2020 Kesäkuu - Eristyksen voima!

• Kesäkuun 2020 kuva-albumi Googlen kuvapalvelusta
• Ääniblogi kesäkuulta 2020. Yotuube-videoksi tehtynä. Siinä on kuvana nettikamerakuvaa perheemme elämästä terassilla. 
• Ääniblogin toinen osa  - tien päällä. 

Lapsi kasvaa. Poika on jo kahdeksan kuukautta vanha.   Hieman ennen sitä, heti kesäkuun alussa hän sai jälleen uuden kokemuksen: hän sai kirjoittaa Linuxin komentoriville. Asensin tietokoneen ulkoisen näyön osoittamaan sänkyyn  päin ja lisäksi näppäimistön.  Siitä voimme katsoa mm. lastenlauluja Youtube-videooilta.

Maitohampaita on sen verran jo puhjennut, että niitä voi käyttää. Porkkanasta toki ei vielä saa palasta irti. 

Ilmeitä ja eleitä on jo sen verran runassati, että ei tässä enää mitään pikkuvauvoja olla, sentään jo 8 kuukautta ikää. 

Tutustumme isäpapan munamankeliin ja sen hienouksiin, mm. uusiin sivulaukkuihin.  Mopon ja polkupyörän päällä olemiseen täytyy tietysti totuutautua ihan pienestä pitäen. 

Sivulaukkuihin mahtui niin paljon tavaraa, ettei reppua ja etukoria olisi tarvinnut lainkaan. Kävin n. 15 kilometrin päässä sijaitsevan kaupungin kahdessa suurmmassa kaupassa, länsimaistyylisissä valintamyymälöissä Vincom (Vinmart) ja Co-opmart. Ne ovat pienehkön suomalaisen S-marketin tai K-marketin tyylisiä   paitsi että enemän on vaatetta ja kodintarvikkeita. Täällä ne ovat enemmänkin varakkaamman väestön, ainakin keskiluokan kauppoja.  

Minä tuhlaan yhdellä ostosreissulla helpostikin tavallisen työläisen viikon tai kahden tulot. 

Kaupan ovella suihkutettiin käsidesiä ja mitatiin kuume sellaisella pikamittarilla, jolla vain osotiettiin otsaa puolen sekunnin ajan. 

Parhaat sivulaukut, mitä minulla on olllut. Hinta euroissa on noin 40 euroa.

  

xx

Pitkästä aikaa pyöräilin pitkän lenkin, liki 40 kilometriä helteessä.  Välillä menin harhaankin, koska olin jo unohtanut reitit. 

Jäätelöä olen alkanut tekemään itse ja syön sitä vähäsen joka päivä.  Ei tämä ole mitään raikasta sorbettia, vaan kermaisen täyteläistä herkkua, kuin suklaata. Vegaanista jääteöä tietenkin: pohjana kookosta ja kasvisrasvaa sekä runsaasti banaania, myös avokadoa silloin kun on sen sesonki touko-kesäkuussa ja sitä pursuaa joka paikasta. Netin kautta olen ostanut kaakaojauhetta, jossa on myös kaakaovoita. Ja sitten tietysti vähän sokeria, mutta ei niin paljon kuin paikalliset käyttävät. 

Tehosekoittimena minulla on alle 100 euroa vastaavalla dongimäärällä hankittu Vitamixin kopio. Aito Vitamix jäi Australiaan ja se taitaa olla ystäväni Darrenin käytössä edelleen. Tämä kopio on ihan riittävä minulle, melkein yhtä hyvä kuin se aitokin. 

Nyt kesäkuussa on ollut saatavissa tuoretta duriota (durian), haisevaa herkkua, hedelmää, joka on minun suosikkini. Valitettavasti se on liian raskasta elimistölle, perinteisen kiinalaisen lääkeopin mukaan kuumentaa liikaa elimistöä, minut se tekee kuumeiseksi, joten en voi syösä sitä sellaisenaan. Sen sijaan silllä maustettu jäätelö on hyvä korkvike sille makunautinnolle, eikä kuumeilua tai muita haittoja ilmene.  Teen siis tuota kookos-banaani-avokado-suklaa-vanilja-jääteöseosta ja lisään siihen hieman duriota. Näin siitä makuelämyksestä voi nauttia päivittäin, koska jäätelö säilyy jääkaapin pakastelokerossa pitkiäkin aikoja. 

Mikä kahlitsee kulkuripojan sydämen?  Kanis nainen?  No, nuorella miehellä ehkä joskus, ja vanhemmallakin varmasti, jos oikea sattuu kohdalle. Tietysti ikä alkaa painaa ja vanhuus lähestytä, ja sitten kun on riittävästi kokemustakin kulkemisesta, alkaa tuntumaan siltä että kaikki oleellinen on nähty. Ei tarvitse matkustaa kaikissa maailman maissa eikä edes sadassa havaitakseen ihan omin aistein sen, että kaikkialla on periaatteessa sitä samaa: ihmisiä ja heidän luomiaan kaupunkeja ja valtioita, kulttuureja, niin erilaisia, mutta silti myös niin samanlaisia. Ja sitten on tietysti luonto ja säätila, jotka vaihtelevat, mutta kaikessa on hyvät ja huonot puolensa.  Suomen ja Ukrainan sää ja ilmasto tekivät minut usein sairaaksi: tuli allergisia oierieta, yskää, nuhaa, huuliherpestä, ihon kuivumista, kantapäiden halkeilua. Ja joskus tuli Suomessa todella kylmä, myös kesällä. Täällä Vietnamissa ilmasto on välillä liian kuuma, ja sitä myöten todella väsyttävä. Mutta ehkä se on paras tilanne kuitenkin. Hienosääsöillä, ja rahalla, tilanteen saisi paremmaksi. 

Ilmasto osittain, osin sirot kauniit naiset, jotakin kulttuurissa,vaikka siinä on myös luotaan työntävät puolensa. Ja sitten on tietysti myös paikallinen hintataso: tässä maassa minä kuulun keskitulositen ylempään ryhmään. Suomessa hätyyttelisin köyhyysrajaa. 

Mutta se, mikä minua todella pitää paikallaan on rakkaus, rakkaus omaan lapseeni. Tuo suloinen hymy, kaikki eleet, äänteet ja kokemukset oman rakkaan lapseni kanssa. 

 

Kävelykärry Radical Design Wheelie, jonka sain 50-vuotispäivälahjaksi symboloi minulle sitä vapaan kulkurin elämää, jota vietin 2010-2016, pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Se pieni poikkeus oli epätovioinen parisuhdeyritelmä Malesiassa, ja ennen sitä vielä lyhyempi Indonesiassa.  Nyt olen asettunut paikoilleni, tai päättänyt niin, ja kävelykärry joutaa uuteen rooliin. Tein siitä lastenrattaat.Isot hyvät pyörät tekevät niistä kevyet työntää. Taäytyy vain vielä kehitellä tuota istuinosaa. Autoon tarkoitettu lasten turvaistuin sopisi siihen tarkoitukseen paremmin kuin tuo pehmustettu muovituoli.  Sellaisen olen jo tilannutkin nettikaupasta, joten ensi kuussa näemme tuloksen. 

Myös makuuhuoneemme, jossa myös Erik nukkuu ja leikkii aamuleikkinsä, olen sisustanut häntä varten katselu- ja koskettelukirjaksi ja virikehuoneeksi. Värivalojen, musiikin ja youtube-videoiden lisäksi Erik voi katsella tarrakuvia elämistä ja muusta, isoa lumiukkoa katossa, hän voi kosketella erilaisia esineitä, vääntää ja repiä.  

Vaimo ei oikein ymmärrä virityksiäni. Hänestä olisi parempi ostaa jotakin millä voisi ylpeillä naapureille tai sukulaisille.  Meildän katsantokantamme ovat niin erilaiset vähän joka asiassa. Olemme naimisssa, mutta meillä ei ole oikeastaan muuta yhteistä kuin lapsi. 

Minä halusin vegaanivaimon ja yritin kasvattaa sellaisen hänestä, mutta se ei onnistunut.  Lapsenkin olisin suonut olevan enimmäkseen vegaani, vähintäänkin lakto-ovo-kasvissyöjä, mutta sekään ei toteutunut.  Minulle tekee suorastaan fyysisesti pahaa haistaa, miten lapselleni on syötetty sitä haisevaa kalakastiketta, jota täällä kaikki syövät.  Vaimokin haisee sille usein. Alussa yritin sietää sitä, mutta nykyään en edes yritä. 

Tästäkin asiasta meillä on usein riitoja, ja niiden yhteydessä puhutaan erosta. Minä olen myös itsekseni miettinyt asiaa, ja haluaisin lähteä omille teilleni. 

En kuitenkaan haluaisia eroon lapsestani, en halua viikonloppuisäksi.  

Olen myös miettinyt sitä, eettä onko tämä kriisi vain heijastumaa kulkuripojan ajattelusta, siitä, että heti kun tulee vaikeaa, sanotaan hyvästit ja vaihdetaan maisemaa.  



Sitä en halua nyt tehdä, vaan  haluan oppia kohtaamaan ongelmat ja etsimään niihin positiivisen ratkaisun yhdessä muiden osapuolten kanssa. Siihen tarvitaan ystävien tukea, mutta silti se on kovin vaikeaa.   Positiivista suhtautumista, rakentavaa ajattelua, sitä olen toki yrittänyt vuosikaudet opetella. Yksi merkittävä opettaja ja esikuva siinä on brittiläinen, nykyään Australiassa vaikuttava buddhalainen munkki Ajahn Brahm, (Ajan Brahmavamoso), johon tutustuin Singaporessa ystäväni vaikutuksesta.  Kävin jopa paeri kertaa kuulemassa hänen puheitaan siellä ja sitten myöhemmin kerran Malesiassa.  Hänen Youtube-videonsa  ovat minunkin katselulistallani silloin tällöin, tai kuuntelu-.  Ei se niin kummallista asiaa ole, mutta se miten hän kertoo niistä ja mikä tunnelma hänestä välittyy: valtava positiivinen energia ja brittiläinen älykäs, välillä mustakin huumori, vetoavat minuun. 

Tilanteeni on vähän samanlainen kuin on tuo takapihan vegaaniparatiisi-projekti.  Olen valinnut paikaksi alueen, jota on erittäin vaikea saada hyvään kuntoon ainakaan omin voimin. Maa on pettävää ja se sortuu usein tulvavesien vaikutuksesta. Niin on käynyt aas nyt kun sadekausi on alkanut. Minun omat voimani ja resurssini eivät riitä tilanteen parantamiseen, mutta silti jatkan yrittämistä  - suomalaisella sisulla?

Ehkä ei kannattaisi yrittää liikaa, voisi antaa vähän periksi, löysätä vaatimuksia itseään kohtaan.  Antaa mennä (let it go), kuten Ajahn Brahm usein neuvoo. 

Ystävät, ihmiset joille puhua, erityisesti samanhenkiset, ovat kultaa.  Minulla on paljonkin Facebook-kavereita, tuttavia, ja sitten muutama samanhenkinen ystävä, myös vegaaneita, jotka ymmärtävät tilanteeni siltä kannalta, eli siltä, että eläminen lähellä eläintuotantoa, lihan ja kalan haussa, on henkisesti raskasta. 

Häävieras vuodelta 1985. Se liitto kestää edelleen. 

Sitten on kavereita, jotka ovat naimisissa aasialaisen kanssa ja jakvat kokemuksiaan. Monet varottava kullankaivajista eli naiaista, joiden pääsyy olla miehen kanssa on raha ja taloudellinen hyöty. Muutamat epäilevät, että minä joudun taloudellisesti hyväksikäytetyksi.  Tavallaan se onkin totta ja sen myönnän. En löytänyt Nancyn jälkeen sielunkmppania en suurta rakkautta. Niinpä päätin ottaa vain vaimon. Sehän ei ihmiskunnan historiassa eikä monissa nykyisissä kulttuureissa ole mitenkään outoa.  Sen sijaan tullainen "panetukseen perustuva" ei-rationaalinen, voimakkaisiin tunteisiin nojaava rakkaus, rakkausavioliitto, ovat aika uusi asia. Ja kun se rakkaus katoaa, sitten tulee ero. Ja useimmilla se katoaa. Toki ei kaikilla: vanha kaverini Kaitsu Oulusta juuri vietti 35-vuotishääpäiväänsä. 

Minä luulin, että Nancyn ja minun liitosta tuli sellainen.  Siinä ei ollut ensimmäiseen seitsemään vuoteen epäilyksiä eikä juuri alamäkiä, ja edelleenkin väitän, että ulkoiset seikat eli minun surkea työtilanteeni ja urakehtiykseni alamäki olivat eron syynä. 

Niin, aloin etsiä netistä ja maailmalta vaimoa. Päätin asettua Vietnamiin ja ottaa täältä sellaisen yksinkertaisen maalaistytön, joska kasvattaisin itselleni vegaanivaimon ja hyvän äidin lapselleni. 
Epäonnistuin kasvatustyössä. Ehkä olen liian salliva ja ymmärtäväinen enkä osaa konentaa. Vaimo ei otdellakaan ole täällä hellan ja nyrkin välissä enkä saa häntä jynssäämään hammasharjalla kylpyhuoneen laattojen saumoja, kuten olen kuullut suomalaislta aasialaisten vaimojen osaan kuuluvan. 

Vaikea minun on tuossa suhteessa muuttua enkä haluakaa alkaa tuon stereotypian vahvistajaksi, mutta jonkin verran olisi syytä jämäköityä eli vahvemmin tuoda esille tunteitani, ajatksiani ja toiveitani. 

Taloudellinen "hyväksikäyttö" eli se, että elätän vaimoani ja vähän muutakin perhettä, jopa sukua, kuuluu asiaan, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Osaan pitää käytetyt summat kohtuudessa, rinnastan ne yleensä siihen,, mitä itse käytin kulkurielämäni aikana matkusteluun ja halvoissa hostelleissa elämiseen sekä edullisimmissa tai keskihintaisissa kasvisravintoloissa syömiseen.  Nyt saan tuolle rahalle parempaa vastinetta: saan kokata itse melkein omassa keittiössä ja tulos on parempaa kuin mitä saisin ravintoloista. 





Kesäkuun 19. päivä umeputuin oikeuteni olla maassa. Sen sijasta että olisin käynyt uusimassa oleskeluleiman vaikkapa käymällä Thaimaassa tai Taiwanissa, nyt piti käydä vain Saigonissa. Siitä asiasta kerron tuossa vähän myöhemmin. 
 
Olin jo järjestänyt facebookissa Vietnamin suomalaisten ryhmässä Juhannustapahtuman Vung Tau-nimiseen kaupunkiin n. sadan kilometrin päähän Saigonista.   Nyt oli siis kaksi syytä lähteä matkaan, ja ennen matkaa, kuten tuossa ensimmäisessä äänitteessä yllä kuuluu, tuntui myös,e ttä on sisäinen tarve päästä tuulettumaan. 

Niinpä sitten tuona perjantaina 19.6. otin bussin Saigoniin ja siellä kävin hoitamassa ton oleskeluasian lopppun ja illalla tapasin muutamia ystäviä baarissa, joss aoli myös elävää musiikkia. 

Niistä Saigonin herättämistä tunnelmista kertoilen tuossa jälkimmäisessä videossa. 

 Lauantaina sitten otin katamaraanialuksen, joka matkasi jokea pitkin merta kohti merenrantakaupunki Vung Tauhun. 




Matka on noin sata kilometriä pitkin jokea. Se taittui umpinaisessa laivassa, jossa ei saanut mennä kannelle ihailemaan maisemia. Kotimme on tuolla vasemmassa reunassa Mekong-jokea seuraten. n. 13 kilometriä toiseen suuntaan.   Kuvassa näkyy myös sen hotellin nimi, jossa yövyin Saigonissa: hiljainen ikkunaton huone, n. 10 eurolla yö.  Ja sitten se pizzapaikka, jossa ensimmäisenä söin Vung Taussa. 

Asukasluvultaan Vung Tau on hieman Helsinkiä pienempi.   Kaupungissa asuu paljon ulkomaalaisia. Aiemmin he olivat kaupungin alueen öljyteollisuuden palveluksessa, mutta nyt entistä enemmän eläkläisiä mm. Australiasta. 

Olen aiemmilla reissuillani, mm. äänestymatkalla Saigoniin ja suomalaisten juhlissa tutustunut siellä asuviin ikäisiini tai himean nuorempiin eläkeukkoihin.  Nyt sitten heidän, heidän puolisoittensa ja muutaman Saigonista tulleen jo entuudestaan tutun kanssa meillä oli juhannuksen saunailta.  

Eihän se oikeasti tätä ollut. Tyhjällä pullolla päätin demonstroida suomalaista juhannusta. No, olihan se pullo alukuillasta täysi kun sen joku tänne toi, mutta rymsteeraamista ei se meidän juhla ollut. Pääosassa oli sauna, ja muille paitsi minulle, grilliruuat sekä savustetut lihat ja kalat. 

Juteeleua uusien ja vanhojen tuttujen kanssa, sosiaalista kanssakäymistä, sitä se oli ilta parhaimmillaan. 
Parin suomalaisukon rouvan kanssa oli mukava jutella englanniksi ja itse ukkojen kannssa suomeksi. Yhtään suomalaista naista ei meillä porukassa ollut. 

Nyt oli todella mieltä lämmittävää ja rentouttavaa puhua suomea suomalaisten kanssa.  Niin mukavaa, että ihan hyvin kestin sen grillauksen ja savustuksen tuokstut. 

 
Saunaa ja sen kiuasta on kuvattuna tuossa jälkimmäisessä videossa. Oli todella hyvä masssiivinen kivikiuas, ja siitä irtosi lempeän pehmeä löyly, joka lämmitti ihan luissa saakka. 
 

Ainahan tämä kotiolot voittaa, ajattelin usein kävellessäni siistejä, enimmäkseen hajuttomia katuja. Kotona Mekongilla me elämme haisevassa paskakasassa. Onko se todella sitä elämää, mitä haluan? Entäpä jos tulisin elämän siistissä kaupunkiasunnossa?   Vaimo ei siihen suostuisi, mutta minä tulisinkin ihan mielelläni yksi elle ... ellei minulla olisi lasta, jonka lähellä haluan olla.  

 

Ja hänen lähellään tahdon olla, vaikka siitä itse kärsinkin. Kuitenkin samalla yritän löytää ratkaisua pulimiin.   Hänen läellään olemista rajoittavat täällä lämpötila: etutereassilla, jossa hän viettää aikaa perheen kanssa, on liian kuuma. Olen ostanut sinne lasten kahluualtaita kaksikin kappaletta, mutta niitä ei saa käyttää, koska vaimon mielestä poika sairastuu, jos hän ui. 


Eli unelma elämästä palmujen alla uima-altaan äärellä  viileitä juomia siemaillen samalla kun lapsi pullikoi altaassa ei ole ihan taoteutunut.  Ei ole toetutunut, koska mulla ei oo rahaa ... Miten pääsisi sitä lähemmäksi niillä resursseilla, mitä minulla nyt on? 



Vun taussa voisi puhua myös venäjää.  Siellä on jonkinsuuruinen venäjänkielinen väestönosuus, mm. venäläisä ravintoloita.  Voisi sieltä löytyä ukrainalaisiakin.  Minun mielenterveydelleni voisi venäjän puhuminen olla terveellisempää kuin mitä ajattelen. On vain Putinin ja muiden "stalinistien" ansiota, etten oikein pidä siitä kielestä enää.   Minulle osoitettiin kuitenkin kauppa, jossa puhutaan venäjää, ja josta voi ostaa isokokoisia vaatteita. Minä ostin ja vähän myös puhuin. 

 

Vun Taussa on myös vuoria, tai aiankin isoja kukkuloita, joille voi myös tehdä kävelyretkiä. Sellainen on minusta varsin houkuttelevaa. 

 

Tempe (tempeh indionsialaisittain)  on yksi ruuista, joita haluaisian ostaa tai tehdä itse.  Sitä ei ole myynnissä täällä, joten itse tekeminen on ainoa vaihtoehto. Kerran yritin, mutta tuloksena oli kasa mädäntyneitä soijapapuja. Nyt valmistauduin paremmin ja tilasin netistä ainekset haudutuslaatikkoon, jossa pystyn ylläpitämään tasaisen 32 asteen lämpötilan, jonka sen valmistus vaatii. Aloitusjauhe eli  Rhizopus oligosporus -sieniviljelmä oli joskus myynnissä lazada-nettikaupssa myynnissä. Ostin sen samoin kuin japanilaisen naton aloituspakkauksen. 

Tempe onnistui oikein hyvin.  Olen itsestäni suorastaan ylpeä! 

Nautin sitä itse tekemäni hapanvihannessalaatin kanssa.  En voi kutsua tekemääni hapankaaliksi enkä kimchiksi, koska se ei ole puhtaasti kumpaakaan. Eikä se ol myöskään täysin luonnollisesti hapatettu vaan olen käyttänyt apuna omenaviinietikkaan. Mutta erittäin hyvää einestä, josta vatsakin tykkää. 

Erikillä ei vielä ole omaa sänkyä. Sellaisen voisi hankkia, kunnon pinnasängyn, jossa voisi myös leikkiä. 

Minä saan illalla unen päästä kiinni helpolla. Silti kärsin unettomuudesta. Unettomuuteni on ollut aina sitä laatua, että herään liian aikaisin: jokin ajatus tekemättömästä työstä tai kivasta tekemisestä ajaa minut liikkeelle aamuyöstä, usein 4 - 6 tunnin unten jälkeen. Joskus se on sitä, että herään kuselle ja sitten päätän vilkaista puhelimesta kelloa, sitten katson myös viestit ja huomaamatta onkin kello kolme tai neljä ja aika lähteä viemään koiraa lenkille. 

Vung Taun reissulla suomalainen kaverini antoi tilanteeseen neuvon; ota antihistamiineja, ne ovat turvallinen unilääke, ne vanhan tyyppiset, joiden sivuvaikutuksena on väsymys. Niin aloin tekemään, ja nyt nukun ainakin kauemmin kuin aiemmin, jopa 9 - 10 tuntia vuorokaudessa, myös jopa kahdet päiväunet.  Masennustahan tuo uupumuksen tunne on ollut. Ei kovin vakavaa, mutta lievää. Toki sitä voisi unettomuus pahentaa.  Toivotaan,e ttä tilanne helpottuu nyt kun voin taas matkustella enemmän. 

Add caption

Koronakriisin sivutuotteena hain pysyvää oleskelulupaa suunniteltua aikaisemmin. Vielä viime joulkuussa hain vain viisumivapautta, joka pitää käydä rajalla uusimassa aina puolen vuoden välein. Nyt kun koronan takia rajat ovat kiinni tai karanteenin takana, oli helpompaa hakea oleskelulupaa, joka ei edellytä rajalla käyntiä kahdesti vuodessa.  Kortti on voimassa niin kauan kuin nykyinen passikin eli minun tapauksessani kaksi vuotta. Sen hankinta maksoi n. 330 euroa. Puolen vouden leiman korvaava poikkuslupa olisi maksanut melkein saman. 

Nyt siis voin matkustella enemmän Vietnamin sisällä kun ei tarvtise murehtia siitä rajalla käymisestä kolmen eikä edes kuuden kuukauden välein. 

Madeleine Mccann katosi Portugalissa vanhempiensa huomasta vuonna 2007.  Tapaus oli yli 10 vuotta selvittämättä, kunnes siihen on nyt saatu selvyys. Tyttö on kuollut. Sitä ei ole kerrottu milloin ja miten, mutta tarpeeksi järkyttävä uutinen silti.  Tuskin olen ainoa tässä maailmassa, joka on vuodattanut kyyneliä ajatellessaan tuon pikkutytön julmaa kohtelua ja mahdollisia kärsimyksiä ihmishirviön käsissä.  Olihan Suomessakin vastaava tapaus joskus 1980/uvun lopulla, ja silloinkn mediassa n'ytettiin kadonneiden pikkutyttöjen kuvat.  Siinä tapauksessa syyllinen jäi kiinni ja hänen syyllisyydestään saatiin vanhva näyttö niin, että hän eli lopun elämäänsä lukkojen takana, ensin vankilassa ja sitten hoitolaitoksessa. 

Jammu Siltavuoren haastattelu nähtiin TV:ssä joskus 1990-luvulla. Ei ollut mitään kaunista kerrottavaa, vaikka toimittajan mukaan pahimmat kohdat oli leikattu pois. Se asia tuli mieleeni lukiessani eli kuunnellesani, vasta nyt ensimmäistä kertaa, Vladimir Nabokovin teoksen Lolita. Siinä venäläistyylisen kertojan pohdinnat toivat mieleen tuon haastattelun: paha ja turmeltunut pikkutyttö houkuttelee heikon miehen julmuuksiin.   Nabokovin kirjaan minut sai tarttumaan kaksi ruotsalaisen Kicki Sehlstedt-nimisen kirjailijan teosta, joka käsittelee nykypäivän lolitoja moneltakin kantilta: alkaen ihan japanilaisesta alakulttuurista päätyen teineihin, jotka taskurahaa saadakseen vilauttelevat nettikameroissa.  Ja toinen teos Koskematon käsittelee tyttöjen roolia esikuvina instagramissa ja muissa somekulttuureissa sekä siihen liittyvää hyväksikäyttöä. 

Ei ole tyttönä oleminen helppoa sekään. Mutta silti vanha haaveeni olla tytön isä elää yhä. Teinitytön isällä, ja nuoren aikuistuvan naisen, on tietysti sitten ihan omat murheensa. Joskus ne kärjistyvät siihen, että pitää jahdata halikko kädessä sulhaskandindaatteja.  Minulla tuskin tulee eteen sellaista elämänvaihetta. Tosin kyllä se teoreettisesti ajatellen olisi vielä mahdollista. 

Jallu Junnilainen, mm. Oulussa vaikuttanut muusikko, jonka tunsin 1980-luvulla, menehtyi toukokuussa 2020.  Nyt löysin muutaman kuvan hänestä eräältä Facebook-sivulta. Kopioin kuva tähän luvatta, koska en musita miltä sivulta ne löysin. Jallun muisto varamsti elää vahvana niiden keskuudessa, joiden kanssa hän teki töitä ja jotka tunsivat hänet paremmin. 

Heinäkuu 2020. Mitä on odotettavissa? 

On odotettavissa matka  pohjoiseen. Käyn vahvistututtamassa avioliiton ja tekemässä Erikistä Suomen kansalaisen Suomen suurlähetystössä Hanoissa.  Venytän reissua vähän yli välttämättömän, koska sinne saakka kerran ollaan menossa ja minä tunnen edelleenkin olevani tuulettumisen tarpeessa. 





Matka on pitkä:  ensin bussilla Saigoniin, sieltä sitten kolmatta tuntia lentäen Hanoihin. Lauantaina 4.7. pitäisi olla sitten perillä.