2020 helmikuu - pysy tauti poissa!

• Helmikuun 2020 kuvat Googlen kuvapalvelusta. 
• Video: Aamupkakalla Vietnamissa  Tässä videossa näytetään se miten kakansyöjäkalat syövät ulosteita. Himen provokatiivista?  Kyllä, katsotaanko, lisääkö sellainen katsojalukuja. 
• Tauti tulee ja tauti tappaa? Mietteitä koronaviruksesta ja muistakin tappajista ammulenkin lomassa. (Youtube-video, ääniblogi).
• Leikkaamatonta videota helmikuulta 2020. Tässä on myös paljon vauvapätkiä.  (Toimii muutamia tunteeja kirjoituksen julkaisun jälkeen. Jos haluat katsoa myöhemmin, avaa Timo Tropiikista-youtube-kanava ja katso uusin video).

Minulta kiinnostavin puheenaihe hyvin monelle ainakin Facebookissa ja Whatsapissa on pieni poikani Erik, joka täytti viisi kuukautta kuun puolivälissä.  Hän on myös minun ja koko perheen silmäterä täällä. Hänen varttumistaan ja kehittymistään seuraan innolla ja hämmästyksellä. Hän ei ole pelkkä pikkuvauva enää vaaan kasvana lapsi, jolla on luonnetta ja myös jonkin verran kykyjä, joiden avulla hän pystyy muutakin kuin syömään ja nukkumaan. Söpö poika, kiltti lapsi, suloinen ja herttainen. Sitä saa kuulla usein. Kunpa hän vain välttyisi koronavirukselta ja maailman muilta taudeilta ja katastrofreilta ja saisi varttua aikuiseksi hyvissä ja rauhallisissa oloissa. Kumpa ei joutui sotaan eikä huumejengeihin ... 

Vauvakuvia myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Elonkorjuun aika helmikuun lopulla. Riisi on kasvanut kolmisen kuukautta. Se kylvettiin marraskuun lopulla tulvien hellitettyä ja nyt se on korjattu.

Covid-19

Tappava tauti jyllää Kiinassa. Sen laineet yltävät sekä Vietnamiin että myös Suomeen. Koronavirus Kiinan Wuhanista on tappanut jos satoja ihmisiä maailmassa.  Vuonna 2019 suunnittelin joskus käyväni Manner-Kiinassa, ja Wuhan oli yksi sopiva kandidaatti kohteelle, koska VeitjetAir lensi sinne suoraan Dalatista, jossa asuin puolet vuodesta 2019.  Kiinan kansantasavaltaan tarvitaan viisumi, ja sinne matkailussa on muitakin rajoitteita,  joten en vaivautunut sinne Joulukuussa 2019 vaan kävin Kiinan tasavallassa, Formosan saarella eli Taivanissa.  Ehkäpä säästyin virustartunnalta, ken tietää.

Covid-19 on tämän epidemian virallinen nimi. Kuun edetessä tilanne paheni Kiinan ulkopuolella, mutta Kiinassa sen leviäminen oli jo hidastunut.

Minulle ja meille tämä merkitsee sitä, että pysytellään mahdollisimman paljon kotona. Voi olla, että tästä johtuen minun kesäkuulle aikataulutettu maasta poistuminen ja paluu takaisin viisumiin vaadittavan leiman takia voitaisiinkin järjestää vain lähettämällä passi postitse johonkin. Saas nähdä. Nyt toivon, ettei tarvitsisi matkustella vaan saisi olla kotona.

Genetiikkaa

Suku-DNA/testin tulokset tulivat pari kuukautta sylkinäytteen lähettämisen jälkeen. Vaikka kysessä ei olekaan mikään isyystesti, ei virallisesti eikä epävirallisesti, oli silti lämmittävää nähdä itsensä pojan geneettisissä osumissa, ja vielä niin lähellä, että sukulaisuusarvio oli isä/poika. Geeneistähän ei voikaan suoraan päätellä kumpi on kumpi.  Geenisukulaisten lista on muutenkin aika tavalla sama kuin minulle.

Geneettisestä alkuperästä testi kertoo, että minä olen täysi eurooppalainen: suomalaista perimää 88%, itä-europpalaista 7% ja länsi-eurooppalaista 5%. Poikani taas on puoliksi europpalainen: suomalaista perimää 45% ja itä-europpalaista 4%.   Pojallani taas on kaakkois-aasialaista perimää 47%, koillis-aasialaista 3%. Oseanialaista ja keskiaasialaista perimää on hänessä molempia alla prosentti, mikä saattaa olla testisivuston mukaan vain "taustakohinaa" eli virhettä.

Tällaisen kartan saimme hänen geneettisestä alkuperstään. Ei yllätyksiä, ja kuva saattaa hieman muuttua geneettiisen sukututkimuksen kehittymisen ja tietokantojen laajentumisen myötä, mutta näillä eväillä on hyvä lähteä ajattelemaan lapseni juuria ja geneettiistä identiteettiä. Voin kertoa nyt hänelle vakuuttavammin niistä sitten kun se aika tulee.

Voin myös antaa hänelle listan hänen geneettisistä sukulaisistaan Suomessa ja muualla. Siellä on myös joitakin vietnamilaisia nimiä: enimmäkseen länsimaihin adoptuoituja vietnamilaisia, jotka etsivät biologista sukuaan. Kovin läheisiä sukulaisia ei heissä ole, mutta parin kanssa olen jo keskustellut sähköpostitse.

Osumien listalla on myös yksi jopa mahdollinen pikkuserkku. Häneltä ei ole vielä tullut vastausta viestiin.

Ruisleipää ulkomailla

Ulkomailla ollessaan suomalainen kaipaa salmiakkia ja ruisleipää. Niitä kaivataan ihan oikeasti vai kuuluuko sellainen kaipuu ulkosuomalaisen rooliin?  Ehkä asiassa on molemmat puolet.

Ja tietysti karjalanpiirakat: niitä leivotaan kotona juhlatilanteita varten ja niitä tehdään suomalaisten myyhjäisiin.  Minäkin aloin leipomaan niitä asuessani toista vuotta poissa Suomesta, Australian townsvillessä. Siellä aloin viettämään aikaani muiden ulkosuomalaisten kanssa: iäkkäiden siirtolaistan, mm. Jokisalon Pentin ja Liisan kanssa. Heillä sai pullaa ja karjalanpiirakoita pohjalaisen tuvan tyyliin sisustetussa olohuoneessa.

Yllä video vuodelta 2003, jolloin odottelin työlupaa päviät kotosalla koiran ja kissojen seurana.

Ruisleipää aloin leipomaan sitten kun asuimme Carinsissa. Kerroin asiasta myös tämän blogin vanhemmissa teksteissä.  Ruisleipä ei sopinut elimistölle lainkaan vaan kaasunmuodostus ja vtsanväänteet olivat valtavat. Siitä huolimatta sitä piti syödä hampaat irvessä, jos siihen vaikka tottuisi.

Ja vielä Vietnamissa vuonna 2018, jolloin muutin vuoristoalueelle ja tutustuin saksalaiseen hostellinpitäjään, joka leipoi kunnon hapatettua ruisleipää myyntiin. Ostin sitä häneltä aina tuolloin tällöin, vaikka selvästi tunsin, ettei se ole soveliasta ruokaa minulle.

Kuva toukokuun 2019 kirjoituksestani. 

Sitten aloin leipomaan leiäni itse.  Vähensin ruis- ja vehnäjauhojen osuutta ja lisäsin taikinaan punajuurta, mustia papuja, kauraa, sesaminsiemneiä, jotka kaikki tekisivät leivästäni vähän terveellisempää ja ravitsevampaa.  Vegaaninan  kiinnitän ruuassani huomiota monipuoliseen proteiinien saantiin.

Minulle ei ollut tuolloin, siis viime vuonna, paistouunia vaan pelkkä Airfryer, kuumailmakypsennin ja sen liäksi tietysti paistinpannu kaasuliedellä. Niiden avulla sain leivottua ihan tyydyttävää leipää. Tosin ei sekään tuntunut kunnolla sulavan ja sitten kesäkuussa 2019  iskivät sappikivet. Sellaisia oireita olen tuntenut joskus aiemminkin, mutta nyt lääkäri kertoi minulle mistä on kysymys ja näytti ultraäänikuvia.

Leivon edelleenkin ruislipää ilman uunia.  Ja nyt myös leivon ruisleipää ilman ruisjauhoja. Käytän taininassa entistä enemmän mustaa papua ja sesaminsiemeniä sekä kauraa. Lisäksi laitan kuivattuja sieniä, sellaisia isoja, jotka ovat tunttuja kiinalaisen ruuan ystävälle. Siitakkeita laittaisin mieluummin, mutta niitä ei ole lähiseudulla saatavissa.  Ja sitten laitan tummaa riisiä liotettuna ja tehosekoittimella jauhettuna. En tee hapanjuuritaikinaa vaan käytän hiivaa. Hapanjuurta voisin taas alkaa tekemään esim. idätetyistä vehnänhyvistä ja siitä tehtävästä rejuvelac-juomasta, kuten tein Australiassa.   Vehnäjauhoja lisään sitkon takia. Kokojyväjauhoa ei ole lähistöllä saatavissa, joten käytän ihan tavallisia hienoja kakkuihin ja höyrytettäviin "pulliin"  (kiinaksi pao) tarkoitettuja.  Niisä ei ole kuitua, mutta kuituja tulee taas muista leivän raaka-aineista.

Niistä tulee myös leivän tumma väri sekä kuoren rapeus ja kovuus.
Tällainen laipä tyydyttää minun ruisleivän tarpeeni ja vatsanikin hyväksyy sen paljon helpommin kuin venäläisistä ruisjauhoista tehdyn.

Näitä Vietnamissa tehtyjä puolikarkeita vehnäjauhoja saa aika monista kaupoista, täälläkin silloin tällöin, mutta silloin kun en saa, tilaan netistä usemman kilon pakkauksen. Postimaksua niille tulee tietysti niin, että hinta kaksinkertaistuu, mutta silti 3 euroa kilolta on ihan siedettävä hinta.  Pakkauksessa oleva englanninkielinen teksti on aika harvinainen ilmiö täällä. Se yleensä kertoo siitä, että tuotteella on myös vientiä Vietnamin ulkopuolelle.

Kukkoa (siis sellaista ruistaikinaan tehtyä savolaista piirakkaa, kuten kala- tai lanttukukko) tämä muistuuttaa, tai sisään leivottua calzone-pitsaa, karjalaista tai slaavilaista piirakkaa. Ruokakulttuurissa vaikutteet kulkevat ympäri maailman nykyään. Kiitos kuitenkin krajalaisen ja slaavilaisen ruokaperinteen, että hoksaan soveltaa näinkin.  Rukiiton ruistaikina kuorena: jälleen papua ja muuta proteiinia, kuituja jauhojen lisäks. Sisään on leivottu eilisen ruuan tähteitä: tofua ja karria. Kuoresta tulee vähän erilainen kun sen sisälle käärii jotakin. Silloin kun olen ostanut vegemakkaroita, niitä on kiva kääriä taikinaan ja tehdä hodareita, nakkipiiloja.

Uunina minulla tosiaankin toimii kuumailmakypsennin, airfryer.  Sen koko ja karenne sanelevat sen muodon, joka parhaiten tuolla paistuu.  Nyt siellä näyttää olevan sisällä jokin tekele, joka on päältä puoliksi avoin, kuten karjalanpiirakka.

xxxxx

Minä oikeasti syön muos salaattia ja tuoreita kasviksia.  Teen itse myös hapankaalia ja muita maitohappokäytettyjä kasviksia.

Aromipesä minulla on myös. Olen tuonut niitä Suomesta ainakin kolme kappaletta, joista yksi on vielä jäljellä.  Sen, ja vanhan heinällä vuoratus haudutuslaatikon ideaa käytän papujen kypsentämiseen. Liotan papuja ensin jonkin verran, tai sitten en ollenkaan, koska painekeittimessä ne kypsyvät ilmankin. Kuumennan ne ensin hetkeksi, niin, että myrkyt kuolevat, heitä veden pois, huuhtelen ja sitten kuumennan uudestaan mahdollisimman kuumaksi. Sitten suljen painekeittimen tuohon isoon haudutuslaatikkoon, joka on styroksia kuoriltaan, ja sisällä on alumiinifolioon käärittyä styroksia. Siellä pavut hautuvat kypsiksi hitaasti ja kuan. Vielä 12 tunnin kuluttua kattila on lämmin.
Ei siis tarvitse kuluttaa paljoa sähköä eikä kaasua papujen valmistukseen.

Kahviakin keitän ihan omalla tyylilläni. Käytän kaasuliekillä kuumennettavaa mutteripannua eli manuaalista espresso-keitintä. En kuitenkaan käytä kahvina espresso-jauhatusta vaan miedompaa, joka täyttä arabicaa, joka on paahdettu ruskeaksi, ei mustaksi, ja jauhettu suodatinkarkeuteen.

Soijamaidon lämmitän erikseen noin käden lämpöön. Sitten kaadan sen kapeaan ja korkeaan pulloon ja ravistan.

Kaadan lämpimän ja kunnolla ravistamalla vaahdotetun soijamaidon tuoppiin kaadetun kuuman kahvin päälle.  Niin siitä tulee kivasti vaahtoava soijalatte.

Omassa keittonurkkauksessani minulla on kaupungista ostamani ruoka-aineet: jauhot, siemenet, merilevät, teet, kahvit, kuivat sienet, pavut ja mausteet isolla hyllyllä, jonka olen itse sinne virittänyt.
Sitten ovat koneet: tuo kuumailmakypsennin ja tehosekoitin. Jälkimmäinen näyttää Vitamix-merkkiseltä, joka minulla olikin Austtraliassa, mutta tämä on kymmenen kertaa halvempi kiinalainen kopio. Se toimii lähes yhtä hyvin, vaikka muuttorista ei ehkä lähde kolmea hevosvoimaa, kuten Vitamixista.

Tehosekoittimella jauhan liotetut pavut, sienet, siemenet, merilevät ja muut leipäainekset juoksevaksi tahnakssi, johon lisään hiivan, jauhot, kauraryynit ja muut ainekset.

Sitten pistän taikinan jääkaappiin ja paistan siitä aina tarpeen mukaan, yleensä 2-3 kertaa päivässä.  Sopiva hiiva ja sopiva taikinan tönkköisyys säätelevät hiivan toimintaa niin, että se saattaa olla aktiivisena jopa viisi päivää. Näin minulla on siis aina paistotuoretta leipää.  Ja se leipä on sellaista kuin haluan, tosin kompromisseja täytyy tehdä vatsaystävällisyyden takia: mm. kauraryynit ja chia-siemenet.

Pikkuisen matkailua

Olemme pysyneet kotona liki koko ajan, mitä nyt vaimo ja poika kävivät rokotuksilla lähikaupungissa, vaimo siellä muutaman kerran ostoksilla, minä myös. Parin viikon välein minä pyöräilen n.15 kilometriä suuntaansa  Co-opmart-valintamyymälään, joka kooltaan vastaa keskisuurta K-kauppaa ostoskekuksessa.

Eräänä helmikuun päivänä otimme tuttavan taksin, minibussin, jonka kyydissä kävimme porukalla 30 kilometrin päässä vaimon siskon luona hänen lapsensa syntymäpäivillä.

Siellä tapasimme sekä vaimon siskon että hänen miehensä sukulaisia.

Meteli oli välillä huumaava, kuten Vietnamissa on tapana. Täällä kun talot rakennetaan betonista ilman, että käytettäisiin akustiikkaa parantavia, ääntä pehmentäviä  materiaaleja.

Miesten kanssa pitää aina skoolata oli sitten häät, hautajaiset tai synttärit.

Vaimon sisko miehineen sekä kaksine poikineen asuu miehen vanhempien kanssa kaupunkiasunnossa.  Kuvassa näkyvä auto on meidän käyttämämme taksi.

Erik siis täytti neljä kuukautta helmikuun puolivälissä. Hän yrittää kovasti jo kommunikoida hymyilemällä ja ääntelemällä sekä heiluttelemalla käsiään ja jalkojaan.

Mahalleen hän osaa jo kääntyä itsekseen tai pienellä auttamisella. Hän ei kuitenkaan tunnut olevan ihan sinut mahallaan olon kanssa vaan kaikista mileluiten istuu sylissä. Silloin kun ei istu sylissä hän makaa selällään.

Päiväunet hän ottaa terassilla riippumatossa, jota keinutetaan aika voimakkaasti.  Keinutusta varten on asennettu kone, joka on nähtävissä videolla yllä.

Rintamaitoa hän ei ole juuri saanut, vaan ruokinta tapahtuu pullosta. Äoidinmaidonvastikkeet ovat yleensä täällä lisenssillä valmistettuja kansainvälisiä merkkejä tai sitten paikallisia. Vauvan ruokiin kuluu noin sata euroa kuussa, joka on täällä aika iso raha.

Ei mikään vauva enää, vauva, joka vain syö,nukkuu, kakkaa ja pissaa. Ei, Erik on pieni poika, jossa on luonnetta ja särmää, jonka kanssa voi vähän jo touhuta ja keskustellakin kunhan se tapahtuu hänen ehdoillaan.  Tässä iässähän vauva ei vielä kommunikoi varsinaisella kielellä eli hän ei käytä sanoja tai äänteitä symboleina. Puhuminen on vielä jokeltelua eli äänteiden, foneemien, harjoittelua.  Toki me puhumme hänelle ja jotain siitä varmasti jää hänelle evääksi tulavaa varten: vaimo ja muu perhe puhuvat vietnamia, minä englantia. Toki yritän tarkoituksella äännellä hänelle myös niitä äänteitä, joita ei vietnamissa ole, mm. ärrän pärinää. Sitä hän yrittääkin usein matkia.

Minulla on se takapihan puutarha ja maja siellä, joogahuone ja musiikkihuone. Siellä vietän nyt vähemmän aikaa kuin ennen.

Ei erikillä ole vielä omaa kännykkää, mutta eipä sellaiseen katsomiselta voi nykyään välttyä edes pieni vauva.

Vastustamaton hymy. Sillä varmasti hurmataan tyttöjä tulevaisuudessa.

Usein otan poikani syliin ja vien hänet katsomaan maailmaa.

Takapihalla on kaksi lehmää.

Tässä iässä tuppaa nyrkki menemään suuhun, joskus molemmat.  Tuttia eivät äiti ja isoäiti täällä halua Erikille antaa. Minä kyllä antaisin.



Lopuksi  kuukauden korvamato. Tämä kappale on soinut päässäni aina tuolloin tällöin, tässä kuussa tavallista useammin. Ehkä siihen on syynä tämä versio Heikki Salon kappaleesta Wounded Knee.




Heikki Saloon liittyy henkilökohtainen muisto:  Aloitin yhtieskuntapolitiikan opinnot Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1988 (ja keskeytin ne myöhemmin).  Infotilaisuudessa esiintyi Heikki Salo säestäen itseään akustisella kitaralla. En muista, minkä kappaleen hän esitti, mutta tuskin tätä. Salo oli tuolloin YKP:n opiskelija.