keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Tammikuu 2017 - Uusi suhde Vietnamissa - äänelläni


 Tämä on täysin erilainen juttu, aivan toisenlainen kuin mitä minulla on aiemmin ollut. Tietysti se aina pelottaa amiestä vapauden menettäminen ja vastuu toisesta ihmisestä, ainakin moraalinen. Mutta yrittämättä ei mitään saa, ja minun on jossain vaiheessa aika jättää kulkurielämä ja vakiintua.

Jouko Turkka, Häpeä. Minä luen liki jatkusasti jotakin kirjaa, lukemisesteisenä kuuntelen. Kirjoittaminenkin on aika hankalaa, joten toisinaan tekee mieli puhua sanottavansa. Onneksi Celia-kirjasto antaa minun ladata äänikirjoja, tai oikeastaan Daisy, mutta minä kuuntelen niistä äänitiedostot ihan tavallisella mp3-soittimella.