2021 02 Helmikuu - muita kuulumisia

 

• Helmikuun 2021  kuva-albumi Googlen kuvapalvelusta
• Video siitä miten pyöräilen poikani kanssa kylällä. Voitte kuulla siitä hänen ensimmäisiä sanojaan: lamp ("mäm"), ball ("boo"), car ("baa"), star ("tsaa").   Toinen samasta aiheesta nopetettuna. 

Kuluvan helmikuun 2021 edellinen postitus oli omistettu Kiti Aaltoselle, entiselle pomolleni ja sittemmin Facebook- ja sähköpostikaverilleni Kiti Aalotselle, joka menehtyi kuun alussa.

Emme olleet kovin läheisiä, millä kriteereillä läheisyys nyt mitataankin, mutta olimme työtovereita ja kavereita, tunsimme toisemme, tapasimme myös työuriemme jälkeen ja puhuimme koirista, kissoista ja maailmassta. Viimeksi tapasimme toukokuussa 2014 Helsingin kauppatorilla ja Kaivopuiston kahvila Ursulassa (komas kuva yllä olevassa kollaasissa).  Kuva arkusta on hänen Facebook-sivultaan, parhaan ystävän hautajaisissa ottama. 


En voinut seurata Kitin viimeisiä vaiheita enkä tarkemmin hautajaisia ja muistopuheita, koska hän ei ollut enää Facebook-kaverini. Pari viikkoa ennen hänen poismenoaan varsinainen, 14 vuotta sitten perustettu, Facebook-tilini juuttui jäihin eikä hän kerinnyt vahvsitamaan kaveruutta uuden tilini kanssa. 

Se uusi facebook-tili poistettiin 18.2. ja  se alkuperäinen jäi jumiin yhden päivän kohdalle. Ikään kuin sinut olisi viety teloitusryhmän eteen, kiväärit ojennettu valmiiksi ja ensimmäinen komento jo annettu mutta lopullista ampumiskäskyä pihdataan jostain syystä, mitä sinulle ei kerrota. Sitten se alkuperäinen tili poistui kuun viimeisenä päivänä. Facebook on perkeleestä, ahne ja epäoikeudenmukainen rahantekokone, joka kuvittelee voivansa nöyryyttää käyttäjiään miten vain.


Enää ei siis ole toivoa, että joku lukisi oikaisupyyntöni ja peruisi tuomion.  Luottamus järjestelmään on mennyt, mutta silti perustin sinne uuden tilin eri nimell'. Sen alla loin sivun omalle nimelleni. Sivu on enemm'nkin markkinoitavalle tuotteelle. eli nyt Facebook tarjoaa minulle useita mahdollisuuksia mainostaa. /Samalla he tarjonnevat my;s mainostajille tarkoitettuja tukipalveluja. Ne lienev't paljon kattavamaat kuin yksittäiselle käyttäjälle tarjotut palvelut. 



Venäjällä Vladimir Kalsarinmyrkyttäjä ja hänen vastustajansa alexander Navalnyj ovat olleet otsikoissa. Putinin hallinto jatkaa vastustajiensa kovakätistä kohtelua. Mielensoituksissa poliisit hakkaavat ja vangitsevat kansalaisia melko estottomasti. Navalnyjn saama leirituomio herätti monet venäläiset protestoimaan.  Navalnyistä kuulin ensimmäistä kertaa vuonna 2007 kun tapasin Australian Vihreiden vaalitilaisuudessa Christine Milmnen ja Larissa Watersin. Tilaisuuden jälkeisellä illallisella istuin heitä vastapäätä ja me keskustelimme. Milne kertoi minulle tapaamisistaa Suomen vihreiden kanssa ja myös Venäjän tilanteesta. En silloin jaksanut uskoa, että siellä opposition on niin tiukoilla kuin mitä Milne väitti.  Nyt uskon. 

Toki Navalnyj on hyvin ristiriitainen hahmo läntisen ajatustavan kannalta. Hän vastustaa Putinin hallintoa ja on valmis korvaamaan sen toisella, toisella, joka lienee yhtä rasistinen ja epädemokraattinen kuin edeltäjänsä, kenties vieläkin jyrkempi.  Amnesty International juuri ilmoitti, ettei häntä pidetä enää mielipidevankina, koska hän on kehottanut väkivaltaan ja rasismiin. 

Pyöräilemme ahkerasti poikani Erikin kanssa ja näemme kaikkea mielenkiintoista. 

Kaivuri lautalla.  Se täytyy taas kohta tilata kaivamaan mutaa joen pohjasta ja kasamaan sen penkalle. Siitä sitten voin kärrätä sitä uuden tonttimme täytemaaksi. 

Tänne vanhassa paikassa sijaitsevalle työmaalleni en ole kaivuria koskaan palannut vaan teen työtä käsipelillä.  Viime vuonna ja osan sitä edellistäkin, eli sen jälkeen kun heinäkuussa 2019 muutimme vuoristoalueelta takaisn appivanhempien luo ja minulle rakennettiin puutarhavaja takapihalle. Se toimi myös joogastudiona kunnes joogaaminen yhtäkkiä lopahti huhtikuussa 2020. 

Nyt  tuo puinen rakennus on jo merkittävästi lahonnut ja sen peltiosat ruostuneet. Katto kuitenkin pitää edelleen vettä.  

Syyskuussa 2020 jätin paikan rauhaan, koska ajattelin antaa sadekaudteen liittyvän tulvan tehdä rauhassa tuhojaan ennen kuin taas alan heilua siellä laipoineni nostellen joesta savea penkoille. 

Ei siellä näytä menestyvän juuri mikään: eivät papaijat, eivät banaanikasvit, eivät kärismyshedelmät, eivät kookospalmut ei edes vetiveriaruoho kunnolla.  Ainoastaan elokuussa 2019 istuttamani mangopuu on kasvanut jo reilun metrin mittaiseksi. Se alkanee tuottamaan hedelmää parin-kolmen vuoden kuluttua.  Lisäksi Pandanus amaryllifolius, kairapalmu, jonka toin 2019 Singaporesta, on myös tehnyt paljon uusia versoja. 

Mutta minä tarvitsen liikuntaa. Lapion heiluttelu viileässä vedessä seisten on tuntunut paremmata kuinjooga Tulva ei ole vienyt kaikkea pengerrystytöäni menessään vaan aika suuri osa alueesta on jo tulvankin aikana vedenpinnan yläpuolella. 

Pojan kanssa olemme pyöräilleet jo neljän kilometrin päähän kaupunkialueelle sekä siellä ympäristössä. Siellä on myös tämä katolinen kirkko, josta joskus voi kuulla kirkonkellojen soittoa. 



Kerran me pääsimme käymään kirkon pihalla avoimesta portista, kun siellä olivat ihmiset koristelemassa paikkaa tet-juhlaa varten. 

Kävimme myös polkupyöräliikkeessä asennuttamassa uudet jarrukahvat ja -vairjerit ohjaustankoon, jonka ostin netistä. Sellaista "krossipyörän" tankoa ei löytynyt paikallisena. Tämäkin on tarkoitettu moottoripyörälle, mutta kyllä se toimii pokupyörässäkin.  Nyt voin istua pyörän selässä pystymmässä niin, että Erikillä on enemmän tilaa turvaistuimessaan minun ja ohaustangon välissä.

Lisäksi laitatin pyörään paremman seisontatuen niin, että on helpompi nostaa poika istuimelleen ja sieltä pois. 





Pyröräliikkeen  vieressä on puisto, jonka puut laitettiin myös Uuden Vuoden juhakuntoon. Kuukalenterin mukainen uusi vuosi alkoi tänä vuonna 13 helmikuuta. 

Myös monet talot kroisteltiin juhaa varten. Pihat siivottiin jotta istuetut kukat pääsivät oikeuksiinsa.  Moni rakenteilla oleva talo valmistui juhlaan mennessä ja sinne muutetiin sisään heti uuden vuoden alussa. 



Meilläkin samettirusut kukkivat.



Vielä joku päivä haluan meillekin tällaista kukkaloistoa, jota näkyy teidenvarsien taloissa. Bougainvillea eli ihmeköynnös on täällä hyvin yleinen, ja sen violetit kukat pistävät silmään monilta pihoilta ja teiden varsilta.  



Monet sillat ja talot on pantu uuteen uskoon näinä vuosina, reilut kolme vuotta, jotka olen täällä viettänyt.  Niin monet vanhat puusillat on korvattu uusilla auton kesätvillä. 



Myös automen määrä on kasvanut.  Monet niistä ovat uusia "ökyoutoja" täkäläisen mittapuun mukaan. Suurin osa autoista kuitenkin on ammattikäytössä: pieniä kuorma-autoja kyläteillä ja isompia pääteillä. 

Joet ovat kuitenkin edelleenkin merkittävä kuljetusväylä. Erilaisia jokilaivoja ja proomuja näkyy päivittäin.  Tämä turistien kuljetukseen tarkoitettu vene ilmeisesti liittyi alueellemme tehtyyn sukulaisvierailuun. 



Vanhasta kävelykärrystä tehdyt lastenrattaat ovat enää harvoin käytössä.  Ne näyttävät nyt kovin pieneltä, kun poika on kasvanut. 

Tässä uudessa pyörässä on kasvuvaraa vielä ainakin muutamaksi kuukaudeksi.  Pitäisi vain saada se pitkä penkki vielä, että voisin istua vähän taaempana ja pojan kasvaessa siirtää hänen turvaistuintaankin taakse päiv. 

Nyt pyörän kyydissä pääsemme pidemmälle ja näemme enemmän. Erik haluaa nimetä kaikkea näkemäänsä, erityisesti autot ja lamput sekä kaiken pallon tai puolipallon muotoisen. Melkein kaikki on hänelle "boo". Lusikka on selvästikin eri sana  "bun" Myös pidempiä rimpusja tulee joskus hänen suustaan, muttei koskaan silloin kun joku  kuvaa videota. 

Erik pitää vedestä.  Hän hakeutuu aina sinne missä virtaa vesi tai sinne missä astiassa on jääpalojen seassa vettä tai muuta nestettä.  Hän haluaisi myös udia tai kylpeä jatkuvasti.  Minusta kaikki tuo on merkki siitä, mistä minullakin eli että täällä on niin kuuma, että pitää vilvoitella. Ja vesi on siihen tarkoitukseen parempi väline kuin ilmastointilaite. Niin minäkin mieluummin seison siellä kuravedessä takapihalla ja lapioin kuin kijroitan blogia ilmastoidussa huoneessa. 

Äiti ja isoäiti sekä koko ympäröivä kulttuuri täällä eivät halua antaa lapsen leikkiä vedessä, ei uidakaan. Siihen toki saattaa olla syynä se, että lähes kaikki vedet täällä ovat likaviemäreitä: niihin lasketaan ja kaadetaan kaikki mahdollinen roska. Epäilen että monesti käymälävedetkin menevät puhdistamattomina jokiin, elleivät niitä sitten puhdista ne kissakalan sukuiset kalat, jotka syövät kakkaa takapihojen vessalammikoissa. Meilläkin on sellainen, ja minusta menetelmä on ihan hyvä. Pitäisi vain rakentaa kunnon vessakoppi, sellainen puuceen näköinen ja mallinen pömpeli pienelle laiturille lammen rantaan. 
 

Meillä on kaupunkiasunnossa, jossa harvoin kukaan meistä asuu tai peseytyy, vähköllä toimiva vedenlämmitin.  Täällä lauta-peltihökkelissä, jossa pääasiallisesti asumme ei ole ollut edes suihkua. Vesikin on täällä lämmitetty joko kattilassa kaasuhellalla tai sellaisessa Kinnassa valmistetussa muovisessa vedenkeittimessä, jossa monet lmmittävät kahvi- tai teevetnsä.  Täällähän ei hanasta tule kylmää vetttä samassa mielessä kuin Suomessa ... voi kuinka kaipaankin usein sitä maailman parasta janonjuomaa siellä ... vaan täällä se mitenkuten joen kakkavedestä puhdistettu vesi tulee luomulämpöisenä eli n. 25 - 35-asteisena hanasta.  Se kelpaa siis sellaisenaan psusevedeksi ilman että sitä tarvitsee lämmittää. Mutta vauvoille sitä lämmitetään, ja siksi päätin ostaa tänne sähköisen vedelämmittimen (n. 200 euroa)  Samalla saatiin sitten suihku. Minä olen aina nauttinut kuumista suihkuista kovalla panineella. Lämmittimen ei tarvitse olla tehokas, sillä kuumaakin suihkua varten vettä täytyy kuumentaa vain 10 - 15 astetta. 

Ajattelin, että lämmitetyssä vedessä Erik saisi pullikoida isossa psuvadissa kauemmin kin sen 5 - 10 minuttia mikä hänelle ja minulle suodaan. Äiti ja isoäiti antavat omalla vuorollaan hänen olla vedessä vain minuutin jos siätkään. 

Yksi haaveistani olisi kunnon uima-allas, jossa me Erikin kanssa voisimme pullikoida iltapäivän kuumina tunteina ja minä ainakin voisin ottaa aamuöisiä naku-uinteja. Siihen, samoin kuin muihinkin haaveisiini on esteenä paitsi vaimon ja hänen perheensä kyvyttämyys ymmärtää asioita minun kannaltani, myös se, että minulla ei ole riittävästi rahaa totuettaa niitä tuosta vain.  Eikä täällä voi vain mennä kauppaan ja ostaa tai tilata niitä keneltäkään englanniksi. tai muulla kielellä kuin vietnamiksi. 

Surua kukkaloiston keskellä. Sitähän se elämä usein on, ainakin pieniä murheita. Jostakusta saattaa tuntua lapselliselta surra Facebook-tilin menetystä, mutta kyllä se minulle on ihan oikea surun aihe. Se kun käytännössä etäännyttää ja jopa katkaisee välini monen kanssa. Se myös ettäänyttää minut Suomesta, jättää miut enemmän yksin. Mutta saa nähdä löytyykö tilalle korvaavaa nettisosiaalisuutta. Toivottavasti tilanne ei ainakaan pahene eli Google sulje tilejäni ja niiden myötä tätäki  blogia sekä sippa.com -sivustoa joka on toiminut vuosia Google sites-pavelun alla. Silloin kehitysvaiheessa sen sai käyttöönsä ilmaiseksi ja minä hyödynsin tuota tarjousta. 

Tet-juhlan aikaan on joka paikassa kukkia. On ehkä luontainen kukinta-aika monille niistä. Turilla ja toreilla näkyy paljon ihmisiä tekemässä ostoksia.  Vaimo ja hänen äitinsä myös myivät kukkia kaupungin torilla.  

Juhlaperinteeseen sekoittuu myös läntisiä joulun- ja uuden vuoden perinteitä, ainakin meillä.  Yksi ensimmäisistä hahmoista, jotka Erik tunnisti, on tuo lumiukko, hänelle "snowman", joka on pällistellyt häntä katosta vauvasta lähtien. Nyt hän sai neimmäistä kertaa koskettaa sitä ja tutkia lähempää. Hän repi siltä silmät päästä ja napit paidasta.  Piti tehdä uudet tilalle ja ripustaa ukko takaisin korkeammalle, jossa häntä voi katsoa muttei koskea.  Myös joulukuusen palloja: värikkäitä punaisia, sinisiä, vihreitä ja kullan väirisä, on ollut katossa joulusta lähtien. Siivotessa ne piti poistaa ja järjestää uudlleen.  Palloissa on Erikille jotain todella kiehtovaa.  Vai onko se niin, että niissä on kiehtovaa minulle ja Erik tunnistaa sen? Ooittaessaan palloa ja sanoessaan "ball", katsoessaan mi nua kirkkain silmin, hän tietää, etä se luo meidän välille jonkn mystisen yhteyden? 

Samanlainen yhteys välillämme syntyy, kun katsomme yhdessä autoja, kukkai, kaivuria lautalla tai tähtiä (mm. Vietnamin lipussa keltaista tähteä punaisella pohjalla). Ei se ole pelkkää kielen ja maailman oppimista vaan myös yhdessäoloa, harmoniaa välillämme, suurta rakkautta. 

Ja aina on myös mielenkiintoista seurata mitä sukulaispojat tai muut hänen ikäisensä tai vähän vanhemmat lapset tekevät.  Vaimon siskolla on kaksi pientä poikaa, ja he vierailevat täällä usein. 

Erikistä on tullut myös aikamoinen kantelija (sic).  Hän haluaa siirellä esineitä paikasta toiseen ja takaisin. Kuvassa saavat kyytiä kasviöljypullot. Hän myös mielellään tuo minulle kengät, Crocs-tyyliset  rantasandaalit, joita täällä liki kaikki käyttävät   Hän tuo kengät eritisesti silloin kun haluaa meidän lähtevän pyörälenkille. 

 Sää pysyy täällä melkein aina samana. Ainoastaan sademäärät tekevät selvän eron kuukausien ja vuodenaikojen välillä. Myöskään valoisuuden eli päivän pituuden vaihtelua kesän ja talven välillä ei juurikaan ole.  Oman kokemukseni mukaan vaihtelu on noin tunnin verran päivässä. Sitli voi sanoa, että täällä on pimeää 12 tuntia vuorokaudessa ja valoisaa toiset 12. 

Kuitenkin tähän aikaa vuodesta: helmi-toukokuussa on sateetonta ja kuumaa eli aurinko useimmiten porottaa kirkkaalta taivaalta. 

Ensimmäiset 3-5 vuotta tropiikissa olivat minulle nautinto. Sitten siitä tuli kärsimystä, ja sitä se on nykyäänkin.  Jo aamulla kahdeksalta paita kastuu hiestä ihan normaalin pyöräilyn tai kävelyn aikana. Ainoa helpotus on seistä vedessä, mutta sitä en voi tehdä yhdessä poikani kanssa, joten siitä tulee syyllisyys tai vähintäänkin harmitus. 

  Luettua

 Barack Obaman muistelmien ensimmäinen osa Luvattu maa ilmestyi viime vuoden marraskuussa. Celian äänikirja oli lainattavissa nyt tammikuussa. Minä lainasin ja kuuntelin sen nyt helmikuussa. Yhtä vaikuttava kertomus kuin Tarja halosesta kertova kirja, jonka kuuntelin joulukuussa Kirjassa saa epäilemättä ansittua kyytiä Donald Trump, joka tosissaan halusi saada ihmiset uskomaan, että Obama on syntynyt muualla kuin Yhdysvalloissa. Kirjoittaessaan tuota, Obama ei varmaankaan tiennyt miten Trump presidenttikautensa päätteeksi esitti vieläkin typerämpiä väitteitä ja todennäköisesti lietsoi kannattajiaan väkivaltaiseen kapinaa. 

Stieg Larssonin tutkimukset : kuka murhasi Olof Palmen? Stocklassa, Jan,   Muistan missä olin kun kuulin Olof Palmen murhasta. Olin saapunut junalla opiskelu- ja asuinkaupungistani Oulusta. Tyttöystäväni, välillä, mutta enimmäkseen ihmissuhdeongelmani Ulla oli ollut minua saattamassa junan makuuvaunuun. En muista kuulinko asiasta jo junassa vai vasta Helsingin asemalla, jonne saavuin aamuvarhaisella. Vai lienekö kuulut vasta Malmin työväentalolla, jossa isäni "Huutokauppa-Kalle" piti huutokauppaa. MInä olin jonkun pikkutytön kanssa auttamassa kahviossa. Huutokaupan alkaessa ainakin tiesin jo uutisesta. Lehtijuttuja olen asiasta lukenut ainakin pintapuolisesti, mutta vasta nyt tämä kirja valottaa murhan mahdollisia taustoja vähän syvemmin.   Tutustuin samalla Siteg Larsoniin dekkaristina. Kuuntelin hänen kirjansa Tyttö joka leikki tulella. Liikaa toimintaa ja jännitystä minulle niin kuin esim. Risto Isomäellä, ja väkivaltaa. Leena lentolaista saatan kuunnella edelleen. Tässä kuussa kuuntelin toeksen Valapatto, jossa on vähän syvempää henkilökuvausta. 

 

Malmin nainen : Mari Romanon tarina, J.K. Tamminen.  Helsingin humepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tarinaan liittyvä henkilö. Olen kuunnellut sekä Aarnion oman että HS:n toimittajien kirjan asiasta. Tässä tulee uusi näkökulma. Oikeus on todennut Aarnion syyliseksi ja hän istuu elinkautista vankeustuomiota. 

Muurarin pojasta miljonääriksi, Anders Wiklöfin Tarina, Bruun Staffan. Pidän elämäkerroista ja muistelmista, erityisesti suomalaisten 1900-luvulla eläneiden. Niin pidin tästäkin. 

Simukka Salla, lukitut.  Mielenkiintoinen dystopia siitä, miten ihistä ehkä voidaan kohdella. Pahiksina viihdeteollisuus, tosi-tv ja yhteiskunta. 

Koronavirus ja sen sairaus covid+19 jylläävät edelleen. Tilanne on pahempi kuin aiemmin ainakin Suomessa ja monessa muussa maassa.  Minä vältän omaehtoisesti matkustelua minnekään mine en pääse pöyrällä polkaisemaan. Eli saunareissut ovat deleen tekemättä tänä vuonna. 

2021 02 helmikuu - Facebook-kaverin muistolle

 

• Helmikuun 2021  kuva-albumi Googlen kuvapalvelusta
• Video siitä miten pyöräilen poikani kanssa kylällä. Voitte kuulla siitä hänen ensimmäisiä sanojaan: lamp ("mäm"), ball ("boo"), car ("baa"), star ("tsaa").   Toinen samasta aiheesta nopetettuna. 
• Lisäys 4/2021  Helsingin Sanomat julkaisi Kitin muistokirjoituksen   

Kiti Aaltonen muistoissani 

Vuonna 1999 siirryin  helmikuun alusta lukien Helsingin yliopiston Slavistiikan ja baltologian laitokselta kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen, CIMO, palvelukseen ATK-asaintntijaksi, päälliköksi kuten se virka myöhemmin nimettiin. Työskentelin hallintopalveluiden alaisuudessa ja yksikköämme johti Kirsti Aaltonen, joka oli siirtynyt sinne vähän minua aikaisemmin niinikään Helsingin yliopistosta, Viikin biotekniikan keskuksen hallintojohtajan paikalta. Kiti oli hänen kutsumanimensä sekä työpaikalla että varmasti muutenkin. Tutustuimme toisiimme aika hyvin, koska molemmat tupakoimme tuolloin ja vietimme muutamia lepohetkiä tupakkapaikalla jutellen. Silloin sai polttaa rakennuksen sivuoven vieressä ulkona. 

Vuonna 2000 elokuussa lukuisten ylityötuntien ja vähintäänkin levän työuupumuksen ajamana siirryin yksityisen yrityksen pavelukseen uusemedia-alalle. Se oli suuri hyppy tuntemattomaan. Kiti moitti minua siitä, että petin hänelle antamani lupauksen olla talon palveluksessa vähintään kolme vuotta. Sellaista lupausta en edes muistanut. Nyt ajatellen olin tuolloin aika rikki. Muistini ja suhteellisuudentajuni olivat alkaneet horjumaan. 

Vuosia jälkeen päin Kiti kysyi minulta Facebook-kommentissa, että kadunko Cimosta lähtöäni. En muista mitä vastasin, mutta  nyt vastaisin että seuraavan runsaan vuoden ajan kaduin sitä vaikka ylpeyteni ei antanut minun tunnustaa siaa edes itselleni. Jätin taakseni todella hienon työn ja mahdollisuuden oppia päälliköasemassa toimimista niin ettei minun olisi tarvinnut yrittää tehdä kaikkea itse vaan delegoida palveluja muille - ostaa niitä enemmän. Siihen olisi ollut varaa ainakin taloudellisesti ja Kitin kanssa oltaisiin voitu neuvotella asiasta. Ehkä hän minulle siitä sanoikin, mutten ollut silloin vastaanottavainen sellaisille neuville.  Yliopistolla olin tottunut työskentelemään yksin ja pienellä budjetilla.  Samaa jatkoin Cimo:ssa.  Kokosin jopa itse tietokoneita säästääkseni talon rahoja. 

MInä aloitin työpaikassa, joss atuntin itseni yksinäiseksi ja hyödyttömäksi, halveksituksi valtiolta tuleeksi. Monet eivät edes tervehtineet minua työpaikallani ja esimieheni ei luottanut minuun hänkään. Kiti oli sanonut, että joudun uudessa työssäni yksityisellä vääntäään vain yhtä ruuvia mikä tylsisyttäisi minut. 

Niin oli käymässä. Onneksi sitten tuli vuosi 2001 ja uusmedia-kupla alkoi puhjeta  Julisuudessa kerrottiin "Mato Valtosen" WAPIT-yhtiön konkurssista. Meillä oli kytköksiä siihen.Sitten loppuvuodesta kun työnteikjämäärämme oli supistunut lomautusten ja irtisanomisten jälkeen noin kymmeneen, meitä alettiin siirtämään Singaporeen.  Minä en halunnut lähteä, mutta kun en saanut uutta työpaikkaa oli pakko. En edes miettinyt kysyä, pääsisinkö takaisin Cimooon, vaikka se olisi voinut olla teoriassa mahdollista päästä ainakin seuraajani alaiseksi vaikka mikrotukihenkilöksi. 

Olin alkanut kuntoilla vuoden 2001 maaliskuussa ja painoni lähti putoamaan lähes hallitsemattomasti. Vuoden aikana pudotin n. 45 kiloa painostani. Se, miltä näytin Singaporeen tullessani vastasi ihannetta itsestäni.  Nykyäänkin olisin tyytyväinen tuolloiseen olemukseeni. 

Vusoi 2001 oli käänteen tekevä vuosi elämässäni sekä fyysisesti että muuten. Kipua ja tuskaa se oli mutta Singaporeen lähti tammikuun 27. vuonna 2002 hoikka ja komea nuori mies, vasta 38-vuotias. 

Singaporessa ei ollut helppoa, mutta tilannetta helpottivat positiiviset asiat: minulle sopivat aasialaisen S-koon vaatteet, adopoin kissanpennun  ja viiden kuukauden kuluttua siitä kävin Suomessa avioitumassa sen pennun löytäjän kanssa. 

 

Kissanpennun nimeksi tuli Kitti. Siihen oli vaikutusta Kitillä. Kerroin vaimolleni kertoneeni kissanpennusta "Kitty" entiselle pomolleni jonka nimi on "kiti". Vaimoni sanoi että siis sama nimi. Kitti nimi sitten tuli kompromissina Kitistä ja Kittystä. 

Kitti-kissa oli vielä elossa ja asui löytäjänsä ja minun kanssani, sekä kolmen muun kissan ja kahden koiran kanssa, Australian Cairnsissa kun vuoden 2007 marraskuussa liityin uutdelle nettisivustolle nimeltään Facebook. 


Sitten Kitikin liittyi siihen, samoin kuin moni muu entinen työkaveri etenkin Cimossa. 

Huhtikuussa 2010  kirjoitin Kitille näin: 

Hei Kiti! Mukava kuulla sinusta myös näin henkilökohtaisesti. Todella kiva väline tämä Facebook, kun pystyy niin monella tasolla seuraamaan tuttujen ja puolituttujenkin kuulumisia - joko sivusta tai sitten itse osallistuen.
Pääsiäisen vietto täällä todellakin riippuu henkilön uskonnosta ja muista asenteista. Mutta nyrkkisääntönä kuitenkin voisi sanoa, että australialaisille ei ole niin tärkeää, mikä on juhlan nimi, liki kaikkia vietetään samalla tavalla eli rannalla tai takapihalla oleillen, grillaten ja olutta juoden. Niin kuin statuksessa kerroin, oli aikomukseni mennä n. 150 kilometrin päähän äiti Amman halattavaksi ja sen jälkeen 50 km. edemmäs Suomi-päiville. Mutta se ilmeisesti nyt jää monestakin syystä: epävakaa sää on yksi niistä.
IT-alalla en ole kovinkaan hyvin pärjännyt täällä Australiassa, oikeastaan kaikki työpaikat Cimon jälkeen ovat olleet hyvin epätyydyttäviä, mm. siitä syystä, että niiden takaa on puuttunut eettisesti kestävä tai edes muuten järkevä substanssi, ts. ne ovat olleet pelkkää bisnestä ja rahantekoa. Siksi olen jo muutama vuosi sitten päättänyt tehdä jotakin muuta. Olen aloittanut leipurin oppisopimuksen, käynyt vanhustyön kurssin ja kokeillut muitakin aluja siinä sivussa tehden it-alan hanttihommia sen verran kun niitä on ollut. Viime lokakuussa tosiaan lähdin tutkimusmatkalle maaseudulle tarkoituksena etsiä vaihtoehtoisia elämäntapoja (työ mukaanlukien). Matkan seurauksena asetuin tänne kommuuniin/asuinyhteisöön oppiakseni lisää uusia taitoja, mm. puutarhanhoitoa ja luomuvihannesten viljelyä, savirakentamista yms.
Nancy jäi toistaiseksi pitämään taloa Cairnsissa ja eläimet ovat myös sillä. Hänellä on liian hyvä työpaikka ja muutenkin hän pitää siitä kaupungista, niin, ettei hän halunnut lähteä seikkailemaan kanssani ainakaan vielä tässä alkuvaiheessa. Nyt vain katsotaan, onnistunko löytämään tai kehittämään täällä mitään järkevää ja kestävää elämisen mallia, ja jos hyvin käy, alamme harkita johonkin tänne päin muuttoa.
Eli tilanne on hyvin avoin ihan kaikilla rintamilla, mutta se on melko varmaa, että IT-urani ei jatku eikä edisty vaan ne hommat ovat korkeintaan hätäratkaisu.
Mitenkäs itselläsi? Onko mitään suuria suunnitelmia tuleville vuosille?
Rapsutukset minulta Roosalle! Lisäilepä kuvia ja uutisia hänestä!
Timotheus

 

Sen jlkeen keskustelimme enimmäkseen koirista. Kiti seurasi ahkerasti elämäämme myös täällä Vietnamissa ja minäkin seurasin hänen päivityksiään. Ehkäpä hänkin ymmärsi viimeistään nyt sen, että Cimosta lähtö oli johtanut minut niin suuriin seikkailuihin, että se oli jopa lupauksen pettämisen arvoista. 

Tapaismme Helsingissä toukokuussa 2014. Mukana oli myös Roosa-koira. Istuimme ensin Kauppotaorilla kavhilla, mutta sitten siirryimme Kaivopuistoon  Ursulaan, koska Roosa kaipasi vähän kävelyä. Kumpikaan emme olleet enää polttaneet vuosiin  ja olimme molemmat eläkkeellä.Kiti oli jättänyt Cimon johtajan tehtävät. Seuraavana vuonna hän muutti Ullanlinnasta Oulunkylään. Minulla oli tarkoitus käydä häntä katsomassa silloinkin kun vietin 3 kukautta Suomessa, mutta se vain jotenkin jäi. Samoin jäi tapaaminen vuonna 2016. 

Joulukuussa 2020 kiitin häntä vinkistä lukea eli kuunnella  Katri Merikallion Tarja Halosesta kirjoittaman kirjan Erään aktivistin tarina. Olin todella iloinen saatuani sen kuunneltua. Miten minäkin olin saattanut sortua poliittisten ja aatteellisten (sovistintit) vastastajien ksäitykseen Halosesta. Noiden käsitysten synkin ääripää oli ehkä luonnehdita "Kiukkuinen lesbofeministi". En muista, tulinko kiittäneeksi Kitiä valaisevasta vinkistä. 

En pääse tarkastamaan asiaa enkä viimeisiä päivityksiä Kitin profiilissani sillä vanha Facebook-tilini on jäissä ja se poistunee lopullisesti helmikuun lopussa. Viimeinen päivitys Kitiltä jäi mieleeni: hän oli menossa taas Meilahden sairaalaan.  Sitten tilini pimeni. 

Otin käyttöön uuden tilin, joskus ammoin perustamani varatilin, jolle aloin lisäilemään kavereita, mysö Kitin.  Sitten eräänä yöntä  7. helmikuuta 2021 heräsin enkä saanut unta. Tuli mieleen Kiti ja kävin katsoomassa, olisiko hän hyväksynyt kaveripyyntöni. ei ollut.  Hänen profiilissaan oli kuitenkin kaksi uutta päivitystä, jotka näkyivät  asetuksen mukaan vain kavereille, mutta jostain syystä minäkin saatoin nähdä sen. Niissä sutiin Kitin siirtymistä tuonilmaisiin. Se oli tapahtunbut kolmea päivää ennen kuin näin uutisen. 

Toki aavistelin rivien välistä,että Kiti oli vakavasti sairas. Tarkkaan en tiedä vieläkään asian laitaa, mutta silti asia tuli yllätyksenä. Samalla se muistutti minua siitä, että mahdollinen kohta tapahtuva "niskalaukaus" eli vanhan tilini  poistaminen sosiaalisesta avaruudesta, poistaa minulta pääsyn myös neljän muun menehtyneen Facebook-kaverini, kaikki mös kavereita ennen Facebookia, muistoprofiileihin, ainakin niiden ei-ulkisiin osiin.  Ja tietysti sama koskee ystäviäni ja sukulaisiani. Minun profiiliani ei voi laittaa muistotilaan eikä minusta jää ainakaan Facebookin mitään oleellisia jälkiä sitten kun olen mennyt. Minulla on toki tuo varaprofiili, jota sitäkin pommitetaan vahvistuspyynnöillä harve se päivä, mutta en enää luota sen pysyvyyteen enkä halua lähteä rakentamaan sinne elämäntarinaani uudestaan. 

Lisäys 

Muistokirjoitus ilmestyi  Helsingin Sanomissa  30.3.2021.  Lainaan sitä tähän ihan luvatta ihan siltä varalta, että se teksti katoaa ennen kuin blogini. 

VALTIOTIETEEN maisteri Kirsti ”Kiti” Elina Marjatta Aaltonen kuoli sappitiehyen syöpään 4. helmikuuta 2021 Helsingissä. Hän oli 75-vuotias, syntynyt Helsingissä 26. syyskuuta 1945.

Töölössä kasvanut pieni ja pippurinen Kiti viihtyi lapsena parhaiten poikien kanssa, ja hänen veljensä Jusan kaverit olivat hänenkin kavereitaan. Lapsuuden kesät vietettiin Kitössä.

Aaltonen tuli äidiksi ja meni naimisiin vain 19-vuotiaana 1964. Hän valmistui ylioppilaaksi Munkkivuoren yhteiskoulusta 1967 ja valtiotieteiden maisteriksi 1976.
Aaltonen heittäytyi innokkaasti politisoituneeseen opiskeluelämään. Kiihkeitten opiskeluvuosien jälkeen hän rauhoittui hoitamaan hallinnollisia tehtäviä valtion leivissä, mutta hänen vasemmistosympatiansa säilyivät. Vapunpäivän marsseja ei jäänyt välistä.
HELSINGIN yliopiston rehtorin­viraston opintoasiaintoimistossa Aaltonen toimi 1976–1990, osan ajasta päällikkönä.

Vuonna 1989 professori Helge Gyllenberg löysi hänet perusteilla olevaan Helsingin yliopiston Biotekniikan instituuttiin. Aaltonen toimi 1990–2000 sen hallintopäällikkönä ja osan ajasta varajohtajana. Hän totesi ajan olleen mielenkiintoisimman työurallaan. Näinä vuosina Suomen yliopistot ja tiede kansainvälistyivät nopeasti ja tieteen rahoitus kasvoi. Biotekniikan instituutista kehittyi Aaltosen aikana kansainvälisen tason tutkimuslaitos.

Vuonna 2000 Aaltonen siirtyi Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen Cimon apulaisjohtajaksi. Vuodesta 2010 hän toimi Cimon vt. johtajana eläkkeelle siirtymiseensä asti.

Nopeasti kasvavassa organisaatiossa Aaltosen hallinnollisille taidoille oli käyttöä. Erityisen tärkeitä hänelle olivat suomen­kielen opetus ulkomaisissa yli­opistoissa sekä opettajien työ­ehdot ja sosiaaliturva.

KITIN ja Veronika Braithwaiten syvä ystävyys syttyi ensitapaamisesta 1978. Yhdessä he tekivät autoretkiä Veronikan kesäasunnolle ”Volgan mutkaan” Ustjen kylään joka vuosi. Kiti teki vaikutuksen Veronikan venäläisiin ­intellektuelliystäviin lukeneisuudellaan ja tietomäärällään.

Kitin sunnuntaipäivälliset olivat legendaarisia. Niihin kokoontui värikäs joukko eri alojen taitajia nauttimaan Kitin loihtimista herkuista sekä innostavasta keskustelusta. Kiti erikoistui erityisesti ranskalaiseen keittiöön.

KITIN sairaus todettiin kolme vuotta sitten, mutta silti lopullinen poismeno tuntui yllättävältä. Pariisilaisen intellektuelli Kiti valloitti mielen ja sydämen, elämä oli hänelle älyllinen matka. Kiti luki jokaisen tiellensä sattuneen kirjan, eikä hänen kiinnostuksensa uusiin asioihin koskaan hiipunut.

Loppumetreillä hän toivoi ystäviensä muistelevan häntä valmistamalla hummeria voikastikkeessa. Seuraavana päivänä hän kertoi vielä googlanneensa sopivia reseptejä.

Veronika Braithwaite
Heikki Koistinen
Mikael Aaltonen

Facebook on pyllystä! 

Nämä kaksi asiaa, Ktin poismeno ja Facebook-tilini "murha", sosiaalisen minäni murhayritys, kietoutuvat toisiinsa ja aiheuttavat syvän surun ja alakulon. Minun lähes kaikki soaiaalinen elämäni on netissä, pääosin Facebookissa. Täällä lähialueilla minulla ei ole edes juttukaveria jonka kanssa voisin puhua jokapäiviäisiä konkreettisia asioita monimutkaisemmista ja syvällisemmistä asioista. Olen saanut niin paljon tukea ja voimaa Facebook-karereiltani. On ollut myös ilo saada jakaa elämääni heidän kanssaan. On ollut tärkeä pitää tällainen henkilökohttainen linkki Suomeen. Nyt luottamus on mennyt enkä tiedä, voinko enää nauttia näin julman koneen uhrina olemisesta. Facebook on pääasiassa rahantekokone. Entistä enemmän siellä merkitsevät henkilökohtaisesti kohdennetut mainokset. Vain mainostajille annetaan käyttäjätukea.  Meidän "lampaiden" viertejä ei ehkä edes lueta joten ongelmatilanteissa ei saa apua. 

Tässä asiassa mieleeni tulevat uskontojen uhrit. Aiemmin en voinut täysin ymmärtää sitä surua ja ahdistusta, jonka uskonyhteisön ulkopuolelle sulkeminen aiheuttaa, etenkin jos siihen liittyy salailua ja vääriä syytöksiä.  On olemassa Uskontojen Uhrit r.y.  Ehkä pitäisi olla myös Facebookin uhrit r.y. Nyt väitän, että Facebookin ulkopuolelle sulkeminen voi olla yhtä traumatisoivaa ja musertavaa kuin muukin sosiaalinen eristys, kiusaaminen, vaientaminen. 

 Yritin kysyä Saunalahden/Elisan tuesta, voisinko jotekin saada ostettua tuon vuonna 2017 käyttämäni prepaid-puhelinnumeron. Ei kuulemma onnistu, ksoka he eivät voi selvittää mittä se on myynnssä tai muutenkaan auttaa asiassa. Ehkä osittain siksi, että on olemassa huijaustyyppi, jossa pyydetään lähettämään "väärään numeroon" tullut vaihvistuskoodi huijarin puhelimeen.

Tämä on epäilemättä myös yhtieskunnallinen ongelma.  Voiko mikään oikeusvaltion antaa ylikansallisen suuryrityksen kohdella kansalaisiaan mielivaltaisesti, saattaa heidän hyvinvointina, tervetensä, jopa henkensä vaaraa  ylimielisellä ja epäreilulla kohtelullaan?  Sosiaalinen media kaipaisi siis nykyistä tiukempaa yhteiskunnallista sääntelyä ainakin ihmisoikeuksien alalla. EU epäilemättä on kiinnostunut asiasta ja jotakin se onkin jo tehnyt. Mutta eivät taida ne toimet auttaa minua. 

Minä en ole ainoa.  Minulle ovat kaverit kertoneet kärsimistään vääryyksista Facebookissa.  Erään kertomuksen kommentissa kirjoitin seuraavaa: 

Vaikka kyse olisikin tietokoneohjelman eli robitin virheestä, on asiasta silti syytä loukkaantua. Facebook on jättimäinen ylikansallinen yritys, jolla on erittäin suuri valta yksityisten ihmisten elämään. Siksi noiden robottien takana olevilla ihmisillä on erittäin suuri moraalinen vastuu siitä, että robotteja ei päästetä toimimaan väärin, ja myös siitä, että vääryyksien kohteeksi joutuneilla ihmisllä on mahdollisuus puolustautua. Puolustautumisen edellytyksenä olisi se, että kerrottaisiin mitä sääntöä uhri on loukannut ja miten. Tämän pitäisi kuulua oikeusvaltion periaatteisiin.

Sen sijaan Facebook toimii sammutetuin lyhdyin, ampuu ihmisiä summamutikassa, jopa teloittaa ilman oikeudenkäyntiä. Tilin sulkeminen voi nimittäin johtaa jopa itsemurhiin. Jo pelkkä sosiaalisen eristämisen lisääminen nyt korona-aikana varsinkin voi olla monille hyvin kohtalokasta.

Facebook vain keskittyy miljoonien takomiseen omistajilleen. Yksityiset käyttäjät ovat sille vain väline rahan tekoon. Jos se välittäisi ihmisestä muunakin kuin mainonaan kohteena, se palkkaisi riittävästi pätevää henkiilökuntaa käisttelemään virhetilanteita. Ei ole mitenkään oikeutettua että tällainen hirviö saa päättää siitä, kuka on sovelias sosiaalisen median käyttäjäksi ja kuka ei. Facebookillahan on käyttäjiä enemmän kuin useimmilla valtioilla kansalasia.

Siksi minä olen vakavasti harkinnut täältä poistumista. Teen sen etenkin, jos noin viikon kuluttua 14 vuotta aktiivisena ollut vanha tilini ja sen mukana kaikki postitukset lukuisiin ryhmiin, mm. suvun ja paikkakunnan ryhmiin, viiden edesmenneen ystäväni profiileihin, poistetaan kuten on uhattu..

Ikävä vain, että tällä samalla hirviöllä on hallussaan myös Whatsapp ja Instagram, joten hyvin vaikea löytää yhtä kattavaa, korvaavaa välinetä yhteydenpitoon.