Spartacus oli jo vähintäänkin 14-vuotias. Tarkkaa ikää emme tiedä.
Vahvin teoria on se, että Spartacus tiesi kuolevansa. Kissojen AIDS eli immuunikatosairaus oli viavannut häntä jo monta vuotta mutta pysynyt kurissa vahvoilla lääkkeillä.
Spartacus liittyi meihin joskus vuonna 2003 kun asuimme ensimmäisessä yhteisessä Australian-asunnossamme Townsvillessä. Paikka oli Douglasissa, lähellä sairaalaa ja yliopistoa. Ensin mainitussa oli Nancyn ensimmäinen työpaikka. Joku kissa vain alkoi oleskelmaan meidän kissojen kanssa, ja ne näyttivät viihtyvän yhdessä. Istuivat vain ringissä tai jonkin matkan päässä tosistaan. Mitään näkyvää tai kuuluvaa kommunikointia ei sellaisessa kissakokouksessa ole havaittavissa. Ehkä sitä kuitenkin on jollain muulla tasolla.
Joka tapauksessa aloimme kutsua tuota kissaa nimellä "friend", ystävä. Se tuli ja sitten meni omia menojaan. Pikku hiljaa alkoi enemmän asettua taloksi, tuli myös ruokakupeille. Eivätkä meidän kissat ajaneet sitä pois. Yleensä varsinkin Kitti oli tarkkana siitä, ettei vieraita päässyt ruokakupille.
Ensimmäiset kuvat Spartacuksesta ovat heinäkuun 20. päivältä. Silloin se tuli taloon sisälle ja Kittin kanssa takapihalle.
Ja siitä lähtien se olikin kuin kotonaan.
Kissa nuoli kermat kakusta, mutta Nancy ei välittänyt, vaan vatkasi uudet ja söi loputkin siitä. Taisi antaa kuitenkin Spartacuksellekin myös lisää kermavaahtoa.
Misu ja Spartacus olivat vähän saman näökisiä, mutta luonteeltaan ihan erilaisia. Misu on rauhanhäiritsijä, suuri alfauros. Näyttää kyllä lempeältä, mutta on ihan jotain muuta heti kun silmä välttää. Yleensä vihaa ja kiusaa muita kissojua. Spartacusta ei kuitenkaan kiusannut kovin paljoa. Tämä kun tajusi ajoissa väistyä sivummalle.
Spartacus monesti odotti alhaalla ajotien varressa ja halusi minun kantavan hänet sisälle taloon ohi koirien.
Viimeinen kuvani Spartacuksesta on elokuulta 2013. Hän nukkui omassa kätkössään sohvan alla. Nuoli käteni kuolaiseksi, kun kävin tervehtimässä.
Kuvia samoilta ajoilta, jolloin Spartacus tuli meille eli vuoden 2003 puolivälistä.
Kuvia samoilta ajoilta, jolloin Spartacus tuli meille eli vuoden 2003 puolivälistä.
Meillä kävi myös suomalaisvieraita, useampiakin. Visa oli pari yötä, sitten päiväseltään kävi Johanna, vegaanityttö Tampereelta. Toni ja perhe kävivät myös. Ville ja Eeva samoin.
Minulla oli hyvä videokamera, ostettu jo Suomessa vuonna 2000. Sonyn digitaalikameran olin ostanut joulukuussa 2001 kun tiesin lähteväni Singaporeen. Siksi minulla on paljonn kuvia ja videota lähes joka viikolta sen jälkeen kun olen lähtenyt Suomesta.
Bluen kanssa kävimme meren rannassa jahtaamassa rapuja.
Ihan ensimmäinen kuva Saprtacuksesta. Bluey on runsaan vuoden ikäinen ja odottaa kaveria pallon peluuseen.
Ensimmäinen automme oli viisiovinen Toyota. Sillä Nancy ajoi pari vuotta kunnes rysäytti sen pakettiauton kylkeen.
Vanhempien suomalaisten kanssa olin myös tekemisissä. Vasemmalla minun ja Nancyn takana Kaija Mesiaäinen, joka menehtyi syöpään noin kolmen vuoden kuluttua tuosta. Kolmas oikealta on Pastori Voitto Pokela Gympiestä. Hän kuoli vuonna 2010. Voiton vieressä Pentti Jokisalo, joka kuoli syyskuussa 2004 eli reilun vuoden kuluttua.
Varsin perinteistä vanhaa pohjalaista elämää vietettiin tuossa australialaistalossa. Sisutuskin asiaan kuuluvaa. Voitto Pokela majoittui talossa ja piti hartaustilaisuuden.
Jokisalon Pentin kanssa kävin turisemassa aina silloin tällöin ja leikkasin samalla hänen nurmikkonsa. Pentti oli koitisin Lohtajan Väliviirteeltä ja saapui Australiaan vuonna 1959. Hän kuoli vuonna 2004.
Omakotitalomme Townsvillessä. Bluey-koira takapihalla. Piha oli suljettu, joten hyvä paikka koiralle.
Kävin sauvakävelyllä James Cook -yliopiston takaisilla vuorilla. Bluey oli mukanani.
Vuoden 2003 tammikuussa kävin tapaamassa ainoaa Australian-sukulaistani Bill Sippoa. Yhteinen esi-isä oli jossain 1700-luvun puolivälissä. Hän kirjoitti sukumme sivuille pari artikkelia asiastaan, mm. Sipot ja Hämäläiset Australiassa. Vuonna 2013 ajaessani pyörällä ohi hänen kotikaupunkinsa, Nowran Uudessa Etlelä-Walesissa, oli tarkoitus olttaa yhteyttä ja piipahtaa, mutta se sittne jäi kun saavuin sinne liian myöhään illalla.
Vasta nyt tammikuussa 2015 kuulin, että hän oli kuollut eturauhassyöpään helmikuussa 2014.