Joulukuu 2017 - Live stream on Facebook. Videota englanniksi ja yksi suomeksi

Tänään tein monta suoraa lähteystä Facebookiin. Useat englanniksi, mutta yksi myös suomeksi.
Tässä alla ne ovat upotettuina aikajärjestyksessä.
















Eiliseltä 2.12.2017


 








1. joulukuuta.


 

Ja tässä myös Youtube-videota:

Marraskuu 2017 - Kodin laittamista

Ääniblogi ensimmäisenä.  Tässä kuussa tulee kaksi sarjaa höpötystä: ensimmäinen nauhoitettu 23.11. aamulla... 

 ja toinen 26.11. niinikään aamukävelyn aikana. Nauhoittimena Huawei Honor 8 puhelin. 

Tässä vielä kolmastkin, vähän eri tekniikalla tehtynä eli videon päälle olen lisännyt puhetta.

Kito-koiramme on päättänyt ruveta kokopäiväiseksi vartijaksi. Se ei halua enää lähteä pitkille lenkeille kauaksi kotoa vaan pysytellä etuterassilla vahtimassa taloa.  Yöllä se on sisällä isojen riisisäkkien lomassa, seinässä olevan aukon kohdalla. Sieltä se voi nähdä etupihalle ja tielle. 

Vahtikoira Kito

Näyttää lumelta, mutta ei tämä ole lunta, vaan betonia
uudella sillalla aamuhämärissä. Näillä kohdin Kito haluaa
jo kääntyä takaisin kotiin.

Minä tuon Kiton kotiin pienen lenkin jälkeen ja jatkan rivakampaa tahtia.

Kito jää odottamaan paluutani. Se istuu vähän aikaa katsellen tielle, mutta

kohta palaa takaisin variopaikalleen seinässä olevan aukon luo  talon etuterassille.

Tulee talvi, muttei halla. Melkein se on kesä. Sadekausi loppuu, ja joulukuussa pitäisi jo olla suhteellisen kuivaa. Lämpötila alkaa sitten nouta helmikuussa huipuentuen keskimäärin huhtikuussa. Oikeasti tilastojen valossa täällä on aina sama lämpötila. Vuodenaikojen välillä on todellinen ero vain sademäärässä. Katsotaanpa:

Eli aika harvoin menevät lämpöasteet alle 25:n tai yli 30:n.  Joulu- ja tammikuun yöt ovat mukavan viileitä ainakin minulle, paikallisille jopa kylmiä. Iltapäivät eivät ole kovin kuumia ellei talossa ole kumenevaa peltikattoa liian manatallla niin kuin meidän talossamme on.

Helmi- ja maaliskuu ovat kuivimpia. Huhti- ja joulukuukaan eivät kovin sateisia. Syys-, loka- ja marraskuussa on niin paljon vettä,että se lainehtii pelloilla.

Ja sitten auringonpaiste eli aurinkoisten tuntien määrä kuukaudessa. Tässä yllä oleva upotettuna.

Vertilun vuoksi Helsingin aurinkoiset tunnit kuukausittain:

Tässä lähde ja lisätietoa 

Vielä suht vähäisen kokemukseni mukaan, jota tilastot vahvistavat, täällä on useimmiten leppeä ilmasto. Ei ole pitkiä sateisia kausia, vaan sateet tulevat isompina monsuuneina. Tuulet ovat useimmiten leppeää viimaa johtuen kasvillisuudesta. Myrskyihin ei tarvitse juuri varautua.  Aurinkoa ei ole liikaa, edelleenkin johtuen kasvillisuudesta.

Jos täällä pystyy rakentamaan talon, jossa on korkea katto ja riittävästi kattopintaa myös talon ympärillä sekä otettu huomioon tuulen suunta ja on eristetty sen verran, ettei aurinko pääse kuumentamaan rakenteita, olisi tämä ihanteellinen ilmasto elämään ilman lämmitys- ja jäähdytyslaitteita.   Minä tarvitse jäähdytystä johtuen siitä, että tässä talossa ei ole korkeaa kattoa ja siitä, etten voi antaa tuulen puhaltaa sisään, koska se toisi mukanaan sian hajua.

Aamuvarhaisella 5.11.20`17 otettuja kuvia. 

Aloitin kävelyn 4:230 ja kävelin pari tuntia. 

Tämä on Googlen kuvapalvelun tekemä gif-animaatio.

.

Eräänä iltapäivänä päätin kokeilla, miten sujuisi Kiton lenkittäminen hihnassa. Huoasin yllättäin, että Kito nauttii hihnassa olemisesta enemm'n kuin vapaana kulkemisesta. Näyttää siltä, että turvallisuuden kaipuu on suurempi kuin vapauden kaipuu. Kävely maittaa valoisaan aikaan, ei pimeällä. Minä taas haluan tehdä pitkän lenkkini aamulla puoli viidestä seitsemään kun on kaikista viilein aika vuorokaudesta, vielä hilajista, mutta muutamia ihmisiä liikkellä ja vanhukset pihoilla lakaisemassa lehtiä pois sieltä ja tieltä.

Me kävelemme pari kilometriä tuonne maatilan nurkalle. Siellä on yleensä kaivettu maata, istutettu jotain, kaadettu pusikkoa. Siellä on myös vettä riisipelloilla ja ankkoja vedessä. Kitolle riittää paljon haisteltavaa ja minulle avaraa maisemaa ihailtavaksi ilman että haisisi sialle tai kalalle.

Jonkin ajan päästä Kito on saanut tarpeekseen ja näyttää, että haluaa mennä kotiin, tulee viereeni ja antaa laittaa hihnan. Sitten kävellään takaisin päin, ensin koulun ohi, jossa lapset moikkaavat ja vaihdamme pari sanaa englanniksi. MInä yritän siinä pikaisesti opettaa jotakin uutta heille. Sitten kun ollaan tutulla tiellä, Kito pääsee vapaaksi ja kiiruhtaa kotiin poikkeamatta pihoille. Muutama koirakaveri moikataan matkalla, mutta Kitoa ei kiinnosta jäädä pidemmäksi aikaa niiden seuraan. Kiire on kotiin. Sitten kotona se hyppii riemusta erityisesti kun huomaa, että minäkin tulen kotiin enkä lähde jatkamaan lenkkiä yksinäni.

Uusi pesukone ostettiin myös, , sellainen pystyrumpuinen, jonkalaisia olenkin käyttänyt melkein joka paikassa sen jälkeen kun Suomesta lähdin.  Ihan on japanilainen Toshiba ja sen sai kaupasta kotiin noin kahdeksalla miljoonalla eli noin 300 euroa. Osamaksukauppaa voi tehdä täälläkin. Monillehan tuo olisi iso raha, muutaman kuukauden palkka. 

Kinalaisista verkkokaupoista ostelu on täälläkin mahdollista. Minä ostelen Aliexpress-kaupasta aika paljonkin, koska täällä ei ole lähistöllä kuin yksi sellainen kauppa, josta voisin muuten ostella, ja siellä hinnat ovat melko korkeat.  Tosin tuulettimia, sähkyjä, kaappeja, patjoja yms. isompaa ei voi ostaa verkosta, tai ei kannata, niitä varten on olemassa perheen äiti, joka löytää edullisimmat ja parhaat ostopaikat.

B12-vitamiinia

Kun puhutaan aiheista vegaaniksi ryhtyminen, vegaaniravitsemus ja vegaaniaterioiden koostaminen, varsinkin aiemmin oli vallalla sellainen käsitys, että se on vähän samanlaista hengellä ja terveydellä leikkiminen kuin anorektikoiden ja bulimikoiden touhut.  Vegaaniruuasta ei saa tarpeeksi energaiaa eikä ravintoaineita ellei sitä koosta juuri tismalleen oikein. Proteiinia, kalsiumia ja b12-vtimaiinia täytyy ottaa lisäravinteista, koska niitä ei ole vegaaniruuissa tarpeeksi.  Ukrainassa käydessäni viime vuonna (2016) oli vielä sellainen käsitys, että pitää syödä paljon tofua, soijaa, ja muita kalliita tuontielintarvikkeita. Siellä kasvissyönti ja veganismi olivat sellaista elitististä hifistelyä. Kasvisravintoloiden annokset olivat pieniä ja kalliita.  Kun kysyin ja puhuin asiasta koulussa teini-ikäisten oppilaitteni kanssa, monet sanoivatkin, että kasvava nuori ei saa  kasvisruuasta  tarpeeksi ravintoaineita eikä energiaa. Heidän mielestään ortodoksien passtoruoka (???????) ei ollut oikeaa vegaaniruokaa, koska siin' ei ollut tofua.  Toki minua uskottiin kun sanoin, että tattari ja herne ovat ihan yhtä hyvää vegaaniruokaa kuin soijakin, ja monien mielestä vieläkin parempaa, parempaa ainakin kuin se vetinen ja kallis tofu, jota oli myynnissä kalliimmissa valintamyymälöissä.

No, nykyään vegaaniutta ei pidetä enää anoreksian tekosyynä, ei ortoreksiana eli pakkomielteisenä oikein syömisen muotona eikä liioin teinien oikkuna tai vaarallisena hengellään ja terveydellään leimmimisenä. Etenkin länsimaissa vegaanisia tuotteita ja rakka-aineita on saatavissa runsaasti erilaisia. Soija on entistä enemmän korvattu paikallisilla raaka-aineilla: härkäpavulla Suomessa. On myös nyhtökaura, herneproteiinit, lupiini ja monet muut uutuudet. Ei tarvitse kauhistella sitä, että vegaanit syövät maapallon toiselta puolelta tuotettua geenisoijaa. Soijaa kuitenkin tuodaan Suomeenkin suuria määriä edeleen, koska siitä suurin osa menee karjan rhuksi, myös se geneettisesti muunneltu.

Myös vegaanien keskuudessa B12 on yksi tärkeimmistä puheen- ja huolenaheista. Sitä vitamiinia kun saa enimmäkseen vain eläinkunnan tuotteista, erityisesti maidosta.  Vegaaneja yleensä kehotetaan ottamaan sitä ravintoloisinä joko tavbletteina, pistoksina tai sitten käyttämään tuotteita, joihin sitä on lisätty, kuten ravintohiivahiutaleet, jotkin soijamaidot.

Katsotaanpa Wikipediasta: Kobalamiini on tärkeä aine solujen uusiutumisessa ja hermosolujen toiminnassa.  Ravintolisissä B12-vitamiini on yleensä syanokobalamiinia. Sen imeytymisen seurauksena elimistöön jää todellakin pieni määrä syanidia.

Vastoin yleistä uskomusta idut, tempe ja merilevät eivät sisällä B₁₂-vitamiinia. Poikkeuksena vain nori-merilevä (Porphyra tenera), mutta kuivaus tuhoaa senkin sisältämän B₁₂-vitamiinin.

B12-vitamiinin puutosta voi esiintyä muillakin kuin vegaaneilla, mutta yleensä vegaanit ovat tietoisempia asiasta ja haluavat selvittää sen.

Lisää aiheesta myös vegaanliiton sivuilla.

Joka tapauksessa, minutkin on kasvatetu, lähinnä erilaisilla nettifoorumeilla hyväksi vegaaniksi, joka on huolissaan B12-vitamiinin saannistaan. Australiassa oli helppo tutkituttaa asia käymällä terveyskeuksessa terveystarkastuksessa, jossa tutkittiin verenkuva laboratoriotestein.  Noin viiden vuoden vegaaniuden jälkeen minulla arvot olivat  siinä normaalin alarajoilla, joskus aavistuksen verran allekin, ihan samoin kuin muutkin anemia-arvot. Hemoglobiini oli nippa nappa alle sen arvon, ettei vertani hyväksytty luovutettavaksi.  Vuoden 2013 jälkeen en ole arvoja tutkituttanut. Olen vain silloin tällöin ottanut ravintolisiä, jokoa syanokobalamiini tai metyylikobalamiinitabletteja noin kuukauden-parin kuurin.

Nyt täällä Vietnamissa en ole onnistunut löytämään paikkaa, jossa voisin suhteellsien helpolla käydä verikokeessa. Nettiostosten kautta voisin tilata ravintolisää pillereinä. Päätin kuitenkin kokeilla toista keinoa: kun löysin kiinalaisesta nettikaupasta USA:ssa valmistettua syanokobalamiinia, tilasin sitä sadan gramman pussin. Nyt olen alkanut lisäillä istä mausteihin ja soijakastikkeeseen, eli aiheisiin, joita lisäilen päivittäin ruokaani.  Ennen kokeilujen aloittamista varmistuin siitä, ettei yliannos ole vaarallinen. Ei ole. Edes syanokobalamiinin pieni annos syanidia on niin pieni, ettei sillä on mitään vaikutusta. Yliannos on jopa suositeltava, sillä B12-vitamiinin imeytyminen vaihtelee, eikä se koskaan imeydy täysin. Voin siis hyvinkin ottaa sitä vaikka gramman päivässä. Se ylimääräinen menee sitten suolistosta läpi kalojen ruuaksi. Minähän kakkaan kalavessaan, eli lammikkoon, jossa kalat syövät kakkaa.  Lammikon vedessä uivatr myös ankat joskus. Osa siitä päätyy tulvan mukana myös ympäristöön, ainakin riisipelloille.

Tulevaisuudessa voisin ajatella käyttäväni tuota kakkakalavettä myös puutarhan kasteluun, kunhan saan sen puutarhan aikaiseksi.  Olen siitä jo pitkään puhunut, mutta tullut aina torjutuksi:  kanat tulevat ja syövät kaiken. Epäilemättä tulevat, mutta puutarhan voisi suojata, tehdä aidat, laittaa kasvit korkealle pöydille tai jopa roikkuviin amppeleihin.

Marraskuun 29. päivä meillä oli runsaan kahden tunnin skype-puhelu erään suomalaisen lehden toimittajan kanssa. Haastatteluun pohjautuva juttu on kaavailtu ilmetyväksi Joulun jälkeen.

Ihan kuun viimeisinä päivinä  on murheeksi tullut naapureiden asenne Kitoa ja minua kohtaan. Siellä on niin paljon tien veressä työskenteleviä ärhenteleviä naisia. Alkaa olemaan jo ohi kulkeminen varsin epämiellyttävää, vähän sama juttu kuin Cairnsissa.

Kirjallisuutta

Kävelylenkeillä on ole paljoa kuunnellut äänikirjoja, enkä ole pitkillä pyörälenkeillä käynyt. Siksi kirjallisuuden parissa on vietetty marraskuun puoliväliin saakka vähemmän aikaa kuin aiemmin, mutta välillä tulee myös lukutoukkakausia ihan kotonakin. Sellainen oli nyt marraskuussa. 

Minna Kilkki (toim.): Se minkä jaksat kantaa. Karjalaisten naisten ja miesten elämäkertoja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2004. 482 s.  Tämän taisin aloittaa jo lokakuussa.  Sen valitsin luettavakseni eli äänikirjana kuunneltavaksi (olen lukemisesteinen ja Suomen Celia-kirjaston asiakas). Kirjassa olevista tarinoista ainakin yksi koskee sukulaisiani, mutta muutkin ovat mielenkiintoisia. Osa niistä omaa jopa kirjallisia ansioita, kuten Vellamo Kuivalaisen elämän tarina.

Sitten oli vuorossa Eve Hietamis, Yösyöttö. En ole koskaan ollut isä enkä yksinhuoltajaisä, joten olen ehkä hieman jäävi arvioimaan, mutta etenkin kirjan alkupuolella tuli kyllä mieleen, että aika hyvin kirjailija pystyy asettautumaan miehen housuihin. Hyvin uskottavan tuntuista ja sujuvaa tekstiä. Draamaa on todellakin sen verran, etten ihmettele, että kirjasta tehtiin elokuva. Wikipedian artikkeli kertoo siitä lisää.  Minulle toki riittää pelkkä kirja. Elokuva tekee siitä mielestäni liian valmiin ja visuaalisen.  En edes muista, milloin olen viimeksi katsonut elokuvan, Teatterissa se taisi olla vuonna 2011.  Viime vuonna kävin elokuvateatterissa Ukrainan Dniprossa lapsiryhmän kanssa katsomassa Viidakkokirjaa ukrainan kielellä. En jaksanut katsoa sitä, koska en pysynyt kärryillä ja se oli liian nopeatempoinen.  Youtubesta ja muualta netistä olen ehkä katsonut jonkin elokuvan tai ainakin osia siitä. Yritin katsoa Aki Kaurismäen Laitakaupungin kadut, mutta löysin netistä ainoastaan venäjäksi jälkiäänitetyn version.  Olisin ehkä ymmärtänyt suurimman osan sen repliikeistä, mutta en halua kuulla kuin alkuperäisen ääniraidan.

Saatuani Yösyötön loppuun aloitin Antti Heikisen kirjoittaman kirjan Jaakko Teppo. Heikkinen on uusimpia kirjailijaihastuksiani. Olen lukenut mm. hänen Juice Leskinen ja Heikki Turunen -elämäkertansa. Myös hänen romaaninsa Matkamies maan teki vaikutuksen. 

Kuitenkin tuo Antti Psasasen ja Paavo-poikansa tarina jäi kaivelemaan sen verran, että latasin kohta sen jatko-osan Tarhapäivä ja jätin Jaakko Tepon odottelemaan. Vielä sen perään latasin kolmannen osan Hammaskeiju.

Hietamihen kieli on konkreettista ilman mitään erityisiä metaforia ja mielikuvituksellisia kielikuvia. Huaskaa tilannekomiikkaa siinä on, ja hupaisia kärjistyksiä. Ehkä tuo New-age -hörhö Pihla-Puolukka on kaikista koomisin hahmo.

Korvaani särähti ilmaisu "tehdä katse",  joku teki katseen monta kertaa eli loi katseen.  Kaipa se ihan hyväksyttävää suomenkieltä on, mutta kuulostaa lainalta.

Sitten oli vuorossa se Jakko Teppo, Antti Heikkisen ja itsensä Jaakon kirjoittama kirja. Oolisiko Heikkisen toimittamia Tepon muisteloita.  Toki minulle ovat tuttuja Jaakko Tepon laulut: Hilma ja Onni, Pam pam Pamela ja muut Ruikonperän miljööseen sijoittuvat rallit. Radiossahan niitä soitettiin 1980-luvun alussa ja vielä 1990-luvullakin, jolloin minulla oli radio auki liki aina. Enää ei ole.  Sitä en tiennyt, että Jaska sai aivoinfarktin vuonn 1994 eikä ole sen jälkeen pystynyt laulamaan tai soittamaan.  Nykyään hän asuu Joensuussa, kaupungissa jossa yritin asua kesällä 2016, mutta tuskin yhteensä kuukauttakaan siellä viihdyin. Alun perin hän oli Iisalmesta ja opiskeli Kuopiossa. Niillä seuduin pyöräilin myös tuona kesänä.

Tässä videolla esiintyvät Ismo Alanko ja Ilkka Alanko sekä kolmas veli huilisti Pertti Aalnko. He esittävät tuon Jaakko Tepon Hilma ja Onni -kappaleen. Teppo itse myös häärii mukana.