No, minusta onkin tällä hetkellä mukavinta viettää aikaa vain kotona kaikenlaista näperrellen sekä talossa että puutarhassa. Yksi pitkän linjan projekteista on takapihan terassin värivalot. Eivät ne ole pelkästään jouluvalot, vaan on tarkoitus käyttää niitä ympäri vuoden. Täällähän on tasaisen pimeää iltaisin ympäri vuoden eli suurin piirtein ilta seitsemästä aamu kuuteen. Keskikesän ja keskitalven välinen ero on noin tunti. Tammikuun alussa eli keskikesällä aurinko nousee kello 5:50 ja laskee 18:55. Heinäkuun alussa eli keskitalvella aurinko nousee 6:47 ja laskee 17:57. Eikä tuo tunnin heitto tule mistään kesä- ja talviajasta, koska meillä on vain yksi aika ympäri vuoden. Niin, jouluhan meillä on tosiasiallisesti keskikesän juhla kuten juhannus Suomessa. Ei sitä kuitenkaan sellaisena vietetä, vaan enemmänkin pohjoisen pallonpuoliskon ehdolla: kuusia, kynttilöitä, joulupukkeja täysissä pukeissaan, lumisia maisemia, kulkuset kulkuset-tyyppisiä lauluja kaupoissa.
Ne värivalot näkyvät tässä kuvassa, joka on oettu keittiöstä käsin takaovelta. Valot eivät ole vielä minusta ihan tyydyttävät. Niihin on käytetty muutamaa pientä ja halpaa valosarjaa, vaikka olisi parempi hankkia yksi iso. Huomaa nuo pienet punaiset lyhdyt. Ne ovat Kiinalaisen Uuden Vuoden koristeita. Kiinalaista Uutta Vuottahan vietetään kuukalenterin mukaan ihan kohta, joskus helmikuussa. Ennen valojen virittelyä viritin nuo seipäät tuonne kattoon. Ne ovat metallikoukkujen varassa riippuvia bambuseipäitä. Niitä käytetään pyykkien kuivaamiseen. Nyt kun on sadekausi alkamassa, piti saada paremmat pyykinkuivaussysteemit katoksen alle. Nämä seipäät ovat tuonti-idea Singaporesta. Etenkin minä ihastuin niihin ikihyviksi siellä. Niitä käytetään siellä ihan yleisesti varsinkin kerrostaloissa. Näytänpä kuvan vuodelta 2002.
Huoneiston lkoseinässä keittiön ikkunan alla on upotettu metalliputket. Pyykkipäivänä noihin putkiin laitetaan muovilla päällystetyt bambukepit, kuin lipputangot ikään. Vaatteet joko pujotetaan hihoistaan tai lahkeistaan seipäisiin tai sitten ne kiinnitetään pyykkipojilla, joissa on u:n muotoiset leuat, niin että ne tarttuvat tukevasti keppiin. Seipäät nostetaan sisälle pyykkien kuivuttua. Niitä säilytetään kattoon kiinnitettyjen metallikoukkujen varassa. Niitä ei välttämättä tarvitse edes nostaa ulos vaan pyykkiä voi kuivata sisälläkin. Koukut on tehty niin, että seipään toisen pään voi irrottaa ja laskea sen alas vaatteiden pujotusta varten. Seipäiden käsittelyä varten on olemassa erityinen keppi, jossa on u:n muotoinen pää. Lisäksi siinä on pienemmät koukut, joilla voi nostaa vaateripustimen seipään varaan roikkumaan. Erittäin mukava ja näppärä systeemi minusta. Minä olen halunnut sellaista jo pitkään. Jonkinlainen hyvin alkeellinen sellainen minulla olikin edellisessä vuokrapaikassa, mutta nyt rakentelen parempaa. Ongelma vain on ollut, että noita muovipäällysteisiä bambuseipäitä ei Australiasta saa, ja ne ovat liian pitkiä (n. 2.5 - 3 metriä) tänne rahdattaviksikaan. Myöskään kattoon ripustamiseen tarvittavia koukkuja ei täältä saa. Alas laskettavan pään koukuiksi käyvät tavalliset J:n muotoiset koukut ihan hyvin. Minä tosin taivutin ne itse metallisista kulmaraudoista. Toisen pään koukkujen täytyy olla sellaisia, että ne pitävät seivästä paikallaan niin, ettei se putoa toista päätä alas laskettaessa. Ne tein parista pitkästä ruuvista ja raudasta, jolla kiinnitetään putkia seinään. Seipäinä täytyi käyttää huonolaatuisempaa bambukeppiä, jota myydään kukkakepeiksi. Niitä ei ole muovitettu eivätkä ne myöskään ole suoria, joten tulos ei näytä ihan viehättävältä.
Kuva 5.1.2007 etupihalta
Joulukuun alusta lähtien on sadellut melkein joka päivä, tai oikeastaan enimmäkseen öisin. Päivällä on ollut sitten enimmäkseen aurinkoista. Siitä se hiostavuus varmaan onkin tullut. Puutarhassa kaikki onkin kasvanut nopeasti. Erityisesti risuaidan kylkeen istuttamani luffat ovat jo kivunneet korkeuksiin.
Olen myös ottanut runsaasti pistokkaita pensaista tarkoituksena juurruttaa ne ja istuttaa sen jälkeen aidan vierille sekä sisä- että ulkopuolelle. Erityisen runsaasti meidänkin tontilla on Hibiscusta, joka Suomessa kait tunnetaan Kiinanruusuna, tai yksi sen lajeista. Meillä niitä on monen värisiä ja kokoisia. Kuvassa risuaidan ja puuaidan (vanhan ja uuden) rajamailla näkyy istuttamani papaijan taimi. Siitä voimme odottaa kasvavan parissa vuodessa puun, joka myös tuottaa hedelmää.
Kuva 5.1. 2007: Kitti-kissa käy tarpeellaan multakasalla.
Uuden aidan ansiosta aloimme päästämään koiria enemmän etupihalle. Se oli virhe, sillä etupiha on kissojen aluetta. Koirat eivät aina malta jättää niitä rauhaan. Jostain syystä ne alkoivat jahdata kissoja enemmän päästyään niiden alueelle, jopa Misua ne ovat alkaneet ajamaan takaa, vaikka normaalisti ne ovat olleet sen kanssa hyvissä väleissä. Eräänä päivänä vuoden alussa koirat ajoivat Kitti-kissan tuosta tikkailta pakoon ja puuhun. Siellä se oli tunnin verran ennen kuin uskalsi juosta sisälle. Sen jälkeen Kitti kieltäytyi menemästä enää ulos. Sille piti laittaa hiekkalaatikkokin sisälle olohuoneeseen, akvaarion viereen.
Sen jälkeen lakkasimme päästämästä koiria enää etupihalle, ja minä aloin totutella Kittiä uudelleen pihalle. Hyvin pelokkaana se aluksi kurkisteli oven raosta tai ikkunasta pihalle. Olisi halunnut mennä, muttei uskaltanut. Minä kannoin sen muutaman kerran talon nurkalle, mutta se juoksi sisälle. Seuraavana päivänä kannoin hiekkalaatikon ulos ja Kittin sen laatikon viereen. Toisin saman pari kertaa samana aamuna niin, että kissa ymmärsi, että laatikko on ulkona. Se näytti toimivan. Nyt Kitti rupesi uudelleen käymään tarpeillaan etupihalla. Tosin se palasi heti asian hoidettuaan sisälle eikä jäänyt ulos tutkimaan paikkoja kuten ennen. Ja jonkin ajan kuluttua se sitten lopetti taas ulkona käymisen ja alkoi käyttää vessan mattoa vessana. Siispä kannoin hiekkalaatikon takaisin sisälle. Niinpä ryhdyin toimeen vielä yhden aidan rakentamiseksi. Laajennan koirien aluetta niin, että ne pääsevät ajoluiskaa myöten portille saakka. Rakennan kuitenkin aidan autotallin nurkalle niin, etteivät ne kuitenkaan pääse talon eteen etupihalle, joka siis jää kissojen alueeksi.
Kuvassa maalaiselämän väsyttämät koirat nukkumassa auton takapenkillä matkalla takaisin kotiin. 29.1.2007
Tammikuun viimeisenä viikonloppuna sitten toteutui se joulun jälkeen peruuntunut Woodstockin matka. Perjantai 26.1. oli Australia-päivä, joka on yleinen vapaapäivä. Vielä kun otimme molemmat seuraavan maanantain vapaaksi, niin saatiin neljän päivän loma. Palkattiin kissoille, kanoille ja ankoille hoitaja, joka kävi ruokkimassa ne kerran päivässä ja samalla katsomassa, että talossa on kaikki kunnossa. Tällaisia palveluja tarjoavia perheyrityksiä on lähistöllä muutama. Ne hoitavat homman noin kymmenen euron päivätaksalla. Ennen matkaa seurattiin tarkkaan säätiedotuksia. Kalenterin mukaan nyt pitäisi olla täällä pohjoisessa sadekausi parhaimmillaan. Se tarkoittaa myös sitä, että Cairnsista Townsvilleen johtava tie voi olla tulvien ja sateiden takia poikki. Nyt ei kuitenkaan ollut mitenkään rankkoja sateita ei meillä eikä varsinkaan Woodstockissa. Vettä toki on tullut, mutta varsin kohtuullisesti. Ainoastaan Townsvillen kaupungin alueella oli ollut alkuviikosta suurempi tulva, joka oli tukkinut muutamia paikallisia teitä. Woodstockissa oli satanut paljon vähemmän kuin muualla ympäristössä, niin kuin aina. Laitumet olivat toki vihreinä, mutta vanhassa takapihan purossamme ei ollut vielä vettä, eikä näyttänyt siltä, että siihen tulisikaan.
Woodstockissa siis asuvat ystävien, oikeastaan vain yksi perhe, lisäksi entiset vuokranantajamme, joista on tullut ystäviä. He ovat paikkakunnan suurtilallisia, omistavat varmasti pari tuhatta hehtaaria maita, jotka ovat karjan laitumena. Niillä olevat talot ovat vuokralla. Tilaa pitävät pariskunta Joy ja Roy sekä heidän poikansa Lindsay. Viimeksi mainittu hoitaa kaiken melkein yksin, koska vanhemmat ovat jo iäkkäitä ja sairaita. Aiemmin tilalla on viljelty mm. perunaa, ananasta ja vesimelonia, mutta viime vuosien kuivuuden takia viljelystä on luovuttu ja kaikki maa on karjan laitumena. Lehmät ovat intialaisia tai niiden risteytymiä. Näin siksi, että ne kestävät paremmin kuivuutta ja erityisesti syöpäläisiä. Täällä pohjoisessa ovat lehmien vitsauksena punkit, jotka ovat aikanaan tulleet maahan tuontikarjan mukana. Eräänä iltana Roy kertoi asiasta, siitä, miten vielä 1930- ja 40-luvuilla oli yritetty pitää eurooppalaisia lehmiä, ja ne oli noin neljä kertaa vuodessa pitänyt myrkyttää punkkien takia. Laitumelle oli kaivettu suuri kuoppa, joka vuorattiin betonilla. Kuoppa täytettiin arsenikkiliuoksella, johon lehmät sitten ajettiin kylpemään. Myöhemmin arsenikki korvattiin DDT:llä. Nykyään molemmat myrkyt ovat kiellettyjä täälläkin. Kylvetyksiä ei enää suoriteta, koska lehmät ovat tuota intialaista rotua. Ne ovat lihakarjaa. Maitokarja on edelleen eurooppalaista rotua, ja sitä on vain etelässä, jossa ei ole niin paljoa punkkeja.
Cavillien tilalla on lehmiä joka paikassa, sekä eläviä että kuolleita. Kuolleina niitä on erityisesti talon kylmähuoneessa ja pakastimissa. Ei ole ainoa paikka, jossa minua on hirvittänyt se lihalla mässäilyn määrä. Lindsay syö aterioillaan vähintään lehmän kuukaudessa. Yhdellä aterialla lautasella on valtavat lihakimpaleet. Hän onkin hyvin ylipainoinen eikä kovin terve. Hän on vauroittanut selkänsä ja sisäelimensä hevosonnettomuudessa teini-ikäisenä. Nyt nelikymppisenä runsas ylipaino käy todella selän ja luiden päälle. Sama ongelma on vanhemmilla, erityisesti äidillä. Minä en todellakaan nauttinut aterioista, joiden aikana ilmassa leijui sankka grillatun lihan tuoksu. Onnistuin kuitenkin asettumaan tuulen yläpuolelle niin, ettei se ihan suoraan nenään käynyt. Woodstockissa onneksi tuulee usein. Tuulen ansiosta ilma ei tunnu niin kostealta kuin Cairnsissa. Tuosta lihansyönnistä vielä. Luulen, että jos olisimme olleet vastaavassa tilanteessa Suomessa, olisin saanut kuulla "on se kumma kun sää et lihasta tykkää", "Kyllä ihmisen lihaa pitää syödä" ja muuta vastaavaa. Ainakin australiansuomalaisen vanhemman väen suusta moista kuulee. Ehkä täälläkin joskus, mutta minä en tuolla karjatilalla lihapatojen ääressä saa osakseni ihmetystä enkä paheksuntaa. Ei tule mieleenkään syödä lihaa vain kohteliaisuudesta isäntäväkeä kohtaan. Ainoa negatiiviseksi kokemani asia hajun lisäksi on se, että he yrittävät epätoivoisesti haalia ruokaa, joka kelpaisi minullekin, yrittävät siitä huolimatta, että olen sanonut tuovani tofut ja muut mukanani. Tuoreita vihanneksi heillä tietysti on aina, eikä emäntä enää yritä upottaa niitä voisulaan tai paksuun majoneesiin ennen tarjoilua, kuten tällä aika usein tehdään.
Niin, me kävimme Woodstockissa. Panimme koirat, eväät ja viemiset autoon aikaisin perjantai-aamuna (26.1.), ajoimme vajaan 400 kilometrin matkan noin viidessä tunnissa. Välillä pysähdyimme syömään ja vilvoittelemaan. Uimmekin eräässä purossa matkan varrella. Townsvillessä pysähdyimme ystäväpariskunnan Richellen ja Paulin uudella talolla. Talo kiinnostaa erityisesti Nancya myös ammatillisesti, sillä se on suunniteltu ja rakennettu erityisesti pyörätuolia käyttävälle. Richelle on ollut pyörätuolissa teini-iän uimahyppyonnettomuudestaan lähtien. Paul, italialaisen inghamilaisen sokeriruokoyrittäjän poika, on suunnitellut talon. Se on tuollainen hyvin moderni talo: valtavan kokoinen talo pienenpienellä tontilla tasamaalla kymmenien samannäköisten talojen keskellä. Puutarhaa ei juuri ole, eikä puita, vain nurmikkoa ja muutama kasvi purkissa.
Paulin talo on vielä muitakin suurempi, sillä käytävät ovat valtavan leveät ja huoneet suuret niin, että tukevarakenteinnen Richelle pääsee liikkumaan pyörätuolillaan seiniä raapimatta. Vietimme heidän kanssaan muutaman tunnin taloa katsellen ja jutellen takapihalla. Paulin vanhemmatkin tulivat kylään ja liittyivät seuraan. Illaksi lähdimme kohti Woodstockia. Matkan varrelle osuivat ne maisemat, joissa olin vuonna 2003 ahkeraan lenkkeillyt Blueyn kanssa, kukkulat James Cook-yliopiston takana. (Tässä kuva ja toinenkin noilta ajoilta ja sijoilta). Nyt alueen halki vie pikatie Ross-joen yli Kirwanin puolelle. Kukkulan rinteet ja niiden edustalla aukeavat niityt on myllätty uusien asuinalueiden pohjaksi. Uusia teitä on rakennettu niin, etten enää paikkoja tunne. Townsville kasvaa voimakkaasti niin kuin kasvaa Cairnskin ja koko pohjoinen. Monissa keskusteluissa tuon reissun aikana tuli siunailtua asuntojen ja maan hintojen karkaamista käsistä. Totesin, että me tulimme Australiaan pari vuotta myöhässä, jotta olisin voinut toteuttaa unelmani ja hankkia sen pienen maatilan suhteellisen läheltä kaupunkia. Aina vain toivottomammalta näyttää sellaisen hankkiminen. Ehkäpä emme kuitenkaan ole ihan kokonaan luopuneet toivosta. Minä olin jo asennoitunut niin, että me jäämme tähän nykyiseen asuntoon siitäkin huolimatta, että emme pidä ympäristöstä. Nancy on kuitenkin ruvennut puhumaan siitä, että myisimme tämän ja yrittäisimme hankkia maalaismaisemman paikan jostakin.
Woodstockiin saavuimme perjantaina illan suussa ja vietimme aikamme siellä aina maanantai-aamuna tapahtuneeseen kotiinlähtöön saakka. Enimmäkseen seurustelimme isäntäväen kanssa, söimme ja katselimme koirien touhuja. Meidän koiramme juoksivat innoissaan talon kahden koiran kanssa. Bluey tosin ei ollut kovin innoissaan. Se olisi kaikkein mieluiten vain makoillut lähellä meitä. Se on aina vähän pelännyt Cavillien talossa. Johtuisikohan heidän isoista koiristaan. Sumi sen sijaan leikki ja juoksenteli ihan innoissaan heidän Brunonsa kanssa pitkin lehmälaitumia ja pihoja. Sumikaan ei kuitenkaan poistunut kovin kauaksi pihapiiristä itsekseen. Cavillien lisäksi kävimme vain yhdessä tuttavaperheessä, Dannylla ja Trissalla, jotka asuivat melkein naapurissa.
Mannantaina (29.1.) kun palasimme kotiin, oli Sumikin täysin poikki. Mukanamme matkusti myös ankka, jonka olimme pelastaneet naapurin huonolta hoidolta.
Melkein koko paluumatka oli sateista eikä niin kuumaa. Kuitenkin pysähdyimme taas purolle uimaan ja lounastamaan.
Kuun viimeiset päivät olivat hyvin sateisia. Kauden ensimmäinen monsuuni on saapunut ja sen mukana sateet. Puutarhassa kaikki kasvaa ja kukoistaa. Erittäin hyvät kelit juurruuttaa pistokkaita.
Kaksi päivää Woodstockin reissulta palaamisen jälkeen tulivat Townsvillen ja Cairnsin välille ne kovat sateet, jotka katkaisivat myös valtatien. Eli oltiinpa ajoitettu matka ihan nappiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti