaisempana kesänä. Kiovan aluueel olevassa Makarivin pikkukaupungissa ja sen liepeillä luonnossa vietin pari päivää ystäväni Olegin luona, mm. juhlien erään hänen kaverinsa syntymäpäiää.   Maaliskuussa Makariv joutui venäläisten tuhotöiden kohteeksi kuten niin moni muukin kylä ja kaupunki alueella, Bucha niistä surullisimpana esimerkkinä. Oleg ja hänen perheensä ovat kuitenkin edes hengissä vielä. 
Minä ja Oleg  6/2016 


Luettua 


Heikki Turunen, Timotein tuoksu 

Kirjoitin Facebookin Kirjoja kaikille -ryhmässä teoksestä näin: 


Heikki Turunen lienee vanhemmille ihmisille tuttu Simpauttaja-romaanistaan ja sen pohjalta tehdystä elokuvasta.  Viime vuonna hän julkaisi "testamenttinsa" nimeltään Timotein tuoksu. Valitsin sen kuunteluun Celianetin etusivun suosituksesta.  Ajattelin katsoa ainakin vähän alkua, mitä se vanha jäärä on saanut aikaiseksi. En osannut odottaa sellaista yllätystä, joka tuli toisen vanhan jäärän, Pirkko Saision, kohdalla, jonka teos Passio oli todella vaikuttava kokemus.  Meinasinkin jättää kirjan kesken kun alussa luodaan vasatkkainasettelu nykynuorten ja kirjailijan oman ikäpolven välille: kyllä meidän nuoruudessa asiat oli paremmin, elämä aitoa ... jäkäjäkä, samanlainen kätisijä kuin Hannu Salama ... 

 Mutta ei, onneksi kohta rävähti esiin sellaista sanankäyttöä, että oksat pois: Juice Leskisen, Antti Heikkisen laulumailta mehevää kerrontaa ja maalaishuumoria, tunnelmia, eläviä ja kiinnostavia henkilöitä. 

Kyllä Turunen yllätti melkein yhtä rankasti kuin Saisio, joskin hänen aiemmasta tuotannostaan  tutummilla teemoilla, mutta sen verran hyvin kerrottuna, että tuntuu ihan tuoreelta. 

Linkissä arvostelu teoksesta. 

Se löytyy siis myös Celiasta äänikirjana. 


Leikitäänkö 

Tästä teoksesta kirjotiin samaisessa Facebook-ryhmässä: 

Leikitäänkö? Lasten kaverisuhteet 1900-luvun Suomessa.
Teijät Antti Malinen ja Tuomo Tamminen.
Tässä kirja, joka kirvoittaa monilla esiin kaikenlaisia muistoja lapsuudesta. Se kertoo lasten kaverisuhteista 1900-luvun Suomessa. Teos ei ole kaunokirjallisuutta eikä kuivaa tiedettä vaan jotain siltä väliltä, elämänmakuisia muisteloita ja analyysiä rinta rinnan. Kertomuksia siitä, miten elämä, leikit, koulu, asenteet ovat muuttuneet sadan vuoden aikana. Kiertokoulusta älypuhelimiin ja konsolipeleihin, maaseudun syrjäkylistä kaupunkien lähiöihin.
Oli minulle todella nautittavaa kuunneltavaa. Siinä tuli useasti peilattua omaa lapsuutta sekä isovanhempien ja vanhemopien kertomia tarinoita kuultuihin.
Lainasin äänikirjan Celiasta.

Linkki esittelyyn. 


Olen jo uesin kertonut lukuharrastukseni olevan mahdollista enisen Näkövammaisten kirjaston, nykyisen Celian tarjoamien, netistä ladattavien, äänikirjojen ansiosta.  Niitä kuuntelen useinkin muiden toimien ohella, esim. puutarhassa kaivellessa tai pyöräillessä, ruokaa laittaessa, syödessä. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti