2025 elokuu - elämää pallolaajennuksen jälkeen

Elämää Vietnamissa elokuussa 2025. Takana sydämen pallolaajennus ja sen myötä säästöjen menettäminen ja velkaa. Arjen täyttää viisivuotiaan auttaminen elämässä eteen päin: sosiaalistaminen Steiner-henkisessä päiväkodissa ja muu kehittävä toiminta. 

Sydän ja muu terveys

Pallolaajennus tehtiin viime kuussa (18.7.(. Se näyttää parantaneen terveyttäni ja oloani huomattavasti. Pystyn tääs kävelemään hengästymättä, energiaa on enemmän kuntoiluun ja pojan kanssa touhuamiseen. Toistaiseksi ei ole ilmennyt isompia komplikaatioita. Tunnen kyllä, että rinnassani on nyt jotain vierasta: siellä on kaksi pientä stenttiä pitämässä auki vasemman sepelvaltimon yhtä haaraa.  Kehossani on ennestään metallia leukaluussa hammasimplanttien ansiosta. Nekin tuntuvat jonkin vierran jopa vuosien ja vuosikymmenten jälkeen, eivät kipuna vaan niin, että siellä on jotain.

Jo ennen operaatiota olin etsiskellyt sopivaa älykelloa eli ranneketta, joka mittaisi reaaliajassa EKG:n ja muut sydämen toiminnan kannalta tärkeät arvot. Päädyin sitten Fitbit Charge 6 -malliin, jota aloin käyttämään kohta operaation jälkeen. EKG-mittausta (ECG) en toki siinä saanut aluksi toimimaan, mutta ainakin pulssia, unta ja askelmäärää tämä parin vuoden takainen malli seuraa aktiivisesti ja ilmoittaa niistä tehdyt johtopäätökset puhelimen sovelluksen välityksellä.  Nykyään kysessä on Googlen tuote, joten Android-puhelimen ja Google sovellusten kanssa löytyy yhteensopivuutta.  GPS ei toimi ilman Bluetooth-yhteyttä puhelimeen, joten en voi nähdä reittiä Googlen kartassa ellei puhelin ole mukana. Ja minulla se ei useimmiten ole lenkillä.  

Kyllähän se EKG:kin sitten löytyi, piti vain muuttaa maa-asetus Australiaan tai UK:hon ja sitten odottaa päivän verran sen päivittymistä. Sen jälkeen valinta ja ohjeet näkyivät sekä puhelimessa että rannekkeessa. 

Tietysti tähänkin täytyy suhtautua varauksella eikä luottaa yksin näihin lukemiin. Oma olo ja omat tuntemukset ovat yksi seurattava asia ja sitten vielä koululääketieteen edustajat sikäli kuin laadukkaisiin sellaisiin on varaa. Tavallisiin vietnamilaisiin lääkäreihin en juurikaan luota. Suomessa aina luotin, vaikka nuoruuteni Oulussa vietinkin itloja ja öitä muutaman lääkiksen opiskelijan kanssa ja opin tietämään, että hekin ovat ihmisiä. Australiassa sitten tapasin selvästikin kökköjä lääkäreitä, jotka opettivat puheillaan ja teoillaan, ettei lääkärin sanaan ole aina luottamista. Onneksi päinvastaisiakin esimerkkejä tuli vastaan. 

Verenpainetta mittaan ihan vanhanaikisella menetelmällä, tosin ilman stetoskooppia.  Sinocare-laitteen näytöltä näen lukemat ja tarvittaessa ne voisi myös tallettaa muistiin. Myös sykkeen se mittaa.  Minä talletan laitteen näyttämät lukemat "melkein paperille" eli kirjaan käsin Google keep-sovelluksen ao. sivulle. Siellä ovat vielä tallella myös vuoden 2002  syksyn lukemat, jolloin oli koronakausi ja elämä rajoitettua. Minulla todettiin uniapnea ja sitä alettiin hoitaa CPAP-laitteella, myöhemmin Suomesta omaksi ostamallani käytetyllä Resmed 10 -koneella, joka on siitä lähtien ollut käytössäni päivittäin, samoin kuin toinen samanlainen matkakäytössä. Sen ostin käytettynä amerikkalaiselta tutultani, joka ei sitä enää halunnut käyttää. 

Apnea-arvot ovat lisääntyneet sen jälkeen kun aloitin verenpaine- ja sydänlääkityksen. Nyt on obstruktiivinen apnea lisääntynyt ja arvot ovat korkeammat kuin hypoapneassa, joka oli tuolloin päädiagnoosini. 

Onneksi on ystävällinen unilääkäri someviestin päässä ja vastaus tulee yleensä nopeasti.  Hän vahvisti, etteivät luvut ole vielä huolestuttavia.  Hän kehotti muuttamaan koneen asetuksia niin, että se puhaltaa alun 10 minuutin "pehmeän laskun" jälkeen vakiopaineella  11 CM H2O.  Laskin tuon arvon pari kuukautta sitten 14:sta  11:een, koska liian voimakas puhallus tuli maskin sivusta läpi.  

Nyt minulla on Resemed  P10 maski, joka on hiljaisempi eikä vuoda niin paljon kuin entinen P30i. Sen letku ei tule pään päältä vaan edestä.  Siksi olen virittänyt sänkyni "kattoon" kuminauhan, jonka varassa letku roikkuu joustavasti niin, että pystyn myös kääntyilemään. 

Käytän CPAP-laitetta joka yö lukuunottamatta matkoja, jolloin sitä ei ole mukana, esim. kun matkaan Saigoniin yöbussilla ja nukun bussissa. Hotellissa tai mummolassa nukkuessani se on mukana lähes aina. 

Olen yrittänyt lääkeetöntä nukkumista, mutta ei siitä ole tullut mitään: herään 4 - 6 tunnin unen jälkeen, toki virkeänä, mutta painonpudotuksen ja terveen elämän kannalta uskon, että tarvitsisin enemmän unta. 

Nyt olen kokeillut sitä, että otan illalla pienen annoksen lyytvaikutteista melatoniinia (pitkävaikutteista en ole löytäny). Sen avulla nukahdan hyvin ja nukuin 4 - 6 tuntia. Rannekkeen mukaan tässä vaiheessa, ennen puoltayötä, uneni on syvintä. Sitten se kevenee kunnes jokin minut herättää yöllä yhden ja kolmen välillä ja tunnen kehossa nukkuneeni tarpeeksi.  Kuitenkin haluaisin vielä nukkua muutaman tunnin. Viime viikolla päätin kokeilla ottaa tuolloin herättyäni lisää melatoniinia ja pienen annoksen doksylamiinia.  Se on toiminut yllättävän hyvin. Ranneke mittaa sitä vähän eri kriteereillä kuin ensimmäistä unirupeamaa (ks. kuva yllä).   

Noiden kahden rupeaman välissä, n. 2 tuntia, söin aamiaisen, otin lääkkeeni ja vähän kokkailin. Sitten taas nukahdin kunnes puoli kahdeksan maissa Erik tuli herättämään minut. Olisin ilman sitä ehkä nukkunut pari vuntia lisää. 

Tilanteen analysointi jatkuu edelleen sekä itsekseen että vertaistukiryhmässä. Facebookista löytyi englanninkielilen ja kansainvälinen ryhmä nimeltään Those Who have had Angioplasty and Stents.  Sen kertomuksista, kommenteista ja kysymyksistä on iso apu oman tilan hahmottamisessa. 

Olin oonekas, kun hakeuduin hoitoon ennen sydäninfarktia. Ja olin onnekas, kun ei ollut mitään isompia komplikaatioita operaation jälkeen. Ja tietysti olen onnekas, kun ei ainakaan nyt ole näköpiirissä tarvetta tehdä uutta operaatiota. 

Eivät kolesteroliarvoni ole kovin huonot: vain HDL-kolesteroli on rajalla, muuta tyydyttävällä tai toivottavalla tasolla. 

Toki saadussa diagnoosissa on myös epäselvyyksiä, esim. tuo, miten vakava tukos on TIMI 1:n tukos ostium D2:ssa ja se, riittääkö lääkitys estämään tuoksen laajentumisen oikeassa sepelvaltiomossa. 

Elämä pojan kanssa: sosiaalisia taitoja oppimassa Waldorf-päiväkodissa

Heinäkuussa olimme päässeet käymään vain kaksi kertaa johtuen minun sairaalareissustamme. Kesäkuussa olimme käyneet kesäleirillä noin 8 kertaa.  Tämä on meidän kielenkäytössämme koulu, "forest school" ja Erik haluaa mennä sinne siitäkin huolimatta, ettei siellä ole kuvaruutuja eikä käytetä puhelimia. 

Sosiaalisesti tämä on paras ympäristö, mitä olen tässä maassa kohdannut. Lapsia ei lyödä eikä heille huudeta vaan heitä otetaan syliin, paijataan ja heille lauletaan sen lisäksi, että leikitään ja lauletaan yhdessä, istutaan lattialla piirissä ja kuunnellaan opettajan luentaa. 

Nyt alkukuusta aloimme käymään säännöllsiesti parina-kolmena aamuna viikossa. Joskus äiti on mukana pojan toiveesta, mutta useimmiten käymme kahdestaan pojan kanssa.   Hän on aika levoton: ilmaisee sen fyysisesti, mm. hyppimällä ja kieriskelemällä lattialla, painamalla kasvonsa lattiiaan. Se on hänen tapansa käsitellä pelkoja ja ujoutta, jotka tulevat uusissa tilanteissa.  Juuri niiden käsittely on minulle pääsyy viedä häntä sinne.   Judy-opettaja puhuu jonkin verran englantia ja puhuu sitä aina Erikille.  Poika usein menee hänen luokseen ja jopa jo puhuu pari tavua hänelle. 

Minä puhun englantia siellä kaikille. Siellä on pari lasta, jotka osaavat sitä melko hyvin ja he tulevat mielellään luokseni.  Parivuotias Robin jopa pyrkii syliini kun itkettää ja ruokaillessa haluaa minun syöttävän häntä lusikalla. 

Ruokailu ei suju Erikiltä. Muut lapset sen sijaan syövät aika hyvin tarjolla olevaa, valtaosin kasvisruokaa. Ainakin yksi poika, tuo Ishan, on kasvissyöjä. Keittiön täti yritti tarjota hänelle lihaa, mutta hän kieltäytyi. Keskustelin tuosta asiasta Judyn kanssa ja hän sanoi, että välillä unohtuu, kuka on kasvissyöjä ja kuka ei.  Siksi minäkin aina varmistan Judylta asian. 

Välillä poistun päiväkodin alueelta jättäen Erikin opettajien hoivaan. Hän kuulemma käyttäytyy paremmin silloin.  Minä kävelen ylä- ja alamäkiä kohottaen ja testaten kuntoani.  Ehkä ensi vuonna voimme vuokrata asunnon jostain täältä.  

Kommentti 29.8. 

Tai sitten ei. Ehkä emme ole city-ihmisiä eikä meidän kannata lukita itseämme porttien ja ovien taakse suojataksemme vähäistä omaisuutta varkailta.   Se asia tuli mieleen, kun vierailin Ishanin vanhempien vuokraamassa asunnossa. Pihalla käy säännöllisesti varkaita etsimässä vohkittavaa. 

Muutama päivä sitten, juuri ennen kuin Facebook-tilini lukittiin, satuin näkemään Expats Dalat -ryhmässä postituksen, jossa eräs kotikoulua-kielikoulua pitävä nainen, Bella, etsi vapaaehtoisia. Otin häneen yhteyttä ja sain kuulla tarkemmin hänen toimistaan.

Vierailin myös hänen luonaan tuolla alueella, jolla kävimme huhtikuun alussa Erikin kanssa tervehtimässä amerikkalais-vietnamilaista pariskuntaa. Nyt matkustin alueelle yksin tuon Bellan tarjoamalla autokyydillä ja tulin takaisin  6 euron taksikyydillä. Tuonne Nam Ban -alueelle on meiltä n. 20 kilometriä, mutta sinne täytyy matkata kahdella-kolmella bussilla.  Jopa Dalatin kaupungin kautta voisi sinne päästä, mutta silloin matka on yli 50 kilometriä. 

Joka tapauksessa harkitsemisen arvoinan asia jopa muuttaa sinne. Siellä on vuokrataso alhainen ja alueella on pieni ulkomaalaisten yhteisö: ainakin muutama amerikkalainen perhe ja joitakin kotikoululaisia. 

Harrastuksia 

Niihin päiviimme, kun  emme ole koulussa, kuuluu rullaluistelun, rullalautailun, puhelimen käytön, leijan lennätyksen, pyörälenkkien ja muun lisäksi retket kolmen kilometrin päähän uimapaikalle. 

Drooniakin yritämme välillä lennättää serkkujen kanssa. Tosin meidän halpislennokkimme lienee aika epätarkka ohjattava. Minäkään en saa sitä tottelemaan haluttua suuntaa. Ehkä synttäriksi pitää ostaa uusi, vähän parempilaatuinen.

Joskus käymme puistossa käyttämässä kuntolaitteita. 

Poika oli innoissaan minun syntymäpäivästäni  Tilautti äidillään vegaanisen kakun. Täytyy sanoa, että paras agar-agar-pohjainen kakku, jota olen syönyt. Ehkä syynä oli vain se, että siinä oli enemmän sokeria. Oli siinä kyllä myös enemmän väriä ja näköä. 

Waldorf-päiväkodissa paistettiin kananmunia. Erik halusi vuorollaan olla opettajan apuna. 

Kotimatkalla poikkeamme usin viiden kilometrin päässä olevassa puistossa, jossa käytämme kuntolaitteita. Sieltä sitten kävelemme kilometrin verran bussipysäkille. 

Tämän vuoden, jonka aikana käydään läpi kuudes ikävuosi, ja loput viidennestä, päätavoitteeni on antaa hänelle virikkeitä sosiaalisuuteen: toimia yhdessä muiden lasten kanssa ja oppia jonkin verran koulumaisten sääntöjen noudattamista: esim. se, että kun on satutunti, aamiaisaika tai muu piirissä istumisen hetki, silloin istutaan rauhallisesti ja kuunnellaan opettajaa. Myös opitaan, että opettajan sana on laki, opettaja on pomo, vaikkei olekaan ehdoton auktoriteetti eikä mikään pelottava kurinpitäjä. 

Polkupyörä, tuo murheenkryyni

Minulla seisoo tallissa kaksi polkupyörää: yksi maastopyörästä keskimoottorin avulla muokattu sähköavusteinen polkupyörä ja yksi 24-vaihteinen moottoriton maantie- tai retkipyörä.  Ennen pallolaajennusta tuo sähköavusteinen oli ahkerassa käytössä, mutta nyt yritän käyttää mahdollisimman paljon tuota omalla lihasvoimallani toimivaa ja sydäntä sopivasti rasittavaa mallia.  Sen avulla voin myös kuljettaa Erikia itseni ja ohjaustangon väliin sijoitetulla lastenistuimella.  Sellainen on myös sähköavusteisessa pyörässä. 

Sähköavusteisessa pyörässä on ollut monia haasteita, joita minun on täytynyt itseni ratkaista.  Alussa oli ongelmia etuhaarukan kanssa, mutta ratkesivat, kun vaihdoin siihen rungon. Sitten yritin viritellä siihen itse hydraulisia jarruja taakse, edettä sellaiset jo olivat peruna vanhasta etuhaarukasta.  Viimeinen rankkasade ja sen aikana pyöräily toivat siihen jonkin sähköpuolen ongelman, jonka vaikutuksesta isoimmalla vaihteella pyöräily vahingoittaa akkua niin, ettei akku enää toimi. Sen sijaan uusi akku toimii. 

Koska tuo pyörä poikkeaa niin paljon täällä myytävistä halpismalleista, ei sille löydy korjaajaa. Kumit kyllä osaavat nuo vanhat miehet paikata, mutta muu puoli ei näy onnistuvan. 

Omin voimin poljettavassa sen sijaan on ollut ongelmia vaihteiden kanssa siitä lähtien kun lähistöllä pyöriä korjaava vanha mies "korjasi" ne.    Itse asiassa hän on korjannut niitä jo monta kertaa sen jälkeen kun takavaihtaja on hajonnut ja irronnut sekä jumittunut pinnojen väliin.  Se on jokin halpamalli, jonka materiaali murtuu ja katkeaa keskeltä.  On pitänyt jo muutaman kerran uusia sekä ketjut että vaihtaja eikä vaihteisto ole remonttien jälkeen toiminut kunnolla. 

Lauantaina 16.8. talutin pyörän viiden kilometrin päähän lähikaupunkiin (Lien Nghia). Aluksi kävin tutussa pyöräkaupassa neuvottelemassa englantia osaavan nuoren miehen kanssa. Hän oli hyvin avulias, muttei pystynyt löytämään sopivaa ratkaisua ongelmaani.  

Olin jo aiemmin kysynyt Facebook-viestillä neuvoa  Calli Vietnam -nimisestä yhtiöstä, joka kokoaa tuota Calli H3000 -mallista pyörää. Olin ostanut sen joulukuussa 2023  Dak Lak -provinssista  vuoristokaupungista erään itävaltalaisen avustuksella.   Sieltä voisi tietysti kysyä neuvoa asiassa ja jos tulisi kunnollinen vastaus, voisi lähettää 

Tutun pyöräliikkeen lähellä oli toinen liike ja korjaaja. Sielläkään ei myyty haluamiani osia (kuvan vasen yläkulma), mutta tuo korjaaja, vähän aiempia nuorempi mies, sentään näkyi tietävän mitä tekee. Hän asensi tuon halvan vaihtajan ja korvasi takapyörän pikalukituksen vanhanajan pulteilla (kuvassa vasen alakulma).   Maksoin koko remontista kymmenkunta euroa ja lähdin ajamaan kohti kotia.  Matkalla vaihtaja murtui ja juuttui pinnojen väliin (yläkuva oikealla).   Se oli vaikea irrottaa sieltä, mutta onneksi haveri sattui lähellä paikkaa, jossa kaksi miestä korjasi kaivinkonetta. Heistä toinen auttoi asiassa jakoavaimineen.  Niinpä lähdin taluttamaan pyörää takaisin korjaamolle tuon noin neljän kilometrin matkan. 

En saanut uutta vaihtajaa hyvityksenä vaan minun piti ostaa toinen noin neljää euroa vastaavalla summalla.  Työstä mies ei nyt veloittanut, koska oli tunti sitten antanut hänelle euron verran 

"kaljarahaa". Toimii näille paremmin kuin kahviraha.  

Tein muutamia ostoksia odotellessa ja sitten pääsin ajamaan kotia kohti. Nyt vaihteisto toimi, koska ymmärsin olla käyttämättä isompia vaihteita. Niin kauan kunnes saan hankittua hyvän Shimano-vaihtajan, täytyy olla erittäin varovainen vaihteiden kanssa. 

Banaania poskeen 

Nyt on talossa paljon banaaneja.  Noin 18 kuuakutta sitten istutetut 50 cm korkeat banaanikasvit (ei puut, vaan ruohovartiset) ovat venyneet yli 3-metrisiksi ja no reilu kuukausi sitten olivat hedelmät jos isoja. 

Pari viikkoa sitten talon omistajan peltotyöläiset vahingoittivat kasvia ja toivat meille puolikypsät tertut. Ne ne ovat jo kellertävät ja valmiit nautittaviksi. Tietysti niitä on ihan liikaa kerralla. Voisin tehdä niistä banaani-suklaa-durio-jäätelöä, mutta jääkaappimme pakastelokero on liian pieni ison annaksen säilytykseen. 

Tuo violetti rakennus on meidän "koulu" eli päiväkoti tai esikoulu, miten sitä nyt kutsuisi. 

Kontrollikäynti lääkärissä  18.8.

Olin sopinut sähköpostitse kontrollikäynnin  19.8. aamuksi klo 9. Merkitsin asian Google-kalenteriini ja varasin bussilipun (vain meno) jo hyvissä ajoin. Paluulipun varaisin, kun tietäisi kauanko sairaalassa menee.  

Illalla 17.8. tilasin tutun taksin viemään minut kotoa viiden kilometrin päähän bussiasemalle.  Alun perin ajattelin mennä pyörällä tai kävellen. Olihan edellisenä päivänä pyörä taas saatu jonkinlaiseen kuntoon.  Oli kuitenkin aika sateinen päivä ja ilta enkä uskonut sääsovellusta, jonka mukaan sade lakkaisi illaksi. Se olikin lakannut, kun sain kyydin illalla yhdeksän jälkeen. 
En ottanut bussissa mitään unilääkitystä, joten pysyin suurimman osan matkasta hereillä, vähintään puolinukuksissa. Charge 6 -ranneke ei laskenut sitä nukkumiseksi lainkaan, joten unet jäivät nolliin. 
Bussi saapui Ho Chi Minh Cityn itäiselle bussiasemalle jo kello kolmelta eli viiden tunnin matkan jälkeen. 

Asema oli autio ja tyhjä.  Siellä täällä ihmisiä torkkui tai nukkui penkeillä. Niin tein minäkin aina viiteen asti, jolloin metroasema aukesi ja ensimmäinen linja kohti keskustaa, Ben Thanh -asemaa lähtisi. 

Nautin puhtaasta ja siististä sinivalkoisesta metrokyydistä. Muistelin Singaporen metroa, joka oli tälläinen 23 vuotta sitten. Ja muistelin Helsingin oranssia metroa. Sopisi oikeastaan vaihtaa päittään Saigonin kanssa ainakin värit. 

Matka pääteasemalle kesti n. 40 minuuttia.  Linja on 19 kilometriä pitkä ja sillä on kaikkiaan 14 asemaa.  Vain 2.6 kilometriä siitä kulkee maan alla, juuri siellä keskustassa, jossa kadut ja talot olivat jo ennen metroa. Muu osa oli harvaan asuttua maaseutua ja sinne tuli asutusta ja liikerakennuksia ja muuta kaupunkia vasta metron rakentamisen aikohin tai sen jälkeen. 

Kävin vegaanisella aamiaisella heti kuudelta kun tuttu bistro avasi ovensa. Sieltä sitten otin Grab-mopotaksin FV Hospital -nimiseen sairaalaan, siihen samaan, jossa pallolaajennus oli tehty kuukautta aikaisemmin. 

Sairaalalle saavuin jo seitsemän jälkeen. Oli aikaa levätä ja rentoutua ennen kokeita ja lääkärin tapaamista, joka oli sovittu kello kahdeksaksi. 

Kohta otettiin EKG ja sen jälkeen virtsakoe.  Odottelua kesti muutaman tunnin. Kello kymmeneltä päätin, että odottelen yhtentoista ja sitten lähden kotiin.  Avasin lääkäriajasta kertovan sähköpostin ja vasta nyt huomasin, että aikani on vasta huomenna. Ihmettelin, miksei kukaan sanonut siitä mitään tullessani.   

Kävin tiskillä kysymässä asiaa ja he sanoivat, ettei hätää, lääkäri ottaa minut vastaan kunhan virtsanäytteen tulokset saadaan.  Jälkeen kerran hyvin ystävällisiä ja avulaita nuoria naisia siellä. 

Lääkitystä kohennettiin: valsarstatiinin annos puolitettiin (EXFORGE) ja sain uusia tabletteja kolesterolin alentamiseen  Ezetimibe on tunnettu myös Suomessa. Etsemibidi on vaikuttava aike, joka estää pahan LDL-kolesterolin imeytymistä ja parahaa hyvän HDL:n.  Ihmettelen vain, miksi minulle määrätään niin paljon kolesterolilääkitystä, kun kolesteroliarvoni eivät ole mitenkään hälyttävät, vain hyvän hieman liian alhainen, tai sillä rajalla. 

Nukkumiseen pyysin jotain antihistamiineja (doksylamiini) vahvempaa. Sain  30 Zobiclone-tablettia  7.5 mg. ja ohjeen ottaa puolikkaan illalla. Tsopikloni on huumaava lääke, kolmiolääke?, joten sen kanssa pitää olla tarkkana. Niin sitä kuin melkein kaikkia muitakin unilääkkeitä, jopa melatoniinia, suositellaan läntisissä lähteissä käytettäväksi vain tilapäisesti. Täällä ei näytä olevan siitä niin tarkkoja, joten vastuu jää itselleni. Ei parane sitä ottaa joka ilta edes puolikasta ja täytyy yrittää edes paria lääkkeetöntä yötä viikossa jäi sitten uni neljään tai kuuteen tuntiin. 

Bussissa matkalla kotiin otin ensimmäisen puolikkaan tsopiklonin. Nukuin kolmeisen tuntia ihan hyvin ja seuraavaan iltapäivään saakka olin vähän pöhmässä. 

Maanantaina äitinsä oli määrä viedä poika päiväkotiin, mutta kotiin jäämiselle löytyy aina hyvä syy: Erik oli kuulemma sairas. No, kyllä hän yski vähän ja minullakin alkoi nokka vuotaa ja silmät särkeä kotiin tultua. 

Keskiviikkona 20.8. herätin pojan viiden jälkeen aamulla, jotta olisimme valmiit kello kuuden bussiin. Olimme ja sen jälkeen kokeilimme numero kutosen linjaa melkein koululle asti. Erik sanoi, ettei kannata ja minä olin samaa mieltää. Ylimääräinen tunti siinä meni mopotaksiin verrattuna. 

Kotiin palasimme vanhalla tutulla  mopotaksi-bussi-yhdistelmällä joka oli melkein tunnin nopeampi. Illalla sain viesti, jossa meidät kutsuttiin torstai-iltapäiväksi erään lapsen synttäreille, Ishan, jonka vanhempiin minulla on tiiviin suhde.  He kun osaavat hyvin englantia ja arvostavat minun panostani päiväkodissa.   Pojan äiti on Vietnamista ja isä Argentiinasta.  He myös olivat henkisenä tukena valmistautuessani pallolaajennukseen. 

Syntymäpäiväjuhla  järjestettiin vietnamiksi ilmeisesti jonkin paikallisen perinteen mukaisesti. Minulle se toi välillä mieleen enemmänkin muistotilaisuuden.  Päivänsankari puettiin keltaiseen kaapuun ja jonkinlaiseen kruunuun. Minulle se toi mieleen Sinuhe egyptiläisestä tutun väärän kuninkaan päivän.  Esillä oli kuvia pojasta eri ikäkausilta aina vauvasta tähän päivään saakka.  Laulettiin myös vietanmiksi aika vakavan kuuloisia lauluja. Englanniksi ei laulettu Happy Brithday to youta, mutta minä ehdotin sitä Erikille suureen äänen, johon opettaja Judy ehdotti, että lauletaan kaikki yhdessä. Niin tehtiin. 

Erik oli tästä juhlasta ertukäteen aika innoissaan:  halusi meidän vievän Ishanille lahjaksi Spiderman-kakun.  Sellainen sitten tilattiin. Minä annoin luvan tilata  ihan kerma-kananmuna-version, mutta paikan päällä selvisi, että se olikin samanlainen kookos-agar-agar-luomus kuin oli ollut minun synttärikakkuni edellisellä viikolla.  Kakku olikin aika menestyt lasten keskuudessa. Siinä oli riittävästi sokeria vedotakseen myös lasten makuaistiin. 

Erik oli myös pakannut kaksi lahjaa muoviseen pakasterasiaan.  Sinisen moottoripyörän ja niinikään sinisen leikkihain. Molemmat hänen vanhoja rikkinäisiä lelujaan.  Ne lahjat olivatkin kolme vuotta täyttävän Ishanin mieleen, sillä hän lupaa kysymättä avasi rasian jo ennen seremoniaa ja otti lelut käyttöön. Sillä tavalla keskipisteenä oleminen kävikin hänelle mukavammin. 

Myös Erikin äiti oli mukana tilaisuudessa. Koska oli sadepäivä, ainakin välillä sadekuuroja ja hyvin epävakaisen näköistä otimme taksin kotoa perille  (35 km ja 6 euroa). Illalla tulimme bussilla takaisin kotiin. 

Perjantai-aamuna olimme kaikki väsyneitä emmekä me Erikin kanssa heränneet viideltä ehtiäksemme kuuden bussiin vaan jäimme kotiin. Iltapäiväksi oli sovittu vierailu  Montessori-piäväkotiin vain noin kilometrin päässä nykyisestä kodista.  Olin jo viime vuonna ajatellu kysyä, osaako lähiseudun kouluissa kukaan englantia. Olin puhunut siitä vaimolle ja hän oli sanonut, ettei osaa. Ei olisi pitänyt uskoa. Nyt päätin kuitenkin varmistaa asian ja otin yhteyttä tähän päiväkotiin. Siellä odattiin ihan yhtä hyvää vai kelvollista englantia kuin tuolla 35 kilometrin päässäkin. 

Meille annettiin lupa käydä siellä leikkimässä lasten kanssa iltapäisin n. klo 16 - 17. Niinpä nyt käytiin. Lapset olivat todella reippaita ja vastaanottavaisia: osasivat muutaman sanan englania ja olivat innokkaita kommunikoimaan kanssani. Erik ei alun jälkeen enää ujostellut kovinkaan paljoa ja kotiin palatessamme kertoi pitävänsä tuosta paikasta. 

Sunnuntaina 24.8. kävimme lähikaupungin leikkipaikalla. Siellä ei saatu muita kaverita kuin eräs aikuinen nuori nainen (ei kuvassa), joka halusi jutella minun kanssani. Hän opiskeli Saigonissa ja halusi juttuseuraa. Aluksi hän tuli juttusille, kun muisti meidät bussimatkalta Dalatiin. Se taisi olla viime keskivikkona, kun matkasimme täydessä bussissa ja istuimme hänen vieressään. Mitään sanomatta hän oli antanut Erikille paperinenäliinan kun pojan nenä vuosi ja minä kysyin, että onko hänellä paperia taskussa vai ovatko nenäliinat repussa, jonka rahastaja oli käskenyt jättämään bussin etuosaan kuskin istuimen taakse. 

Illalla toivotin Facebookissa Ukrainalle hyvää kansallispäivää, tykkäsin monesta Ukrainaa sympatiseeraavasta postauksesta ja heitin muutaman kommentin Aristeleen kantapää-ryhmään sekä lopuksi kirjoitin esittelypostauksen suomalaiseen sydänsairaus-aiheiseen ryhmään, johon olin juuri liittynyt.  

Sitten yhtääkkiä rävähti ruutuun ilmoitus, että Facebook-tilini on jäädytetty ja se poistetaan.  Minulle annettiin muutama viikko aikaa tehdä oikaisupyyntö.  Niinpä tein. Siinä ei kysytty mitään vaan pyydettiin ainoastaan lähettämään kasvokuva itsestäni. Niin teinkin ja äin sydän syrjällään odottamaan tulosta. 

Jälleen kerran tunsin itseni kaltoin kohdelluksi ilman, että minulle kerrotaan selvää siitä, miksi sivuston automatiikka on tulkinnut toimeni yhteisönormien vastaisiksi.  Minä epäilen, että venäläisillä tai venäjämielisillä on sormensa pelissä.  Tai sitten vain ykinkertaisesti huono algoritmi, jonka takia myös ei kerrota mitä olen yksikertaisesti tehnyt väärin. Vähän niin kuin oikeudessa tuomittaisiin rangaisukseen lain rikkomisesta, mutta ei kerrota mitä lakia ja miten olet rikkonut. Sen sijat tyrkättäisiin lakikirja kouraan ja pyydettäisiin katsomaan itse. 

Maanantai 25.8. oli vaikea päivä meille. Taifuuni Kajiki oli lähellä maan pohjoisia alueita ja toim vuodenajan normaalien sateiden lisäksi vähän ekstravettäkin. Herätin pojan aamulla viiden jälkeen, jotta ehtimismme kello kuuden bussiin, joka yleensä on tyhjempi kuin puoli seitsemän vuoro.  Hän oli hyvin väsynyt eikä siksi kovin innokas lähtemään. Osittain kyse on myös uhmaiästä: hänen halustaan pistää vastaan joka asiassa. Niin sen tulkitsin. Ei häntä kuitenkaan tarvinnut ihan väkisin raahata mukanaan vaan vain himean maanitella sen jälkeen kun hän oli saanut kiukutella. 

Ensin pyöräiltiin kilometrin verran serkkujen perheen ylläpitämälle kioskille, jonne jätettiin polkupyörä. Tien vastakkaisella puolella odotettiin bussia viitisentoista minuuttia. Joskus se on liian aikaisessa, toisinaan myöhässä.  Bussi ei ollut tyhjä vaan jälkeemme ei enää jäänyt monta tyhjää istumapaikkaa. 

Perillä 30 kilomterin päässä oli tihkusateista ja viileää, lämpötila vähän alle 20 asteista. Meillä entään oli  sadetakki mukana ja sen alla lämmin kerrosvaatetus. Suomesta tulevana olen sentään pitänyt mielessä sen, miten kerroksittain pukeutumalla pidetään keho lämpimänä ja kuivana.  

Taksiautolla kuitenkin mentiin koululle, ossa oltiin jo ennen seitsemää.  Kovin montaa lasta ei tänään sateen takia ollut paikalla.  Ja ne, jotka olimme, jouduimme olemaan sisällä koko ajan. Ovi vain oli auki ulos, kuten tavallista. 

Silloin kun oli jotain tekemistä, esim. opettajan auttamista tai vesivärimaalausta, silloin Erik oli kiltti ja avulias, mutta kun oli vapaata yhdessäoloa tai kun piti istua hiljaa ja kuunnella, silloin oli kaikista vaikeinta. Juuri se vapaa sosiaalinen oleminen on kompastuskivi, kun pitää nähdä ja huomata muut.  Ja kun ei sateen takia pääse uloskaan pakoon, tulee helpolla nahisteltua ja välillä tapeltuakin muiden lasten kanssa, erityisesti sisarusten. 

Täälä meidän ryhmässä, juuri tuo aiemman synttärijuhlan sankari, Ishan, on hänelle aika tavalla sisarusta vastaava. Hänestä pidetään, mutta hänestä ollaan myös mustasukkaisia silloin kun kilpaillaan vanhemman huomiosta, tässä tapauksessa minun.  Ishan on juuri yksi niistä, jotka pitävät minusta ja usein myös hakevat huomiota, roikkuvat minussa ja pyytävät roikottamaan ylösalaisin tai puhaltamaan, jos on tullut pipi sormeen. 

Huomasin, että suosikkiopettaja Judy oli tänään kylmempi Erikiä kohtaan, toki huomioi silloin kun poika haki hänen seuraansa ja keksi hänelle tekemistä, antoi kannustusta. Mutta ei enää pitänyt poikaa suosikkinaan, kuten joskus oli vaikutelman mukaan tehnyt.   Myös pojan levoton käytös silloin, kun piti istua aamiais- tai lounaspöydässä  edes muiden seurana vaikkei ollutkaan pakko syödä, kiinnitti opettajien huomiota nyt kun ryhmä oli pienempi.  Erik nyt sentään uskalsi tulla paikalle ja maistaa joitakin ruokia, ainakin murentaa nyrkeillään riisikakkuja, vaikkei niitä syönytkään. 

Kun tavanomaiseen tapaan aamu yhdentoista jälkeen lähdettiin kohti kotia, edelleen sateessa ja taksiautolla, en suostunut käymään karkkikaupan kautta vaan autoa odotellassa sekä vielä myöhemmin bussissa juteltiin tapahtuneesta. Poika puolusti itseään sanomalla, että Ishan usein tulee ja töniin häntä tai tuee pilaamaan hänen leikkinsä. Minä yritän selittää, että kolmivuotiaan aivosolut eivät ole vielä niin kehittyneet, että häneltä voisi vaatia samanlaista älyä kuin viisivuotiaalta. Niin olen tehnyt ueasti, kun hän menettää malttinsa pienempien kanssa. Toivon viestin joskus menevät perille. 

Siinä mielessä nuo pojat ovat samanlaisia, että tosiaankin tönimällä, tökkimällä ja välillä muksimallakin he halkevat toisten huomiota. Erik menettää monissa tilanteissa puhekyvyn. Ryhmässäkin hän kommunikoi muiden kuin minun kanssa pääasiassa ääntelemällä: kiljahtelemalla, murahtelemalla elehtimällä. Usein hän pyörii lattialla kuin brakedancessa tai sitten käden levällään liihotellen. Sen huomasin jo varsin pienenä, että tuo kineettinen ilmaisu on hänelle tärkeää ja ominaista. Sitä pitäisi oppia tarkemmin lukemaan. 

Erik myös lupasi olla olematta "jerk" (ääliö), jos käydään ostamassa karkkia. Lupasin muistuttaa tuosta lupauksesta ensi kerralla.  Nyt en heti suostunut, vaan odoteltiin saapumista takaisian lähtöpisteeseen, jossa sitten käytiin karkki- ja sipsiostoksilla. 

Tosin tässä on se puoli, etten halua hänen olevan sokeasti totteleva alistuja ja nöyrä alamainen vaan saakin olla vähän itsepäinen "jerk". 

Meillä kommunikaatio pelaa ja on luottamusta niinkin paljon, että poika uskaltaa sanoa vihaanvansa minua,  erityisesti minun tyhmiä vitsejäni. 

Ennen kaikkea tuota pohdintaa tunin itseni todella surkeaksi vanhemmaksi ja poikani rikollisen aluksi, joka ei kykene sopeutumaan ympäröivään yhteiskuntaan.  Kaiken yllä leijui vielä tuo uhka, että, os Facebook katsoo minun tehneen vakavan rikoksen menetän sen myötä tuleen tuki- ja ystäväverkoston, jonka kanssa voisin jakaa nämäkin murheet. Juuri siksi kirjoitan noista nyt pitkästi ja ensi kertaa tähän blogiin enkä naamakirjaan. 

Asioiden jakaminen helpottaa, silloin niitä tulee jäsentäneeksi ja sanoittaneeksi vähän tarkmmin itsekin. 

Silloin löytyy myös ratkaisukeinoja.  

Tässä tapauksessa niitä voisi olla ensinnäkin se, etten yritä liikaa: ei käydä päiväkodissa liian usein eikä mennä sinne aikaisin. Vaikke menetettäisiin aamaiaiskokoountuminen (joss harvoin on montaakaan paikalla alusta asti), voitaisiin nukkua kotona puoli seitsemään saakka ja sitten pyrkiä puoli kahdeksan bussiin, tai jopa kahdeksan, jolloin oltaisiin koululla  jo tai "vasta" kähdeksan ja puoli yhdekäsn välissä. siinä olisi vielä pari-kolme tuntia aikaa ennen lounasta ja muiden päiväunia. 

Olisi ihanteellista päästä vaikka tuoksi lounassiestan ajaksi tai edes joskus päiväällä tuosta varsin ihmiskeskeisestä varsin vähävirikkeisestä ympäristöstä värikkäämpään ja enemmän luovuutta tarjoavaan ympäristöön, montessoriluokkaan erityisesti.  Tällainen luokka olisi tässä kotoa kilometrin päässä, mutta täytyy yrittää keskustella omistajan kanssa sen käytöstä. Alustavasti hän vain lupasi, että saamme käydä hänen päiväkotinsa pihalla leikkimässä iltapäivällä neljän maissa kun lapset odottavat vanhempiaan tai isovanhempiaan hakemaan heitä kotiin. 

Kuitenkin hän näytti meille myös sen yläkerran tilan, jossa oli kaikkia inspiroivia oppimisvälineitä. Tarkemmin ajatellen aika törkeä temppu näyttää se meille ja sitten sanoa, ettei se ole meitä varten vaan meidän paikkamme on takapihalla. Ei siis ehkä kannata käydä siellä ollenkaan?  Ainakin pitää sanoa asiasta. 

Etsintä jatkuu ...  Kriisitunnelmien jälkeen kävimme koululla 27.8. niin, että herätin pojan vasta seitsemän jälkeen ja otimme kaupunkiin kello kahdeksan bussin.  Olimme perillä vasta ennen yhdeksää, kun muut olivat syöneet aamaisen ja leikkivät pihalla. Tosin tämänkin jälkeen tuli vielä lapsia paikalle. 

Nyt ei ollut sadepäivä, joten kaikki sujui helpommin ja Erik oli luvannut käyttäytyä vähän kauniimmin. Parin tunnin päästä poistuttuamme hän saikin Judylta kehuja.  Ainoastaan minua Erik yritti komennella: määrätä milloin saan poistua alueelta pienelle kävelylenkille. 

Poika on onnellinen kun saa tehdä jotain konkreettista: esim. auttaa opettajia kokkaamisessa, maalata, piirtää. Tuolla vietetään paljon hidasta aikaa: ollaan vain ja keksitään itse tekemistä ilman puhelimia ja näyttöruutuja.  Se on aika haastavaa lapselle, joka kotona saa avata tietokoneen, puhelimen tai tabletin milloin haluaa. 

Konkreettisen tekemisen lisäksi hän ehkä kaipaa jo hieman akateemista opetusta: lukemisen ja kirjoittamisen opettelua, älyllisiä virikkeitä, teoreettistakin sisältöä, kuten oli tarjolla siellä maalis-huhtkiuun koulussa, juuri siellä, jossa olivat liian isot pulpetit. 

Ukrainaa ei unohdeta!

Venäjä jatkaa edelleen Ukrainan säälimätöntä pommittamista jo neljättä vuotta.  Rintamalla se ei ole edennyt, jatkanut suuria menetyksiään. Kuitenkin se on jatkanut Kiovan, Odesan ja muiden kaupunkien siviilien murhaamista ja heidän kotiensa, koulujensa ja sairaaloittensa tuhoamista. 

Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb on kunnostautunut USA:n presidentti Donald Trumpin käynnistämissä tai vauhdittamissa rauhanponnisteluissa. Alkuvuodesta hän golffasi Trumpin kanssa on saavuttanut tämän kanssa henkilökhtaisen yhteyden. Siksi häntä kuunellaan nyt maailmalla enemmän kuin mitä Suomen  koko ja muu merkitys maailmalla antaisia olettaa.  

Olen hyvin iloinen siitä, että tammikuun 2024 vaaleissa äänestin tätä kielitaitoista ja sanavalmista miestä. Juuri tällainen pitää Suomen presidentin nykyään ollakin. 

Tuo sota ei ole pelkkää politiikkaa, vaan siinä kuolee ihmisiä: lapsia ja heidän vanhempiaan, opettajia, lääkäreitä...   

Ukraina sen sijaan ei iske venäläisiä siviileitä vastaan vaan tuhoaa vihollisen energiainfrastruktuuria pääasiassa lennokeillaan, joita sillä on onneksi riittävä määrä. Toki itse toivoisin, että voisi iskeä myös pitkän matkan ohjuksilla niin, että jokainen venäläinen saisi tuntea sen kukkarossaan ja painajaisissaan nykyistä enemmän. 

28.8.2025  Venäjän terroripommittajat surmasivat 23 siviiliä: Angelina, 2 ja äitinsä Nadiya, 24; Maryna, 17, opiskelija; Nazariy, 14, koululainen; Olena; Vira, kansantanssi- ja lauluyhtyeen jäsen; Yana, 18-vuotiaan äiti; Oksana, neurologi ja kuntoutusyksikön lääkäri

Olisi kauhea ajatella, että tuon terroristitappajamaan kanssa tehtäisiin rauha, jossa se saisi anteeksi kaikki tekemänsä sotarikokset, lasten ja naisten, siviilien murhat, raiskaukset, lasten pakkosiirrot hallitsemilleen alueille, heidän aivopesemisensä putleristeiksi, kaikki sotavankien julmat teloitukset ja murhat.  Olisi huutava vääryys, että kaikki sitä vastaan suunnatut talous- ja muut pakotteet olisi yhtäkkiä poistettu, kaikki "russofobieset" toimet peruttu ja kielletty, Suomen vastainen raja avattu. Sellainen olisi julma maailma, jonka kaltaista ei kenenkään elettäväksi toivoisi. 

30.8.  Onko sydäninfarkti infektionsairaus?

MInun sydäntukokseni eivät ehtineet infarktiin asti vaan pallolaajennus tehtiin jo silloin, kun tukokset ehtivät noin 70 prosenttiin.   

Artikkeli , joka julkaistiin julkaisitiin juuri suomalaisissa lehdissä, kertoo tutkimuksesta, joka selvittää bakteerien osuutta asiassa.

"Tutkimus paljasti, että sepelvaltimotaudissa kolesterolia sisältävän sepelvaltimoahtauman sisälle kehittyy vuosien tai jopa vuosikymmenten aikana bakteerien muodostama hyytelömäinen ja oireeton biofilmi.

Tampereen yliopistossa tutkimusta johtaneen professori Pekka Karhusen mukaan tähän asti on oletettu, että tulehduksen käynnistää ainoastaan hapettunut ”huono” kolesteroli, jonka elimistö tunnistaa vieraaksi rakenteeksi.

– Bakteereiden on jo pitkään epäilty liittyvän sepelvaltimotautiin, mutta vakuuttava suora näyttö on tähän asti puuttunut.

Useilla uusilla menetelmillä toteutetun tutkimuksen tulokset varmistettiin kehittämällä löydettyjä bakteereita vastaan vasta-aine.

Sen avulla valtimokudoksista löydettiin yllättäen kyseisten bakteerien aiheuttama biofilmi.

Virusinfektio herättää biofilmin

Biofilmin sisällä lepotilassa olevat bakteerit ovat turvassa elimistön puolustusjärjestelmältä sekä antibiooteilta, koska ne eivät pääse biofilmin sisään."

Minun kolesteroliarvoni ovat sen verran matalat, etteivät ne ehkä selitä ison tukoksen syntyä ihan yhtäkkiä.   Oireet pahenivat merkittävästi ensimmäisen kerran vuonna 2019, jolloin niitä hoidettin sappikivinä.  Ne pahenivat etenkin vuonna 2021 korona-aikana, jolloin sairastin koronan vähintäänkin pariin kertaan ja sain kolme AStra-Senegan adenovirus-rokotetta.  

Mielessäni kysyn, oliko tuolla ajalla yhteys tautiini vai oliko vain sattumaa, että oireet pahenivat tuona aikana, mutta tuokset olisivat kehittyneet pikku hiljaa ties kuinka kauan. 

Tottuuta lienee vaikea saada selville. En väitä, etteikö elintavoissanikin olisi voinut olla jotakin syytä. Ylipainoni ainakin selittää sen. Eläinravoja en ole syönyt yli 20 vuoteen ja muutenkin olen pyrkinyt elämään tervellisesti. Liikuntaakaan en ole unohtanut, vaikka viime vuosina se on jäänyt vähemmälle monista käytännön syistä. Viimeisimpänä se, ttä pienenkin aamulenkin jälkeen oli vielä kaksi kuukautta sitten niin väsynyt, että piti levätä. 

Kuun viimeisenä päivänä käytiin kotieläintilalla Ishanin ja tämän vanhempien kanssa. 

• Kuvat elokuulta 2025 Googlen palvelusta 
• Video:  Syntymäpäiväni innosti poikaa!
• Video:  Päivän touhuja
• Video:  Dronea lennättämässä