Syyskuu 2019 - sateita ja odotusta, ulkomaanmatka

• Syyskuun kuva-albumi Googlen kuvapalvelusta  tässä 
• Ja tässä ääniblogi, vlogi, videoploki Youtubesta. 

Vauvauutisia on jo kerrottu, ja itse vauvakin syntyy kohta, tosin ei vielä tässä kuussa, mutta ensi kuussa pitäisi olla jo kanssamme.  Nytt, syyskuun lopussa vauva painaa jo yli kolme kiloa, ja on lääkärin mukaan terve ja valmis syntymään.

Joka kuukausi on ollut ultraääni ja lääkärin tarkastus. Siitä on saanut myös raportin vietnamin kielellä. Tämä paperi on ihan syyskuun alusta, jolloin vauva painoi kaksi ja puoli kiloa. 

Syyskuu on kulunut pääasiassa kotona ja puutarhassa kaivellen ja pieniä puuhaillen, joogaten, pyöräillen, mutaisessa vedessä uiskennellen.   Henkinnen valmentautuminen isyyteen on myös ollut jatkuvasti käynnissä, osin tietenkin tiedostamatta.  Vielä on itsellenikin ylläts se, että mitä se tulee sitten oikeasti merkitsemään, miltä tuntumaan. Minähän olen jo 56-vuotias, ja tämä on ensimmäinen lapseni.  Minun ikäisillänihän on "normaalisti" jo lapsenlapsia. Näin on laita itseäni nuorempien sisarustenikin kohdalla. Ei lapsenlapsia ole kaikilla vielä, mutta lapsia on kaikilla, ja vanhimmat heistä jo täysi-ikäisiä. Äitini vanhin lapsenlapsi on jo 34-vuotias. Tämä minun lapseni lienee hänelle viimeinen lapsenlapsi. Ellen minä sitten saa sitä tyttöä tai lisää poikia aikaiseksi. Kyllä tytön isänä olisi sellainen kokemus, jota kovasti janoaisin.

Kuun puolivälissä umpeutui taas kolmen kuukauden turistiviisumi. Oli aika käydä rajan takana uusimassa se. Lähin raja on Vietnamin ja Kambodžan raja, jonne on lyhimmillään alle 100 kilometriä.    Käytännössä sitä matkaa ei voi tehdä ilman omaa kulkuneuvoa, joten minun tapauksessani täytyi ajaa kolme ja puoli tuntia bussilla Saigoniin, Ho Chi Minh City, ja sieltä ottaa buss tai minibussi Moc Bai-nimiselle raja-asemalle.  Näitä viisumin uusintamatkoja tekevät monet ulkomaalaiset, jotka oleskelevat maassa turistiviisumin turvin. Jopa työnteko onnistuu monilta kun lisäksi hankkii työluvan tai sitten työnantajan suostumuksella on hankkimatta.

Rahalla saa toki uusittua myös turistiviisumin, mutta se on hinnaltaa niin kallis, että useimmat käyvät "ulkomailla" sen uusimassa.  Lentäminen Bangkokiin on ollut minun suosikkitapani, mutta tällä kertaa päätin kokeilla viisumiagentin järjestämää automatkaa rajan yli ja heti takaisin.  Noin 12 euron pakettiin kuului kaikki tarvittava eli viisumia varten tarvittava kutsukirje (. 20 e), Viisumi Kambodzhaan (30 e), viisumileima Vietnamiin palatessa (25 e) sekä matka pikkubussilla (61 km suuntaansa), ja tietenkin oppaan palvelut.

Kartta: A: asumme nyt täällä. E: muutimme täältä heinäkuussa takaisin appivanhempien luo noin vuoden syrjähypyn jälkeen., B: Ho Chi Minh City eli Saigon, jonne pääsee bussilla 3,5 tunnissa.  C: Moc Bain raja-asema.  D: toinen mahdollinene raja asema ja sen lähellä on turistikohde Phu Quocin saari, joka lienee tuttu joillekin suomalaisille. 

Yksi lauantaipäivä siinä uusintamatkassa meni, ja koko reissussa meni minulta neljä päivää kun hdistin siihen pienen loman, suomalaisten syyskauden avausjuhlan, käynnit hammaslääkärissä ja silmälääkärissä sekä hieman sosiaalista elämää.

Thao Dien, D2, on yksi ulkomaalaisten suosimista asuinalueista kaupungin keskustasta itään päin. Siellä on paljon vartioituja asuinalueita ulkomaalsille länsimaistyylisine asuntoineen jopa yli 20-kerroksisissa taloissa.  On myös paljon kauppoja ja ravintoloita, joissa palvellaan englanniksi. Toki myös vietnamilainen todellisuus on läsnä mm. tulvien muodossa. Pienenkin sateen jälkeen kadut tulvivat.

Koska en lentänyt tällä kertaa ulkomaille, Bangkokiin tai Pattaijalle Thaimaassa, päätin elää vähän herroiksi ja vuokrasin yhdeksi yöksi huoneen huoneistohotellista.  Minulla kävi tuuri, kun ei asunnossa ollut muita, joten sain yksin käyttööni myös ison olohuoneen ja keittiön. Huoneen hinta yöltä oli hieman alle puolisen miljoonaa dongia eli parikymmentä euroa. Normaalisti huoneeni maksaa noin puolet siitä.   

Parveketta ei tässä asunnossa ollut, eikä talossa uima-allasta, mutta ikkunasta aukeni näkymä kaupungin keskustaa kohden. 

Kävelymaastot eivät ole ihanteellisia siellä päin, vaikka tiet ja kadut ovat vietnamilaisittain väljiä. Olen minä kuitenkin kävellyt tuon sietsemisen kilometriä kaupungin ydinkeskustaan.  Olen tänä vuonna oleskellut tai käynyt tällä alueella aika monta kertaa, koska silmälääkärini on täällä päin, ja ne suomalaiten juhlatkin ovat olleet tällä suunnalla. 

x

Pitsalla käynti on yksi isolla kylällä käyntini ohjelmanumeroista.  Kotipuolessa en usko olevan edes paikaa, josta siasin vegaanista pitsaa edes jättmällä juuston pois. Tässä pitseriasa käytetään Facebook-ryhmässä löytämäni tiedon mukaan cashewpähkinästä tehtyä vegaanista juustoa.  Kävin siis kokeilemassa. Pitsapohja oli makuuni melko hyvä: sellainen ohut ja rapea, muttei kuitenkaan ihan täydellinen. Täytteitä en halua pitsaani paljoa. Tässä oli ehkä vähän liikaakin sitä juustoa. Tiesin olevani allerginen cashewpähkinälle, mutta toivoin, ettei tästä tulisi mitään harmia. Kyllä siitä seuraavana päivänä tuli. 

Piti nyt ihan katsoa, mikä cashewpähkinä suomeksi. Munuaispuu on se kasvi, ja artikkelista opin, että itse kasvi ja se epähedelmä sisältävät myrkyllisiä aineita. Sisältäisiköhän tuo varssinainen siemenkin jonkin verran, koska se todellakin pistää vatsani sekaisin. 

Pitseriasta asunnolle kävelin parin kaupan kautta. Toinen oli Annam Gourmet Market, josta voi ostaa länsimaisia herkkuja. Sieltä sai nettiryhmän mukaan ostettua vegaanisia juustoja.  Siellä oli myös Violife-juustoa viipaleina, mutta vain mozzarella-tyylistä eikä suosikkiani cheddaria.. Eikä ollut isoina köntteinä.  Sen sijaan oli vastaavaa tuotetta kuon Violife/Viofast eli kreikkalaista Kolios-merkkistä juustoa.  Ostin sitä 400 gramman köntin noin kymmenellä eurolla. Vastavavan kimpaleen Violifea saisi Suomen K-kaupasta tai S-markeitsta noin viidellä eurolla. Samaa tavaraa se on, eli kokkosrasvaa ja käsiteltyä tärkkelystä. Ei siis kovin tervellinen tai ravintopitoinen tuota.  Lisäksi ostin, aika kalliilla myös, länsimaistyylistä leipää: ei ruisleipää, mutta kovkuorista sekaleipää kuitenkin.  Näitä juustoleipiä sitten söin pikakahvin kanssa asunnolla pitkin iltaa ja yötäkin. 

Tuntui niin oudolta asua tällaisessa paikassa, vaihteeksi ihan mukavalta, joa olisi kiva, jos kotiinkin voisi rakentaa yhden tämäntyyppisen huoneen, jossa voisi välillä käydä eksoottisella lomalla, tai nukkua hiljaisuudessa, mutta kyllä nämä maaseudun bambu- lauta- japeltihökkelit tuntuvat jo kodikkaamilta. 

Kyllähän tuollainen ikkuna, josta hyttyset, isommat äänet ja kuuma ilma eivät pääse läpi, olisi kotonakin ihan kiva. 

Tämän matkan aikana en ottanut kuin pari kuvaa, joten asiaa havainnollistaakeni kaappaan tähän muutaman kuvan agentin Facebook-sivuilta. 

Löysin tämän agentin netistä, Facebook-ryhmästä, oli kovasti kehuttu. Lähetin heille viestin ja sain vastauksen englanniksi. Se on jo paljon täällä.  Sain myös maksaa australialaisesta pankistani suoraan australialaiselle tilille.   Tämä tapahtui viikkkoa ennen matkaa. Agentti haki puolestani viisumia  itse laatimallaan kutsukirjeellä.   Sitten lauantai-aamuna 14.9. kävelin tuolta "luksusasunnoltani" vaaat 100 metriä agentin toimistolle, joss aoli jo ihmisä odottamassa. Siellä oli myös yksi tuntemani suomalainen, joka oli Vietnamin suomalaisten Facebook-ryhmässä huomannut kommenttini, jossa kerroin olevani tulossa suomalaisten juhlaan heti kun pääsen viisuminhakumatkalta tulemaan. Hänellä oli myös samat aikeet ja hän ehdotti yhdessä matkustamista.  Emme kuitenkaan päässeet vierekkäisille paikoille tuossa pikkubssissa, vaan hän pääsi isona miehenä eteen istumaan ja minä jouduin auton keskivaiheille. Jalkatilaa oli hyvin vähän, juuri ja juuri sopivasti minulle, mutta useimmille kaukaasialaisille ihan liian vähän. Tuli vähän sellainen olo kuin näillä reppumatkaajille suunntauilla edullisilla matkoilla eli "laumaa viedään"-tunne.   No, minulla oli vieressäni mukava tyttö juttukaverina, joskin hän halusi kohta nukkua.  Autossa oli muuten hiljaista, mutta etupenkiltä kuului miten toinen suomalainen keskusteli jonkun kanssa Suomesta ja yritti opettaa hänelle hieman suomea.

Päästyämme Vietnamin puoleiselle raja-asemalle, auto jätettiin sinne ja me ylitimme rajan jalan. Suomalainen kaveri kertoi, että hänen juttukaverinaan oli ollut ukrainalainen tyttö. MInä näin tytön, koptuin häntä olkapäähän, kerroin kuulleeni hänen olevan ukrainasta ja, että minä olne asunut siellä yhteensä reilut puoli vutta ja pidin siitä kovasti.  Hän on myös Kiovasta, jossa vietin suurimman osan ajatani Ukrainassa vuonna 2016, joten pääsimme hyvin jutun alkuun. 

Tämä Lilja on 30-vuotias, nykyään työskentelee ja asuu Saigonissa aika lähellä tuota "luksushotelliani".   Hän on alun perin innostunut Suomesta Ville Valon ja HIM-yhtyeen asniosta.  Ei ensimmäinen tapaamani ihminen, josta on tullut Suomi-fani suomalaisen musiikin, erityisesti metallin, ansiosta.  Hänen haaveenaan on muuttaa Suomeen jossain vaiheessa elämäänsä.

Vietnam-Kambodza-Vietnam- rajaseikkailussa meni aikaa noin kuusi-seitsemän tuntia. Aluksi kaikki sujui jouhevasti: agentin edustaja keräsi meiltä passit ja pyysi odottamaan, kävi antamassa passit takaisin ja sama juttu Kambodzan puolella. Meidän ei tarvinnut muuta kuin vilauttaa passiamme rajavartijoille.

Mutta kun olimme tulleet takaisin Vietnamin rajalle joudimmekin odottamaan useamman tunnin. Kerrottiin, että juuri ennen meitä oli rajaa ylittämässä iso kiinalaisryhmä, ja heidän viisumiensa antaminen kesti pitkään. Siellä ei ollut kunnon kahvilaa eikä edes kauppaa mutta kuin alkoholimyymälä.  Niinpä tulaisostosten jälkeen vain istuimme kätävällä ja juttelimme. Onneksi minä olin paahtanut paistinpannulla kuutoiksi leikkamani eilisen leivän tähteet ja pakannut ne mukaan paperipussiin chilillä ja soijakastikkeella maustettuna. Niistä sai jonkinlaista hiukopalaa.

Ajoimme Saigonin halki. 

Suomalaisten ilatjuhla oli alkamassa yli tunnin ajomatkan päässä, kun pääsimme taas Vietnamin puolelle. Minä olin pyytänyt uutta ystävääni Liljaa mukaan juhlaan ja hän lupasi tulla.
Päästyämme Saigoniin alkoi sataa. Se tapahtui juuri kun olin päässyt hotellilleni, tällä kertaa toiseen, edellistä halvempaan majoitukseen.  Lilja oli kotona ja kaupassa ostamassa grillattavaa.  Sade jatkui edelleen rankkana, eikä hän vonut tulla hakemaan minua moottoripyörällään vaan yritti ottaa taksia. Se kesti.

Lisää Suomi-Ukraina-ystävyyttä suomalaisten grillijuhlassa. 

Grillijuhlat oli siirretty  sateen takia grillikatoksesta, uima-altaan reunalta sisätiloihin, suomalaisen kaverin omistamaan baariin. Siellä oli hieman ahdasta ja meluisaa, mutta mukavaa kuitenkin. Minulla on suomalaispiireissä jo vanhoja tuttuja, ja Lilja nautti saadessaan lisää suomalaisia tuttuja ja ystäviä.

Juhlat olivat rauhallisemmat ja lyhyemmät kuin tavallisesti. Moni oli lähtenyt kotiin jo ennen meidän saapumistamme siinä iltaseitsemän aikaan. Mekin olimme jo matkalla kimppatakseissa koteihimme a hotelleillemme jo ennen puoltayötä.

Hammaslääkärissä käynti kuului ohjelmaan. 

Minun juhlintani on hillittyä ja sivistynyttä nykyään, joten seuraavana aamuna en ollut köyhä enkä kipeä.  Otin Grab-mopotaksin (paikallinen Uber, Malesiassa perustettu yritys, joka on ostanut Uberin pois markkinoilta) n. 10 kolometrin päähän vanhan tuttavani luokse, joka oli luvannut viedä minut englantia osaavalle hammaslääkärille.

Silta kaipaa remonttia. Synnynnäinen anodentia partialis oli syynä siihen miksi minulle tehtiin lääkinnällisenä kuntousuksen iso yläleuan hammasremontti vuonna 1989 Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Teijälääkärinä oli ystävällinen ja sympaattinen Liisa Pirhonen (terveisiä!).  Tuntikausia istuin siellä porattavana ja sähköveitsellä ikeniäni veistelyä haistelevana, kun minulle tehtiin "korvasta korvaan" keraaminen silta muutamien omien hampaiden päälle. Muun muassa ne tavaremerkikseni muodostuneet kaksi iso etuhammasta, jäniksen hampaat, typistetiiin pieniksi piikeiksi.  Niiden päälle sitten värkättiin vallkokullasta ja posliinista valmisettu silta.  Se vähän kiristi, mutta muuten tuntui ihan hhvältä. Vihdoinkin oli myös ristipurenta korjattu. 


Tämä silta siis kesti 30 vuotta. Oikeastaan vähän vähemmän.  Joskus vonna 2006 jouduttiin yhden hampaan läpi poraamaan reikä juurihoitoa varten jaj täyttämään se reikä muovipaikalla. Tämä reikä heikensi siltaa sen verran, että tämän reiän viereen lohkesi ihan ienrajaan toinen reikä, jota sitten on muutaman kerran täytetty paikka-aineella.


Vuonna 2016 lohkesi parhaalta ja näkyvimmältä paikalta eli toisesta etuhampaasta pala, siis tuosta, mikä näkyy kuvassa. Siitä tuli näkyviin sisällä oleva metalli, valkokulta ilmeisesti. Olin tolloin Ukrainan Kiovassa, ja kävin korjauttamassa sen paikallisella hammaslääkärillä. Se korjaus toimi melkein kolme vuotta, knnes elokuussa 2019, kun olin tapani mukaan kuorimassa sähkökaapelia hamapaillani, se lähti irti.  Kävin meidänn pikkukaupunkimme hammaslääkärillä pyytämässä tilapäistä korjausta asiaan. Se korjaus maksoi viisi euroa ja kesti noin kuukauden.

Nyt halusin korjauttaa lohkeaman uudestaan Saingonissa paremmalla hammaslääkärillä.  Se korjaus maksui 30 euroa ja kesi viikon.  Molemmat lääkärit olivat varoittaneet siitä, ettie  komposiitti kestä tuossa kohtaa.  Minä kuitenkin halusin viivyttää väistämättä edessä olevaa muutaman sadan eruon remonttia, jossa koko silta uusittaisiin.

Rubella-virus eli äidin rakauden aikana sairastama vihurirokko,  tässä tapauksess hyvin lievästi oireileva niin, ettei sitä rokoksi tunnistetu, aiheutti synnynnäisen harmaakaihen sekä osittaisen psyyvien hampaiden puutoksen. Molemmat puutokset on korjattu. Silmissä on tekomykiöt ja suussa  keraaminen silta omien hampaiden päällä yläleuassa sekä silta tiaanioksidiimplanttien päällä alaleuassa.  Kuvassa näkyvät viisaudenhampaat poistatin Ukrainassa vuonna 2016.  Suussa n lisäksi iso määrä amalgamia sekä muutama keraaninen paikka, jotka eivät näy tässä kuvassa. 

Ajattelin, että joulukuussa käyn Bangkokissa teettämässä uuden sillan. Siellä se on halvempi ja työ laadukkaampaa.

Sitä ennen ajattelin pyytää taas uuden muovipaikan siihen ja yrittää pitää sen siihen asti kunnes uusi silta on valmis.

Nyt puolet sillasta on kahtena kappaleena paikallisen kylähammaslääkärin pöydällä.   Hän kieltäytyi tekemästä enää väliaikaista paikkaa, koska sitä ei saa pysymään posliinissa ja tuossa metalliseoksessa. Sen sijaan hän teki tarjouksen puolikkaasta sillasta alle 200 euron hintaan.  Hieman epäilytti, mutta koska kommunikaatio sujui huvin ilman yhteistä kieltä, ajattelin antaa mennä, ja teettää sitten uuden puolikkaan Thaimassa, jos tämä menee pieleen. 

Puolet sillasta poistettiin ja tilalle alettiin väsätä uutta siltaa kahden oman hampaan varaan. 

Keskellä oleva keltainen tynkä on toinen nisitä isoista jäniksen hamapaistani. 

x


x

x

Mies työskenteli yksin ilman hammashoitajaa. Niinpä kukaan ei ollut imuroimassa puruja suusta, vaan ne piti itse huuhtoa aika ajoin.  Muuten hän vaikutti ihan pätevältä poran käyttäjältä. Ensin hän sahasi tuon olemassa olevan sillan keskeltä poikki. Sen ytimessä oleva metalli ei ole mitään ihan pehmeää ainetta vaan sen katkaisu vei aikaa. Sitten seurasi inhottavin vaihe kun hän kiskoi sillanpuolikasta pois. Se tuntuu ihan samalta kuin omien hampaiden kiskominen.

Onneksi ei kuitenkaan sattunut. Toinen tukihampaista on jurihoidettu, eli se ei tunne mitään ja tuo keskimmäinenkin lienee sitten kuollut?  Ainoastaan kiristävä tunne hampaiden juurissa on jäljellä. Se on ollut aina läsnä kun on ajatellut, miltä suussa tuntuu.

Reilu tunti siihen hiomiseen ja muottien ottamiseen meni. Neljän päivän päästä hän lupasi minulle sen uuden sillan, eli juurikin syyskuun viimeisenä päivänä.

30.9.  Kyllä nyt kelpaa hymyillä. Neljän hampaan keraaminen silta alle 300 eurolla.
Tuntuu ainakin hyvältä, ja lääkäri tuunasi purrentaakin niin pitkään ja pätevän olosisesti,
että pakkohan tämän on olla hyvä!   No, katsotaan, kestääkö 20 vuotta vai loppuelämän. 

ddadfda

Tuliasia isolta kylältä: kombucha eli volgansieni on ollut minulle tuttu jo vuodesta 1998 lähtien. Olen valmistanut sitä aina tuolloin tällöin. Nyt toin taas ison palan sitä ja nestettä aloittaakseni valmisuksen täällä.   Toin myös vesikefiirin aloitusryynit. Molempien käyttötarkoitus on ruuansulatuksen parantaminen ja sitä myötä yleisen hyvinvoinnin. 

Filthy vegan.  Kävin katsastamassa brittiläisen ystäväni uuden vegaaniravintolan heti hammaslääkärikähnnin jälkeen Saigonissa 15.9.  Mies on naimisissa paikallisen kanssa ja aiemmin pyöritti Bookworms cafe-nimistä paikkaa, jossa kävin useammankin kerran maistamassa niitä vegaaniannoksia, joita hän siellä kehitteli. Paikka ei ollut täysin vegaaninen, joten hän perusti uuden ja jätti vanhan vaimonsa hoteisiin.  Hän tekee juustot, makkarat ja kaikki muut tuotteet itse.

Tuossa pieness' vegaaniravintolassa  ajauduin puheisiin toisen asiakkaan kanssa. Tämä nuori mies on Saksassa syntynyt vietnamilainen, joka oli nyt käymässä Vietnamissa isoäitinsä hautajaisissa. Siellä  istuessa ja herkkuja maistellessa sekä jutellessa meillä vierähti koko iltapäivä.


 

Illan jo hämärtyessä otin mopotaksin hotellille. Illalla kävin vielä kävelyllä ja sen lomassa nautin pientä hiukapalaa, chapati-leipää ja dahl-hernekeittoa intialaisessa ravintolassa.  Sitten kunnon yöunet hyvin ilmastoidussa hotellihuoneessa.  

Aamulla aikaisin ylös, kuten tavallista, kävely lähistöllä sijatsevaan vietnamilaiseen kasvisravintolaan ja siellä aamiaseksi paikallista nuudelikeittoa. 

Sitten otin mopotaksin kaupungin keskustassa sijaitsevaan kauppaan, joka lähinnä vastaa Suomessakin tavattavia Aasia-kauppoja.  Ostin sieltä curry-jauhetta, tattariryynejä sekä kik-herneitä. Aiemmin olen ostellut sieltä myös kardemummaa ja muita intialaisia mausteita. Kik-herneitä olen yrittänyt kasvattaa omassakin puutarhassa. Niistä tehty muhennos intialaisittain maustettuna on herkkuani.  Niistä voi kuulemani mukaan tehdä myös tofua.  Niistä voi tehdä myös marenkia. Yksi suurista vegaanikeksinnöistä tällä vuosikymmenellä, vai oliko se jo aiemmin, on ollut aquafaba, eli kikhernevesi. Säilykeherneiden vettä keksittiin vatkata ja tehdä siitä munanvalkuaisen kaltaista ainetta, jota voi sitten käyttää munanvalkuaisen tavoin. Itse en ole sitä vielä tehnyt, mutta olen maistanut siitä tehtyä marenkia Suomessa.

Ilmeisesti tuo hernekasvi ei kuitenkaan kasva kovin hyvin täällä kuumassa tropiikissa, vaan vaatisi hieman viileämmän ilamston.



Maantanina lounasaikaan tapasin uuden ukrainalaisen ystäväni, jonka kanssa kävimme minulle jo tutussa vegaaniravintolassa, josta pari vuotta sitten sai pitsan lisäksi myös vegaanisia jäätelöitä, mm. duriojäätelyöä (durian). Nyt sitä ei saanut, vaan ruokalista oli hyvin vientamistunut, eikä henkilökuntakaan enää osannut juurikaan englantia.   Pari tuntia siellä meni jutellessa, ja sitten otimme taksin erääseen puutarhaan, josta kuulemani mukaan sai ostaa myös siemeniä. Niitä oli aika vähän siellä, mutta sen sijaan paikan omistaja ja muu henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja puhui hyvää englantia. Sain sieltä muutaman hyvän vinkin kotiin viemiseksi, mm. sen, että täällä Mekong-joen suistossa maaperässä on paljon alumiinia.

Vielä pientä kävelyä ja kahvilakäynti kunnes oli aika antaa hyvästelyhalaukset ja toivoa pikaista tapaamista uudelleen.

Tiistai-aamuna kirjauduin ulos hotellista.  Olin tehnyt varauksen kansainvälisen verkkosivuston kautta, mikä on yleensäkin tapani.  Siellä oli ilmoitettu majoituksen hinta, joka myöskin pitää. Olen aiemminkin törmänhyt siihen, että jotkut yrittävät pyytää enemmän kuin on sovittu, mutta yleensä tiukka vetomainen booking.com:iin auttaa. Nyt se piti tehdä hieman tavallista tiukemmin ja jyrkästi kieltäytyä maksamasta lisähintaa. Ne uskoivat, mutteivät millän tavalla pahoitelleet tilannetta, mikä on täällä tyypillistä.  Minä jätin palautettav asiasta Googleen ja myös tuolle varaussivustolle. 

Kävelin muutaman kilometrin silmälääkärini vastaanotolle. Täällä päin kaupunkia näkyy vielä vihreää, eikä liikenne ole niin hirvittävä, paitsi ruuhka-aikoina tuossa isolla tiellä, jota pitkin pääsee joen yli keskustaan.

Maaliskuun 2019 ja osin myös huhtikuun kerroin minulle tehdyistä silmäleikkauksista: ensimmäinen Turussa 1964, sitten Jakartassa 2011 tehtiin kaikkiaan kolme leikkausta, kun asennettiin tekomykiö ensin vasempaan ja sitten oikeaan silmään, ja sitten oikean silmän tekomykiö korvattiin uudellla. Sitten maaliskuussa 2019, palattuani Signaporesta konsultaatiosta, löysin sattumalta Saigonista eurooppalaisen lääkärin, ehkäpä maan kallein, lyhyt konsultaatiokin maksaa 50 euroa. Hän poisti samna päivänä oikean silmän tekomykiön ja kertoi sarveiskalvon olevan vioittunut. Sitten kauukauden päästä hän kiinnitti vasemman silmän linssin paremmin iirikseen, koska se oli irronnut toisesta reunastaan. Puolitoista tuhatta euroa siihen meni, kaikki omasta pussista, koska minulla ei ole mitään vakuutuksia

Nyt oli jälkitarkastus.  Ei mitään hälyttävää. Oikean silmän sarveiskalvosta hän on edelleenkin huolissaan ja suosittelee siihen osittaista siirtoleikkausta eli endoteelistä sarveiskalvon siirtoa. Sen jälkeen, kun sarveiskalvo on saatu kuntoon,  voidaan asentaa uusi tekomykiö esimerkiksi oman mykiön taakse. Tätä hän suosittelee.  Hintava projektihan se olisi, ei tietystikään hinnaltaan läheskään sitä, mitä se tulisi kustantamaan Suomessa tai Singaporessa, mutta minun budjetilleni se tekisi kipeää.  Täytyy sitten vain toivoa, ettei mitään dramaattista taahdu, ja vaikka tapahtuisikin, minusta ei olisi mitenkään katastrofaalista, jos näkisin vain yhdellä silmällä. Oikea silmä on muutenkin aina kiinni. Joskin varasilmänä se on ihan hyvä olla olemassa, siksi yritän käyttää sitä ainakin joskus. Sankalaseilla ja noin plus kymmenen linssillä se olisi ihan käyttökelpoinenkin silmä.

Jo viides päivä poissa kotoa. Jo oli aikakin palata landelle katsomaan, miten Mimi-koira ja muut pärjäävät. Koirasta olen aina eniten huolissani, koska sillä ei ole ketään lenkittäjää minun poissa olleesani.  Kävin eläinkaupassa ostamassa sille tuliaisiksi puruluita. Sitten otin mopotaksin bussiasemalle, jossa kävin vaihtamassa aamulla tekemäni nettivarauksen lippuun. Minibussilla isommalle bussiasemalle. Huomasin, olin tullut vahingossa tuntia liian aikaisin, joten otin mopotaksin kilometrin päässä sijaitsevaan isoon AEON-ostoskeskukseen. Siellä olevasta kaupasta ostelin kukkien ja vihannesten siemeniä ja sitten taas mopolla bussiasemalle. 

Melkein jo perillä, Sa Decin kaupungin kohdalla huomasin Mekong-joen pinnan nousseen aika tavalla. Siitä tiesin odottaa näkeväni osan puutarhastani jääneen veden alle

17.9. veasi alkoi peittää puutarhaani. 

Tunnin kävely bussiasemalta kotiin. En halunnut ottaa moottoripyörätaksia, koska ne ovat täällä kaallimpia kuin Saigonissa. Mimi-koira oli innoissaan saadessan minut takaisin kotiin. Kävimme katsomassa takapihan takana riisipellon laidassa, miltä mökilläni näyttää. 

Tiesin, että syyskuu on sateisin, ja että tämä takapihan paratiisini tulvii kuun puolivälistä parin kuuakauden ajan. Vielä alkukuusta näytti tältä, mutta Saignonin-reissun aikana melkein kaikki peittyi veden alle. 

Sama paikka kuin kuvassa yllä toiseen suuntaan kuvattuna pari viikkoa myöhemmin. Kuun loppua kohden vesi nousi vielä tuostakin ja kookospalmu sekä muut istuttamani kasvit uhkasivat huuhtoutua pois veden mukana. 

Tiesin tämänkin riisipellon muutuvan järveksi. 

Ja niinhän siinä kävikin. Nyt siellä ei kasva riisi, vaan parin seuraavan kuukauden aikana siellä kasvateaan kaloja ja ankkoja. 

Kohta vesi alkaa huuhtomaan mäkin lattialatoja. 

Ja niinhän siinä kävikin.  Kuva 26.9. 

Sateinen syyskuu. Mimi-koirakin ihmettelee veden pinnan nousua riisipellon laidassa. 

Mäkkini lehväkatto alkoi vuotaa sateella. Vei aikansa ennen kuin sain apua sen korjaamisessa. 

Minun poissa ollessani appivanhemmat olivat istuttaneet alueelle banaania ja papaijaa. Vasemmalla näkyvät minun istuttamani pavut. 

ruokokaton alla lautalattia, jonka raoista tuuli pääsee puhaltamaan ja sen alla liplattava vesi viilentää hieman huonetta sen lisäksi, että  tuulenvire pääsee puhaltamaan läpi talon. Tässä ympärisössä joogaaminen on todella nautinnollista. Iltapäivisin on kuuma, joten jos silloin joogaa, saa kunnolla hien virtaamaan. 

Joogan jälkeen Mimi pyytää minua seuraamaan kohti päärakennusta ja sen toisella puolella olevalle tielle, jossa teemme iltapäiväkävelymme. 

Osa istutuksistani epäilemättä jää veden alle ja niiden juuret tuhoutuvat. Ainkain Clitorian (siniherne) yritän pelastaa, mangopuut ja limettipuun, kookospalmun ja joitakin anopin kukkia.

Kun joulukuussa tulee tai kuivempaa, täytyy muistaa, että akikki tämä jää veden alle taas ensi syksynä. Tosin pystyn vaikuttamaan asiaan maisemoinnilla. Se tietää runsaasti kaivamista. Ja siitähän minä pidän. 

Mangopuu, selviätköhän tulvan yli?




Eipä kovin hyvältä näytä nyt 28.9.

   Vesi alkaa peittämään mökkini vievän pienen sillan matalampaa päätä.

Kairapalmu, pandanus amaryllifolius, jonka toin Singaporesta, on pitänyt jo pari kertaa nostaa korkeammalle.  Oikealla näkyvän ison aloe veran, rohtoaloe, ostin viikolla. Sille pitää tehdä kuiva ja hiekkainen kasvupaikka.  Tuo muoviverkko on ankkoja varten. Ne eivät saisi päästä kakkimaan tuonne uima-altaaseeni.

Näkymä mökkini portailta riisipellon suuntaan. Suoraan edessä, aavistuksen vasemmalle, näkyvät ankat, joiden pääsy lähemmäs on estetty muoviverkolla. Etualan puuveneellä soudetaan tuosta vasemmalta, uina-alataani vierestä riisiepellolle. Sinne on istutettu kaloja, joita äijät käyvät aamuyöllä narraamassa.  Minä en haluaisi kuolleita kaloja ja kalanraadolle haisevia veneitä edes lähellekään majaani. 

29.9. on kuuma ja aurinkoinen päivä, mutta vesi vain jatkaa nousuaan. Se on alkanut nousta jo tuvan lattialle saakka.  Minusta tuntuu, että yksi mökin nurkista on alkanut vajoamaan. Koko mökkiä täytyy kuivan kauden tullen korottaa hieman.  Miksi ihmeessä appiukon ja hänen kavereittensa piti rakentaa niin naftisti tulvarajalle?   Ja miksi niiden piti tehdä katto vain mökin kokoiseksi. Minä olisin halunnut tehdä kunnon räystäät, jotka ulottuisivat metrin-pari seinien ulkopuolelle. 

Syyskuun viimeisenä päivänä vesi oli jo peittänyt suurimman osan hökkelin latttiaa. Toki se ei tee muuta vahinkoa kuin liottaa puuta. Mitään eristeitähän ei lattiassa ole vaan pelkät laudat ja niiden alla vettä.  Kunhan vesi laskee, voin repiä laudat irti, laittaa niiden alle korotavat koolaukset ja siten korottaa lattiaa noin kymmenellä sentillä.

Joitakin istutuksia olen menettänyt, mutta tärkeimmät olen saanut turvaan entistäkin korkeammille penkereille.

Riippuvat puutarhat. Joitakin kasveja olen istuttanut muoviverkon sisälle multaan ja sitten ripustanut nämä köntit korkeammalle. Jokin kaunis punainen pieni kukka on jo näkyvissä. 

Nyt kun ei voi joka päivä kaivaa, täytyy keksiä muuta ohjelmaa. Pyöräily on yksi harrastuksistani, ja ihan käytännön asia, jonka avulla pystyn liikkumaan itsenäisesti.

Pyöräilen n. 10 kilometrin päässä siaitsevaan valintamyymälään noin kerran kuukaudessa. Ostan sielä mm. koiranruokaa ja kahvia. Matkalla huomaan taas, miten joka paikassa korjataan ja rakennetaan. Tietä parannetaan. Se ei estä markkinakauppaita asettumasta tavallisille paikoilleen kylän torin laitaan.

Siellä kaupungissa on pari isoa valintamyymälää. Toisessa niistä, uudemmassa tapaa myös englantia puhuvia paikallisia. 

Välillä on ihan kiva vain jopa istuksia tai käveleskellä länsimaistyylisen viileän ostoskeskuksen käytäviä ja katsella ihmisiä. 

On liinnittänyt huomiota siihen, miten näissä vähän paremmissa ja kalliimmissa akupoissa alkaa olemaan entistä enemmän roskaruokaa ja pikaruokaa, ja monien tuotteiden ainesosaluettelossa alkaa näkymään maitotuotteita tai niiden johdannaisia.  Tässä kuvassa näkyy, miten soijamidon kylkiäisenä saa pienen pakkauksen lehmänmaitoa.  Se ilmeisesti tulee suureksi osaksi Australiasta tai sitten paikallisilta tuottajilta. Lehmänmaitoa tuottava VinaMilk myös tekee ja myy soijamaitoa. Ilmeisesti maitotuotteiden kulutus on laskussa Australiassa niin kuin monissa muissakin länsimaissa. Siksi niitä täytyy markkinoida Aasian maihin. Samaa kait on suomalainen Valiokin ainakin yrittänyt sen jälkeen kun maitouotteiden vienti Venäjälle katkesi Krimin niemimaan laittoman miehityksen ja siitä seuranneiden pakotteiden jälkeen.

On kiva pyöräillä pudien varjossa pitkin pikkuteitä, joilla ei kulje juurikaan autoja. Välillä joku on levittänyt riisinsä kuivamaan tielle.  En tohtinut ajaa tämän naisen riisien yli vaan yritin kiertää ne, mutta hän viittoili ja snanoi jotain rohkaistakseen minua vain ajamaan läpi.

Ceyloninmoringa, moringa oleifera, jota kylvin alueille, jotka nyttemmin jäivät veden alle. Toivotaan, että edes jotkin niistä itäisivät. Tämä nopeakasvuinen puu tekee myös tuokssuvia kukkia. Toivon, että niiden tuoksu aikanaan peittäisi sianpaskan, kalan ja muuta tuoksut täällä.  Moringan lehti voi syödä, samoin nuoria palkoja. Sen kuota ja puunaiesta voisi käyttää luonnonmukaisessa rakentamisessa, ja sen siementen sanotaan kykenevät puhdistamaan vettä.  Puun juuret tietysti sitoisivat maa-ainesta mökkini ympärillä, ja itse puut loisivat mukavaa varjoa.

Nukun täällä paremmin kuin siellä vuoristoalueella. Kuitenkin herään useina aamuina jo kolmelta. Teemme Mimi-koiran kanssa puolen tunnin - tunnin mittaisen lenkin, lyhyemmän kuin teimme siellä Duc Trongissa.  Huomaan selvästi, miten Mimi ei pidä täällä olevasta kuumuudesta.

Mutta muuten täällä on hänelle tilaa kulkea, ja on enemmän ihmisiä, joilta voi kärttää makupaloja.

Hammaslääkäristä palatessani otin taas muutamia kuvia. Tässä on levitetty riisiä kuivamaan pihalle.

Teitä ja siltoja on paranneltu ihan urakalla. 

Facebookin profiili- ja kansikuvat.  Laitoin ne tähän, koska sattuivat olemaan
jonossa ensimmäisenä kun avaisn kuvien lisäyssovelluksen. 

PIkkuserkkuni lähetti kuvan, jossa on isoäitini hauta  (ja myös vauvana kuolleen tätini) ja sen vieressä isosedän perhehauta. Kuva on Saloisten hautausmaalta. Saloinen kuuluu nykyään Raahen kaupunkiin.

Ad

Yhdestoista syyskuuta vuonna 2001 asuin Helsingin Vuosaaressa, Meri-Rastilan tie 11 A 6:ssa, SATO Oyn asumisoikeusasunnossa. Paras ikinä kaupunkiasunto, mitä minulla on koskaan ollut. Kaunis ja siisti koti. Minulla oli vapaapäivä, tai omaa vapaata Openmobile Oy:n palveluksesta. Käytin sen asentelemalla kotiini Linux-palvelinta omaan testi- ja kehtyskäyttöön. Koneen kanssa oli teknisiä ongelmia, joten päätin pitää kahviauton. Avasin television, ja sieltä tuli jotain ihan käsittämätöntä: lentokone lensi päin pilvenpiirtäjää.  Seuraavat kakai päivää kuluivat kuin unessa katsellen ja kuunnellen uutisia tapahtumasta CNN-kanavalta. Sieltä ei mitään muuta tiannut tullakaan.  Kuvassa suruliputus tapahtuman johdosta. 

Jukka Virtanen kuoli 1. syyskuuta.  Yksi ikikorvamadoistani on Simo Salmisen aikanaan esittämä Pornolaulu, jonka teksti on Jukka Virtasen. Myös muut hänen tuotoksensa ja esiintymisensä, Levyraatia myöten, ovat jääneet mieleen.
Suomen tapahtumia seuraan ja suomalainen kulttuuri on edelleenkin merkittävässä asemassa elämässäni, ja suomen kieli, vaikkei se olekaan päviittäisessä käytössni enää. (Kuva: Ilta-Sanomat, osittainen ruutukaappaus)