Auto
Tuon viime kuussa sattuneen autohaverin (katso syyskuu 2007 kirjoitus) seurauksena vakuutusyhtiö päätti, että auto menee lunastukseen. Myydessä emme olisi saaneet siitä kotterosta tonniakaan, mutta vakuutusyhtiö maksoi kolme. Siitä tietysti vähennettiin omavastuu 400, ja sitten me menetimme kolmisensataa loppuvuoden vakuutusmaksuina. Lunastuksen yhteydessä kun vakuutus irtisanottiin, eikä yhtiö palauta jo maksettuja maksuja. Me olimme maksaneet koko vuoden ennakkoon aina ensi vuoden heinäkuulle saakka. Vakuutuskausi, kuten tilivuosi yleensäkin, vaihtuu täällä heinäkuussa.
Meidän siis piti alkaa katselemaan uutta autoa. Siksi aikaa kunnes löytäisimme sen, Nancy otti käyttöönsä työautonsa, esimiehen luvalla. Liikkeissä emme halunneet ruveta kiertelemään, erityisesti minä en, joten otimme yhteyttä pariin välittäjäfirmaan. Minä myös kehotin Nancya taas soittamaan Machans Beachin autokorjaajalle ja kysymään, josko hänellä olisi vinkkejä meille sopivasta autosta. Hyvin pessimistinen hän oli tuon vaihtoehdon suhteen, mutta soitti kuitenkin pari päivää emmittyään. Miehellä oli kaksi autoa myytävänä. Yksi oli alle parin tonnin purkki ja toinen kuuden tonnin Subaru. Koeajoimme Subarun entisissä kotimaisemissamme, ja päätimme, että tämä se on.
Vajaan viikon verran siinä vierähti kun korjaaja hankki autoon uudet renkaat ja teetti vaadittavan liikenneturvallisuustarkastuksen. Me emme paljoa autosta kyselleet, vaan otimme sen, koska se näyttää hyvältä, ja ennen kaikkea luotamme myyjään. Vasta jälkeen päin hoksasin, että olisihan sitä edes renkaita voinut voinut potkia ja hokea "jaa, jaa" asiantuntevalla äänensävyllä. Auton väristä emme ihan tykänneet. Tuo tummanvihreä, melkein musta, kun kerää vähän liikaa auringon lämpöä. Autossa on runsaasti tilaa sisällä, ja jos se ei riitä, niin sitten voin nostaa rautakauppaostokseni kattotelineelle. Vetokoukullekin on käyttöä, sillä siihen voi kiinnittää pyöränkuljetustelineen. Pyörän kuljetukselle tulee käyttöä kohta kun Nancyn työpaikka muuttaa uuteen osoitteeseen parin kilometrin päähän minun työpaikastani, ja minun olisi järkevintä kulkea tuo parin kilometrin matka pyörällä sen sijaan, että Nancy tekisi ylimääräisen lenkin aamu- ja iltapäiväruuhkassa.
Kiinnostuneille tiedoksi tuosta autosta, että on vuoden 1996 mallia oleva Subaru Liberty GX, Enduro. Kilometrejä sille on kertynyt n. 150 000. Moottorin tilavuus on 2,2 litraa enisen Toyotamme 1,3:n litran sijasta. Vetoa on jokaisessa neljässä pyörässä, mille ominaisuudelle ei ole varsinaista käyttöä tällä hetkellä, mutta toivomme, ettei sen pelkkä olemassaolo myöskään lisää bensiinin kulutusta kaupunkiajossa. Automaattivaihteinen on tämäkin auto. Nancyn kortilla kun ei saa muuta ajaakaan, eikä hän ole halunnut vielä täydentää korttiaan uudella ajokokeella, vaikka onkin välillä ottanut käsivaihteisen ajotuntejakin.
Kiinnostuneille tiedoksi tuosta autosta, että on vuoden 1996 mallia oleva Subaru Liberty GX, Enduro. Kilometrejä sille on kertynyt n. 150 000. Moottorin tilavuus on 2,2 litraa enisen Toyotamme 1,3:n litran sijasta. Vetoa on jokaisessa neljässä pyörässä, mille ominaisuudelle ei ole varsinaista käyttöä tällä hetkellä, mutta toivomme, ettei sen pelkkä olemassaolo myöskään lisää bensiinin kulutusta kaupunkiajossa. Automaattivaihteinen on tämäkin auto. Nancyn kortilla kun ei saa muuta ajaakaan, eikä hän ole halunnut vielä täydentää korttiaan uudella ajokokeella, vaikka onkin välillä ottanut käsivaihteisen ajotuntejakin.
Jotenkin haikeaa se oli kaikesta huolimatta tuosta vanhasta Toyotasta luopua neljän vuoden yhteisen taipaleen jälkeen. Ihan hyvin se vielä pelasi, vaikka maali olikin hapettunut jo miltei valkoiseksi pölyksi. Takaosan ruostuneet kohdatkin oli pari kuukautta sitten paikattu hitsaamalla. Olisihan tuolla vielä parisen vuotta ajellut . Tuolla Elokuun 2003 kirjoituksessa olen muistellut kaikkea tuohon autoon liittyvää. Tässä kuva vuodelta 2003.
Nancyn työ
Omastani en viitsi paljoa puhua. Se nyt vain on sitä samaa, ei kovin kunnianhimoista eikä mielenkiintoista, mutta palkan takia sitä vain on tehtävä. Nancy sen sijaan nauttii omastaan. Lokakuun toinen viikko on ainakin tässä osavaltiossa mielenterveysviikko. Se merkitsee sitä, että mielenterveystoimi haluaa ja saa mahdollisimman paljon julkisuutta muistuttaakseen olemassaolostaan ja toimintansa tärkeydestä. Viikolle ajoitettiin Nancyn vetämän päivätoimintakeskuksen avajaiset. Keskuksen nimi on Bawu, mikä paikallisella alkuasukaskielellä merkitsee siementä. Tässä asiasta lehtijuttu englanniksi. Ihan sai nimensä lehteen. Kuvansakin olisi saanut, muttei halunnut, koska ei ollut tukka hyvin sinä päivänä. Niinpä saivat työkaveri ja yksi asiakas hoitaa sen puolen.
Lehtijutuista puheen ollen, myös tuo ystäväpariskunta, jonka häissä kävimme elokuussa, se, jossa morsian nousi pyörätuolistaan ja käveli alttarille, pääsi tarinoineen lehteen. Tässä kopio jutusta, joka ilmestyi täkäläisessä naistenlehdessä.
Lehtijutuista puheen ollen, myös tuo ystäväpariskunta, jonka häissä kävimme elokuussa, se, jossa morsian nousi pyörätuolistaan ja käveli alttarille, pääsi tarinoineen lehteen. Tässä kopio jutusta, joka ilmestyi täkäläisessä naistenlehdessä.
Perjantai-illan hupi
Perjantai on täynnä tuoreita paikallisia vihanneksia ja hedelmiä. Töiden jälkeen kun yleensä käydään siellä jo aiemmin useasti mainitulla hedelmä- ja vihannetorilla (tai sisähallissa oikeammin sanoen). Sieltä ostetaan yleensä koko viikon annos. Itse ostostapahtuma on teknisesti hankalampi kuin valintamyymälässä, sillä joka tuote pitää maksaa erikseen käteisellä, eikä käytävillä myyntipöytien välissä mahdu työntelemään ostoskärryjä (eikä niitä kärryjä edes ole). Mutta tavara on tuoreempaa, tunnelma omanlaisensa ja ihmiset erilaisia. Se, joka ei ole käynyt muualla Cairnsissa kuin tällä Rustyn torilla, luulisi, että kaupunki on täynnä aasialaisia. Näin ei kuitenkaan ole. Nämäkin ovat tulleet ympäristön kylistä ja pienemmistä kaupungeista: Mareebasta, Innisfailista, Mosmannista, Babindasta, ja ties vieläkin kauempaa. Suurin osa aasialaisista myyjistä on hmongeja, jotka ovat Vietnamin ja Laosin suunnalta kotoisin oleva kansa, tunnettu työteliäisyydestään ja siitä, että Vietnamin sodan aikana he olivat Yhdysvaltain puolella, tai ainakin osa heistä oli. Ei Cairns todellakaan ole täynnä aasialaisia. Varsinkin lähiöissä on kyllä valkoinen eurooppalaisperäinen väestö enemmistönä.
Mutta perjantai-iltana minä nautin aasialaisesta tunnelmasta, pienikokoisista ihmisistä sekä hauskasta puheen korostuksesta ja nuotista. Ja tietysti nautin hedelmien ja vihannesten tuoksusta ja väreistä. Siellä on kasoittain vihreitä lehtivihanneksia, keräsalaatteja, kiinankaaleja, kurkkuja, kesäkurpitsoita, ananaskekoja, valtavia verkkokasseja täynnä oransseja appelsiineja, punaisia paprikoita, porkkanoita, munakoisoja... Erityisesti kahvipapujen myyntipiste tuoksuu taivaalliselle.
Tarkistuksen jälkeen voin kertoa, että taro eli taaro on suomeksi mukulavehka tai elefantinkorva, latinaksi Colocasia esculenta. Raaka taro sisältää kalsiumoksalaattia, joten sitä ei pitäisi syödä keittämättä.
Tulee oikeastaan liki aina ostettua vähän liikaa vihanneksia. Kuitenkaan mikään ei mene hukkaan, sillä jätteet syötetään kanoille ja ankoille tai kompostoidaan. Ruokaa ei heitetä roskikseen. Suurin osa tässä maassa ja kaupungissa varmaan heittää, panevat muovipusseihin ja pussit Sulo-astioihin, jotka roska-auto käy tyhjentämässä säiliöönsä kerran viikossa. Vihreäkantinen on sekajätteelle, ja keltakantinen kierrätysjätteelle. Täällä voi kierrättää alumiinia, lasia ja paperia ainakin. Kierrätettävä jäte laitetaan kaikki sinne keltakantiseen astiaan.
Särkyneen lasin laittaminen kierrätysastiaan on kielletty. Ihmettelen miksi, sillä roska-auton käydessä kuuluu aina särkyvän lasin helinä kun se nostaa Sulon korkella ilmaan ja kääntää sen ylösalaisin niin, että jäte putoaa säiliöön.
Kyllähän noista vihanneksista myös iso osa menee hukkaan, nimittäin kaupungin viemäriverkkoon. Minun tekisi kyllä mieleni laittaa kompostoiva käymälä tai ihan puusee pihan perälle niin, että saisi talteen vieläkin enemmän lannoitetta puutarhalle. Se ei kuitenkaan taitaisi olla naapureiden tai kaupungin viskaalien mieleen. Tietysti kompostikäymälän saisi laillisestikin laittaa, mutta vielä ei siihen ole raskittu investoida.
Kyllähän noista vihanneksista myös iso osa menee hukkaan, nimittäin kaupungin viemäriverkkoon. Minun tekisi kyllä mieleni laittaa kompostoiva käymälä tai ihan puusee pihan perälle niin, että saisi talteen vieläkin enemmän lannoitetta puutarhalle. Se ei kuitenkaan taitaisi olla naapureiden tai kaupungin viskaalien mieleen. Tietysti kompostikäymälän saisi laillisestikin laittaa, mutta vielä ei siihen ole raskittu investoida.
Tässä olisi kyllä yksi paikka, johon olen haaveissani ollut rakentamassa suihkua ja saunaa ainakin. Vessa taitaisi tulla vähän liian lähelle naapuria. Joka tapauksessa olen jo aloittanut alueen raivaamisen. Vuosi sitten koko alue, aidan vierusta, oli täynnä kasveja, mm. tomaatit kasvoivat tuossa etualalla. Kuvassa näkyykin iso puun kanto. Se palmukin kasvoi ihan talossa kiinni, mutta se poistettiin heti alkuunsa. Nyt olen siirtänyt kaikki kasvit muualle, jotteivät ne kasvaisi liian lähellä taloa. Pengertä olen alkanut kaivaa tasaisemmaksi. Tarkoitus on jossain vaiheessa tehdä siihen ainakin parempi aita, ehkä tiili- tai betonimuuri estämään liikojen äänten ja tuoksujen tuleminen meidän puolellemme. Ihan aidan toisella puolella kun on naapurin (Mary ja "krokotiilimies" Brian) oleskelu-, grillaus- ja tupakointitila. Kun olisi paksu aita, maa suht tasainen ja jonkinlaisen puolivirallisen katonkin kun saisi, olisi tila käytettävissä ainakin varastotilana. Vesipistekin siinä on, ja putket lähellä sekä sadevesiviemäröintikin valmiiksi maassa, joten suihkun paikka siinä olisi luonnostaan. Olisi hyvä pestä puutarhatyön jäljet pois jo ennen sisälle menoa. Tuolla oikealla katolla näkyy Solahart, auringolla toimiva vedenlämmitin, joka on ainoa kuuman veden lähteemme. No, siinä on kyllä automaattinen sähkölämmitin varmentimena, joten emme ihan tarkkaan tiedä, kuinka suuri osa vedestämme on todellisuudessa auringon lämmittämää. Putket laskeutuvat alas tuonne lämmittimen vasemmalle puolelle, jossa on pyykinpesutila.
Teinpä tuosta alueesta panoraamakuvan yhdistämällä tietokoneohjelmalla pari laajakulmaobjektiivilla otettua kuvaa. Perspektiivi on tietysti poskellaan ja muitakin virheitä kuvassa on, mutta antaapa se kuitenkin käsityksen pyykkituvastamme. Heti kuvaajan takana on siis tuo aita ja haaveena oleva suihku/sauna-alue, tai varastotila ainakin. Etupiha on vasemmalla ja portti mäkeä alas. Pyykkikoneen vieressä oleva pesuallas on osittain myös keittiökäytössä. Siinä voi pestä isompia astioita. Altaan päällä olevia koreja käytän idätykseen sekä isojen lasiastioiden säilyttämiseen. Pesualtaan jälkeen on nurkan takana lasiovi keittiöön. Oven vieressä kulmauksessa metallihylly keittiötavaroiden säilytykseen, ja siitä oikealla jääkaappi. Sen takana on keittiön ikkuna ja minun työpöytäni. Äärimmäisenä oikealla näkyy pyykkiä kuivamassa viime joulukuussa virittelemilläni bamburiu'uilla.
Laitetaanpa uudestaan kuva perjantain hedelmä- ja vihannesostoksista. Yritin Lolitha-kissankin nostaa pöydälle koristamaan asetelmaa, mutta ei hän ollut kovin yhteistyöhaluinen. Katsoi koko ajan pois päin ja lopulta meni matkoihinsa. Uutuutena tässä kuvassa on ainakin tuo keskellä oleva oranssinpunainen kurpitsa sekä sen edessä olevat vihreät omenan näköiset, jotka ovat itse asiassa pieniä munakoisoja, joita voi syödä sellaisenaan raakana. Ne ovat kotoisin Thaimaasta. Niiden vieressä on tuo violetinruskea omenan kokoinen hedelmä, joka on latinalaiselta nimeltään Chrysophyllum cainito ja suomeksi tähtiomena. Sen lähellä nuo pienet ruskeat ovat longan-hedelmiä. Sitten tuo kirkkaanvihreä mokkula sienten edessä on Sechium edule, joka on kurkun sukuinen kasvi samoin kuin pihallamme kasvava luffa. Ja sitten on noita pitkulaisia bataatteja sekä vihreitä että ruskeita, ja tietysti banaanit, appelsiinit ja moninaiset vihreät vihannekset ja yrit. Nuo kaikki siis lähiruokaa, joka on kasvatettu 50 kilometrin säteellä, arvioisin.
Parlamenttivaalit
Tuo hedelmäkuva vielä saakoon allensa uutisen, että lokakuun puolivälissä pääministeri John Howard määräsi parlamenttivaalit pidettäväksi 24. päivä marraskuuta. Se on kuulemma tapana, että pääministeri saa päättää vaalipäivän tietyissä puitteissa, ja se päätetään yleensä kuuden viikon päähän ilmoituksesta. Eli varsin lyhyt on siten vaalikampanja. Meillä se on nyt alkanut, ja nyt tiedän, ketkä kaikki ovat ehdokkaita tässä meidän Leichardt-nimisessä vaalipiirissä. Vaalipiiri on kooltaan 150 000 neliökilometriä eli karkeasti ottaen puoli Suomea. Meidän yhtä edustajanpaikkaamme tavoittelee kymmenen ehdokasta. Tuon paikan nykyinen haltija, liberaali Warren Entsch jää eläkkeelle, joten joku uusi sinne menee. Liberaaleista yrittää Charlie McKillop, nainen, jonka tapasimmekin ostoskekuksessa kampanjoimassa. Työväenpuolueesta, jota povataan vaalien voittajaksi, yrittää Jim Tumour-niminen maanviljelyn asiantuntija. Vihreiden ehdokas on lääkäri Sue Cory. Kansallispuolueella on ehdokkaana automyyjä, joka radiohaastattelussa kertoi, että hänen mielestään parlamentti on liian kova paikka naiselle, joten hänet pitäisi valita mieluummin kuin Charlie. sitten on Family First -puolueen naminamipoika Ben Jacobsen, joka varmaankin on kaunein ehdokkaista. Sitten on joukko riippumattomia ja sitoutumattomia ehdokkaita, on mm. pastori, joka on lähellä alkuasukkaita. Kuitenkaan muita kuin valkoisia, Eurooppalaisen näköisiä, ehdokkaita ei näytä olevan.
Aika paljon olen nähnyt vaivaa yrittäessäni hahmottaa noita vaalikuvioita ja verrata puolueita. Ehdokkaita ei voi kovin paljoa verrata, sillä minusta heidän persoonansa on kuitenkin varsin vähän esillä. Tässä linkki yhteen vertailuun, jonka pitäisi kertoa siitä, miten puolueet suhtautuvat ympäristökysymyksiin.
Aika paljon olen nähnyt vaivaa yrittäessäni hahmottaa noita vaalikuvioita ja verrata puolueita. Ehdokkaita ei voi kovin paljoa verrata, sillä minusta heidän persoonansa on kuitenkin varsin vähän esillä. Tässä linkki yhteen vertailuun, jonka pitäisi kertoa siitä, miten puolueet suhtautuvat ympäristökysymyksiin.
Pois politiikka!
Olen kieltämättä hieman innostunut noista vaaleista nyt. Ne kun ovat uusi asia minulle, ja mukanakin olen enemmän kuin koskaan aiemmin olen ollut politiikassa, en siis pelkkänä äänestäjänä vaan myös erään ehdokkaan tukiryhmässä. Mutta siitä ehkä myöhemmin ...
Mutta pääasia kuitenkin, sekä tässä nettipäiväkirjassa että elämässä muutenkin, ovat nuo pienet mitättömät arkipäivän asiat, kuten esimerkiksi tämä, että miltä ruuat ja niiden pakkaukset sekä muut kodin kapistukset näyttävät:
Mutta pääasia kuitenkin, sekä tässä nettipäiväkirjassa että elämässä muutenkin, ovat nuo pienet mitättömät arkipäivän asiat, kuten esimerkiksi tämä, että miltä ruuat ja niiden pakkaukset sekä muut kodin kapistukset näyttävät:
Tässä sitten samalla kiitos äidille synttärilahjoista, jotka sain jo elokuussa, mutta joista en ole vielä tarkemmin raportoinut, koska niiden lopulliset sijoituspaikat ovat vielä järjestämättä. Niin, olin toivonut lahjaksi vanhoja Pauligin kahvipurkkeja, noita punaisia. Harmi vain, tässä se Paula-tytön kuva ei oikein kunnolla näy, mutta korjataan asia myöhemmin. Siis, noita kahvipurkkeja meillä oli kotona 60- ja 70-luvuilla. Niissä säilytettiin riisiä, mannaryynejä, herneitä sun muita ruoka-aineita sen jälkeen kun ne olivat tyhjenneet kahvista. Täällä kun nuo kahviasiat ovat uottaneet suurta iloa ja nautintoa, ja niitä on tullut mietiskeltyäkin, tulin eräänä päivänä pohtineeksi sitä, että mikähän siinä on kun ulkosuomalaiset niin hinkuvat Juhlamokan ja Presidentti-kahvin perään. Minusta tuo meidän Mareeban kahvi on tuoreempaa ja paremman makuistakin kuin Suomen tuontikahvit. Sitten tulivat mieleen nuo vanhat Pauligin kahvipurkit. Ajattelin kokeilla, että maistuisikohan paremmalta, jos panisi meidän kahvipapuja Pauligin purkkiin ja ottaisi sieltä aina kourallisen jauhettavaksi. Vielä en ole kokeillut, koska kahvin jauhatus- ja keittopiste on vielä rakentamatta. Eivätkä nuo purkitkaan istu ihan automaattisesti meidän sini- ja metallinsävyiseen keittiöömme. Pitää siis vähän rakennella. Ja siellä äidin lahjapaketissa olivat kahvipurkkien lisäksi vielä nuo pikku-Myy ja Muumipeikko-purkit. Kuinka ollakaan Nancy oli juuri vähän ennen purkkien saapumista sävyttänyt tukkansa Myyn väreihin sopivaksi.
Laitetaanpa siitäkin kuva eli pikku-Myy ja mummin lähettämä synttärilahja, joka, kuinka ollakaan, liittyy myös kahviin. Tuo kassi on tehty Presidentti-kahvipusseista.
2017: Huomautus 10 vuotta myöhemmin kun kopioin postitusta vuodtus.net-palvelusta Googlen Bloggeriin: Pikku-myy on nimitys jota nykyään käytän vietnamilaisesta kumppanistani, joka on nimeltään My Hanh.
Tuosta purkista ei tullut otettua kuvaa, enkä netistäkään löydän juuri sen purkin kuvaa, jonka muistan.
Ja tuo Muumipeikkopurkki sopii väreiltään yhteen kissojen kiipeilytelineiden ja venäläisten sekä kiinalaisten kuppien ja lautasten kanssa. Sitten onkin kuvassa ihan tavanomaisia ruokatavaroita (ainakin minulle): itse asiassa erään lauantai-aamun aamiaistarpeet. Siinä on pussillinen maissikakkuja, sellaisia kovia, samanlaisia kuin pyöreät riisikakut. Ne ovat gluteenittomia tietysti. Sitten on monta purkki soijakermajuustoa tuotemerkillä Tofutti, better than cream cheese eli parempaa kuin kermajuusto. Se ei ole lähiruokaa, vaan Yhdysvalloista tuotettua erikoisruokaa. Sitä ostan aika harvoin siksikin, että on aika sattumanvaraista löytää sitä kaupasta. Se onkin liki ainoa vegaaninen juusto, jota tässä kaupungissa löytää. Lisäksi on joskus saatavilla niinikään Tofutti-merkkisiä Cheddar-viipaleita. Tuota tofuttia maissikakun päälle. Sitten ohut kerros tahinia eli seesamitahnaa ja sen päälle hilloa, usein mustikkahilloa. Purkkien etiketit eivät ole kunnolla näkyvissä, mutta paras mustikkatuote on nimeltään St. Dalfour Rhapsodie de fruits. Sarjaan kuuluu kunnollisia sokeroimattomia marjahilloja, jotka on säilötty vain makeassa rypälemehussa. En tiedä, mistä heidän luonnonmustikkansa on poimittu, mutta minun mustikkanälkäni ne tyydyttävät ihan täysin. Australian eteläosista tuotuja tarhamustikoita en viitsi ostaa enkä myöskään Yhdysvalloista ja Kanadasta tuotuja kuivattuja metsämarjoja. Nuo taustalla näkyvät soijamaidot ovat ihan täkäläistä tekoa, joskin ainakin Vitasoy lienee kansainvälinen tuotemerkki. Kaukaa tuotujen ruokien listaa täydentääksemme, tuossa etualalla on Israelista tuotua maidotonta, gluteenitonta, vegaanista tummaa minttusuklaata (joka tosin on ostettu ihan tavallisesta kaupasta) nimeltään Tropical Source.
Tietysti Paulikin ...
Paula-tyttö näkyy nyt tuossa alakuvassa oikealla. Peltipurkin taustalla on puupintaa, joka minusta on oikea materiaali sen seuraksi.
Pauligin tuotteet ovat laatutavaraa, ei ole maksettu mainos vaan kahvipurkin teksti.
Ja samalla esitellään ... huonoa ihoani, joka on helppo kohde ihosyövällekin ... no ei tällä kertaa vaan kerrotaan yhdestä ilonaiheesta eli siitä, että onnistuin jälleen kerran saamaan kelvolliset silmälasit. Jo vuosia minua on peloteltu sillä, että joku päivä käy niin, että minun tarvitsemiani vahvuuksia ei enää kukaan linssinvalmistaja tee. Taisi olla jo 1980-luvulla kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Kaikki näin vahvoja laseja tarvitsevat kun ovat jo siirtyneet piilolinsseihin. Niitä minullekin on kokeiltu, mutta ne vain eivät kerta kaikkiaan sovellu. Vuotta ennen suomesta lähtöä sain teetettyä kunnolliset linssit. Valmistaja oli Mikkelin muovilinssi. Townsvillessä yritin teettää seuraavat paikallisen optikkoliikkeen avustuksella, mutta niistä tuli täysi susi: paksut pullonpohjat, jotka valokuvissakin heijastavat kaiken valon takaisin. Täällä Cairnsissa kiertelin kaikki optikkoliikkeet läpi löytääkseni oikeanlaiset linssit (eli vahvat, mutta mahdollisimman ohuet) sekä kehykset (muovikehykset, joissa on säädettävät nenätuet). Kuukausien etsinnän jälkeen löytyi pikku liike, joka ilmoitti korjaavansa silmälaskehyksiä. He pystyvät ruuvaamaan pienet nenätuet mihin tahansa muovikehyksiin. Niinpä pystyn nyt hankkimaan melkein mitkä tahansa vakiokehykset ja laitattamaan nuo nenätuet niihin. Liikkeen omistajan kanssa oli puhetta myös linsseistä. Hän kertoi tietävänsä paikan, mistä aihiot niihin voisi tilata, mutta ongelmana olevan sen, ettei hän saa myydä linssejä minulle. Hänellä kun ei ole lupa myydä linssejä tässä osavaltiossa vaan pelkästään vietäväksi muihin osavaltioihin. Kävi kuitenkin lopulta niin, että hän suostui tekemän minulle linssit. Niistä tuli han yhtä hyvät kuin mikkeliläisetkin.
Säädettävät nenätuet silmälaseihin, laitetaan tähän kuva ja hakusana siltä varalta, että joku toinen kapeanenäinen sattuu etsimään samanlaista ratkaisua muovikehyksiin. Ostin ihan tavalliset Basix-muovikehykset tarjouksesta ja asennutin niihin ruuvattavat nenätuet, sellaiset, joita voi taivuttamalla säätää. Ovat toimineet erittäin hyvin.
Lasien alla näkyy tekstiä vietnamiksi. Siinä on kummityttäremme Ly Thi Main kirje meille. Mai täytti elokuussa 14 vuotta. Laitetaanpa tähänkin mainos: Ota sinäkin kummilapsi kehitysmaasta! Katso lisätietoa tästä
Ikävä vain, että nämäkin uudet linssit naarmuuntuivat jo alle vuodessa kuten kaikki muutkin linssini ovat tehneet kovapintakäsittelystä huolimatta. Niinpä tänä vuonna oli aika kysellä uusia. Nyt hän ilmoitti, että vanha valmistaja ei enää tee näin vahvoja raakalinssejä, eikä löytynyt ketään muutakaan. Minä ehdotin, että rukataan reseptiä sen mukaan, mitä on saatavissa. Normaali optikko tai silmälääkäri ei tähän yleensä suostuisi, mutta onneksi nyt ei tarvinnut edes kysyä keneltäkään muulta vaan me tuon kaverin kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen ja hän teki minulle linssit, joiden kauko-osa on vähän heikompi kuin mitä viime vuonna hankitussa lasimääräyksessä on. Myös lukuosa on heikompi, ja se on vanhaan tapaan sääntöjen vastaisesti sijoitettu nenänvarteen eikä alas keskelle kuten kuulemma "kuuluisi". Tuo idea, samoin kuin se, että lukuosa on vain toisessa linssissä, on peräisin reilun kymmen vuoden takaa eräältä suomalaiselta optikolta. Tulos on hyvä, ei valittamista. Ei sittenkään, vaikka tämä ohi normaalien proseduurien tekeminen tarkoittaa sitä, että sairausvakuutus, ei yksityinen eikä julkinen, ei korvaa linsseistä mitään. Mutta sen reilut sata euroa vuodessa maksaa ihan mielellään vähempinaarmuisesta näkökentästä.
Näköni on pysynyt samana vuosikymmeniä ja todennäköisesti pysyykin, vaikka tilastollisesti ottaen riskini sairastua glaukoomaan on muuta väestöä korkeampi (ainakin näin kaikki Australiassa tapaamani silmälääkärit ovat sanoneet). Niin, 5% on korkeampi kuin 4%, mutta se ei kuitenkaan merkitse, että asia tapahtuisi todennäköisesti, vaikka siirtolaisministeriön virkailija taannoin halusikin asian näin tulkita.
Kommentti 2017: Elokuussa 2011 pääsin viimeinkin eroon noista kaihilasiongelmista kun minulle asennettin keinomyköt Indonesian Jakartasta. Siitä on olemassa kuvia ja videota silloisessa kirjoituksessa.
Lasien alla näkyy tekstiä vietnamiksi. Siinä on kummityttäremme Ly Thi Main kirje meille. Mai täytti elokuussa 14 vuotta. Laitetaanpa tähänkin mainos: Ota sinäkin kummilapsi kehitysmaasta! Katso lisätietoa tästä
Ikävä vain, että nämäkin uudet linssit naarmuuntuivat jo alle vuodessa kuten kaikki muutkin linssini ovat tehneet kovapintakäsittelystä huolimatta. Niinpä tänä vuonna oli aika kysellä uusia. Nyt hän ilmoitti, että vanha valmistaja ei enää tee näin vahvoja raakalinssejä, eikä löytynyt ketään muutakaan. Minä ehdotin, että rukataan reseptiä sen mukaan, mitä on saatavissa. Normaali optikko tai silmälääkäri ei tähän yleensä suostuisi, mutta onneksi nyt ei tarvinnut edes kysyä keneltäkään muulta vaan me tuon kaverin kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen ja hän teki minulle linssit, joiden kauko-osa on vähän heikompi kuin mitä viime vuonna hankitussa lasimääräyksessä on. Myös lukuosa on heikompi, ja se on vanhaan tapaan sääntöjen vastaisesti sijoitettu nenänvarteen eikä alas keskelle kuten kuulemma "kuuluisi". Tuo idea, samoin kuin se, että lukuosa on vain toisessa linssissä, on peräisin reilun kymmen vuoden takaa eräältä suomalaiselta optikolta. Tulos on hyvä, ei valittamista. Ei sittenkään, vaikka tämä ohi normaalien proseduurien tekeminen tarkoittaa sitä, että sairausvakuutus, ei yksityinen eikä julkinen, ei korvaa linsseistä mitään. Mutta sen reilut sata euroa vuodessa maksaa ihan mielellään vähempinaarmuisesta näkökentästä.
Näköni on pysynyt samana vuosikymmeniä ja todennäköisesti pysyykin, vaikka tilastollisesti ottaen riskini sairastua glaukoomaan on muuta väestöä korkeampi (ainakin näin kaikki Australiassa tapaamani silmälääkärit ovat sanoneet). Niin, 5% on korkeampi kuin 4%, mutta se ei kuitenkaan merkitse, että asia tapahtuisi todennäköisesti, vaikka siirtolaisministeriön virkailija taannoin halusikin asian näin tulkita.
Kommentti 2017: Elokuussa 2011 pääsin viimeinkin eroon noista kaihilasiongelmista kun minulle asennettin keinomyköt Indonesian Jakartasta. Siitä on olemassa kuvia ja videota silloisessa kirjoituksessa.
Tässä taas "kirveellä veistetty" panoraamakuva. Sen tarkoitus on esitellä takapihan tilannetta. Perspektiivit eivät tietystikään ole ihan kohdallaan taaskaan, mutta mitäs siitä. Minä en halua uhrata tuntikausia huolelliseen kuvankäsittelyyn. Vasemmalla siis on banaanikasvi, ja sen takana mangopuun alla ankkalammikko. Muovituolin takana, passionhedelmäköynnösten takana on ankkojen ja kanojen asumus, vaikkei sitä juurikaan enää näy. Bluen kohdalta sinne kuitenkin mennään sisään. Blueyn takana on kaivanto, josta olen poistanut suuren kannon. Tarkoitus on koko matkalta muokata taka-aidan vierusta niin, että rinne tulee jyrkemmäksi ja hieman korkeammaksi. Aidan vierustan pensaat ja puut on tarkoitus kasvattaa peittämään koko aita ja kasvamaan sen yli niin, että näköyhteys takanaapurilta meille häviäisi täysin. Olen ostanut pienen sähkökäyttöisen moottorisahan, jolla on kaadellut liikoja palmuja. Tarkoitus on jättää vain muutama kookospalmu edustamaan isompia puita. Ja bambut myös kasvavat ajan myötä yli kymmenmetrisiksi. Myöskin tuo puu (jokin kirsikan sukuinen tms.?) Blueyn nenän edessä näyttää kasvavan aika reheväksi. Tosin se on aika tavalla peittynyt kärsimysköynnöksillä. Kuvan keskiosasta hieman oikealle on Keikarinkukka (Gardenia jasminoides), kauniin valkoisin ja tuoksuvin kukin Nancyn hurmannut pensas. Hän ei antanut minun pistää sitä matalaksi vaan minun täytyy siirtää se muualle. Siirto ei oikein onnistunut pistokkaista, joten nyt olen raahannut pensaan juurelle mullalla täytettyjä kukkapurkkeja, ja pakottanut oksat mullan peittoon kivipainojen avulla. Tarkoitus olisi, että oksien juurruttua katkaisen niiden yhteyden emokasviin ja siirrän ne aitojen vierustoille.
Banaanin istutimme noin vuosi sitten. Olimme kuulleet, että sen pitäisi tuottaa satoa noin kahdeksan kuukauden kuluttua. Mitään ei kuulunut ennen kuin nyt. Se pukkasi valtavan kukannupun, josta myöhemmin olisi tarkoitus tulla jopa 30 kiloa painava banaaniterttu. Ehkäpä me saamme ne kauan odotetut ensimmäiset oman maan banaanit jouluksi! Jouluksi meillä saattaa olla myös oman maan papaijoja. Tuossa kuvassa oikealla näkyvät suoraan puun varresta pukkaavat hedelmät. Muuten ei olekaan nyt tullut hirveästi syötävää omasta puutarhasta: kookospähkinöitä toki, ja pieniä tomaatteja kasapäin sekä pitkulaisia salaatinlehtiä, ja sitten tuota intiankrassia, basilikaan, vähän persiljaa, rakuunaa, oreganoa. Eli onhan noita ... liki joka aterialle jotakin omasta maasta!
Tässä vielä vähän parempi kuva banaanin kukasta. Yksi kasvi tekee siis yhden tuollaisen kukan, josta kasvaa yksi banaaniterttu. Yksittäisten banaanien aihiot ovat jo näkyvissä tuolla kukan sisällä.
Vesiasiaa
Tässä vähän yritystä vastata Marille kommentissa esitettyihin kysymyksiin vesihuoltojärjestelmistä. Valitettavasti asiantuntemukseni ja tietoni alalta ovat hyvin rajalliset, joten hyvin varauksella täytyy suhtautua seuraavassa esittämiini mielipiteisiin ja käsityksiin. Sen käsityksen, että meillä ei olisi lainkaan kaivoja, voin toki ehdottomasti julistaa vääräksi. Kyllä niitä on sekä maalla, että kaupungissa. Townsvillessä asuessamme näimme niitä paljonkin, tai niistä kertovia kylttejä ihmisten aidoissa. Useilla paikkakunnilla on vesisäännöstely eli kaupungin jakelemaa vettä saa käyttää vain tiettyinä aikoina puutarhan kasteluun, esimerkiksi kadun parilliset numerot vain parillisina päivinä ja parittomat parittomina, eikä maanantaisin saa käyttää kukaan, ja noina luvallisinan päivinäkin saa lotrata vain tiettyinä aikoina, meillä se on ollut yleensä aamuisin viidestä yhdeksään ja iltaisin samaan aikaan. Ne, joilla on oma kaivo, saavat tietysti kastella ja käyttää vettä mielin määrin. Jottei syntyisi väärinkäsityksiä eli valituksia säännöstelymääräysten rikkomisesta, oman kaivon omistajat yleensä panevat portin pieleen asiasta kertovan kyltin. Siinä saattaa esimerkiksi lukea Own bore water. Muutamassa paikassa olen nähnyt kyltin lisäksi itse kaivon eli maahan poratun muoviputken.
Eli kyllä kaivojakin on, vaikka onkin myös totta, että valtaosa talousvedestä ei ole pohjavettä vaan tekoaltaisiin kerättyä pintavettä. Syy saattaa löytyä geologiasta eli maaperän rakenteesta. Suomessahan maaperä on kovaa peruskalliota, jonka onkaloihin vesi varastoituu liuottamatta maaperästä juurikaan mineraaleja itseensä. Sen sijaan jo Keski-Euroopassa vesi on ainakin kalkkipitoista ja alueittain hyvin vaihtelevanlaatuista. Siellähän maaperä on pehmeämpää, joten veteenkin liukenee enemmän aineksia ? Tähän todellakin kysymysmerkki, sillä tässä vain lämpimikseni päättelen ... Mutta saatte te siellä Suomessa olla tyytyväisiä ainakin siihen, että on vankka peruskallio jalkojen alla ja riittävästi juomakelpoista pohjavettä melkein kaikkialla. Siellä asuville ne tuntuvat itsestäänselvyydeltä, mutta tästä näkökulmasta ylellisyydeltä.
Woodstockissa meillä tuli kaikki vesi omasta porakaivosta. Vesi oli voimakkaasti kloorattuun kaupunkiveteen verrattuna suorastaan maukasta ja pehmeää. Tosin se oli myös niin kalkkipitoista, että vedenkeittimeen ja pesukoneeseen ja puutarhan kastelujärjestelmään kertyi valkoista jauhetta, jota oli vaikea saada irti. Kertoivat, että tilamme ja koko kylän alla on valtava maanalainen järvi. Me olimme onnekkaita, sillä meidän vettä saattoi juoda, ja se oli hyvää kasteluvettä. Sen sijaan parin kilometrin päässä olevalla tilalla valittivat, että vesi on suolaisen makuista, eikä sillä voi kastella puutarhaa. Myös muualta olen kuullut, ettei kaivovettä voi juoda tai käyttää puutarhassa, koska se on liian suolaista tai mineraalipitoista.
Muutaman kilometrin päästä meiltä kaupunkiin päin oli jättimäinen tekojärvi, josta kaupunki otti vetensä. Me olimme sen virallisella keruualueella. Myös täällä Cairnsissa vesi tulee tekojärvestä, joka sijaitsee ylhäällä vuorilla. Se on nimeltään Lake Morris. Meillä onneksi ei ole pahaa kuivuutta eikä isoa vesipulaa niin kuin suurimmassa osassa maata on. Säännöstely on silti voimassa, ja puhuvat huolissaan siitä, ettei tekojärven vesi enää tulevaisuudessa riitä, koska väestö kasvaa vauhdilla.
Se, miten pitkälle kaupunki vetää vesijohdot, varmasti riippuu kaupungista. Siitä en osaa paljoa sanoa. Woodstock kuului Townsvillen kaupunkiin. Se sijaitsee 40 kilometrin päässä. Viime vuonna kaupunki ulotti jätehuollon sinne saakka. Vesi- ja viemäriverkostoa ei vielä ole, vaan se pysähtyy noin puolimatkaan alueelle, joka oli aiemmin täysin sadevesisäiliöiden varassa.
Sadevettä pidetään täällä laadultaan parhaimpana vetenä. Monilla alueilla se onkin ainoa vaihtoehto saada juomavettä. Sen keräämiseksi taloon asennetaan joko normaalit tai vähän normaalia leveämmät tai syvemmät rännit, joista putket sitten johdetaan alempana olevaan vesisäiliöön tai useampaan. Katolle noita säiliöitä ei kyllä yleensä voi laittaa. Nehän painavat tavattomasti, ja vedenhän täytyy saada valua niihin ylhäältä päin. Katolla olevat säiliöt ovat yleensä kuumavesivaraajia, jotka ottavat energiansa auringosta, kuten meilläkin. Noita sadevesisäiliöitä on eri kokoisia. Yleensä niiden pitää olla valtavia, vetoisuudeltaan jopa satoja tuhansia litroja, jotta vesi riittäisi koko vuodeksi. Useilla alueilla kun ei sada tasaisesti ympäri vuoden vaan suurin osa vedestä tulee sadekautena, jolloin koko vuoden käyttövesi pitää ottaa talteen. Kaupungeissa säilöiden asennusta rohkaistaa mm. rahallisin avustuksin. Siellä säiliöt voivat olla pienempiä, esim. vain puutarhakäyttöön tarkoitettuja. Tällöin muu talousvesi tulee edelleen vesijohtoverkosta. Meilläkin on ollut puhetta sadevesisäiliöiden hankinnasta. Tosin minä ottaisin mieluummin talteen suihkuveden puutarhan kastelua varten. Minä kun olen (saunan puutteesta sekä likaisista ja hikisistä harrastuksista johtuen) varsin uuttera suihkussa lotraaja.
Mielenkiinnolla olen seurannut sadevesisäiliöistä kertovia juttuja, erityisesti niitä, joissa säiliö on kätketty esimerkiksi talon rakenteisiin. Itsellä on ollut mielessä, että voisi teettää kapean ja korkean laatikkomaisen säiliön, joka toimisi samalla aitana. Oiva paikka sille olisi juuri tuo ylempänä esitetty Maryn tonttiin rajoittuva alue, jolle suihkua ja saunaakin olen haaveillut laittavani. Rahastahan sekin on ensi kädessä kiinni. Eikä tekijöitä saa nykyään liikkeelle millään pikku budjetilla, kuten olen jo aiemminkin marmattanut.
Lisätietoa aiheesta saa esim. tästä (englanniksi) tai sitten hakemalla vaikkapa sanoja rainwater tank, sadevesitankki, saddevedenkerääjä, sadevesikerääjä. Itsekin aion perehtyä aiheeseen kunnolla ... sitten joskus kun on aikaa ...
Eli kyllä kaivojakin on, vaikka onkin myös totta, että valtaosa talousvedestä ei ole pohjavettä vaan tekoaltaisiin kerättyä pintavettä. Syy saattaa löytyä geologiasta eli maaperän rakenteesta. Suomessahan maaperä on kovaa peruskalliota, jonka onkaloihin vesi varastoituu liuottamatta maaperästä juurikaan mineraaleja itseensä. Sen sijaan jo Keski-Euroopassa vesi on ainakin kalkkipitoista ja alueittain hyvin vaihtelevanlaatuista. Siellähän maaperä on pehmeämpää, joten veteenkin liukenee enemmän aineksia ? Tähän todellakin kysymysmerkki, sillä tässä vain lämpimikseni päättelen ... Mutta saatte te siellä Suomessa olla tyytyväisiä ainakin siihen, että on vankka peruskallio jalkojen alla ja riittävästi juomakelpoista pohjavettä melkein kaikkialla. Siellä asuville ne tuntuvat itsestäänselvyydeltä, mutta tästä näkökulmasta ylellisyydeltä.
Woodstockissa meillä tuli kaikki vesi omasta porakaivosta. Vesi oli voimakkaasti kloorattuun kaupunkiveteen verrattuna suorastaan maukasta ja pehmeää. Tosin se oli myös niin kalkkipitoista, että vedenkeittimeen ja pesukoneeseen ja puutarhan kastelujärjestelmään kertyi valkoista jauhetta, jota oli vaikea saada irti. Kertoivat, että tilamme ja koko kylän alla on valtava maanalainen järvi. Me olimme onnekkaita, sillä meidän vettä saattoi juoda, ja se oli hyvää kasteluvettä. Sen sijaan parin kilometrin päässä olevalla tilalla valittivat, että vesi on suolaisen makuista, eikä sillä voi kastella puutarhaa. Myös muualta olen kuullut, ettei kaivovettä voi juoda tai käyttää puutarhassa, koska se on liian suolaista tai mineraalipitoista.
Muutaman kilometrin päästä meiltä kaupunkiin päin oli jättimäinen tekojärvi, josta kaupunki otti vetensä. Me olimme sen virallisella keruualueella. Myös täällä Cairnsissa vesi tulee tekojärvestä, joka sijaitsee ylhäällä vuorilla. Se on nimeltään Lake Morris. Meillä onneksi ei ole pahaa kuivuutta eikä isoa vesipulaa niin kuin suurimmassa osassa maata on. Säännöstely on silti voimassa, ja puhuvat huolissaan siitä, ettei tekojärven vesi enää tulevaisuudessa riitä, koska väestö kasvaa vauhdilla.
Se, miten pitkälle kaupunki vetää vesijohdot, varmasti riippuu kaupungista. Siitä en osaa paljoa sanoa. Woodstock kuului Townsvillen kaupunkiin. Se sijaitsee 40 kilometrin päässä. Viime vuonna kaupunki ulotti jätehuollon sinne saakka. Vesi- ja viemäriverkostoa ei vielä ole, vaan se pysähtyy noin puolimatkaan alueelle, joka oli aiemmin täysin sadevesisäiliöiden varassa.
Sadevettä pidetään täällä laadultaan parhaimpana vetenä. Monilla alueilla se onkin ainoa vaihtoehto saada juomavettä. Sen keräämiseksi taloon asennetaan joko normaalit tai vähän normaalia leveämmät tai syvemmät rännit, joista putket sitten johdetaan alempana olevaan vesisäiliöön tai useampaan. Katolle noita säiliöitä ei kyllä yleensä voi laittaa. Nehän painavat tavattomasti, ja vedenhän täytyy saada valua niihin ylhäältä päin. Katolla olevat säiliöt ovat yleensä kuumavesivaraajia, jotka ottavat energiansa auringosta, kuten meilläkin. Noita sadevesisäiliöitä on eri kokoisia. Yleensä niiden pitää olla valtavia, vetoisuudeltaan jopa satoja tuhansia litroja, jotta vesi riittäisi koko vuodeksi. Useilla alueilla kun ei sada tasaisesti ympäri vuoden vaan suurin osa vedestä tulee sadekautena, jolloin koko vuoden käyttövesi pitää ottaa talteen. Kaupungeissa säilöiden asennusta rohkaistaa mm. rahallisin avustuksin. Siellä säiliöt voivat olla pienempiä, esim. vain puutarhakäyttöön tarkoitettuja. Tällöin muu talousvesi tulee edelleen vesijohtoverkosta. Meilläkin on ollut puhetta sadevesisäiliöiden hankinnasta. Tosin minä ottaisin mieluummin talteen suihkuveden puutarhan kastelua varten. Minä kun olen (saunan puutteesta sekä likaisista ja hikisistä harrastuksista johtuen) varsin uuttera suihkussa lotraaja.
Mielenkiinnolla olen seurannut sadevesisäiliöistä kertovia juttuja, erityisesti niitä, joissa säiliö on kätketty esimerkiksi talon rakenteisiin. Itsellä on ollut mielessä, että voisi teettää kapean ja korkean laatikkomaisen säiliön, joka toimisi samalla aitana. Oiva paikka sille olisi juuri tuo ylempänä esitetty Maryn tonttiin rajoittuva alue, jolle suihkua ja saunaakin olen haaveillut laittavani. Rahastahan sekin on ensi kädessä kiinni. Eikä tekijöitä saa nykyään liikkeelle millään pikku budjetilla, kuten olen jo aiemminkin marmattanut.
Lisätietoa aiheesta saa esim. tästä (englanniksi) tai sitten hakemalla vaikkapa sanoja rainwater tank, sadevesitankki, saddevedenkerääjä, sadevesikerääjä. Itsekin aion perehtyä aiheeseen kunnolla ... sitten joskus kun on aikaa ...
< Syyskuu | Koko lokakuu | Marraskuu >
Jälkeen päin kerrottua:
 |
| 29.10.2007 tein ensimmäisen postitukseni Facebookiin. Tilini oli voimassa tammikuuhun 2021 saakka, jolloin se tarkkaa syytä kertomatta poistettiin. Kaikki oli uutta ja outoa siellä, vaikka en ollut ensimmäistä kertaa sosiaalinen netissä. Olin ollut sitä usenetin uutisryhmissä jo vuodesta 1991 alkaen ja sen jälkeen monilla foorumeilla, mm. Dundernews.com |