Sivut

lauantai 31. tammikuuta 2009

Tammikuu 2009 - Kasvissyöjän jääkaappi, kuivattuja mangoja, joogaa


 Hedelmien kuivausta

Meillä oli Tapaninpäivästä lukien melkein kuukauden ajan vieras Singaporesta, Nancyn sisko. Hän paitsi siivosi taloa, innostui myös mangojen kuivaamisesta.




Hän kävi melkein joka päivä keräämässä mangoja kadunvarsien ja puistojen puista, kantoi ne kotiin, kuori ja paloitteli. Sitten hän latoi ne hyötykasvikuivuriini, joka on seissyt melkein käyttämättömänä jo toista vuotta. Kuivuri on merkiltään Ezidri, jos se jotakuta kiinnostaa. Kuivatut mangothan ovat kuin hedelmäkarkkeja (muisto lapsuudesta ja siitä keltaisesta karkkiaskista vihreine, punaisine, keltaisine ja oransseine pastilleineen hiipi mieleeni). Myös noita alkukuusta kypsyneitä banaaneja kuivasin muutaman satsin, mutta niistä ei tullut niin karkkimaisen hyviä kuin mangoista, vain melko mauttomia nahanpaloja, jotka kaiken lisäksi ruskettuivat. Yrttisuolatuista luffarenkaista tuli ihan mukavan makuisia. Tosin ne kutistuivat kuivatessa todella pieniksi - ehkä melkein yhtä pieniksi kuin kurkku kutistuisi, jos sitä yrittää kuivata. Papaijat, joita näkyy kuivurissa oikealla, eivät nekään pärjää mahgoille. Niistä tulee aika kitkerän makuisia kuivattuina.
Uusi jääkaappi
Trooppisessa ilmastossa ovat kaikki sähkölaitteet, mm. tietokoneet, erittäin kovalla koetuksella ja niiden käyttöikä on lyhyempi kuin esimerkiksi Suomessa, näin on koneellisesti ilmastoimattomissa tiloissa, kuten meillä keittiössä ja tietokonehuoneessa. Meillä on ollut tässä talossa käytössä kaksi jääkaappia: yksi oli se vanha ja suuri jääkaappipakastin, jota olemme raahanneet mukanamme Townsvillestä lähtien. Toinen on sitten se pienempi jääkaappipakastin, joka tuli tämän talon mukana. Omistajahan myi tämän irtaimistoineen päivineen.  Yksi jääkaappi oli pyhitetty kasvisruuille ja toinen Nancyn ja eläinten liharuuille. Ratkaisu oli muuten erittäin toimiva, mutta arvelin kahden jääkaapin kuluttuvan vähän liikaa sähköä, varsinkin näiden kahden, jotka alkoivat jo pitää meteliä itsestään ja lorautella alleen.


Niinpä sitten oltiin päätetty jo ennen joulua, että kun vuodenvaihteen alennusmyynnit alkavat, käymme ostamassa uuden jääkaapin. Tavoitteena oli löytää yksi iso, kaksiovinen kaappi, jossa toinen puolisko oli jääkaappipakastin ja toinen kylmiö tai tavallinen jääkaappi. Sellaista ei kuitenkaan löynyt, vaan kaikissa kaksiovisissa toinen puolisko oli pakastin ja toinen jääkaappi. Me emme tarvitse niin isoa pakastinta. Sen sijaan minä tarvitsisin nimenomaan isomman vihanneslokeron eli sen kylmiön, vähän niin kuin kellarin korvikkeeksi myös. Minähän teen kaikenlaisia hapansäilykkeitä. Eipä sitä unelmien kylmiökaappia löytynyt edes valmistajien nettisivuilta.

Melko standardeja kaappeja olivat kaikki. No, olisihan sitä löytynyt vähän isommalla budjetilla esim. eräs Mielen malli, mutta sillä taas oli hintaa melkein kymmenkertaisesti se, mitä ajattelimme ostaa. Meidän hintaluokastamme ainoa muista poikkeava oli Mitsubishin kaappi, jonka sitten ostimme.



Ostimme sen siitä huolimatta, että sen kokonaistilavuus on vain 415 litraa, josta osa pakastinta. Kaapissa houkutteli eniten se, että siinä pakasteosa on alhalla ja sen yläpuolella on toinen laatikkomainen osa, joka on tarkoitettu vihannesten säilytystä varten. Se on hieman kuivempi eikä niin kylmä ja kostea osasto kuin varsinainen jääkaappi, joka täyttää kaapin ylemmän puoliskon.  On erittäin mukava säilyttää vihanneksia ihan erillisessä osastossa niin, ettei tarvitse tuntea lihan tai kalan löyhähdystä joka kerta kun avaa jääkaapin oven. Meillä kun varsinaisella kaapin puolella säilytetään myös kissojen ja koirien ruokia, jotka toisinaan haisevat aika voimakkaalle.



Tuo kaappiosan pohjassa näkyvä valkoisella kahvalla varustettu vekotin on jääpalakoneen vesisäiliö. Se täytetään noin joka toinen tai kolmas päivä näin kesäaikaan. Kaapin sisällä oleva jääpalakone sitten pudottaa jääkuutiot alas pakastinpuolelle, josta ne ovat kauhottavissa käyttöön.  Hienommissa jääkaappipakastimissa on vesijohtoverkkoon liitettävä kylmävesi ja jääpala- tai -murskakone. Me pärjäämme tällä käsin täytettävällä systeemillä. Kylmät juomathan eivät ole kovin terveellisiä tai suositeltavia tropiikissa. Ne kun mm. vievät janon tunteen pois ja muutaman kulauksen jälkeen, vaikka elimistö tarvitsisi paljon enemmän vettä. Kun on oikein kuuma, ja hiki valuu virtanaan vaikkapa pihatöiden takia, silloin pitää juoda jopa 6 litraa vettä päivässä. Juon sen huoneenlämpöisenä ja merisuolalla sekä glukoosilla terästettynä niin, ettei elimistön elektrolyyttitasapaino kärsi.  Joulukuussa sain tuollaisen neuvon, ja aloin juomaan huomattavasti aiempaa enemmän. Sen jälkeen olenkin kärsinyt kuumuudesta vähemmän kuin aiemmin. Epäilen, että taannoiset ruuansulatusongelmanikin saattoivat liittyä siihen, etten juonut riittävästi vettä.  Toinen neuvo, minkä sain, on myös välttää elimistöä kuumentavia ruokia kuten chiliä, mangoa, banaaneja ja monia muita, joista pidän. Sitä neuvoa en ole ihan täysin noudattanut, erityisesti mangojen kohdalla.  Aasialisista kulttuureista on peräisin käsitys, että ruoka-aineilla on joko elimistöä lämmittävä tai viilentävä ominaisuus, ja niiden määrä täytyy olla sopusoinnussa elimistön kanssa.


Tuossa alhalla näkyy vasemmalla se jääpalalaatikko. Se vetää noin pari litraa. Tuon, n. 10 cm korkean ylemmän osan alla on varsinainen pakastinlaatikko, joka on tilavuudeltaan hieman suurempi. Paljonhan me emme pakastintilaa tarvitse, sillä tuoreita ruokia on aina tarjolla, ja tropiikissa pakastaminen vie tavattomasti energiaa. Oman puutarhan tuotteetkin on parampi säilöä muulla tavalla.
Jääkaapitilaa sen sijaan tarvitaan runsaasti, sitä voisi olla paljon enemmänkin kuin tuon n. 300 litraa, joka siellä nyt on. Melkein kaikki ne kuiva-aineet, joita Suomessa, ja meilläkin usein, säilytetään keittiön kaapeissa, olisi parempi säilyttää jääkapissa ellei keittiö ole koko ajan ilmastoitu. Kuumassa ja kosteassa esimerkiksi jauhot menevät pilalle parhaimmillaan  parissa viikossa. Ilmatiiviissä lasitölkeissä säilyttäminen tietysti vähän parantaa tilannetta, mutta eiväthän ilmatiiviit tölkit aina ole ilmatiiviitä. Myös kissojen ja koirien kuivamuona pitäisi mahtua jääkaappin. Muuten se muuttuu pehmeäksi parissa viikossa.

Tammikuun matkailua

Runsaisen sateiden takia, ja ne sateet jatkuvat edelleen, matkailua jäi tammikuussa suunniteltua pienemmäksi.  Tulviminen ja sade kun pehmentävät tienpenkkoja, eikä varsinkaan kapeilla vuoristoteillä haluttaisi sortua penkan mukana rinnettä alas. Se tapahtui sitten pari päivää sen jälkeen kun Nancyn sisko oli lähtenyt, että eräs ystävä soitti sateettomana sunnuntai-aamuna ja pyysi pienelle huvimatkalle. Matkattiin parisataa kilometriä kotoa, Innisfailista sisämaahan päin (kuva linkistä), ohi vuoristoisten karjamaisemien, niiden, joilta hirmumyrsky Larry pyyhkäisi puut pari vuotta sitten.  Todella upeat maisemat erityisesti Millaa Millaa -nimisellä paikkakunnalla. Olisin valmis muuttamaan sinne heti! Siitä voisi tulla minulle uusi, entistä parempi Woodstock. Nancyn mielestä noilla seuduilla on liikaa iilimatoja, jotta siellä voisi asua. Niitä on siellä todellakin paljon.
Matkamme kohde oli kuitenkin tällä kertaa suht tavallinen pikku puron ranta. Seillä  kahlattiin purossa koirien kanssa ja syötiin eväitä. Puron vesi on harmaampaa kuin  normaalisti purojen vesi täällä. Sen sanotaan sisältävät runsaasti mineraaleja, ja siksi ihmiset käyvät siellä ottamassa terveyskylpyjä.  Matkailijoita varten on perustettu ihan leirintäalue, jossa on joen vedellä täytettyjä kylmiä tai kuumia altaita.




Lähellä on vanha tulivuori Mt. Garnet.Tuliperäisyydestä johtuen maassa on siellä täällä reikiä, joista nousee rikinkatkuista kuumaa vettä. Niiden ympärillä vesi on lämmintä tai jopa erittäin kuumaa, niin, ettei jalkaansa tokene sekaan pistää.


2017:  Lisätty video ylle.  Nyt on myös Youtubessa mahdollisuus nähdä ja kuulla ensimmäistä joogaopettajaani:  James Bryan, Knoff Yoga. 

Muuta tammikuussa tapahtunut on joulukuussa aloitetun yhteisen joogaharrastuksen jatkuminen. Vaikka harrastankin jonkinlaista liikuntaa, olen silti toivotun puupökkelö aina silloin kun vaadittaisiin tasapainoa tai nivelten joustavuutta.  En minä saa edes sormia varpaisiin suorin polvin puhumattakaan monimutkaisemmista jooga-asennoista.  Opettajamme on kuitenkin niin ystävällinen ja rohkaiseva, että aion voittaa itseni tuossa asiassa. Mielenkiintoisen asiasta tekee myös se, että opetus on englanniksi, ja sen kuunteleminen ja ymmärtäminen harjoituksia tehdessä oli aluksi todella vaikeaa, siksi, että piti keskittyä omien lihasten komentamiseen siinä sivussa. Nyt reilun kuukauden jälkeen kaikki sujuukin jo paremmin, ja minä olen oppinut myös syventämään hengitystäni ja hengittämään enemmän nenän kautta.  Ja toinen uusi asia on, että olen aloittanut uuden alan opiskelut. En olekaan aikaisemmin ollut virallisesti opiskelija Suomen ulkopuolella, enkä opiskelija muutenkaan moneen moneen vuoteen.


Australia paahtuu ennätyshelteissä?


Niin teille kerrotaan, ja niin onkin, mutta vain tuolla tuhansien kilometrien päässä etelässä ja koillisessa. Meillä lämpötila pysyy vain 30 asteessa ja öisin laskee jopa 25:een. Tosin ilman kosteus on meillä korkeampi kuin etelässä. Sateet tosiaankin jatkuvat yhä, vaikkeivät kovin rankkoina. Pahoja myrskyjä ja tulvia ei ole ollut. Taidetaan elää mantereen parhaalla alueella!


2017:  Lisäänpä tähän netistä kaapatun graafisen esityksen, jossa on kuvattuna Cairnsin keskilämpötilat ja sademäärät kuukausittain ja myös lämötilojen maksimit ja minimit. Verrattuna moneen muuhun paikkaan Australiassa ja maapallolla, vaihtelu on aika pientä ja lämpötilat suurimmaksi osaksi sidedttävän rajoissa.


Kuvan lähde: Weatherzone. 




tiistai 27. tammikuuta 2009

Tammikuu 2009 - Ikäväni Woodstockiin

Vuonna 2004 minulla oli surkea internet-yhteys, ISDN-linja, jonka reaalinopeus jäi niin pieneksi, ettei edes normaalikokoisia kuvia ollut helppo käsitellä, videosta nyt puhumattakaan. Niinpä innostuin joulun aikana laittelemaan sen aikaisia videoita Google videoon. Olen myös linkittänyt niitä ao. ajankohdan kirjoituksiin. Mutta tulkoon tässäkin ihan erikseen mainittua. Noita pätkiä katsellessa tuli nimittäin todella ikävä niitä aikoja ja paikkoja.
Näiden videoiden myötä toivotetaan kaikille hyvää kiinalaisen kuukalenterin mukaista  härän vuotta, joka alkoi 27.1. 2009 meidän ajanlaskumme mukaan.




Tässä jonkinlainen yhteenveto asiasta omalla äänelläni selostettuna.  Huom 2017, Vuodatuksen blogista katosivat kuvat ja linkit. En muista, mikä tässä oli alun perin, mutta tässä videota Woodstockin ajalta ja kerronta äänitettynä nyt vuonna 2017.  Samalla laitoin muitakin videoita paikoilleen, myös sellaista, minkä olen ladannut nertiin vasta jälkeen päin tai lisännyt puheen. Minulla on edelleen haikean nostaligiset muistot tuosta ajasta. 


Ja tässä taas Misu-kissan ja Bluey-koiran leikkiä. Sitähän olen näyttänyt ennenkin





Lintujen laulua ja kanojen kotkotusta sekä kanahaukka vieraisilla  Kanahaukka eksyi kanatarhaamme eikä päässyt sieltä heti pois. Oli mielenkiintoista seurata, miten koirat ja kukot huolestuivat ja alkoivat ajaa sitä pois. 


Ystävien grillijuhlista

Tein siellä videokirjeitä, jotka lähetin DVD tai VCD-levyillä Suomeen. Joskus noihin aikoihin ostin ensimmäisen DVD-asemani. 



Katselen kanoja ja muita eläimiä paikallista suomenkielistä radioasemaa kuunnellessa. Paikallisen radioaseman suomenkielinen lähetys tuli tunnin ajan joka sunnuntai. Sitä juonsi Ari Korhonen. 
2017:  Pitipä googlettaa ja katso, onko Ari vielä langoilla.  Löytyi vuodelta 2014 tämä blogipostaus ja kuva. Radio oli siis TripleT  FM, TTT FM Townsville. Ja ari kutsui sitä nimellä Radio Finland. Tunnuksena oli Monthy Pythonin kappale Finland Finland Finland.  Omista sähköpostiarkistoista näin, että oltiin vaihdettu sähköpostia vuonna 2013, kun kävelin ohi Townsvillestä. Silloin kävelin sieltä myös Woodstockiin ja Woodstockista vieläkin eteen päin.



Reilun vuoden asumisen jälkeen muutettiin muualle minun työni perässä




Videolla näkyvä pienempi Maxi-koira eli siellä vain kolmisen kuukautta kunnes jäi auton alle elokuussa 2005.



tiistai 13. tammikuuta 2009

Tammikuu 2009 - Charlotte toi sateet, muttei tuulia


 Sykloni Charlotte piipahti tuolla pohjoisessa, oli syklonina vain muutaman tunnin, ja sitten taas heikkeni trooppiseksi matalapaineeksi. Piti paikkansa se käsitys, minkä olen jo oppinut: jos sykloni tulee lännestä tai kaakosta mereltä, se tietää pahoja tuulia, jos se tulee pohjoisen suunnasta, se tietää vain rankkoja sateita.  Niitä saatiin tänään, ja saatiin tulvia. Asiasta raportoikoon ensin lehtiartikkeli.  Hurjaa jälkeä keskustassa. Meillä Caravonicassa sen sijaan ei mitään kovin dramaattista näkynyt. Kävin kuitenkin raportointimatkalla sähkömopoineni, ja tuloksen näette tässä viivojen välissä, jos koneenne tuon Google-videon suostuu näyttämään.

Muokattu 2017:  Videolinkki tulee nyt youtubesta.  Ääniblogi.



Tulipahan harrastettua äänibloggausta, vai videobloggaustako tuo on, pitkästä aikaa. Oman puheääneni lisäsin jälkeen päin illalla sateen yhä ropistessa. Niinpä tuossa voi oikeastaan kuulla kahdenlaista ropinaa päällekkäin.

Ja tässä sitten paikallisen meteorologian laitoksen kartta syklonin kulusta ja sen varoalueista.



Tuossa meidän (katso tekstiä Cairns oikealla) ja syklonin välissä on niin korkeita vuoria ja metsiä, että se väkisinkin heikkenee mannerta ylittäessään.




Koirat saivat, tai joutuivat olemaan sisällä. Misu oli vähän ihmeissään, että miksi ne nyt yhtäkkiä tuodaan hänen reviirilleen.




Ja ankat ne eivät tahtoneet pysyä sisällä tai edes pensaan alla sateelta suojassa, vaan kököttelivät tuntikausia kuin varikset aidalla nurmikon betonireunuksen päällä.

Ja muita kuvia




Olkoon halpaa toritaidetta tai mitä vain, mutta minulle tämä on muisto Mesiäisen Kaijalta ja samalla pala Suomi-romantiikkaa. Talvimaisema taulriippuu seinällä tuohuoneeni oven päällä. Katson sitä joskus ja mietin sitä isovanhempieni Suomea, jota tämä taulu on kait tarkoitettu kuvaamaan.



Alkaneen vuoden ensimmäisenä päivänä oli talon kulmalla kasvavan banaanikasvin terttu siinä mallissa, että päätin pistää sen poikki ja antaa irrotetun tertun banaanien kypsyä loppuun muualla. Näin minua neuvottiin tekemään siinä vaiheessa kun ensimmäisissä banaaneissa alkaa ilmetä keltaista väriä.  Reilun viikon päästä olikin sitten banaanisato valmis. Osa niistä kuivattiin hyötykasvikuivurissa samalla kun siinä pääasiassa kuivattiin mangoja. Osa taas annettiin naapureille ja tuttavilla, ja muutama syötiin ihan sellaisenaan.




Tässä kuvasa on auto nimeltään Lada Niva Bushman. En minä autoista paljoa mitään tiedä, mutta sen verran kuitenkin, että kyllä vihreä Lada aina silmään pistää ja tuo mieleen muistoja lapsuuteni ja nuoruuteni Suomesta. Voi jopa olla, että olen tämän kuvan aikaisemminkin esitellyt. Se nimittäin on vuoden 2008 helmikuulta. Löysin sen yllättäen vanhasta kamerapuhelimestani, joka nykyään on Nancyn puhelin.

Samalta muistikortilta löytyi myös muita mielenkiintoisia kuvia, joita Nancy on ottanut pitkin vuotta.



Lokakuiselta Singaporen-matkalta, jonka aikana Nancy osallistui mielenterveysalan konferenssiin, on tämä kuva luennoitsijasta, joka on minullekin tuttu. Ajahn Brahmavamso on Länsi-Australiassa asuva buddhalaismunkki, alkujaan brittiläinen. Hän kiertää ympäri maailmaa puhumassa (ja puheita on paljon myös netissä). Mies on hyvä puhuja, puhuu kauniilla brittikorostuksella ja kertoo myös vitsejä tai yleisemmin sanoen viljelee puheessaan brittihuumoria.  Häntä tuli kuunneltua myös elävänä Singaporessa aikanaan. Nykyään häntä voi kuunnella tietysti myös netissä.

Ja edelleen kuvia samalta sormenkynnen kokoiselta muistikortila:



Kaupungin puisto-osasto on taannut linnulle pesimärauhan aitaamalla pesäalueen ja asettamalla varoituskyltin "bird nesting in progress" eli "linnun pesintä meneillään".  Suurin osa ihmisistä kait tajuaa, että tuo pesintäpaikka tulee kiertää.


perjantai 9. tammikuuta 2009

Tammikuu 2009 - Kiinalaiset hautajaiset



 Tämä kirjoitus liittyy anopin kuolemaan. Aihetta on aiemmin käsitelty tässä ja tässä.  Juttu on pari kuukautta myöhässä, koska oli tarkoitus kerätä tietoa ennen sen kirjoittamista. Sitä tietoa seremoniasta ja kaikista sen osien merkityksistä ei kuitenkaan löytynyt tähän hätään sen enempää, joten laitetaan nyt hieman vähemmillä tiedoilla sen mukaan, mitä olen Nancyltä kuullut kommentteja ja muuten tiedän asioista, tai sitten arvailen. Joten ihan luotettavana tietona ei kaikkea alla olevaa pidä ottaa.




Tuossa yllä jälleen ääntä, on jos toimii. Jos ei toimi, on äänitiedosto  ladattavissa  tästä. Voit vaikka kuunnella sitä tekstiä lukiessasi ja kuvia katsellessasi.  Tilaisuudesta on myös video, joka on katsottavissa

Olenk kiitollinen sille vainajan lapsenlapsen miehelle, joka käytti kameraa. Ohjeeksi hänelle oli annettu, että itse vainajaa ei saa kuvata eikä mielellään edes arkkua.

Alla olevan kuvat on kaapattu videolta.

Tässä aluksi vielä se kuolinilmoitus, jonka jo aiemminkin näytin.



sfdsaf
sdfdsfadsfdsafds

Anoppi, Madam Chia, vuonna 1925 syntynyt nuoruudessaan Singaporeen muuttanut kiinalaisnainen siis kuoli 8.11 illalla kotonaan Singaporessa. Lääkäri kävi toteamassa tapahtuneen ja kirjoitti kuolintodistuksen. Hänen jälkeensä saapui hautausurakoitsija, joka on erikoistunut nimenomaan vainajan uskonnon, tässä tapauksessa  taolaisuuden mukaisten hautausseremonoiden järjestämiseen. Sunnuntai-iltapäivänä ruumis oli jo balsamoitu, ja se tuotiin ruumiinvalvojaispaikalle. Ruumiin valvojaiset kuten hautajaisetkin pidetään yleensä asuinalueen julkisessa tilassa, joka on katettu alue pihalla. Kiinalaiset pitävät siellä hautajaisiaan ja muslimit häitään. Me vietimme omien häittemme kakkososan tuossa samassa tilassa.  Nyt se oli koristettu perinteiden mukaisesti hautajaisia varten.



Oli siis paljon kukkia...



ja oli myös ... peittoja



Peittoja tuodaan ikään kuin suruadressin asemesta. Kuvasta saattaa joku hoksata, että niissä on saajayrityksen sekä antajayrityksen nimi. Myös monet kukista olivat yrityksiltä. Tässä siis selitys sille, miksi kuolinilmoituksessa ensimmäisenä on mainittu vainajan vanhimman pojan yrityksen nimi. Vanhin poika on perinteen mukaan vastuussa hautajaisten järjestämisestä, mm. kuolemasta ilmoittamisesta ja pääosaltaan hautajaisten maksamisesta. Ja paikalliseen yrityskulttuuriin kuuluu se, että liikekumppanit auttavat tekemään hautajaisista komeat lähettämällä peittoja ja kukkia. Hautajaispeitot ostetaan tietysti niihin erikoistuneista kaupoista. Peittojen merkitys on auttaa vainajaa pysymään lämpimänä tuonpuoleisessa, tai jossain välitilassa, johon hän menee odotelemaan uutta jälleensyntymää.  Helvettikin on tuon uskonnon mukaan olemassa, mutta sinne ei jouduta ikuisesti vaan siellä käydään sovittamassa pahat teot ennen seuraavaa maailmaan syntymistä.  Singaporessa on turistinähtävyys nimeltä Haw Par Villa, jossa on esillä maalauksia kymmenestä helvetin esikartanosta, joissa kidutetaan ihmisiä eri tavoilla. Kuvia löytyy googlen kuvahaulla ja videota youtubesta.



Seremoniat siis alkoivat kun balsamoitu ruumis tuotiin paikalle. Se asetettiin näkyville avoimessa arkussa. Tosin ilmastosta johtuen oli tehty kompromissi ja asetettu lasilevy arkun päälle.  Muuten kait haju olisi balsamoinnista huolimatta kohonnut  liian voimakkaaksi tuon yli kolmen vuorokauden aikana, jotka arkku paikalla oli.  Arkun ääressä valvoivat omaiset koko ajan, tosin eivät kaikki kerralla, vaan vuoroissa.

Tuona aikana saivat ystävät käydä jättämässä vainajalle jäähyväiset ja omaisille surunvalittelut. Seremonioita järjestettiin ainakin vainajan saapuessa ja sitten kun valvojaiset muuttuivat kuolinilmoituksessa mainituiksi  hautajaisiksi.



Hautaustoimiston ja vainajan temppelin (kirkkokunnan tms.) puolesta oli paikalla seremonian ohjaaja, joka kertoi omaisille ja hautajaisvieraille, miten piti toimia. Vaatteetkin ja kaikki muu rekvisiitta oli myös järjestäjän puolesta.  Kuvissa näkyy mm. se, buddhalaisuuden surun väri valkoinen, joka tässä tapauksessa ei ole puhtaan vaan hieman kerman värinen - erotuksena mm. hääjuhlien valkoisesta. Omaiset käyttivät erityisiä päähineitä, joiden malli osoitti sen, missä suhteessa he olivat vainajaan.


Seremonioiden aikana, kuten yllä ääniraidalta kuuluu, soi joko musiikki tai sitten kovaääninen rummutus.


Eli tuollaiseen "tuhkakuppiin" lyödään metallipuikolla. Ja kuvassa näkyy myös kiinalaisen kielisoittimen kaulaa. Paikalla oli, tuskin koko aikaa, mutta kävi ainakin, myös kiinalainen orkesteri.

Vainajalle annettiin erilaisia lahjoja mukaan otettavaksi.


Hänelle oli mm. rakennettu kokonainen talo, varsinainen palatsi palveluskuntineen.  Talo oli tietysti tehty pienoiskokoon pahvista ja muovista. Arvelisin, että sitä ei oikeasti annettu vainajalle eli poltettu hänen mukanaan, vaan se niin kuin muukin rekvisiitta kiertää hautajaisista toisiin.


Ja pitäähän se mersukin tietysti olla. Tämä pahvinen Mercedes Benz ja sen kuljettaja annettiin myöskin vainajan käyttöön. Jälleen mainio esimerkki siitä, miten länsimaiden ihailu on aasialaisessa kulttuurissa siirtynyt myös osaksi uskontoa. Singaporelaisia elämänarvoja, tai Singaporen kiinalaisia, hautajaisseremonia toki edustaa erittäin hyvin. Kaikki ihmiselle tärkeä ja tavoittelemisen arvoinen annetaan vainajalle.  En kuitenkaan usko, että mitään kovin yksilöllisiä valintoja voi tehdä, vaan lahjat ovat sitä, mitä yleisesti pidetään hyvänä eivätkä vainajalle henkilökohtaisesti tärkeitä. En tiedä, voiko hän edes toiveita esittää. No, ainakin tupakkaa hänelle annettiin mukaan, koska hän oli innokas tupakoitsija. En oikein usko, että sitä annettaisiin myös tupakoimattomille. Enkä ole varma annettaisiinko minulle  oikea  pappa-Tunturi tai vanha polkupyörä vai olisiko pakko tyytyä Mersuun. Kiinalainen kulttuuri ei ole yksilökeskeinen kuten länsimainen, mutta singaporelaisessa ovat molemmat mukana, joten kait se riippuu eniten omaisten tahdosta, miten asiat järjestetään, ja heidän varallisuudestaan tietysti myös.



Raha on yksi näistä tärkeistä asioista singaporelaisessa kulttuurissa. Jonkinlainen kolikkoseremonia oli myös hautajaisissa. Minusta tuo muistuttaa uhkapelipöytää ilman kortteja. Voisin jopa kuvitella, että siinä vainajan annettaisiin voittaa pelissä koko potti.

Arkun viereen oli myös rakennettu silta, jonka yli omaiset kävelivät saattaen vainajaa "kuoleman virran" yli.  Joka kerta kävelleessään he myös heittivät kolikon virtaan.

korjaus myöhemmin:  Nuo kolikot kuvassa yllä liittyvät nimenomaan tuohon sillan ylitykseen. Lopuksi kolikot jaettiin tasan kaikkien osallistujien kesken, eli niitä ei saanutkaan vainaja vaan osallistujat saivat omansa takaisin.



Myös ruokaa tietysti annettiin sekä vainajalle että käsittääkseni myös omaisille ja myöhemmin hautajaisvieraille. Ainakin pääasiassa se oli kasvisruokaa, ellei jopa kokonaan.  Ruoka-aineista esillä olivat erityisesti hedelmät. Myös kotona pidettiin koko suruajan, eli sen noin 47 päivän aikana, jonka vainajan henki harhailee maan päällä, pidettiin häntä varten esillä kuivattuja hedelmiä. Appelsiinilla on kiinalaisessa kulttuurissa erityinen asema. Niitä mm. annetaan lahjaksi Uutena Vuotena ja muutenkin tuottamaan onnea ja menestystä.  Itse olen ollut paikalla hyväntekeväisyyshuutokaupassa, jossa myytiin yksi appelsiini paria tuhatta euroa vastaavaan hintaan.


Päähineiden lisäksi omaisilla oli myös hihamerkki, joka ilmaisi heidän sukulaisuussuhdettaan vainajaan.

Ja sitten varsinainen hautajaistilaisuus eli ruumiinvalvojaispaikalla pidetty viimeinen seremonia. Siitä tuossa ääniraidalla joku muistuttaakin kuvaajalle, että "huomenna siellä soittaa valkolaisbändi eli ang mo band.  Tuo ang mo on kiinalainen nimitys valkoihoiselle, lähinnä kait eurooppalaiselle.

Tilaisuus alkoi siten, että ympäri salia kannettiin kylttiä, jossa mainostettiin minua!


Kyltissä kerrotaan, että minä olen kustantanut tämän bändin paikalle. orkesteri soitti duurivoittoista, nopeatempoista länsimaista musiikkia. Minä luonnehtisin sitä lähinnä yökerhomusiikiksi vai olisiko se peräti sirkusmusiikkia.  Huomaa kuvassa henkilöiden asut: länsimaistyylinen puku yllä ja päässä baseball-lippis.

Joudin tosiaankin maksamaan siitä (Nancyn edustamana) 350 paikallista dollaria.  Tuo velvollisuus ei langennut minulle siksi, että olen valkoihoinen, vaan pelkästään asemani perusteella eli vanhimpana vävynä, ja tässä tapauksessa myös ainoana.



Sitä en kyllä osaa sanoa, olisiko minulla ollut sananvaltaa myös musiikin suhteen, jos olisin ollut paikalla. Jääköön siis vain minun ja minut hyvin tuntevien mielikuvituksen varaan se, mitä olisin voinut määrätä orkesterin soittamaan.


Samalla kun hautaustoimiston mies koristeli arkkua kukin lauloivat omaiset sen äärellä vainajan lempilaulun.


Ja vainajalle tarjottiin taas kaikenlaista syötävää ja esineitä. Myös hautajaisvieraat ruokittiin.



Ja sitten oli taas minun velvollisuuteni panna orkesterini soittamaan surumarsseja ja johtaa ruumissaatto krematorioon.






Arkun kansi oli jo suljettu ja valkoinen ruumisauto lähti viemään sitä kohti krematoriota. Perinteen mukaan vanhin poika joutui aina risteyksissä näyttämään sille tietä.



Ja sitten krematoriossa. Tuosta äänikuvasta voi kuulla sen lohduttoman itkun, joka seurasi kun arkku alkoi liikkua hihnalla kohti polttopesää. Luulin aluksi, että se tapahtui hautajaisten ohjaajan kehotuksesta, mutta näin ei kuulemma ollut, vaan tytöt aloittivat ulinan ihan spontaanisti.  Tuhkaus tapahtui illan aikana jälleen uskonnon sääntöjen mukaisesti. Se ei ollut aivan täydellinen tuhkaus, vaan joitakin isompia luita jätettiin jäljelle. Näin oli tarkoitus. Lähimmät omaiset käyvivät seuraavana päivänä krematoriossa, jossa tuhka ja luut pantiin uurnaan tietyssä järjestyksessä.  Sitten uurna vietiin temppeliin säilytettäväksi. Se näköjään pantiin hyllylle tuhansien muiden uurnien joukkoon.



Temppelissä omaiset käyvät sitten muistamassa ja rukoilemassa eli suorittamassa tiettyjä rituaaleja ainakin määrättyinä muistopäivinä. Myöskin lehteen pannaan uusia kuolinilmoituksia uudestaan myös kuoleman  muistopäivinä.

Tässä tapauksessa suruaika, eli se aika, jonka vainajan sielu viettää maan päällä ennen täältä poistumistaan, päättyi tapaninpäivänä eli 48 vuorokauden kuluttua kuolemasta. En ole varma oliko se luku 47 vai 48, mutta jotain tuota luokkaa. Aika monissa uskonnoissahan on tai on ollut käsitys siitä, että vainajan henki jää joksikin aikaa maan päälle. Tämä on kuulemma ollut myös kristinuskon käsitys, mitä heijastaa mm. kertomus Kristuksen astumiisesta taivaaseen n. 40 päivää (?) kuolemansa (ja ylösnousemuksensa) jälkeen.  Tällaista kuulin eräältä buddhalaismunkilta enkä tiedä siitä tämän tarkemmin.

Tuona aikana joka tapauksessa kotona on vainajan muistopiste, jossa on kuvan lisäksi tarjolla ruokaa, kuivattuja hedelmiä, nuo alla olevan kuvan etualan ruuat eivät liity asiaan. Myös kynttilää ja suitsukkeita poltetaan. Myös jonkinlaisia rukouksia Nancy kävi tekemässä paikallisten Tiibetin buddhalaisten opastamana, koska täällä ei ole taolaista temppeliä.