Kuukauden kuvat ja videot tulevat linkkeinä myöhemmin tähän alkuun.
Tämä kirjoitus päivittyy jatkuvasti kuluvan marraskuun aikana.
Päätin kokeilla koko kuukauden ajan jatkuvasti päivittyvää kirjoitusta sen sijasta, että kirjoitan sitä kuukauden mittaan, mutta ajastan julkaisun kuun loppuun.
Lokakuun 2024 kirjoituksen julkaisin vasta kuun lopussa, kuten aiemmatkin. Usein myös kirjoittaminen jäi viime hetkiin.
1.11. Pihatöitä ja sateita
Ennen kuin illtapäivällä alkoi taas satamaan rankasti, tein pihatöitä: kärräsin sepeliä tien virestä pihalle ja tein siitä polkua ovien välille. Ajattelin, että sillä polulla voisi alkaa tallustelemaan päivittäin jalkapohjien vahvistamikseksi. Se olisi kuin vyöhyketerapiaa tuo kivillä kävely.
Trump vai Harris valitaan USA:n presidentiksi? Tämä on kuukauden suurin
kysymys. Minä toivon, että se olisi Kamala Harris. Se olisi Ukrainan ja
muunkin maailman kannalta paras vaihtoehto. USA:n presidentti on
maailman johtaja. Ei minulle ole mitääns itä vastaa eikä edes sitä, että
USA on maailman poliisi. Mieluummin USA kuin Venäjä tai Kiina.
2.11. Eilisen sateen jälkeen tuli aurinkoinen päivä
Tähän oli tarkoitus tulla kana-aitaus. Sitten, kun oli moni rankkasade tuonut vettä keitiiöön myös lattian kautta, aloin kaivamaan poisto-ojaa. Nyt olen tekemässä tuohon salaojaa ja sen päälle kuivalle alueelle koira-aitusta, ja jos koira sallii myö pari kanaa voisi siellä austella. Sellaisia pieniä koristekanoja olisi tarkoitus löytää.
Talon omistaja, vanha leskirouva, oli ihan kauhuissaan tästä kaivelusta, sanoi, että se saastuttaa kaivon. Tyypillistä hänelle: mitä tahansa teenkin, hän valittaa. Ei ymmärtänyt, että haluan laittaa putket ja peittää alueen soralla ja hiekalla.
Luin uutisen, jossa kerrottiin vietnamilaisen bloggarin saaneen 12 vuoden vankilatuomion hallituksen arvostelusta. Mietin vain sitä, että kuinkahan monta vuotta täällä saa Ukrainan tukemisesta sosiaalisessa mediassa. Vai luvouttavatkohan ne vain Venäjälle tuomittavaksi, jos sieltä tulee pyyntö. Venäjällä ei tarvitse olla edes merkittävä vaikuttaja joutuakseen vankilaan.
3.11. Muistelin Facebookissa
Kaksi vuotta on siitä kun viimeksi olin Vietnamin ulkopuolella. Toivottavasti ensi vuonna ei tarvitse mennä uudestaan. Tilapäinen oleskelulupa umpeutuu joulukuussa 2025. Jaoin videon siitä, kuinka jouduin viisumin tai oleskeluluvan takia poistumaan Vietnamista naapurimaahan Kambodzhaan ja odottelemaan siellä uutta tilapäistä oleskelulupaa. Nyt sitten mietin, että miten käy ensi vuonna, saanko uutta lupaa, nyt kahdeksi vuodeksi, koska passini vanhenee toukokuussa 2017 vai enkö enää saa, jolloin joutuisn eroon pojastani, Toivottavasti kuitenkaan en joudu vaikeuksiin julkisen Ukraina-tukeni takia. Sekin on käynyt mielessä, vaikken mikään vaikuttajayksilö olekaan.
Samassa yhteydessä jaoin Facebook-musitoistani Ylen elävän arkiston pätkän vuodelta 1974. Siinä Teija Sopanen ja Hannu Karpo haastattelevat suomalsisia turvavyön käyttöpakosta. Muistan tuon pätkän ja käyttöpakon omakohtaisesti, musitan jopa sen kun ajovaloja piti alkaa käyttämään myös päiväsaikaan. Tuo "se on humpuukia"-ukko on jäänyt varmaankin elämään yhtä voimakkaasti kuin "lääkärihoitaja tietenki"-tyttö noilta samoilta ajoila.
Kävellä kivillä paljain jaloin on kuin vyöhyketerapiaa, se edistää terveyttä ja vahvistaa jalkapohjia ja lisäksi jalan lihaksia (vähän samalla tavalla kun talven ensimmäiset liukkaat saavat jalat kipeiksi). Tämä mahdollisuus tuli sivutuotteena kun yritän estää pihapiirin punaista savea tulemasta kenkien ja tassujen mukana sisälle. Yritän tehdä kaikkien sisäänkäyntien eteen salaojia, jotka imisivät sateen tuomat vedet niin, etteivät ne pääse muodostamaan mutalammikoita.
Tämä tuo meileen muistoja Perttelin kunnan Inkereen kylästä ja siellä Kajalanrinteen uudelta rivitaloalueelta, jossa vietin ikävuoteni kuudesta kymmeneen 1960-ja 70-lukujen vaihteessa. Siellä asui paljon nuoria lapsiperheitä, joten lapsilla paljon kavereita. Paljon onkin erityisesti kesämuistoja siitä kun kuljeskeltiin metsissä, rakennuksilla ja niityillä. Silloin se alue ei ollut niin täyteen rakennettu kuins aataa olla nyt. Kuljettiin koko kesäaika pelkissä shortseissa ja usein ilman kenkiä. Kerran Kostiaisen Leksan kanssa mietittiin, että kun olisi aina kesä, voisi kulkea paljain jaloin ympäri vuoden niin, että voisi kävellä jopa terävillä kivillä.
Ja sitten sain kuvan tuosta pihapiiristä siskoltani, joka oli käynyt siellä, ja jopa täsmälleen samassa asunnossa asioilla pari viikkoa sitten. Nyt nuo ovat omistusasuntoja ja täysin uusittuja noista 1970-luvun alun päivistä, jolloin siellä asuimme vuokralla. Vuokranantajana oli käsittääkseni Perttelin kunta.
Vuonna 2002 minä muutin sellaisiin olosuhteisiin, josa ei ole talvi estämässä paljain jaloin kävelyä, mutta sen sijaan on roskia, lasinsiruja, nauloja, ruuveja ja muuta jaloille liian terävää. Kuitenkin yritäm mahdollsimman paljon liikkua paljain jaloin. Ja nyt kun ovat nuo pinet kivikkopolut, voin kulkea niillä ilman kenkiä kastelemassa viljelyksiäni ja korjaamassa niiltä satoa.
Sanomaani korjaten: ei ollut roskia Singaporessa, vaan siellä olisi voinut kävellä paljain jaloin vaikka missä, mutta vähän sitä tuli tehtyä. Sauvakävelinkin vain muutaman kerran. Yleensä oli yksi sauva mukana viidakkokävelyillä. Silloin näin apinoita ja kerran näin niitä jopa asuinalueen kadulla.
Tänään sitten sain putket hankittua, ei salaojaputkia, mutta mustaa 60 mm muoviputkea, johon täytyy itse porata reiät.
Aamulla lähdin pyöräilemään tuttavani suosittelemaa kauppaa kohti.
Matkalla löysinkin toisen kaupan, jonka ulkopuoella näin tuota mustaa muvoiputkea. Lisäksi liikkeen omistaja osallistui kielitaitoiseksi, joten pystyimme kommeunikoimaan englanniksi.
Päätin sitten ostaa suunnittelemani kulmahiomakoneen tuosta kaupasta enkä tilata netistä. Sen verran arvokas asia, että voin asioida englanniksi tuollakin. Sen lisäksi paikkakunnalla on jo kaksi muuta rautakauppaa. Tämä on valikoimaltaan laajin.
Sadekausi loppuu ja kevät koittaa ihan kohta, astrologisesti katsoen muutama päivä ennen joulua, jolloin talvipäivänseisauksen jälkeen aurinko lähtee kulkemaan kauriin kääntöpiiriltä tänne päinollen meidän leveysasteilla kuumimmillaan joskus helmi-maaliskuussa.
Kohta sateet lakkaavat ja täytyy viritellä kastelujärjestelmä kasvatustaskun vihanneksille. Ne kasvavat kuumassa auringossa ja multaa on sen verran vähän, että ne kuivuvat helpolla.
4.11. Pihatöitä ja puistoreissu
Aamupäivän minä ahersin tulevan koira-aitauksen kimpussa peittäen eilen asennetut salaojaputket soralla ja hiekalla. Sovimme, että koira tulee parin päivän päästä taksilla tänne Dalatin kaupungista brittiläisen emäntänsä kanssa. Jos kaikki menee hyvin, Sophie jää meille asumaan. Täytyy vain toivoa, ettei talon kissa suutu liikaa hänelle.
Illansuussa kun aurinko alkoi painua lähemmäs taivaanrantaa, pyöräilimme kauppaan "Omo-shop" ostamaan herkkuja, mm. jäätelöä. Puolimatkassa kotiin on tuo maukava pieni puisto, jossa on kuntolaitteiden lisäksi puita ja ruohoa sekä runsaasti kaikenlaista roskaa. Siellä söimme jäätelöt, kokeilimme kuntolaittaite ja pelasimme sulkapalloa. Mitä on sulkapallo englanniksi, sitä en minäkään aiemmin tiennyt. Toki itse peli on badminton, sen tiesin ja maila on racquet, mutta se "pallo", jot lyödään, mikä se on? Shuttlecock, kertoo wikipedia ja sen my nyt opettelimme yhdessä.
5.11. Lisää pihatöitä
Kaivuupäivä. Sepeliä ja hiekkaa on saanut koiratarhan tekele niskaansa. Sateli vain tihkuttaen muutaman kerran iltapäivästä, joten vielä ei ole tietoa, miten liukkaasti sadevedet pakenevat alueelta. Sovittiin, että koira tulee huomenna.
6.11. Pettymys ja koira
Trump voitti. Donald Trump on Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain seuraava presidentti. Minulle se on surullinen uutinen ja mahdollisesti myös Ukrainalle. Täytyy vain toivoa, ettei hän jostain syystä pääse siihen virkaan ensi tammikuussa tai, ettei hän ole niin paha kuin milta kuulostaa. Silti minä olisi toivonut Kamala Harrisin voittavan.
Taksi toi meille Sophie-koiran 30 kilometrin päästä Dalatin kaupungista. Hänen edellinen emäntänsä, Lucy, toi hänet ja vietti jonkin aikaa kanssamme.
Kerettiin tekemään tuttavuutta naapurin ison koiran kanssa ja kävelyretkemme aikana monen muun paikallisen koiran. Hyvässä hengessä näytti yhteiselo sujuvan. Ainoastaan sitten kun Lucy lähti taksilla kohti kotiaan, alkoi Sophie seuraamaan autoa aina isolle tielle saakka. Joutuivat tuomaan koiran takaisin, suljimme sen sisälle ja vartin päästä teimme saman kävelylenkin, jonka olimme tehneet aiemmin. Sai koira hiastella emäntänsä jälkiä.
iltaa kohden alkoi koira kotitumaan, mutta vielä ei uskalla häntä päästää yksin ulos. Myöskään kissan kanssa eivät ole toistaiseksi pääseet tekemään lähempää tuttavuutta.
7.11. Koiran kotoutusta
Koko illan ja yön satoi. Vasta aamulla neljän maissa lakkasi sade. Se tapahtui juuri kun koira oli palannut aamupissareissultaan. Päästin sen ulos katoksen alle, jossa voisi tehdä pissat ja kakat puutarhapenkkiin. Kuitenkin hän lähti juoksentelemaan ympäriinsä. Pelkäsin, että lähtisi kauemmaskin, muttei lähtenyt. Jätin oven auki ja tulin sisälle. Koira tuli kohta perässä ja halusi ensin minun seuraavan. Kun ei seurannut, lähti taas yksin, mutta kohta palasi takaisin. Kuivasin hänet taas vanhalla pyyhkeelläni.
Nyt hän lepäilee sohvatyynyllä oveni edessä kun istun tietokoneella tilaillen netistä heijastinliiviä, pantaa ja lisää kuivaruokaa. Kohta myös lähdemme aamukävelylle ison tien varteen ostamaan vihanneksia ja ehkä luita hänelle.
10.11. Koira tuli ja koira lähti
Koira tuli keskiviikkona (6.11.) Torstain ja perjantain olin kiireinen yrittäessäni pitää sen kotona sekä hellimällä ja paijaamalla että rakentamalla koira-aitausta.
Seuraavan kahden päivän aikan teimme monia kävelyitä niin, että koira oli hihnassa. Hän ei vetänyt vaan oli tottunut kävelemään samaa tahtia taluttajansa kanssa. Hihnassa kävely ei kuitenkaan riittänyt hänelle vaan hän halusi myös juosta kovaa ja tutkia ympäristöä itsekseen. Siihen oli mahdollisuus, kun en ollut saanut koira-aitausta koiranpitäväksi. Vasta perjantai-iltana huomasin, vettä koira pystyy puremaan reiän asentamaani nailonverkkoon ja livahtamaan sitä kautta karkuun. Myös ovista se pääsi välillä livahtamaan, kun erik ja hänen serkkunsa jättivät ovia sulkematta.
Minulle olisi sopinut antaa koiran juosta ja kuljeskella, koska hän kuitenkin tuli jonkin ajan päästä kotiin eli oli hyväksynyt meidän kotimme uudeksi omaksi kodikseen. Vuokraemäntämme oli kuitenkin antanut vaimon kautta ukaasin, ettei koiran saa antaa juoksennella vapaana, koska se talloo ihmisten viljelyksen. Ja nyt sadekauden päättyessä oli kevätkylvöjen aika eli käännettyä maata, lantaa ja pieniä taimia viljelyksillä. Kerran koira tulikin kotiin sianpaskalle haisten.
Tein suunnitelman aidan ja portin rakentamiseksi niin, että koiralla olisi koko pihamme ja talomme käytössä, muttei pääsyä sieltä pois. Esitin sen vaimolle, jotta hän voisi esitellä sen omistajalle. Asiasta ei kuulunut mitään.
Koiran meille tuonut nainen kyseli jatkuvasti, miten meillä menee ja muistutti siitä, että koira tarvitsee hyväilyjä. Sitten perjantai-iltapäivänä hän vihjasi, ettei tällainen karkaileva juoksija ole ehkä meille sopiva koira. Minä arvelin meidän kyllä löytävän kompromissin koiran kanssa niin, että kaikki ovat tyytyväisiä.
Kohta hän kysyi suoraan, että saisiko hän hakea koiran takaisin. Sanoi ottavansa molemmat koirat mukaansa Eurooppaan, joten ei olisi tarvetta antaa toista adoptoitavaksi. Suostuin ja pyysin häntä hakemaan koiran mahdollisimman pian.
Niinpä talomme eteen ajoi illalla kuuden jälkeen taksi ja sitä seurasi Sophien emäntä moottoripyörällään.
En voi sanoa, että olisi ollut täysin pettynyt tapahtuneeseen. En ollut täysin kiintynyt koiraan vielä eikä ollut Erik-poikakaan sen jälkeen kun hän oli huomannut koiran haisevan lannalle. Pojan äiti ei pitänyt tuosta koirasta. Hän olisi halunnut hankkia mieleisensä eikä pitänyt siitä ajatuksesta, että otan koiran toiselta naiselta.
Ajattelin jossain vaiheessa, kunhan olen saanut pihan ja koiratarhan parempaan kuntoon adoptoida lyhytjalkaisemman, pienemmän ja nuoremman koiran, sellaisen kun on siellä mummolassa sinne jäänyt Mimi-koira, joka on jo 7-vuotias.
Kiethova katala Venäjä
Kiehtova Katala Venäjä Arja Paanasen silmin on pari kuukautta sitten ilmestynyt kirja, jonka ovat kirjoittaneet Arja Paananen ja Anu Kuistiala yhdessä.
Aluksi päätin odottaa sen tuloa Celia-kirjastoon, mutta sitten päätinkin ostaa sen ladattavana äänikirjana, jos vain löydän. Löysin Adlibris-palvelun skandinavian osastolta. Ostamiseen vaadittiin suomalainen osoite ja matkapuhelinnumero. Annoin vanhentuneet ja ne kelpasivat. Maksuksi kelpasi Wise. Monissa muissa palveluissa pitää olla suomalaisen pankin myöntämä maksukortti.
Parin sekunnin kuluttua kirja oli ladattavissa mp3-tiedostoina, toki myös palvelun omaa sovellusta olisi voinut käyttää.
Melkein putkeen kuuntelin ostamani äänikirjan. Kuvat siis jäivät näkemättä ainakin toistaiseki. Oli niin kiinnostavaa tarinaan, etten malttanut kesken jättää. Sinänsä tuttua, mutta uudesta tulokulmasta. Koko teoksen ajan säilyi draamallinen jännite, melkein kuin kunnon fiktiossa, mutta valitettavasti se ei ole mitään russofobista fantasiaa. Henkilöt oli erittäin hyvin kuvattu myös sanallisesti. Byrokratian koukerot ovat surullisen tuttua täältä Vietnamin sosialistisesta tasavallasta. Jos tulee niitä ikävä, niin tule tänne vain! Kieli täällä on ainakin minulle paljon hankalampaa kuin nuoruudessa opiskeltu venäjä.
Kirjan loppupäätelmästä en voi olla ihan samaa mieltä. Venäjän kieltä ja tietämystä Venäjästä, sen kulttuurista ja yhteiskunnasta toki tarvitaan, mutta niiden paikka suomalaisessa yhteiskunnassa ja suomalaisten mielissä ei voi olla entisensä. Venäjän kielellä ei pitäisi olla enää selkeää ylivaltaa ja dominanssia muihin slaavilaisiin kieliin verrattuna, akateemisessa maailmassa venäjän kielen ja kirjallisuuden resursseja voisi supistaa ja ohjata niitä vaikkapa ukrainan ja muiden slaavilaisten kielten suuntaan. Ainakin itseäni inhottaa käyttää venäjää ja harrastaa venäläistä kulrttuuria.
Tulee paljon omia kokemuksiakin mielen tuon kirjan pohjalta: mm. sen, miten länsiolut, Coca cola ja "peterburgerit" tulivat Nevski prospektille siellä lorviessani 1990-luvun alkupuolella. Navalnyista kuulin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2007, jolloin minusta oli tullut Australian kansalainen. Olin mukana politiikassa ja tapasin kansanedustaja Christine Milnen, jonka kanssa juttelimme vaalitilaisuuden jälkeen ilallisella. Hän kertoi juuri käyteensä Euroopassa, tavanneensa suomalaisia puoluetovereitaan, joiden nimetkin muisti. Hän myös kertoi tavanneensa venäläisen nuoren bloggarin Alexin, joka oli luennoinut Putinin diktaattorimaisista otteista ja siitä, miten hän vie Venäjää takaisin kohti neuvostomeininkiä. Olin hämmästynyt ja niin suomettunut, etten uskonut vaan kerroin hänelle, miten hyvä Putin oli, maksoi jopa clearing-velat Suomelle. Jälkeen päin hävetti ja kerroin sen myös Milnelle.
Tempe eli tempeh indonesian ja malesian kielellä on soijapavuista tai muista raaka-aineista erityisen sienirihmaston ja bakteerien avulla käytetty tuote. Käyminen tapahtuu parhaiten noin 32 celsius-asteessa, joten sitä varten on paras tehdä hautomalaakikko, joka myös estää hyönteisten pääsyn tuotteen kimppuun.
Olen tehnyt sitä aiemminkin siellä etelässä ja jo viime kuussa rakensin tännekin haudutuslaatikon styrox-kylmälaukkuun asennetusta terraariolämmittimestä ja sitä ohjaavasta säätölaitteesta. Laitteeseen olen aiemmin kytkenyt myös pienoisjääkaapin siltä varalta, että suljetun laatikon lämpötila nousisi liikaa. Tarvittaessa voin tehdä sen täälläkin.
Kohtuullisen hyvin onnistui tänään soijapavuista tehty satsi. toki siinä on mustia läikkiä, jotka eivät le merkki pilaantumisesta vaan ylikäymisestä. Käytin kuorimattomia keitettyjä soijapapuja, joten kakusta ei tullut kovin kiinteä vaan siinä on irrallisia papuja, jotka ovat hieman liian kovia. Se onkin tempen tekemisen vaikein asia, että keitetyistä pavuista tulee sopivan kovia, ei liian raaakoja eikä ainakaan vetisiä.
Kuvan kakusta otin vain osan käyttöön ja loppujen annan käydä vielä päivän tai parin lisää, jotta pavuista tulisi pehmeämpiä.
11.11. Isänpäivä oli eilen
Se oli Suomen isänpäivä. Täällä Vietnamissa isänpäivä on heinäkuun toisena tiistaina. Ei silloin ole minua kuitenkaan onniteltu enkä ole nähnyt kenenkään siitä somessa mainitsevan, joten ei taida olla niin iso juhla täällä kuin Suomen isänpäivä.
Oma isäni poistui kotoa kun oli viiden-kuuden vuoden ikäinen. Sitä ennenkään hän ei ollut jatkuvasti läsnä vaan kulki ryyppy- ja naisretkillään. Kotona hän ei koskaan esiintynyt humalassa, sillä hän on itse ylepillyt. En minäkään muista hänen riehuneen kännissä, vain kerran muistan hänen kantaneen minut ruokapöydästä sängylle ja läpsineen pyllylle, kun en ollut suostunut syömään kovaa leivänkannikkaa. Yhtä hyvin muistan kun hän vei minut olkapäillään Perttelin paloasemalle katsomaan paloautoja ja letkuja. Kerran hän myös otti minut mukaan paloautoon kun kävimme jossain talossa pumppaamassa kellariin vuotaneen veden. Minua ei otettu kellariin vaan istuin tuvassa siellä asuneen naisen kanssa. Kerran hän vei minut Hemmolle, parturiin, jossa miesporukka istui tupakoimassa ja katsomassa telkkaria. Se oli minulle uutta, koska meillä ei ollut televisiota kotona ennen vuotta 1972. Kerran naapurissa asuva Ravolan Toimi-täti kävi hakemassa meidät kotiinsa, koska televisiossa esiintyi kuulemma meidän isämme. Ei saatu kutienkaan siitä laatikosta näkymään muuta kuin lumisadetta. Myöhemmin joku kertoi nähneensä isämme, ehkä koulun keittäjän Nietulan Inkerin perhe, joka asui meitä vastapäätä Kaivolan Koulun keittolan yläkerrassa. Sinne Tuija-tyttö vei minut kerran käymään, olin ehkä kolmen tai neljän.
 |
| Kuvissa oleva keskenkasvuinen kakara yritti kaikkensa esittääkseen isää. Ei se myöhemminkään onnistunut kuin tilapäisesti. En ole katkera, vaikken isäksi voi häntä kutsuakaan. Parempi isä yritän olla pojalleni. Onneksi en tullut isäksi keskenkasvuisena kakarana (Oulussa 1980-luvulla). |
Myös isän kotoa lähdön ja avioeron jälkeen minulla on hänestä hyviä muistoja. Hän vei minut mm. AA-kerhon kokouksiin sen jälkeen kun oli raitistunut 1970-luvun alussa, käynyt viemässä meitä Linnanmäelle ja lähetellyt lelupaketteja silloin tällöin, mm. Postipankin kultapossukerhon palloja ja muuta tilpehööriä, josta äiti häntä moitti. Kun meille oli tullut puhelin, myöskin josksu 1970-luvun alkuvuosina, jolloin kunnankätilönä toiminut Sirkka-äitini oli yksinhuoltaja työnsä ohella ja meitä hoiti päivisin kunnan avustuksella palkattu kotiapulainen: nuoria tyttöjä, joista pitkäaikaisin oli Karhun Hilkka Kuusjoen Raatalasta. Arja Anttila oli myös kiva, mutta meillä vain vähän aikaa. Hän lähetti jälkeen päin kirjeen, jossa kertoi olevansa nyt näyttelijä lasten teatterissa.
Isäni innostui 1990-luvun alussa sukututkimuksesta ja järjesti myös sukuseuran perustamiskokouksen pitämässään Hirvensalmen herkussa. Koiviston Hämäläisten sukuseura toimi toistakymmentä vuotta ja suurimman osan ajasta Heimo Hämäläinen oli sen puheenjohtaja. Hän innosti myös minut sukututkimuksesta ja sukutietojen keräämisestä. Siitä alkoi toimintani hänen it-tukihenkilönä. Aluksi hankin hänelle dos-pohjaisen tietokoneen ja siihen sukuohjelman My Brother's keeper. Syöttelimme siihen myös yhdessä tietoja, koska minä kymmensormijärjestelmineni olin häntä nopeampi näppäilijä.
Kävimme yhdessä myös Koiviston Kiiskilässä hänen ja sukuseuran järjestämillä matkoilla.
Joskus 1990-luvun puolivälissä hän kävi luonani Espoon Kilossa ja avautui elämästään, mm. kertoi sen, että ei koskaan ollut humalsssa kotona eikä tuonut sinne naisiaan vaan kävi mieluummin ryyppyreissuillaan muualla, ihan Tukholmaa myöten, jossa hän kertoi asuneensa "mustalaistytön" kanssa. En muista kertoiko hän rahoittaneensa reissunsa osittain kätilönä työskentelevän vaimonsa palkalla.
Minä synnyin Helsingin kätilöopistolla, jossa äitini oli opiskellut paria vuotta aiemmin. Asuimme kuitenkin Oulussa Intiön vesitornin kupeessa armeijan kantahenkilökunnan asunnossa. Jopa syntymätoidsuksessani lukee "kersantin pka". Kuitenkin kohta jouduimme lähtemään sitä, koska isäni oli törttöillyt kännissä ja menetti etenemismahdollisuutensa siellä. Hän oli pudonnut humalassa sillalta veneeseen. Rangaistuksena hän oli joko silloin tai muulloin joutunut maalaamaan venevajan tai muun peltisen huoltorakennuksen.
Ensimmäinen vuoteni oli perheessä niin levotonta aikaa, ettei silmieni harmaakaihia huomattu. Vain 15-vuotias Leena-tätini, joka minua enimmäkseen hoiti, väitti silmissäni olevan jotain outua ja vaati minun viemistäni lääkäriin. Se toteutui vasta reilun puolen vuoden ikäisenä. Perheen muutaman muuton ja äitini tekemien sijaisuuksien jälkeen, kun olimme asettuneet hänen virka-asuntoonsa Perttelin kunnassa, järjestyi kaikileikkaukseni Turun Yliopistollisessa keskussairaalassa. Siinä oli mukana myös sittemmin minut vuosittain tutkinut silmälääkäri Taina Majaniemi. Löysin hänet äskettäin Facebookista ja yritin ottaa yhteyttä, mutta ainakaan vielä hän ei ole viestiäni nähnyt.
Voisin periaatteessa syyttää isäänis iitä, että silmiäni ei leikattu ajoissa ja siten näköni olisi ehkä voinut olla nykyistä parempi. En kuitenkaan syytä häntä, sillä en enää koe näkövammaani pelkästään rasitteena vaan jopa enemmän siunauksena. Ainakin sen ansiosta voin olla nyt eläkkeella Australiasta ja tehdä elämässäni asioita, joista moni voi vain haaveilla.
Kun katson elämääni taakse päin, voin virheiden ja törkeyksien yli nähdä sen rikkauden ja monivivahteisuuden, jota siinä on ollut. En ole kovinkaan montaa vuotta ollut aloillani vaan olen vaihtanut maisemaa ja ympäristöä aika usein, myös asuinmaata.
Nyt kun minulla on poika vastuullani (myös vaimo), toivon, ettei minusta tule lapseni luota poistuvaa etäisää vaan voin olla hänen lähellään jatkuvasti. Onneksi minusta ei myöskään tullut kapakoissa juoksevaa, vaimonsa elättävää hulivili-isää. Kiitos Ullalle, ettei hän siihen johtavaan tilanteeseen kanssani suostunut!
Sota liittyy myös isäni tarinaan. Hän syntyi vanhempiensa ollessa evakossa Orimattilassa. Kuitenkin silloin välirauhan aikana hän sai palata vanhempineen Koiviston Kiiskilään Karjalan kannaksella. Hän oli vain parivuotias, kun tuli uusi evakkoon lähtö. Tällä kertaa perhe asutettiin Kiskoon, varsinais-suomalaiseen pitäjään, jossa tuolloin asui myös myöhemin isäpuoleni Aarne Matti Nurmi. Kiskossa isovanhemmilleni syntyi myös Marja-tytär, joka kuitenkin kuoli hinkuyskään alle vuoden ikäisenä.
Tästä kertoo Marjan isosisko "Marjan sisko kertoo; Vauva joka syntyi Kiskossa kuoli puolentoista kuukauden ikäisenä. Paikallinen opettaja kävi suorittamassa hätäkasteen ja seuraavana päivänä terveydenhoitaja vei vauvan kotiinsa hoitoon. Oli yksinäinen ihminen eikä tietenkään jaksanut yötäpäivää valvoa. Aina kun tuli yskänpuuska äiti nosti pystyyn., mutta hoitaja oli nukahtanut. Herätessään lapsi oli kuollut. Olihan hänellä hoitajan mukaan ollut myös keuhkokuume. Muistan hautajaisetkin, kun pieni arkku oli avoimena kirkon edessä. Muutamat mummot yritti ohjailla minuakin, että tule nyt tänne lähemmäksi katsomaan.En pystynyt paljon katsomaan kun niin itketti. Olin silloin yhdeksän vuotias, Toukokuussa olimme tulleet kotiin Ruotsista sotalapsina ja vauva syntyi lokakuussa.".
Vauvan kuolema oli vanhemmilleen iso isku, varsinkin kun kotikin oli menetetty. Karjalan evakoilla oli oma pappi, Mauno Koivuneva. En tiedä milloin ja miten hän lohdutti isovanhempiani ja sai heidät kääntymään edustamaansa vanhoillislestadiolaiseen uskoon. Siitä uskosta irtautuminen, pois ajautuminen ja asiaan liittyvät ristiriidat ovat olleet yksi tekijä perheeni historiassa. Myös äidin suku oli lestadiolainen, mutta hänen isänsä erkani siitä liikkeestä 1960-ja 1970-luvun riitojen seurauksena. Ne riidat aiheuttivat jopa välien katkeamiseen perheen sisällä. Jopa ennen kuolemaansa 1981 pappa oli kertonut uudelle vaimolleen, etteivät hänen veljensä ole tervetulleita hautajaisiin. Sitä toivetta ei kuitenkaan noudatettu.
Pappa tilasi meille Rauhan tervehdys-lehden, joka oli jonkin SRK:sta erkaantuneen ryhmän USA:ssa apinettu lehti. Näin olen ymmärtänyt. Toki Päivämies tuli myös, vaikkei seuroissa käytykään vaan sen sijasta katseltiin televisiota.
Muistelisin, että meille hankittiin televisio nimenomaan äidin isän, Piehingin papan vaatimuksesta. Hän sen taisi jopa ostaa tyttärelleen lahjaksi? Tuossa asiassa äitiä revittiin selvästi kahteen suuntaan ainakin vielä 1980-luvulla. Jo vuoden 1970-avioero oli aiheuttanut hänen etääntymisensä tai jopa suorastaan erottamisensa uskonyhteisöstä ja toisen kerran sama tilanne tuli eteen 1980-luvun puolivälissä, jolloin hän erosi isäpuolestamme. Hänen asenteeseensa lapsia kohtaan vaikutti lisäksi se, että hän oli menettänyt oman äitinsä Lahjan keskellä pahinta murrosikää 16-vuotiaana. Se näkyi selvästi suruna ja syyllisyytenä. Minulle tuo oikea mummo oli kuvien perusteella maailman kaunein nainen. Hänet tunteneiden mukaan hän oli ollut todella miellyttävä ja lempeä, aikamoinen vastakohta pappani toiselle vaimolle, peräpohjalaiselle Ailille, joka oli hyvin suorasukainen ja paha suustaan.
Tuosta asiasta en ole koskaan halunnut puhua edes läheisille ystävilleni. Se aiheutti nuoruudessani yhtä suurta häpeää kuin huono näköni. Kirjoitin tuolloin päiväkirjaani (jota ei enää ole), että on niin hankalaa kun kummassakaan asiassa ei ole joko tai vaan molemmissa heilutaan jossain keskivaiheilla. Toivoin siis olevani täysin sokea tai täysin lestadiolainen, täysin terve tai täysin ateisti/tapakristitty suomalainen. Enää en toivo kuumassakaan asiassa kumpaakaan ääripäätä. Nykyään on niin monia muitakin asioita, joissa en ole selvästi sitä tai tätä vaan vähän moniulotteisempi. Olen vegaani, mutten militantti sellainen, olen suomalainen ja ulkosuomalainen samaan aikaan, lisäksi olen myös Australian kansalainen. Kaikki nuo asiat ovat osa minua. Evakko ja sotalapsi olen kulttuurisesti minäkin.
Olen miettinyt myös suhdettani venäjän kieleen tuolta evakkouden kannalta, enkä pelkästään omaani vaan myös isäni ja hänen isänsä. Hekin olivat kiinnostuneet venäjän kielestä ja ainakin halusivat osata sitä. Isoisäni puhui "sianvenäjää" eli vähän sinne päin ilmeisesti lapsena ja nuorena kuulemiaan lauseita. Ainakin hänen kymmenen ensimmäisen vuotensa aikana yhteydet Karjalan kannakselta Pietariin olivat vielä olemassa. Neuvostovalta ja stalinismi alkoivat vakiintua Leningradin alueella niin kuin muuallakin laajassa maassaan vasta pikkuhiljaa 1930-luvulle tultaessa. Ei se rojahtanut yhtäkkiä lokakuun vallankumouksessa vaan maassa oli sisällissota, Koivistolla jopa brittijoukkoja vielä 1920-luvun alkupuolella. Ei ollet heti selvää, kumpi puoli voittaa sisällissodan Venäjällä: punaiset vai valkoiset. Suomessa toki olivat valkoiset voittaneet (onneksi) jo vuonna 1918. Tietääkseni kummankaan puolen suvussani ei ollut punavankeja enkä ole törmännyt myöskään tarinoihin aktiivisista valkoisista. Kumpiakin taisi olla jopa äitini puolen suvun asuinsijoilla Raahen seudulla. Toki ainakin äitini perhe ja lähisuku olivat valkoisten puolella, todennäköisesti myös isäni. Vasemmistolaisuus oli meilläkin kotona kauhistus.
Kesällä 1979 tai 1980 isäni vei meidät vanhimmat lapset mukanaan Lappiin. Ajettiin hänen autollaan Raahen kautta Ouluun. Raahessa käytiin hänen entisten appivanhempien eli mylläri Erkin ja hänen toisen vaimonsa Ailin luona. Sieltä sitten ajettiin Ouluun, jossa hän näytti meille Vesitorninmäen asuntomme minun ja isosiskoni ensimmäisen kodin. Sieltä sitten ajoimme Rovaniemelle, jossa hän piti Kansantalolla huutokaupan. Me kolme lasta olimme kantajina. Huutokauppoja hän piti seuraavina vuosina: myi kuolinpesiä toimeksiantoina. Yhden sellaisen hän piti myös asuinkuntamme Perttelin urehilutalolla.
Rovaniemeltä jatkoimme Sodankylään, joss yövyimme muutaman myösn settlementtiyhdistyksen omistamalla Sattaspirtillä tehden polttopuita ja siivoillen paikkoja. Teimme myös tunturivaelluksen. Mukana oli yksi Helsingin Malmilla Latokartanontiellä sijaitsevassa vanhassa puutalossa toimivan tyttökodin asukki, Marja. Tosi reilu ja mukava tyttö. Taisi olla ikäiseni tai vähän vanhempi.
Isäni oli toiminut 1970-luvulla mainostoimistossa, muistaakseni Erwal, jonka vihreällä kuplavolkkarilla hän ajeli. Myös Veronmaksaja-lehdessä hän oli töissä, ehkä mainosmyyjänä. Kävin loma-aikoina 1974-76 hänen luonaan Helsingin Oulunkylässä, jossa hän asuin naisystävänsä Maisan luona. Maisa oli mukava lastentarhanopettaja.
Sitten yhteydenpito loppui. Joku kertoi, että isäni oli suhteen loputtua ruvennut juomaan muutaman vuoden raittuden jälkeen.
Muistan hänen olleen 1980-luvun alussa töissä HYKS:issä sosiaalityöntekijänä ilman alan koulutusta. Kokemusta hän oli saanut 1970-luvun alussa kriminaalihuollossa. Tuon Malmin tyttökodin johtajana hän toimi ainakin 80-luvun vaihteessa. Sen pihamökissä hän asui ja siellä kävi uusi naisystävä Tuula.
Elokuussa 1981, kun täytin 18 vuotta hän otti minut mukaasnsa Kööpenhaminaan ostelemaan antiikkia, jota hän myi huutokaupoissaan, joita varten hän oli vuokrannut Malmin vanhan työväentalon. Hän asui talon yläkerrassa.
Kävin hänen luonaan Malmilla ainakin helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 1986, jolloin aamulla Oulusta junalla saavuttuani olin jostain lukenut edellisenä iltana sattuneesta Ruotsin pääministeri Olof Plamen murhasta. Minulla elämäni oli silloin hyvin kaottisessa vaiheessa, koska opiskleija-asuntola Välkkylän solussa meillä oli myrskyisä suhde naapurihuoneen Ullan kanssa. Sen ja muiden ongelmien takia minulla olivat opinnut niin takussa, että oli vain ajan kysymys, milloin opintotukeni lakkaisi.
Olin pari vuotta aiemmin hakeutunut opiskelemaan kulttuurin tutkimusta eli kirjallisuutta sekä aate- ja oppihistoriaa, filosofiaa, kulttuuriantropologiaa. Kaikkeen tuohon olisi sisältynyt runsaasti lukemista, ehkä niin paljon, ettei siihen olisi aika riittänyt minulta, joka jouduin tihruamaan tekstiä selkä kumarassa suurennuslasia käyttäen. Lukutelevisiota eivät Näkövammaisten keskusliiton soveltuvuustestauksen tekijät syksyllä 1984 olleet suositelleet, koska luin suurennuslasin avulla nopeammin kuin tuon ajan lukutelevisioilla, joiden kameran tarkennus tekstiä liikuteltaessa kesti kauan asettua. Yliopistolla ja kirjastoissa häpesin pyytää apua, koska en ollut sinut näkövammani kanssa. Jopa opiskelijaruokalassa en käynyt syömässä, koska en kehdannut tunnustaa, etten nähnyt seinällä roikkuvaa ruokalistaa.
Viimeksi tapasin isäni vuonna 2017 viimeisimmällä ja ehkä myös viimeisellä Suomen-reissullani, kun olin tullut Vietnamista Ukrainan kautta paikalle huhtikuun loppupuolella, kuten tavallista. Pekka Myllykoski ja Mauno Koivisto kuolivat sen reissun aikana. Pari päivää ennen lähtöäni oli sukukokous Pornaisissa. Yllä oleva kuva on vudelta 2015 Miehikkälästä, jossa isäni piti antiikkikirppis Kipinää. Aiemmin hän oli toiminut myös Kallen Antiikki -nimisen yrityksen vetäjänä. Siellä kävi paljon myös venäläisiä asiakkaita ja hän piti heistä, sanoi jopa luottavansa muutamaan täysin. Sellainen asennemuutos oli minulle aikamoinen yllätys.
12.11. Olen suomalainen
Facebookin ulkosuomalaisryhmässä kommentoin aihetta näin:
Minä rakastan Suomea heart Aina ei rakkaansa luona kuitenkaan voi, halua tai kannata asua. Jos voisi olla kahdessa paikkaa yhtä aikaa, toinen olisi Suomi. Suomessa kuitenkin pysäyttäisin ajan touko-kesäkuun vaihteeseen.
Erityisesti kuitenkin rakastan Suomen kieltä ja muistojani Suomesta, jossa ehdin asua 37 vuotta ennen Aasiaanja Australiaan muuttoa.
Lapselleni olen pienestä pitäen kertonut asioita Suomesta, hänen suomalaisista sukulaisistaan. Myös muutamia suomen kielen sanoja olen opettanut ja myöhemmin ehkä lisää.
Onneksi sain käydä kouluni ja opiskella Suomessa. Nyt kotikoulua lapselleni valmistellessani siitä on hyötyä. Tiedän ainakin teroriassa minkälaista kunnon opetus on ja paikallisille viranomaisille on Suomen koulujärjestelmän maineen perusteella helpompi perustella kotikoulu.
12.11. Rautakauppareissu
Erik heräsi vähän äitinsä jälkeen ennen aamukahdeksaa, kuten tavallista. Minä heräsin taaskin ennen heitä jo aamulla viideltä kahdeksan tunnin unien jälkeen. Äitinsä lähti töihin ja me kohta yhdeksän jälkeen kauppareissulle noin kilometrin päähän ison tien varteen.
Me lähdimme sähköavusteista pyörääni taluttaen kohti Hanh-miehen ylläpitämää rautakauppaa, jonka edustalla hänen vanha isänsä piti pientä pyöräkorjaamoa. Pyysin häntä katakisemaan ja asentamaan uuudelleen ketjun, joka oli mennyt solmuun viime kuussa ottaessani moottorin irti huoltoon lähettämistä varten. Sen hän osasi tehdä paremmin kuin minä. Sen sijaan hän ei halunnut enää laittaa paikalleen takapyörän mekaanisen levyjarrun vaijeria väittäen, ettei hän siitä mitään ymmärrä. Todellinen syy taisi olla se, että paikalle tuli toinen asiakas: tuttavani arkkitehti, joka on auttanut minua viime aikoina hankkimaan bambukepit ja aitaverkot. Se on aika tavallista täällä, ettei palvella vanhaa asiakasta loppuun, kun uusi tulee vaan yritetään pitää molemmat paikalla mahdollisimman pitkään.
Odotellessamme kauppiaan isää varaosaostoksilta laitoimme pyörän runkoon oikealle kohdalleen jalkatapit, ettei pojan tarvitse roikottaa jalkojaan kyydissä istuessaan. Vielä ostelin tarpeellista tavaraa kuten suihkuletkun haaroituskappaleen, uudet voimapihdit, rautalankaa ja rälläkkään puun sahaamiseen tarkoitetut terät. Suojalasit unohtuivat jälleen, ettei kulmahiomakoneesta lennä kipinöitä silmille metallia leikatessa.
Tuo kauppa on yksi niistä kolmesta, joissa saan palvelua edes jonkintasoisella englannin kielellä. Lisäksi Hanh vaihtaa minulle käteistä. Minä maksan hänelle QR-koodilla Timo-pankin sovelluksen avulla isomman summan kuin mitä on ostosteni loppusumma ja hän antaa sitten minulle vaihtorahat käteisenä.
Tuosta sähköavusteisesta pyörästä, jossa on 750 watin keskimoottori (Toseven DM01) ja Erikin kuljettamista varten asennettu istuin minun ja korotetun ohjaustangon välissä, on tullut odella pitkällinen projekti. Moottorin hankin jo kuluvan vuoden huhtikuussa ja siitä lähtien olen rakennellut itse pyörää sen ympärille. Nyt kun sadekausi on lopuillaan, voimme alkaa suunnittelemaan retkiä taas vähän kauemmas kotoa.
13.11. Sulkapalloa puistossa
Aamulla viiden jälkeen lähdin kävelemään. Kävelin n. 4 km matkan torille, josta ostin hedelmiä ja vihanneksia: kurkumaa, paprikoita, kukkakaalia, parsakaalia, porkkaanaa, punajuurta ja vihreitä lehtivihanneksia. Osa niistä meni pakkaseen, osa heti käyttöön. Matkani varrelta otin kuvia.
Joku myi käytettyjä lasten polkupyöriä kahvilansa edustalla. Myöhemmin näytin kuvaa Erikille, mutta hän ei halunnut meidän ostavan niistä yhtäkään.
Päivällä pelailtiin tietokoneella Minecraftia ja vanhaa DOS-pohjaista peliä Duel Test Driver II, jonka minä olin kopoinut jostakin jo 1990-luvun alussa. DOSBOX-emulaattorilla sitä saattaa pelata vieläkin samoin kuin Pipe maniaa ja Blockout-tetris-kloonia.
Illansuussa käveltiin kaupan kautta kahden kilometrin päähän puistoon pelaamaan sulkapalloa ja käyttämään kuntolaitteita.
Puistosta koituduttiin illan jo pimettyä.
14.11. Mitä ukrainalaiset pakolaiset saavat kokea?
Yön silmä on suomennettu ruotsalainen dekkari, jonka lainasin Celiasta ja otin kuunteluun tänään. Olisin toki voinut kuunnella myös alkuteoksen Nattens öga ja ymmärtänyt siitä suuren osan, mutta jostain syystä suomen kieli on minulle helpompi ja rakkaampi. Toki myös englanti onnistuu ja jopa paremmin kuin ruotsi.
Tässä dekkarissa on juoni, juonenkäänteitä, jännitystä, murhakin, kuten dekkariin kuuluu. Minä en kuuntele sitä dekkarina vaan nimenomaan kertomuksena siitä, mitä kauhuja ukrainalaiset saavat kokea muutenkin kuin ruzakkiterroristien pommien ja suoran vallankäytön alla. Miten paljon on totta tässä, että kansainväliset rikollisjärjestöt ja yksittäiset rikollisetkin käyttävät heitä hyväkseen, erityisesti naimia ja lapsia?
15.11. Tapahtumia ja kavereita lapsille?
Meidät on kutsuttu kahteen tapahtumaan tulevana viikonloppuna. Yhdessä esiintyy Bob, kitaristi, jonka bändiä olen käynyt kuuntelemassa, ja kaveri, joka myi minulle Resmed 10 Autoset -laitteensa. Ja toisen on järjestänyt Martina, italialainen nainen, jonka tapasimme Erikin syntymäpäivänä metsäretkellä paikallisten kotikoululaisten ja muiden kanssa. Molemmat tapahtumat järjestetään tuolla kenguru-koulussa, jossa kävimme pari kertaa, mutta jonne meitä ei enää toivota. Niinpä kieltäydyin molemmista kutsuista.
Postitin myös paikalliseen ekspatriaattiryhmään kyselyn, jälleen kerran, josko löytyisi länsimaisia kavereita, English, kuten Erik heidät määrittelee.
Siihenkin tuli useita vastauksia, joissa suositeltiin kouluja ja muita ryhmiä, joissa lapsille on järjestetty ohjelmaa.
Tietysti sosiaaliet taidot, yhdessä toimiminen, tutkiminen ja oppiminen ovat tärkeitä, mutta Vietnamissa se menee usein liiallisuuksiin. Se on usein yhdessä marssimista johtajan liikkeitä mukaillen.
Yritän edelleen löytää meille mielekästä ohjelmaa ja hyviä kavereita, mutta se tuntuu levan työn takana. Useat Erikin ikäiset, myös serkut tuossa naapurissa, ovat päivä esikoulussa tai muussa koulussa ja käyvät järjestetyssä ohjelmassa. Monet käyvät jopa englannin kielen kursseilla, ryhmäopetuksessa, koulupäivän jälkeen.
Erik viettää päivänsä kotona videoita katsellen ja puhelimella pelaillen, mutta myös minun kanssani kommunikoiden ja välillä yhdessä reissaten, jos ei muualle niin ainakin karkkikauppaan.
Hänen kertoessaan minulle asioita huomaan hänen ilmaisutaitonsa, matemaattiset kykynsä ja tietonsa eri asioista olevan ihan mukavalla tasolla ikäisekseen. Sen voivat muutkin todeta mm. hänen Youtube-vidoistaan.
En siis ole kovin huolissani hänestä, vaikka jatkuvasti toivon meidän löytävän jotakin uutta.
Minä en osaa enkä halua määrätä häntä vaan annan aika paljon vapauksia tutkia ja löytää itse. Ehkä siitä tulee hänen rikkautensa myös myöhemmin, hyvän ilmaisutaidon ja syntyeräisen tasoisen englannin kielen taidon lisäksi.
Vuosi sitten meillä oli puhumaton poika . Silloin pelkäsin tosissani, että on puhjennut vuosikausia kestänyt selektiivinen mutismi. Nyt olen ylpeä siitä, että osasin ratkaista ongelman oikealla tavalla. Tai niin ainakin kuvittelen, että ympäristön vaihdon ja uusien elämyksien tarjoaminen ratkaisivat asian. En tarkalleen tiedä, mikä tuohon puhumattomuuteen johti, mutta pojan mukaan siihen johti hänen kokemansa väkivalta. Hänen kaverinsa oli lyönyt häntä voimakkaasti kasvoihin ja kun hän oli tullut kertomaan minulle, minä olin hätistänyt hänet pois. Niin tein, koska minulla oli johdettavanani lapsiryhmä ja halusin hänen olevan osa sitä.
Silloin myös suhtauduin pelaamiseen ja puhelimella roikkumiseen kieleisesti. Niinhän monet vanhemmat tekevät myös täällä ja Suomessakin ihan lapsipsykologeja myöten varoitetaan älypuhelinten vaaroista. Ne halutaan jopa kieltää pieniltä lapsilta.
Nyt suhtaudun asioihin toisella tavalla. Älpuhelimia ja pelaamista voi harrastaa myös rakentavasti, samoin videoiden katselua. Se, että Erik halusi perustaa oman kanavat ja osoittaa kykenevänsä tekemään eron häntä ympäröivän maailman ja pelien maailman välillä, kertoo minulle, että hän tajuaa mistä on kysymys. Ehkäpä minä luottamalla häneen ja kunnioittamalla hänen erilaisia valintojaan, pystyn auttamaan häntä kasvamaan ... ei vietnamilaiseksi laumasieluksi tai orjailijaksi vaan itsenäiseksi, rohkeaksi ja luovaksi aikuiseksi, jopa johtajaksi jos hän niin haluaa.
16.11.
Nyt kun näen kuvia ja videoita siitä eilisestä tapahtumasta, harmittaa, ettemme osallistuneet siihen. Olisin tietysti voinut ja Erik olisi ehkä vastentahtoisesti seurannut minua sinne, mutt egoni ylpeys taitaa olla pääsyy osallistumattomuuteeni. En vain taivu nöyrtymään ja alistumaan sovintoon. Niin se vain on.
Tuntuu siltä, ettei täällä kenenkään kanssa pysty ystävystymään tai edes luottamaan kehenkään. Aina tulee teen joitakin esteitä. Tekemistä sinsänsä on kotonakin: puutarhan ja talon parantelua, Erikin kanssa touhuamista. Välillä sitä vain kaipaisi muiden ihmisten seuraa, erityisesti sellaisten, joiden kanssa voisi puhua joko englanniksi tai suomeksi.
Pojallakin käy kavereita harvemmin kuin ennen. Hänen serkkunsa asuvat naapurissa ja kävivät aiemmin leikkimässä hänen kanssaan, nyt enää havermmin. Joskus vain pistäytyvät hakemassa karkkia ja muita herkkuja, joita käymme harva se päivä ostamassa.
Näyttää siltä, että isommat sateet olisivat nyt viimeinkin ohi. Päivät ovat enimmäkseen aurinkoisia. Välillä tulee jopa liian kuuma. Kohta pääsemme tas käymään lähistön uima-altailla.
Pihalla kukkii, Hibiscus Sabdariffa, Jamaikan kukka, josta voi tehdä mm. teetä. Se on nykyään muotijuoma täällä. Sain sen siemeniä kaveriltani kahvifarmarilta, joka asuu kolmen kilometrin päässä. Hänestäkään ei ole kuulunut mitään moneen kuukauteen.
Kasvatustaskuissa tulee salaattia ja muita yrttejä, joita voin napsia suuhuni ohi kulkiessani. Kaikkein mieluisimpia ovat sormenpään kokoiset tomaatit, joita niinikään voi pistää suoraan suuhunsa pensaista. Minä pidän tomaattikasvin tuoksusta. Se on jäänyt mieleeni jo lapsuudesta, kun äiti keväällä istutti tomaatintaimia saunan seinälle Kaivolan koulua vastapäätä sijainneen neuvolan talon pihalla. Kumpikin, sekä lehmänlanta että tomaatit ovat positiivisia hajumuistoja. Myös kanakakka haisi hyvälle, mutta sianpaskasta en ole koskaan tykännyt.
17.11. Käytiin uimassa
Aamulla serkut kävivät pitkästä aikaa leikkimässä. Sain kuulla, että he eivät enää käy usein, koska heidän äitinsä ei halua heidän enää pelaavan puhelimella ja tänne tullessaan he tekevät niin Erikin seurana. He leikkivät legoilla ja muilla Erikin leluilla, mutta Erik ei heidän seurassaan kauaa viihtynyt vaan vetäytyi omiinn oloihinsa puhelimineen. Hän kertoi myöhemmin, että olisi kivempi saada englanninkielisiä kavereita.
Iltapäivä oli sen verran kuuma ja poika täynnä energia, että päätin ehdottaa hänelle uimaa lähtemistä. Lähin uimapaikka, autotallimainen uimahalli on alle puolen kilometrin päässä.
Emme olekaan käynyeet siellä muutamaan kuukauteen, koska ei ole ollut näin kuumia päiviä sadekauden takia.
Noin kolmella eurolla saimme pullikoida tunnin. Valittavana oli kolme erilaista allasta. Pidempiä matkoja varten oli rakennettu uusi allas, mutta lapsille sopiva lämmitetty allas oli meille tutumpi. Sen versi näytti hieman likaiselta, mutta eipä se haitannut. Kotiin kävellessä poika nautti ostamistamme sipseistä. Illalla vielä teimme pienen nuotion pihalle hänen toiveestaan.
18.11. Kiehtova katala venäläinen kirjallisuus
Helmikuun 24. päivä vuonna 2022 riisuttiin naamiot ja niiden alta paljastui julma totuus. Suomikin halusi kiireellä sotilasliitto NATOon, YYA-aika oli lopullisesti ohi. Myös minun russofiliani oli pommitettu hajalle. Se prosessi jatkuu vieläkin.
Minusta jopa venäläinen kirjallisuus ja sen ihalu voi olla osa infosotaa. Kirjoitin asiasta Facebook-kommenteissa postaukseen, jossa englanniksi esitettiin kaikki venäläistä kirjallisuutta koskevat myytit.
Kirjoitin:
Mystifioitua
ja yliarvostettua jaarittelua. Ei mitään järkeä suunnata akateemisia
resursseja venäläisen kirjallisuuden professuureihin.
On
muistettava että tuo kirjallisuus on 1 propagandan väline ja sitä
käytetään oikeuttamaan terroristisia toimia muita kansoja vastaan.Vastaväitteisiin, mm. "Purot ja vellit sekaisin", "minä rakastan venäläistä kirjallisuutta" vastasin:
pohdinnat
ovat ok, ja rakastaminen ihanaa, mutta tuo kirjoitus sisältää lähinnä
vakiintuneita uskomuksia, myyttejä, joita käytetään nykyään infosodan
aseina. Kaikki tuo estää meitä näkemästä venäläistä kirjallisuutta
samanarvoisena muun hyvän kirjallisuuden kanssa. Minusta ruotsalainen
ja amerikkalainen kirjallisuus ovat ihan yhtä kiinnostavia kuin
venäläinenkin, ja suomalainen on minulle kaikkein rakkainta. Kuitenkin
yksittäiset kirjat ja kirjailijat ovat tärkeämpiä kuin tuollainen
valtiollinen ja kulttuurinen luokittelu.
Venäläinen
kirjallisuus on suomalaisille osa maailmankirjallisuutta, siksi se
pitäisi laittaa oikealle paikalleen mm. akateemisessa tutkimuksessa,
kirjastolaitoksessa ym.
Ykeityisten ihmisten harrastus on ihan eri asia. Sitä en halua rajoittaa.
ja lisää vastauksena toiselle:
En kiistä, että venäläisestä kirjallisuudesta voi nauttia. Siitä voi, olen itsekin tehnyt niin ja vieläkin voin joskus nauttia. Ongelma on siinä, että venäläisen kirjallisuuden klorifiointia ja mystifiointia, käsitystä siitä, että se on jotenkin pyhempää ja todempaa kuin muu kirjallisuus ja taide, käytetään propaganda-asenna, yhtenä venäläisen maailman ja kremlin ylivaltapyrkimysten oikeuttajana.
Minä epäilen vahvasti, että tuollaiset aloitukset tulevat trollitehtaalta eivätkä kirjallisuutta harrastavalta yksityiseltä ihmiseltä. Miksi laittaa tuollaisia aloituksia. Tilaustyö vai hyväntahtoista hölmöilyä?
Minusta tällä aloituksella ei ole mitään tekemistä kirjallisuuden kanssa muuta kuin se, että kirallisuutta käytetään poliittisena lyömä-aseena.
Venäjä-kriittisyyttäni jatkoin kommentoimalla myös Ilta-Sanomien uutista, jonka mukaan tammikuussa väistyvä Yhdysvaltain presidentti Joe Biden olisi antanut Ukrainalle luvan käyttää myös pitkän matkan aseita Venäjää vastaan puolustautumiseen.
RuZinamaa ei ole oikea valtio vaan terroristjoukkio, jolla on ihan liikaa ystäviä maaillmalla, myös Suomessa. Ei ole YK:sta eikä muista rauhankyyhkyistä apua sen riehunnan pysäyttämisessä. Putte ja sen liittolaiset uskovat vain voimaan. Niille on lännen voima ja yhtenäisyys näytettävä kovilla keinoilla. Noissa ohjuksissa on riskinsä, mutta ne on pakko ottaa. Muuten oltaisiin kaikki kohta Moskovan komennossa.
Nämä vuodet ollaan saatu todistaa kansanmurhaa, julmuudessaan HitZlerin tyylistä. Se on pysäytettävä keinolla millä hyvänsä tai muuten putlerZstan pysäyttää koko maailman.
Kiertelevät ilmaukset on tarkoituksella väsätty robottien algoritmien hämäämiseksi, ettei tule estoja Facebookin käyttöön.
18.11. Käytiin kaupungissa
Aamupäivällä Erik halusi lähetä karkkikauppaan ostamaan Draculan hampaita, ne ovat sellaisia pehmeitä vaahtokarkkeja, jotka on tehty torahampaiden muotoon. Noita saa myös Suomesta tuotemerkillä Trolli.
Niitä ostelimme mummolan lähikaupungin kaupasta viime vuonna. Täällä päin niitä ei ole näkynut. Ehdotin, että voisimme mennä viiden kilometrin päähän Lien Nghia -kaupunkiin. Minull aoli taka-ajatuksena käydä siellä pyöräkaupassa ostamassa takapyörän akseli, käyttää häntä leikkipaikalla ja ostaa ehkä jotakin muuta, mitä täältä kotikulmilta ei saa ja netistä ei kannta ostaa.
Oli sen verran ja kuuma keskipäivällä, etten halunnut polkea pyörällä vaan jätimme pyörän noin kilometrin päähän hänen serkkujensa äidin kioskille, kuten tavallista, ja aloimme odottamaan paikallisbussia. Niitä kulkee tästä ohi aika usien: joko vihreitä tai oransseja. Ensimmäinen oranssi ei pysähtynyt ottamaan meitä kyytiin, mutta toinen oranssi pysähtyi. Sen kuljettaja otti maksun myös Erikistä, joten matkaan meni kaksi kertaa se mitä tavallisesti eli noin 80 eurosenttiä.
Pyöräkaupasta löysin taka-akseni ja jarrukaapelin. Sen jälkeen olis itten Erikin ostosten vuoro.
Ei löytnyt Draculan hampaita tuostakaan kaupasta, jota Erik kutsuu nimellä Omo-shop. Sen sijaan ostimme muita herkkuja. Istuessamme kaupan edustalla syömässä jäätelöitä, Erik muuttikin mielensä eikä halunnutkaan kotiin vaan Peter's house -nimiseen kahvilaan, jonka yhteydessä on lasten leikkpaikka. Se on viikolla yleensä hyvin hiljainen, mistä me molemmat pidämme. Toki nyt kaipasimme muitakin, jos tulisi yksi kaveriksi kelpaava.
Pari pikkulasta sinne tuli jossain vaiheessa, mutta he pysyttelivät kaukana meistä. Erik kyllä teki lähestymisyrityksiä, mutta nuoret äidit eivät olleet huomaavinaankaan häntä. Niinpä Erik leikki yksin minun katsellessa, välillä maalasi kipsiveistoksen, välillä joki kista ja söi lihaisaa makkaraa. Sitten otimme vihreän bussin kotiin. Odotellessamme bussin lähtöä ja koko matkan bussissa poika pulisi kuin papupata. Olen siitä hyvin iloinen, että hän haluaa sanoittaa kokemaansa maailmaa kanssani: kertoa jakysellä, kuunnella myös minun tarinoitani. Olen hyvin tyytyväinen hänen älyllisiin kykyihinsä. Ei hän ole ehkä nero eikä poikkeuslapsikaan, mutta minulle rkas ja ilo.
19.11. Mukavan viileät aamut ja lämpimät päivät
Kivoja ilmoja se pitelee. Ei enää juurikaan satele vaan aamuisin on rapsakan viileätä ja sitten kahdeksen jälkeen alkaa olemaan jo lämmintä, iltapäivisin jo niin kuumaa, että tekee mieli uimaan. Talossa sisällä on viileämpää kun minulla on kolme tai neljä tuuletinta puhaltamassa talon läpi. Ne myös auttavat rakenteisiin pääseen kosteuden kuivaamisessa.Toivon niin.
Viileässä on kiva nukkua, mutta minä tarvitsen lisäksi antihistamiinia: doksylattisuksinaattia sekä PAP-konetta, joiden avulla voin nukkua jopa kahdeksan tuntia kunnes alaselän kipu minut herättää vielä väsyneenä. Pitää siis säätää patjaa ja tyynyä.
Tänään meni monta tuntia polkupyörän levyjarrujen virittelyssä. Kuriiri toi kiinasta tilatun Shimano-nestejarrun etupyörään. Siinä on liian lyhyt letku, joten ei sitä pääse ennen käyttämään kun on tilannut pidemmän letkun. Takapyörään yritin viritellä teräskaapelilla ohjattavaa levyjarrua, mutta kun pyörän rungossa ei ole sille valmiita kiinnitysreikiä, täytyi yrittää viritellä muunnoskappale. Ei ihan vielä onnistunut, joten jatketaan joskus toiste. Sähköavusteisessa pyörässä siis toimii toistaiseksi vain etujarru.
20.11. Tarja Halonen, naispresidentin perintö?
Meri Valkama on kirjoittanut Tarja Halosen ajatuksista ja poliittisesta perinnöstä kirjan. Kuuntelin sen tänään.
Minä en äänestänyt Halosta vuoden 2000 enkä vuoden 2006 presidentinvaaleissa. 1990-luvulla en käynyt äänestämässä muistaakensi missään vaaleissa, en edes EU-kansanäänestyksessä enkä Veltto Virtasta vuoden 1994 presidentinvaaleissa.
Halosen valinnasta muistan vain sen, kun kaverini Tuomaksen kanssa käytiin syömässä Hakaniemen Marco Polossa tai Juttutuvassa ja sitten alkuillasta naapuriin, työväentalolle ilmestyi pari TV:n ulkolähetysautoa ja iso kasa kaapelia. Siellä oli vaalivalvojaiset.
Tammikuussa 2002, kun Euro tuli ja Halonen oli ollut presidenttinä vajaat kaksi vuotta, minä lähdin Suomesta. Kävin lyhyesti syyskuussa avioitumassa ja sitten olinkin poissa sieltä liki kymmenen vuotta. Kun seuraavan kerran palasin toukokuussa 2012, presidenttinä oli Sauli Niinistö. Olin äänestänyt tuolloin presidentinvaalien moelmmilla kierroksilla: ensimmäisellä yhtä Paavoa vitsillä ja toisella Haavistoa. Äänestys Brisbanessa oli aika helppo, vain polen tunnin laiva- ja junamatkan päässä asunnoltani. Toisella kierroksella suomen suurlähetystön virkailijat olivat hieman törkeitä eivätkä halunneet auttaa vaalipiirini etsinnässä. Lähettiläs (iäkäs mies) jupisi itsekseen, ettei pitäisi jättää lasseja kotiin. Eivät minua lasit olisi auttaneet, muut kuin ehkä vahva suurennuslasi. Edellisenä vuonna olin laitattanut tekomyköt Indonesian Jakartassa. Ne korvasivat vahvat linssit, mutta ei nköni ullut hyvä kuitenkaan. Se oli ollut huono syntymästä saakka.
Jonkin verran aloin seuraamaan Suomenkin politiikkaa pikkuhiljaa 2000-luvulla erityisesti sen jälkeen kun olin jäänyt eläkkeelle Australiassa. Muistan joitakin uutisia nähneeni Halosen ja Putinin lämpimistä väelistä, samoin kuin hänen flirttailuaan George Bush nuoremman kanssa.
Venäjän hyökkäyssodasta, helmikuusta 2022, lähtien Halonen on nähnty yhtenä sinisilmäisen suomettumisen symbolina. Se on myös yksi tämän kirjan teemoista. Ei hän todellakaan ollut ainoa, joka halusi uskoa Venäjästä hyvää, mutta hän on saanut siitäkin suurimmat kurat naamalleen.
Minä olisi halunnut Yhdysvaltoihin historian ensimmäisen naispresidentin, Kamala Harrsisin. Sitä ei nyt tällä kertaa tullut vaan tuli trumputin. Katsotaan sitten neljän vuoden kuluttua, josko silloin.
Suomeenkin toivon naispresidenttiä, vaikka en ketä tahansa. En ole vielä kertaakaan äänestänyt naisehdokasta presidenttiin, eduskuntaan kyllä. Sanna Marin voisi olla seuraava presidentti Alexander Stuibbin jälkeen. Voisin äänestää häntä ellei silloin ole parempaa ehdokasta. Seuraavissa vaaleissa voisin hyvinkin äänestää taas Stubbia: nuorekas, pätevä, kielitaitoinen, kansainvälisesti orientoitunut.
21.11. Vegaanista kahvimaitoa ja kotitekoista salmiakkia
Tätä otsikkoa kirjoittaessani mietin, että onpa hyvä tapa kirjoittaa blogia kuin päiväkirjaa. Samalla tulee tarkistettua, mikä ja kuinka mones kuun päivä tänään on. Haluan jatkaa tästä eteen päin tällä samalla linjalla ja kuukauden viimeisenä päivänä ajastaa kirjoituksen kuun loppuun.
Viime yönä kovensin käyttämääni patjaa eli poistin sekä petuspatjan että sen päällä olleen joogamaton ja ilmapatjan. Aamulla heräsin kolmen jälkeen kolotuksiin: jälleen alaselässä mutta nyt myös hartiaseudulla.
Pitänee siis vaihtaa patja tai sitten pitää ibuprofeeni-parasetamoli-särkylääkettä ja ottaa sitä saadakseni nukkuä vielä tunnin-pari. Aiemmin olen ottanut särkylääkkeen illalla yhdessä anthistamiinin ja melatoniinin kanssa.
Vinamilk on Vietnamin Valio, suurin maidonjalostusta harjoittava yritys. Minä olen käyttänyt heidän kasvipohjaisia maitojaan jo muutaman vuoden. Erityisesti suosin maitoa, joka on tehty useammasta palkokasvista ja siemenistä. Sellaisia on saatavana pienemmistäkin kaupoista pienissä noin kahden desilitran tölkeissä. Ei kovin ekologista, mutta kätevää. Sikäli ekologista, ettei tule hävikkiä kun joutuu heittämään pilaantunutta maitoa pois. Avaamattomat tölkit säilyvät huoneenlämmössä kuukausia.
Kyselin jälleen asiasta eräässä Facebookin vegaaniryhmässä ja nyt sain hyvän linkin singaporelaiselta vegaanilta. Olen käynyt aiemminkin Vinamilkin sivuilla, mutta nyt sinne oli ilmestynyt chat-nappulan, jonka takana ilmeisesti tekoäly vastasi kysymyksiini selkeästi. Sain tietää, että heidän kasvimaidoissaan käyttämä D3-vitamiini on vegaanista eli sitä ei ole otettu lanoliinista vaan kasvislähteestä. Yllä olevan kuvan yläoikealla on saamani vastaus englanniksi.
Suomessa ei ihmisten mielestä saa enää kutsua maitoa maidoksi vaan se on aina juomaa. Syykin siihen on: EU:n direktiivi, joka kieltää muiden kuin lehmän tissimehujen markkinoiniin maitoina. Siitä sääntö on sitten levinnyt myös somekieleen ja muuhun arkikieleen.
Saman kuvan yläosassa oikealla on kuvakaappaus
Lazada-nettikaupassa tekemästäni tilauksesta, jossa ostan kuivattuja mansikoita ja mulperinmarjoja (
silkkiäispuu). Niiden saavuttua lisään ne isoon lasipurkkiin, jossa on jo odottamassa minttukaramelleja (Mentos) bambuhiilestä, aniksesta, lakritsista, aniksesta, chilijauhesta ja ammoniumkloridista (salmiakkijauho) tehdyssä mustassa maustesoksessa. Ne ovat tulisempia kuin turkinpippurit, joita en enää vaivaudu tilaamaan Suomesta. Ainoastaan pehmeää lakritsia joskus.
Tänään käytiin iltapäiväuinnilla kolmen kilometrin päässä olevassa maauimalassa. Siellä saa noin euron pääsymaksulla uida niin kauan kuin paikka on auki eikä vain tuntia kuten tuossa naapurissa. Myös vesi on täällä puhtaampaa. Minulle se oli heiman vilpoista, mutta Erik nautti siitä täysillä pari tuntia. Mennessä oltiin tultu kaupan kautta, joten herkkuja oli sekä uinnin lomassa nautittaviksi että kotiin tuotavaksi. Oltiin ainoat asiakkaat siellä. Taas Erik kertoi, että olisi halunnut tavata muita lapsia, löytää uusia kavereita.
22.11. Suuri venäläinen kirjallisuus ? ... taas!
 |
Kuvakaappaus Youtube-videosta - linkki tässä. j
|
Aamulla heräsin kolmelta noin seitsemän tunnin jälkeen selkä ja hartiat edelleen himean jumissa. Olin taas viritellyt solurakenteista retkipatjaa kovan patjani päälle ja petauspatjan alle.
Muutaman tunnin saan aamulla olla rauhassa koneella ennen kuin Erik herää ja suuri osa päiväämme on yhteistä ohjelmaa.
Katsoin videon, jossa paljastetaan venäläinen kirjallisuus, tai paremminkin tapa, jolla siitä puhutaan ja se halutaan esittää, valheeksi, jota Venäjän ja Neuvsotoliiton valtiolliset rakenteet haluavat levittää maailmalle. Se halutaan esittää osaksi mystistä, yli-inhimillistä sielua, jota ei voi järjellä ymmärtää, mutta joka ilmentää muulla tavoin ihmisyyttä paremmin kuin mikään muu kirjallisuus tai kulttuuri. Lähde on ukrainalainen, mutta ei mielstäni kuitenkaan propagandaa. Hedelmistään puu tunnetaan ja venäläisyyden hedelmät ovat varsin mätiä nykyään ja sitä ne ovat olleet jo vuosisatoja.
Tietysti jotkut sanovat, että Ukrainan sota, toisinajattelijoiden vainot ovat vain politiikkaa, jotain mikä ei liity oikeaan venäläisyyteen millään tavalla vaan antaa siitä väärän kuvan. Jälleen kerran mystifiointia, joka siirtää asiat järjellä tavoittamattomiksi uskomuksiksi.
Tässä videon julkaisijan teksti englanniksi:
Instead of revising the imperial literature of previous centuries, Russia still uses the xenophobic narratives embedded there as inspiration for its wars of aggression. This is discussed in the episode "Literature" from the cycle "The Big Russian Lies".
Literature was never out of politics either in the Russian Empire or in the Soviet Union. Due to political decisions, desirable authors were published and translated, undesirable ones were repressed and destroyed. Through propaganda literature, Russia discredited the Ukrainian national liberation movement to the whole world.
Why is Pushkin not out of politics? Which "good" Russian writers were struggling on the Ukrainian issue, why is Russian literature not as old and not as great as they are trying to convince everyone?
Why Russian literature is not great, as they are still trying to "sell" to the world, they say:
writer Serhii Zhadan;
literary critic Eva Thompson;
professor of Ukrainian Studies at University College London William Blacker;
philosopher Vakhtang Kebuladze;
writer Andriy Kokotyukha;
literary critic Rostyslav Semkiv;
Nataliya Kruchuk, research associate of the Museum of Propaganda;
Yulia Lipske, deputy director of the Museum of Propaganda.
Watch other episodes of the Big Russian Lies series:
How Russia REWRITES history in its favor | BIG RUSSIAN LIES #1 — • How Russia REWRITES history in its fa...
"The Big Russian Lies" is a series of films about a country living in an atmosphere of informational sanitation, in which the narratives of Russian propaganda are debunked.
For centuries, Russia has used history, literature, cinema, art, sports, and media as instruments of propaganda to advance political interests. It calls itself the heir of Kievan Rus and justifies claims to the lands of neighboring states.
22.11. Youtube-jäsenyys
Kaikkea ei tarvitse saada ilmaiseksi vaan joistakin palveluista on järkevä maksaa ellei verojen muodossa niin sitten ostamalla ne itse. Ostan levytilaa Googlelta, ennen 200 megatavua vuosimaksulla ja nyt 2 gigatavua. Se tulee halvemmaksi kuin kiintolevyjen ostaminen, vaikkei pilvipalvelu tietystikään täysin korvaa varmuuskopoita levyillä.
Ostan myös Youtuben premium-palvelua ja pelipalveluita Erikille. Siihen palveluun sisältyy minun kannaltani myös musiikkipalvelu, joka korvaa minulle Spotifyn ja muut suositummat musiikkipalvelut. Videoiden ja TV-ohjelmien suoratoistopalveluita en tarvitse, koska en ole sohvalla TV:tä katsovaa tyyppiä. Mieluummin kuuntelen äänikirjoja kävellessäni tai kaivellessani pihalla. Nyt on menossa Pedro Hietasesta kertova kirja.
Vietnamissa on viime aikoina sovellettu uusia sääntöjä pankki- ja maksuliikennemaailmassa. Nyt Youtubellekin pitää maksaa täkäläisillä maksuvälineillä.
Onneksi minulla on kaksikin paikallista pankkitiliä: Timo ja Agribank. Timoon on liitetty myös kansainvälinen maksukortti, joka toimii ainakin vuoden loppuun saakka, myös sen jälkeen, jos onnistun rekisteröimään biometrisen datan pankin konttorissa. Agribankissa se ei onnistunut alkuun, mutta viime kuussa sain sen tehtyä. Siellä aina maksua suorittaessa täytyy näyttää naamansa sovellukselle, joka usean yrityksen jälkeen joko hyväksyy tai hylkää antamani näytteen.
22.11. Multa tuli
Jim Pembroke ja Matushka-mother Pirkka-Pekka Petelius-Pedro-Numminen -vitsit, Tango Sinikalle - Tango punakalle.. Monia tv-pätkiä, Wigwam kappaleita ja muistoja, joissa en ole ollut fyysisesti läsnä, mutta silti ne tuntuvat niin omilta. Ja siinä sivussa nämä nykyaikaan väärennetyt Urho Kekkonen-pätkät . ,siinä kulttuurista säestystä puutarhahommille ja muille arkiaskareille. En ole musikaalinen, en tiedä sen teorioista koulusivistystä enempää.
Eilen saapuivat alkuvikosta n. 20 kilometrin päästä tilaamani säkit luomu-kasvuturvetta. Eräs siellä päin asuva kaverini suositteli muutamia kuukausia sitten tätä myyjää. Aluksi hän toi säkit tullessaan sen jälkeen kun minä olin maksanut ne netissä.
Nyt yhteys tuohon kaveriin ja hänen lapsiinsa on katkennut, mutta olen pystynyt kommunikoimaan tuon anisen kanssa netin kautta käyttäen Google-kääntäjää. Minä käännän hänen vietnaminsa ja hän minun englantini.
23.11. Tuleeko uusia kavereita?
Alkuviikosta paikalliseen Facebook-ryhmään kirjoittamaani kyselyyn englanninkielisistä kavereista Erikille, tuli muutama hyödyllinenkin vastaus. Yksi sen kautta syntyneistä tuttavuuksista kutsui meidät poikansa kouluryhmään virkistystapahtumaan paikalliseen vesipuistoon.
Päätin eilen suositella paikkaa Erikille sen jälkeen kun olin näyttänyt hänelle sieltä kuvia Googlen kartsta. Minullekin paikka oli uusi. Molemmat innostuimme siitä ja päätimme käydä.
Lähdimme aamulla kymmenen maissa liikenteeseen tuolla surullisenkuuluisalla omatekemällä sähköpyörällä. Monta kertaa jouduimme pysähtymään ja korjaamaan takapyörän asentoa, koska sen akselin lukitus petti. Olen nyt gooletellut ja miettinyt syytä moiseen. Ilmeisesti ongelma on siinä, että otin vaihteet poiss käytöstä poistamalla vaihtajan takapyörästä, joten ketjut menevät suoraan rattaille. Rataspakkaa en ole vielä poistanut ja hyvä niin, sillä voi olla viisasta asentaa vaihtaja takaisin paikalleen, vaikkei sitä edes käyttäisi. Näin ketjut pysyvät helpommin sopivan löysällä tai kireällä.
Ikävä tulee sinne mummolan seudulle, jossa oli pyöräkorjaamo kolmen
kilometrin päässä ja siellä pari osaavaa nuorta kaveria. Täällä on alle
kilometrin päässä se vanha mies, joka osaa kyllä paikata renkaan, muttei
mitään monimutkaisempia operaatioita.
Joka tapauksessa päästiin paikalle ja poiskin herkkukaupan ja kahvilan kautta. Tavattiin muutama mukava ihminen ja tutustuttiin alustavasti yksityiseen kouluun, jossa osa opetuksesta on englanniksi. Koulumaksut olisivat n. 5000 euroa vuodessa. Hinta on tietääkseni noin neljäsosa siitä, mitä vietnamilais-suomalaisen kansanivälisen koulun maksut olisivat. Ison loven ne maksut tekisivät budjettiini, mutta täytyy kuitenkin harkita.
Itse allasalueella Erik juoksenteli ympäriinsä eikä halunnut liittyä muiden lasten joukkoon pulikoimaan lämmitetyssäkään altaassa. Hän vain ihmetteli ja kertoi jäleen päin, että paikka oli kovin iso hänelle.
Unnin jälkeen oli lounastauko. Aloin kyselemään siitä koulusta ensin parilta aikuiselta, mutta sitten menin parin teinitytön luokse. Yksi heistä osoittautui omistajapariskunnan 13-vuotiaaksi tyttäreksi. Hän hallitsi englannin kielen niin hyvin, että pystyimme oikeasti keskustelemaan. Kohta paikalle tulivat myös hänen vanhempansa, joiden kanssa juttu jatkui.
Kotimatkalla näimme myös upeita maisemia. Kuvat ovat noin kolmen kilometrin päästä kotoa puistosta ja kahvilasta.
Syyskuussa olivat kaverit hukassa. Jokohan niitä alkaa löytymään?
Illa päätteeksi kokeilin tekoälyn puhutaamista. Navalnyi suomeksi -projektin tiimoilta päätin julkaista puhutun videon tekstistä, jonka Navalnyi julkaisi pari viikkoa ennen kuin Putler murhasi hänet.
25.11. Kevät kukkii
Muutaman kerran päivässä täytyy nyt kastella vihannestarhaani, jota on ympäri taloa taskuissa, ruukuissa ja maahan kylvettynä. Yleensä syön suoraan pensaista tai penkeistä tai taskuista. Kovin isoja määriä en halua korjata mitään, koska haluan myös nauttia näiden katselusta ja haistelusta.
Olen työskennellyt tulevan koira- ja/tai kana-aitauksen parissa. Sinne kuljetaan tuon varastotilan kautta.
Ylhäällä vasemmalla näkyy Teehibiskus, Roselle, Jamaikan hibiscus, Hibiscus Sabdariffa. Sen verhiöistä voi tehdä teetä tai hilloa, ja lehtiäkin voi syödä. Ne ovat kirapakoita kuten ketunleivät tai suolaheinä eli sisältävät oksaalihappoa.
En aio enää kasvattaa hiuksia
Vuonna 2000 eli 24 vuotta sitten oli Urho Kekkosen syntymän satavuotisjuhlavuosi. Hän oli toki kuollut jo aiemmin, 30.8.1986. Muistan, missä olin ja mitä tein kuullessani uutisen. Marraskuussa 2000 ajoin pääni kaljuksi ja siitä lähtien olen tehnyt niin useimmiten joka päivä, vähintäänkin pari kertaa viikossa.
Noin kuukausi sitten aloin pohtimaan, että miltäköhän hiukseni näyttäisivät nykyään: minkä väriste ne olisivat, joko olisi harmaata paljon ja miten laajalle kalju on jo levinnyt. Samalla päätin myös antaa parran kasvaa sen verran kuin se nyt kasvaa.
Tänään päätin ajaa tuon "sädekehän" pois, koska se näyttää samalta kuin jo 1990-luvulla. Kalju ei ole siitä paljoa laajentunut muttei myöskään supistunut.
Ei ole koskaan ollut hiusten ja parran kasvu minulle kaksista.
Yllä kuvat vuodelta 1976, 1980 ja 1991. Lapsuudessa tukka oli vaalea luonnostaan ja olisi kasvanut ellei äiti olisi pakottanut parturiin. Vuonna 1980 ajoin ensimmäistä kertaa kaljuksi. Tein sen kesäloman aikana nähdäkseni, josko se kasvaessaan vahvistuisi. Sitten kun sain itse päättää asiasta, ei tukka enää kunnolla kasvanut eikä se ollut enää vaalea.
25.11.
Käytiin kaupassa sähköpyörällä. Kotimatkalla pysähdyttiin puistossa, jossa joskus käymme voimailemassa ja pelaamassa sulkapalloa. Puistossa ei ole roskiksia. Vaikka olisikin, heittäisivät ihmiset ilmeisesti roskansa enimmäkseen maahan. Täällä kun ei ymmärretä mikä ero on muovilla ja banaaninkuorilla, orgaanisella ja epäorgaanisella jätteellä.
26.11. Patja ja puutarha
Paikalliselta torilta ostetut pavut ksvavat hyvin. Netistä tilatut sisältänevät idunestomyrkkyjä, koska ne eivät useimmiten idä. Näitä valkoisia papoja (ficia faba), joissa on violetteja läiskiä, kasvatin jo neljä vuotta sitten tuolla kilometrin päässä. Tämän vuoden tammikuussa istutin niitä myös ja nyt ne ovat kasvaneet isoiksi ja tuottaneet myös satoa. Suurimman osan pavuista kylvän uudelleen maahan. Ensi vuonna toivon saavani niistä vaikkapa tempeä.
Lehtien lisäksi voin ohi kulkiessani napostella näitä sormenpään kokoisi tomaatteja.
Teehibiskus puskee lisää kukkaa ja uutta versoa. Tein niistä tänä aamuna teetä.
Tänään saapui netistä tilaamani pehemä jousitettu superlonipatja. Käytän tätä 10 cm paksua 1 x 2 m patjaa petauspatjana alkuvuodesta ostetun joustinpatjan päällä.
Erikin karkkipöytä on melkein aina täynnä.
Respektiä, seksikirja pojille
Inti Chavez Perez
Englanniksi: Respect: Everything a Guy Needs to Know About Sex, Love, and Consent.
Näyttää siltä, että tämä kirja ei ole saatavissa Vietnamiin. Samaan rajoitukseen törmäsin jokin aika sitten mm. Peter Singerin New Animal Liberation -teoksen kohdalla.
Lainasin äänikirjan lukemisesteisten kirjastosta. Olen kuunnellut sisällysluettelon ja alkusanat. Niiden perusteella asiallinen ja suora kirja. Olisipa minun nuoruudessa ollut tämä! Tässä puhutaan rajoista, identiteetistä, ei- ja kyllä-signaaleista, vonkaamisesta ja annetaan runsaasti käytännön neuvoja.
Tämä on minusta hyvä muutenkin kuin seksioppaana, opettaa toisen kunnioitusta, itsensä tuntemista ja muita hyödyllisiä asioita ihmisenä olemisesta ja kasvamisesta.
Jos tätä liian nuorena tai epäkypsänä lukee, kyllä mieli suojelee niiltä asioilta, joihin ei ole valmis. Netistä löytyy tosiaankin paljon hurjempia juttuja ilman että niitä selitetään millän tavalla.
...
Vastauksestani kysymykseen, että miksi tälle pitäisi uhrata vaikkapa matematiikan sijasta:
no, pojat käyttävät paljon aikaansa tissien vahtaamiseen ja peneskelulle hihittelyyn. Olisi paljon hyötyä kaikille, että vaikka äänikirjana tämän kuuntelisivat tai joku tekisi tämän pohjalta videon. Asiallinen tieto rauhoittaa ja saattaa auttaa poikia suuntamaan enemmän huomita vaikkapa matematiikkaan., vaikka toki sen voi tehdä koneillakin.
Koulun tärkein tehtävä on valmentaa elämään. Vaikkei tätä kirjaa opetetakaan vielä virallisesti, minä soisin niin tapahtuvan. Tytöille ja tytöistäkin voisi tuottaa oman opuksen ja sitten käydä niitä läpi koko lokan voimin.
... ja toiselle:
tuo suihinotto on asiayhteydestään irrotettu kohta kirjasta. Se ei kuulu koulujen opetusohjelmaan, vaikka minusta voisi kuuluakin. Se opettaa myös toisen kunnoittamista ja sitä, että ei tarkoittaa ei. Monia hyödyllisiä asioita.
Toivottavasti sukupuolivalistus yltää joskus pelkästä biologasta tuolle tasolle.
Pisa-tulosteen laskuun ovat syyt muualla kuin tuossa kirjassa!
...
luetaanpa tuo kirja ensin. Minullakin vielä kesken, mutta alun perustella tämä voisi olla hyvä elämänhallinnan oppikirja. Ei oikein vastaa sitä uutisista saatua kuvaa. Asiallinen teos ja todella hyvää ja nuoria puhuttelevaa kieltä. Ei ihme, että on muissakin länsimaissa julkaistu ja kiitetty.
Seksistä voi muutenkin puhua kuin pano- ja runkkauskeskeisesti. Se on tämän kirjan yksi plussa.
30.11. Kuun viimeiset viisi päivää
Isän sisko, täti, jonka minäkin muistan, äidin ikätoveri, menehtyi 87-vuotiaana kotonaan Vantaan Rekolassa. Hänen miehensä menehtyi jo vuosituhannen alussa. Hänen lapsiinsa, ainakin kahteen poikaan, olen ollut yhteydessä ihan viime aikoinakin. Yksi kävi täällä vietnamissa. Sain kuulla, että sieltä olisi tulossa jopa viisi serkkua, kaikki tämän Kyllikki-tädin lapsia. Tammi-helmikuussa saamme nähdä, moniko on tulossa tai tullut.
Kuvassa yllä isäni ja muita sukulaisia sukukouksissa 2012 ja 2017. Onneksi sain nähdä heitä siellä. Isältä on jo kaksi siskoa menehtynyt ja yksi veljen vaimo. Aletaan me serkkujenkin kanssa olemaan jo aika iäkkäitä, tietääkseni vain yksi meistä, Lasse, on menehtynyt, hänkin sairauteen vuonna 2016, vuosi sen jälkeen kun tapasimme viimeisen kerran. Näitä nuorempia, poikani pikkuserkkuja ja heidän lapsiaan olisi kiva tavata enemmänkin, luoda ihan elävä yhteys heidän kanssaan.
Lhes joka päivä olemme käyneet jäätelöostoksilla. Kavereita ei ole käynyt kuin kerran pari lyhyesti syömässä osan pojan kaupasta tuomista karkeista. Olen hieman huolissani siitä, että kavereita ei ole ja ne entiset nähdään vihollisina. Hän pukee pyöräilykypärän ja kuulokkeet, sitten lähtee kävelysauvaa heiluttaen etsimään kavereitaan saadakseen taistella heidän kanssaan, hänen mielestään se on hupia, "fun fight", mutta minä näen siinä myös turhautumista ja kenties jopa pelien vaikutusta.
Kysyin asiasta tänään uimareissulla ja hän kertoi, että välillä he ovat kavereita ja välillä vihollisia. Eli kuulostaa ihan samalta, mitä meilläkin oli sekä sisarusten kesken että kavereittenkin kanssa.
Tänään lauantaina 30.9 olisin halunnut viedä pojan sisäleikkitilaan, koska siellä oliso todennäköisesti enemmän lapsia tänään kuin viikolla. Hän ei kuitenkaan halunnut, vaan halusi tuonne kolmen kilometrin päähän uima-altaalle. Niinpä kävimme siellä iltapäivän kuuminpaan aikaan.
Sinne tuli kohta pieni tyttö, joka ymmärsi englantia ja halusi puhuakin sitä. Hän kertoi olevansa 8-vuotias ja käyvänsä täällä harjoittelemassa valmentajansa kanssa. Mukana olikin mies, joka voimistelutti häntä ja istui lähellä puhelintaan selaten, kun tyttö harjoitteli. Tyttä olisi halunnut puhua ja leikkiä enemmän meidän kanssamme, mutta ei valmentaja sitä tietenkään sallinut. Tulivat mieleen monet nykylapset, joiden elämä on tiukkaan aikataulutettua, päivät ahdettu täyteen ohjelmaa niin, ettei ole enää vapautta tutkia, leikkiä tai vain olla. Aina pitää olla jotain kehittävää ja hyödyllistä. Missään tapauksessa en halua mitään sellaista pojalleni.
Alkava joulukuu saattaa olla viimeisemme tässä asunnossa. Talon omistaja ei ole suostunut vastaamaan kysymykseemme, saammeko olla tässä vielä ensi vai emme. Tänne tullessamme maksoin vuoden vuorkat etukäteen. Mitään kirjallista sopimusta meillä ei ole vuokrakaudesta. Jos huonosti käy, omistaja haluaa ajaa meidät ulos täältä mahdollisimman lyhyellä varoitusajalla niin, etten kerkiä purkamaan kaikki tekemiäni parannuksia. Sitä varten olen miettinyt vastavetoja.
Venäjä jatkaa edelleenkin Ukrainan terrorisointia. Se pyrkii kaikin keinoin tuhoamaan Ukrainan välittämättä siviiliuhreista tai edes omista tappioistaan.Tilanne tuo lisää huolta mieleeni, jopa toivottomuutta.
Uusi patja korjaa selkäongelmia nukkuessa. Vielä enemmän niitä korjaa ibuprofeeni-parasetamoli-yhdistelmäsärkylääke, jota päätin taas alkaa ottamaan doksylamiinisuksinaatin ja melatoniinin kanssa.
Niin, sitä uutta koiraa ei sitten tullutkaan. Kuun puolivälin jälkeen tarjottiin myös toista koiraa adoptoitavaksi, mutta en halunnut ottaa, koska tässä talossa asuminen on auki.
