Kosmisesti ajatellen joulu on meillä juhannus. Aurinkohan on silloin tällä puolella maailmaa eli kauriin kääntöpiirillä, joka sijaitsee tästä noin 500 kilometriä etelään. Ollaan siis oikeasti tropiikissa eli alueella, joka sijaitsee päiväntasaajan ja kääntöpiirin välissä.
Mutta siis niitä koristeita. Laitetaan nyt muutama kuva kesän kauniista kukista, joita ihailemme joulukoristeiden sijasta. Me kun olemme edelleenkin laiskoja järjestelemään ja touhottamaan. Hyvä että saatiin paketit ja joulutervehdykset postiin. Nekin ovat meillä aina myöhässä. Joulutervehdysten eteen kuitenkin tein aika paljon eli kirjoitin korttien sijasta kirjeen, jossa kerroin kuvien kera meidän kuulumisistamme vuoden aikana. Käänsin sen sitten myös suomeksi ja laitoin sen joillekin toisen tai kolmannen polven siirtolaisille englanninkielisen lisäksi, että voivat vertaillen opiskella suomea jos haluavat. Nancy puolestaan hoiti pakettien laittamisen lähettämisen.
Olisihan tähän etuaidalle voinut laittaa värivaloja, tai sitten vain tontille niin, että ne näkyvät kadulle. Näyttäisihän se ihan kauniilta. Sellaista amerikkalaistyylistä valosirkusta, jota täällä jotkut harrastavat, en kuitenkaan laittaisi. Päiväsaikaan tässä on jo jonkin verran kukkaloistoa, ainakin oransseja kosmoja. Kiinanruusut ja muut pensaat ovat sentään jonkin verran kasvaneet, vaikka ei taida vielä ensi vuonnakaan toteutua se vihreä viidakko, joka peittäisi alleen koko aidan ja kasvaisi korkealle sen ylikin. Siksi pensaita ei ole leikattu (vielä), että haluan antaa niiden kasvaa mahdollisimman korkeiksi. Saattaapa sillä laiskuudellakin olla osuutensa. heh heh.
Onhan se ihan kiva kuitenkin välillä yrittää nähdä puutarhassa muutakin kuin korjausta ja parannusta vaaativat kohdat. Se minulla yleensä on tapana. No, nyt katsotaan vähän lisää kukkia ja kauniimpia yksityiskohtia.
Kaukaa katsoen aika vaatimaton heinä, vai saniainenko se on peräti? Mutta lähetä katson kivat punaiset kellot. Käyvät siis ihan joulukoristeista nämäkin.
Vasemmalla vastikään taimitarhalta ostettu punahilkka, jonka olisi tarkoitus olla osana kasvustoa taka-aidan vierustalla. Siitä oikealle on sitten kaksi yleistä rikkaruohoksi luokiteltua kukkaa, jotka ilahduttavat meitä ympäri vuoden.
Ja kukkien keskelle ujutetaan Nancy, joka on niin tohkeissaan erään naapurin koiranpennuista. Minä en ole innoissani ollenkaan, sillä nämä ovat vartavasten joulumarkkinoille tehtyjä beaglen pentuja, jotka on jo myyty, jotta ne voitaisiin antaa edelleen joululahjaksi. Minulle koirista kelpaavat vain eläinsuojista adoptoidut ja muuten pelastetut piskit. Mutta kukkiin siis.
Tällaistakin löytyy aitojen vierustoilta. Istutettuja nämäkin. Tosin minä en ihan tarkkaan edes tiedä, mitkä täällä ovat luonnonkasveja, ainakaan alkuperäisiä ajalta ennen valkoisen miehen ja naisen tuloa.
Ja tässä lisää.
Ja vielä. Oikealla muistutus, että kukkia on myös ruokakaupan palvelutiskin läheisyydessä. Kivahan niitäkin toki on ohikulkiessaan katsella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti