2021 syyskuu - Kuolema Vietnamissa

•  Kuvat syyskuulta 2021 Googlen kuvapalvelusta 
• Video Youtubesta. Siinä näytetään poikani leikkeja. Alussa minä kerron sattuneesta kuolemantapauksesta ja sittten muusta. 

Tämä syyskuu on ollut aiempia vuosia vähäsateisempi. Mitään isoa vesiryöpsäystä ei ole tullut iin kin joskus aiempina vuosina. Esimerkiksi vuonna 2017 me saatoimme veneillä Kito-koiran kanssa ympäri tulvivaa riisipeltoa.

Sateen syyskuu 

Sana syyskuu tuo mieleen alakulon, sen kun kesä on mennyt, vihreys katoaa, tulee kylmä ja täytyy taas pukeutua pitkiin housihin, syystakkiin ja muihin lämpimiin vaatteisiin. Illa pimenevät yhä aikaisemmin, sataa ja tuulee, lehdet putoavat ja lapset aloittavat koulutien.  No, se koulutie aloitettiin minunkin aikanani jo elokuussa, mutta nuo tunnelmat ovat säilyneet päässäni koulun aapiskirjan, omien muistojen ja musiikin ansiosta:  Hectorin Syyskuu ja Kiti Neuvosen Sateen syyskuu   Se musiikki, taide yleensäkin, muistot, elämykset, kaikki se mikä nuorena iskostuu päähän, ei sieltä hevillä lähde. Minun kohdallani se koskee myös venäjän kieltä, jopa venäläistä kymmensormijärjestelmää joka on ja pysyy aivoissani, vaikkei sitä aina ole tullut edes käytettyä. Ikävä vain, etten ymmärtänyt ajaa vietnamin kieltä sinne päähän nuoruudessani, tai edes kiinaa tai mitä tahansa toonaalista kieltä. Minulta vain ei tule sanan eli tavun oikeaa sävelkorkoa, joten yrittäessäni puhua en tule ymmärretyksi. Se asia on iän lisäksi iso este oppimiselle. Niinpä en edelleenkään osaa lunttaamatta laskea kymmeneen.   

 

Sen verran on tulvinut takapihallakin, että ojan veden pinta on niin korkealla, ettei siellä voi oikein työskennellä.  Yleensä tähän aikaan vodesta on täytynyt olla enemmänn sisätiloissa. Niin nytkin

 

Ystävän sairaus ja kuolema 

24. syyskuuta menehtyi taas yksi Facebook-kaveri, kuudes tai seitsemäs vanhan fb-tilini kavereista. Onneksi meillä oli yhtyes yllä niin, että löysin hänet heti uuden tilini kaveriksi. Kaikki nämä, jotka lasken Facebook-kavereiksi, olivat kavereita myös netin ulkopuolella.


Tapasimme viime vuonna siellä vuoristoalueella Lam Dong-provinssissa, lähellä Dalatin lentokenttää, jossa asuimme 2018-2019 ja jonne hän muutti kun minä jo olin lähdössä. Tänä vuonna emme tavanneet, koska minä en astunut samaan atoon vaimon sukulaisten kanssa niin pitkää matkaa varten.

Johtuen siitä, että asuimme eri paikoissa suurimman osan ystävyytemme aikaa, yhteydenpitomme tapahtui suureksi osasksi Facebookissa, mutta aina kun k'vin paikkakunnalla, kävin hänen luonaan, ja usein yövyinkin vierashuonessa. 

Kesäkuun 18. vuonna 2019 lensin Bangkokista Ho Chi Minh cityyn mukani yli 40 kilon matkatavarat. En ollut käynyt ostoksilla, enkä edes kuljettanut omaa tavaraani takaisin Vietnamiin, vaan kuljetin erään toisen henkilön tavaroita, henkilön jonka olin tuntenut netin välityksellä vasta vähän aikaa. Olin toki saanut tutkia laukkujen sisällön ja muutenkin tunsin tämän henkilön tarinan niin, ettei ollut aihetta epäillä, että minua olisi käytetty muulina eli huumekuriinina. 

Heti Saigoniin saavuttuani luovutin nuo isot matkalaukut vietnamisiselle naiselle, joka kuljetti ne puolestani sinne vuoristoalueelle, Lam Dong-provinssiin lähelle Dalatin kaupungin lentokenttää. Niitä main oli jo vuokrattuna asunto, johon erään maahanmuuttajan oli määrä asettua jo nyt. 

Sitä asuntoa ja sen puutarhaa takapihalla oli kunnostettu tälle naiselle ja kahdelle isolle koiralleen monta viikkoa. Nainen lähetti rahaa Vietnamiin paikalliselle naiselle, johon minä olin tutustunut, ja joka osasi englantia sekä halusi auttaa ulkomaalaisia. Jälkeen päin osoittautuin, ettähän myös tienasi tuolla välitystoiminnalla aika hyvin, koska nosti isot palkkiot. Muuten hän oli kyllä ahkera ja avulias, muttei vain tehnyt sitä avoimin kortein vaan vietnamilaisittain.  Minullekin hän oli erittäin ystävällinen, mutta myös liian lipevä: jopa vokotteli välillä. Tietysti hän halusi minunkin vuokranvälittäjäkseni ja puutarhuriksi. Paikkakunnalla asui välillä eräs runoilija Thomas Ames, jota hän myös auttoi. Minä tutustuin Thomasiinkin hänen kauttaan.

Tarina alkoi saman vuoden huhtikuussa, jolloin sain viesti Facebookisss:  "hello...i see you com in the group expats in dalat.....planning to come and live in vietnam in maybe 2 months....now in thailand....i like gardening and i have 2 dogs.....would you say it is easier and cheaper to fin a cheap unfurnished house,away from dalat....i chose this province as my hobby is gardening....and cooler than here...have a good day" 

Ja se jatkui: 

- Hi, nice to hear from you. Yes, it will be cheaper here in Ðuc trong. Have you visited Dalat before?

- No..i just want to leave thailand..and come to vietnam...i was born there and came 1 week in 75...that's all...i read many things and chose that province because of weather...must be nice for gardening. I read many things about vietnam and i am pretty sure i shall love it....

- Sure it is a good place for gardening. Can you come alone first and take the dogs later or how do you plan it?

- Not sure..as i cannot take my things with me without a business visa...i am now selling or giving everything...so i think if i find a place for me and my 2dogs when i arrive... i can then look for a house...unless i am very lucky and find a place from here...but a want simple small cheap house with garden..so i think i'll have to find it on my own.not on internet

- I pay about 70 eur for such a place.

- I am very excited to come to vietnam...my visa here finishes in december...but i shall leave before...as soon as i am ready

- I live near Dalat airport. This is in In the mountain area. No beach nearby

- When you go around if you see a house which would be good for me....please tell me. Well.please take photos...and see if i can build a fence for the dogs...my dogs come from france and never mix with local dogs..and i do not want them to wander around and get kidnapped

... ..also i wish to come to vietnam....i waited for this day many years....in 2010.could not enter with truck and 4 dogs
.....now is the good time....and i am lucky already have few friends before even arriving

Löydettiin talo, erittäin hino ottaen huomioon n. 80 euron kuukausivuokran. Minä maksoin omasta rähjästäni melkein saman. 

Monna lähetti Thaimaasta rahaa tälle rouva Chinille, joka sitten palkkasi ihmiset tekemään aittaa ja kunnostamaan puutarhaa.  Minä kävin välillä ottamassa kuvia.

Tehtiin suunnitelmia ja sovittiin, että minä käyn kesäkuun puolivälin tienoilla hänellä kylässä eteläisessä Thaimaass,  Sitten ajaisimme yhtä matkaa koirien ja muuttotavaroiden kanssa Bangkokiin. Minä ottaisin 40 kilon paketin AirAsia-yhtiön lennolle. Se on siellä matkatavaroiden ylin sallittu paino. Mona maksaisi ylikiloista. 

 

Siinä olin monenlaista sumplimista, vastauksia kysymyksiin, hänen suunnitelmiensa kuuntelemista, pääasiassa tukena olemista. 

Bangshaphanin-reissu jäi tekemättä, koska  paria päivää ennen suunniteltua lähtöä sairastuin. Kävin lääkärissä ja hän löysi minulta sappikivet. Vaimo oli käynyt ultrassa raskauden takia. Nyt minäkin pääsin ultraäänitutkimukseen. Sain ihan kuvankin mukaan.  Yleensä minua eivät ole sappikivet vaivanneet. Tämä oli aika poikkeustilanne. Minull aon sellainen tuntu, että ne johtuivat venäläissistä ruisjauhoista, joita olin ostanut ja alkanut käyttämään leivonnassa jokin aika sitten. Ruis ei oikein sovi minulle vaan se aiehuttaa vatsanpuruja. 

Viivästytin lähtöäni parilla päivällä niin, että olin maassa yli turistiviisumin salliman ajan.  Sen viisumin olin käynyt hakemassa Singaporesta samalla kun kävin näyttämässä silmääni erikoislääkärille. Silmä saatiin siedettävälle tolalle sitten palattuani Saigoniin. Palvelun ja hoidon taso olivat Singaporen kansallisella silmäklinikalla järkyttävän kehnot. Eivät saaneet edes silmänpaineita otettua. Yrittivät vain myydä huippukallista leikkausta. 

No, nyt olin siis sappikivistä sairas, korkea verenpaine ja heikotus niiden seurauksena. Sain käytyä Monnan talolla jättämässä joitain tavaroita kuten polkupyörän. Takapihan aita oli valmis kestämään koirien tönäisyt. 

Lääkärin antama paperi turvasi sen, etten saanut mitään seurrauksia viisumiajan ylittämisestä. 

Pääsin lentämään Bangkokiin Suvarnabhumin lentokentälle. Meidän halpayhtiö Vietjet Air operoi sieltäkäsin eikä Don Mueang -kentältä kuten esim. AiraAsia. 

Viiden minuutin automatkan päässä Suvarnabhumin kentältä oli tämä lomakeskus:  viihtyisä puistomainen alue, jossa kivoja bungaloveja sekä vähän halvempia huoneita. Ihan siistejä ja viihtyisiä olivat nekin. 

Kelpo uima-allas, jota yleensä sain käyttää yksin.  Illalla se oli myös valaistu, eikä aamuvarhaisellakaan ollut kielletty uimasta. 

Banshaphan on kauempana eteläisessä Thaimaassa.  Sinne olisi voinut lentää ja sitten matkata bussilla tai ajaa yöjunalla. En kuitenkaan jaksanut. Olin jo ilmoittanut Monnalle, että olen sairas ja edhotin tapaamista Bangkokissa. 

Paikalta ei olisi tarvinnut poistua mihinkään, sillä siellä oli ravintolas, josta sai myös ihan kelvollista vegaaniruokaa: riisiä ja vihanneksi vain ja tofua, ei mitään onimutkaisempaa.  Yritin kuitenkin kävellä viiden kilometrin päähän Tesco-kauppaan, jotta olisin voinut ostella jotakin kotiin viemisiksi. Se osoittautui pieneksi kioskiksi, ei tavartaloksi, joten ostosten teko jäi.  Silloin vielä oli asioita, kuten intailaiset mausteet, joita piti hakea Thaimaasta saakka. Sittemmin olen löytänyt erityisesti nettikaupoista kaiken mitä tarvitsen. Enää ei siis tarvitse lähteä Bangkokiin saakka ostoksille, ei edes Saigoniin. 

Matkalla kotiin löysin intialaisen ravintolan, jossa kävin syömässä muutaman kerran. 

 

 

Sitten hän saapui koirineen ja tavaroineen. Hän asettui läheiseen bungalowiin koiransa kanssa. Hän oli selvästikin väsynyt, joten yhdessäolomme rajoittui vain yhteiseen illalliseen. Olimme kuitenkin puhuneet netissä parin kuukauden ajan lähes joka päivä. Hän antoi minun tarkistaa laukut, jotka jätti kuljetettavakseni. Hän myös saattoi minut ja kantamukset lentoasemalle, sinne kauempana olevalle don Mueangille. Matkaa tuli n.40 km. 

Monna jäi odottamaan Bangkokiin, että hänen kiransa Cranky saisi luvan saapua Vietnamiin. Rouva Chi otti vastaan hänen tavaroitaan postipaketteina.  Hän osoitti ensimmäiset merkit itsepäisyydestään, kun hän halusi hakea Mimi-koiran vaimoni veljen talosta itselleen.  Minä olin Saioniin saavuttuani tullut vaimoni kanssa Mekongille hoitamaan avioliittoon tarvittavia asioita provinssin pääkaupunkiin. Piti hakea lääkärintodistukset ja myös käydä psykiatrin haastattelussa. Siellä testattiin molempien älyllinen taso.  Minulle onnistuttiin löytämään englantia osaava lääkäri. Minulta kysyttiin mm. mitä avioliitto minulle merkitsee ja minä vastasin, että perheen perustamista ja vastun jakamista arjesta ja lapsista. Kysyttiin, että mihin metalliin magneetti tarttuu ja kysyttiin maailman pääkaupunkeja. 

Tuolla reissulla tein myös päätöksen, että muutetaan elokuun lopussa vaimon vanhempien luokse niin, että hän saa äidiltään apua ja tukea lastenhoidossa.  Olin kertonut kaverilleni siellä, että muutamme joksikin aikaa etelään. Yksi niistä, englannin opettajanainen, josta en koskaan pitänyt, oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja sopinut vuokraavansa talon elolkuun alusta. Niimpä omistaja käski meidän lähteä kuukautta aikaisemmin. Tosin heinäkuun lopussa päättyi myös vuokrasopimuskausi. 

Hänen koirallaan oli jokin loinen, jonka takia lentokentällä ei annettu sille lentolupaa. Monna kuitenkin päätti yrittää koiran kanssa maitse autolla Thaimaassta Kambodian kautta Vietnamiin. Rouva Chin ja hänen poikansa hän sai palkattua kuskiksi ja oppaaksi. 

Heinäkuun 13. he olivat perillä. Monnan lisäksi yksi koira ja paljon tavaraa. Minä olin aloittanut pakkaamisen ja puutarhan purkamisen. Molemmat olimme kiireisiä tahoillamme. Tapsimme vain pari kertaa. Monna oli selvästi väsynyt ja rasittunut. 

Cranky/koira kuoli syyskuussa. Kohta hän otti kaksi uutta pentua, jotka olivat myös isokokoisia. Hänen kuoltuaan ne ovat nyt uudessa kodissa. 

Joulukuussa 2019 tapasimme ystävien häissä sekä hänen kotonaan, jossa olin vieraana pari päivää.  Seuraavan kerran näimme heinäkuussa 2020. Tänä vuonna en käynyt hänen paikkakunnallaan, joten emme tavanneet. 

 

Kuulin eräältä yhteiseltä tuttavalta joskus syyskuun puolivälin jälkeen, että hän on hyvi sairas ja hänen täytyy ilmeisesti palata Ranskaan saamaan parempaa hoitoa.  Lähetn hänelle seuraavana päivänä viestin ja kysyin vointia. Hän kertoi olevansa lähdössä sairaalaan  Seuraavana päivänä sain viestejä sairaalasta. Hän oli kahden vaiheilla: antaako periksi ja kuolla vai toivoa Ranskaan pääsyä. Yhteinen ystävämme lähetti tietoja hänen sairaudestaan ja myös ultraäänikuvia: kasvain oli levinnyt joka puolelle keuhkoja, maksaa, munuaisia. Kyselin lääkärikavereilta asiasta ja sain kuulla, että toivoa ei ole. Parin päivän päästä myös lääkäri antoi hänelle kaksi päivää elinaikaa. Hän kuoli kolmantena päivänä eli syyskuun 24. 

Asiaan liittyy paljon ikävää byrokratiaa ja myös henkilökohtaisia kaunoja hänen ja siskonsa välillä. Oli epäselvää, kuka saa hoitaa hänen asioitaan ja kuka ei. Monenlaista sotkua. 
Viiden päivän kuluttua kuolmeasta hän oli edelleenkin ruumishuoneella, joka halusi hänestä eroon ahdollsimman nopeasti. Ranskan lähetystö ei voinut mitään, koska sen tapa hoitaa asioita perustui virallisiin papereihin. Niiden kulku takelteli. 

Sisko Ranskassa osasi englantia huonosti, mutta hänellä oli tarve puhua tunteella ja suurin elein kuin ranskalainen. Hän vei paljon kaikkien aikaa, mutta ei sitten tehnyt oikeaa palvelusta kirjoittamalla valtakirjan sairaalassa käyvälle ystävälleni. 

Sain Facebook-veisteinä monta kuvaa kuolemaa tekevästä ihmisestä. Aluksi laittelin niitä jopa instagramiin, mutta nyt haluan muistaa  hänet mieluummin sellaisena kuin hän oli terveenä ollessaan.

Monna kirjoitti tälle ystävälleni viimeisen tahtonsa paperille, kertoi haluavansa tuhkauksen ja antavansa kaiken omaisuutensa tälle ystävälle. Hän ei kirjoittanut paperiin ystävän nimeä eikä omaansa eikä tehnyt sitä todistajien läsnäollessa, joten paperi katsottiin mitättömäksi.
Kerroin asiasta hänen alueensa ekspatriaattien ryhmässä, myös hänen entisen asuinpaikkansa Bangsaphanin ryhmässä. 

Sitä kautta ja vähän muutakin pääsin puheisiin hänet tunteneiden ja Ranskan lähteystöön yhtyedessä oleviin ihmisiin. Lähetstä jatkuvasti asioiden olevan hoidossa, mutta siaraalassa käynyt ystäväni sai jatkuvasti painostusta sairaalalta ja poliisilta, että tuhkaus pitäisi hoitaa mahdollsimman nopeasti. 

Kuun viimeisenä päivänä asia on edelleen hoitamatta ja hän viruu liian lämpimässä sairaalan ruumishuoneella.  Lähetystö ei pidä siitä, että huolestuneet ystävät oittelevat ja hluavat hänet viimeiseen lepoon mahdollsimman nopeasti ja asiat muutenkin järjestykseen. 

Entistä vakuuttuneempi olen siitä, että kannattaa tehdä hoitotahdot ja testamentit valmiiksi jo siinä vaiheessa kun on terve ja on aikaa ja energiaa.

Aleksei Navalnyi

Olen   jatkanut Navlanyi suomeksi-projektin parissa tehden navalnyi.fi-sivustolle sekä Facebookiin, Instagramiin ja Twitteriin kopoioita käännetyistä kirjoituksista. Syyskuun alkupuoli oli siinä suhteessa hyvin kiireistä aikaa, sillä Venäjän parlamentin alahuoneen, duuman vallit olivat 17.-19.9.  

Navalnyi ja hänen tukijoukkonsa valmistivat ihmisiä vaaleihin kehottaen heitä äänestämään ja  äänestämään älykkäästi taktikoiden niin, etteivät äänet mene hukkaan. 

Putin ja hänen puolueensa tehostivat toimia opposition tukahduttamiseksi ja vaientamiseksi.  Jopa  Googlea ja Applea sekä Telegram-yhtiötä painostettiin sensuuriin eli poistamaan sovelluksia ja sulkemaan sivustoja. Myös meidän projekti sai tuta sen. Koska olin sairas, en voinut seurata tilannetta pahimpaan sensuurin aikaan vaan tulin koneelle  vasta siinä vaiheessa kun minun tekemiäni suljettuja sivustoja alkoi palailla linjoille. Mitään selityksiä ei tullut Googlelta eikä Facebookilta, mitä on estetty ja miksi. 

 

Vallien aikaan uutisoitiin vaalivlipistä, näytettiin mm.vidoita siitä, miten käsi ilmestyy jostain syrjästä ja pudottaa uuraan ylimäräisiä vaalilippuja. Moskovan alueen sähköisessä äänestämisessä oli skandaali, koska tulos muuttui yhtäkkiä Putinin puolueelle edulliseksi. 

 

Vallien jälkeen sensuuri vain kiristyy, Navalnyitä uhkaa uusi pidempi vankeustuomio, oppositioaktivisteja on muuttanut muihin maihin ja Venäjällä on pidätetty tai painostettu sinne jääneitä. 

 

 Tilanne Venäjällä alkaa olemaan samanlaista terroria ja ihmisen alistamista kuin se on ollut niin monta kertaa ennenkin. Olisi vieläkin Saharovilla töitä.

Andrei Saharov 1921 - 2021 

Hänen syntymästään tuli kuluneeksi sata vuotta kuluvan vuoden toukokuussa. Minä en sitä asiaa tullut silloin noteeranneeksi. Vasta viime kuussa halusin kuunnella äänikirjana hänen muistelmansa. Se on ilmeisesti ollut aika paksu kirja, koska sen kesto on 44 tuntia. Lukijana on Jari Aulu, jonka venäjän kielen taito tulee tässäkin luennassa esiin, ja se, että hän ilmeisesti ajattelee mitä suustaan päästää.  Minulla kuuntelu kestää jonkin verran vähemmän, koska kuuntelen noin 1,3-kertaisella nopeudellla kuten tavallisesti. Kuten tavallisesti, en kuuntele nojatuolissa istuen tai sängyllä maaten vaan vaan muun toiminnan ohjella: ruokaa laittaessani, leipoessani, puutarhassa kaivellessani. 

  .

Covid-19

Koronavirus oli Vietnamissa tappanut syyskuun alussa  noin 12 000 ihmistä ja Suomessa noin tuhat. Kun lasketaan ilmaantuvuus eli kuolleita sataa tuhatta tai miljoonaa asukasta kohden, Suomi 5,5 miljoonalla asukillaan on yhä edellä Vietnamin satamiljoonaista väestöä. Vielä heinäkuussa Vietnam oli Suomen kanssa tasoissa kun katsotaan absoluuttisia kuolleiden määriä: noin tuhat, mutta meillä kuolleita alkoi tulla satoja päivässä: 300, 400, jopa 800 raportoitua tapausta.  Tätä menoa Vietnam ohittaa Suomen suhteellisissakin osuuksissa ennen syyskuun loppua. Täällä ei ole vielä voitu aloittaa massarokotuksia eli laumasuojan luomista: vain joitakin erityisryhmiä on rokotettu, noin 3% väestöstä kuun alussa 

Loppukuusta kuolleita oli täällä yli 18 000, päivittäinen kuolleisuus oli jo laskussa ja rokotettujen määrä noussut.