- Tässä heinäkuun 2019 kuva-albumi
Kesäkuussa kävin viisuminhakumatkalla Bangkokissa. Sieltä palatessani tapasin kumppanin Saigonissa, ja yhdessä matkustimme tänne Lai Vungin kuapungin liepeille appivanhempien luo, tänne miss vietimme ensimmäisen vuotemme ja vähän päälle suhteemme alkuaikoina, ja tänne, mistä muutin pois reilu viuosi sitten, ja tänne, jossa Kito-koirani tapasin julman kohtalonsa. Meidän oli takroitus muuttaa tänne muutamaksi kuukaudeksi vauvan syntymän aikoihin, mutta minä päätin, että muutetaan lopullisesti ainakin pois siitä nykyisestä asunnosta. Ja kun minä muutan niin muutan kunnolla. Päätös oli tehty. Viivyin täällä muutaman päivän sen aikaa kun vaimo valmisteli avioliiton virallista puolta eli kävi paperisotaa viranomaisten kanssa.
Koska se asia ei käynytkään niin nopeasti kuin oletin, lähdin bussilla Saigonin kautta Duc Trongiin pitämään huolta MImi-koirasta ja valmistelemaan muuttoa. Samalla kävin Vung Taun kuapungissa tervehtimässä suomalaista kaveriani. Se tapahtui kesäkuussa. Sittten tein vielä yhden reissun sinne vuoristoon: vajaat kolme viikkoa pakkailin ja siivoilin taloa. Kielsin kumppania tulemasta vauvavatsoineen paikalle, ja hän pysyi täällä vanhempiensa hoivissa.
Päätin rakennuttaa takapihalle pienen puisen hökkelin. Tässä ilmastossa se kävisi jopa ausintalosta. Monet asuvatkin sellaisessa. Noin 500 eurolla sellainen saatiin sitten pykättyä kuun aikana. Nyt kun viikkoa ennen kuun loppua sain itseni ja kaikki tavaramme sekä tietysti Mimi-koiran takaisin tänne, hökkeli on melkein valmis. Ei siitä ihan sellaista bambumaaa tullut kuin ajattelin, mutta hyvä alku se on kuitenkin.

Kun mopolla, tai sen kyydissä, kaatuu eikä käytä suljettuja riittävän vahvoja kenkiä, siinä saattaa käydä näin. Minulle kävi Vung Tausta palatessa erään neitosen kyydissä. |