https://www.is.fi/matkat/art-2000007672554.html
Tim, 57, muutti ikkunattomaan taloon Vietnamiin ja tuli isäksi keskellä pandemiaa – ”Suomeen ei tule ikävä”
Tim Sippalan, 57, poika on nyt vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Maan koronatilanne on poikkeuksellisen hyvä, eikä pandemia ole juurikaan vaikuttanut Sippalan perheen elämänmenoon Etelä-Vietnamin maaseudulla.
Suomalaismies on rakentanut entisestä kävelykärrystään lastenrattaat. Paikalliset ihmettelevät sitä, että hän työntelee poikaansa rattaissa, sillä maan tapoihin ei kuulu viedä lapsia vaunulenkille.
KOLME vuotta sitten Ilta-Sanomat kertoi Etelä-Vietnamin maaseudulle muuttaneen Tim Sippalan eriskummallisesta elämästä. Tuolloin 54-vuotias Sippala oli menossa naimisiin 24 vuotta nuoremman vietnamilaisnaisen kanssa ja oli asunut puoli vuotta morsiamensa vanhempien ikkunattomassa talossa.
Sittemmin suomalaismiehen elämässä on tapahtunut paljon: reilu vuosi sitten hänestä tuli isä, kun parin yhteinen poika syntyi lokakuussa. Keväällä koronapandemia sulki koko maailman. Sippala jäi kuukausiksi pieneen kylään vaimonsa, tämän suvun ja vaippaikäisen lapsen kanssa.
– Poikani on ollut helppo lapsi ja nukkunut yönsä hyvin. Siitä huolimatta välillä on tullut pienen vauvan kanssa tunne, että huh huh, mihin sitä on ruvennut, 56-vuotiaana isäksi tullut Sippala muistelee.
Sippalan vaimo My Hanh, jota Sippala kutsuu ”Pikku Myyksi” on suomalaismiestä 24 vuotta nuorempi. Kuvassa parin yhteinen poika äitinsä sylissä.
VIETNAMISSA lapsen syntymään liittyi avioliiton virallistamisesta ja nimen rekisteröimisestä lähtien monenlaista paperisotaa, eikä matkustusrajoitusten ja yleisen epävarmuuden takia ollut helppoa saada vauvalle Suomen ja Vietnamin kaksoiskansalaisuutta.
Tiukat liikkumisrajoitukset osuivat samalle ajanjaksolle vauvavuoden kanssa, joten Sippala ei päässyt viiteen kuukauteen tapaamaan kavereitaan ja muita suomalaisia. Pahimpaan aikaan poliisit kävivät kerran viikossa muistuttamassa suomalaismiestä siitä, että jos hän lähtee kaupungista, hän ei pääse takaisin, ellei ole kahta viikkoa karanteenissa. Kesällä rajoitukset höllenivät ja Sippala pääsi käymään Hanoissa Suomen-lähetystössä rekisteröimässä Suomeen avioliittonsa ja poikansa.
Ben Erik Sippala on nyt vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Samassa iässä syntymästä asti sokealta isältä leikattiin harmaakaihi. 1960-luvun puolivälissä Turussa tehty silmäleikkaus oli pienokaiselle raju: silmä leikattiin auki ja koko mykiö poistettiin. Leikkauksen jälkeen seuraavat kaksi viikkoa pikkupoika joutui olemaan kädet sidottuina sängyn laidoille, jottei raapisi silmiään.
– Nyt pystyn kuvittelemaan, miltä se on saattanut tuntua tuon ikäisestä. Kun pojalla alkaa olla enemmän luonnetta ja hän osaa enemmän ilmaista itseään ja kertoa, mitä haluaa, niin kaikki on helpompaa.
Kylässä ei ole juuri lainkaan autoja. Sen sijaan yleisin menopeli on mopo.
Sippala on joutunut kamppailemaan lapsenkasvatukseen liittyvien kulttuurierojen kanssa. Vietnamissa vanhemmat sukupolvet, äidinäidit ja äidinäidinäidit ovat tiiviisti mukana pienten lasten hoidossa. Käytännössä heidän sanansa painaa isiä enemmän siinä, miten lasten kanssa tulee toimia.
– Olen saanut paljon neuvoja äidiltäni, joka toimi kätilönä yli 25 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään. Neuvoja on tullut myös sosiaalisessa mediassa ystäviltäni ja sukulaisiltani, joilla on omia lapsia. Olen lukenut oppaita ja katsonut länsimaisia videoita Youtubesta. Ne neuvot ovat monesti ristiriidassa täkäläisten käsitysten kanssa. On täytynyt hyväksyä Kahil Gibranin runon sanat, sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
Naisväki ei ole antanut Sippalan viedä poikaansa ulos kävelylle ilman ylimääräistä vaatekertaa nyt, kun lämpötila on päivisin ”vain” 27 astetta. Tavallisesti lämpöä on yli 30 astetta ja mittari laskee yölläkin harvoin alle 27:n.
HILJATTAIN Sippala hankki muovisen kahluualtaan, jossa hän ajatteli voivansa leikkiä poikansa kanssa tropiikin paahtavassa auringossa. Vietnamissa pikkulapsen uittamista ei kuitenkaan ymmärretä, sillä maassa on yleistä, että sen paremmin aikuiset kuin lapsetkaan eivät osaa, eivätkä halua uida.
– Äiti ja äidin kulttuuri ovat sitä mieltä, että altaassa saa olla viisi minuuttia kerrallaan, eikä sitäkään joka päivä. Sille voi olla ihan järkeväkin perustelu, koska vedet eivät ole yhtä puhtaita kuin Suomessa: jokia käytetään täällä yhä likaviemäreinä.
”Täällä kukaan ei kaipaa yksityisyyttä. Minä taas olen siinä mielessä hyvin suomalainen, että kaipaan usein omaa tilaa ja yksinoloa.
Mekong-joen suistossa sijaitsevassa kylässä sukulaiset asuvat vieri vieressä. Lapset nukkuvat vanhempien kanssa samassa sängyssä ja patjoja myydään joko yhdelle, kahdelle, kolmelle tai neljälle hengelle.
– Täällä kukaan ei kaipaa yksityisyyttä. Minä taas olen siinä mielessä hyvin suomalainen, että kaipaan usein omaa tilaa ja yksinoloa.
Häiden jälkeen Sippala asui vaimonsa kanssa noin vuoden kahdestaan vuoristossa, missä oli viileämpi ja miellyttävämpi ilmasto. Kun vaimo oli kuudennella kuulla raskaana, pari muutti takaisin appivanhempien luo.
– Täällä on aika tyypillistä, että äidit auttavat ensimmäisen lapsen kanssa. Äidinäiti valmentaa äitiyteen. Vaimon äiti on yleensä mukana synnytyksessä, mutta perinteeseen ei kuulu se, että isä on mukana. Minunkin piti olla keisarileikkauksen aikaan kotona katsomassa talon perään ja hoitamassa koiraa.
Suomalaismies on rakentanut entisestä kävelykärrystään lastenrattaat. Paikalliset ihmettelevät sitä, että hän työntelee poikaansa rattaissa, sillä maan tapoihin ei kuulu viedä lapsia vaunulenkille.
Sittemmin perhe on hankkinut oman kaupunkiasunnon neljän kilometrin päästä appivanhempien kotoa. Siellä suomalaismies käy päivisin opettamassa paikallisille korkeakouluopiskelijoille netin kautta englantia. Iltaisin hän pyöräilee yöksi takaisin perheensä luo. Kaupunkiasunnossa vegaaniruokavaliota noudattava Sippala laittaa yleensä myös omat ruokansa. Hän on vastikään perustanut vaimonsa kanssa pienen suomalaisen kotileipomon, jossa he leipovat muun muassa karjalanpiirakoita ja ruisleipää Vietnamissa asuville suomalaisille.
– Olen perheessä ainoa, joka tilaa ruokansa netin kautta. Se on enimmäkseen ulkomaista tuontitavaraa, joka toimitetaan ostajalle bussirahtina isommista kaupungeista.
Muu perhe syö paikallista ruokaa, jonka raaka-aineet kasvatetaan kotona tai ostetaan kylän aamutorilta.
KOLMEN vuoden aikana Sippalan vaimo on oppinut paljon englantia, eikä parin tarvitse enää käyttää kommunikoimiseen Google-kääntäjää. Pojalleen Sippala puhuu pääasiassa englantia. Suomeksi hän aikoo lukea Erikille satuja, kertoa Suomesta ja laulaa tuutulauluja. Lapsen tunne- ja äidinkieli on vietnam.
– Aion käyttää suomea sellaisissa tilanteissa, joissa olemme pojan kanssa kahdestaan. Näillä näkymin suomesta ei voi tulla pojalle arkipäivään ankkuroitunutta kieltä. Oma äitini on siitä vähän ikävissään, että eikö hän pysty kommunikoimaan pojan kanssa, kun tulemme käymään.
”Jos vertaa moniin muihin alueisiin maailmassa, niin kyllä tämä on paras paikka olla.
Sippala ei ole käynyt yli kolmeen vuoteen Suomessa. Suomen sukulaisetkaan eivät ole päässeet koronatilanteen vuoksi tutustumaan uuteen perheenjäseneen Vietnamiin. Hän toivoo, että joskus tulevaisuudessa joku suomalainen voisi viettää Vietnamissa välivuotta ja toimia perheen au pairina. Kokemus toisi lapsen elämään lisää suomalaisuutta.
– Vaimoni ei ole koskaan käynyt Vietnamin ulkopuolella, eikä hänellä ole edes passia. Hän ei ole matkustajaihmisiä. Kun tapasin hänet, se viehätti minua, että minun ei tarvitse lähteä viemään häntä mihinkään, ja jos matkustan, saan lähteä yksin.
Tim Sippalan ja tämän vaimon My Hanhin poika Ben Erik Sippala syntyi lokakuussa 2019.
TÄTÄ nykyä koronatilanne ei juuri vaikuta Sippalan perheen arkeen: he elävät mukavasti omavaraisessa maalaisyhteisössä hänen Australiasta ja Suomesta saamillaan tuloilla. Vietnamissa koronatartuntoja on todettu yhteensä hieman alle 1 400. Viruksen aiheuttamaan tautiin on tilastojen mukaan kuollut koko vuoden aikana vain 35 ihmistä.
– Täällä todetaan nykyään ehkä yksi tai kaksi tartuntaa viikossa. Ne eristetään heti ja otetaan selville, mistä tartunnat ovat lähtöisin.
Suomen koronatilanne näyttää sen sijaan nyt sellaiselta, ettei Sippalalle ole tullut entiseen kotimaahan ikävä.
– Jos vertaa moniin muihin alueisiin maailmassa, niin kyllä tämä on paras paikka olla. Minä, vaimoni ja perheemme olemme todella onnellisessa asemassa.
Joulukuun puolivälissä Sippala on kutsuttu suomalais-vietnamilaisen pariskunnan jo kertaalleen peruttuihin häihin. Nyt näyttää siltä, että juhlat joudutaan jälleen perumaan, sillä kokoontumisrajoituksia ollaan taas tiukentamassa.
– Vaimo sanoi, ettei hän halua pojan kanssa lähteä ja ottaa riskiä.
Suomalaismies toivoo pääsevänsä tapaninpäivänä joulujuhliin 300 kilometrin päähän rantakaupunkiin, missä suomalaisilla eläkeläismiehillä on sauna.
Etelä-Vietnamin maaseudulla on trooppinen ilmasto. Öisin lämpötila harvoin laskee alle 27 asteen.
KORONATILANTEESSA on myös valoisia puolia: turistivirtojen ehtymisen seurauksena koiranlihalle on vähemmän kysyntää. Aiemmin kiinalaiset ja korealaiset turistit tulivat syömään koiraa Vietnamiin. Kun Sippala asui vaimonsa kanssa vuoristossa, hän jätti kaksi lemmikkiään appivanhempien hoitoon. Eräänä päivänä kiinalaisen uudenvuoden alla appivanhemmat soittivat ja kertoivat, että Kito-koira oli varastettu edellisyönä. Rosvokopla oli kiertänyt varastamassa koiria useista naapuritaloista. Ne oli tainnutettu sähköllä, viety teuraaksi ja myyty lihaksi.
– Nyt koirat saavat olla enemmän rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti