Marraskuu 2006 - naapurisopua, Kaijan kuolema

Aluksi huomautus siitä, että tämä kirjoitus on vasta luonnos. Poikkean ihan kiusallanikin totutusta blogi-tyylistä ja annan itselleni koko kuukauden aikaa täydentää tätä tarinaa. Niinpä tällä sivulla kannattaa käydä uudelleen marraskuun 2006 jälkeen, ja katsoa, josko on tullut uusia kuvia ja kuulumisia.

Jotain kiinnostavaa se Bluey-koira selvästikin näkee. Enkä minä nyt henno lähteä kamerani takaa hätistelemään sitä pois tallomasta juuri, viikko-pari sitten, istuettuja luffan taimia. Luffahan on kurkun sukuinen köynnöskasvi, jonka hedelmistä tulee vanhetessaan pesusieniä. ( Tässä hyviä kuvia ja englanninkielinen selostus luffasta wikipedian sivulta. Tuollaista pesusientä olen käyttänytkin. Meillä kasvoi niitä Machans beachillä).  Niin tuo kuva on takanaapurin aidan edestä, siitä, jossa minulla on se iso kaivuutyömaa. Tuolle paikalle olen aikonut aitaa pitkin kiipeävän luffan lisäksi istuttaa pienen bambumetsikön.  Viime lauantaina ostin jälleen kipsiä, jota levitin maahan savenpilkkojaksi.  Maa on siksi märkää, että olen kasvien lisäksi kastellut myös tuon saven. Tulevana viikonloppuna olisi taas ohjelmassa kaivuuta. Nyt neljän kuukauden jälkeen tässä uudessa talossa olen päättänyt sen verran löysätä, että viikolla en juurikaan rehki pihalla enkä muualla talossa vaan aion pyöräillä töihin niin kuin tein ennenkin. Pyöräily viekin liki kaksi tuntia päivästäni, joten eipä siinä normaalin työpäivän lisäksi kovin paljoa aikaa pihatöille jääkään.  Aamulla kun teen lisäksi sen tunnin-puolentoista koirakävelyn sauvoilla.

Lokakuun jälkimmäiset viikonloput olen työskennellyt aika tiiviisti kanakopin ja tarhan parissa, eli tuon ehkä noin 6 neliömetrin ja 170 cm korkean entisen lintuhäkin kunnostamiseksi niin, että siitä tulisi sekä ankkojen yöpaikka, kanojen yöpaikka että säilytystila puutavaralle ja joillekin puutarhavälineille.  Osastot piti erottaa toisistaan siksi, ettei Elvis-ankka pääsisi käpälöimään vieraita naisia, ja myös siksi, etteivät ankat eivätkä kanat pääsisi sotkemaan varastoitavaa tavaraa. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna sain kopin ja sen taakse rakentamani kanatarhan niin hyvään kuntoon, etten malttanut odottaa löytökanojen saapumista paikalliseen eläinsuojaan (eivät tienneet milloin niitä tulisi), vaan otin ja ostin niitä eräältä kanoja pitävältä perheeltä. No, voihan sitä vieläkin ottaa pari löytökanaa kun niitä tulee tarjolle. On tuolla kopissa ja tarhassa tilaa enemmälle kuin noille kolmelle, jotka hankimme  tällä erää.

Tässä sitten yksityiskohtia projektista.  Vasemmalla, siellä, minne kameran linssi ei ole yltänyt, on sisäänkäynti ankkalammikolle ja -tarhaan. Siellä on pieni ovi, josta ne pääsevät yöksi kiipeämään tuolla kopin takavasemmalla olevan tilaan. Olen laittanut niille vanhat portaat, niin että ne voivat kiivetä joko portaille tai sitten lymyillä niiden alla.  Ankkatilasta ylhäällä oikealla on puuvarastoni. Alhaalla oikealla on kanojen munintakoppi ja pari pientä ortta. Yönsä ankat siis viettävät hieman kanoja korkeammalla. Tarpeen tullen voin toki tyhjentää tuon puuvaraston ja antaa sen kanojen käyttöön.  Ankkojen tilan edessä on muovisäkeissä lannotteita: kanankakkaa (oikeastaan kukon, ainakin tuotemerkki "RoosterBooster" antaa niin ymmärtää), kalkkia, ureaa ja yleislannoitetta.  Nyt kun on kevät ja vielä varsin vähän sateita, kannattaa puutarhaa lannoittaa runsaasti samoin kuin levittää multaa ja haketta. Sitten kun sadekausi alkaa joskus marras-helmikuun välillä, ei paljoa kannata levittää mitään vetten vietäviksi.

Kopin etuseninälle, hyvin aurinkoiseen paikkaan, istutin niinikään lokakuun viimeisenä viikonloppuna, kaksi passionhedelmää. Vasemmalla on punaisia kukkia tekevä lajike ja oikealla herkullisia hedelmiä tekevä. Toive olisi, että nuo passionhedelmät lähtisivät kipuamaan pitkin verkkoaitaa ja levittäytymään ympäriinsä. Sitä varten olen rakentanut myös kopin katon ympärille verkkoaidan. Kunhan saan aidan valmiiksi, voin päästää kanat tai ankat kipuamaan myös katolle. Kopin ympärillä on siis ulkotarha sekä ankoille että kanoille. Niiden raja menee kopin oikeassa takanurkassa. Siellä on iso kompostikasa ja sen edessä aita.

 Tässä lisää kuvaa tarha-arkkitehtuuristani. Vasemmalla siis ankkojen yökoppi, ylhäällä oikealla puusäleikkö-oven takana puuvarastoni ja alhaalla oikealla kanojen yöpymispaikka.  Seinässä näkyy puusta värkkäämäni luukku, jonka voi sulkea yöksi niin, etteivät käärmeet, lähinnä pyyttoneita täällä liikkuu, pääse kanojen kimppuun.  Tuossa etualalla on ainakin vielä toistaiseksi suht vapaata lattiatilaa, jossa säilytän lannotteita ja sekalaista tavaraa kuten sanottu.  Mutta on siinä sitten yksi orsikin kuten kuvasta näkyy. Mainittakoon muuten, että käytetty puutavara on suureksi osaksi kyllästettyä niin, etteivät siinä pesiydy termiitit eivätkä kanojen syöpäläiset - nuo jälkimmäiset ainakaan paljoa. Tosin olisi ollut syöpäläisten torjunnan kannalta parempi käyttää rakennusmateriaalina pelkkää metallia kuin puuta. Minä en kuitenkaan käyttänyt, koska minulla ei ole metallin työstämiseen tarvittavia välineitä eikä taitoja.  Ehkä niitä pitäisi alkaa pikku hiljaa hankkimaan.  Tosin on tuon puun työstämisen kanssakin vähän niin ja näin. Vaikka paljon teen ja rakentelen, en silti ole siinä puuhassa taitava lainkaan. Jälki on sitä mistä vanhat kannaksenkarjalaiset kuulemani mukaan totesivat "venneeks tehty" eli vähän vinksallaan ja kirvellä veistetyn näköistä.

Tässä sitten vielä kuva kanatarhan puolelta kopin taakse. Tuo maassa näkyvä vihreä ruoho on minun sinne muualta siirtämää.  Oikealle lähtee nousemaan tuo mainittu kompostikasa, jonka takana on ankkojen tarha ja lammikko. Olen peittänyt kompostikasaa mullalla ja istuttanut sen päälle muualta kaivamiani ruohotuppaita (ja rikkaruoho-sellaisia etenkin) .  Tuossa vasemmalla ovat siis nuo aidan viereen istutetut luffat ja niiden takana bambumetsikkötyömaa.  Tämän paikan yläpuolella leviää palmuja, jotka kasvavat osapuilleen kuvaajan takana. Kuvaajasta etuvasemmalle ankkalammikon takana levittäytyy jättimäinen mangopuu. Sen oksat varjostavat tätäkin paikkaa vielä.  Varjoa tulee vielä lisääkin kunhan nuo kaikki luffat ja passionhedelmät kasvavat.

Tässä yllä kuva, joka saadaan kun edellisen kuvan ottamispaikassa  käännytään 45 astetta oikealle.  Eli katsotaan kanatarhasta ankkatarhan ja -lammikon yli kohti taloa. Tuo vihreä verkko on pingotettu lammikon ylle estämään mangoja putoilemasta lammikkoon. Ensimmäiset mangot omassa puussa alkavat olla jo kypsiä.  Tuossa vasemmalla, kanakopin nurkalla kiipeää ylös päin jälleen yksi passionhedelmäköynnös. Se on kasvanut paikalla jo ennestään, joten emme tarkemmin tiedä, mikä lajike se on. Näyttää villiltä, joka tekee vain pienenpieniä pahanmakuisia hedelmiä.  Että miksikö näin paljon passionhedelmää?  Se nyt vain sattuu kasvamaan täällä hyvin. Luffan ja sen lisäksi en oikein keksi muuta köynnöskasvia, jota voisin istuttaa. Yksi- tai kaksivuotisia tietysti olisi, vaikkapa pavut. Niitä yritin Woodstockissa, mutta eivät lähteneet kasvamaan. Taisivat kanat syödä ne heti alkuunsa.

Tässä kuva takapihan terassilta. Terassi pöytineen jää kuvaajan selän taakse vasemmalle ja itse talo, keittiö, selän taakse oikealle. Selän takana terassilla on pyykinpesukone ja pesuallas. Suoraan oikealle on portti autokatokseen ja sitä kautta on kulku etupihalle ja tielle.  Portista eli tuosta kellertävästä aidasta kuvaajaan päin näkyy pari kanna-kukkasta. Yhden lehdet ovat violetit, ja se kasvaa erittäin hitaasti. Se teki woodstockissa punaisia kukkia. Toinen, vihreälehtinen, kukki noin kuukausi sitten keltaisia kukkia. Nämä ovat niitä samoja kannoja, jotka monessa varhaisempien merkintöjen kuvissa kukoistavat keltaisin kukin. Alun perin ne ovat ensimmäisestä vuokra-asunnostamme kohta 4 vuotta sitten. Sieltä siirsimme pari taimea Woodstockiin, jossa ne tuottivat suuren pusikon ankkalammikon taakse. Machans beachilla kannat kasvoivat Maxi-koiran haudalla. Maxi jäi sinne, mutta kannat otettiin mukaan hänen muistokseen. Siksi tuota kannanurkkaa kutsutaankin Maxin nurkaksi.

Kohta 3 kuukautta sitten istuttamani tomaatit ovat vasta nyt lähteneet kunnolla kasvamaan.  Tarkoitus olisi antaa niiden rehottaa niin, että näkyvyys naapuriin peittyisi.  Tomaatista vasemmalle on chilipippuripensas. Sen hedelmät ovat raakana kellanvihreitä, mutta kypsinä ne muuttuvat pnaisiksi, keltaisiksi tai violeteiksi. Näin ainakin tuon taimen mukana tulleessa lapussa väitettiin.  Onpa kuvaan mahtunut vielä puolikas basilikan taimestakin.  Basilikasta vasemmalla, tämän kuvan ulkopuolella, kasvaa nuori laakeripuu (laurus nobilis tai joku muu?), jonka tuoreita lehtiä käytämme mausteena.  Vai pitäisiköhän sittenkin kokeilla mieluummin kuivattuna?

Ja tässä sitten kuva etupihalta. Tontille tultaessa vasemmanpuoleisen naapurin aitaa vasten.  Naapuri on niin lähellä, että aamuisin näitä kasveja kastellesani täytyy paeta toiselle puolen pihaa kun hän sattuu olemaan vessassa.  Neljä kuukautta sitten tuossa aidan vieressä ei ollut kasveja vaan kaikki olivat tuossa kuvassa oikealla eli vajan ja talon seinustalla. Minä olen kohottanut tuota vasemmalla olevaa pengertä ja istuttanut siihen lukuisia puita ja pensaita, jotka olen kaivanut ylös muualta tontilta. Aidan viereen olen kuskannut satoja kottikärryllisiä multaa ja haketta täytemaaksi.  Ruukuissa odottavat vielä muut kasvit istutustaan. Aita oli alun perin harmaa puuaita, jonka raot olivat ainakin viisi, ellei kymmenen senttiä leveät.  Kun naapuri oli pyörtänyt lupauksensa ja kieltäytynyt yhteistyöstä uuden aidan rakentamiseksi ja vanhan korjaamiseksi,  päätin alkaa rakentamaan tuota pengertä ja sille elävää aitaa. Pian hoksasin myös kaupoissa myytävän varsin edullisesti Kiinassa valmistettua risuaitaa. Sitä sitten aloin levittää tuon vanhan aidan päälle. Samalla tuli vähän lisättyä korkeuttakin. Kunhan nuo puut ja pensaat tuosta kasvavat ja saan aitaa pitkin kasvamaan myös köynnöskasveja, tulee paikasta vähän siedettävämpi asua.

Ja tässsä niitä karvajalkakanasiamme. Niin, tuo valkoisten kanojen karvajalkaisuus on rodun ominaisuus. En kyllä tiedä, mikä rotu on kysymyksessä. Aika värittömiähän nämä ovat Woodstockin katraaseemme verrattuna. Mutta siellähän väriä antoivat ennen kaikkea nuo värikkäät ja hohtavasulkaiset kukot. Tässä kuva toukokuulta 2004:

---

Niin, vuodatus.net ... ja nyt voinkin vähän vuodattaa elämän kurjuutta. Ensimmäkin, se oli  tuo marraskuun ensimmäinen, jolloin kirjoitin suurimman osan tuosta yllä olevasta. Tulin pyörällä töistä kotiin siinä puoli kuuden maissa, tällä kertaa ennen Nancya, koska hän oli ostoksilla tai tukanleikkuussa, en muista.  Tapani mukaan ennen sisälle menoa tein kierroksen pihalla tarkistaen eläimet. Kakki muu oli kunnossa, mutta kanoja oli tallella vain kaksi. Aloin etsiskellä kolmatta. Aidan ulkopuolella, siellä, missä Bluey tapaa makailla talloen luffiani, näin pienen tukon valkoisia höyheniä. En voinut olla ihan varma, olivatko ne Mavis-ankan vai kanan. Jatkoin etsintää, mutta en löytänyt muuta kuin muutaman valkoisen höyhenen sieltä täältä.  Jokin se on yhden kanoista vienyt, mutta mikä. Aloin etsiskellä irrallisia jalkoja. Jos sellainen löytyisi, voisimme syyttää koiria.  Nancy saapui kotiin ja auttoi etsinnässä. Yht'äkkiä hän huusi löytäneensä kanan. Totta tosiaan, hän toi sen esille ankkatarhasta. Kysyin, että onko se kuollut. Ei ollut, se oli vain peloissaan. Se löytyi ankkatarhan äärimmäisestä kulmauksesta piiloutuneena roskien alle. Samasta kulmauksesta löytyi pieni aukko aidan alta, josta se on saattanut livahtaa ankkatarhan puolelle. Kanan pää oli värjäytynyt mudasta tummaksi ja sen toinen silmä oli ummessa. Vanha juttu. Elvis oli Woodstockissakin kanojen kimpussa ja nokki niitä silmiin.  Jää sitten vain arvailun varaan, minkälainen karuselli oli pyörinyt  kun ankka jahtasi kanaa pitkin pihaa ja kaksi koiraa todennäköisesti jahtasi ankkaa.  Muutaman päivän päästä kanan silmä oli taas avautunut ja ruhjeetkin parantuneet.

Parina seuraavana päivänä murhetta aiheutti parinsadan metrin päässä oleva naapuri, joka "ahdisteli" Nancya hänen viedessään koiria puistoon.  Hän pysäytti autonsa Nancyn kohdalle ja alkoi sättimään tätä siitä että koirat kakkaavat nurmikolle, jossa hänen lapsensa kävelevät. Mitään erikoisempaa syytä sättimiseen ei ollut. Ensimmäisellä kerralla hän jopa antoi pussin, joihin hänen mielestään koirankakat tulisi kerätä. Mutta eipä tehnyt mieli toimia hänen mielikseen, sillä sen verran aggressiivista oli hänen käytöksensä. Sama toistui seuraavana päivänä. Mies oli uhkaava vaikkei suoraan väkivaltainen. Soitimme poliisille, mutta he eivät halunneet tehdä mitään vaan kehottivat kiertämään toista kautta.  Meitä alkoi todella harmittaa se, millaiseen paikkaan olemme joutuneet. Tämä kun ei ollut edes ensimmäinen kerta. Minä olin saanut hieman kauempana erään miehen kimppuuni siitä syystä, että vein koirat aidan vierille haistelemaan, en hänen maalleen kuitenkaan vaan kaupungin.  Tämä sattui lauantai-aamuna kuuden maissa. Jo edellisessä asuinpaikassa huomasin, että se ei ole hyvä aika lähteä ulos. Silloin on liikkeellä ilmeisesti krapulaisia miehiä, jotka ovat äreissään ties mistä ... tai sen puutteesta, ja ovat kärkkäitä kertomaan toisille miten heidän tulisi elää.  Ajattelimme, että meidän pitää päästä pois täältä alueelta jonnekin syrjemmäksi ja kauemmaksi ihmisistä.  Nancy puhui kokemastaan ahdistelusta lähinaapurille ja sai tämän tuen. Ei naapurikaan aio mitään pusseja alkaa mukanaan kantamaan.  Sanoi vielä, että se puisto sitä paitsi on alue, jolla koiria saa pitää vapaana, ainakin epävirallisesti. Niin kaikki tekevät.  Kehotti siis vain jättämään huomiotta moisen rutisijan.  Sen verran kuitenkin halusi antaa periksi, ettei ihan lasten leikkitelineiden juuress koiraansa kakata. Mekin yritämme kestää täällä sen aikaa kun on käytännön syistä pakko. Yritetään keskittää huomio vain ystävällisiin ihmisiin, joita täällä kaikesta huolimatta on enemmistö.



Sitten eräänä päivänä Nancy näki miehen kaatuvan polkupyörällään talomme edessä. Hän oli kaatunut yrittäessään estää koiraansa käymästä  Misun kimppuun. Ilmeisesti koira kuitenkin oli onnistunut satuttamaan kissaa jonkin verran, sillä Misu tuli jonkin ajan päästä kotiin vähän vaikeasti kävellen ja se aristeli takajalkaansa ja vatsan seutua yrittäessä tarkistaa sen kunnon. Sama toistui sitten myös 6.11. aamulla. Misu saattoi meidät lenkille, mutta ei ollut odottamassa palatessamme. Reilun tunnin kuluttua se tuli kotiin taas jalkaansa ontuen.

Kaija Mesiäisen syntymäpäivä maaliskuussa 2004.  Hän sai elää vielä puolitoista vuotta tuon jälkeen.

Perjantaina 3.11. tuli sitten Townsvillestä puhelu, jota osasinkin odottaa. Mesiäisen Kaija on kuollut.  Kaija oli toinen niistä suomalaisnaisista, johin törmäsin alkuvuodesta 2003 Townsvillessä Lifeline-järjstön kirpputorilla. Siitä lähtien olemme aina olleet yhteyksissä silloin tällöin. Kaija oli hyvin herttainen harmaapäinen mummo. Panen tähän alle kuvan, jossa vietämme hänen 80-vuotissyntymäpäiviään maaliskuussa 2004.

Kuvassa vasemmalta: Dave Rintala ja lapsensa, Anne ja Tapani Rintala, Eila Rintala, Erkkilän perhe: Janella, Heidi ja John (Juhani).  Toinen rivi: Timo ja Nancy Sippala, Kailia ja äitinsä Salli Erkkilä,  heidän takanaan Liisa Jokisalo, sitten Riitta ?. Eturivissä Kaija ja Tauno Mesiäinen, jotka alun perin ovat kotoisin Oulusta, mutta lähteneet Australiaan joskus 1960-luvun alussa.

Tuossa kuvassa on hyvin edustettuna kaksi sukua. Rintalat ovat lähtöisin jostain Seinäjoen tietämiltä. Heitä on Pohjois-Queenslandissa enemmänkin.  Erkkilän Sallin ja Johnin isä on lähtenyt 1900-luvun alkupuolella Lohtajalta Inghamiin, jonne hän perusti suuren sokeriruokofarmin. Tilaa pitää edellenkin yksi hänen pojistaan.

Joskus syyskuun alkupuolella, siis pari kuukautta sitten, Rintalan Anne soitti ja kertoi uutisen Kaijan syövästä. Se oli jo levinnyt kaikkialle vatsan seudulle niin, että Kaijalle oli annettu maksimissaan pari kuukautta elinaikaa.  Anne pyysi minua soittamaan Kaijalle. Minä epäröin pari päivää. En ole nimittäin koskaan aikaisemmin soittanut kuolevalle. En tiennyt mitä sanoa. Soitin sitten sunnuntai-iltana.  Satuinpa soittamaan juuri siihen aikaan kun siellä oli Ari Korhosen vetämä suomenkielinen radio-ohjelma menossa.  Pyytelin tietysti  kovasti anteeksi niin epäsopivaa ajankohtaa. Siitäpä se juttelu sitten lähti käyntiin. Ihan sama mukava ja herttaisen sydämellinen Kaija se siellä oli edelleenkin.  Hän oli kovasti iloissaan soitostani ja siitä, että olimme vihdoinkin ostaneet oman  talon. Kovasti hän olisi halunnut tulla katsomaan taloamme ja meitä, mutta sanoi vain, että "taitaa se nyt jäähä kun on tämä sairaus".  Hän kertoi tietävänsä, että kohta se lähtö tulee ja olevansa valmis lähtemään. Ainoa asia, joka pelottaa on kipu. Sitä varten hänelle oli  annettu suuret annokset morfiinia, jota voi ottaa aina tarvittaessa. Lisäksi Kaija oli huolissaan heidän kahdesta kissastaan. Hänen miehensä Tauno on itsekin niin huonossa kunnossa, ettei pysty huolehtimaan niistä. Minä kerroin, että RSPCA-nimiselle eläinsuojelujärjestölle voi testamentata osan omaisuudestaan, ja vastalahjaksi he lupaavat huolehtia jälkeen jääneistä lemmikeistä. Tämä järjestely sopisi Kaijalle ja Taunolle hyvin, sillä heillä ei ole lapsia eikä lähisukulaisiakaan Australiassa.  Puhelun lopulla Kaija ei halunnut sanoa lopullisia hyvästejä vaan pyysi puhelinnumeroni voidakseen soittaa joku ilta.  Sekin sitten jäi.

Kaija oikeanpuolimmainen. Vieressä Armas Latvakoski, joka kuoli huhtikuussa 2005.

Olin jo nukkumassa kun Anne soitti. Hän kertoi Kaijan kuolleen perjantaina aamupäivällä Townsvillen sairaalassa. Edellisenä päivänä hän oli jo mennyt niin heikoksi, ettei enää pystynyt puhumaan, mutta oli kuitenkin ymmärtänyt. Anne oli laulanut ja lukenut hänelle runoja koko päivän. Kolme päivää aiemmin Kaija oli lopettanut myös puhelimessa puhumisen. Sitä hän muuten harrasti paljon viime päivinään.

Hautajaiset ovat tiistaina  7.11. Townsvillen luterilaisessa kirkossa. Yleensä ne ovat täällä hautaustoimiston tarkoitusta varten ylläpitämässä salissa, mutta Kaija halusi ne kirkkoon. Kukkia hän ei toivonut vaan halusi niihin käytettäväksi ajatellut rahat lahjoitettavan syöpäsäätiölle.  Hautajaisten jälkeen on tuhkaus ja myöhemmin sitten tuhkien sirottelu.

Kissojen kohtalosta ei Annekaan vielä tiennyt.

Nämä kukkivat kannat, Maxin kukat, on kuvattu 8.11. Tuo punainen lienee jonkinlainen mutaatio. Sen lehdetkin ovat violetit, ja se kasvaa hyvin hitaasti.

Yhden etupihalta kaadetun palmun kyljessä kasvoi päällyskasvina tämä hirvensarvisaniainen. Nancy halusi puunkaatajan säästävän saniaisen. Minä luulin, että se tietysti kuolee siihen hiljalleen kun isäntäkasvi kuolee. Wikipediasta piti sitten opiskella, että tämä Platycerium ei ole loinen vaan epifyytti, mikä tarkoittaa sitä, että se ei ime ravinteita toisesta kasvista, vaan hakee siitä pelkästää fyysistä tukea. hmmm... siis turvallista olkapäätä vain.

Tämä punainen leopardi  on kannukasvien sukuun (Nepenthes) kuuluva lihansyöjäkasvi. Sen lehtiruotojen päähän kasvaa tuollaiset kannut, joiden pohjalla on hyönteisiä houkuttelevaa makeaa nestettä. Siihen ne hyönteiset sitten takertuvat ja tuo neste sulattaa niiden ruumiit kasvin ravinnoksi. Kasvi roikkuu täydessä varjossa takaterassin kalalammikon yllä. Ostimme sen Nancyn syntymäpäivänä lokakuun puolivälissä paikalliselta sunnuntaitorilta.

Lokakuun lopussa minä sitten annoin periksi ja ostin uuden polkupyörän. Sain sen pari viikkoa tilauksen jälkeen. En vain viitsinyt hoputtaa liikettä luvatun viikon odotusajan jälkeen vaan odotin vielä toisenkin viikon. Kiirettä kun ei ollut.  Sysäyksenä hankinnalle oli Nancyn turvallisuuteen vetoavan kehotuksen lisäksi   se, että vanhasta meni taas kumi rikki. Siihen on vähän hankala saada enää varsinkaan päällysrenkaita, eikä noista vahvemmista erikoisrenkaista siihen voi haaveillakaan. Muuten se on kyllä vielä ihan kelpo pyörä. Renkaat vain ovat näille täkäläisille teille  liian kapeat. Ja aivan liian kapeat ne ovat erityisesti tätä kuvassa näkyvää maastoa ajatellen. Kuvauspaikka on taas läheltä tuota maatilaa työmatkan varrelta. Jos haluan oikaista valtatien ali joen vartta, täytyy ajaa ensin pehmeässä hiekassa, sitten kuoppaisella niityllä ja lopuksi vähän matkaa tämän yksityisen rautatien vartta tai raiteiden välissä. Junia tuolla rautatiellä tuskin kulkee, tai ei ainakaan joka päivä. Ehkä vain sokeriruo'on korjuuaikana. Niin se pyörä, siitä en laita kuvaa. Se ei ole mikään hieno ja kallis pyörä vaan erikoisliikkeen hinnaston alapäästä: hybridipyörä merkkiä Avanti Discovery. Vaihteita siinä lienee jotain 24. Renkaat ovat melkein yhtä paksut kuin maastopyörässä, joten tuolla rautatien kivikossa sillä on mukavampi päästellä. Erikoisrenkaita en vielä saanut vaan pelkästään sisä- ja päällyskumin väliin laitettavat vahvikevyöt. Huomasin muuten vanhasta pyörästä sen, että täällä myös renkaiden kumi haurastuu nopeammin. Erityisesti haurastumista tapahtuu siinä, missä venttiilin metalli liittyy kumiin. Mutta muutenkin jo vuoden ikäinen sisärengas on ollut niin hauras, että sen on saanut melkein käsin revittyä rikki.

Eräänä aamuna aika lähellä tätä kuvan paikkaa koin yllätyksen kun erään toisen käyttämäni oikopolun varressa laiduntava aasi tervehti minua valtavalla mylvinällä. Mylvintää se minusta oli ennemmin kuin  iihahaa-hirnuntaa. Vai oliskohan se ollut muuli.  Joka tapauksessa niin vekkuli se tervehdys oli, että vieläkin hymyilyttää. Ikävä kyllä en kerennyt kaivamaan kameraa repustani.

Tämän työhuoneen ikkunan takana, risuaidan vieressä kasvavat nuo oranssina kukkivat Kosmot. Niiden edessä saviruukussa kasvaa lääkealoeta eli Aloe Veraa,  Aloe Barbadensis Miller. Puut aidan vieressä ovat ilmeisesti viikunapuita. Voivat olla myös kirsikkaa. En tiedä. Sitten Mavis-ankan nokan edessä kasvaa hyvin hitaasti keltainen kahvipapu.  Tuossa etualalla marraskuun 19. paikalliselta sunnuntaitorilta hankittu sokeriruoko Saccharum officinarum badilla. Kasvin myyjä kertoi, että sen ruokoa voi syödä sellaisenaan kunhan se tuosta on venähtänyt liki kolmimetriseksi.  Sitten on muutama maniokkipuu Manihot esculenta,  tyräkkikasveihin kuuluva puolipensas, jonka mukuloita voi käyttää ravinnoksi.  Se onkin monissa tropiikin maissa tärkeä ravintokasvi runsaan tärkkelyspitoisuutensa vuoksi.  Sitä kutsutaan myös nimillä tapioka ja cassava.

 Nämä maniokit meillä on jo Woodstockista lähtien. Maniokki kasvaa erittäin helposti ja nopeasti maahan tökätystä oksasta, jopa viisi metriä vuodessa.

Ja sitten tässä kohta jossa sivun ensimmäisessä kuvassa Bluey makoili luffieni päällä. Ne luffat eivät sitten kuolleetkaan, vaan kasvavat tuossa vasemmalla. Niistä oikealle alkaa sitten bambumetsikköni. Ensimmäisenä on bambu nimeltään Buddhan vatsa (Bambusa Ventricosa). Nimi tullee rungon pullistumista.  Sitten tuolla oikealla, lähellä lauta-aitaa on kaksi palmua: vasemmanpuoleinen on syötävä lajike, ilmeisesti Bambusa Balcooa. 

Ensimmäinen buddhanvatsapalmu, jonka ostimme, kuoli. Tosin toivoa on, että se lähtisi vielä pukkaamaan uutta versoa. Toistaiseksi kasvista on jäljellä tämä hauskalla kuvalla varustettu nimilappu. Siinä on siis kuvattu aasialainen pyhä mies. Minulle asia on huvittava siitä syystä, että anoppini harjoittaa jonkinlaista taolaista uskontoa. Hänenkin pyhät miehensä ovat kaljupäitä, pyöreäposkisia pullukoita  ja kasvissyöjiä. Hänen siis pitäisi pitää minua jonkinlaisena pyhimyksenä.  Sitä, pitääkö vai ei, en ole kuitenkaan viitsinyt kysyä.

Terveisiä serkuille!

Lauantaina 25.11.2006 teillä oli Kaino ja Nestor Matti Hämäläisen jälkeläisten tapaaminen Pornaisissa. Se on yksi niitä harvoja tilaisuuksia, joista poissa oleminen on todella harmittanut. Olisi siellä ollut kiva olla ja tavata sekä tuttuja että tuntemattomia serkkuja ja heidän perheitään. Kuulin, että teitä oli paikalla yli 200 henkeä. Tilaisuuteen lähettämäni videotervehyds oli teknisistä syistä jäänyt ilman ääntä.  Harmittaa tietysti se, että vaimo Nancyn "joulunäytelmän" repliikit jäivät kuulematta.  Hän kun pani kaikki osaamansa suomen sanat peliin. Mutta eipä voi mitään. Itsekin olin sen kanssa pahasti myöhässä. Ensi kerralla sitten paremmalla onnella.

Minun repliikeissäni oli tervehdyksen ja menestyksen toivotusten lisäksi enimmäkseen tätä samaa jorinaa, mitä löytyy täältä kirjoitettuna.  Ehdotettiin, että voisin laittaa tervehdyksen nettiin. Voin kyllä, mutta en nyt ihan julkisesti kuitenkaan. Kunhan saan laitetuksi, kerron osoitteen sitä erikseen pyytäville. Pyynnön voi esittää esimerkiksi tuolla uudella hämäläisten keskustelupalstalla osoitteessa http://www.foorumi.info/koivistonhamalaiset

Kuulin ilokseni, että aika moni seuraa elämääni netin eli näiden kirjoitusten välityksellä. Se on hauska kuulla. Sitähän varten minä näitä juttuja tänne laitan.  Tosin olisi kyllä hauskaa, ja reilua myöskin, kuulla jotakin teidän elämästänne. Linkkejä kotisivuillenne ja nettipäiväkirjoihin sekä kuva-albumeihin otetaan siis vastaan. Ja jälleen kerran foorumia mainostaakseni: se, ja sen meille tarkoitettu alifoorumi voisi olla oiva paikka kuulumisten vaihtoon ja muuhun keskusteluun.  Toki muutakin kautta voi pitää yhteyttä, vaikkapa sähköpostilla. Osoite löytyy esim. sukuseuran vieraskirjasta.  Näihin kirjoituksiinkin voi lisätä kommentteja ja terveisiä - jopa ihan nimettömänä.


Kommentti 2017: Sain tuosta tapahtumasta videota, joka on minulla tallessa.