- Kuvat joulukuulta 2024 Googlen kuvapalvelusta.
- Videota:
- Kauneimmat joululaulut Saigonissa 12.12.2024. Lauletaan Ilouutinen.
- Ho Chi Minh City mopon takana 13.12.2024
Tässä joulukuun 2024 päiväkirja 21.12. saakka. Joulun ja Uuden vuoden välisten päivien jutut lisätään tähän kirjoitukseen. Lopullisesti tämä julkaistaan vuoden viimeisenä päivänä.
1.12. Pyöräretki sunnuntaiaamuna
Kävin ihan pojettavalla pyörällä n. 10 km:n lenkin alueella, jolla en ole aiemmin käynyt.
2.11. Kaverivanhemmuus ja pyöränkorjaus
Luin eilen illalla artikkelin, jossa kerrotaan kaverivanhemmuuden aiheuttamien huostaanottojen lisääntymisestä Suomessa. Sitä taustaa vasten mietin sitä, että poika on alkanut osoittamaan aggressiivisuuden ja hallitsemishalun merkkejä sekä meille vanhemmilleen että serkuilleen. Hän on jopa hieman aggressiivinen heitä kohtaan. Minua hän myös läsii ja tönii. Osa sitä voi olla läheisyyden kaipuuta, mutta jokin osa myös aggressiota.
Eilissen ja tämän päivän aikana on tullut uusia osai sähköavusteiseen pyörään: levyjarru ja vaihteenvaihtaja. Nyt täytyy selvitellä, miten niiden asennus tapahtuu. Onneksi netisstä löytyy kuvia ja videoita avuksi.
3.11. Someaktiivisuutta
Facebook on vanhusten somekanava ja minä olen vanhus. Olen ollut siellä aktiivisena vuodesta 2007 saakka, siis melkein alusta asti. Tosin vuonna 2021 tilini poistettiin, viime kädessä siitä syystä, etten ollut kertonut järjestelmälle uutta puhelinnumeroani, joten vahvistusmenetelmänä oli kolme entistä numeroani, joista mihinkään ei enää saatu yhteyttä.
Instagramissa ja muilla alustoilla on aktiivinen aika harvoin. Tietysti Youtubessa olen sekä tuottajana että katselijana, Erik tosin minua paljon enemmän katselijana, mutta onhan hänelläkin myös omaa tuotantoa siellä. Äitinsä on jo pari vuotta sitten perustanut hänelle myös Facebook-sivun sekä ladannut paljon videoita hänestä TikTokiin.
Facebookissa minä jaan paljon kuvia ja videoita kavereille sekä häenstä että itsestäni, puolustan Ukrainaa ja jaan tietoja mm. avustusprojekteista.
Facebook-ryhmistä olen tällä hetkellä aktiivinen Aristoteleen kantapää-kieliryhmässä, kirjallisuuden ystävissä ja muutamassa vegaaniryhmässä sekä vietnamilaisissa ekspatriaattiryhmissä.
Ja nykyään jaan tai tuen "russofobiaa" eli Venäjän yhteiskuntaa sen sen johdon toimia arvostelevaa hyvin rankkaakin kritiikkiä. Useimmat Facebook-kaverini ohittavat sen ainakin ilman reaktioita. Moni heistä on niin epäpoliittinen, ettei itse jaa juuri mitään Ukrainan sotaan tai Venäjän oppositioon liittyvää. Muutama on jopa vihjannut minulle, että olisi parempi olla hiljaa näistä asioista.
Kirjallisuuden ystävissä jaoin Maaseudun tulevaisuus-lehden artikkelin, jossa kerrotaan, että
Aino Havukaisen ja Sami Toivosen supersuosituissa Tatu ja Patu sekä Veera-kirjoissa ei nähdä tulevaisuudessa kuvia tai viittauksia lihaan tai maitotuotteisiin.
Kirjailijat kertoivat asiasta maanantai-iltana Tatun ja Patun Facebook-sivuilla.
”Tässä syksyn aikana olemme käärineet hihat ja alkaneet ison urakan. Emme halua tukea eläinperäisen ruoan tehotuotantoa, joten muokkaamme kirjojamme näiltä osin”, Facebook-sivulla kerrotaan.
Kirjailijat kertovat tehneensä kirjoja yli 25 vuotta. Vuosien varrella sekä maailma että kirjojen tekijät ovat muuttuneet.
Se keräsi muutamassa tunnissa liki kolmesataa reaktiota. Osa on mielensäpahoittajia ja kirjailijan päätökseen ymmärtämättömästi suhtautuvia, tai niitä, jotka eivät luekeneet arttikkelia vaan regoivat pelkän kuvan ja lehtiotsikon perusteella.
Enemmistä reaktoista ja kommenteista on positiivisia ja ymmärtäviä. On varsin hämmästyttävää, miten nyky-Suomessa myönteinen suhtautuminen kasvissyöntiin ja eläinten oikeuksiin on valtavirtaa.
Lisää respektiä! (ja propagandaa nuorisolle?).
Rakkaat eläimet, joita syömme on nuorten aktivistien Benjamin Pitkäsen ja Pavel Tahkovuoren vuonn 2024 julkaisema kirja.
Epäilemättä moni niistä, joka näkee tuossa Respekitä-seksikirjassa homopropagandaa, feminismiä ja irstautta löytää tästä kirjasta virherpiperrystä ja vegaanipropagandaa.
Tämä Kannattaa silti lukea!
Tämä on hyvin kirjoitettua lennokasta tekstiä. Siinä on siteerattu ha haastateltu monia asiantuntijoita sekä eläinten kanssa käytännön työtä tekeviä, myös kerrottu siitä minkälaista palautetta nämä kouluissa ja muualla nuorten parissa liikkuvat ovat saaneet.
Respektiä löytyy tämänkin kirjan sanomasta: ei tavitse rakastaa eläimiä, pelkkä kunnoituskin riittää siihen, että tunnustaa heidän oikeutensa ja arvonsa muuna kuin pelkkinä esineinä ja omaisuutena.
Tässä perustellaan varsin hyvin ja järkiperäisesti, miksi parasta, mitä voi tehdä paremman maailman ja huomisen puolesta on lopettaa eläinten ja eläintuotteiden syöminen ja muu kuluttaminen. Myös sille esitetyt vasta-argumentit esitellään ja niitä arvoidaan.
Kuva kustantajan sivulta.
Tuo jako sai puolitoistasataa reaktiota eikä yhtään negatiivista. Kommenteistakin vain pari oli epäilevää.
Eilen ja tänään on mp3-soittimesta kuulokkeiden kautta kuulunut tämä Merja Mäen teos Itki toisenkin. Upean kielen ja kerronnan, kulttuurin kuvauksen lisäksi jälleen kerran kuvausta siitä, miten naiset ja muu rintaman takainen väestö kokevat sodan, ei nyt Suomen vaan Neuvostoliiton puolella Suomen miehittämässä Anuksen Karjalassa. Hyvää täydennystä sekä Eeva Kilven että Tommi Kinnusen kuvauksiin, joihin olen viime aikoina tutustunut.
Minecraft-paita saapui eilen kuriirin tuomana ja Erik ihastui siihen. Liikenteessä se on myös hyödyllinen, koska on värikäs. Käytiin taas kaupassa ostamassa jätskiä.
Muistan olla kiitollinen näistä upeista maisemista. Niistä nautin myös aamulenkeillä, joita tosin on viime aikoina jäänyt useita väliin. Nyt kuitenkin yritän käydä edes lyhyen lenkin joka aamu, jotta saisin selkäni parempaan jamaan. Toki viime viikolla hankittu pehemämpi joustinpatja ja uudelleen elvytetty tapa ottaa myös särkylääke iltaisen melatoniini-antihistamiiniannoksen lisäksi. Voimakas liikunta aiheuttaa aluksi närästyksen kaltaisen tunteen rinnassa, mutta se menee ohi alle puolen tunnin kävelyn tai pyöräilyn jälkeen. En tarkkaan tiedä, onko kyse sappikivistä vai sysdämestä. Ehkä pitäisi käydä viimeinkin kardiologilla. Ultraäänikuvissa on kyllä näkynyt sappikiviä ja viisi vuotta sitten, muttei kuitenkaa kovin isoja. Vaiva voi olla joko anthistamiinien tai harjoittamani pätkäpaaston seurausta.
5.12. Leikkipäivä
Tänään käytiin kahdessakin eri sisäleikkitilassa. Olen viime aikoina ollut huolissani siitä, ettei Eriiillä ole enää päivittäisiä ystäviä, hyvä jos ketään. Oikeastaan sama tilanne on minulla, mutta itsestäni olen vain hieman huolissani, koska matkustamalla vähän kauemmas pystyn löytämään ja tapaamaan kavereita.
Jälkimmäiseen leikkitilaan jätin pojan kahden äitinsä kanssa ja lähdin kotiin, joten en vielä tiedä, löytyikö sieltä yhtään kaveria poislähtöni jälkeen.
Sain myös tietää, että tämä paikka on auki aamukahdeksasta iltamyöhään. Sinne on kotoa matkaa noin kilometri, pääsymaksu noin kaksi euroa, joten tuleepa siellä käytyä useammin. Pari kuukautta sitten Erik kävi siellä äitinsä kanssa avajaisissa, jollin siellä oli valtava tungos. Ehkä siksi poikaa ei kiinnostanut käydä siellä uudestaan. 
Ennen leikkipaikkoja käytiin tutussa pyöräliikkeessä ostamassa napajarrun eli rumpujarrun asennuksen mahdollistava takapyörän napa ja sen ymärille myös pinnat ja vanne. Pinnoitustyö mukaan luettuna hintaa tuli noin 30 euora, joten en viitsinyt ottaa vanhasta takapyörästä kuin kumit ja rataspakan.
Nytpä tiedän jarruistakin enemmän. Huomenna tai lähipäivinä takapyörän jarrut toivottavasti taas toimivat ja vaihteetkin ensi viikolla kunhan tarvittava osa saapuu kuriirin tuomana. Etupyörässä on mekaaninen levyjarru, joka toimii, mutta ostettuna ovat myös tarvikkeet hydraulista levyjarrua varten. Taakse ei sitä voi asentaa, koska runkoon ei ole integroitu pultin paikkoja. Näyttää myös tuo rumpujarrun asennus tukevammalta.
Viime päivänä olen aidannut pihaa talon ympärillä. Alun perin ajatuksena oli tehdä se koiran takia, mutta nyt en tiedä, onko koiraa tulossa vai ei. Runsaasti lehtivihanneksia olen istuttanut, ja vähän muutakin. Teehibiskus kukkii ja tekee kukintoja, joiden suojelehdistä saa tehtyä punertavaa teetä.
6.12. Suomen itsenäisyyspäivä
Somen suuriruhtinaskunnan senaatti antoi itsenäisyysjulistuksen tänä päivänä vuonna 1917. Toki ei itsenäisyys toteutunut kertalaakista, vaikka Venäjän vallankumousjohtaja Vladimir Lenin sen hyväksyikin kohta. Seuraavana vuonna Suomen punaiset ja valkoiset alkoivat sotimaan kesekenään. Valkoiset (onneksi) voittivat.
Venäjän sisällissota vielä jatkui muutaman vuoden. Siinäkin olisivat valkoiset saattaneet voittaa, mutta niin ei käynyt vaan Sosialististen neuvsototasavaltojen liitto perustettiin vuonna 1922 (Muistan vielä elävästi miten vuonna 1982 Suomen Rauhapuolustajat onnittelivat Ylioppilaslehdessä 60 vuotta täyttävää valtiota, joka on toiminut aktiivisesti Rauhan puolesta kaikkialla maailmassa, no, nyt se rauhantahto nähdään taas... Rauha, mutta vain meidän ehdoillamme. Voiko rauhaa olla ilman oikeudenmukaisuutta?).
Suomen 1930-luku oli levotonta aikaa maan sisällä: Lapuan liike muilutti ja painosti. Punaisia pakeni vielä tuolloinkin Neuvsotoliittoon, heidän mukanaan saattoi olla isosetäni Anton Hämäläinen, joka oli luopunut oikedestaan isänsä Muuraal-Matin pitämän tilan perimiseen, muuttanut Amerikkaan ja sieltä Kanadan ja Alaskan kautta päätynyt Neuvostoliittoon, jossa hänet todennäköisesti ammuttiin. Varmaa tietoa asiasta ei ole, koska siirtolaisuuden myötä ihmisten nimi usein vaihtui joko viranomaisten kirjoitusvirheiden tai henkilön oman tahdon seurauksena. Perimätiedon mukaan Anton olisi ollut homoseksuaali ja taiteilija, ei ehkä aktiivinen punainen, mutta seikkailija mitä ilmeisemmin.
Sitten marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen lavastettuaan sitä ennen Mainilan laukaukset. Talvisodassa ja sen jälkeen jatkosodassa ja lapin sodassa taistelivat punaiset ja valkoiset yhdessä Suomen puolesta. Mukana olivat molemmat isoisäni ja useita sukulaisiani. Vain harva sukulaisistani kaatui tuolloin, mm. isäni serkku ja täyskaima korpraali Erkki Johannes Sippala v. 1941 ja hänen veljensä Veikko vuoden 1944 lokakuussa Lapin sodassa saksalaisia vastaan.
Surullisia tarinoita on historia täynnä ja minä olen lukenut niistä aika paljon eri näkökulmista.
Ja yhtä surullisia tarinoita kijoitetaan historiaan tänäkin päivänä: Israelin ja palestiinalaisten välinen sota on taas aktivoitunut. Siinä ei voida osoittaa yhtä syyllistä vaan kaksi vihamielistä osapuolta, joiden takia monet siviilit, myös lapset, kärsivät ja kuolevat.
Venäjä jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainaa vastaan. Sitä on kestänyt jo yli tuhat päivää, kohta kolme vuotta. Siihen sotaan minulla on henkilökohtainen kosketus, koska minulla oli aiemmin ystäviä ja tuttuja Venäjällä ja sittemmin myös Ukrainassa, siellä myös monia entisiä oppilaitani ja opettajakollegoita. Osaan heistä minulla on vielä yhteys.
Aina ei jaksa surra ja itkeä Ukrainan puolesta, vaan henkensä ja mielenterveytensä pitimiksi täytyy nuattia ukrainalisesta musiikista ja putinia pilkkaavasta somesisällöstä.
KekkonenTalkShow on ollut mieluisaa Youtube-sisältöä minulle sen jälkeen kun sen pari vikkoa sitten löysin. Tekoälyn ja mielikuvitusen avulla on luotu roisin mukavaa sisältöä, joka erityisesti meille Kekkosen ajan lapsille on kutkuttavaa kun muistelee hänen aikansa uudenvuodenpuheita ja YYA-henkisiä lausuntojaan. 
Victoria Niro on yksi uusista suosikeista, joihin tutustuin helmikuun 2024. Häntä kuuntelen edelleenkin säännöllisesti, ehkä eniten etsin häntä ja Skofkaa, jos en kuuntele satunnaisesti jotain, mikä eteen sattuu.
Jokin aika sitten kuulin hänen laulavan jotain, mikä kuulosti kreikkalaiselta kapakkamusiikilta. En vain saanut tietooni, mikä laulu se oli.
Viimein, pari päivää sitten, löystin tuon laulun Довбуш, гаєм гаєм зелененьким, Пісня про Довбуша Video sanoilla
10.12. Satelee ja huomenna Saigoniin
Päivät ovat kuluneet kotosalla viritelleen sekä pyörää että tupakeittiön nurkassa sijaitsevaa korjaamotilaa. Välillä käyn ulkona napsimassa salaatinlehtiä tai syömässä sormenpään kokoisia tomaatteja suoraan pensaassta.
Pyörän viriteely on vieläkin kesken. Johtuen liian lyhyistä ketjuista takapyörä ei pysy paikallaan vaan puoltaa sinne ketjupuolelle. Edessä on siis ketjun pidennyt. Toki sen voisi teettää muilla, mutta yritän ottaa haasteen vastaan ja tehdä itse. 
Välillä huomiota saavat myös tietokoneet. Nykyään minulla on kaksi pöytäkonetta: toisessa pyörii Windows 11 ja toisessa Linux. Linux-konetta käytän etäyhteydellä, vaikka fyysisesti kone onkin ihan minun ja Windows-koneen vieressä. Molempia koneita rassailen ja virittelen jatkuvasti, korjaan siitäkin huolimatta, etteivät ne ole rikki.
Puuhaillessani kuuntelen äänikirjoja lähes päivittäin. En ihan joka päivä, koska välillä pitää pitää tauko ja sulatella kuulemaansa. Lauri Nurmi, Suomen salattu tie NATOon (linkissä pitkää arvioita ja sitaatteja kirjasta).on ollut parin viime päivien aivoruokaa. Se on todella mukaansa tempaava ja asiapitoinen katsaus Suomen lähihistoriaan, myös siihen, mitä tapahtui kulissien takana helmikuun lopulla 2022 ja siihen, miten natotietä pedattiin oikeastaan jo 1990-luvulta alken, jolloin Suomeen hankittiin ensimmäiset Hornet-hävittäjät.
Facebookissa jaoin tämän kuvan aikajanallani tekstein: "Millä päivämäärällä Suomesta tuli Naton jäsen? Milloin jäsenyyteen alettiin valmistautua soitlaallisesti? Miten Hornetit ja SI-jäjrestelmän korvaaminen imperiaalisella liittyy asiaan? Miten Erkki Tuomioja tahtomattaan edisti NATO-prosessia? Kuinka monta kertaa Sauli Niinistö tapasi Joe Bidenin? Entä Obaman.
Mielenkiintoista lähihistoriaa tässä Lauri Nurmen kijassa Somen Salattu tie NATOON, jota kuuntelin eilen ja tänään äänikirjana tehdessäni erilaisia kotitöitä.".
Minun puuhaillessani Erik lähti ulos äitinsä kanssa. Kotiin tultuaan hän, kuten tavallisesti, tuli ensimmäisenä luokseni kertomaan siitä missä oli ollut: mitä nähnyt ja kuullut. Hän oli ollut lähistöllä häissä ja nähnyt ilotulituksen. Minä kerroin kuulleeni rakettien paukkeen, mutta käynyt pihalla katsomassa, näkyykö niistä mitään.
Seuraavan vuorokauden vaihtuessa lähden joulumatkalle: ensin Saigoniin yöbussilla ja sieltä lauantaina Vung Tauhun suomalaisten joulusaunaan. Aluksi mietin, että ottaisin Erikin mukaani, mutta päädyttiin sitten siihen, että tehdään joskus vain päivämatka sinne, ehkä tammikuussa kun Tero ja mahdollisesti muitakin serkkuja on tulossa.
Suomen Merimieskirko pappi Jyrki Markkanen tulee taas laulattamaan kauneimmat joululaulut. En ole mikään laulumies, vaan kutosen mökeltäjä, mutta silti nautin yhteislauluista. Rattorin lauluilloissakin tuli joskus käytyä ja tunnelma oli mahtava.
Olen ollut vegaani kohta 20 vuotta.
Vuosipäivä on helmikuun viides 2025.
 |
| Linkki artikkeliin tässä (Anna-lehti 26.8.2024). |
Facebookin vegaanikeskustelussa kerroin vastuksena Benjamin pitkäseen jakamaan uutiseen.
Minä aloin vegaaniksi 41-vuotiaana 20 vuotta sitten. Silloin läheiseni sanoi, että olen jo liian vanha siihen, elimistöni ei sovellu niin jyrkkään muutokseen. Höpö, höpö, ja minä sitä paitsi jätin vain kananmunat ja maitotuotteet. Olin koko elämäni aikana syönyt hyvin vähän muita eläintuotteita, lähinnä vain kouluruuassa.
.... ja vastauskommenttiin vastasin:
N N: niin tuttua juttua. Toki sillä erolla, että söin myös makkaraa, meetvursti oli herkkuani. Vasta jälkeen päin hoksasi, että ei se ollut liha herkkua edes lihapullissa vaan suola, rasva ja muut mausteet. Nykyään voin ostaa lähikaupasta tofua, joka on rakenteeltaan ja minusta maultaankin kuin hookoon sininen. Kouluaikanani 1970-luvulla opettaja ei antanut jättää ruokaa kuin vasta pari minuuttia ennen ruokatunnin loppua. Silloinkin piti lautanen viedä keittäjälle ja pyytää anteeksi. Perunamuusia sai jättää, mutta lihan ja kalanpaloja ei. Keksin siihen keinon: hautasin ne raadonkappaleet muusin alle sitten vein keittiöön. Lihakeittopäivänä tyhjensin ensin sen pienen 2 dl maitotetran ja levensin suuaukkoa. Sitten otin lihanpalat suuhuni ja "join maitoa päälle" eli syljin ne palaset sinne purkkiin.
Ja vielä:
Xxxx Mä olin joskus veganismini alkuvuosina n. 20 vuotta sitten mukana vegaanitoiminnassa Australiassa, jossa oli pari Peter Singerin jo 1970-luvulla käännyttämää vegaaniveteraania. Yksi niistä oli todella militantti ja kertoi minulle, etten ole oikea vegaani, koska en muutenkaan tykkää lihasta. Sitten pari vuotta myöhemmin kävin Malesiassa erään kiinalaisen buddhalaisen temppelin avajaisiaa ja siellä heidän lehtensä toimittaja haastatteli minua tulkin välityksellä, koska olin ainoa länsimaalainen. Hän kysyi, että onko minusta outoa, kun juhlassa tarjottu ruoka on kasvisruokaa (käytännössä vegaanista). Kerroin olevani vegaani, joten ei. Toimittaja hämmästyi ja toi paikalle pari munkkia (siis ihmistä), jotka alkoivat kyselemään jotain ja sitten kiivaasti keskustelivat jostain. Tulkki kertoi, että miettivät sitä, että onko vegaanius minun kohdallani karman lain määrääämä rangiastus jostain vai palkinto. Lopputulemaa ei minulle kerrottu.
 |
| Kaksi juttua minusta Ilta-Sanomissa, vuosilta 2018 ja 2020 |
Elämässäni oli vaihe, jolloin tyrkytin itseäni lehtiin. No, ei se ollut pelkkää tyrkyttämistä vaan minua myös pyydettiin. Lähinnä halusin julkisuutta asioille: vegaanius, Ukraina, Vietnamin kulttuuri (mm. koirien syönti), eläinoikeudet. Juttuja ilmestyi näkövammaisten Airut-lehdessä otsikolla Vaeltava vegaani, Vegaia-lehdessä Pinja Mustajoen artikkeli Australian halki askel kerrallaan. ja sitten tuo "Suomalaismies rakastui 24 vuotta nuorempaan ”Pikku Myyhyn” – muutti tämän kanssa ikkunattomaan taloon Vietnamiin" (tässä) ja toinen Tim, 57, muutti ikkunattomaan taloon Vietnamiin ja tuli isäksi keskellä pandemiaa – ”Suomeen ei tule ikävä” (tässä). Artikkelt kirjoitti Heini Särkkä ja otsikointi lienee otsikkotoimittajan raflaavaksi muokkaama. Ikkunaton talo ja se, ettei Suomeen tule ikävä, ovat IS:n otsikointityyliä, jota kutsutaan klikkiotsikoinniksi.
Yhden haastattelun annoin jopa ruotsiksi toukokuussa 2017, jolloin viimeksi kävin Suomessa. Haastettelija oli Mira Strandberg Västra Nyland -lehdestä. Artikkeli Ingå har besök av en modern nomad ilmestyi pari päivää ennen lentoani Suomesta taksisin Vietnamiin.
Radiossa olen esiintynyt kolme kertaa: Vuonna 2013 Sveriges Radion suomenkielinen Sisuradio teki jutun Matka jatkuu, jos rakkaus ei kulkuria pysäytä. Australian annoin haastattelun saman radion toiselle alueyksikölle liittyen hirmumyrsky Larryyn. Juttu on kuultavissa tämän blogikirjoituksen yhteyteen upotetulla Youtube-videolla. Sitten yksi haastattelu oli jouluna 2003 oululaiselle paikallisraidolle. Sitä ei näkynyt koskaan netissä eikä lähetetty minulle.
Ja sitten päivemmällä Erik jäi kotiin, kun äitinsä lähti hääjuhlan toisen päivän tilaisuuteen. Täällä häät ovat yleensä kaksi- tai jopa kolmipäiväiset: ensimmäinen päivä valmistelua morsiamen kotona, toinen päivä juhlat morsiamen kotona ja kolmantena päivänä juhla sulhasen kotona.
12.12.2024 Kauneimmat joulaulut
Aamuyöllä puoli kahden jälkeen lähdin pyöräilemään kohti bussiasemaa, joka sijaitsee noin viiden kilometrin päässä kotoa Lien Nghia -nimisessä kaupungissa. Olin hyvissä ajoin asemalla, koska pyrän rengas ei puhjennut eikä tapahtunut muutakaan viivästystä.
Bussi lähti Dalatin kaupungista 2:30 ja oli meillä kolmen jälkeen. . Suuren osan ajasta nukuin, muun kuuntelin äänikirjoja mp3-soittimella.
Olimme An Suongin bussiasemalla noin seitsemän tunnin kuluttua. Mobiilidatayhteys oli poikki, joten en pystynyt tilaamaan mopoa. Yritin kysellä Wifiä kahviloista, mutta sain tylyjä vastauksia ihmisiltä, jotka eivät osanneet englantia. Tuo alue kaupungin pohjoispuolella onkin lähinnä paikallisten aluetta. Länsimaamlaiset asuttivat kaupungin itäpuolta alueella, jonne olin matkalla.
Sain netin toimimaan aktvoimalla päivän pituisen paketin sen kuukausipaketin lisäksi mikä minulla jo oli, mutta joka näytti nollasaldoa nyt, vaikka olisi pitänyt olla vähintään 4 gigatavua. Sain netin toimimaan ja otin Grab-mopotaksin kuten tavallisesti.
Kävin matkalla ostoskeskuksessa katsomassa Fänpekka-sisäleikkipaikkaa. Se on ainakin nimistöltään suomalainen. Olen ajatellut videä Erikin sinne joku päivä.
Leikkipaikalta otin uuden mopotaksin hotellille, minulle uuteen paikkaan jokivarressa (Riverside D7). Oli vähän kalliimpi, mutta kiva hotelli. Ystävällinen ja kielitaitoinen henkilökunta opasti minut kellarihuoneeseen, joka oli ainakin hiljainen. Siisti se oli myös. Suihkusta ei kuitenkaan tullut kuumaa vettä, mikä on yleinen ongelma maassa. Yleensä ne kytkevät sähköt vedenlämmittimeen vain aamuisin. Niin taisi olla nytkin. Mutta toki on muistettava, että kylmävesihanasta tuleva vesi ei ole kylmää vaan noin 25 - 30-asteista.
Ennen illan joululuiltaa kävin Annam Gourmet Market -nimisessä kaupassa ostamassa Kolios-vegaanista juustoa, vegaanista suklaata, Annas pepparkakor -pipareita ja joitakin karkkejakin vietäväksi joululuhlaan.
Vielä kävin syömässä salaattiaterian, vaikka aikataulu oli jo tiukalla.
 |
| Kauneimmat joululaulut. Siellä laulettiin myös Ilouutinen, tosin virallisen ohjelman ulkopuolelta. |
Ei olisi pitänyt, sillä mopotakseja oli vähän ja ne olivat hitaita. Näytti siltä, että kuskasivat muitakin matkalla luokseni.
Olin kymmenen minuuttia myöhässä. Saapuessani muut jo lauloivat. En kerennyt kunnolla viriteelemään videointivehkeitäni, joten tulos ei ollut kaksinen. Olisi pitänyt vain käyttää puhelinta tallennukseen eikä pientä laajakulmakaveraa.
Joka tapauksessa tilaisuus ja kotimatka olivat antoisia myös sosiaalisesti.
Hotelliin saapuessani huomasin, että olin hukannut avainkorttini johonkin. Sain tietää, että selviän tilanteesta noin neljää euroa vastaavalla summalla ellei vanhaa korttia löydy.
13.12.Juhlapuku on valmis
Nyt-perjantaina heti aamusta kirjauduin ulos hotellista. Maksoin myös hukkaamani avainkortin. Sen jälkeen otin mopotaksin Timo-pankkiin. Halusin rekisteröidä biometrisen datani, sillä viranomaisten määräyksen mukaan se piti tehdä vuoden loppuun mennessä mikäli mielii käyttää muita pankkipalveluita kuin pankkikonttoreiden palvelutiskeillä tapahtuvia siirtoja ja nostoja.
Biometrinen data luetaan puhelimella kasvoista. Ilmeisesti tärkeässä asemassa ovat silmät, koska se ti täällä onnistunut. Se onnistui pari kuukautta sitten toisessa pankissa, Agribank. Täällä Timo-pankissa (Time and Money) asia jäi auki. Virkailija lupasi ottaa yhteyttä heidän IT-osastolleen ja kysyä asiasta.
Nyt täytyy vain toivoa, että asiaan saadaan jonkinlainen ratkaisu, ettei pankkiasioitteni hoito kohtuuttomasti vaikeudu. Minä olen käyttänyt nettipankkeja jo vuodesta 1993 lähtien, jolloin Jyväskylän yliopistolta oli mahdollisuus päästä jotain kautta (telesampo?) Postipankin verkkopankkiin. Nykyään maksan mielelläni QR-koodilla ja teen nettiostoksia hoitaen maksut kansainvälisen Wise-pankin kautta. sitä kautta hoituvat myös maksut Suomeen. Parhaimmillaan siirto on perillä parissa sekunnissa.
Olin jo varannut paikan Vung Taun kaupunkiin menevään bussiin. Sen lähtöön oli vielä tunteja aikaa, joten en myöhästynyt tapaamisesta muotisalongissa, räätälillä, paikassa, jossa aloitettiin jo syyskuussa tekemään minulle Ukraina-Vietnam-Suomi-teemaista juhlapukua.
Projekti aloitettiin nelisen kuukautta sitten. Ensin olin nänyt sinivalkoisen puvun Youtube-videolla, josta kuvakaappaus näkyy yllä olevan kuvan toisena alaoikealla. Kyselin muutamassa sekä suomalaisessa että vietnamilaisessa Facebook-ryhmässä tekijää asulle. Pari tarjousta tuli ja niistä valitsin Saigonmusen, koska heidän kanssaan kommunikaatio sujui parhaiten: ensin Facebookissa ja sitten käydessäni paikalla. Suunnittelussa tekijät kuuntelivat minun toiveitani ja loivat malleja tekoälyn avulla, kuten kuvasta oikealla näkyy. Valittiin materiaalit, marraskuun puolivälissä oli puku valmis ilman kirjailuja ja viimeistelyjä. Sovituksessa oli mukava hioa suunnitelmaa ja jutella vähän mustakin noiden kahden mukavan naisen kanssa. Toinen heistä on asunut Malesiassa ja Singaporessa. Molemmilla on suht nuoria lapsia, joten puhuttavaa riitti.
Oli tarkoitus laittaa puku Suomen itsenäisyyspäivän juhlaa Saigonissa, mutta sellaista ei tänä vuonna pidettykään, vaan käyttö siirtyy ehkä tammikuulle, jolloin sinne tulee jälkeen ministeri Suomesta. Tietysti eri asia kutsutaanko minut vai ei. Lähetystössä jo tiedetään minun epäbisnesmäinen pukeutumiseni.
Alkuiltapäivästä lähdin jälleen mopotaksilla pienelle bussiasemalle, josta minut oli määrä kuljettaa isolle bussiasemalle. Niin ei tapahtunut, vaan minut kuljetettiin bussin reitin varrelle lähelle sitä aluetta, jossa olin joulujuhlinut eilen.
Matka kulki halki alueen, johon ollaan rakennettu Saigonin ensimmäistä metrolinjaa jo vuosia. Sen olisi tarkoitus aueta yleisölle jouluaaton aattona. Ehkä tammikuussa pääsemme testaamaan sitä Erikin kanssa.
Bussissa istuessani yritin varata hotellia. Kaksi ensimmäistä epäonnistui, koska varausvaihvistusviesti oli vain vietnamiksi. Yhdessä niistä pyydettiin jopa etumaksua ennen saapumista, mikä oli ristiriidassa englanniksi ilmoitetun kanssa. Peruin molemmat varaukset heti tuorelltaan. Kolma tärppäsi, uusi paikka minulle. Sieltä tuli heti vastaus ja tervetulotoivotus englanniksi. 
Bussi oli perillä iltapäivästä neljän jälkeen. Bussiasemalta oli minibussikuljetus hotellille. Vastaanottovirkailija oli ystävällinen nuori mies. Huone oli suht edullinen eli reilut 15 euroa vastaava summa Vietnamin dongeja, yli 400 000. Ei, ei ole vaikea käsitellä noin isoja lukuja rahassa. Yleensä sanotaan vain neljäsataa, turisteille jotkut kertovat sen US dollareissa. Senkin voi maksaa QR-koodilla.
Satoi, mikä on aika yllätys tähän aikaan vuodesta, sillä sadekauden pitäisi olla jo ohi. Onneksi kotonakin satoi, joten minun ei tarvinnut olla huolissani siitä, ettie kukaan kastelisi puutarhani viljelyksiä.
En halunnut ottaa mopotakisa suosikkipitseriaani vaan lähetin heille Whatsapp-viestin. Vastaus tuli nopeasti ja hyvällä englannilla. Maskoin jälleen QR-koidilla nettipankissani ja puolen tunnin kuluttua pitsa oli edessäni hotellin aamiaisalueella.
Ennen sen saapumista juttelin hotellin omistajan, vanhan miehen kanssa. Hän osasi sekä venäjää että englantia. Hän oli ennen hotellin perustamista työskennellyt öljynjalostusteollisuudessa ja sillä alalla on tässä maassa ollut paljon neuvostoliittolaisia töissä: lähinnä asiantuntijoina.
14.12. Suomalainen sauna
Aamulla auringonnousun aikoihin viiden jälkeen halusin lähteä meren rannalle katsomaan auringonlaskua. Sinne olisi ollut vain kilometrin matka. Olin jo ulko-ovella huomatessani, että siellähän sataa edelleen melkein kaatamalla.
Niinpä käännyin takaisin ja vietin aikaa huoneessa liki yhteentoista, jolloin kirjauduin ulos ja otin mopotaksin kasvisravintolaan. Sieltä sitten kävelin ostoskeskukseen, jossa vietin pari tuntia. Sain reppuni säilytykseen, täysin automatisoituun lokeroon, joka toimii kasvontunnistuksella. Tämä kone sentään osasi lukea kasvoni ja ymmärsi ne samoiksi, jotka jouduin näyttämään ottaessani tavarat säilytyksestä.
Satoi edelleen ottaessani mopon saunalle. Oli liian aikaista, joten vietin tunnin verran ihan seillä naapurissa kivassa kahvilassa juoden todella maukasta mulperiteetä. 
Matkalla näin suuren rakennelman. Kuulin saunalla, että se on rakenteilla oleva Hilton-hotelli. Tulevaisuudessa voisi olettaa kilpailun hotellien välillä kovenevan, mikä merkitsee hintojen laskua.
Tuo hotelli saattaa olla minun budjetilleni liian kallis, mutta epäilemättä Saigonissa ja muissa etelän kaupungeissa on runsaasti maksukykyistä ja -haluista asiakaspotentiaalia.
Sitten viideltä saunaan ja ... kuudelta kuvaan! Meitä oli viitisentoista saunojaa ja grillaajaa. Minä tilasin tuonnekin vanhan tutun vegaanisen Luca-pitsan, jonka ystävällinen tyttö toi mopollaan perille saakka.
Toin saunalle lahjaksi tuon pikkukuvassa näkyvän Ukraina-paidan. Paikalla on ennestään Suomen lippu sekä sotamarsalkka Mannerhimin kuva.
Sekä joululauluillassa että saunalla oli mukana muutama suomalainen lapsi: vaaleatukkaisia poikia. Kolmelta heistä pyysin tervehdysvideota Erikille ja he suostuivat lähettämään ne. Poika oli tästä hyvin iloissaan: kutsui heitä uusiksi ystävikseen, halusi lähettää peukkuja ja hymyjä heille puhelimen kautta.
Ilta jatkui Kingkong-baarissa. Minä vain piipahdin siellä ennen kuin otin mopotaksin linja-autoasemlle, josta jatkoi yöbussilla kotia kohti. Matka kesti vajaat kahdeksan tuntia. Olin juuri aamun valjetessa siellä viiden kilometrin päässä bussiasemalla. Satoi, joten pyöräilin kotiin sateessa.
16.12. Sota vai rauha?
Tuo on kirjan nimi: Mihail Šiškin: Sota vai rauha. Kannattaa lukea tuosta linkistä Osmo Soininvaaran arvio. Jälleen yksi arvio Venäjästä ja venäläisyydestä, myös historiasta. Ukrainan sota mahtuu mukaan teokseen, myös hyökkäys 24.2.2022. Sen sijaan Aleksei Navalnyin murhaa ei ollut vielä tapahtunut kirjaa kirjoitettaessa.
17.12. Perttelin risti
Tilan alueelta löytyi viime vuonna ristiertkien aikainen kalmisto ja runsaasti esineistöä.
Lisätututkimuksia
rahoitetaan mm. haudasta löydetyn ristinmuotisen korun jäljennöksiä
myymällä. Tilasin sellaisen lahjaksi äidilleni hopeisena. Itselleni
aion hankkia pronssisen käytettäväksi uuden juhlapukuni kanssa joko
riipuksena tai rintakoruna. Parta toivottavasti kasvaa vähän lisää. Minusta se sopii tähän asuun hyvin.
 |
| Pertteli on entinen kunta Varsinais-Suomessa. Nykyisin se on osa Salon kaupunkia. Minä asuin siellä vuosina 1964 - 1984 eli koko lapsuuteni ja teini-ikäni. Perttelissä asuin nimellä Timo Hämäläinen. Äitini oli kunnan kätilönä ja vuodesta 1971 alkaen terveydenhoitajana. Kävin siellä kansakoulua sekä Inkereellä että Kaivolassa. Oppikoulua kävin Kuusjoella ja peruskoulun yläasteen sekä lukion Salon kaupungissa. Ouluun muutin vuonna 1984, sieltä Jyväskylän, Espoon ja Helsingin kautta Singaporeen, Australiaan ja lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen Ukrainan Kiovasta Vietnamiin vuonna 2016. |
20.12. Meidän ensimmäinen lennokkimme
On se hyvä, että löytyy uusille vehkeille aina käyttöohjeet netistä, jos vain malttaa ensin perehtyä niihin. Minä en ole aina malttanut.
Niin kuin tulla videolla australialainen kaveri toteaa, nyt näitä saa pikkurahalla ja laatu on hintaansa nähden ihan kohdallaan. Tietysti harrastuksen edetessä voi investoida vähän enemmän.
Yksi ajatus on se, että lennokkien lennätystaito voi olla hyödyllinen myös siinä vaiheessa, jos joutuu sotaan tai asepalvelukseen. Teknisiä erityistaitoja tarvitaan myös sodankäynnissä, kotimaan puolustuksessa. Siitä on Ukraina hyvä esimerkki tälläkin hetkellä. Venäjän raukkamainen hyökkäys maata vastaan jatkuu jo paria kuukautta vaille kolme vuotta.
Sota on todellakin mielessäni lähes päivittäin, ja sen uhka Suomea ja Vietnamia ajatellen. Pojan tulevaisuus on pääsyy huoleen ja tietysti myötätunto ukrainalaisia kohtaan, ihmisiä, joihin olen tutustunut 8 vuotta sitten.
21.12. Samanhta fox ja Boney M
Ripsakan rapsakat talvikelit tuolla Dalatin kaupungissa 30 kilometrin päässä. Eilen aamulla ajoin sinne bussilla hyvin suruissani, koska Erik kieltäytyi tulemasta kanssani. Hänen päätään ei noin vain käännellä. On hyvä, että eritoten tässä maassa on lapsella oma tahto ja itsenäisyys. Sillä yritin lohduttautua torjuessani ajatusta kotiin jäämisestä kun Erik oli lähtenyt äitinsä mukana töihin.
Lähdin kuitenkin ja hyvä niin. Tapasin vieraita Suomesta, isän ja pojan, jotka ovat molemmat suurin piirtein samaa ikäluokkaa kanssani, jos haarukaksi otetaan noin 20 vuotta. Se on ihan riittävästi yhteisen kulttuurisen pohjan ja Suomi-kuvan kannalta.